Pahuus

[Wyrmfang]

Satanismiin on massojen silmissä yleensä yhdistetty ensisijaisena jonkinlainen pahuuden ihannointi. Mitä itse asiassa on pahuus? Puhtaan analyyttisesti katsoen kukaan ei voi ihannoida pahaa: siihen ei voi pyrkiä, mikä on asetettu vältettäväksi. Mielestäni kuitenkaan analyyttinen tarkastelu aiheesta ei avaa sitä sen enempää kuin uskonnollisia ja kokonaisvaltaisia aiheita ylipäätään. Pahuus on käsitetty yleensä ainoastaan negatiivisesti joko suoraan hyvän puutteena tai jonkinlaisena heikkoutena. Tämän näkemyksen tarkoituksena on nähdäkseni ollut selittää paha jollain tapaa, jolloin se muuttuu tuntemattomasta absoluuttisesta uhasta ymmärrettäväksi ja ainoastaan ei-toivottavaksi. Vaikka joissain yhteyksissä tämä onkin perusteltua, on mielestäni paha abstraktina kokonaisuutena nimenomaan selittämätön.

Filosofisessa perinteessä lähinnä myöhäisvaiheen Schelling ja Kierkegaard ovat käsitelleet pahaa tällä tavoin positiivisena. Schelling käyttää metaforaa mädäntyneestä sienestä. Sienen pilaantuneisuutta ei käsitetä ainoastaan terveiden ominaisuuksien poissaolona vaan siihen liittyy täysin oma kammoksuttava tunne ja jo kemiallisesti katsoen täysin uusia yhdisteitä. Kaikki järjestys ja sen taustalla oleva järki ilmenee ainoastaan jotain kaoottista ja selittämätöntä vasten. Tämä perusta on ymmärrettävissä ainoastaan negatiivisena mutta on kuitenkin aina läsnä hyvin kouriintuntuvana.

Okkulttisessa perinteessä (hyvin karkeasti mutta mielestäni kuvaavasti) oikean käden tiellä pahuutta ei käsitellä lainkaan tai ei ainakaan kovin syvällisesti koska se nähdään joka tapauksessa torjuttavana. Vasemman käden tiellä taas mitään ei käsitetä pahaksi vaan kaikki riippuu subjektin näkökulmasta. Ensin mainittu johtaa varjon pysymiseen alati taustalla uhkaavana kun taas jälkimmäisessä tapauksessa varjoon samaistutaan, jolloin alkuperäinen totuudellisuuskin tuhoutuu pyrkimyksessä hallita kaikkea. Olen nähnyt Azazelin Tähden yhdeksi oleellisimmista tehtävistä löytää ratkaisu tähän ongelmaan, tai vaikka ratkaisua ei voida löytää, siihen on ehdoton eettinen velvollisuus pyrkiä.

Tarkoitus on siis herättää keskustelua pahan luonteesta ja muodoista. Nykyaikana ongelma lisää intensiteettiään jatkuvasti kun on löydetty uusia tehokkaita keinoja lakaista ongelma maton alle ja toisaalta menneisiin aikoihin verrattuna huomattavasti useammat hyppäävät suoraan kuiluun. En halua rajata keskustelua mitenkään tarkasti, jos se rönsyilee voidaan sitä pätkiä ja esim. siirtää uskonto-puolelle.

[Nefastos]

Aina olennainen aihe. Toivon mukaan tämä herättää keskustelua, sillä asia todellakin kestäisi (ja vaatisikin) kieputtelua hyvin monilta puolilta.

Okkulttisessa perinteessä (hyvin karkeasti mutta mielestäni kuvaavasti) oikean käden tiellä pahuutta ei käsitellä lainkaan tai ei ainakaan kovin syvällisesti koska se nähdään joka tapauksessa torjuttavana.

...Mikä nimenomaisesti tekee OKT:sta omalla tavallaan syyllisen, jopa suurimman syyllisen. Traditio - mikä tahansa - joka väittää pitävänsä hallussaan kosmiset avaimet, eikä kuitenkaan kykene antamaan elävää & käytännössä toimivaa ratkaisua, on suurempi syyllinen kuin sellainen taho, jonka mielestä vastausta ei edes ole olemassa. (Kuten materialismi tai sellainen uushumanismi, jonka mielestä jokainen asia on vain subjektiivinen.) Ongelman abstrahoiminen pois epäfilosofisilla ja dogmaattisilla kannanotoilla ei ole ratkaisu.

Nykyaikana ongelma lisää intensiteettiään jatkuvasti kun on löydetty uusia tehokkaita keinoja lakaista ongelma maton alle ja toisaalta menneisiin aikoihin verrattuna huomattavasti useammat hyppäävät suoraan kuiluun.

Siltä todellakin näyttäisi. Maailman historiassa näyttää ilmenevän murroskohtia, jotka vastaavat murroskohtia yksilön kehityksen psykologiassa. Periaatteessa ilmassa on suuria mahdollisuuksia, mutta koska tilanne on niin jännitteinen & instrumentit useinkin aivan riittämättömiä voimien valjastamiseen, hyvin kauniit mahdollisuudet ilmenevät erittäin negatiivisina. Luulen, että monet kaikkein pahimpiin erehdyksiin ajautuneista ihmisistä ovat sellaisia, joilla olisi tavallaan suurin potentiaali, mutta jotka kerta kaikkiaan eivät nykymaailmassa kykene valjastamaan olemuksellemme vieraita energioita elämään sopivaan käytäntöön. Siten pahan teoreettinen ääretön hyvyys putoaa käytännössä julmuudeksi ja etsii ilmaisunsa regressiivisesti väkivallasta.

Satanismiin on massojen silmissä yleensä yhdistetty ensisijaisena jonkinlainen pahuuden ihannointi. Mitä itse asiassa on pahuus? Puhtaan analyyttisesti katsoen kukaan ei voi ihannoida pahaa: siihen ei voi pyrkiä, mikä on asetettu vältettäväksi.

