Pahuus

[Nefastos]

Monta hyvää pointtia tuossa.

Viisaampana ja vahvempana palaamisesta en sitten tiedä, pitäisikö mortifikaatio sinänsä irrottaa kokonaan alaspäisyydestä.

(Ehkä hieman eri asiaa kuin mitä itse tarkoitit, mutta joitakin ajatuksia näiden kahden välisestä sidoksesta:)

Yhteys näkyy ainakin siinä, että mortifikaatio altistaa valitulle pahuudelle paljon enemmän kuin muut vaiheet, koska sen prosessi on niin intensiivinen ja egoon voimakkaasti keskittynyt.

Ihminen voi käydä kappaleen alaspäistä tietä, harjoittaa alaspäisen tien metodeja tai luisua alaspäiseen suuntaan toteuttamatta mortifikaatiota, mutta jos hän toden teolla aikoo ryhtyä "oman sielunsa tappajaksi", on mortifikaatio lopulta se polku jota hänen on korostettava ja ylikorostettava. Tällaiseen vaiheeseen tuleminen voi tietysti viedä hyvin pitkän aikaa, ja sen kestäessä dugpa-kokelas voi elää leveästi. Mutta kun valitun polun vaikutukset lopulta romahtavat hänen niskaansa, tarvitaan teräksenlujaa fanaattisuutta yhä pysyä kiinni siinä mikä on pahaa ja synnyttää pahaa, ts. kärsimystä myös omaa itseä kohtaan. Tällainen itsekidutus joka ei suostu hyväksymään syvemmän onnen ja sopusoinnun mahdollisuutta toimii siten lopulta mortifikaation kautta.

Mortifikaation yhteydet alaspäisiin vaikutuksiinhan näkyvät muuten hyvin selvästi erilaisissa fundamentalistisempien suuntien uskontojen vaikutuksissa: katolisen kirkon pedofiilipapit ja herätysliikkeiden massaitsemurhat ovat juuri tällaista oman hengellisen harjoituksen vakavaa kieroutumista, jossa liiallinen ja tasapainottamaton vaatimus omaa itseä kohtaan luo lopulta peiliin todellisen hirviön. Yleensä syynä on jälleen dualismi, yritys tappaa pois energioita joiden ei ole tarkoitus tulla tapetuiksi.

Eikö alaspäisen tien tarjoama opetus lopulta ole "eihän se näin oikeen mee" ja siitä tiestä irtautuminen.

Näin minäkin sen näkisin. Ja jos hyväksytään se Ikäkausissa esitetty hypoteesi, että ihmisen Ego - joka havaitsee ja kärsii maailman tuskan - voi olla tulos alaspäisen tien hamassa muinaisuudessa läpikäyneestä olemuksesta, niin päädytään siihen, että tämä oravanpyörä voi pyöriä teoriassa loputtomiin, mutta ainoa poispääsy siitä on tuo mainitsemasi.

Tämä erona perinteiseen teosofiseen tulkintaan, joka näkee "mustan maagikon" kohtalon lopullisessa annihilaatiossa. En usko, että tällainen on mahdollinen, vaan että jopa yli kosmoksen syklisten uudistumisten on erehtyneen tajunnan muodostuttava uudelleen & läpikäytävä kokeensa uudelleen, ad infinitum tai/eli kunnes läpäisee ne.

[Lux]

Tällaiseen vaiheeseen tuleminen voi tietysti viedä hyvin pitkän aikaa, ja sen kestäessä dugpa-kokelas voi elää leveästi.

Hieman pilkunviilaamiseksi menee, mutta dugpa-termin vääränlaisesta käytöstä, mustaa maagikkoa ja alaspäisen tien kulkijaan viitaten, olisi mielestäni suotavaa luopua väärinkäsitysten ja erehdysten minimoimiseksi. Tämän termin samaistaminen mustiin maagikkoihinhan oli yksi "seksin- ja naistenvihaaja" Blavatskyn yksipuolisista erehdyksistä.

