Husserlin fenomenologia

[RaktaZoci]

Polyharmonia-lukupiirissä tein jo hiljattain viittauksen otsikon mainitsemaan aiheeseen, joka on siis Edmund Husserlin fenomenologia. Kävin pitkän keskustelun fra Kenaziksen kanssa viime viikolla ja tulimme siihen tulokseen, kummankin ollen käsitellyt asiaa viime aikoina, että foorumikeskustelu tästä kiistanalaisesta aiheesta voisi olla paikallaan.

Idea, jonka Husserl esittää teoksessaan "Fenomenologian idea", on jokseenkin seuraava:

Tiede, joka perustuu niin sanottuun "luonnolliseen ajattelutapaan", kuten Husserl esittää, ei voi saada aikaan mitään varmaa tietoa, koska se olettaa objetiivisuuden olevan samaa kuin totuus. Miten singulaarinen subjekti voisi subjektiivisuudessaan saada mitään tietoa objektiivisesta, joka ilmenee lähes kuin sen vastakohtana?

Tästä johtuu idea, että kaikki, mukaanlukien todellisuus, tulisi kyseenalaistaa. Tämän pohjalta pitäisi pyrkiä tutkimaan puhtaita ilmiöitä (engl. phenomenon), joka tulkitaan siksi suhteeksi joka aistivan ja aistittavan välillä korreloi. Husserl esittää aluksi kysymyksen, että, jos kaikki kerran on kyseenalaistettava niin miten voidaan edes mistään lähteä liikkeelle? Hän kuitenkin tulkitsee, että epäillessään voi epäilemisestään olla varma. Tämä on siis ilmeinen annettu, josta voidaan lähteä liikkeelle. Koska ihminen pystyy ajattelemaan ajattelemistaan, se todistaa oman varmuutensa. Edelleen, tästä johdetaan uudenlainen metodi, jota Husserl kutsuu "tietoteoreettiseksi reduktioksi", jossa pyritään mahdollisimman hyvin tavallaan eristämään ilmiö ja tutkimaan sitä puhtaasti.

Muutama huomautus: Ensinnäkin, yllämainittu on tietysti vain oma käsitykseni siitä mitä Husserl kertoo kirjassaan. Toiseksi, tarkoitukseni ei ole esittää mitään periaatteellista totuutta, vaan nimenomaan herättää keskustelua siitä, mikä tällaisessa lähestymistavassa voisi olla hyvää ja mikä huonoa. Sivuhuomiona vielä, että M.Heidegger on ollut Husserlin varmasti tunnetuin oppilas, jonka ajatuksiin koitan itse perehtyä paremmin parhaillaan.

Joten, uskon että fra W:llä on varmasti Kantin näkökulmasta tähän oma sanonsa sanottavanaan? Myöskin, olisin kiinnostunut kuulemaan Nefastoksen näkemyksen teosofisessa valossa ajatukseen, jonka taannoin hänelle esitin siitä miten tämä reduktiosta johdettava reflektio voisi olla verrattavissa HPB:n esittämään astraalivalon käsitykseen, vai onko näiden välillä minkäänlaista yhteyttä?

Myös Husserlin ja Heideggerinkin aikakäsitys on mielestäni mielenkiintoinen, mutta siitä kenties lisää myöhemmin, kun olen perehtynyt paremmin aiheeseen..

[Wyrmfang]

En ole Husserl-asiantuntija, mutta hän on sen verran keskusteltu tyyppi nykyfilosofiassa, että pystyn luullakseni aika varmasti sanomaan muutaman mahdollisesti tarpeellisen huomion.

Tiede, joka perustuu niin sanottuun "luonnolliseen ajattelutapaan", kuten Husserl esittää, ei voi saada aikaan mitään varmaa tietoa, koska se olettaa objetiivisuuden olevan samaa kuin totuus.

Husserl ei kyseenalaista tieteellisen tiedon totuutta siinä mielessä, etteikö sen paikkansapitävyyteen voisi luottaa. Hänellä on mielessä kaksi asiaa:
-tieteellinen tieto ei ole absoluuttisen varmaa, mikä seuraa suoraan subjektin ja objektin erillisyydestä
-tiede tuottaa faktoja, mikä sulkee toisentyyppiset totuuskysymykset pois

Täytyy myös huomata, että Husserlin aikaan tiede ja filosofiset käsitykset siitä olivat jossain määrin kehittymättömämmät kuin nykyään, ihmistieteet ylipäätään olivat vasta syntymässä.

