Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Sothoth »

Tästä olennaisesta aiheesta en löytänyt ketjua, vaikka sitä on toisaalta moniaalla käsitelty Azazelin tähden yhteyksissä; mm. Nebukadnezzar -looshin taannoisessa keskustelupiirissä, Nefastoksen kirjoituksista puhumattakaan. Eli siis kyseessä ovat katolilaisuudessa käsitellyt seitsemän kuolemansyntiä. Mutta ilmeisesti aihe on universaali ja vastaavat ajatukset löytyvät muualtakin kuin kristinuskosta, vaikka kristinuskossa käsite "synti" luonnollisesti korostuu. Kahdeksantena syntinä voidaan periaatteessa mukaan lukea myöskin epätoivo. Näistä kuolemansynneistä ylpeyttä, vihaa, himoa ja epätoivoa pidetään ns. "korkeampina" synteinä, siinä missä kateutta, kohtuuttomuutta (mässäilyä), laiskuutta ja ahneutta alempina synteinä. Vasemman käden tien filosofian mukaisesti voidaan ajatella, etteivät näiden syntien edustavat energiat ole itsessään pahoja, vaan pikemminkin valjastettavissa olevia potentiaalisia voimia ja kehityksen mahdollisuuksia. Ihmisen psykologia pyrkii vain toistamaan aiempaa "synnynnäistä" psykologista impulssia niin yksilönä kuin kollektiivisestikin. Koetan käsitellä hieman kaikkia syntejä ja niiden puhdistamista voimaksi ja pureutumista niiden olemukselliseen ytimeen, niin sanoakseni.

Ensimmäisenä laiskuus. Laiskuus on dynaamisen toiminnan puutetta ja kulkemista sieltä, mistä aita on matalin. Laiskuuteen liittyen olisikin hyvä löytää oikeanlainen energisyys ja palo tehdä työtä ihanteensa eteen, mitä se sitten kulloinkin sattuu olemaan. Tuo työ kyllä jo itsessäänkin tulee muodostumaan palkitsevaksi. Ihanteelista olisi, jos jokahetkiseen tekemiseensä löytäisi sisäistä voimaa ja inspiraatiota. Pakottava työn tekeminen työnteon takia on luterilaista työmoraalia, ei okkultismia. Näinpä ei tulisikaan tehdä asioita pelkän tekemisen takia, vaan sen sisäisen merkityksen ja kauneuden vuoksi, joka kaikessa toiminnassa piilee. Kuitenkin myös lepo ja rentoutuminen on tärkeää, ei ole hyvä polttaa proppujaan.
Itse olen joutunut harjoittelemaan itseni oikeanlaista dynamisoimista ilman porkkanaa, sillä ajaudun helposti vaan kelailemaan asioita ja uppoudun siihen saamatta aikaan mitään hedelmällistä. Sen sijaan minun on ollut helppoa motivoida itseni sellaiseen tekemiseen, jossa on selkeä porkkana (tällä tarkoitan esim arkisesta päivätyöstä saatavaa palkkaa.)

Toisena mässäily tai aineellisiin nautintoihin liittyvä kohtuuttomuus. Monesti ainakin itselläni nautintoihin on helppo uppoutua, jos jostain syystä sattuu vaikkapa ahdistamaan. Tietenkään tässä ei ole mitään itsessään pahaa, mutta kohtuus kaikessa. Olennaista lieneekin se, että nautinnontavoittelu ei hallitse ihmistä, vaan ihminen kykenee toimimaan oikein siitä huolimatta, että käyttää joskus vaikkapa alkoholia tai syö herkullisen aterian.

Kolmantena ahneus. Ahneus on materian tai energian ylenmääräistä kahmimista itselleen. Ahneuden suhteen on nähdäkseni olennaista ymmärtää, että luonto itse on ehtymättömän energian lähde, eikä mikään voi sitä täysin tyhjiin ammentaa. Näinpä olisikin opeteltava siirtämään omaa energiaansa tai konkreettisella tasolla rahaansa tahi materiaansa oikealla tavalla eteenpäin, niin ettei tämä voima mene hukkaan, vaan se menee todella tarpeeseen. Ahneus on ainakin massojen keskuudessa nykyaikana paha ongelma; kaikki köyhyys voitaisiin poistaa maailmassa, jos rikkailla siihen olisi tahtoa. Oikeanlainen ahneus on taas sitä, että vaikka energisoi itseään, ei takerru tuohon energiaan, vaan jakaa sitä maltilla eteenpäin muiden olentojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ei kuitenkaan niin, että tämä motivoisi laiskuutta tai passiivisuutta muissa.

