10 okkultistin hyödyllisintä sanaa

[Tähti]

Vähän vastaava kuin aiemmin olleet kuva ja neutraali äly.

Tuli tämmöinen mieleen kuin tarina. Melkein väkistenkin alkaa muodostaa tarinoita esim päivän tapahtumista tai uutisista yms. Hyvä myös välillä huomata arkielämässä että on elänyt todeksi tarinaa, joka ei pitänyt edes paikkaansa tarkemmin havaittuna/muistettuna. Tärkein huomio mikä nyt tullut mieleen, että ei ole pakko uskoa varsinkaan negatiivisia tarinoita, joita kyllä nykypäivänä riittää, joku toinen saisi samoista havainnoista ihan eri tarinan. Huumorilla suhtautuminen kaikkeen tietty voi auttaa, ainakin oon käsittänyt että sen takia monissa jutuissa sanotaan että maailma on vaan harhaa tai uni, että ihmiset ei ottaisi tarinoita niin vakavasti. Itsekeskeisyys ja häpeä ainakin mitkä saa helposti ottamaan kaiken turhan vakavasti, niin helpottaa jos siinä vaiheessa vaikka uskookin kaiken olevan unta/harhaa. Tietty ne on vaan sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä, ilman niiden luomia mielikuvia. Harva kuitenkin suorittaa/vääntää väkisten menemään unissaan.

[Don Quijote]

Tämä oli mielenkiintoinen kysymys. Pakko sanoa, että en keksi mitään ikivihreitä käsitteitä, joita käyttäisin aina, vaan huomaan pyrkiväni jossakin vaiheessa irti sellaisista käsitteistä, jotka ovat toistojen myötä muuttuneet automaattisiksi. Vastaan siis vähän aiheen vierestä, kertomalla juuri tämänhetkiset suosikkikäsitteet. Yleisellä tasolla tässä keskustelussa on tullutkin jo melko tyhjentäviä listauksia.
En varmaan ole ainoa, jonka lempikäsitteistö käy jatkuvaa evoluutiota (jotkin käsitteet kuluvat ja putoavat pois, toiset nousevat uudelleen esiin jne.) Esim. seitsemän vuotta sitten oma listani olisi täyttynyt ihan toisenlaisilla termeillä. Tämä käsitteiden luettelo auttaa näköjään havaitsemaan ne teemat, jotka ovat käynnissä juuri nyt. Tällä hetkellä käytän koko ajan näitä sanoja:

mekaaninen
pakotettu
väkivaltainen
ideologinen
kulmikas

luonnollinen
partikulaarinen
spontaani
autenttinen
ponnistelematon

[Einheri]

mekaaninen
pakotettu
väkivaltainen
ideologinen
kulmikas

Mieslestäni on oleellista nähdä näiden voimakkaiden termien taakse.
Tämä lista oli kaikkinensa erittäin hieno ja olennainen, vaikka tietoisesti lainasinkin vain 'raflaavimman' osuuden.
Rauha ja rakkaus ovat ihmismielen kauniita hyveellisiä puolia, mutta ilman negaatioiden vastustamista, ja dogmaattisten kahleiden murtamista on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta kasvaa ja avartaa mieltään.
Näen samalla, että nämä ovat asioita joiden selventäminen on erittäin tärkeää yksilökohtaisesti, riippumatta siitä, millaisen suunnan okkultisti ottakaan omalle työlleen.

