Mitä on merkitys?

[Hoenir]

Johannes mainitsi joskus kärsimyksen ongelman olleen keskeisin satanismin pariin ajaneista seikoista. Omalla kohdallani kyse ei ole ollut niinkään tuosta ongelmasta, vaan ensisijaisesti merkityksen ongelmasta. Merkityksen ja merkityksettömyyden tuntemukset ovat keskeinen osa ihmisen elämää, mutta mihin nuo sanat lopulta viittaavat? Merkityksestä puhutaan valtavasti, mutta kukaan ei tunnu lopulta tarkkaan tietävän, että mistä siinä on kyse. Päätin avata tämän aiheen näillä neljällä mielestäni keskeisellä kysymyksellä. Kysymykset ovat valtavia, eikä kukaan täysjärkinen voi olettaa että niihin täytyisi osata vastata tässä ja nyt täydellisesti. Osallistuminen ei luonnollisesti edellytä sitä, että kaikkiin vastauksiin täytyisi antaa edes jonkinlainen vastaus. Irrallisetkin pointsit ovat tervetulleita, sillä epämääräisen kuvailemisen tasolle jäävät ajatukset ovat välillä hyvinkin arvokkaita näin laajojen kysymysten parissa.

1. Mitä merkitys on?
2. Mistä se on syntynyt?
3. Miten se on, eli onko sitä olemassa esimerkiksi ihmisestä riippumatta?
4. Voiko ihmisen ulkopuolisen todellisuuden merkityksettömyydelle pohjaava maailmankuva olla mielekäs?

[Kenazis]

Merkityksen/merkityksettömyyden pohtiminen on itselleni ollut aina läheinen teema. uskon tämän johtuvan vahvoista merkityksettömyyden kokemuksista, jotka olivat välillä täydellistä eksistentialistista ahdinkoa elämän painon alla. Tätä kautta löysin myös semantiikan ja semiotiikan ihanat oppisuunnat, jota itsenäisesti opiskelen. Vielä ihan lapsenkengissä tosin. Kuten ilmaisitkin aloitusviestissä, niin neljä esittämääsi kysymystä on erittäin mielenkiintoisia ja haastavia.

Teemaan liittyen, uskon itse, että nykypäivän mielenterveys-ongelmista suuri osa liittyy elämän kokemiseen merkityksettömäksi ja päämäärättömäksi. Merkityksen/merkityksettömyyden ongelman psykologian alalla keskeisiksi nosti Viktor Frankl (logoterapian kehittäjä).

Yritetään suoraan vastata vaikka tuohon kysymykseen 4. Voiko ihmisen ulkopuolisen todellisuuden merkityksettömyydelle pohjaava maailmankuva olla mielekäs?
Sanoisin, että voi. Ihminen voi itse antaa merkityksen ulkoiselle todellisuudelle vaikka näkisi ulkoisen todellisuuden olevan merkitys-sisällöltään täysin tyhjä/neutraali. Esim. eksistentialistinen näkemys, jossa ihmisen on luotava oma elämänmerkityksensä merkityksettömässä maailmassa.

Ps. Aloitusviestini on aikamoinen kokoelma irrallisia asioita, mutta ehkä tästä kohti jonkinlaista ajatuksellista kristallisaatiota

[Smaragd]

1. Merkityksellisyys tuntuu kumpuavan intuitiivisesti assosiaatioverkostosta jonkinlaisena totuuden tieviittana. Esimerkiksi sanojen merkityksiä voidaan avata jo opituilla sanoilla, ja verkoston kasvaessa löydetään pienemmistä kokonaisuuksista totuudellista latautuneisuutta. Tuo merkityksellä latautuneisuus on ykseyttä kohti osoittavaa.

2. Ykseydessä ei tunnu olevan merkityksettömyyden ongelmaa, koska siinä "verkosto" on jo täydellinen. Merkitys on siis syntynyt heijastumana ykseyden kokonaisuudesta.

3. Niin kauan kun on subjektiivisia olioita on merkitystä. Ykseydessä merkitys katoaa kokonaisempaan rakkauteen?

Neljäs kysymys täytyy jättää myöhemmälle, kun yö käy niin joutuin.

[Tähti]

Merkityksen löytää parhaiten sieltä missä sitä ei ole. Eli vastakohdastaan.