Neljäntenä ja viimeisenä alempana syntinä kateus eli turhamaisuus. Kateus tahi turhamaisuus on hyvinkin pintapersoonaan liittyvä tekijä. Se on itsensä vertailua muihin, joko niin että kadehtii sitä, mitä jollain muulla on (kateus) tai sitä, että nostaa itsensä jalustalle muihin nähden (turhamaisuus). Kateuden energia voitaisiin pyrkiä voittamaan niin, että ymmärretään sisempi itseys, joka on mittaamattoman paljon persoonaksi kutsuttua kuorta syvempi ja vivahteikkaampi. Ken on löytänyt itsensä, ei hänen tarvitse kadehtia ketään. Kaikki meistä ovat jossain tietyssä kehityksen vaiheessa ja jokainen on tuossa omassa vaiheessaan arvokas.

Sitten “ylemmät” synnit, jotka ovat energioiltaan niitä kaikista vaikeimpia. Viidentenä siis viha, joka raadollisesti usein kohdistuu johonkin ulkoiseen asiaan. Olisikin hyvä pyrkiä ymmärtämään viha hävittävänä ja tuhoavana voimana, jonka avulla tehty työ voi olla pyhää ja puhdistavaa, kunhan se puhdistetaan pintapersoonan siihen liittämistä assosiaatioista. On hyvä myös tajuta, että usein me vihaamme sitä, mitä emme tahdo tunnistaa piirteenä omassa itsessämme. Onkin tärkeää pohtia, miksi vihaa jotakin tiettyä asiaa, jos vaikka kykenisi ymmärtämään omaa itseään tätä kautta paremmin. On tietysti myös oikein tuntea vihaa, kun huomaa maailmassa vääryyttä, mutta tämä viha tulisi abstraktoida esimerkiksi vihaksi “Jumalaa” kohtaan, joka sallii tuon vääryyden. Ei ole hyödyllistä kohdistaa vihaansa mihinkään olentoon itsessään, oli tämä kuinka paha tahansa. Vihaa tulee mielestäni myös pyrkiä purkamaan rakentavasti, sitä ei ole hyvä padota sisälleen. Mieluummin kuitenkin asioita, kuin eläviä olentoja kohtaan. Jos en väärin muista (korjatkaa jos olen väärässä), niin yksi masennukseen liittyvä piirre on se, ettei osaa ilmaista kunnolla vihaansa.

Kuudentena himo. Himon energia on luonnollisesti puhdistettuna luovaa energiaa kaikessa tekemisessä, mutta ihminen on niin perinjuurin seksuaalinen olento, että se purkautuu usein luonnostaan juurikin seksuaalisena halukkuutena. Seksuaalisessa himossa ei myöskään olen mitään pahaa, mutta sitäkin voi asteittaisesti pyrkiä jalostamaan luovaksi voimaksi. On kuitenkin mielestäni etenkin nykyaikana hyvin vaarallista lähteä jonkinlaiselle “lihankieltämisen” tielle. Vaikka ei siinä, voihan tällainenkin jollekin luonteelle sopia, mutta luulen, että hyvin harvoille. Himon suhteen ei mielestäni voi muutenkaan antaa mitään yleispäteviä neuvoja, sillä jokainen ihminen on tämän tunteen suhteen jossakin määrin omanlaisensa olento. Tärkeänä pointtina voidaan kuitenkin esittää, ettei oman sukupuolisuuden toteuttaminen vahingoita muita. Tulee välttää himon tuomitsemista, sillä kyseessä on tosiaankin pyhä ja kaunis tunne, joka ammentaa ravintonsa tahrattoman Suuren Äidin syleilystä, jonka ainoastaan inhimillinen havainto voi tahrata.

