Eläimistä ja niiden kohtelusta yms.

[Kenazis]

Ayurvedassa eli intialaisessa lääketieteessä suositellaan yleensä kasvisravintoa, ja sen lisäksi pieniä määriä maitotuotteita, mahdollisesti kananmuniakin. Lihaa pidetään vähän harvinaisempana juttuna, jota voi ehkä suositella jossain harvinaisessa tapauksessa, ei pidetä kuitenkaan karmallisestikaan hyvänä syödä sitä muuten vaan.

Tosiaan lipsahti hieman keskustelu ravitsemustieteen puolelle. Mutta haluan vielä sanoa, että ajatellen sitä mitä ihminen on todennäköisesti syönyt aikojen alusta asti, niin lintujen munat ovat sellainen b12 - vitamiinin lähde. Eli itse, jos olisin almost full- vegan niin ottaisin varmaankin nuo, en maitotuotteita (joka on varmasti uudempi asia ruokavaliossa, ja tarkemmin ajateltuna aika outoa touhua). Itse ajattelen eläinkunnan tuotteiden syöntiä sekä terveysnäkökulmasta että eettisestä näkökulmasta. Koen, että mitä tietoisempi olio on kyseessä, niin sitä enemmän kärsimystä sen tappaminen aiheuttaa (tietoisuuden asteen määrittely on tietysti erittäin hankala asia). Samoin koen, että maito- ja kananmunat ovat vähemmän kärsimystä aiheuttavaa kuin liha (tietystä tässäkin on ne tuotantokysymykset).

[Rosari]

Olen enemmän tai vähemmän vegaani. Syyt siihen ovat, että nykyaikaisessa lihan liukuhihnatuotannossa tapahtuu liikaa pahaa jopa maito- ja munateollisuuden puolella. Esim. Kananmunatehtaissa kaikki syntyneet koiraat, jotka eivät kelpaa kananmunatuottajiksi heitetään elävinä silppuriin. Maitotehtaissa lehmille tuotetaan kärsimystä vieroitamalla vasikka liian aikaisin, mikä aiheuttaa kärsimystä emolle ja vasikalle. Tuotantolehmät teurastetaan heti, kun niiden maidon tuottavuus tippuu ja lisäksi maidon jalostettu liikatuotanto rasittaa lehmiä ja aiheuttaa niille sairauksia, puhumattakaan siitä että tuskinpa tuhannet tuotantolehmät pääsevät toteuttamaan lajilleen tyypillistä käyttäytymistä ulkoilmoille. Not.

Vegaaniuteni lähti siitä, että näin unta olevani itse maitolehmä. Aamulla en enää pystynyt kaatamaan kahviini lehmän maitoa. Voi olla että Ayrveda suosittelee maitotuotteita ja munia, mutta yritän pysyä kontekstissa. Olen itse eurooppalainen enkä aupunkilaisena voi valita eläimille hyviä oloja. Se mikä joskus saattoi olla kunnioittavaa luonnolta lainaamista ei ole sitä ollut pitkään aikaan. En halua tukea nykyaikaista suhtautumista.

Oman hengissäpysymisen vuoksi on vedettävä raja johonkin. Minulla se on kasvissyönti ja listin kyllä joka ikisen ötökän joka tulee liian lähelle häiritsemään. Myötätunto on hieno asia, mutta siinä on omat kompastuskivensä, enkä halua muuttua kaikelle itkeväksi ihmiseksi, joka ei pysty käyttämään ravinnokseen mitään tai hätistelemään pois ötökät jotka vasten tahtoani ottavat vertani.

Vegaanina sorrun toisinaan syömään karkkia, jossa on käytetty maitotuotteita tai pizzaa juuston kanssa. Annan sen itselleni anteeksi. Pakottaminen ei toimi kohdallani, sillä kielletyt asiat herättävät himoa. Mutta salliessai äärimmmäisen himon iskiessä itselleni pari nakkia tai jotain muuta, huomaan niiden lähes poikkeuksetta jäävän lopulta kaupan hyllylle.

