The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Onko kuoleman jälkeistä elämää ja voiko siitä saada tietoa? Mitä mieltä olette näistä kysymyksistä? Tässä aihepiirissähän on monia vaihtoehtoja sekä variaatioita. Myös paljon mielenkiintoisia loogisia seurauksia nousee erilaisisten näkemysten pohjalta. Oikeita vastauksia tässä ei ole, ainakaan siitä perspektiivistä katsottuna, jota itse edustan. Feel free!

Keskiverrolle ihmiselle olennaisempi kysymys olisi, että onko elämää ennen kuolemaa ja voiko siitä saada varmaa tietoa. Olenko elänyt, jos olen ollut oravanpyöräunessa ja istunut illat robottina katsoen rakas-sinusta-on-tullut-pullukkaa ja pettäjäkokkien-poliisiturmatutkintaa? Olenko elänyt, jos olen vaan kokenut - vai elänyt vasta, kun olen Tiedostanut kokemukseni?

Olen ehkä kasvanut onnellisesti ympäristössä, jossa on ollut paljon kuolemanrajan ylittäviä kokemuksia, enteitä ja näistä etukäteen keskustelua. Ihmiset ovat visiteeranneet sen fyysisen kuoleman rajan takaa tai kertoneet asioita unissa. Kertominen rajan takaisesta elämästä on ollut minimaalista. Enemmän tunnelmien välittämistä. Itse suhtaudun tällaiseen tietoon aika lailla vahvana ja varmana, mutta ymmärrän, että toiselle ne olisivat huuhaa-puuppaa.

Kuoleman jälkeinen elämä on minulle innostava ja vakavastiotettava tulkintahaaste, jonka ympärille rakentuneet pohdinnat muodostavat ihmiskunnan yhteisen perintöaarteen. Erilaiset kuolleiden kirjat ja Jumalaisen näytelmän kaltaiset eeppiset runoelmat ovat minulle uskontojen tärkeintä antia. Toisaalta ajattelen että ne kertovat sekä elämästä että kuolemasta, ja ihmisen on vaikea selvittää milloin kyse on mistäkin. Minulla on omat uskomukseni, mutta luulen että niin henkilökohtaisista asioista on liian hankala kirjoittaa foorumille.

En ole ollenkaan varma tarkoittaako "elämä kuoleman jälkeen" käytännössä minulle yhtään mitään, koska kuoleman asettaminen jollekin kausaaliselle aikajatkumolle joksikin "jutuksi joka tapahtuu joskus" väistää koko kuoleman henkilökohtaisen kysymisen. Voiko kuoleman ylipäätään ymmärtää mahdollisuutena eläessään on minulle vakava kysymys ja pidän kuolemanjälkeisillä skenaarioilla spekulointia aika triviaalina itse kuoleman kysymiseen verrattuna. Vakavasta kysymisestä tulee minusta tietyssä mielessä jo kuolemanpalvontaa.
Minusta karmaan ja jälleensyntymään tukeutuminen on psykologisesti epäilyttävää: ei siksi että se olisi liian kummallista, vaan siksi että tietty kuoleman kysymisen "knock out blow" väistetään, ainakin hyvin usein jos ei ihan joka kerta. Onhan selvää että "kuolemanpelon" kohtaamisen voi väistää ajatuksella seuraavasta elämästä ihan siinä missä jokapäiväinen ihminen väistää sen sanovansa ajattelevansa sitä välillä tai huomenna tai tässä joku päivä muttei kuitenkaan kanna loppua sydämessään joka hetki. Kuoleehan se seuraavakin elämä. Lopulta kysytään taas "loppuuko kaikki joskus"? Kuolemanjälkeisellä elämällä ei sinänsä ole mitään merkitystä, koska se on teetä ja telkkaria tai okkulttista ponnistelua ja myyttistä narratiivia tai muuta pinnallista tuubaa joka tapauksessa joka virtaa minne on virratakseen, kunnes kuolee.