Satunnaisuus tarkoittaa yleensä tarkoituksen ja säännönmukaisuuden puutetta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Satunnaisuus

Sisäisessä tarinassa ilmenee merkitys. Jos kokee ettei tarina kehity tai tunnu mielekkäältä, niin merkitys on hukassa. Tarinaa voi itse auttaa kehittymään, niin että merkitys löytyy helpommin. Erilainen tarina voi auttaa löytämään merkityksen myös niistä jutuista, jotka aiemmin tuntuivat merkityksettömiltä. "Tämmöinen oli tämän päivän käsikirjoitus."

[Nefastos]

1. Mitä merkitys on?

Merkitys on olion (mukaan lukien tapahtumat &c.) sisin sielu, josta asian ulkoinen todellisuus kumpuaa esiin (sitä parhaansa mukaan jäljitellen tai tavoitellen).

2. Mistä se on syntynyt?

Merkitys itse on ensimmäinen, muu on syntynyt siitä.

3. Miten se on, eli onko sitä olemassa esimerkiksi ihmisestä riippumatta?

Merkitys on olemassa myös ihmisestä riippumatta. Ihminen voi tavoittaa älyllään pienempiä tai suurempia kaistaleita kosmisesta logoksesta (universaalista älystä, universumin metafyysisestä kaavasta & tietoisuudesta) & sydämellään pienempiä tai suurempia kaistaleita kosmisesta merkityksestä. Ihmisen äly & sydän on tehty tuon kosmisen älyn & kosmisen sydämen (eli Merkityksen) voimasta, eikä vice versa. Inhimillinen merkityksentunnistamiskyky on kuitenkin toistaiseksi vielä yhtä primitiivinen kuin inhimillinen älykin.

4. Voiko ihmisen ulkopuolisen todellisuuden merkityksettömyydelle pohjaava maailmankuva olla mielekäs?

Ei, paitsi jos ihmisen sisällä nähdään Smaragditaulun (eli okkultismin perusidean) idean tavoin täydellinen ulkoisen kosmoksen läsnäolo - jossa tapauksessa kysymys taas muuttuu jossain määrin paradoksaaliseksi. Muussa tapauksessa kyseessä on instrumentaaliseksi & semanttiseksi jäävä kysymys "voiko mieletön olla mielekäs".

[Hoenir]

Nefastoksen esittämä näkemys olevaa edeltävästä merkityksestä on mielestäni melko hyvä, sillä se ohjaa ajattelijan aina uudelleen siihen lopputulokseen, että aivan kaikki on ainakin jollain tasolla merkityksellistä. Mutta tähän näkemykseen on esitettävissä vastalause, joka johtaa omasta mielestäni varsin valaiseviin tarkennuksiin. Tässä siis muutama ajatus aiheesta.

Vaikka ajatellaan että kaikki oleva on itsessään merkityksellistä, niin voin silti kyseenalaistaa tämän merkityksellisyyden merkityksen minulle itselleni. Kyseenalaistaminen edellyttää kysymistä, ja kysymisen ehtona on se, että asia voisi olla toisinkin. Merkitys siis tavallaan jättää itsensä kysyessään olemistaan, ja tämä kysymys luo välttämättä mahdollisuuden johonkin missä ei ole merkitystä. Olevan täydellisen merkityksellisyyden olettaessamme joudumme siis hyväksymään sen, että merkitys tuottaa merkityksettömyyttä merkityksen itsensä nimissä. Vapaus kysyä luo särön tähän itsessään olevassa annettuun merkitykseen, se luo meille mahdollisuuden repiä sitä ja siten suoda toisille asioille enemmän kuin toisille. Mielestäni tämä valinnan mahdollisuus pakottaa meidät luomaan itsessään olevan merkityksen lisäksi myös toisenlaisen merkityksen tason, nimittäin inhimillisen merkityksellisyyden.