Tuli mieleen että mitä yleistyvä hyönteisten syönti teissä herättää?
Itse en haluaisi käyttää ravinnokseni vangittuja hyönteisiä. Ristiriitaista on se, että pystyn surutta tappamaan hyttysen, joka tulee iholleni.

[Kavi]

Oman hengissäpysymisen vuoksi on vedettävä raja johonkin. Minulla se on kasvissyönti ja listin kyllä joka ikisen ötökän joka tulee liian lähelle häiritsemään. Myötätunto on hieno asia, mutta siinä on omat kompastuskivensä, enkä halua muuttua kaikelle itkeväksi ihmiseksi, joka ei pysty käyttämään ravinnokseen mitään tai hätistelemään pois ötökät jotka vasten tahtoani ottavat vertani.

Sinänsä ajankohtainen asia omalla kohdallani tämä hyönteisten ja muiden ötiäisten liiskaamis/liiskaamattomuus.
En hirveästi ole teorisoinut mainitsemaasi ristiriitaa, mutta ehkä jollain tapaa eläimiin voi samaistua helpommin kuin vaikkapa ötököihin. Samalla ehkä jonkinlainen atavistinen reaktio: Ötiäisten tai matojen näky yleensä ei tiennyt hyvää.
Vegaani tai vegetaristi en ole itse, vaikka vastustankin nykyistä "lihanjalostustuotantoa" tai millä muulla kauniilla nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan.
Eli oma ristiriitaisuuteni näkyy taas tässä.

Toisaalta olen omassa elämässäni päässyt nyt siihen pisteeseen jossa kärpästen, lukkien ja muiden ötököiden liiskaamisen sijasta olen opetellut vangitsemaan niitä ja vapauttamaan sitten kotioven ulkopuolelle.
Hyttysten kohdalla taas rakastamaan sitä kutiavaa tunnetta, minkä imijä iholleni jättää.
Samaten välillä hätkähtää oikein kun kaveriporukassa liikkuessaan ikäänkuin refleksistä joku liiskaa jalallaan hämähäkin maata vasten. Samassa alkaa pohtimaan oman elämänsä pienuutta ja "joskos olisi jokin voima, joka tekisi ihmiselle samoin"- tyylisiä ajatuksia.

[Nefastos]

Tosiaan lipsahti hieman keskustelu ravitsemustieteen puolelle.

Erityisesti koska tämä keskustelu on Filosofia- eikä Elämäntavat-alueella, tahtoisin itse painottaa näiden kahden välistä eroa, myötätunnon ja oman terveyden ylläpitämisen.

Tämän keskustelun nimi painottaa eläinten kohtelun pohtimista, ja tuohon asiaan koen vastauksen olevan, että armoillamme olevan olennon kohtelu ei saa pohjata sille, mitä me tarvitsemme, vaan mitä tuo toinen tarvitsee. En usko (okkulttisessa työssä) darwinistiseen luontoon, jossa heikommat karsitaan. Päin vastoin koen, että heikommat - puhun erityisesti lajipiirteistä - kuuluvat vahvempien suojelukseen; jopa niin, että saadaksemme itse (okkulttisessa työssä) oikeuden ja mahdollisuuden "vahvempien suojelukseen", meidän on itse tällainen autetuksi tulemisen oikeus & mahdollisuus vastaavalla työllä heikompiin veljiimme (tässä eläimet) nähden hankittava.

[Kenazis]

Erityisesti koska tämä keskustelu on Filosofia- eikä Elämäntavat-alueella, tahtoisin itse painottaa näiden kahden välistä eroa, myötätunnon ja oman terveyden ylläpitämisen. Tämän keskustelun nimi painottaa eläinten kohtelun pohtimista, ja tuohon asiaan koen vastauksen olevan, että armoillamme olevan olennon kohtelu ei saa pohjata sille, mitä me tarvitsemme, vaan mitä tuo toinen tarvitsee.

