Pahan ongelma?

[Shivaprasaada]

Olen miettinyt pitkään elämässäni pahan ja pahuuden olemassaolon ongelmaa.

Haluaisin kuulla teiltä Azazelin Tähden jäseniltä ja muilta foorumilaisilta pohdintojanne tästä aihealueesta.

[Nefastos]

Millaiselta kannalta tahtoisit erityisesti asiaa käsitellä? Koska Azazelin Tähden satanismissa on paljolti kyse juuri kannan ottamisesta maailmassa ilmenevään pahan ongelmaan uskonnollisfilosofisessa & käytännöllisessä merkityksessä, asiaa on käsitelty sekä seuran kirjallisuudessa että foorumilla runsaanlaisesti.

Muutamia olennaisia ketjuja aiheesta:

Sympatiaa pahuudelle
Pahantahtoisten entiteettien tarkoitus
Pahuus

Hindulaisesta perspektiivistä kiinnostavia voivat olla tässä yhteydessä ehkä myös ketjut, joissa on käsitelty karmaa, sen moraalisuutta, moraalin totuusarvoa, dharmaa tai absoluuttioppia.

[Shivaprasaada]

Minulle kelpaa mikä tahansa selitys tai pohdinta. Haluaisin kuulla vain muitten näkemyksiä tästä monimutkaisesta ja vaikeasta aiheesta, joka koskettaa koko maailmaa ja tavalla tai toisella kaikkia ihmisiä.

[Shivaprasaada]

Jos minulta kysyttäisiin omaa näkemystäni pahan ongelmasta, vastaisin, että vapaa tahto on suurin syy pahuuteen. Jumala antoi luoduille olennoilleen vapaan tahdon, joka antaa myös kyvyn toimia Jumalan tahdon vastaisesti.

Yksi syy maailman pahuuteen liittyy myös siihen, että me elämme pimeää Kali-yugan rauta aikaa, joka on kaikista langenneitten ja vähiten kehittyneiden sielujen aikakausi. Sen takia kaikkien elävien olentojen, etenkin ihmisten demoniset ominaisuudet ovat maksimaaliset tällä aikakaudella.

Maailmankaikkeudessa vallitsee kolme olemassa olon laatua. Sattva-guna (Hyvyyden laatu), Rajas-guna (Intohimon laatu) ja Tamo-guna (Tietämättömyyden laatu). Me langenneimmat sielut elämme usein liian paljon intohimon ja etenkin tietämättömyyden laadussa joka johtaa epäterveeseen itsekkyyteen, harhaluuloihin ja vahingolliseen vallan ja manipulaation himoon ja siten pahuuteen.

Kristityt ovat ulkoistaneet pahuuden Luciferiin ja tehneet hänestä syntipukin ihmisen ja maailman pahuudelle, mutta ihminen on itse paha oman epäterveen liiallisen itsekkyytensä, liiallisten ja vahingollisten intohimojensa, tietämättömyytensä ja harhaluulojensa takia.

Eräs sikhi-ystäväni sanoi viitaten länsimaalaiseen paholais-käsitykseen: "There is no devil. There is only dewill." Suomeksi: Ei ole paholaista, on vain Jumalan tahdon vastaisuus.

[Mustafa]

Mikäli tarkoitat pahan ongelmalla ns. teodikean ongelmaa, koen sen liittyvän ainoastaan jumaluskontoihin. Koska en satanistina usko jumalaan, paha ei ole minulle ongelma. Mikäli taas puhut ns. moraalisesta pahasta, on se luonnollisestikin suhteellinen käsite, periaatteella "toisen hyvä on toisen paha." Niin mielenkiintoisia kuin tällaiset pohdinnat ovatkin, katson satanismissa (ainakin traditionaalisessa satanismissa) olevan kyse enemmänkin "absoluuttisesta pahasta" suhteessa käsitykseemme omasta olemassaolostamme. Tätä näkemystä voidaan lähestyä kuvittelemalla mitä se, mitä kutsumme satanismiksi, on ollut silloin kun nykyisiä valtauskontoja ei ollut olemassa? Entä mitä se on ollut silloin kun ihmiskuntaa ei ollut tämän maan päällä? Varmastikin Pimeyden Voimat olivat jo silloin olemassa. Ne eivät näin ollen ole riippuvaisia ihmisten uskonnoista, ihmisten moraalista tai ihmisten tietoisuudesta. I say no more.

[Wyrmfang]

Mikäli tarkoitat pahan ongelmalla ns. teodikean ongelmaa, koen sen liittyvän ainoastaan jumaluskontoihin. Koska en satanistina usko jumalaan, paha ei ole minulle ongelma. Mikäli taas puhut ns. moraalisesta pahasta, on se luonnollisestikin suhteellinen käsite, periaatteella "toisen hyvä on toisen paha."

Asia ei ole alkuunkaan näin yksinkertainen. Perinteisen monoteismin teodikea-ongelman sijaan voidaan uskonnollisessa viitekehyksessä puhua "kosmodikeasta". Termi ei ole mitenkään vakiintunut, mutta ideana on siis, että pahan ongelman muotoutumiseen tarvitaan ainoastaan usko kosmoksen tarkoituksenmukaisuuteen, ei välttämättä siinä mielessä, että sillä pitäisi olla persoonallinen luoja. Susan Neiman on argumentoinut teoksessaan Evil in Modern Thought, että pahan ongelmaan ei itse asiassa tarvita ylipäätään uskonnollista uskoa, vaan se seuraa jo pelkästään jostain sen kaltaisesta mitä Leibniz kutsui riittävän syyn periaatteeksi. Tähän "ateistiseen pahan ongelmaan" en itse oikein osaa ottaa kantaa.