Seitsemäntenä ylpeys, jota on myös kutsuttu kuolemansynneistä kauheimmaksi tai lopullisimmaksi. Se on tietoisuus omasta erillisyydestä muihin tähden ja voi ilmentyä joko ylpeytenä itsessään tai käänteisesti häpeänä. Ylpeyden tunne on tietysti harhaa, koska dualismi ja erillisyys ei ole pohjimmiltaan totta, mutta se mikä tuossa tunteessa on arvokasta, on terävästi piirtynyt vaistomainen käsitys omasta syvimmästä itseydestä ja sen kaikkivaltiudesta verrattuna pelkkään pintapersoonaan. Ylpeyden tunnekin voidaan siis puhdistaa terveeksi omanarvontunteeksi ja ylpeydeksi omasta työstään tarvitsematta nostaa itseään jalustalle tai tarvitsematta häpeän kautta kokea itsensä tai oman toimintansa muuta olevaa huonommaksi tai puutteelliseksi.

Käsittelen sitten vielä tuon kahdeksannenkin, eli epätoivon. Epätoivo on musertumista kärsimyksen alle, tai toivon menettämistä että mikään voisi olla koskaan paremmin. Se mikä tuossa tunteessa on kaunista, on absoluuttinen feminiininen antaumus ja luopuminen kaikesta, mutta luonnollisesti tunne voi myös viedä pahimpiin helvetteihin, jos päätyy epätoivonsa takia tekemään esimerkiksi itsemurhan. Joskus on kuljettava mustimpaan epätoivon kuiluun, jotta voisi löytää jotain todellisempaa ja kauniinpaa, mutta ei tulisi silti unohtaa perimmäistä merkitystä ja sitä, että kärsimyskin on lopulta ohimenevää, niin loputtomalta kuin se tuntuukin.
Anyways, tässä vähän alustusta! Sana on vapaa!
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Nefastos »

Kiitos tärkeän aiheen avauksesta, Sothoth.
Sothoth wrote:Tästä olennaisesta aiheesta en löytänyt ketjua, vaikka sitä on toisaalta moniaalla käsitelty Azazelin tähden yhteyksissä; mm. Nebukadnezzar -looshin taannoisessa keskustelupiirissä, Nefastoksen kirjoituksista puhumattakaan. [---] Kahdeksantena syntinä voidaan periaatteessa mukaan lukea myöskin epätoivo. Näistä kuolemansynneistä ylpeyttä, vihaa, himoa ja epätoivoa pidetään ns. "korkeampina" synteinä


Tätä asiaa olen tosiaan kelaillut monessa kirjoituksessa (erityisesti: Vasemman käden tie, Negatiivisten tunteiden merkitys henkisessä kehityksessä, Argarizim, Legifer & Clavis Magican uusi editio). Syntien jakoa kahteen nelinäisyyteen ei tietääkseni ole muualla esitetty. Epätoivo kahdeksantena tulee J.B.Russellin lyhyestä maininnasta teoksessa Satan – The Early Christian Tradition (Russellin koko moniosainen kirjasarja paholaisesta on suositeltavaa lukemista): tällaista laajempaakin esitystä käytettiin jossain - en muista kenen toimesta - ennen teologista kristalloitumista nyttemmin tunnettuihin seitsemään.

Juuri tämä "syntien" positiivinen (energeettinen!) luonto oli minulle se portti, jonka kautta tuli teosofian kontrollikeskeisestä & siten yliminää liikaa painottavasta ajattelumallista siihen, jonka sittemmin ymmärsin oikeaan kirjallisuuteen tutustumalla tantriseksi menettelytavaksi. Syntien energian kääntäminen voimavaroiksi sen sijaan että ne koetettaisiin vastaavilla hyveillä voittaa tai tukehduttaa on siten osa Azazelin Tähden hyvinkin kirjaimellisesti tantrista harjoitusta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Insanus »

Olennainen asia minusta on, ettei yhtäkään syntiä lähde voittamaan merkityksessä "tämä huono, tuo hyvä". Kaikki synnit voidaan nähdä positiivisina itsessään, ilman mitään käytöstapojen muutosta: pelkkä muutos suhtautumistavassa (mielen muotosidonnaisuuden yli jne.) avaa paljon. Asteittain abstraktimpaan ja muodottomampaan & itseisarvollisempaan muotoon syntien jalostaminen on kai sitä tantraa.