Epäilemättä langenneita tai rappioituneita huijarijoogeja löytyy dugpienkin joukosta, mutta ei mitenkään itsestäänselvästi. Kyse on kuitenkin nimityksestä, minkä voi antaa aika laajalle osalle harjoittajista, jotka vaihtelevat aina Tiibetin vanhimman buddhalaisuuden muodon, Bön-tradition edustajista, kaiken maailman ennustajaeukkoihin ja noita-akkoihin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Dugpas
http://www.katinkahesselink.net/his/dug ... atsky.html
http://en.wikipedia.org/wiki/B%C3%B6n

Tämä erona perinteiseen teosofiseen tulkintaan, joka näkee "mustan maagikon" kohtalon lopullisessa annihilaatiossa. En usko, että tällainen on mahdollinen, vaan että jopa yli kosmoksen syklisten uudistumisten on erehtyneen tajunnan muodostuttava uudelleen & läpikäytävä kokeensa uudelleen, ad infinitum tai/eli kunnes läpäisee ne.

Jos näin ei olisi, niin alaspäisen tien annihilaatio, lopullinen tuhoutuminen ja suunnattoman kärsimyksen aiheuttaminen muille olennoille olisi kaikessa kammottavuudessaan jopa jollain tavoin perusteltua, vaikka ei kuitenkaan edelleenkään sen enemmän kannatettavaa.

[Nefastos]

Hieman pilkunviilaamiseksi menee, mutta dugpa-termin vääränlaisesta käytöstä, mustaa maagikkoa ja alaspäisen tien kulkijaan viitaten, olisi mielestäni suotavaa luopua väärinkäsitysten ja erehdysten minimoimiseksi. Tämän termin samaistaminen mustiin maagikkoihinhan oli yksi "seksin- ja naistenvihaaja" Blavatskyn yksipuolisista erehdyksistä.

Totta. Toisaalta näkisin, että sanojen "dugpa" ja "jesuiitta" käyttäminen niiden blavatskylaisissa (alaspäisen tien) merkityksissä on nyttemmin jo rikastuttanut kieltä, ei yksinomaan tärvellyt sitä; monitulkintaisuutta ei välttämättä enää saada takaisin terminologiasta. Myöskään omat teosofisesta käytännöstä johdetut sanskrit-nimikkeemme eivät enää ole kirjaimelliset, vaan nämä nimet kuten buddhi, manas, &c. ovat jo kulkeneet pois lähteiltään ja saaneet erityismerkityksiä. Termejä lainataan ja edelleenlainataan, ja näin sanojen merkitykset elävät & menettävät alkuperäisen, oikeaoppisen puhtautensa - olettaen, että niillä koskaan on sellaista ollut.

"These evil sorcerers, dugpas, they call them, cultivate evil for the sake of evil and nothing else. They express themselves in darkness for darkness, without leavening motive. This ardent purity has allowed them to access a secret place of great power, where the cultivation of evil proceeds in exponential fashion." - Windom Earle, Twin Peaks

Populaarikulttuuri jos mikä on hyvä tulikoe osoittamaan, milloin jostakin termistä on tullut tai tulossa yleiskäyttöinen.

Samalla periaatteella varmasti jokainen ymmärtää, että jokainen Jeesuksen seuran jäsen ei ole totuuden vääristelijä, vaikka jesuitismi nyky- tai etenkin 1800-luvun kielenkäytössä oli yhtenevä "hurskaan petoksen" kanssa. Niin, ja tantrikon nimityshän kuului sekin samalla tapaa Vanhan Rouvan mustalle listalle. Nykyihmiseltä jos keneltä vaaditaan kontekstissa lukemisen kykyä.

[obnoxion]

Totta. Toisaalta näkisin, että sanojen "dugpa" ja "jesuiitta" käyttäminen niiden blavatskylaisissa (alaspäisen tien) merkityksissä on nyttemmin jo rikastuttanut kieltä, ei yksinomaan tärvellyt sitä; monitulkintaisuutta ei välttämättä enää saada takaisin terminologiasta.

Olen samaa mieltä. Vaikka erityisesti bön-uskontoa arvostan, ja olen ottanut siitä vaikutteita, ei minua häiritse termien käyttö blavatskylaisessa merkityksessä. Paremminkin olen kiintynyt niihin. Tosin on sanottava, että joskus käyttö hämmensi, miksi onkin hyvä että nämä termit tulivat nyt määriteltyä.

Sanottakoon samaan ketjuun, että se hyvin synkeä kuva jonka teosofia on maalannut Bhutanista hämmentää minua edelleen.

[Lux]

Näinhän se on. Samaa "sekoittavaa selkeytystähän" (sic sic sic) harjoitamme itsekin esim. mustasta magiasta puhuessamme. Kartta ei ole maasto, eikä sormi joka osoittaa kuuta kuu itse.