Tästä johtuu idea, että kaikki, mukaanlukien todellisuus, tulisi kyseenalaistaa. Tämän pohjalta pitäisi pyrkiä tutkimaan puhtaita ilmiöitä (engl. phenomenon), joka tulkitaan siksi suhteeksi joka aistivan ja aistittavan välillä korreloi. Husserl esittää aluksi kysymyksen, että, jos kaikki kerran on kyseenalaistettava niin miten voidaan edes mistään lähteä liikkeelle? Hän kuitenkin tulkitsee, että epäillessään voi epäilemisestään olla varma. Tämä on siis ilmeinen annettu, josta voidaan lähteä liikkeelle. Koska ihminen pystyy ajattelemaan ajattelemistaan, se todistaa oman varmuutensa. Edelleen, tästä johdetaan uudenlainen metodi, jota Husserl kutsuu "tietoteoreettiseksi reduktioksi", jossa pyritään mahdollisimman hyvin tavallaan eristämään ilmiö ja tutkimaan sitä puhtaasti.

Kyse ei ole vakavasta ontologisesta kyseenalaistamisesta (kuten Berkeleyllä), vaan kuten sanotkin, metodista, jolla voidaan eristää kokemuksesta pois kaikki metafyysiset elementit ja keskittyä ainoastaan siihen, mitä kokemus on kokemuksena subjektille.

Tämä idea oli essentiaalisesti läsnä jo Kantilla, joka pyrki ratkaisemman varhaisen modernin ajan rationalismi-empirismi kiistan tekemällä erottelun metafysiikkaan ja tietoteoriaan. Kantin mukaan metafyysistä tietoa ei ole mahdollista saada sen paremmin aistien kuin järjen avulla, vaan filosofian tulisi sen sijaan kysyä millä ehdoilla maailma on meille olemassa sellaisena kuin on. Fenomenologia lähtee liikkeelle tästä, mutta siinä missä subjekti oli Kantille vielä puhdas ruumiiton cogito (Kant päätyi siihen että kokemus koostuu aistillisista intuitiosta, joiden puhtaita muotoja ovat aika ja avaruus, sekä järjen kategorioista kuten syy ja seuraus), fenomenologia pyrkii lisäämään kantilaisiin kokemuksen transsendentaalisiin ehtoihin erilaisia ehtoja kokemuksen ruumiillisuudesta.

Näin ollen mitä tulee fenomenologian ja esoterian suhteeseen, niille yhteistä on hermeneuttinen lähestymistapa filosofiaan. Sen sijaan mitään metafyysisiä doktriineja fenomenologian avulla on mahdotonta oikeuttaa, sillä kyse on nimenomaan essentiaalisesti anti-metafyysisestä filosofiasta (jonka trendin Heidegger saattaa tietynlaiseen huipennukseensa). Jos hyväksytään fenomenologinen lähtökohta, ajatus ruumiittomista tietoisuudesta muuttuu erittäin kyseenalaiseksi, ehkä mahdottomaksikin.

Mikäli mielii perehtyä Husserliin, väittäisin että on välttämätöntä tuntea kohtuullisen hyvin Kantin ja Fichten ajattelua. Yksi looginen jatko Husserlista on taas ehdottomasti kyllä Heidegger, mutta toisaalta myös Merleay-Ponty on tärkeä nimi, erityisesti kokemuksen essentiaalisen ruumiillisuuden suhteen.

[Kenazis]

(Husserlin) fenomenologian yksi suuri ansio on mielestäni luonnollisen asenteen ja fenomenologisen asenteen erottelu, joka VKP:n kulkijalle on erityisen käytännöllinen. Luonnollinen asenne viittaa totuttuun, tieteelliseen tapaan asennoitua, kun taas fenomenologinen asenne pyrkii havainnoimaan ilman totuttuja ennakkokäsitteitä, ottaen havainnoin ikään kuin täysin uutena ja puhtaaana. Myös käsite ”elämismaailma” ja sen merkitykset, sekä suhde ”tieteelliseen maailmaan” ovat varmasti antoisia asioita pohtia ja opetella. Elämismaailmalla Husserl viittasi ihmisten elettyyn todellisuuteen, johon empiirisen tieteen maailma ei täysin saumattomasti yhdisty. Näiden kahden välille jää ikäänkuin kuilu.