Taas jos puhutaan moraalisesta pahasta, kuten nykyään yleensä tehdään, niin missään tapauksessa konsensus ei ole relativismin puolella, vaan valtaosa aiheen parissa puurtavista nykyajattelijoista kannattaa jonkinlaista moraalisen realismin muotoa, ts. näkemystä jonka mukaan on hyvä ja paha ovat riippumattomia subjektin kokemuksesta. Lisäksi non-kognitivistit (joita myös moraalisiksi nihilisteiksi tavataan kutsua) ajattelevat usein, että vaikka mitään varsinaisia moraalisia tosiasioita ei olekaan olemassa, vaan kyse on esimerkiksi tietyntyyppisestä tunteesta (emotivismi), niin on käytännöllisesti järkevää tai välttämätöntäkin ajatella ikään kuin moraalisia tosiasioita olisi. Idea on hieman sama kuin vapaan tahdon tapauksessa. Jotkut filosofit ovat sitä mieltä, että luonnon kausaaliset mekanismit eivät jätä mitään tilaa vapaalle tahdolle, mutta tästä huolimatta vapauden kokemus on niin perustava, että esimerkiksi oikeuskäytäntöä ei mitenkään voitaisi perustaa ajatukselle, että "oikeasti" vapaata tahtoa ei ole, vaan rikollinen teki rikoksena täydellisen välttämättömyyden alaisuudessa.

[Shivaprasaada]

On totta, että pahan ongelman tiedostamiseen ja pohtimiseen ei tarvitse jumaluskoa, mutta vapaa tahto taitaa olla vastaus myös ateistisessa näkökulmassa.

Se on myös totta, että hyvä ja varsinkin paha ovat myös hyvin subjektiivisia ja suhteellisia asioita.

Itse asiassa aineellisessa luomakunnassa hyvyys eikä varsinkaan pahuus tule juuri koskaan absoluuttisina.

Itse asiassa yliaistillisesta näkökulmasta katsottuna missään aineellisessa maailmassa ja aineellisen olemassaolon tasossa ja ylipäätään aineellisessa luomakunnassa ei ole absoluuttista pahaa. Jos jompi kumpi tulee absoluuttisena, niin se on hyvä.

Kaikki olemassa olevat asiat palvelevat Jumalan aineellista luomakuntaa ja Hänen aineellista energiaansa tavalla tai toisella. Eli mikään olemassa oleva asia ei ole olemassa ihan täysin turhaan ja jos asia ei ole olemassa täysin turhaan, se ei voi olla koskaan absoluuttisen pahaa, vaikka se muuten pahaa olisikin.

[Numinous]

Itse uskonen emersonilaiseen (panteistiseen) Jumalaan, joka ei ole "luomakunnasta" erillinen entiteetti vaan maailma itse, kaikkine tasoinen. Minulle maailma ei näyttäydy harmonisena, kohti eheyttä kulkevana menestyskertomuksena, vaan kaoottisena ja anarkistisena kokonaisuutena, jossa kukin osanen valitsee joka hetki sen tien, jota haluaa kulkea. Pahuus (mitä se onkaan) on luonnollinen osa tätä kokonaisuutta. Kukaan paitsi pahuuden tekijä itse ei ole siitä moraalisesti vastuussa (kuten teodikean ongelmassa ajatellaan). Omalla kohdallaan voi päättää edistää sitä mikä on "hyvää", mutta kysymys on vain siitä, mihin suuntaan itse haluaa sieluaan kehittää.

[Shivaprasaada]

Kiitos palautteestasi Numinous!

Itsekin uskon eräänlaiseen panteistiseen jumalkäsitykseen.

Kristityt ja varsinkin lähes kaikki herätysliikkeiden jäsenet ovat yrittäneet ulkoistaa kaiken pahan Luciferiin ja käyttävät häntä syntipukkina, eivätkä myönnä omaa sisäsyntyistä pahuuttaan, joka kumpuaa ihmisen sisäisestä luonteesta, jolla ei ole mitään tekemistä minkään niin sanonut paholaisen kanssa.

Itse asiassa, koska Jumala on kaikki, vain ja ainoastaan Jumala itse on yhtäläillä sekä Absoluuttinen hyvyys että Absoluuttinen pahuus.

Se kumpaa Hän on sinua kohtaan, riippuu siitä, miten toteutat Hänen tahtoaan. Jos toimit Hänen tahtonsa mukaisesti ja teet hyvää, sitä enemmän Hän palkitsee sinua ja on Absoluuttinen hyvyys sinua kohtaan ja mitä enemmän teet moraalisesti väärää ja ansaitsematonta pahaa, sitä enemmän Hän henkilökohtaisesti tai karman lain kautta rankaisee sinua ja on Absoluuttinen pahuus sinua kohtaan.

[mrd]

Mitä vedalaiseen näkemykseen tulee, väliaikaisessa maailmassa tekojen seuraamukset ovat väliaikaisia ja suhteellisia. Hyvää ja pahaa ei erotella sen mukaan tekeekö joku näennäisesti hyviä tai pahoja asioita meidän väliaikaiselle kehollemme, vaan viekö jokin teko meitä kohti oivallusta vai kahlitseeko lisää tähän maailmaan. Tämän vision valossa äiti Teresan ja Hitlerin ero ei ole kovinkaan merkittävä. Kristinuskossa(kuten ei monella muullakaan) ei ole mitään selkeitä vastauksia hyvän ja pahan määrittämiseen tai jos joku teologi aikoinaan jotain hyödyllistä sanonut niin harva tietää tai on kiinnostunut. Hyvä ja paha määritellään siksi hyvin sentimentaalisesti ja ulkoisesti