[Cancer]

Tuli tämmöinen mieleen kuin tarina. Melkein väkistenkin alkaa muodostaa tarinoita esim päivän tapahtumista tai uutisista yms. Hyvä myös välillä huomata arkielämässä että on elänyt todeksi tarinaa, joka ei pitänyt edes paikkaansa tarkemmin havaittuna/muistettuna. Tärkein huomio mikä nyt tullut mieleen, että ei ole pakko uskoa varsinkaan negatiivisia tarinoita, joita kyllä nykypäivänä riittää, joku toinen saisi samoista havainnoista ihan eri tarinan. Huumorilla suhtautuminen kaikkeen tietty voi auttaa, ainakin oon käsittänyt että sen takia monissa jutuissa sanotaan että maailma on vaan harhaa tai uni, että ihmiset ei ottaisi tarinoita niin vakavasti. Itsekeskeisyys ja häpeä ainakin mitkä saa helposti ottamaan kaiken turhan vakavasti, niin helpottaa jos siinä vaiheessa vaikka uskookin kaiken olevan unta/harhaa. Tietty ne on vaan sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä, ilman niiden luomia mielikuvia. Harva kuitenkin suorittaa/vääntää väkisten menemään unissaan.

Todella oleellinen lisäys aiheeseen! Tarinan käsite tosin on varmasti hyödyllinen muillekin kuin okkultisteille, mutta mikäs näistä tarkemmin ajatellen ei olisi.

Niin kauan kuin olen asiaa ylipäätään ajatellut olen tuntenut, että ainoa todella syvän merkityksellisyyden kokemuksen antava asia maailmassa on kuuluminen tarinaan tai myyttiin, hahmona oleminen. "Hahmo"-sana, kuten "tarinakin" jossain määrin, synnyttää tietysti mielleyhtymiä valehteluun ja teeskentelyyn, mutta ei noita asioita välttämättä tarvitse käsittää negatiivisesti. "Valehtelu" esimerkiksi sen suhteen, minkälainen ihminen itse on, voi olla oman persoonallisuuden tai syvempien sielullisten rakenteiden uudelleen luomista, kunhan se tapahtuu oikeista motiiveista - ei siis inhosta nykyistä hahmoa / rakennetta kohtaan tai häpeästä sen suhteen, vaan luomisen ilosta. Parhaimmillaan tällainen itsensä löytäminen - joka on itsensä keksimistä - on myös dialogia muiden samaan tarinaan kuuluvien hahmojen kanssa, ja oikeastaan jokaisen hahmon olemus tulee varsinaisesti esiin vasta muita hahmoja vasten.

Voisi ehkä puhua kahdenlaisesta "valheellisuudesta". Ensinnäkin on valheellisuutta, joka on todellisuutta alempana, kieltää jonkin sen aspektin ahdasmielisyyttään ja pikkumaisuuttaan; toiseksi on valheellisuutta, joka on todellisuutta korkeammalla, sitä todellisempaa, joka muokkaa todellisuutta omista lähtökohdistaan ja säteilee siihen omaa valoaan. Esimerkiksi rakentavasta valehtelusta käy mielestäni hyvin vaikkapa AT:n nimiharjoitus, jonka yhteydessä ainakin minä tunsin vahvasti piirtäväni tietynlaista karikatyyria itsestäni - intensiivisempää versiota niiden ominaisuuksien osalta, joita haluan itsessäni kehittää. "Cancer" on enemmän totta kuin minä, ja siksi nimi tuntuu tiettyinä hetkinä myös parodiselta: intensiivisimmille, pisimmälle yksilöityneille luonteillehan on helpointa nauraa, koska ne tuntuvat liioitelluilta, kuten arkkityypit. Nauru on kuitenkin vain pienen, kuolevaisen ihmisen silmien siristelyä, kun totuuden valo häikäisee...

[Wyrmfang]

Niin kauan kuin olen asiaa ylipäätään ajatellut olen tuntenut, että ainoa todella syvän merkityksellisyyden kokemuksen antava asia maailmassa on kuuluminen tarinaan tai myyttiin, hahmona oleminen. "Hahmo"-sana, kuten "tarinakin" jossain määrin, synnyttää tietysti mielleyhtymiä valehteluun ja teeskentelyyn, mutta ei noita asioita välttämättä tarvitse käsittää negatiivisesti.