Fenomenologisen asenteen hahmottamisessa Husserlin väite siitä, että maapallo ei liiku, on hyvä. Husserl puolustaa geosentristä maailmankuvaa heliosentrisen rinnalla (ei niinkään vastaan). Aluksi väite kuulostaa tänä päivänä jopa tyhmältä, mutta mielestäni Husserl (ja Himanka perustelevat tätä hyvin). Juha Himanka esittelee tätä ideaa kirjassaan ”Se ei sittenkään pyöri”. Tämän maapallo keskeisen ajattelun pohjalta syntyi mielenkiintoinen keskustelu, jossa Kari Enqvist ja Juha Himanka perustelevat omaa kantaansa. Nämä Juha Himankan ja Kari Enqvistin toisilleen suunnatut tekstit löytyvät netistä (eivätkä ole erityisen pitkiä per teksti, noin 3-5 sivua, pois lukien Ari Peuhun kirjoitus, jonka myös pistin tähän):


- Se Pyörii sittenkin, eli huomioita fenomenologiasta, Ari Peuhu (Niin & näin 3/2004)
- Tietee ja argumentit ovat oikeassa, mutta ovatko ne tosia? – vastaus Ari Peuhulle, Juha Himanka (Niin & näin 4/2004)

- Se ei edelleenkään pyöri, Juha Himanka (Tieteessä tapahtuu 5/2004)
- Yritys ymmärtää Kari Enqvistiä, Juha Himanka (Tieteessä tapahtuu 3/2010)
- Ymmärryksen luonteesta, Kari Enqvist (Tieteessä tapahtuu 4-4/2010)
- Kuka katsoo kaukoputkeen? Enqvistin aurinkokeskisyyden selitys, Juha Himanka (Tieteessä tapahtuu 7/2010)
- Akateemisen keskustelun ääri-ilmiöitä – suositut luonnontieteilijät filosofeina, Juha Himanka (Tieteessä tapahtuu 3/2013)

Sivuhuomiona vielä, että M.Heidegger on ollut Husserlin varmasti tunnetuin oppilas, jonka ajatuksiin koitan itse perehtyä paremmin parhaillaan… Myös Husserlin ja Heideggerinkin aikakäsitys on mielestäni mielenkiintoinen, mutta siitä kenties lisää myöhemmin, kun olen perehtynyt paremmin aiheeseen.

Käsittääkseni yksi suuri ero Heideggerin fenomenologiassa verrattuna Husserlin fenomenologiaan on siinä, että Heidegger perehtyi itse ”olemiseen”, kun taas Husserl ”olevaan”. Heidegger siis keskittyi ymmärtämään olemista, ei tutkimaan olioita ja niiden ilmenemistä. Tosiaan Heidegger voitaisiin ottaa tästä keskustelusta erillisenä jossain välissä.

[Kenazis]

Sen sijaan mitään metafyysisiä doktriineja fenomenologian avulla on mahdotonta oikeuttaa, sillä kyse on nimenomaan essentiaalisesti anti-metafyysisestä filosofiasta (jonka trendin Heidegger saattaa tietynlaiseen huipennukseensa). Jos hyväksytään fenomenologinen lähtökohta, ajatus ruumiittomista tietoisuudesta muuttuu erittäin kyseenalaiseksi, ehkä mahdottomaksikin.

Pitkälti ihan samaa mieltä, mutta eikö nimenomaan Heideggerin filosofia mene aika metafyysis-mystisille alueille? Husserlin ei niinkään. Toisaalta, jos näkee Husserlin esittämän fenomenologian tarkastelumetodina niin se ei mielestäni sulje pois ruumiittoman tietoisuuden ideaa.

Mikäli mielii perehtyä Husserliin, väittäisin että on välttämätöntä tuntea kohtuullisen hyvin Kantin ja Fichten ajattelua. Yksi looginen jatko Husserlista on taas ehdottomasti kyllä Heidegger, mutta toisaalta myös Merleay-Ponty on tärkeä nimi, erityisesti kokemuksen essentiaalisen ruumiillisuuden suhteen.