Esimerkiksi laiskuus. On kyllä tietysti totta, että laiskuus on dynaamisuuden puutetta ja että on hyväksi löytää energiaa toimia ihanteensa eteen, mutta yhtä hyväksi on olla käyttämättä energiaa muun kuin ihanteensa eteen. Tahdonvoimaa ei ole loputtomasti (mitattava määrä itse asiassa, jos muistan oikein) ja vaikka sitä voi kehittää, niin liika ränkkä johtaa vain siihen ettei tahdonvoimaa enää käytä muuhun kuin sen loppuun polttamiseen :D Jos syventyy jatkuvasti omaan ihanteeseensa, tulee aika veltoksi monen muun asian suhteen & jos oma ihanne on "nähdä merkitys aivan kaikessa toiminnassa" niin senkin voi mukavasti aloittaa etsimällä merkitystä laiskuudesta. Ei niin, että kehittäisi ekstraenergiaa tyhjästä, vaan niin että jättää turhat asiat tekemättä.

Kaikissa synneissä on kyse epätoivosta siinä mielessä että synti on synti vain niin pitkään kuin se kohdistuu ensisijaisesti ulkoisiin seikkoihin. Kaikki muut asiat ovat tilannekohtaisia & voidaan kääntää ympäri useammin kuin kaksi kertaa.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Kenazis »

Nefastos wrote:Juuri tämä "syntien" positiivinen (energeettinen!) luonto oli minulle se portti, jonka kautta tuli teosofian kontrollikeskeisestä & siten yliminää liikaa painottavasta ajattelumallista siihen, jonka sittemmin ymmärsin oikeaan kirjallisuuteen tutustumalla tantriseksi menettelytavaksi. Syntien energian kääntäminen voimavaroiksi sen sijaan että ne koetettaisiin vastaavilla hyveillä voittaa tai tukehduttaa on siten osa Azazelin Tähden hyvinkin kirjaimellisesti tantrista harjoitusta.
Tämä mainitsemasi syntien energian kääntäminen voimavaraksi oli itselle ihan ensimmäisiä pohdinnan kohteita, kun aloin perehtyä satanismiin. Vaikka lähtökohta oli Kristillisten oppien vastustamisessa niin työ oli kuitenkin harmonisoivaa, joka ei tosiaan ollut päällimmäinen idea silloin, koska syntien ilmiselvän negatiivisen vaikutuksen lisäksi pyrin näkemään niiden voimavarat.

Onko tämä muuten tuttu?

UUDET KUOLEMAN SYNNIT
Arkkipiispa Gianfranco Girotti määritteli eräässä haastattelussa nykyaikana yleiset seitsemän kuolemansyntiä. Näitä ovat arkkipiispan mukaan:

Ympäristön saastuttaminen
Geenimanipulaatio
Ylenpalttisen vaurauden kerääminen
Köyhyyden aiheuttaminen
Huumekauppa ja huumeiden käyttö
Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut
Ihmisen perusoikeuksien rikkominen

Näiden lisäksi arkkipiispa mainitsi erikseen myös abortin ja pedofilian.
"We live for the woods and the moon and the night"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Nefastos »

Kenazis wrote:Arkkipiispa Gianfranco Girotti määritteli eräässä haastattelussa nykyaikana yleiset seitsemän kuolemansyntiä.


Jokainen Girottin synneistä olisi kyllä oman keskustelunsa arvoinen. Tuollaisenaan listaan on kyllä aika vaikea varauksetta yhtyä. Ja onko tarvetta erotella –

Ylenpalttisen vaurauden kerääminen
Köyhyyden aiheuttaminen


– ellei ensinmainitussa sitten ole jonkinlainen sisäpoliittinen piikki Petarinkirkon kullattuja baldakiineja kohtaan.

Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut


Pitää varmaan sisällään mm. nämä omat vasemman tien prosessimme? Kaikki tradition vastainen on turmelusta??