Ihminen on tavattoman monisyinen olio. Kuten kristillinen allegoria ilmaisee, ihminen on Jumalan kuva: toisin sanoen, pitää sisällään kaiken. Kaikki taas ei voi mitenkään ilmentyä yhdellä kertaa, sillä vastakkaiset ilmaisut rajaisivat toisensa pois. Tosiasiassa vastakohdat eivät sulje pois toisiaan vaan ilmentävät toisiaan, mutta tässä fyysisessä pahvilaatikkomaailmassa niin ei näytä tapahtuvan. Seuraa hirvittävä ongelma: tämä on todellisuus, ja kuitenkin tämänpuolinen on riittämätön kuvaamaan täysin sitä mitä sen tulisi ilmaista, täyteyttä. Siten, viime kädessä, kaikki on kitkaa ja frustraatiota, eikä mikään voi koskaan olla oikein. Mikään fyysinen teko ei auta tähän, ainoa mikä auttaa on mielen uudestisyntyminen, ja se puolestaan vaatii pitkän, tuskallisen & asteittaisen tien läpikäymisen. Niinpä paha on itse maailma, ilmentyminen itse, se että olemme täällä varustettuina liian täydellisellä instrumentilla suhteessa siihen miten kykenemme sitä käyttämään. "Helvetti on tässä ja nyt, helvetti on oma pääni." (- Terveet Kädet)

Olen nähnyt Azazelin Tähden yhdeksi oleellisimmista tehtävistä löytää ratkaisu tähän ongelmaan, tai vaikka ratkaisua ei voida löytää, siihen on ehdoton eettinen velvollisuus pyrkiä.

Täysin samaa mieltä. Olennaista tässä on juuri pyrkimys, kokonaisvaltainen pyrkimys. Uskon, että ratkaisu on löydettävissä - ehkei nykyaikana vielä esitettävissä, mutta kuitenkin yksilön löydettävissä omaan elämäänsä -, mutta oli sen asian kanssa miten tahansa, niin ponnistus tuon vastauksen löytämiseen on vielä olennaisempaa.

[Lux]

Suuri runoilija - ja luonnollisesti tätä myötä myös vähintäänkin tiedostamaton okkultisti - William Blake sanoi "evil is the active springing from energy". Tässä näennäisen yksinkertaisessa itsestäänselvyydessä on sanottu itse asiassa suurempi viisaus kuin lukemattomissa perinpohjaisissa analyyseissa pahuuden olemukseen liittyen: so. pahuus sellaisenaan on puhdasta energiaa, mutta silloin kun yksilöityneellä olemuksella ei ole kykyä käsitellä ja välittää tuota puhdasta "alkutulta"* kehittävällä ja puhtaalla tavalla, niin se ilmenee objektiivisesti pahaksi nimettävänä asiana; vääryytenä, väkivaltana, sortona, erehdyksenä, kiusauksena, jne.

Perinteinen teosofia sanoo pahuuden olevan aina itsekkyydestä lähtöisin, mutta tämä ei itsessään ratkaise asiaa muuten kuin itsekkyyden rajoittumisen käsitteenä. Toisin sanoen, pahaa - vääryyttä - on se joka pyrkii tietoisesti erottamaan (ei erottelemaan) asioita ja olentoja toisistaan toistensa välisestä ykseydestä; toimien ihmisessä etenkin käsitteiden ja ulkoisten erojen välityksellä. Rajallisuus on lopulta kosmisessa kehitysprosessissa (The World Process) itsestäänselvästi tuomittu häviämään; erillisyys on harha jonka läpi jokaisen täytyy kerran kulkea.

* Boehmen lanseeraaman alkutulen käsitteen kautta voimme nähdäkseni löytää teosofisen (aikakautisen) ja jopa raamatullisen avaimen siihen, kuinka "korkeista korkein Isä" on itse välttämättömyyden kautta tuon ilmennyksen tulen lähde, jonka myötä selittyy myös se, että tämä puhtaana energiana raivoava alkutuli ja kaiken synnyttäjä (Saatana) tulee aikanaan "Kristuksen synnyttäjäksi", monadin (Isän säteen) palatessa eriytymisen ja yksilöitymisen kautta takaisin ykseyteen. Pahuuden lähde (Saatana) on väistämättä Absoluutissa (Isässä) itsessään (teodikean ongelma), vaikka tuo "itse pahuus" ei olekaan lopulta pahuutta missään muussa kuin Blaken käyttämässä puhtaan energian merkityksessä, joka vain täytyy osata valjastaa!

[obnoxion]

Pahuuden lähde (Saatana) on väistämättä Absoluutissa (Isässä) itsessään (teodikean ongelma), vaikka tuo "itse pahuus" ei olekaan lopulta pahuutta missään muussa kuin Blaken käyttämässä puhtaan energian merkityksessä, joka vain täytyy osata valjastaa!

"Energy is Eternal Delight"

-William Blake-

[Nefastos]

Siten, viime kädessä, kaikki on kitkaa ja frustraatiota, eikä mikään voi koskaan olla oikein.

"Energy is Eternal Delight"

-William Blake-

...Mitkä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Kun sielu lopulta avaa tämän paradoksin lukon (kaikki on tuskaa / kaikki on onnea), olemassaolon ongelma on ratkaistu; kaikki on ratkaistu.

Mutta se on pirunmoinen työ tehtäväksi, fratres...!

[Mavrofos]

Sain juuri äskettäin luettua Nefastoksen kirjoittaman Luciferin Lankeemuksen. Ensimmäinen lukukertani oli melkoisen nopea ja on hyvin mahdollista, että monet asiat olen vielä väärin ymmärtänyt. Siitä huolimatta tahtoisin ensifiilisten tiimoilta ottaa kantaa muutamiin tässä loistavassa teoksessa esitettyihin näkemyksiin sekä näin valottaa hieman omia näkemyksiäni liittyen Saatanan ja pahan olemukseen.

Kirjassa tuotiin esille useaan otteeseen nerokas erottelu saatananpalvonnan alaspäin kulkevasta- ja ylöspäin kulkevasta tiestä. Vaikka olenkin samaa mieltä, että tällä alaspäin suuntautuvalla tiellä yksilö ei koskaan tule pääsemään sen suuren totuuden äärelle, jota kohti jokaisen tosi okkultistin tulisi pyrkiä ja tämän tien metodit ovat epäilemättä vaarallisia kuin myös haitallisia niin yksilölle itselleen, kuin myös häntä ympäröivälle maailmalle, niin silti on tuo alaspäin vievä tie teoksessa, sekä yleisesti Azazelin tähden filosofiassa esitetty omasta mielestäni turhankin huonossa valossa. En tarkoita sitä, että objektiivisen pahan palvonta sekä väkivalta itseään ja ympäröivää maailmaa kohtaan pitäisi ottaa minkäänlaiseksi päämäräksi omalla henkisellä tiellä, mutta yksilön lähtökohdista riippuen, tuo ”pimeä” jakso saattaa olla ehdoton vaihe henkisen kehityksen tiellä, eikä ihmisestä riippuen sen tärkeyttä osana omaa kasvamista voi kieltää.

