Karma & moraalinen relativismi

[Wytch]

Tämä on aihe joka on itseäni mietittytänyt pidemmän aikaa enkä olen sen suhteen päässyt suuntaan tai toiseen. Mikä on karman ja moraalisen relativismin suhde? Onko karman suhteen tappaminen tai murha aina väärin vai onko murha hyvä teko mikäli sen avulla säästää ihmishenkiä tai ihmiskohtaloita? Jos näin on, niin millä tavalla tämä määrittyy? Tuleeko ihmisen olla tietoinen siitä, että henkilö jolta riistää hengen, on rikollinen tai paha ihminen jotta tämä teko olisi hyvä vai määrittyykö teon luonne riippumatta henkilön tiedosta tai intentiosta?

Tiedostan, että murha ja tappaminen ovat äärimmäisiä esimerkkejä mutta koen, että juuri tämän takia ne ovat tässä tilanteessa hyviä esimerkkejä koska varmasti suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että ne ovat luonteeltaan pahoja tekoja ja sen vuoksi on mielestäni hyvä pohtia voiko noinkin absoluuttisen paha asia olla jossain tilanteessa hyvä tai hyväksyttävä.

[Nefastos]

Minä avaisin tätä asiaa niin, että moraali & etiikka ovat ihmistekoisia asioita, karma puolestaan täysin neutraali. Karmassa on kyse siitä, että mieli keskittymällä johonkin luo itselleen kyseisenlaista maailmaa: jos tapan, luon itselleni maailman jossa tappaminen on ok. Näin luomassani todellisuudessa tulen melko varmasti vähän kerrassaan huomaamaan että tilanne ei ole ideaalinen, kun olenkin kepin iskuja vastaanottavassa päässä, & mielen piilotajuinen osa huomaa, kuinka epätyydyttävää se on. Mutta karmaa sinänsä asia ei kiinnosta, enemmän kuin painovoimaa kiinnostaa nostammeko maasta leipää vai kiveä.

Sanoilla "luon itselleni maailman" tarkoitan tietysti, että asetan itseni tiettyyn suhteeseen maailmaan nähden. Ajastaan voi tietysti käydä niin että hyvin erilaiset maailmasuhteet myös asettavat mieliä fundamentaalisesti erilaisiin tiloihin, jolloin voidaan puhua esimerkiksi jälleensyntymisen kierrosta vapautumisesta, avitchista, &c.

[Cancer]

Karma-käsitteen käyttö on usein harhaanjohtavaa, koska luo vaikutelman siitä, että tuolla jossain on joku tai jokin, joka "pitää huolta" siitä että vääristä teoista rangaistaan ja oikeista palkitaan - että karma on ikään kuin ylimääräinen pelaaja maailman muiden lakien joukossa. Tämä johtuu varmaan osin siitä, että sanassa on uskonnollinen ja "mystinen" kaiku, vaikka se pitäisi käsittää niin itsestään selvänä ja välittömänä asiana kuin mikään voi olla. Nefastoksen esimerkkiä jatkaakseni, jos murhaan jonkun, niin tuo teko sinänsä muokkaa todellisuuttani (yllätys!) ilman että tarvittaisiin mitään ihmismäisesti tietoista voimaa, joka tulisi erikseen säätämään, mitä minulle tapahtuu. Karma on oikeastaan vain sitä että asiat tapahtuvat kuten tapahtuvat.

(Tässä voidaan nähdä analogia suhteellisuustorian jälkeiseen fysiikkaan, jossa esim. painovoimaa ei käsitetä enää varsinaisesti voimana, vaan (ymmärtääkseni) fyysisten kappaleiden taipumuksena käyttäytyä tietyllä tavalla. Tämän teorian mukaan voimia ylipäätään ei ole vaikutuksistaan erillisinä olioina.)

Moraalisesta relativismista sen verran, että vaikka tappaminen - tai mikä tahansa konkreettinen teko - olisikin joissain olosuhteissa oikein, niin tämä ei edellytä relativismia. Muuttumattomia moraalisia totuuksia voi olla olemassa vaikka niitä ei voisi muotoilla sanallisiksi käskyiksi tyyliin "älä tapa". Oma kantani, ja luullakseni monen muunkin AT:läisen, onkin juuri tämä: objektiivinen moraali on olemassa, mutta se on muodoton.