Mutta yleisesti ottaen en ole vakuuttunut siitä, että yksilöiden ja yhteisöjen synnit ovat yhteismitallistettavissa, mikä näyttäisi olevan monien Girottin kohtien pääidea. Tarvittaisiin erilaiset syntilistat, tai ainakin jonkinlaiset applikaatiotaulukot, vertauttamaan syntejä joita yksilö tekee sielullisesti yksilönä & niitä, joita teemme kollektiona ympäristön vahingoksi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Tähti »

Mun näkemyksen mukaan mikään ei ole varsinaisesti mitään ehdotonta syntiä, on vaan tiettyjä energeettisiä rakenteita, joiden tasapainottaminen on olennaista. Keinona on yleensä mennä ääripäästä toiseen, niin että oppii arvostamaan tasapainoa. Tämä näkemys tietty sopii paremmin ehkä joihinkin juttuihin, kuten ahneuteen tai laiskuuteen, elämän voi ottaa silleen, että antaa elämäntilanteiden tulla ja niiden opettaa mitä niillä on opetettavana, välillä menee toiseen äärilaitaan, välillä seuraavaan, sen jälkeen yleensä alkaa oppimaan mikä on sopivasti ja arvostamaan sitä.

Tietynlainen rentous tulee jo tuosta, jos antautuu silleen, ettei taistele elämäntilanteita vastaan, vaan antaa niiden opettaa mitä ne nyt opettaakin, tietty jossain tapauksessa on parempi muuttaa elämäntilannetta. Sen kun edes tiedostaa ja hyväksyy, että elämässä tulee sekä myötä että vastoinkäymisiä, niin on jo melkoisen pitkällä. Tiettyjä juttuja ei kovin helposti edes opi muuten kuin vaistoinkäymisten kautta, esim nöyryyttä.

- Kun asiat menevät hyvin, niin riskinä on liika rentoutuminen. Jos asiat taas menevät huonosti, niin itseluottamus kärsii. Managerin täytyy aina pitää homma tasapainossa, etenkin itseluottamuksen nostaminen on tärkeää, Ancelotti kertoi Goal.com- sivuston mukaan

http://yle.fi/urheilu/huippuluotsilta_a ... oi/8549250
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Sothoth »

Juu Tähti, tasapainoon tai yleensäkin vakauteen olisi kyllä hyvä pyrkiä. Tällä en tarkoita mitään kädenlämpöistä tasapainoisuutta, vaan vakautta ja horjumattomuutta kahden ääripään välillä heiluvien tunnemyrskyjen edessä. Tunteet yleensäkin syntyvät vastakohdistaan ja on hyvä pyrkiä ymmärtämään tuon tunneheilurin mekaniikka, jotta voi seistä horjumatta omilla jaloillaan. Tarotin XIV arcana, eli kohtuus tai tasapaino voisi toimia myöskin hyvänä vertauskuvana tässä prosessissa.
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Tähti »

Kiitti vinkistä Sothoth. Luin ton tarot-vinkin netistä http://www.biddytarot.com/tarot-card-me ... emperance/

Mulla on just pari luonnekohtaa mitkä ois hyvä saada kuntoon, toi temperanmentti on se toinen, katoaa helposti kärsivällisyyskin jos on voimakkaita haluja, temperamenttiä.
User avatar
Shivaprasaada
Posts: 127
Joined: Fri Feb 24, 2017 8:40 pm

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by Shivaprasaada »

Kerron omat näkemykseni perustuen Veedisten kirjoitusten jumalaisiin ominaisuuksiin eli hyveisiin ja demonisiin ominaisuuksiin eli paheisiin/synteihin.

Ajattelin kritisoida hieman hyveitä ja selittää, että paheissakin on hyvät puolensa.


Jumalaiset ominaisuudet:

- Pelottomuus

On hyvä olla peloton, mutta pelko on itsesuojeluvaisto, joka on hyödyksi ja uhkarohkeus ja tyhmänrohkeus eivät ole usein hyväksi.

- Armeliaisuus

On kaunis asia olla armollinen väärintekijöitä kohtaan, mutta silläkin pitää olla rajansa.

- Itsekuri

Itsekuri on hyvästä mutta liiallinen askeesi ei.

- Yksinkertaisuus

Yksinkertainen elämäntapa on helppoa, muuta ei aina tarpeeksi rikasta ja sopivaa kaikille.