Itse näen nämä asiat hyvin läheisesti toisiinsa liittyvinä. Oman terveyden yllpitäminen on myötätunto itseään kohtaan ja myös muita. Myös se mitä tarvitsemme on usein harmoniassa sen kanssa mitä toinen tarvitsee. Oma asenne vegetarismissa liittyy osaltaan juuri tähän. Oma terveyteni ei vaadi muiden kärsimystä vaan sen minimoimista.

En usko (okkulttisessa työssä) darwinistiseen luontoon, jossa heikommat karsitaan. Päin vastoin koen, että heikommat - puhun erityisesti lajipiirteistä - kuuluvat vahvempien suojelukseen; jopa niin, että saadaksemme itse (okkulttisessa työssä) oikeuden ja mahdollisuuden "vahvempien suojelukseen", meidän on itse tällainen autetuksi tulemisen oikeus & mahdollisuus vastaavalla työllä heikompiin veljiimme (tässä eläimet) nähden hankittava.

Mielestäni asenne, jossa päädytään vapaaehtoisesti suojelemaan heikompia, vaatii enemmän vahvuutta kuin heikompien sortaminen.

[Thelithiz]

Koen, että mitä tietoisempi olio on kyseessä, niin sitä enemmän kärsimystä sen tappaminen aiheuttaa (tietoisuuden asteen määrittely on tietysti erittäin hankala asia). Samoin koen, että maito- ja kananmunat ovat vähemmän kärsimystä aiheuttavaa kuin liha (tietystä tässäkin on ne tuotantokysymykset).

Kaikin mokomin, mutta minä en. Turha kärsimyksen aiheuttaminen on sitä paitsi joka tapauksessa väärin. Naudanlihakin, eli sonnit ja yimääräiset vasikat, on lähinnä maitotalouden sivutuote. Lihaeläimiä ei sentään pidetä elää kituuttamassa yhtä kauaa. Munat ovat tarpeellisia mutta sairain tavoin tuotetut. Olenkin aina haaveillut omista lemmikkikanoista. Eikä antibiooteilla ruokittu eläin ole hyvää syötävääkään.
Syötäväksi kasvatetut hyönteiset ovat tuotantoeläimiä nekin. Olisihan se säästeliäämpää, ja muita helpompaa olisi järjestää niille siedettävät olot. Niitä tarvittaisiin määrällisesti enemmän, mutta ei huono idea.

Mutta siis. Eläinten eriarvoistaminen, syrjintä ja rasismi näkyy varsinkin hyönteisten kohtelussa. Niiden elämällä ei ole senkään vertaa arvoa kuin muilla villieläimillä, vaikka ne ovat oleellisen tarpeellisia luonnossa, ja meihin nähden avuttomia. Sitäkin ihmettelen kun jotkut vihaavat intohimoisesti rottia tai susia tai meitä käärmeitä, mutta hellivät esim. koiria.
Vien ulos kärpäset ja hämähäkit, eipä tarvitse siivota seinää. Iholta saatan läiskiä hyttyset sisätiloissa, se on itsepuolustusta. Teen sen silti tietyllä kunnioituksella. Samoin punkit ja hirvikärpäset joita ei voi elävänä poistaakaan.
Monia surettaa enemmän nähdä kuollut kettu saati sitten kissa tai ihminen tien poskessa kuin nähdä hyönteisten liiskaantuvan auton tuulilasiin tai puskuriin. paitsi minua, en voi olla surematta joka napsahdusta ja sitä ettei kukaan jää ötököitä muistamaan.Tiedän tunnereaktion järjettömyyden ja hyödyttömyyden, en tee sitä tahallani. Eräs kuskinani sanoi että muiden tuhoaminen on aina ihmisen osa. ? Näyttää kyllä olevan.
Minustakin yksilön velvollisuus on pitää terveydestään ja kunnostaan huolta (sitä ei kukaan muu voi tehdä), siinä missä välittää toistenkin hyvinvoinnista. Ei siinä eroa itsen ja toisen välillä. Tämä nyt on tällaista mielipiteiden ja näkemysten vaihtoa, mutta kiintoisaa.