Tarina on kyllä keskeinen idea. Itse pitäisin kyllä valehtelua tai teeskentelyä lähtökohtaisesti vääränä, mutta sanoisin pikemminkin että totuutta on kahdenlaista. Kulttuurissamme on vähintään Descartesin ajoista ollut vallitseva pakkomielle faktatotuuksiin, mikä näkyy usein myös okkultisteissa, vaikka ainakin itselleni esoteria näyttäytyy nimenomaan hiljaa kyteneenä vaihtoehtona mainitulle ajattelutavalle. Faktoilla sinänsä ei kuitenkin ole mitään arvoa; siltä osin kuin onkin suotavaa kunnioittaa faktoja, niin ne asettavat pikemminkin reunaehtoja legitiimille ajattelulle kuin määrittävät sitä itsessään. Selkein esimerkki lienee jokaisen yksilön elämä. Sekä ensimmäisen että kolmannen persoonan perspektiivistä se on essentiaalisesti tarina. Ei ole mitään objektiivista mittaria, mitkä tapahtumat elämässä tulisi ottaa elämänkaarta määrittävinä, ja jätämmehän kuitenkin 99,999999% prosenttia faktisista tapahtumista pois kertoessamme tarinaa itsestämme tai kenestä tahansa.

[Cancer]

Tarina on kyllä keskeinen idea. Itse pitäisin kyllä valehtelua tai teeskentelyä lähtökohtaisesti vääränä, mutta sanoisin pikemminkin että totuutta on kahdenlaista. Kulttuurissamme on vähintään Descartesin ajoista ollut vallitseva pakkomielle faktatotuuksiin, mikä näkyy usein myös okkultisteissa, vaikka ainakin itselleni esoteria näyttäytyy nimenomaan hiljaa kyteneenä vaihtoehtona mainitulle ajattelutavalle. Faktoilla sinänsä ei kuitenkin ole mitään arvoa; siltä osin kuin onkin suotavaa kunnioittaa faktoja, niin ne asettavat pikemminkin reunaehtoja legitiimille ajattelulle kuin määrittävät sitä itsessään. Selkein esimerkki lienee jokaisen yksilön elämä. Sekä ensimmäisen että kolmannen persoonan perspektiivistä se on essentiaalisesti tarina. Ei ole mitään objektiivista mittaria, mitkä tapahtumat elämässä tulisi ottaa elämänkaarta määrittävinä, ja jätämmehän kuitenkin 99,999999% prosenttia faktisista tapahtumista pois kertoessamme tarinaa itsestämme tai kenestä tahansa.

Vähän provosoivasti pyrin kiinnittämään huomiota juuri siihen, miten paljon luovuuden vapautta faktojen puitteusta löytyy. Vähänkin abstraktimmissa itsensä määrittelyyn tai tarinansa kertomiseen liittyvissä kysymyksissä fakta-aineistoa on yksinkertaisesti niin valtavasti, että oikeastaan mistä tahansa saa tehtyä totta kun niin haluaa. Ja jokin tarina on pakko valita, koska niin tulee tehneeksi vaikka yrittäisi olla ottamatta kantaa koko kysymykseen: se, millainen ihminen on, on aina suurilta osin vapaa päätös, vaikka siinä yrittäisikin uskotella itselleen, että on tukeutunut siihen ainoaan, lopulliseen totuuteen itsestään - johonkin, mikä on jo maailmassa ja mistä yksilö ei siksi ole vastuussa. "Valehtelu" paremmassa merkityksessään viittasi viestissäni juuri tähän, että valitaan oman tahdon mukaan yhtä tosien vaihtoehtojen välillä ja siten tavallaan muunnellaan totuutta.

[Nefastos]

Tarina ja eritoten tarinallisuus elämän kokemisessa on ollut melko paljon mielessä tai ainakin mielen laitamilla viime aikoina. En kuitenkaan itse ole linkittänyt tätä valehtelemisen tai totuuden värittämisen pulmaan vaan pikemminkin kestävyyden ja eheyden ideoihin (jotka toisaalta kyllä ovat nimenomaan totuudellisuuden attribuutteja henkisessä elämässä!).