- Väkivallattomuus

Väkivaltaa pitää välttää viimeiseen saakka, mutta joskus harvoissa tapauksissa siihen on pakko turvautua puolustus tarkoituksessa ja todellisen pahan estämisessä ja tuhoamisessa.

- Totuudenmukaisuus

On hyvä asia olla totuudenmukaisia, mutta vahingollisten totuuksien kertominen ja totuudella tarpeeton ja turha vahingoittaminen e ole oikein.

- Vapaus vihasta

Vihaa pitää osata hallita, ettei se hallitse sinua, mutta ilman vihaa ihminen ei pysty puolustamaan itseään, eikä asettamaan rajoja mitä muut voivat tehdä hänelle.

- Kieltäymys

On hyvä asia olla kieltäymyksellinen, ettei tule aistinautintojen, aistikohteiden ja materiaalisten asioiden auttamattomaksi orjaksi kiintymällä niihin liikaa, mutta ei itseltään kannata liikaa kieltää. Äärimmäinen askeesi ei ole koskaan hyväksi. Pitää löytää kultainen keskitie.

- Rauhallisuus

On hyvä asia olla rauhallinen, mutta joskus joillekin ihmisille pitää osata sanoa vähän jyrkästi, että viesti menee perille.

- Haluttomuus etsiä virheitä

On kaunis asia pyrkiä näkemään ihmisissä aina heidän hyvät puolensa ja nostaa ne päällimmäiseksi, mutta heidän pimeille puolilleen ei pidä olla sokea.

- Sääli kaikkia eläviä olentoja kohtaan

Oikeanlainen sääli on parhain ja kaunein asia, joka johtaa hyödylliseen myötätuntoon, sympatiaan ja empatiaan, mutta vääränlainen, turha ja hyödytön sääli parantumattomasti pahoja ihmisiä kohtaan on pahinta mahdollista sairautta.

- Vapaus ahneudesta

Ei ole hyvä olla liian ahne, mutta terve itsekkyys lievän ahneuden muodossa on myös hyväksi.

- Lempeys

On erittäin hyvä asia olla kaikille olennoille mahdollisimman ystävällinen ja kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan, mutta kiittämättömät ihmiset, jotka eivät maksa koskaan hyvää hyvällä, turhia ovat heille tehdyt palvelukset.

- Vakaa päättäväisyys

On hyvä olla päättäväinen, mutta mitä suuremmista asioista on kysymys, sen harkitsevaisempi kannattaa olla.

- Anteeksiantavaisuus

Anteeksiantavaisuus katuville on kaunein ja ihanin asia koko maailmassa, mutta sellaiset parantumattomasti pahat ihmiset, jotka ovat tehneet sanomattoman pahuuden tekoja ja jotka eivät kadu, eivätkä edes omasta mielestään ole tehneet mitään väärää ja varsinkin jos he tietävät tehneensä väärin ja ovat siitä huolimatta tehneet sanomattoman pahuuden hirmutekoja, heille ei tarvitse eikä edes pidä antaa anteeksi. Liiallinen ja hyödytön anteeksianto on naïvia.

- Rohkeus

On hyvä olla rohkea, mutta ei uhkarohkea ja tyhmänrohkea.

- Puhtaus

Puhtaus ja hygieenisyys kaikissa muodoissaan on hyväksi, mutta ei liian pitkälle menevä ylihygieenisyys.

- Vapaus kateellisuudesta ja kunnianhimosta

Liika kadehtiminen on turhaa. Jos et kuitenkaan vahingoita toista mitenkään kateutesi takia, vaan tunnustat kateutesi ja käytöt sen tiedostamista itsesi kehittämiseen se on hyväksi. Hallittu ja lievä kunnianhimo on myös enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

Demoniset ominaisuudet:

- Ylpeys

Terve ylpeys ja normaali omanarvontunto ja siihen liittyvä itsetunto ja hallittu ylpeys omaista saavutuksistaan ja itsestään ovat enemmän hyväksi kuin pahaksi. Ei kannata olla aina liian vaatimaton.

- Julkeus

Joskus pitää osata sanoa hankalille ihmisille hieman jyrkästi asioita, jos viesti ei mene muuten perille, eli pitää osata puhua heidän omalla kielellään.