[Kenazis]

Koen, että mitä tietoisempi olio on kyseessä, niin sitä enemmän kärsimystä sen tappaminen aiheuttaa (tietoisuuden asteen määrittely on tietysti erittäin hankala asia). Samoin koen, että maito- ja kananmunat ovat vähemmän kärsimystä aiheuttavaa kuin liha (tietystä tässäkin on ne tuotantokysymykset).

Kaikin mokomin, mutta minä en. Turha kärsimyksen aiheuttaminen on sitä paitsi joka tapauksessa väärin. Naudanlihakin, eli sonnit ja yimääräiset vasikat, on lähinnä maitotalouden sivutuote. Lihaeläimiä ei sentään pidetä elää kituuttamassa yhtä kauaa. Munat ovat tarpeellisia mutta sairain tavoin tuotetut. Olenkin aina haaveillut omista lemmikkikanoista. Eikä antibiooteilla ruokittu eläin ole hyvää syötävääkään.
Syötäväksi kasvatetut hyönteiset ovat tuotantoeläimiä nekin. Olisihan se säästeliäämpää, ja muita helpompaa olisi järjestää niille siedettävät olot. Niitä tarvittaisiin määrällisesti enemmän, mutta ei huono idea.

Mutta siis. Eläinten eriarvoistaminen, syrjintä ja rasismi näkyy varsinkin hyönteisten kohtelussa. Niiden elämällä ei ole senkään vertaa arvoa kuin muilla villieläimillä, vaikka ne ovat oleellisen tarpeellisia luonnossa, ja meihin nähden avuttomia. Sitäkin ihmettelen kun jotkut vihaavat intohimoisesti rottia tai susia tai meitä käärmeitä, mutta hellivät esim. koiria.
Vien ulos kärpäset ja hämähäkit, eipä tarvitse siivota seinää. Iholta saatan läiskiä hyttyset sisätiloissa, se on itsepuolustusta. Teen sen silti tietyllä kunnioituksella. Samoin punkit ja hirvikärpäset joita ei voi elävänä poistaakaan.
Monia surettaa enemmän nähdä kuollut kettu saati sitten kissa tai ihminen tien poskessa kuin nähdä hyönteisten liiskaantuvan auton tuulilasiin tai puskuriin. paitsi minua, en voi olla surematta joka napsahdusta ja sitä ettei kukaan jää ötököitä muistamaan.Tiedän tunnereaktion järjettömyyden ja hyödyttömyyden, en tee sitä tahallani. Eräs kuskinani sanoi että muiden tuhoaminen on aina ihmisen osa. ? Näyttää kyllä olevan.
Minustakin yksilön velvollisuus on pitää terveydestään ja kunnostaan huolta (sitä ei kukaan muu voi tehdä), siinä missä välittää toistenkin hyvinvoinnista. Ei siinä eroa itsen ja toisen välillä. Tämä nyt on tällaista mielipiteiden ja näkemysten vaihtoa, mutta kiintoisaa.

Itse koen jotenkin luonnollisena, että tietoisemman olennon tappaminen on "pahempaa". En tiedä mistä tämä "luonnollisuuden tunto" kumpuaa? Onko se osittain siinä, että ihminen itsetietoisena samaistuu lähemmin ns. enemmän tietoisiin olentoihin. Vai pitäisikö puhua samalla tavalla tietoisiin olentoihin?

Kyllä sinäkin viestissäsi tuot esille, että toimit ainakin pitkälti tavalla jota tuon esille. Vai väitätkö, että hyönteisen tappaminen on sinulle yhtä raskasta kuin linnun tappaminen, linnun tappaminen yhtä raskasta kuin ihmisen? Vaikka olen pitkälti samaa mieltä siitä mitä kirjoitat. Myös hyönteisten kunnioittamisesta. Katson asiaa ehkä enemmän maapallon lajiston kannalta kuin yksilöllisten lajien, ja enemmän eläinlajien kuin yksilöllisten eläimien. Näen hyönteiset enemmänkin lajina kuin yksilöinä. Ja hyönteisethän tässä mielessä ovat aivan muuta kuin avuttomia. Ne olivat ennen nisäkkäitä ja tulevat suurella todennäköisyydellä olemaan täällä myös nisäkkäiden kadottua. Hyönteiset ovat suurin elämän menestystarina planeetallamme.