[Insanus]

Olen aivan samaa mieltä pahuuden puhtaasta energiasta alkutulena. Edelleen olen samaa mieltä siitä, että tuo "erehdys tapahtuu tarkoituksesta": särö täydellistää. Sen sijaan olen eri mieltä siitä, onko meillä, inkarnoituneilla ihmisillä, oikeutta tehdä wave-off tähän asiaan ja hyväksyä se muitta mutkitta. Tästä juontuu oma "Jumalan vihaamisen" teesini: se, että maailma perustuu kärsimykselle ja edellyttää kärsimystä ei ole hyväksyttävissä. Me voimme, ja meidän tulee, ymmärtää asia ja jopa rakastaa sitä henkisellä tasolla, mutta ei konkreettisella. Viime mainitulla, eli elävinä ihmisinä, meidän päin vastoin tulee käydä tuota kärsimyksen mysteeriä vastaan ja ikään kuin sublimoida Saatanan alkutuli - kitka ja tuska - lävitsemme muotoon, jossa muut olennot voisivat saada sen helpommin sulavassa muodossa.

Mitä viimeinen lause tarkoittaa käytännön tasolla?

Pahan illuusiosta näkee läpi muistuttamalla itseään siitä että pahuus on seurausta rajoittuneesta näkemyksestä.
Ei ylöspäisen tien kulkijakaan sen 'parempi ihminen' sinänsä ole (tehden yhä pahaa), vaan kulkee silmät vähän enemmän auki.
Mikä on 'turhaa pahaa', ei ehkä olekaan aivan niin turhaa, vaan aivan yhtä välttämätöntä, toisella kehitysasteella olevalle niin sanotusti 'alemmalle' ihmiselle ja kokonaisuuden kannalta.

Jos pahuus syntyy viime kädessä erehdyksestä, viattomana, onko pahuuden vastustamisessa mitään positiivista seurausta? Koska hyvyyteen pyrkimisestähän se pahuus lopulta tulee, on ainoastaan typerää ylpeyttä vastustaa pahaa, ellei nyt puhuta pakollisesta itsepuolustuksesta.
(Hyvä on passiivista, paha on aktiivista. Hieman metsään menevä lainaus, mutta tuossakin puolitotuudessa on puolet totta)
Älä tee noin, älä tee näin, oli kuitenkin kirkon oppi, joka onnistui luomaan seuraavan vääryyttä vastustavan ajan.
Jos joku kysyisi nyt nokkeluuttaan että 'haluaisitko että tulen viattomasti raiskaamaan/tappamaan sut" ja vastaisinkin I'm your bitch ja kai sit kuollaan, mikä olisi vastareaktio, verrattuna siihen jos vastaisin että en tietenkään.
(ääriesimerkki tottakai. Eräs taiteilija koetti tätä haluten todistaa ihmisten hyvyyden liftaamalla maailman pahamaineisimman reitin läpi ja nainen löydettiin myöhemmin raiskattuna ja tapettuna...)

Kun on selviää että pahuutta ei absoluuttisena ole olemassa, niin eikö ole viisasta jättää pahuus omaan arvoonsa ja keskittyä hyvän luomiseen (jossa väistämättä tulee itsekin mokailtua ts.oltua 'paha').
Onko tällainen sinänsä passiivinen empatia juuri ideana?
Jos ei, niin en käsitä tätä

Ajatellaan esimerkin kautta: Tällä hetkellä joku isä saattaa kohottaa kirvestään, aikeissa iskeä vaimonsa tai lapsensa pään halki. Jos hän tekee sen, millä tavoin se auttaa maailmaa nostamaan esille syitä luottaa rakkauteen ja ymmärrykseen? Hyvin pitkän kiertotien kautta; hän voisi auttaa tuota asiaa huomattavasti paremminkin alkamalla itse luottaa rakkauteen ja ymmärrykseen.

tässä, koska perustelu on silloin mielestäni tasoa
"Masentunut olisi paremmalla tuulella jos lakkaisi olemasta masentunut ja pituushyppääjä hyppäisi maailmanennätyksen hyppäämällä pisimmälle."

---------

Toinen kysymys

Kyllä. Sikäli kuin kyseessä on pimeä jakso. Jokainen meistä on tehnyt todellisia pahoja tekoja aikaisemmin. (Ellei reinkarnaatio-oppiin uskota, tämä ei ole ainoa kohta missä okkultisti kohtaa ylitsepääsemättömiä ongelmia.)

