Aine

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3460
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Aine

Postby Nefastos » Mon Sep 17, 2018 10:19 am

Itse en usko aineeseen minkäänlaisena neutraalina erillisyytenä tietoisuudesta tai/eli hengestä. Käsitän aineen vain yhtenä ilmaisutapana sille absoluuttisen holistiselle olemassaolon essenssille, jonka avoimempi – ja siten tosiasiallisempi, vähemmän sokaistu – muoto on mieli sen monissa eri syvyystasoissa. Kiertyen itseensä ja itsestään mieli on päätynyt simpukan tavoin pitämään itsessään sisäisempiä & ulkoistuneempia muotoja, ja mitä ulkoisempia nämä muodot ovat, sitä aineellisemmiksi ne kiteytyvät. Aineen objektiivisuutta pidän illuusiona, ja aineellistumista nimenomaan sulkeutumisena, jonka arvo on instrumentaalinen. Kun tämä instrumentti lopulta on hyödynnetty, tietoisuus huomaa että se oli alun alkenkin illuusio. (Unessa löydetyllä jakoavaimella voidaan vääntää auki unimaailmassa oleva mutteri, mutta valveilla paljastuu että kumpikin oli itse asiassa vain korrespondenssi alun perinkin, eikä niiden interaktio ollut neutraalia, käyttäjästään riippumatonta, missään vaiheessa.)
Smaragd wrote:Vähän kuin fysikaalinen todellisuus menisi nurinpäin: kaikki pieni on isoa eli perustavanlaatuista ja perustavanlaatuisten pienten yhteenkokoontumat ovat "pienemmäksi" päin menevää sirpaloitumista. Muistaakseni teosofian mestaritkin puhuivat pienimpien hiukkasten olevan "monadeja" itsessään.


Minulle oli iso oivallus tajuta monadi dharmisena oliona. Siis että monadi, hengen atomi, ei koskaan ole jakautunut ajassa & tilassa (se on yhä Yksi Jumala ilman separaatiota), vaan dharmisina tulokulmina. Siten jokainen äärimmäinen hengen – siten myös aineen – pisara edustaa ainoastaan tuon Ainoan Jumalan kyseisessä (abstraktissa eli liikkuvassa) fokuspisteessä tapahtuvaa "velvollisuusrakennetta" eli -ohjelmointia; sen telosta eli syvintä tahtotilaa, joka määrittää & siten mahdollistaa interaktion. Ja nämä velvollisuusrakenteet luonnollisesti toimivat nimenomaan suhteessa toisiinsa, ainoastaan: niillähän ei kokonaisuutena ole mitään ulkoista, jonka suhteen toimia. Tässä dharmisessa interaktiossa, joka on itse asiassa infraktiota, kukin monadi atomista ihmisen âtmiseen pisteeseen asti toteuttaa omaa dharmista ohjelmaansa eli pikemminkin Tulemistaan (Jumalaksi) läpi koko universumin manifestaation, muuttumatta ytimeltään eli ainutlaatuiselta toimintavelvoitteeltaan eli dharmaltaan – sillä juuri se on ainoa mitä monadi lopulta on. Tämä sanskritin & kreikan sanojen kaltaisuus ja ero, joka on O:ssa eli "kenttäisyydessä", on sympaattinen korrespondenssi sekin (at[o]minen telos-piste).
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Smaragd
Frater
Posts: 464
Joined: Thu Jan 09, 2014 5:27 am

Re: Aine

Postby Smaragd » Mon Sep 17, 2018 11:55 am

Nefastos wrote:Siis että monadi, hengen atomi, ei koskaan ole jakautunut ajassa & tilassa (se on yhä Yksi Jumala ilman separaatiota), vaan dharmisina tulokulmina
Pidän tästä.

Tällaiset uteliaat loikat fysiikan tutkimuksen maailmaan tai muihin hyvin erilaisiin tutkimuksen tulokulmiin yhdistämisenkin hengessä ovat melkoista veitsellä tanssimista. Toisaalta pitää pystyä pitämään mieli auki uudelle ja toisaalta liittämään se siihen vanhaan jo puhdistettuun pohjaan. Välimatkaa on joskus niin paljon että tulee vedettyä mutkia suoraksi tai sitten ei saa kurottua matkaa kiinni ollenkaan. Hitaasti hitaasti.
Alfalfa