Olen kohdannut itsekin tällaisia henkilöitä, jotka saavat maanisen murhanhimon päälle nähdessään kyyn tai muun vastaavan ei-suositun eläimen. Mielestäni kyseessä on sairas psykologinen projisaatio, jonka juuret saattavat hyvinkin liittyä tähän: "Herra Jumala sanoi käärmeelle: - Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. (1. Moos. 3:14-15)

[Thelithiz]

Kyllä sinäkin viestissäsi tuot esille, että toimit ainakin pitkälti tavalla jota tuon esille. Vai väitätkö, että hyönteisen tappaminen on sinulle yhtä raskasta kuin linnun tappaminen, linnun tappaminen yhtä raskasta kuin ihmisen?

Toimin toisin kuin koen oikeaksi, sehän tässä harmittaakin. Vaikka vaikka kuinka lakaisisi, ei voi välttyä astumasta joskus jonkun päälle (tai varpaille). Olemassaoloni edellyttää välillä muiden tuhoutumista, se on vain nieltävä. Ihmistä en ole tappanut, lintuja ja pikkuotuksia olen vain lopettaakseni niiden kärsimykset kissan tai koiran hampaissa, enkä näe tämän olevan muuta kuin ainoa tapa toimia toisen kituessa. Linnun hyökätessä sitä tuskin olisi tarpeen surmata kuten hyttystä, jos se edes onnistuisi. En tiedä pystyisinkö tappamaan vaikka tervettä kalaa itse, vaikka syön toisten tappamia, mikä sinänsä on sama asia mutta pelkurimaisempaa. Lisäksi ruokin lemmikkiäni tuotantoeläinten lihalla, ja muutenkin koiranpito on epäekologista ja kissat saalistavat. She is my sin... Moraalikysymyksissä on kiintoisaa se että ne vaihtelevat henkilön ja tilanteen mukaan. Mistä lopulta tietää, mikä oikein/väärin toimimista? Tai sitten sisäinen ääneni ei ole kyllin kehittynyt

Toki olento joka muistuttaa itseä herättää eniten sympatiaa ja samaistumista. Ihminen ymmärtää parhaiten muita nisäkkäitä. Mutta vaikka joidenkin olioiden olemus herättäisi jopa inhoa, ei minusta ole sanomaan ettei se saisi elää epäesteettisyytensä takia, vaan se on yhtä arvokas kuin minä itse. Tällaisissa ihmisen pitäisi olla eläinten ja omien vaistojensa yläpuolella. Ihmettelen vain, koska on niitäkin jotka kokevat oikeudekseen listiä heti kaikki jotka eivät omaa silmää miellytä. Kuinka mahtavat suhtautua ihmisiin?
Ja kiitän kommenteista.

[Kavi]

Samaistun Thelithizin kirjoitukseen ja ajatuksiin voimakkaasti sillä erotuksella, että pienempänä kalastelin, opettelin ahvenen fileerausta ja tutkin eläviä olentoja, kuten puutarhasammakoita hyvin kyseenalaisella tavalla.
Pyörällä ajaessa, ei voi millään välttyä ajamasta tietä ylittävien kotiloon pukeutuneiden etanoiden päältä.
Tuulilasiin pakostakin liimautuu satoja hyönteisiä, kun autoa ajaa mutta toisaalta myös maanteillä musertuneen ja elottoman oravan tai jäniksen näkeminen ei ole mitenkään poikkeavaa.
Huoneiston vangiksi joutuneen perhosen päästäminen ulkoilmaan johtaa siihen, että onnekkain lintunen nappaa sen saaliikseen. Tätä elämä on pohjimmiltaan hyvinkin paljon.