Olisi kiinnostavaa tietää mitä nämä ylitsepääsemättömät ongelmat ovat?

[Nefastos]

Mitä viimeinen lause tarkoittaa käytännön tasolla?

Että vaikka sisään menee kärsimystä, ulos tulee jotain muuta. Tällöin ihminen muodostaa itseensä päätepysäkin sille tuskalle, joka olisi niin paljon helpompi vain heittää pallona seuraavalle vastaanottajalle.

Ei ylöspäisen tien kulkijakaan sen 'parempi ihminen' sinänsä ole (tehden yhä pahaa), vaan kulkee silmät vähän enemmän auki.

Ellei silmien auki pitäminen johda "parempaan ihmisyyteen" - eli että ihminen aiheuttaisi ympärilleen yhä enemmän positiivisia vaikutuksia ja yhä vähemmän negatiivisia - niin silloin ei kyse ole ylöspäisestä tiestä. Ihminen voi olla hyvin viisas ja älykäs ja omalla tavallaan totuudellinen myös kulkien alaspäin. Nimenomaan pyrkimystä "parempaan ihmisyyteen" tarvitaan, ja ponnistuksen pitää olla kokonaisvaltaista.

Tietysti, jos tarkoitit alleviivata sitä, että ei ole olemassa kosmista eriarvoisuutta, niin siinä olet oikeassa. Oli ihminen kuinka suuri vihitty tahansa, niin kokonaisuuden rakenteessa multakokkare on hänen veroisensa universaalissa arvoasteikossa. Mutta tämä ajatus ei saisi leikata siipiä omalta ponnistukseltamme, koska ihminen joko kohoaa & kehittyy tai sitten hankaloittaa omansa lisäksi muidenkin kehitystä.

Kun on selviää että pahuutta ei absoluuttisena ole olemassa, niin eikö ole viisasta jättää pahuus omaan arvoonsa ja keskittyä hyvän luomiseen (jossa väistämättä tulee itsekin mokailtua ts.oltua 'paha').
Onko tällainen sinänsä passiivinen empatia juuri ideana?
Jos ei, niin en käsitä tätä (...) tässä, koska perustelu on silloin mielestäni tasoa
"Masentunut olisi paremmalla tuulella jos lakkaisi olemasta masentunut ja pituushyppääjä hyppäisi maailmanennätyksen hyppäämällä pisimmälle."

"Jättää pahuus omaan arvoonsa" = tarkoitat, että koko asiaa ei tulisi arvottaa? Että jos naapurista kuuluisi kirvesmurhan ääniä, niin pitäisi niitä yhtäläisen tärkeänä olemassaolon tekijänä kuin lemmen ääniä tai lapsen naurua? Sellainen kylmyys sopii vain älylliseen pyörittelyyn, ei käytännön elämään.

"Masentunut olisi paremmalla tuulella jos lakkaisi olemasta masentunut" on tosiasia. Kun ollaan ytimessä asti, siellä missä arvoja ei enää ole ja missä äly on vain neutraali tapa havainnoida maailmaa, on tehtävä järjetön valinta: joko hyväksyä paha tai olla hyväksymättä sitä; valita joko rakkaus tai rakkaudettomuus. Filosofian kannalta ei kumpikaan ratkaisu ole perusteltavissa eikä mielekäs, sillä koko pohja on purettavissa eikä suuntia enää ole. Juuri tällaisesta nollapisteestä lähtee tietoisesti ylös- tai alaskulkeva tie, ja juuri siksi kumpikin on mahdollinen valita. Ratkaisu on sydämen eikä pään valinta, sillä logiikka ei auta meitä arvoasetelmien luomisessa perustumatta itse ensin arvoasetelmien pohjalle.

Olisi kiinnostavaa tietää mitä nämä ylitsepääsemättömät ongelmat [reinkarnaatio-opin hylkäämisestä] ovat?

Jos hylkäämme karman, "kaikkien lakien lain", maailmankuvamme muuttuu nihilistiseksi tyhjiöksi, jossa viattomat kärsivät kosmisen mielivallan uhreina, ja titaanisimmatkin ponnistukset valuvat hiekkaan elämän lyhyyden uhreina.