Johtuen nykyisestä ihmiskunnan tilasta, sekä sitä edeltävästä historiasta, on monilla ihmisillä eräänlainen luontainen viehtymys objektiivisen pahan palvontaan, kuin myös sen toteuttamiseen. Tästä on todisteena kaikki uudella ajalla syntynyt väkivaltaviihde, splatterit sekä pornoteollisuuden synnyttämät monet alalajit. Onhan kuolemaan ja väkivaltaan perustuvaa viihdettä aina ollut, esimerkkinä julkiset teloitukset, mutta ei väkivalta osana viihdettä ole koskaan ollut näin suurta. On totta, että kuka vain oikeasti vahva ihminen pystyy väkisin kieltämään itseltään halut, jotka häntä vetävät puoleensa, mutta se tietynlainen kipinä jää aina sielun syövereihin kytemään ja juuri tuo kipinä saattaa kasvaa ja lopulta muodostua todelliseksi esteeksi ihmisen kehityksessä. Vaikka kieltäisimme itseltämme monet taannuttavat tekijät, ei tällä kieltäymyksellä ole mitään todellista vaikutusta, ellemme syvälle sisimmissämme tunne syytä. miksi juuri minun yksilönä pitäisi kieltäytyä tästä.

Niinpä yksilöllä, jolla on suuri viehtymys, sekä mahdollisesti halu toteuttaa objektiivista pahaa, mutta toisaalta halu kehittyä omalla tiellään, olisi ehkä tervein keino antaa halun viedä tiettyyn pisteeseen asti. Tällaisen tien valitessaan ihminen monta arpea omassa sielussaan loppujen lopuksi viisaampana ja vahvempana yksilönä selviytyy voittajana ylös tällaiselta sielullisen kadotuksen tieltä, tai lopulta tuhoutuu. Riski on suuri, mutta joidenkin tapausten kohdalla se on pakko ottaa. Aivan kuin narkkari ymmärtää, että huumeet ovat pahasta vasta, kun hän on käynyt läpi monien vuosien helvetin ja tuskaliaan vieroitushoidon tai lapsi, joka ymmärtää, että liesi on kuuma vasta, kun siihen on ensimmäisen kerran kätensä satuttanut. Niinpä olenkin sitä mieltä että aivan kuin oikea- ja vasemmankädenpolku voivat kulkea käsikädessä voi myös tämä alaspäin vievä- sekä ylöspäin vievä tie kulkea sulassa sovussa tiettyyn pisteeseen asti, jolloin yksilön maailmankuva sekä ymmärrys on varmasti erittäin monitahoinen, kun hän on käynyt pitkän ja tuskaliaan tien aivan pohjalta aina suurimman totuuden äärelle.

Kirjassa esitettiin mielipide/väite, jonka mukaan alaspäin suuntautuvan tien nimeen vannovat saatananpalvojat, eivät Saatana todellisuudessa palvo, vaikka he niin luulevatkin. Tästä minulla on melko vahvasti eriävä mielipide. Nagahel toi aikaisemmin tässä keskustelussa esille hyvin mielenkiintoisen näkökulman, jonka itsekin allekirjoitan täysin. Pahuus itsessään on todellisuudessa puhdasta energiaa, mutta kun tuota Saatanasta lähtöisin olevaa ”alkutulta” ei kyetä käsittelemään tai ymmärtämään oikein, sorrutaan objektiiviseen pahaan. Näin ollen pahuus todellakin on seurausta erehdyksestä, mutta tuota erehdystä tapahtuu tarkoituksesta. Saatana tulee aina pitämään pelottavaa naamiota kasvoillaan ja niin hänen tuleekin, sillä hänen todellinen kaunis ja valoisa olemus pelottavan olemuksen takana ei ole tarkoitettu kaikille ihmisille nähtäväksi tai ymmärrettäväksi.

Niinpä Saatanan naamion tulee muuttua aina ihmiskunnan mukana ja varjella hänen salaisuuksiaan, jotta niitä ei ilman todellista sisäisen liekin paloa kukaan tavoittaisi, sillä minun mielestäni noiden salaisuuksien vuotaminen yleisen kansan tietoon tulisi tahramaan tuon suuren mestarin olemusta. Koska ihminen ei koskaan pysty näkemään tuota pelottavaa naamiota kokonaisvaltaisena, vaan aina omasta pienestä ja rajatusta näkökulmastaan katsottuna. Saatana siis tarvitsee aina heitä, ketkä ilmentävät hänen suojamuuriaan niin, että yksittäinenkin ihminen pystyisi tuota naamiota katsomaan. Keskiajalla, kun kiinnostus Saatanaa, sekä noituutta kohtaan alkoi kasvamaan, syntyi noitavainot ja inkvisitiot. Nämä yhdessä kristillisen helvetti propagandan kanssa toimivat Saatanan pelottavina kasvoina ja näin ollen kirkko omalla tavallaan palveli Saatanaa.

Nykyaikana inkvisitio ei ole enää mahdollista, eivätkä tarinat helvetistä kykene enää moniakaan pelottamaan. Niinpä Saatanakin on joutunut muuttamaan naamiotaan. Nykyajan väkivaltaisesti käyttäytyvät, yhteiskuntaa vastaan objektiivisesti kapinoivat, ahdistuneetkin ihmisparat ovat uudella ajalla saaneet tuon tärkeän tehtävän osakseen. He antavat satanismista ja Saatanan voimista vaarallisen kuvan. He toimivat osana Saatanan pelottavaa naamiota. He vasta Saatanaa palvelevatkin, vaikka eivät mestarinsa kaunista olemusta pysty näkemään tai ymmärtämään/noudattamaan oikein tuota sisimmältä olemuksellaan puhdasta alkutulta, heillä on tärkeä tehtävä vartioida Saatanan salaisuuksia ja tuota tehtävää he tekevät oman terveytensä kaupalla(Suuri uhrilahja). He antavat ”oikealla” tavalla satanismista väärän kuvan, toisin kuin nykyajalla syntyneet teini/Lavey/trendi/ateisti satanistit.

Ja lopuksi haluaisin pohtia hieman objektiivista pahaa ja sen tietynlaista tärkeyttä okkultismista ja satanismista erillään. Sanotaanko heti ensimmäiseksi, että itse en tahtoisi elää maailmassa, josta kaikki ”turha” pahuus olisi kuoletettu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että omalla osallani tahtoisin lisätä maailmassa olevaa kurjuutta, mutta jonkun on se pakko tehdä. Sillä nimenomaan maailmasta löytyvä pahuus luo syytä korostaa hyveellisyyden arvoja. Suuren kärsimyksen keskellä nousee esille syitä luottaa rakkauteen ja ymmärrykseen. Omasta mielestäni kaikki hyvät arvot menettäisivät tarkoituksellisuuttaan jos emme eläisi jatkuvassa kurituksessa, joka on lähtöisin itse Saatanasta. Eiköhän kaikki maailman uskonnotkin ole perustettu myös sen vuoksi, että on nähty tarpeelliseksi tuoda ”valoa” tähän kurjaan maailmaan?