- Itserakkaus

Jos ihminen ei osaa tykätä eikä rakastaa itseään ollenkaan, niin silloin hän ei pysty tykkäämään eikä rakastamaan aidosti muitakaan.

- Viha

Viha on itsesuojelumekanismi, josta ei täydy täysin luopua. Sitä pitää vain hallita ja mahdollisimman hyvin ja miettiä aina miksi on vihainen ja mihin vihansa kannattaa kohdistaa.

- Ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten toimia

Ei ihminen pysty aina tietämään mitä pitäisi tehdä ja miten toimia, jos kyse on puhtaasta tiedonpuutteesta ja siitä johtuvasta ymmärtämättömyydestä ja erehtyneisyydestä, ei se ole itsessään synti.

- Epäpuhtaus

Pieni lika ei ole aina huono asia. Ylihygieenisyys voi olla pientä likaa vaarallisempaa.

- Valehtelu

Valkoisten valheiden kertomine, totuuden muuntelu tai kaunistelu väkivallattomuuden nimissä on hyväksyttävää tietyissä rajoissa. Väkivallattomuuden periaate menee totuudellisuuden periaatetta korkeammalle.

- Väite, että maailma on epätodellinen

Väite, että maailma olisi epätodellinen, on mielipide, näkemys ja uskomus. Siihen uskominen ei ole synti, jos sillä ei vahingoita ketään tai mitään.

- Ateismi

Jos niin sanotun demonisen ihmisen tai demonin ainoa todellinen demoninen piirre on ateismi ja kyseessä on rehellinen epäily ja kritiikki eikä ylimielisyys, röyhkeys tai itsekkyys, silloin se ei ole synti. Jos ihminen haluaa keskittyä materiaalisiin ja tämän maailman asioihin, se on hänen oma valintansa. Ateistikin voi olla hengellinen ja hyveellinen ja erittäin hyvä ihminen, jopa demonikin voi olla sellainen. Sitä paitsi, Jumala ei tyrkytä Itseään kenellekään, Hän ei pakota ketään palvomaan tai palvelemaan Häntä. Hän kunnioittaa kaikkien luotujensa vapaata tahtoa ja vapautta tehdä valintoja ja Hän on tämän eväämättömän oikeuden antanut Itse kaikille luoduilleen. Jos Jumalan halua unohtaa, Hän sallii ja antaa unohduksen.

- Sukupuolinen halu vain nautinnon vuoksi

Seksuaalinen harjoitus vain ja ainoastaan nautinnon vuoksi ei ole kovin hyvästä, mutta seksuaalisuuden harjoituksella on ihmisen energioita ja olemusta vahvistavia ominaisuuksia, ja se tekee psyykelle hyvää, joten niiden käyttö ei ole syntiä ja saahan näistä harjoituksista nauttia siinä sivussakin, vaikka nautinto yksinään ei pidä olla itsetarkoitus.

- Käsitys, että maailman tarkoitus on himojen tyydyttäminen

Yksi syy miksi me olemme täällä aineellisessa maailmassa, on se, että me haluamme nauttia aineellisista asioista ja aistinautinnoista ja palvella omia aistejamme. Näistä nautinnoista tuleva onni on väliaikaista. Meidän ikuinen ja päättymätön tarkoituksemme on kuitenkin palvoa ja palvella Jumalaa ja me voimme tehdä sitä myös täältä käsin. Jos me samalla nautimme aisteistamme kohtuudella ja se ei häiritse meidän suhdettamme Jumalaan eikä henkistä kehitystämme, emmekä ole aistihalujemme orjia, ei siinä ole mitään väärää.

- Virheiden etsiminen aina muista

Virheitä ja syntejä ei pidä etsiä aina muista, vaan ne pitää tunnistaa myös itsessään. Se on vaikeaa, koska itseään jokainen tarkkailee aina subjektiivisesti. Vain muita ihmisiä voi tarkkailla objektiivisesti, mutta ei aina heitäkään. Muitten virheille, puutteille, huonoille puolille ja synneille ei pidä olla sokea.

- Himo

Hyvien asioiden kohtuullinen himoitseminen ei ole syntiä.