Olevan merkityksen kysymisestä on siis päädytty kahden erilaisen merkityksen pariin. Merkitystä ihmisestä irrallaan voisi kutsua vaikka objektiiviseksi merkitykseksi, siinä missä ihmisen tasolla ilmenevää subjektiiviseksi merkitykseksi. Ymmärrän Nefastoksen mieltymyksen ajatella tällaisen objektiivisen merkityksen olevan olemassa, mutta koen itse mielekkäämmäksi hylätä sen, sillä sen olemista ei tarvitse olettaa ellei erikseen halua. Siksi koen itse niin, että aitoa merkityksellisyyttä on vain subjektiivisessa maailmassa. Tästä seuraa luonnostaan kysymys, että miksi omaa subjektiivisuuttani edeltävä maailma on synnyttänyt merkitystä? Varma en tietenkään ole, mutta uskon sen olevan seuraus siitä, että oleva on auennut kokemuksessa siihen suhtautuvalle subjektille, mikä tekee sen syntymästä mielestäni satunnaisen asian. Vaikka merkitys ei voi täyttää omaa olemistani itsessään, niin se kykenee täyttämään kaiken sen mitä varten minä päätän olla.

Eli näin mä ajattelen lyhyesti:

1. Merkitys on tyhjän subjektin ja itsessään merkityksettömän objektin välillä häilyvä suhde.
2. Ihmisen tietoisuuden ja sydämen kurottamisesta maailmaan.
3. Sitä ei ole ihmisestä riippumatta eikä edes ihmisessä itsessään, se on maailmasuhde.
4. Minusta voi olla.

[Insanus]

1. Merkityksellisyys on intentionaalisuuden kohteena olemista.
2. & 3. Se on tiedostamisen ehto.
4. Se ei olisi enää maailmankuva, vaan kuva kaaoksesta.

[Hoenir]

Ahdistaa lukea tuota aiempaa viestiäni, harvoin saa lukea yhtä sakeaa huttua. Pakko siis sanoa muutama selkeyttävä sana, ei tuota kehtaa tuollaisenaan tänne jättää:

Eli lähdin purkamaan ihmisestä riippumattoman merkityksen ajatusta kysymisen kautta. Jos jotain asiaa voi kysyä, niin se tarkoittaa sitä, että siihen voi suhtautua väkisinkin ainakin kahdella tavalla. Mikäli merkitys palautetaan olevaan itseensä, niin joudutaan myöntämään ainakin se, että ihminen voi suhtautua hänelle ulkoiseen "itsessään merkitykselliseen" olevaan haluamallaan tavalla. Tämä johtuu siitä, että ihminen on aina kokijana koettavasta irrallinen ja täten myös vapaa. Eli vaikka edessäni lepäävä kirja olisi jollain tavalla itsessään merkityksellinen asia, niin se ei silti nyt vain ole merkityksellinen suhteessa minuun. Sen vieressä lepäävä teos taas on mielestäni selkeästi oivaltavampi ja terävämpi, pidän siitä enemmän ja siten myös arvotan sen merkityksellisempänä. Tästä seuraa se, että itsessään merkityksellisen tason lisäksi syntyy toinen taso, joka on juurikin tuo mainitseman subjektiivinen merkitys. Tällä tasolla asiat ovat merkityksellisiä suhteessa minuun, toiset asiat ovat merkityksellisempiä kuin toiset ja jotkut seikat ovat kokonaan vailla merkitystä.

Maininta repivästä vapaudesta liittyi siihen kuinka ihminen repii vanhoja merkityssuhteita riekaleiksi, punoo käsiinsä jääneistä säikeistä uusia ja kytkee niillä itsensä maailmaan. Vaikka harhaanjohtavasti ilmaisin tämän repimisen olevan nimenomaan itsessään merkityksellisen repimistä, niin en tarkoita että tämä repiminen edellyttää välttämättä jo itsessään olevaa merkitystä. Repimisellä viittaan ikäänkuin valmiiksi olevaan merkitykseen, mikä on tosiasiassa vain sellaista merkitystä minkä me suomme olevalle ikäänkuin automaattisesti. Ihminen suhtautuu maailmaan ensisijaisesti ns "esireflektiivisesti", eli iskemme kokemiimme asioihimme automaattisesti uuden merkityksen vanhojen merkityksellistämisen tapojemme inspiroimina. Me ei siis mietitä jokaista uutta kohtaamistamme erikseen, meille vaan tapahtuu asioita joihin suhtaudumme jotenkin. Repiminen on reflektiivistä suhtautumista tähän, kysyessämme merkityksiämme me ikäänkuin avaamme vanhat merkityssuhteet auki ymmärtääksemme niitä. Että tämä on edes mahdollista, niin meillä on täytyy olla mahdollisuus suhtautua asioihin myös toisin, eli myös mahdollisesti ei merkityksellisinä tai vähintään vähemmän merkityksellisinä.