[Sothoth]

Hyvää pohdintaa Mavrofokselta. Pitää kuitenkin ottaa kantaa muutamaan asiaan.

Vaikka olenkin samaa mieltä, että tällä alaspäin suuntautuvalla tiellä yksilö ei koskaan tule pääsemään sen suuren totuuden äärelle, jota kohti jokaisen tosi okkultistin tulisi pyrkiä ja tämän tien metodit ovat epäilemättä vaarallisia kuin myös haitallisia niin yksilölle itselleen, kuin myös häntä ympäröivälle maailmalle, niin silti on tuo alaspäin vievä tie teoksessa, sekä yleisesti Azazelin tähden filosofiassa esitetty omasta mielestäni turhankin huonossa valossa. En tarkoita sitä, että objektiivisen pahan palvonta sekä väkivalta itseään ja ympäröivää maailmaa kohtaan pitäisi ottaa minkäänlaiseksi päämäräksi omalla henkisellä tiellä, mutta yksilön lähtökohdista riippuen, tuo ”pimeä” jakso saattaa olla ehdoton vaihe henkisen kehityksen tiellä, eikä ihmisestä riippuen sen tärkeyttä osana omaa kasvamista voi kieltää.

On totta, että selkeä kahtiajakoisuus luo "kielletyn hedelmän" vaikutelman, ja tietyssä kohtaa kehitystä yksilö voi havahtua kärsimyksien täyteisellä tiellä, jolloin tuo kokemus olisi tietyllä tapaa "tarpeellinenkin". Kuitenkaan kärsimyksen synnyttämistä ei tule hyväksyä millään verukkeella. Sitä paitsi, useimmat ihmiset tekevät pahaa puhtaasta tietämättömyydestä, enkä näe tässä typeryydessä mitään tavoittelemisen arvoista. Pahaa tekevä ihminen tekee tosi asiassa nuo viillot syvälle itseensä, vaikutukset eivät vain suoraan näyttäydy ajallisesta ihmisnäkökulmasta.

Kokonaan eri asia on puhtaan idealistinen musta maagikko, joka tekee kaiken tietoisena siitä, että tuhoaa itseään. Liesi saattaa polttaa varomatonta lasta, mutta todellinen pahuuden lietsoja runtelee ja vammauttaa jokaisen ruumiinosansa täysin tietoisena.

Johtuen nykyisestä ihmiskunnan tilasta, sekä sitä edeltävästä historiasta, on monilla ihmisillä eräänlainen luontainen viehtymys objektiivisen pahan palvontaan, kuin myös sen toteuttamiseen. Tästä on todisteena kaikki uudella ajalla syntynyt väkivaltaviihde, splatterit sekä pornoteollisuuden synnyttämät monet alalajit. Onhan kuolemaan ja väkivaltaan perustuvaa viihdettä aina ollut, esimerkkinä julkiset teloitukset, mutta ei väkivalta osana viihdettä ole koskaan ollut näin suurta. On totta, että kuka vain oikeasti vahva ihminen pystyy väkisin kieltämään itseltään halut, jotka häntä vetävät puoleensa, mutta se tietynlainen kipinä jää aina sielun syövereihin kytemään ja juuri tuo kipinä saattaa kasvaa ja lopulta muodostua todelliseksi esteeksi ihmisen kehityksessä. Vaikka kieltäisimme itseltämme monet taannuttavat tekijät, ei tällä kieltäymyksellä ole mitään todellista vaikutusta, ellemme syvälle sisimmissämme tunne syytä. miksi juuri minun yksilönä pitäisi kieltäytyä tästä.

Tässä taas on nähdäkseni hyvä osoitus oikean käden tien puutteista (siis väärin ymmärretyn OKT:n) : tietyt asiat nähdään automaattisesti pahoina, joka tosiasiassa aiheuttaa alitajuisen kiinnittymisen noihin synteihin. Terveempi tapa on nähdä nuo "synnit" arkkityyppisesti puhtaina ja kauniina asioina, jotka vain vinoutuvat johtuen ihmispsykologian rajallisista lainalaisuuksista. "Inhimilliset paheet muodostuvat tien portaiksi, kun niiden yli astutaan". Näin jokaiseen paheeseen tai syntiin voidaan suhtautua siten, että niitä mietiskelemällä ja läpikäymällä nostetaan esiin niiden vääristymätön olemus.

Viihdekin voi olla oikein käytettynä hyvä tapa läpikäydä kollektiivista varjoa suhteellisen vähän kärsimystä aiheuttavalla tavalla, kuten myös esim. black metal -musiikki.

Niinpä olenkin sitä mieltä että aivan kuin oikea- ja vasemmankädenpolku voivat kulkea käsikädessä voi myös tämä alaspäin vievä- sekä ylöspäin vievä tie kulkea sulassa sovussa tiettyyn pisteeseen asti, jolloin yksilön maailmankuva sekä ymmärrys on varmasti erittäin monitahoinen, kun hän on käynyt pitkän ja tuskaliaan tien aivan pohjalta aina suurimman totuuden äärelle.

Tie tulee joka tapauksessa olemaan pitkä ja tuskalias, vaikkei siihen liitettäisi mitään tarpeetonta kärsimystä. Joka tapauksessa näen valmiuden tuskan kohtaamiseen ja kivisen tien kulkemiseen hyvin positiivisena asioina. Todellisten saavutuksen eteen tulee todella kamppailla, (viime kädessä itseään vastaan).

Niinpä Saatanan naamion tulee muuttua aina ihmiskunnan mukana ja varjella hänen salaisuuksiaan, jotta niitä ei ilman todellista sisäisen liekin paloa kukaan tavoittaisi, sillä minun mielestäni noiden salaisuuksien vuotaminen yleisen kansan tietoon tulisi tahramaan tuon suuren mestarin olemusta.

Itse totuus ja Saatanan salaisuus kylläkin säilyy ikuisesti tahrattomana, vaikka sitä kuinka yrittäisimme loata.