- Halu vaalia loputtomasti rikkauksia

Liiallinen ahneus on pahasta, mutta tässä aineellisessa maailmassa tarvitaan rahaa ja omaisuutta aineellisessa muodossa, muodossa tai toisessa. Monen kohdalla on parempi, että rahaa ja omaisuutta on hieman liika kuin liian vähän.

- Vihollistensa armoton kukistaminen

On hyvä olla suvaitsevainen, armollinen ja anteeksiantavainen, mutta pahuutta, vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ei pidä suvaita. Äärimmäisen pahoja rikollisia ja ihmisiä, jotka tekevät pahoja tekoja pitää rangaista ja heidän tulevat potentiaaliset pahat teot pitää pyrkiä estämään mahdollisimman tehokkaasti ja toimivasti. Todellisten pahantekijöiden ja roistojen kukistamisessa ei ole mitään väärää.

- Halu hallita kaikkea

Aivan absoluuttisen vallan janoaminen on väärin, koska kenenkään luodun olennon ei ole määrä hallita koko aineellista luomakuntaa. Vallan halu, jopa lähes absoluuttisen vallanhalu ei ole kuitenkaan aina väärin. Jos valtaa janoava on valta-asemaan sopiva ja hyvä ja pyysyy hyvänä, sellaisen henkilön vallanhalu tietyissä rajoissa, ainakin, jos vallanhalu on ensisijaisesti altruistista ja vallankäyttö pysyy vallansaannin jälkeen enemmän altruistisena, silloin vallanhalussa ei ole mitään väärää. Tämä on kuitenkin vaikea asia, koska valta turmelee ja pilaa ihmisen, jopa hyveellisimmänkin, todella helposti. Sanotaan, että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti, mutta jos se ei turmele valta-asemaan sopivaa henkilöä, tällaisella henkilöllä on oikeus janota valtaa. Tässä erikoistapauksessa se on oikeutettua ja jopa hyveellistä ja tavoittelemisen arvoista.

- Omahyväisyys

Pieni hillitty omahyväisyys liittyy terveeseen itsetuntoon. Jos se ei kasva liian suureksi eikä vahingoita ketään, silloin se ei ole syntiä.

- Röyhkeys

Jos sinua kohdellaan röyhkeästi ja kiltti ja ystävällinen puhe ei auta röyhkeilijään, pienessä röyhkeydessä ei ole mitään vikaa, jos se auttaa paremmin ja viesti menee perille.

- Itsekkyys

Meissä kaikissa on itsekkyyttä ja jopa epätervettä narsismia, mutta niin kauan kun narsismi on tervettä narsismia ja se ei vahingoita ketään ja siitä on paljon enemmän hyötyä kuin haittaa, terveessä narsismissa ei ole mitään väärää.

- Kateus

Kateus ei oikeuta toisen vahingoittamiseen, kadehdittavan omaisuuden tai aseman varastamiseen tai onnen pilaamisen, ainoastaan äärimäisen harvoissa tapauksissa, jos joku on saanut jotain mitä hän ei selvästikään ansaitse ja asia on kristallinkirkkaan selvä, silloin häneltä saa ottaa pois asian mitä hän ei ansaitse moraalisesti oikeilla keinoilla. Karman lain mukaan kaikilla ihmisillä on kuitenkin suurin piirtein kaikki se minkä he ansaitsevat. Kateuden tiedostamista ja hyväksymistä puhtaana tunteena pitää käyttää itsensä kehittämiseen.
Jos on itse paha, koko maailma on paha. Intialainen sananlasku, Urdu
Joka ei toisille pahaa toivo kuten ei itselleenkään, häntä ei paha kohtaa syyn puuttumisen vuoksi. Viṣṇupurāna, Intia
mrd
Posts: 37
Joined: Thu Jul 04, 2013 6:06 pm
Contact:

Re: Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi

Post by mrd »

Itselle absoluuttista pahaa ja absoluuttisen pahoja ihmisiä ei ole olemassa kuin korkeintaan tiettyjen hyvä-paha dualismia kannattavien uskontojen seuraajien mielikuvituksessa. Jokainen olento on pohjimmiltaan sielu ja puhdas, kukaan ei ole siten parantumattomasti paha ja henkisesti oivaltaneen henkilön myötätunto kuuluu kaikille, se ei ole koskaan sairautta
Locked