Hieman samoilla linjoilla edellisen kanssa ainakin siinä mielessä, että ensin pitäisi mielestäni pohtia, mitä kuolemanjälkeisellä elämällä itse asiassa tarkoitetaan. Huoleni on, että vaikka nykyesoteriassa sitoudutaan irti kristillisestä mieli-ruumis dualismista ja siihen liittyvästä käsityksestä kuolemanjälkeisestä elämästä, niin tällainen käsitys tuntuisi kuitenkin uivan sisään jo pelkässä käsitteessä "kuolemanjälkeinen elämä". Ensinnäkin, oletuksena ideassa tuntuu olevan, että on olemassa jonkinlainen erillinen tietoisuus, joka ensin elää "tämänpuoleisesti" ja sitten säilyy kun tämänpuoleisuus häviää. En tunne mitenkään erinomaisesti itämaista ajattelua, mutta käsitykseni on, että sen henki on nojata pikemminkin ideaan, että tällainen erillinen tietoisuus on ylipäätään lähtökohtaisesti illuusiota. Sanoa että persoona kuolee, mutta kuoleman jälkeen säilyy tietoisuus "täysin toisenlaisessa muodossa" vaikuttaa minusta epäkoherentilta tavalta säilyttää klassisen kristillisen ajattelun henki tilanteessa jossa sen tietyt olennaiset premissit on osoitettu vääriksi muun muassa aivotutkimuksen kautta.

Säilytän paljon varausta tämän idean käsitteellisen monitulkintaisuuden vuoksi, mutta se mitä ennen kaikkea haluaisin sanoa, on tämä: olennainen kysymys jonkin oletetun sielun kuolemattomuuden sijaan on, onko olemassa jonkinlainen kestävä objektiivinen projekti tehdä maailma paremmaksi, jossa minun panokseni on minimaalinen mutta yhtä lailla äärettömän merkittävä osa kokonaisuutta, vai pitäisikö nietzscheläisen ohjenuoran mukaisesti uskoa vain siihen mikä on välittömästi kokemuksena läsnä?

Omat uskomukseni ovat samoilla linjoilla itämaisen filosofian,esoterian kanssa ja se on esitetty omalle järjelle,älylle,intuitiolle kelpaavassa muodossa. Kehon ulkopuolinen satunnainen matkailu on myös vahvistanut käsitystäni siitä,että tietoisuus on yhteydesä kehoon eläessä mutta myöskin siitä erotettavissa tietoisesti tai tiedostamattomasti.

Aihe oli tarkoituksella hyvin vapaa, ja osittain juuri siitä syystä, että on hyvin vaikea täsmentää rajaamatta ulos uskomusten kirjoa. Valitsin itse "jotain muuta" ja hieman yllätyin, että ensimmäisellä vaihtoehdolla on niin paljon "kannatusta". Jokaisen viestistä voisi lainata jotain ja pohtia asiaa sitä kautta, mutta nyt pistän vain oman suppean viestini. Itselle kuolema on suuri (ja ehkä kaikkein suurin) mysteeri ja uskominen kuoleman jälkeiseen elämään (eli tässä tarkoitan tietoisuuden jatkumista fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen) on minulle täydellinen uskonhypyn paikka. En henkilökohtaisesti usko mihinkään 100% vaan kaikki on erilaisilla todennäköisyyksillä varustettuja arvauksia.

Hmm, onpas jo vuosi vierähtänyt edellisestä vastauksesta! Mielestäni on erittäin kiinnostava aihe kyseessä.

Itse vastasin "kyllä" siihen, että voimme saada tietoa kuoleman jälkeisestä elämästä tässä todellisuudessa - tai pikemminkin merkkejä jotka voi luokitella paranormaaleiksi kokemuksiksi. Pohdinta kuoleman jälkeisestä elämästä, sen mahdollisuudesta ja luonnosta on ollut minulle tärkeää (joskin ei todellakaan mukavaa moneen otteeseen) viime vuosina. Tässä vaiheessa olen silti jokseenkin vakuuttunut sen olemassaolosta, riippumatta mistään toiveikkuudesta tai sen puutteesta, erilaisten kirjoitusten ja henkilökohtaisten kokemusten perusteella.