Ja lopuksi haluaisin pohtia hieman objektiivista pahaa ja sen tietynlaista tärkeyttä okkultismista ja satanismista erillään. Sanotaanko heti ensimmäiseksi, että itse en tahtoisi elää maailmassa, josta kaikki ”turha” pahuus olisi kuoletettu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että omalla osallani tahtoisin lisätä maailmassa olevaa kurjuutta, mutta jonkun on se pakko tehdä. Sillä nimenomaan maailmasta löytyvä pahuus luo syytä korostaa hyveellisyyden arvoja. Suuren kärsimyksen keskellä nousee esille syitä luottaa rakkauteen ja ymmärrykseen. Omasta mielestäni kaikki hyvät arvot menettäisivät tarkoituksellisuuttaan jos emme eläisi jatkuvassa kurituksessa, joka on lähtöisin itse Saatanasta.

Niin, mutta maailma ei olisi tylsempi paikka ilman tuota turhaa pahuutta, pikemminkin paljon rikkaampi ja moniulotteisempi. Rakkautta ideana pohtiessa kannattaa ehkä unohtaa kaikki kaikki harhaiset kuvitelmat kristillisesta taivaasta tai rakkauden ikuisesta maailmaa syleilevästä autuudesta. Tuo "pahuus" on arkkityyppisesti kaunista, ja tulee saamaan täysin ennen kuvitelemattomia uusia muotoja jättäessämme tarpeettoman väkivallan taaksemme.

[Lux]

EDIT: Sothoth ehti näköjään edelle hieman samoilla linjoilla.

Ensimmäinen lukukertani oli melkoisen nopea ja on hyvin mahdollista, että monet asiat olen vielä väärin ymmärtänyt.

Omiin ja monien muiden kokemuksiin pohjaten tämä on mahdollista ja jopa todennäköistä. Ihminen kun on olento, joka näkee aina ensin kaiken omien assosiaatiolinssiensä lävitse, ja monella ei vaikuta olevan edes tarvetta kyseenalaistaa omien linssiensä puhtautta. (Tämä sanottuna ihan yleisesti, ilman henkilökohtaisuuksia.)

Kirjassa tuotiin esille useaan otteeseen nerokas erottelu saatananpalvonnan alaspäin kulkevasta- ja ylöspäin kulkevasta tiestä. Vaikka olenkin samaa mieltä, että tällä alaspäin suuntautuvalla tiellä yksilö ei koskaan tule pääsemään sen suuren totuuden äärelle, jota kohti jokaisen tosi okkultistin tulisi pyrkiä ja tämän tien metodit ovat epäilemättä vaarallisia kuin myös haitallisia niin yksilölle itselleen, kuin myös häntä ympäröivälle maailmalle, niin silti on tuo alaspäin vievä tie teoksessa, sekä yleisesti Azazelin tähden filosofiassa esitetty omasta mielestäni turhankin huonossa valossa.

Jos ja kun pyrkimyksenämme on totuudellisuus ja tavoitteenamme tuoda esille Saatanan kehittävää ja valoisaa puolta (ylöspäinen tie) tähän yleisesti liitetyn pahuuden ja vääryyden sijaan, niin kuinka voisi olla mahdollista käsitellä valhetta, erehdystä, vääryyttä ja henkistä taantumusta missään muussa kuin siinä kontekstissa, että se näyttäytyy ”turhankin huonossa valossa”? Tosiasia on kuitenkin se, että alaspäinen tie johtaa etenkin vasemman käden tiellä – johtuen tiivimmän ja intensiivisemmän tajunnan keskityksestä – erittäin negatiivisiin seuraamuksiin niin yksilön kuin maailmankin kannalta, ja pitkittää maailman kärsimyksiä mittakaavasta riippuen mahdollisesti hyvinkin paljon.

En tarkoita sitä, että objektiivisen pahan palvonta sekä väkivalta itseään ja ympäröivää maailmaa kohtaan pitäisi ottaa minkäänlaiseksi päämäräksi omalla henkisellä tiellä, mutta yksilön lähtökohdista riippuen, tuo ”pimeä” jakso saattaa olla ehdoton vaihe henkisen kehityksen tiellä, eikä ihmisestä riippuen sen tärkeyttä osana omaa kasvamista voi kieltää.

Tämä on totta, kuten myös sekin, että jossain vaiheessa kehitystään jokainen ihminen on tiedostamaton ”musta maagikko”, joka oppii erehdyksen ja sitä seuraavan kärsimyksen kautta. Moni meistä (ihmisistä ylipäätään) on saattanut kulkea pätkän alaspäin johtavaa tietä kerätäkseen kokemusta ja tajunnan kiinteyttä. Oleellinen ja vakava kohta tässä prosessissa syntyy kuitenkin jälleen tiedostamisen kautta; siinä vaiheessa kun ihminen on jo yksilöitynyt ja tiedostaa eron oikean ja väärän välillä ilman kärsimyksen ja nautinnon aaltoliikettä, tehdään todellinen valinta alaspäin tai ylöspäin johtavan tien välillä.

Johtuen nykyisestä ihmiskunnan tilasta, sekä sitä edeltävästä historiasta, on monilla ihmisillä eräänlainen luontainen viehtymys objektiivisen pahan palvontaan, kuin myös sen toteuttamiseen. Tästä on todisteena kaikki uudella ajalla syntynyt väkivaltaviihde, splatterit sekä pornoteollisuuden synnyttämät monet alalajit. Onhan kuolemaan ja väkivaltaan perustuvaa viihdettä aina ollut, esimerkkinä julkiset teloitukset, mutta ei väkivalta osana viihdettä ole koskaan ollut näin suurta.

Itse erottaisin tässä hyvin selvästi sellaiset seikat kuin ”objektiivisen pahan palvonta” suhteessa ”tarpeeseen ymmärtää pahuus”. Suurin osa kauhu- ja väkivaltaviihteestä on syntynyt uskoakseni ei niinkään halusta palvoa maailmassa ilmenevää pahuutta kuin ymmärtää syyt sen ilmenemiseen; tai sitten vain yksinkertaisesti tarpeesta kuvata sitä, minkälaisessa helvetissä todellisuudessa elämme, ja josta jokainen voi tehdä haluamansa johtopäätökset. Suurin osa pornoteollisuudesta taas on yksinkertaisesti väsyttävää kaikessa kliinisessä alhaisuudessaan, ja kuvastaa vain rappeutuneen ja henkisesti väsähtäneen eläinihmisen taipumusta ja halua palata konttausasentoon leikkaussalivalaistuksen loisteessa.