Nefastos kirjoitti:
En usko (okkulttisessa työssä) darwinistiseen luontoon, jossa heikommat karsitaan. Päin vastoin koen, että heikommat - puhun erityisesti lajipiirteistä - kuuluvat vahvempien suojelukseen; jopa niin, että saadaksemme itse (okkulttisessa työssä) oikeuden ja mahdollisuuden "vahvempien suojelukseen", meidän on itse tällainen autetuksi tulemisen oikeus & mahdollisuus vastaavalla työllä heikompiin veljiimme (tässä eläimet) nähden hankittava.

En väitä etteikö käsitys heikompien veljien suojelusta ja auttamisesta olisi kaikilta osin ylin mahdollinen, mutta "eläin-ihminen" sisälläni tahtoisi ajatella, että jokainen toistaan isompi olento nielee aina toistaan pienemmän olennon itselleen energiaksi. Eikä ole muuta kuin tämä.
Olen ymmärtänyt, että ihmiskeskeisessä ja vanhemman grimoire-perinteen okkultistisessa työssä ihminen nähdään kaiken keskuksena, ikään kuin Jumalan sijaisena tai itse jumaluutena ja hänen ympärillään on sitten voimat joita hallita ja käskeä.
Asian voisi nähdä tietysti hyvin toiseltakin kantilta.


Näen tämän ihmiskeskeisen -ajattelun vaarallisena oikeuttaa omat tekonsa, siten onkin suotavaa ajatella näin:

Nefastos kirjoitti:
Tämän keskustelun nimi painottaa eläinten kohtelun pohtimista, ja tuohon asiaan koen vastauksen olevan, että armoillamme olevan olennon kohtelu ei saa pohjata sille, mitä me tarvitsemme, vaan mitä tuo toinen tarvitsee.

Päädytäänkö lopulta kuitenkin siihen lopputulokseen, että "ihminen subjektiivisesti on se oma mittarinsa" jolla maailmaansa katsoo ja sen jälkeen kaikki ikäänkuin on vain tasapainottelua tämän ja sen "oivalluksen" välillä, että muilla luoduilla kenties myös ihmisillä on tämä "darwinistinen - syö tai tule syödyksi" -ajatus aina toimintansa taustalla?


Loppuun sitten vielä tämä Kenazisin mainitsema "sairas psykologinen projisaatio", jonka omakohtaisesti todistin.
Mökillä tavanomaista poikkeavasti esiintyi runsaammin kyykäärmeitä ja eräs kaunis päivä sellainen ilmestyi puolen metrin päähän koirastamme pää pystyssä. Siinä samassa tempaisin ilmakiväärin ja hyvin vaivalloisen suorituksen jälkeen päätin maassa mutkittelevan kyyn elämän. Vaan jollain tavalla kyy silti tuli uneeni nukkuessani.
En muista tarkkaan mitä käärme sanoi, mutta olin sängyssäni ja kyy siinä vierelläni ja keskustelimme tästä tapauksesta. Kyy vaikutti hyvin tietoiselta olennolta. Kokemus oli hyvinkin vahva, vaikka uni olikin ja näin ollen on muuttanut suhtautumistani elollisten olentojen vahingoittamiseen ja tappamiseen .

[Nefastos]

En väitä etteikö käsitys heikompien veljien suojelusta ja auttamisesta olisi kaikilta osin ylin mahdollinen, mutta "eläin-ihminen" sisälläni tahtoisi ajatella, että jokainen toistaan isompi olento nielee aina toistaan pienemmän olennon itselleen energiaksi. Eikä ole muuta kuin tämä.

Päädytäänkö lopulta kuitenkin siihen lopputulokseen, että "ihminen subjektiivisesti on se oma mittarinsa" jolla maailmaansa katsoo ja sen jälkeen kaikki ikäänkuin on vain tasapainottelua tämän ja sen "oivalluksen" välillä, että muilla luoduilla kenties myös ihmisillä on tämä "darwinistinen - syö tai tule syödyksi" -ajatus aina toimintansa taustalla?