[Wyrmfang]

Karma-käsitteen käyttö on usein harhaanjohtavaa, koska luo vaikutelman siitä, että tuolla jossain on joku tai jokin, joka "pitää huolta" siitä että vääristä teoista rangaistaan ja oikeista palkitaan - että karma on ikään kuin ylimääräinen pelaaja maailman muiden lakien joukossa. Tämä johtuu varmaan osin siitä, että sanassa on uskonnollinen ja "mystinen" kaiku, vaikka se pitäisi käsittää niin itsestään selvänä ja välittömänä asiana kuin mikään voi olla. Nefastoksen esimerkkiä jatkaakseni, jos murhaan jonkun, niin tuo teko sinänsä muokkaa todellisuuttani (yllätys!) ilman että tarvittaisiin mitään ihmismäisesti tietoista voimaa, joka tulisi erikseen säätämään, mitä minulle tapahtuu. Karma on oikeastaan vain sitä että asiat tapahtuvat kuten tapahtuvat.

Tulkitsen itsekin karmaa näin, mutta alkuperäinen buddhalainen ajatus, ja myös miten monet AT:ssä tuntuisivat asian näkevän, on käsittääkseni, että karma on todella metafyysinen laki. Ei persoonallisen Jumalan luoma, mutta kuitenkin jotain mikä ei ole välitöntä vaan vaatii raskaita metafyysisiä oletuksia.

Ihminen tosiaan muokkaa omilla ajatuksillaan ja etenkin teoillaan perustavalla tavalla sitä, miten hän maailmaa havainnoi ja kokee. Usein ne sosiaaliset ja psykologiset prosessit, miten tämä tapahtuu, voi olennaisilta osin ymmärtää, ainakin tarkkaillessa toisia ihmisiä tai omia tekoja jälkeen päin. On kuitenkin tuhoon tuomittu yritys yrittää ottaa haltuun ensimmäisen persoonan näkökulmasta se, millaiset seuraukset omilla teoilla tulee olemaan. Hyvinkin ovelana tässä suhteessa itseään pitävä ihminen on yleensä ulospäin aika läpinäkyvä tältä osin. Murhaaja voi ajatella olevansa vain kylmä ja pragmaattinen, mutta tulee tappaneeksi myös itsestään jotain tavalla joka ei kuulunut suunnitelmiin (jos ei oleteta että joku voi olla jo valmiiksi tietyllä tapaa kuollut). Tästä hienoa kuvausta Dostojevskin klassikossa Rikos ja rangaistus.

Se missä karma muuttuu metafyysiseksi käsitteeksi on tilanteet, joissa tapahtuu jotain täysin ilmeisellä tavalla kohtuutonta. Tällöin tietenkin ainoa keino säilyttää ajatus karmasta todella metafyysisenä lakina on ajatella, että nämä asiat ovat seurausta edellisissä elämissä tehdyistä asioista. Menemättä metafyysisiin ongelmiin mitä tähän liittyy, minusta karma ymmärretään usein moraalisesti hasardilla tavalla. Karmaa ei tulisi käyttää perusteluna sille, että "elämällä on tarkoitus", sillä tällainen "uskonnollisuus" kovettaa ihmisen eikä tee hänestä eettisempää; sen sijaan että se saisi ihmisen taistelmaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta, se vääntää epäoikeudenmukaisuuden oikeudenmukaisuudeksi (esim. kastilaitos Intiassa).

Moraalisesta relativismista sen verran, että vaikka tappaminen - tai mikä tahansa konkreettinen teko - olisikin joissain olosuhteissa oikein, niin tämä ei edellytä relativismia. Muuttumattomia moraalisia totuuksia voi olla olemassa vaikka niitä ei voisi muotoilla sanallisiksi käskyiksi tyyliin "älä tapa". Oma kantani, ja luullakseni monen muunkin AT:läisen, onkin juuri tämä: objektiivinen moraali on olemassa, mutta se on muodoton.

Tämä on tosiaan olennainen huomio. Objektiivisella on erilaisia merkityksiä, ja jos moraalin objektiivisuuden yhdistää esimerkiksi siihen, mitä objektiivinen tarkoittaa tieteissä, niin väärinkäsitys on taattu. Toisaalta vaikka lopullista muodollista moraalisten totuuksien systeemiä ei voi olla, lienee kuitenkin syytä pyrkiä myös jollain tapaa systematisoimaan moraalisia totuuksia?