Toki ihmiskunta on monella tapaa henkisesti rappiolla ja taipumus sekä viehtymys ”kiehtovaan pahaan” elää voimakkaana keskuudessamme, mutta tämä kuuluu nähdäkseni etenkin tällä ”maailmojen hajoamisen ajalla” ja kunkin sivilisaatiosyklin lopulla aina ilmenevään rappiotilaan ja sen poistovyöhykkeeseen, siihen aikakautiseen ”uloimpaan pimeyteen, mihin Edomin muinaiset kuninkaat lankeavat”. Epäilemättä myöskin vahvana elävä käytännöllinen materialismi, nihilismi ja yleinen elämän merkityksettömyyden tunne ajavat monia kohti kuilua – mutta se on osa sitä potentiaalisesti äärimmäisen kasvattavaa haastetta, mikä meille mustan ajan ihmisille on tarjolla; suuri mahdollisuus lankeemukseen ja tuhoon, yhtä suuri mahdollisuus valtavaan ymmärrykseen ja kehitykseen.

On totta, että kuka vain oikeasti vahva ihminen pystyy väkisin kieltämään itseltään halut, jotka häntä vetävät puoleensa, mutta se tietynlainen kipinä jää aina sielun syövereihin kytemään ja juuri tuo kipinä saattaa kasvaa ja lopulta muodostua todelliseksi esteeksi ihmisen kehityksessä. Vaikka kieltäisimme itseltämme monet taannuttavat tekijät, ei tällä kieltäymyksellä ole mitään todellista vaikutusta, ellemme syvälle sisimmissämme tunne syytä. miksi juuri minun yksilönä pitäisi kieltäytyä tästä.

Nämä syyt on totisesti hyödyllistä ja välttämätöntäkin löytää ja paljastaa, eikä yksioikoinen kieltäytyminen tai tukahduttaminen voi tietenkään toimia, koska siteitä ei avata ja tuota mainitsemaasi kipinää ei tällöin jalosteta ymmärryksen ja tietoisuuden avulla.

Niinpä yksilöllä, jolla on suuri viehtymys, sekä mahdollisesti halu toteuttaa objektiivista pahaa, mutta toisaalta halu kehittyä omalla tiellään, olisi ehkä tervein keino antaa halun viedä tiettyyn pisteeseen asti.

Tässä asiassa merkittävin ero on lienee tuon kulloisenkin halun hyväksymisen ja sen toteuttamisen välillä. On esim. osoitus terveestä psyykestä, joka on kosketuksissa varjopuolensa kanssa, jos kykenee myöntämään itselleen ja muille olevansa joissain tapauksissa vaikkapa kykeneväinen tappamaan. Täysin eri asia on kuitenkin heittää bensaa omien intohimojensa ja halujensa päälle ja lietsoa niitä, sillä tällainen mentaalinen ja astraalinen magia voi luoda äärimmäisen negatiivisia ja pelkästään taannuttavia ilmennyksiä.

Kirjassa esitettiin mielipide/väite, jonka mukaan alaspäin suuntautuvan tien nimeen vannovat saatananpalvojat, eivät Saatana todellisuudessa palvo, vaikka he niin luulevatkin. Tästä minulla on melko vahvasti eriävä mielipide.

Tässä asiassa Nefastoksen pyrkimyksenä on ymmärtääkseni ollut osoittaa ero Saatanan olemuksen ja naamion välillä. Alaspäin johtavalla tiellä yksilö palvoo häntä alempana olevia voimia, joiden yhteinen olemus on entrooppinen, eikä tällaisella naamiolla ole vaikuttavasta hohkastaan huolimatta todellisuudessa omaa olemusta, vaan se on kaoottinen kokoelma luomakunnan ja ihmiskunnan menneitä erehdyksiä, menneiden maailmojen ja langenneiden ihmisten kuoria, ”joiden nimi on legion”. Kyse on vertauskuvan kautta hieman samasta asiasta kuin mitä voimme todistaa mustaan aukkoon katoavan ja siihen hajoavan materian kohdalla, joka ilmenee aikanaan tämän reuna-alueilta ja muodostuu jälleen kehittyviksi maailmoiksi väkevän hajoamisen, tuhoutumisen ja rikkirepeytymisen läpikäytyään.

Nagahel toi aikaisemmin tässä keskustelussa esille hyvin mielenkiintoisen näkökulman, jonka itsekin allekirjoitan täysin. Pahuus itsessään on todellisuudessa puhdasta energiaa, mutta kun tuota Saatanasta lähtöisin olevaa ”alkutulta” ei kyetä käsittelemään tai ymmärtämään oikein, sorrutaan objektiiviseen pahaan. Näin ollen pahuus todellakin on seurausta erehdyksestä, mutta tuota erehdystä tapahtuu tarkoituksesta. Saatana tulee aina pitämään pelottavaa naamiota kasvoillaan ja niin hänen tuleekin, sillä hänen todellinen kaunis ja valoisa olemus pelottavan olemuksen takana ei ole tarkoitettu kaikille ihmisille nähtäväksi tai ymmärrettäväksi.

Ahh, havaitsen nousevaa separatiivista ylpeyttä ja elitismiä viimeisessä lausahduksessa! ”Minulla on oikeus tähän tietoon ja viisauteen, mutta ei näillä säälittävillä lampailla ja heikoilla ihmisparoilla!” Kuulostaa hyvin tutulta joidenkin vuosien takaa…

Mitä tulee erehdyksen ja objektiivisen pahan tietynlaiseen välttämättömyyteen, tässä lienet kuitenkin oikeassa: Elämme hyvin keskeneräisessä maailmassa, sielujen lastenkamarissa, jossa oppiminen tapahtuu usein hyvin raa’alla ja kärsimyksentäyteisellä tavalla. Tuo ”maapallon ja ihmisruumiin keskustuli” on luonnollisesti Saatanasta lähtöisin, mutta vain siinä merkityksessä, että ”valkeista valkeimmalla” ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa valtava ymmärryksensä ja viisautensa kasvavien ja kehittyvien olentojen käytettäväksi, jotta he (me) oppisivat ja kehittyisivät, siinä varsin selkeässä tiedossa että nämä tulevat käyttämään sitä myös varmasti turhuuteen ja vääryyteen.

Ja lopuksi haluaisin pohtia hieman objektiivista pahaa ja sen tietynlaista tärkeyttä okkultismista ja satanismista erillään. Sanotaanko heti ensimmäiseksi, että itse en tahtoisi elää maailmassa, josta kaikki ”turha” pahuus olisi kuoletettu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että omalla osallani tahtoisin lisätä maailmassa olevaa kurjuutta, mutta jonkun on se pakko tehdä. Sillä nimenomaan maailmasta löytyvä pahuus luo syytä korostaa hyveellisyyden arvoja. Suuren kärsimyksen keskellä nousee esille syitä luottaa rakkauteen ja ymmärrykseen. Omasta mielestäni kaikki hyvät arvot menettäisivät tarkoituksellisuuttaan jos emme eläisi jatkuvassa kurituksessa, joka on lähtöisin itse Saatanasta. Eiköhän kaikki maailman uskonnotkin ole perustettu myös sen vuoksi, että on nähty tarpeelliseksi tuoda ”valoa” tähän kurjaan maailmaan?