Kevyen muotoinen Merleau-Ponty tutustuminen itsellä juuri menossa.

[Wyrmfang]

Sen sijaan mitään metafyysisiä doktriineja fenomenologian avulla on mahdotonta oikeuttaa, sillä kyse on nimenomaan essentiaalisesti anti-metafyysisestä filosofiasta (jonka trendin Heidegger saattaa tietynlaiseen huipennukseensa). Jos hyväksytään fenomenologinen lähtökohta, ajatus ruumiittomista tietoisuudesta muuttuu erittäin kyseenalaiseksi, ehkä mahdottomaksikin.

Pitkälti ihan samaa mieltä, mutta eikö nimenomaan Heideggerin filosofia mene aika metafyysis-mystisille alueille? Husserlin ei niinkään. Toisaalta, jos näkee Husserlin esittämän fenomenologian tarkastelumetodina niin se ei mielestäni sulje pois ruumiittoman tietoisuuden ideaa.

Ainakin "natsi vaiheen" Heidegger sisältää mystis-uskonnollisia elementtejä, mutta pääidea on tyrmätä rationaalinen länsimaisen metafysiikan perinne. Enemmän yhteyttä kai esim. zen buddhalaisuuteen. Analyyttisellä puolella idea näkyy vielä selvemmin; Wittgenstein oli uskovainen (ymmärtäen tämän jotenkin yhteisöllisesti jaetun toiminnan kuten rituaalien kautta), mutta käsitti metafyysiset väitteet mielettöminä.

Husserlilla vissiin lähestymistapa on vielä suhteellisen "ruumiiton", mutta juuri Merleay-Ponty vie kai aika systemaattisesti Husserlin alulle panemaa projektia suuntaan, jossa kokemuksen ruumiillisuus muodostuu keskeiseksi. Tietysti aina voidaan asettaa spekulatiivinen "täysin toisenlainen tietoisuus", mutta tällöin ajatuksesta tuntuisi tulevan sisällöllisesti tyhjä puhtaasti looginen mahdollisuus.

[RaktaZoci]

Saatan kommentoida nyt hieman Kenaziksen kanssa päällekkäin, mutta koitan toimia systemaattisesti.

Husserl ei kyseenalaista tieteellisen tiedon totuutta siinä mielessä, etteikö sen paikkansapitävyyteen voisi luottaa. Hänellä on mielessä kaksi asiaa:
-tieteellinen tieto ei ole absoluuttisen varmaa, mikä seuraa suoraan subjektin ja objektin erillisyydestä
-tiede tuottaa faktoja, mikä sulkee toisentyyppiset totuuskysymykset pois

Kiitos tästä tarkennuksesta! Tuota varmasti alustavasti tarkoitinkin, mutta en tavoittanut tuota absoluuttisuuden käsitettä. Esittämäsi kuitenkin summaa hyvin tarkoitusperän.

Täytyy myös huomata, että Husserlin aikaan tiede ja filosofiset käsitykset siitä olivat jossain määrin kehittymättömämmät kuin nykyään, ihmistieteet ylipäätään olivat vasta syntymässä.

Tämä on tietysti myös totta. Kuitenkin ainakin psykologiaan Husserl tuntuu varsin usein viittaavan ja nimenomana korostavan ettei ajattelua tulisi käsitellä "psykologisena ilmiönä" vaan nimenomaan puhtaana ilmiönä, poislukien myös subjektiivinen elämys siitä.

keskittyä ainoastaan siihen, mitä kokemus on kokemuksena subjektille.

Näkisin tämän liittyvän yllä mainitsemaani, eli nimeomaan myös subjektinen kokemus pitäisi pyrkiä sulkemaan pois ja keskittyä ilmeiseen yleiseen, joka milloinkin on kyseisen ilmiön olemus.