[Insanus]

Ellei silmien auki pitäminen johda "parempaan ihmisyyteen" - eli että ihminen aiheuttaisi ympärilleen yhä enemmän positiivisia vaikutuksia ja yhä vähemmän negatiivisia - niin silloin ei kyse ole ylöspäisestä tiestä. Ihminen voi olla hyvin viisas ja älykäs ja omalla tavallaan totuudellinen myös kulkien alaspäin. Nimenomaan pyrkimystä "parempaan ihmisyyteen" tarvitaan, ja ponnistuksen pitää olla kokonaisvaltaista.

Tietysti, jos tarkoitit alleviivata sitä, että ei ole olemassa kosmista eriarvoisuutta, niin siinä olet oikeassa. Oli ihminen kuinka suuri vihitty tahansa, niin kokonaisuuden rakenteessa multakokkare on hänen veroisensa universaalissa arvoasteikossa. Mutta tämä ajatus ei saisi leikata siipiä omalta ponnistukseltamme, koska ihminen joko kohoaa & kehittyy tai sitten hankaloittaa omansa lisäksi muidenkin kehitystä.

"Jättää pahuus omaan arvoonsa" = tarkoitat, että koko asiaa ei tulisi arvottaa? Että jos naapurista kuuluisi kirvesmurhan ääniä, niin pitäisi niitä yhtäläisen tärkeänä olemassaolon tekijänä kuin lemmen ääniä tai lapsen naurua? Sellainen kylmyys sopii vain älylliseen pyörittelyyn, ei käytännön elämään.

"Masentunut olisi paremmalla tuulella jos lakkaisi olemasta masentunut" on tosiasia.

Masentuneen parempituulisuus on tosiasia samalla tavalla, kuin että kirvesmurhaajan teko tapahtuu syystä ja kyllä, tarkoitin että niitä pitäisi yhtäläisen tärkeinä.
Kun kuulen maiskahduksen kirveen uppoamisesta lapsen päähän, älyllisen 'näin piti käydä' pyörittelyn ohella, voin yhä kokea surua siitä millainen aika on kun tällaista on tapahduttava, sekä
sääliä ja empatiaa, ilman kylmyyttä kumpaakin kohtaan, tappajaa ja tapettua, vaikken olisi kyennyt vaikuttamaan tapahtuneeseen millään tavalla.
Ei kai todellisuuden tiedostaminen sentään ole sydämeltä pois mitään? Varsinkin, jos ja kun valinta teiden välillä on nimenomaan järjetön.

Erästä valaistunutta jonka poika oli kuollut, piikiteltiin siitä että kuinka hän voi olla surullinen vaikka hänen poikansa kuolema oli vain illuusio. Tähän vastasi hän 'totta, mutta poikani kuolema on superilluusio'.
Tai: vaikka istuisi vain hiljaa paikallaan, niin ruoho kasvaa.

Mitä en nyt käsitä, eikö pahan vastustamatta jättäminen ole paras tapa edistää kehitystä, ellei puhuta kirvesmurhaesimerkeistä, joita koitin välttää, koska ne kuuluvat välittömän itsepuolustuksen kategoriaan ja on selvää että on parempi pysyä hengissä, kuin tulla tapetuksi. Tottakai estäisin naapurin Lillin murhan, jos siihen olisin kykenevä.
Jos paha on aina seurausta erehdyksestä ja siten aina oppimisprosessiin kuuluvaa välttämätöntä pahaa, ei ole ideaa vastustaa pahaa muutoin, kuin koittamalla auttaa ihmisiä sisäistämään asioita syvemmin,
joka silloinkin on vain mutkan kautta vastustamista.

[Lux]

Erästä valaistunutta jonka poika oli kuollut, piikiteltiin siitä että kuinka hän voi olla surullinen vaikka hänen poikansa kuolema oli vain illuusio. Tähän vastasi hän 'totta, mutta poikani kuolema on superilluusio'.

Tähän auttaa hyvin - Nefastokselta peräisin tämäkin esimerkki - ns. elokuvavertaus: ei ole kovin hedelmällistä mennä seuraamaan elokuvaa ajatellen, että kankaalle loihdittu tarina on vain nerokkaasti valon ja varjon avulla luotu illuusio, kun tarina ja sen opetus on se mikä on tärkeää ja olennaista.

Toisin sanoen, vaikka luominen, ilmennys ja maailma on illuusio, niin se ei ole kuitenkaan vain illuusio. Jos ihminen tajuaa ykseyden opin liian aikaisin, ennen älyn täydellistä heräämistä ja hengen aikuisuutta, päädytään helposti new age -ilmiön negatiivisimpiin tai ainakin lapsellisimpiin ulottuvuuksiin, missä "kaikki on hyvää" eli toisin sanoen millään ei ole mitään väliä. Tämähän on suorastaan kaiken aidon henkisen kehityksen vastakohta ja suuri este sille.