Ihan ymmärrettävää ja puhetta, jonka voi monella tapaa allekirjoittaa. Vastakohtien ilmenemisellä on syynsä ja ihmiskunta ei ole vielä riittävän kasvanut ulos tuosta kahtiajaottelevasta dualismista. Pahuutta ja vääryyttä tietenkin ilmenee jostakin varsin hyvästä ja selvästä syystä, mutta se ei tarkoita sitä että sitä tulisi koskaan hyväksyä muuten kuin asiana, joka ilmenee maailman ja ihmisen keskeneräisyyden ja kehittymättömyyden vuoksi.

[Wyrmfang]

Joitakin ajatuksia löysin Mavforosin tekstistä, jotka ovat itseänikin kaivelleet, liittyen tuohon alaspäisen tien täydelliseen torjumiseen yksinkertaisesti virheenä. Tietty luonne tosiaan etsii aina itselleen "kielletyn vaihtoehdon" ja Nefastoksenkin esittämät ajatukset voi tosiaan kääntää niin, ettei hänen satanismi ole enää satanismia vaan Saatana löytyy yksinomaan alaspäiseltä tieltä.

Täydellistä ratkaisua ongelmaan ei varmaan ole mahdollista saada ainakaan ihmiskunnan nykyisessä vaiheessa. Joitain ajatuksia kuitenkin. Ehkä alati kasvava individualisaatioprosessi ja aina uuden henkistävän Vastustajan etsiminen alkaa saavuttaa jonkinlaisen kulminaatiopisteen ja olla ihan havaittavastikin tietyn pisteen jälkeen yksinomaan äärimmäisen surullista ja turhaa? Joitain tällaisia merkkejä olen havainnut esim. viihteessä, joka heijastaa aina syvemmällä tapahtuvaa kehitystä. Ehkä pahuudessa ei kuitenkaan voida edetä loputtomiin vaan jossain vaiheessa kaikki muuttuu yksinkertaisesta merkityksettömäksi. Nefastoksen ajatuskulku tulee ymmärtää ideaaliseksi. Käytännössä ihmisellä todellakin on aina varjo, josta ei voi kokonaan päästä eroon. Tästä ei millään tavalla seuraa se, että lopulta täytyisi samaistua väkivaltaisesti tuohon varjoon.

Syvälinen asia kuitenkin ja ratkaisua voi tuskin täysin älyllisesti esittää vaan se täytyy kokea omassa elämässä. Itse koin ehkä jonkinlaisen oivalluksen tästä asiasta erään nimeltämainitsemattoman levytyksen yhteydessä...

Mustista aukoista muuten... Vertaus mustaan maagikkoon saattaa olla hyvinkin oleellinen. Mustat aukot olivat yksi noiden toisessa topikissa mainitsemieni pakkomielteiden kohde. Enkä usko olevani kovin ainutlaatuinen tuossa asiassa. Jollain musta aukko näyttäytyy "epäluonnollisena" ja asiana, jota ei pitäisi olla. Kuitenkin tosiaan LOPULTA mustat aukotkin hajoavat ja niissä oleva aine hajaantuu kiertoon. Eli osa luontoa nekin, joskin hyvin äärimmäinen sellainen. Ja mustat aukothan syntyvät ainoastaan poikkeuksellisen suurista tähdistä niiden kuoltua...

[Mavrofos]

On totta, että selkeä kahtiajakoisuus luo "kielletyn hedelmän" vaikutelman, ja tietyssä kohtaa kehitystä yksilö voi havahtua kärsimyksien täyteisellä tiellä, jolloin tuo kokemus olisi tietyllä tapaa "tarpeellinenkin". Kuitenkaan kärsimyksen synnyttämistä ei tule hyväksyä millään verukkeella. Sitä paitsi, useimmat ihmiset tekevät pahaa puhtaasta tietämättömyydestä, enkä näe tässä typeryydessä mitään tavoittelemisen arvoista. Pahaa tekevä ihminen tekee tosi asiassa nuo viillot syvälle itseensä, vaikutukset eivät vain suoraan näyttäydy ajallisesta ihmisnäkökulmasta.

Kokonaan eri asia on puhtaan idealistinen musta maagikko, joka tekee kaiken tietoisena siitä, että tuhoaa itseään. Liesi saattaa polttaa varomatonta lasta, mutta todellinen pahuuden lietsoja runtelee ja vammauttaa jokaisen ruumiinosansa täysin tietoisena.

Juuri se seikka, että viillot tulevat ensisijaisesti toteuttajaan itseensä, on syy miksi näen tämän tuhoisankin vaiheen loppujen lopuksi ihmisestä riippuen tarpeelliseksi tai pakolliseksi, mikäli tietynasteinen heränneisyys tahdotaan saavuttaa. Arvet jäävät muistuttamaan. Itsekin olen täysin sitä mieltä, että tällaisen pahuuden tavoittelu ei ole suotavaa, mutta tällaisen ”pimeän puolen” tukahduttaminen väkisin olisi mielestäni kieltämättä kohtalokasta.

Ilmiötä olisi mielestäni hyvä verrata käsistä karanneeseen metsäpaloon, jota ei pysty ihmisen toimesta sammuttamaan. Jos ajatellaan että metsä on ihminen itse ja tuli on tuo kipinä, joka yllyttää alaspäiselle tielle. Metsän paloa on turha yrittää sammuttaa sillä liekki on liian vahva. Lisäksi sammutustöissä voitaisiin kokea miestappioita(=väkisin tukahduttamisesta syntyvät henkiset traumat). Niinpä tulen on annettava tehdä tehtäviään. Tuli sammuu vain sateen(=herääminen aikaisessa vaiheessa) tai loppuun palamisen myötä, kun kaikki poltettava on palanut(=ihminen on raunioina). Näin alkaa uusi kasvaminen uudelta pohjalta(=myöhäisessa vaiheessa tullut herääminen ja nousu pohjalta) tai uudelleen kasvua ei tapahdu(=ihminen on lopullisesti menetetty). Nyt tulevaisuutta ajatellen metsäpalon riskiä pystytään mahdollisesti myös pienentämään.(=ymmärrys saavutettu).