Tämä idea oli essentiaalisesti läsnä jo Kantilla, joka pyrki ratkaisemman varhaisen modernin ajan rationalismi-empirismi kiistan tekemällä erottelun metafysiikkaan ja tietoteoriaan. Kantin mukaan metafyysistä tietoa ei ole mahdollista saada sen paremmin aistien kuin järjen avulla, vaan filosofian tulisi sen sijaan kysyä millä ehdoilla maailma on meille olemassa sellaisena kuin on. Fenomenologia lähtee liikkeelle tästä, mutta siinä missä subjekti oli Kantille vielä puhdas ruumiiton cogito (Kant päätyi siihen että kokemus koostuu aistillisista intuitiosta, joiden puhtaita muotoja ovat aika ja avaruus, sekä järjen kategorioista kuten syy ja seuraus), fenomenologia pyrkii lisäämään kantilaisiin kokemuksen transsendentaalisiin ehtoihin erilaisia ehtoja kokemuksen ruumiillisuudesta.

Kiitos tästä informaatiosta. Onko käsite "tietoteoreettinen" peräisin alunperin Kantilta?

Husserl:han käyttää myös tätä Descartesin termistöä ja käsittääkseni nimenomaan hänen määritelmiensä (ehkä väärä sana?) mukaan erottelee sen miten voidaan päästä yleensä mistään varmuuteen.

Jos hyväksytään fenomenologinen lähtökohta, ajatus ruumiittomista tietoisuudesta muuttuu erittäin kyseenalaiseksi, ehkä mahdottomaksikin.

Miksi koet näin olevan?

Käsittääkseni yksi suuri ero Heideggerin fenomenologiassa verrattuna Husserlin fenomenologiaan on siinä, että Heidegger perehtyi itse ”olemiseen”, kun taas Husserl ”olevaan”. Heidegger siis keskittyi ymmärtämään olemista, ei tutkimaan olioita ja niiden ilmenemistä. Tosiaan Heidegger voitaisiin ottaa tästä keskustelusta erillisenä jossain välissä.

Tarkoitat siis "olevalla" ilmeisesti "olevia"? Heideggerhan oli kiinnostunut olemisen yleisestä olemuksesta (käsittääkseni). Että oleminen yleisesti oletetaan perustavanlaatuiseksi faktaksi, mutta ei osata vastata siihen mitä oleminen oikeastaan on?

Ainakin "natsi vaiheen" Heidegger sisältää mystis-uskonnollisia elementtejä,

Tästä tuli mieleeni termi, johon Hegel-yhteyksissä törmäsin, joka käsittääkseni on Heideggerin käsialaa, nimittäin teo-ontologinen. Eikö tämä viittaa juuri mainitsemaasi uskonnollisuuteen?

[Wyrmfang]

Onko käsite "tietoteoreettinen" peräisin alunperin Kantilta?

Tuskin. Voisi olla kiinnostava ottaa selvää missä tietoteoria on vakiintunut omaksi nimetyksi alakseen filosofian sisällä. Veikkaisin 1900-luvun alkupuolta.

Jos hyväksytään fenomenologinen lähtökohta, ajatus ruumiittomista tietoisuudesta muuttuu erittäin kyseenalaiseksi, ehkä mahdottomaksikin.

Miksi koet näin olevan?

Kantista alkavassa transsendentaalifilosofian perinteessä, jota Husserl erittäin leimallisesti edustaa, lähdetään liikkeelle subjektille välittömästi annetusta kokemuksesta ja kysytään millä ehdoilla tällaista kokemusta voi olla. Jo Kantille tällöin perinteisistä metafyysisitä objekteista kuten Jumalasta tuli "käytännöllisen järjen postulaatteja", toimintaa ohjaavia ideoita (koska kokemusta rajoittavat ajan ja avaruuden aistilliset intuitiot sekä järjen kategoriat). Kenties vielä Husserlillakin saattaa olla niin, että ruumiiton tietoisuus säilyy mahdollisena hypoteesina, mutta jos ja kun viimeistään myöhemmät fenomenologit ovat osoittaneet, että tietyt ruumiillisuuden piirteet kuuluvat kokemuksen transsendentaalisiin ehtoihin, niin ruumiittoman tietoisuuden ideasta tulee jotain, jonka kokemus olisi "täysin toista" kuin meidän, ts. substantiaalisesti täysin tyhjä pelkästään loogisesti mahdollinen idea.