Siinä mielessä se tietysti on tasapainottelua, että me kaikki olemme kahden maailman olentoja: sekä eettisen että "darwinistisen" (materialistisen, jossa luonto ei tunne pahan käsitettä). Mutta toisaalta on tai tulisi olla itsestäänselvää, että tämän perimmänlaatuisen kompromissin erilaiset ilmentymismuodot voivat erota toisistaan kuin yö ja päivä. Lihansyöjä jonka puoltolause ruokavaliolleen on, että syöhän kasvissyöjäkin jollain tavoin tuntevia elämänmuotoja, ymmärtänee itsekin vastineensa absurdiuden, sillä harvassa lopulta ovat ihmiset joilta niin tyystin puuttuu empaattinen herkkyys, etteivät he näe tuntemisen muotojen sävyeroja mielekkäinä. Samalla periaatteella voisi sanoa, että J.S. Bachin sävellyksen voisi aivan yhtä hyvin esittää vain yhtä pianon kosketinta käyttäen. Valitettavasti filosofia pyrkii usein leikittelemään ehdottomuuksilla, koska keskustelu on siirretty kuvitellulle ei-kenenkään-maalle.

Jos tämä on rationalisoinnin pulma, emotionaalisella puolella on oma vastaava loukkunsa:

Luonnon empatisoijien turhautuminen nykyaikana on äärimmäisen ymmärrettävää. Biosfäärin - ja siten myös "psykosfäärin" - tuska on yltynyt räjähdysmäisesti (jälkiteollisessa maailmassa eli parissa vuosisadassa) täysin sietämättömäksi. Tästä hädän tuntemisesta on kuitenkin seurannut, että hyvin moni järkeilee ihmisen ristiriitaisesti sekä a) eläinlajiksi muiden joukossa että b) luonnottomaksi, elämänvastaiseksi olennoksi, joka tekee jatkuvaa syntiä kokonaisuutta vastaan. Kuten rauhallisesti tarkastellen voi nähdä, kyseessä on paradoksi: Joko ihminen on luonnollinen olento, yksi eläinlaji muiden joukossa, tai ihminen voi olla vastuussa luonnon tuhoutumisesta. Toisin sanoen, itsekkyytemme on joko luonnon itsekkyyttä ja me olemme tavallaan syyttömiä lajityypilliseen (itsekkääseen) käytökseemme, aivan kuten muutkin amoraaliset eläimet joita sympatisoimme, tai sitten ihminen on myös muuta kuin vain eläin.

Itse uskon, että ihmisellä on tietyllä tapaa vapaus valita näiden kahden välillä: olla joko "vain eläin" (a la Church of Satan, tai ylipäänsä nykyisen sekulaarin ajattelun mukaan), tai seurata henkistä inspiraatiota, mikä johtaa eettiseen idealismiin - toteutettakoon se minkä tahansa spiritualiteetin nimikkeen alla. Mutta "millä te mittaatte, sillä teille mitataan": eli elämän kautta tehty valinta on sitova, ja määrittelee sielullisen tulevaisuutemme. Useimmat ihmiset tietysti pyrkivät kulkemaan molempia polkuja samanaikaisesti, mistä seuraa lopulta hajoaminen kuolemassa, kun persoonan eri osat tämän vuoksi irtautuvat toisistaan päinvastaisille teille. Tämä antaa alun etiikka/itsekkyys -kompromisseihin nähden uudenlaisen tarkastelukulman. Eheys näkyy silloin puolen valitsemisena, jonka ehdoilla sitten käytännössä mennään; se on mielen pohjalla salaa tai avoimesti toimiva "alignment", perustavanlaatuinen kohdentuminen, joka ei katso niinkään muotoon kuin perusideaan joko materian tai henkisen idean todistus- ja vaatimusvoimasta. (Mikä sivumennen sanoen selittää myös "henkisen pahan" mahdollisuuden valintana. Tällöin kyse ei ole voimattomuudesta, vaan ihanneautistisesta armottomuudesta.)