Niin, mutta maailma ei olisi tylsempi paikka ilman tuota turhaa pahuutta, pikemminkin paljon rikkaampi ja moniulotteisempi. Rakkautta ideana pohtiessa kannattaa ehkä unohtaa kaikki kaikki harhaiset kuvitelmat kristillisesta taivaasta tai rakkauden ikuisesta maailmaa syleilevästä autuudesta. Tuo "pahuus" on arkkityyppisesti kaunista, ja tulee saamaan täysin ennen ku]vitelemattomia uusia muotoja jättäessämme tarpeettoman väkivallan taaksemme.

Tämä onkin ihanteellinen maailmankuva, jonka itsekin toivoisin näkeväni, mutta aavistelen, että tähän tilaan on vielä pitkän pitkä matka(tai se on ainaisesti saavuttamattomissa). Ihminen rotuna ei vielä ole siinä pisteessä, että jokainen ihminen kykenisi tai edes haluaisi nähdä tuon pahuuden todellisen kauniin olemuksen. Pahuus puhtaana energiana ja Saatanan synnyttämänä alkutulena on kuitenkin asia, jota emme saa/kykene tästä maailmasta pois ottamaan. Luonnollisesti tuo energia tulee aina maailmassamme ilmenemään ja johtuen ihmisrodun nykyisestä tilasta ilmennys tapahtuu yleisellä tasolla esimerkiksi objektiivisen pahuuden muodossa.

Jos ja kun pyrkimyksenämme on totuudellisuus ja tavoitteenamme tuoda esille Saatanan kehittävää ja valoisaa puolta (ylöspäinen tie) tähän yleisesti liitetyn pahuuden ja vääryyden sijaan, niin kuinka voisi olla mahdollista käsitellä valhetta, erehdystä, vääryyttä ja henkistä taantumusta missään muussa kuin siinä kontekstissa, että se näyttäytyy ”turhankin huonossa valossa”? Tosiasia on kuitenkin se, että alaspäinen tie johtaa etenkin vasemman käden tiellä – johtuen tiivimmän ja intensiivisemmän tajunnan keskityksestä – erittäin negatiivisiin seuraamuksiin niin yksilön kuin maailmankin kannalta, ja pitkittää maailman kärsimyksiä mittakaavasta riippuen mahdollisesti hyvinkin paljon.

Luonnollisesti Azazelin tähden filosofian luonteen, sekä seuran tarkoitusperät huomioiden tällaista “höyläämistä” ei missään nimessä saisikaan suorittaa. Etenkin satanismiin pohjaavat seurat tuppaavat nykyään alistua turhankin usein tälle ”tehkööt jokainen yksilö asiat niin, kuin itse parhaakseen näkee” luonteelle. Yleisellä tasolla on mielestäni kyseessä erittäinkin viisas lausahdus, mutta siinä vaiheessa, kun jotain aatetta kannattava seura ottaa tämän opetuksen omaksi kivijalakseen, muuttuu koko seuratoiminta turhaksi. Jos seura tahtoo jotain tiettyä asiaa edistää, on eräänlaisten tiukkojenkin toimintamallien ja säännösten ottaminen osaksi seuran toimintaa pakollinen valinta, vaikka tällainen ratkaisu saattaa etenkin satanistien keskuudessa herättää paheksuntaa(ottaen huomioon, että yleisesti ottaen on kyseessä vahvasti yksilöllisyyteen luottava uskonto).

Ehkä juuri tällainen tietynasteinen tiukkuus on syy siihen, miksi nimenomaan Azazelin tähti kaikista satanismiin pohjaavista seuroista on saavuttanut aivan omanlaisensa paikan minun sydämessäni, vaikka aina en ole Azazelin tähden filosofian kanssa samoilla linjoilla ollutkaan.

Tuolla omalla lausahduksellani tarkoitin lähinnä sitä, että yksilönä olen nostanut tuon mahdollisen lankeamisen alaspäiselle tielle osana kasvuprosessia asemaan, jota se ei ole Azazelin tähden teksteissä saanut, eikä sen toisaalta pitäisikään.

Tämä on totta, kuten myös sekin, että jossain vaiheessa kehitystään jokainen ihminen on tiedostamaton ”musta maagikko”, joka oppii erehdyksen ja sitä seuraavan kärsimyksen kautta. Moni meistä (ihmisistä ylipäätään) on saattanut kulkea pätkän alaspäin johtavaa tietä kerätäkseen kokemusta ja tajunnan kiinteyttä. Oleellinen ja vakava kohta tässä prosessissa syntyy kuitenkin jälleen tiedostamisen kautta; siinä vaiheessa kun ihminen on jo yksilöitynyt ja tiedostaa eron oikean ja väärän välillä ilman kärsimyksen ja nautinnon aaltoliikettä, tehdään todellinen valinta alaspäin tai ylöspäin johtavan tien välillä.

Juuri tuossa toit esille sen pointin, jota minä yritin omalla tekstilläni esille tuoda, mutta huomattavasti monitahoisemmin selitettynä, kuin minun tekstissäni.

Ahh, havaitsen nousevaa separatiivista ylpeyttä ja elitismiä viimeisessä lausahduksessa! ”Minulla on oikeus tähän tietoon ja viisauteen, mutta ei näillä säälittävillä lampailla ja heikoilla ihmisparoilla!” Kuulostaa hyvin tutulta joidenkin vuosien takaa…

Taisin ilmaista asiani turhankin provosoivasti ja koen, että pointtini hieman väärin ymmärrettiin.

Jos satanismi kasvaisi eräänlaiseksi valtauskonnoksi, olisi olemassa vaara, että tarpeellinen etsintä ja pitkä tuskallinen kasvamisen prosessi jäisi pois koko uskonnosta. Satanismista tulisi jotakin, minkä opit voisimme vain kirjasta lukea ja hyväksyä ne absoluuttisina totuuksina, joita ei saisi kyseenalaistaa. Tämä taas olisi omiaan siihen, että satanismikin päätyisi lopulta samaan asemaan kuin nykyinen tapa kristinusko. Ja tämä likaisi Saatanan kasvoja ei tietenkään konkreettisesti, mutta kuvainnollisesti. Niinpä Saatanan pelottavien kasvojen tarkoitus on myös pitää uskonto eräällä tapaa vaikeana seurata, sen on tarkoitus koetella seuraajansa sisällä palavan liekin voimakkuutta.

EDIT: Eli tarkoitin "heillä kellä ei ole oikeutta...." ihmisillä lähinnä heitä keillä ei ole takana sitä pitkää ja tuskaliasta tietä, joka vaaditaan, jotta saavutettaisiin asioiden todellinen ymmärrys, jota ei voi orjallisesti valmiita ratkaisumalleja noudattamalla saada, en niinkään mitään tiettyä ihmisryhmää.

Mutta myönnetään, olihan tuossa lausahduksessa aikalailla sitä separatiivisen ylpeyden makua