Mikäli aikoo tehdä metafysiikkaa, täytyy siis ottaa fenomenologiasta poikkeava lähtökohta. Näin ovat toimineet esimerkiksi ns. spekulatiiviset materialistit, jotka tyypillisesti aloittavat siitä, että matematiikka kuvaa todellisuutta itseään. Tämä on luonnollisesti täysin anti-fenomenologinen lähtökohta, sillä jossain ääretönulotteisissa monistoissa ei ole mitään mikä olisi kokemuksen kanssa tekemisissä, paitsi muoto, sillä matematiikalla voidaan kuvata objekien rakennetta maailmassa. On tietenkin mahdollista tehdä myös teologista filosofiaa, joka lähtee jonkinlaisesta teologisesta oletuksesta.

Tästä tuli mieleeni termi, johon Hegel-yhteyksissä törmäsin, joka käsittääkseni on Heideggerin käsialaa, nimittäin teo-ontologinen. Eikö tämä viittaa juuri mainitsemaasi uskonnollisuuteen?

Hyvä että otit esille tämän, sillä juuri sen kautta voi valaista asiaa. Tarkoitat varmaan onto-teologista? Tällä Heidegger viittaasi juuri koko aikaisempaan länsimaisen filosofian perinteeseen ja tarkoitti siis, että siinä ontologia, olemista koskeva ajattelu, ja teologia, jumaluutta koskeva ajattelu, oli samaistettu. Heideggerin mukaan jopa Nietzsche oletti "perimmäisen olevan" (joka Nietzschelle oli "tahto valtaan" - tosin nietzscheläiset eivät yleensä pidä tästä tulkinnasta ja väittävät jo Nietzshcen olleen post-metafyysinen ajattelija), muun olevan "liikkumattoman ja ikuisen" viitepisteen, joka yleensä ottaen samaistui tietysti jumaluuteen. Heideggerin mukaan on unohtunut kysyä olemista sinänsä, ilman mitään teologista oletusta "perimmäisestä olevasta". Heidegger ei siis ole mystiikan tai uskonnon vastainen, vaan vastusti sellaista kaiken haltuunsa ottavaa metafysiikkaa, josta Heideggerin näkökulmasta melko lailla toisiaan lähellä olevia esimerkkejä olisivat vaikkapa kristillinen teologia ja positivistinen reduktionismi. Ongelma onto-teologiassa oli siis Heideggerin mukaan, että se redusoi kaiken moninaisuuden jonkin perimmäisen olevan ilmennyksiksi (sillä ei ole niinkään väliä onko perimmäinen oleva Spinozan Jumala-substanssi vai fysiikan antamat faktat; joka tapuksessa olemisen moninaisuus redusoidaan jonkinlaiseksi illuusioksi).

[Nefastos]

Tiede, joka perustuu niin sanottuun "luonnolliseen ajattelutapaan", kuten Husserl esittää, ei voi saada aikaan mitään varmaa tietoa, koska se olettaa objetiivisuuden olevan samaa kuin totuus. Miten singulaarinen subjekti voisi subjektiivisuudessaan saada mitään tietoa objektiivisesta, joka ilmenee lähes kuin sen vastakohtana?

Tästä johtuu idea, että kaikki, mukaanlukien todellisuus, tulisi kyseenalaistaa. Tämän pohjalta pitäisi pyrkiä tutkimaan puhtaita ilmiöitä (engl. phenomenon), joka tulkitaan siksi suhteeksi joka aistivan ja aistittavan välillä korreloi. Husserl esittää aluksi kysymyksen, että, jos kaikki kerran on kyseenalaistettava niin miten voidaan edes mistään lähteä liikkeelle? Hän kuitenkin tulkitsee, että epäillessään voi epäilemisestään olla varma. Tämä on siis ilmeinen annettu, josta voidaan lähteä liikkeelle. Koska ihminen pystyy ajattelemaan ajattelemistaan, se todistaa oman varmuutensa. Edelleen, tästä johdetaan uudenlainen metodi, jota Husserl kutsuu "tietoteoreettiseksi reduktioksi", jossa pyritään mahdollisimman hyvin tavallaan eristämään ilmiö ja tutkimaan sitä puhtaasti.

[...]

Myöskin, olisin kiinnostunut kuulemaan Nefastoksen näkemyksen teosofisessa valossa ajatukseen, jonka taannoin hänelle esitin siitä miten tämä reduktiosta johdettava reflektio voisi olla verrattavissa HPB:n esittämään astraalivalon käsitykseen, vai onko näiden välillä minkäänlaista yhteyttä?