Re: Aine

Postby Alfalfa » Tue Oct 16, 2018 12:21 am

Smaragd wrote: Tällaiset uteliaat loikat fysiikan tutkimuksen maailmaan tai muihin hyvin erilaisiin tutkimuksen tulokulmiin yhdistämisenkin hengessä ovat melkoista veitsellä tanssimista. Toisaalta pitää pystyä pitämään mieli auki uudelle ja toisaalta liittämään se siihen vanhaan jo puhdistettuun pohjaan. Välimatkaa on joskus niin paljon että tulee vedettyä mutkia suoraksi tai sitten ei saa kurottua matkaa kiinni ollenkaan. Hitaasti hitaasti.
Vanha kysymys, jonka Aristoteles osasi esittää platonis-pythagoralaiselle perinteelle, on ajankohtainen edelleen kun kysytään sen puitteissa, mitä perinteisesti kutsutaan metafysiikaksi. Aristoteleen joukolle kirjoituksia annettiin sinänsä oikein nimeksi “meta ta fysika“, koska myöhemmin koostettu kirjoitusryhmä käsittelee ensimmäistä filosofiaa (philosophia prōtē), eli teologista (theologikē) tarkastelevaa (theōrētikōn) tiedettä. Luonnollinen (fysikē) filosofia on teologiaa alhaisempaa, joten teologian tarkoitus olisi kirjaimellisesti mennä luonnon (fysis) taakse (meta). Esimerkiksi Descartesin kuuluisin kirja, Meditationes de prima philosophia, tarkoittaa “ensimmäisellä filosofialla“ samoin teologiaa. Kant käyttää sellaisesta metafyysisestä teologiasta osuvasti kreikkalaisperäistä nimitystä “ontoteologia (Ontotheologie)“, eli se pyrkii esittämään väitteen olevasta (to on) koskien Jumalaa. Samoin Aristoteleen “meta ta fysika“ tutkii olevaa olevana (on ē on), joka on kaikista arvokkain olevista. Aristoteleen metafysiikassa, joka ei välttämättä ole kuitenkaan ainoaa, tai “korkeinta“ filosofiaa, ratkaisu kysymykseen aineesta ja muodosta voidaan esittää perinteisesti kahdella tavalla: (a.) aine tai muoto kykenevät olemaan erillään toisistaan niin, että toinen on “enemmän“ olemassa kuin toinen, (b.) aine ja muoto eivät kykene olemaan erillään toisistaan. Luonnollisevat olevaiset, “fysikai ousiai“, ovat aineen ja muodon keskinäistä välittymistä — kuten Hegelin 'Substantielle' — ja epäluonnolliset keskittyvät puolestaan “muotoon“, jollaiseksi vaihdellen kutsutaan sitä mitä pidetään yleisempänä ja tärkeämpänä — kuten Kantin 'Substrat'. Aristoteleen luonnollinen substanssi (ousia) on kuten Hegelin absoluuttinen käsite ja platonistien ratkaisu on melko lailla kuten Kantin. Sekaannusta saattaa erikseen aiheuttaa se, että Kantille filosofia on koulukäsitteensä mukaisesti pelkkää ymmärrystä (Verstand), jonka apriorisuus vastaa Aristoteleen käsitystä apriorista. Joka tapauksessa, Nefastoksen käsitys vastaa pitkälti platonisteja, tai käsitteellisellä muunnoksella pythagoralaisia — koska platonistit nimittivät yleistä muodoksi (eidos) ja aistillista aineeksi (hylē), mutta pythagoralaiset päinvastoin kutsuivat yksittäistä (monas) aineeksi ja kakseutta (dyas) muodoksi. Platonisteille, kuten Nefastokselle, 'monadi' on muotona substanssi (ousia), mutta moneus on aine ja dyadinen. Nefastos puhuu samaan tyyliin monadisesta ja dyadisesta. Erikoisuutena, platonisteille suuri-ja-pieni oli aine ja moneuden alkuperusta kahtena alkuaineena (stoicheia), kuten kirjaimet 'A' ja 'B' ovat tavun AB osia ja niiden muoto tavuna on eräänlainen muoto. Nefastos kutsuu melkolailla vastaavasti kaikkea monta sellaiseksi mikä on “jakautunut ajassa“, joka kuitenkin “on [...] Yksi Jumala“ ja hän painottaa, että se “on“, koska Nefastoksen metafysiikka on ontoteologiaa perinteisessä merkityksessään. Hän myös sanoo, että monadisen “Ainoan Jumalan“ liike on käsitettävä liikkeen “abstraktissa“ merkityksessä, eli päinvastoin kuin Aristoteles tai Hegel, 'abstrahere' poistamisena absoluutin puhtaasta liikkeettömästä ja ajattomasta ykseydestä, joka Nefastokselle on puhdas muoto. Aineen hän jättää siitä kuitenkin aineena pois, vaikka hän sanoo, että se sisältyy absoluuttiin — jotta jokin voisi Nefastoksen merkityksessä olla “Tulemistaan (Jumalaksi)“, sen mikä tulee, täytyisi lakata olemasta se mikä se on ja ainoastaan “olla“ siinä abstraktissa merkityksessä, että siinä ei pitäisi olla lainkaan ainetta aineena. Nefastos käyttää siten kieltoa, kuten että monadi “ei [...] ole“ jakautunut, koska se ei monadina sisällä dyadia, vaikka Nefastos sanoo niin. Hän ymmärtää ristiriidan, mutta uskoo asian olevan toisin kuin sanoo, tai ajattelee sen olevan — kaikessa filosofiassa on Nefastoksesta hieman Schlegelin määritelmin “nihilististä ironiaa“, koska se mistä filosofia puhuu, ei oikeastaan “ole“ mitään, paitsi silmänlumetta. Kant ymmärsi osuvasti, että Nefastoksenkin mainitsemaa “velvollisuutta“ on vain siellä, missä inhimillinen ajattelu ja filosofia jättäytyy toiseksi lapsenomaiselle viattomuudelle — Hegel sanoisi, että pohjimmiltaan karkealle ajattelemattomuudelle. Toisaalta Nefastokselta puuttuu Kantille ominainen maailmankansalaisuuden filosofian merkitys, joka vahvistaisi maailmansisäisen parhaan eli Jumalan läsnäolon, “Dasein Gottes“ myös valtiojärjestyksen tasolla eräänlaisena Jumalan valtiona, minkä takia Azazelin Tähti kieltää keskustelemasta valtiollisista asioista. “Lopulta“, kun filosofia ymmärretään sen ei-vielä-lopussaan, emme ole toisaalta asemassa arvostella mitenkään karkeasti tai ehdottomasti Nefastosta, Kantia, Hegeliä, Aristotelesta, tai Platonia — vaan oppiaksemme keskustelemaan heidän kanssaan.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 3 guests