Oleellista väitteessäni on nyt se, että minusta subjektiivisen merkityksen synty ei edellytä olevan itsensä merkityksellisyyttä. Siksi otan vastuun merkityksestäni omille harteilleni ja väitän minusta riippumattoman olevan vain olevaa. Ihminen on noussut olevan merestä, hän seisoo rannalla ja katselee edessään kuohuvaa täyteyttä. Millään edessäni tapahtuvalla ei ole mitään merkitystä ilman minua, mutta mitä sitten? Miksi minusta irrallisella & minulle täydellisen tuntemattomalla olevalla edes täytyisi olla merkitystä, enhän minä voi edes ajatella sellaisen olemista olematta jo jossain suhteessa siihen? Mitä minä sellaisella varmuudella tekisin, miksen eläisi arvoitusta! Subjektiiviseen merkitykseen tyytyminen on tämänpuoleisen merkityksen arvottamista korkeimmaksi, transsendenssin tarkoitus ei ole toimia enää kadotetun merkityksen aarreaittana vaan vilpoisana käsittämättömyytenä joka sallii ihmisen täyttää maailma omalla lämmöllään.

[Cancer]

1. Merkityksellisyys on intentionaalisuuden kohteena olemista.
2. & 3. Se on tiedostamisen ehto.
4. Se ei olisi enää maailmankuva, vaan kuva kaaoksesta.

Huomioni kiinnittää tässä se, että yhtäältä määrittelet merkityksen subjektilähtöisesti intentionaalisuuden kohteena olemiseksi ja toisaalta väität, ettei ihmisen ulkopuolisen todellisuuden merkityksettömyydelle pohjaava maailmankuva voisi olla mielekäs (jos nyt tarkoitat sitä kun sanot, että kyseessä olisi "kuva kaaoksesta"). Ihminen tai muu subjekti siis asettaa merkityksen maailmaan, joka tätä ennen on merkityksetön - eikä maailmaa kuitenkaan voida varsinaisesti ajatella merkityksettömänä, koska mikä tahansa siihen kohdistettu ajatus automaattisesti tekee siitä jollain tavalla merkityksellisen. Empiirisesti ymmärrettynä voimme kuvitella maailman ilman tiedostavaa subjektia ja siis merkitystä, mutta tiedostavan subjektin on aina oltava luomassa tuota kuvitelmaa ja siten tekemässä kyseisestä maailmaa merkitykselliseksi. Näin ajatukset sinänsä merkityksellisestä maailmasta ja (ihmis)subjektista maailman merkityksellistäjänä voidaan sovittaa yhteen. Merkityksellisyys saa samanlaisen aseman kuin kausaliteetti ym. kategoriat Kantin filosofiassa: se on jotain, mitä ilman kokemuksemme ulkoisesta todellisuudesta ei olisi mahdollinen, mutta mikä ei kuitenkaan välttämättä kuulu tuohon todellisuuteen näkökulmamme ulkopuolella.

[Thelithiz]

Hyviä ja vaikeita kysymyksiä tosiaan! Itse olen ajatellut merkityksiä voivan olla monia, ainakin sitä subjektiivista ja jotain yhteistä. Ja että se on ainakin osin sama kuin yksilön Tosi Tahto, joka täytyy löytää ja pyrkiä toteuttamaan, ainakin jos aikoo pysyä täysjärkisenä. Siihen voi vaikuttaa mutta tuskin kokonaan valita itse. Ehkä se onkin kaikilla pohjimmiltaan sama, mutta voi toteutua eri tavoin. Tai sitten en edes ole täysin ymmärtänyt mistä on kyse =}
Merkitys voi olla myös tunne, jos se kerran on olemassa vain koettuna. Oli mitä oli, elintärkeä se tuntuu olevan ainakin yksilölle tunteena.
2.-3: Voi totisesti olla yhtä hyvin myös niin kuin Nefastos sanoo, mutta olen ajatellut merkityksen lähinnä lähtevän sen kokijasta.
4: Mielestäni kaaos ja ulkomaailman tai elämä-ilmiön merkityksettömyys sinänsä voi hyvinkin olla merkityksekästä. Jolloin se on merkitys itsessään, mikä jo ehkä sanottiinkin. Kaikki kuitenkin on vain niin kuin se kulloinkin on.
   Sekava sepustus tämäkin