Astraalinen asemoituu kuvaamassasi mallissa siten, että a) H:n kritiikki koskee nimenomaan astraalimaailmalle ominaista faktisuuden luulotelmaa, & b) astraalille omaksutaan sen eittämättä tärkeä välineellinen rooli eräänlaisena todellisuusmatriisina. Astraalinen on se salainen fasinaatio (viehtymys, kiehtovuus, häikäisy) joka saa ihmisen kuvittelemaan, että hänellä on "riittävästi tietoa jostakin voidakseen luottaa sen kyseenalaistamattomaan paikkansapitävyyteen", vaikka niin ei olekaan.

Kuitenkin astraalimaailma varsin hyvin voi todellakin olla yhtäpitävä reaalisen todellisuuden kanssa, aivan kuten juuri keskustelitte H:nkin ajatelleen. Toisin sanoen, uskomme siihen että esimerkiksi maa kiertää aurinkoa, että on olemassa Australia, tai lukemattomat muut "viisaat harhat" (joita nk. tieteellinen maailmankuva, vähemmän viisaiden paradigmaattisten harhojen ohella, on täynnä) ovat astraalista uskomusrakennetta, joka toisaalta sekä peittää silmämme, luo inhimillisen kulttuurin, että toimii myös tietynlaisena tietyssä ajassa merkityksekkään kosmoksen karttana ihmisyydelle.

Ilman sellaista astraalista kulttuuria paljaan todellisuuden kanssa operoiva ihminen tulisi hulluksi, koska loppujen lopuksi meillä ei ole paljoa enempää absoluuttista tietoa kuin Descartesilla, luultavasti vähemmän. (Descartes-kritiikin esitin Fosforoksessa: "minä" & sen koherentti rationaalisuus on jo kokoonpantu idea, joka voi olla petollinen, & okkultismin näkökulmasta tietyssä mielessä onkin: monadi ei ole yhtä kuin ego, vaan jopa ego on viime kädessä "harhaa" - vaikka ei välttämättä sanan arvolatautuneessa merkityksessä.)

[Kenazis]

Käsittääkseni yksi suuri ero Heideggerin fenomenologiassa verrattuna Husserlin fenomenologiaan on siinä, että Heidegger perehtyi itse ”olemiseen”, kun taas Husserl ”olevaan”. Heidegger siis keskittyi ymmärtämään olemista, ei tutkimaan olioita ja niiden ilmenemistä. Tosiaan Heidegger voitaisiin ottaa tästä keskustelusta erillisenä jossain välissä.

Tarkoitat siis "olevalla" ilmeisesti "olevia"? Heideggerhan oli kiinnostunut olemisen yleisestä olemuksesta (käsittääkseni). Että oleminen yleisesti oletetaan perustavanlaatuiseksi faktaksi, mutta ei osata vastata siihen mitä oleminen oikeastaan on?

jep. Olemista ikään kuin (ensimmäisenä) aktina tai moodina, ei minkälaisia olevia on olemassa ja miten ne ilmenevät.

[Wyrmfang]

Tuli Descartesista mieleen, että tavallaan fenomenologian kehittymisen voi katsoa alkavan sieltä asti. Descartesia edeltävässä filosofiassa onto-teologinen ikuinen ja liikkumaton viitepiste oli Jumala, kun taas Descartes kyseenalaistaa Jumalan olemassaolon ja aloittaa tiedostavasta subjektista. Kuten mainittua, Descartesin varma totuus epäilevästä "minästä" ei tosiasiassa ole niinkään varma. Tästä ideasta perustavampi versio on Fichten lähtökohta identiteetin laissa A=A. Sitä lienee vaikea kyseenalaistaa.

Kun Blavatskysta ja teosofiasta puhuttiin, tulee huomata, että se lähtökohta on täysin anti-fenomenologinen, ontologialtaan realistinen. Miten tahansa sanan monadi ymmärtääkin, se ei ole annettuna tavanomaisessa kokemuksessa ilmeisellä tavalla, vaan kyse on klassisesta substanssimetafysiikasta samaan tapaan kuin Leibnizilla tai Spinozalla.