[Nefastos]

Ei kai todellisuuden tiedostaminen sentään ole sydämeltä pois mitään?

Kuten Nagahel jo esitti, asioiden tiedostaminen ei merkitse oman dynaamisen ponnistuksen halvaantumista. Äly on älyä ja toiminta puolestaan vaatii sysäystä tunnearvotusten pohjalta: äly ei indikoi mihinkään toimintaan eikä mitään toimintaa vastaan, äly on (tässä) vain väline tunnearvotusten puhdistamiseen niiden sisäisistä virheistä. "Siitä kuinka asiat ovat ei voida johtaa väitettä siitä kuinka niiden tulisi olla."

Todellisuuden tiedostaminen ei tietenkään ole sydämeltä pois mitään, mutta on paljon ihmisiä jotka erehtyvät sekoittamaan älyn neutraaliuden tunteiden arvoneutraaliuteen, hyväksyen "enhän voi tehdä mitään" tai "minunhan ei kannata tehdä mitään" tai jopa "väärintekokin on perusteltavissa joten tehtäköön sekin" -väärinkäsitykset.

Jos tunnetta (jota usein kutsutaan "tahdoksi") ylikorostetaan, syntyy voimakkaita reaktioita; jos älyä ylikorostetaan, toiminta alkaa sammua eli oikeammin painua alitajuntaan, jossa arvottamista joka tapauksessa tehdään. Nämä keskenään samanarvoiset äly ja tunne pitäisi molemmat toteuttaa yhdessä.

Mitä en nyt käsitä, eikö pahan vastustamatta jättäminen ole paras tapa edistää kehitystä, ellei puhuta kirvesmurhaesimerkeistä, joita koitin välttää, koska ne kuuluvat välittömän itsepuolustuksen kategoriaan ja on selvää että on parempi pysyä hengissä, kuin tulla tapetuksi.

Tästä nousee esiin useampi juttu...

- Mitä tarkalleen tarkoitat "pahan vastustamattomuudella"? Jos sitä, että pahan pitäisi antaa tapahtua maailmassa pyrkimättä muuttamaan tällaista tilannetta, niin ks. yllä sanottu. Jos sitä, että meidän ei tule ryhtyä taistelemaan oletetun pahuuden edustajia vastaan väkivalloin (jolloin toinen paha vain korvataan toisella), olen samaa mieltä.

- Jos annamme pahan vastustamattomuudelle konkreettisen merkityksen, ei ole mitenkään itsestäänselvää, että olisi parempi kamppailla säilyttääkseen henkensä kuin antautua marttyyriksi. Esim. kristilliseen perinteeseen kuuluu jälkimmäisen ajatuksen korottaminen edellisen yli.

- Kirvesmurhaesimerkki ei kuulu itsepuolustuksen kategoriaan, koska kirveestä oli saamassa naapurin Lilli - kuten sanoit - emmekä me itse. Ja se onko meidän ja vääryyttä kärsivän välissä seinä vai jokin muu este (esim. tiedämme väkivaltaa tapahtuvan toisaalla), ei ole ensisijaisen merkityksekästä, vaan meillä on vastuu tehdä ratkaisu: auttaa tai olla auttamatta.

Jos paha on aina seurausta erehdyksestä ja siten aina oppimisprosessiin kuuluvaa välttämätöntä pahaa, ei ole ideaa vastustaa pahaa muutoin, kuin koittamalla auttaa ihmisiä sisäistämään asioita syvemmin, joka silloinkin on vain mutkan kautta vastustamista.

Täydellinen neutraalius ei ole tässä tekojen maailmassa koskaan mahdollista: se mitä teemme ja se mitä jätämme tekemättä heijastaa ulkopuolellemme vaikutuksia, joihin aina liittyy oma tunne- ja arvolatauksensa. Jos luomme keinotekoisen eron sellaisten kahden käytännön esimerkin välille, että menemme estämään naapurin murhatuksi tulemista tai koetamme tavalla tai toisella estää tai ennakoltaehkäistä murhanhimoisia ajatuksia yhteisöissä ylipäänsä, kyse on itse ympärillemme piirtämämme ympyrän suppeudesta tai laajuudesta eikä välttämättä filosofisesta johdonmukaisuudesta.