Azazelin Tähdessä koen Kiven aspektin erityisen "tarinallisena" tässä merkityksessä, vaikkakin (kuten hiljattain engl. foorumilla oli puhe) narratiivinen asia yleisesti ottaen on ehkä selkeimmin korrepondenssissa Maljan aspektin kanssa. Kivessä kuitenkin toistuu tarinakerronnan syklisyys - tai ehkä pikemminkin sen toistuva finaalisuus, joka hetken myyttinen "sielläolo".

Veli Jiva myös esitti vastikään (niin ikään engl. foorumillamme), että akateemisesta mielenlaadustaan huolimatta hän tietoisesti tahtoo jättää tutkimatta AT:n tähtihymnien symbolisia nimiä. Tämä liittyy mielestäni nimenomaan hymnien käytön tarinallisuuteen, ts. siihen kuinka ne ovat instrumentteja pääosin toisentyyppisessä kuin analyyttisessä ja purkavassa työssä: kokoavassa ja myytittävässä.

Juuri tähän liittyen, syklien eli myös narratiivien loppuun saattaminen on hirveän tärkeää. Tästä seuraa Kiven aspektin veljeskuntatyöhön tuoma olennainen hyve: kärsivällisyys. Mikään ei merkitse niin varmaa lankeemusta kuin malttamattomuus, halu vaihtaa tarinaa, unohtaa menneisyys, halu hypätä askelmien yli suoraan perille, jättää huomiotta elämän alkemiaan kuuluva monivaiheisuus. (Platonisen deduktiivisen menetelmän käyttö on eri asia: tarina on siinä sama, vain suunta on näennäisesti päinvastainen.)

Pieni pätkä yhteydestään irrotettua musiikkia muodostuu helposti korvamadoksi: mieli jää narratiivin puuttuessa looppiin, aivojen yrittäessä turhaan asettaa kontekstia irralliselle pätkälle. Mikä on jälleen nykykulttuurin hektisyyden haasteita: yritettäessä tehostaa asiat äärimmilleen päädytään useinkin tekemään niistä entistä raskaampia, koska asioiden purkamiselle tarpeelliset "hämärän ajat" puuttuvat. Niin Hermes kuin veljensä Luciferkinhan ovat nimenomaan välitilan & ilta- & aamuruskon johdattajia. Siis jumalia, joissa & joiden kautta narratiivi elää eikä niitä, joissa se on lyijyyn valettu kova totuus.

[Tähti]

Täällä on semmoinen palvelu, että voi käydä ilmaiseksi kysymässä selvänäköistä neuvoa, kävin eilen kun oli pieni fyysinen vaiva, niin syy kuulemma "pelko hitaasti etenemisestä", varmaan sen takia sitten lymfa/immuunijärjestelmä rasittunut, kun touhuillut liikaa.

Mulla oli se aiempi sana kanssa hyvä, eli rytmi, ton kun vielä saisi pidettyä tarinassa mukana.

[Insanus]

Juuri tähän liittyen, syklien eli myös narratiivien loppuun saattaminen on hirveän tärkeää. Tästä seuraa Kiven aspektin veljeskuntatyöhön tuoma olennainen hyve: kärsivällisyys. Mikään ei merkitse niin varmaa lankeemusta kuin malttamattomuus, halu vaihtaa tarinaa, unohtaa menneisyys, halu hypätä askelmien yli suoraan perille, jättää huomiotta elämän alkemiaan kuuluva monivaiheisuus. (Platonisen deduktiivisen menetelmän käyttö on eri asia: tarina on siinä sama, vain suunta on näennäisesti päinvastainen.)

Pieni pätkä yhteydestään irrotettua musiikkia muodostuu helposti korvamadoksi: mieli jää narratiivin puuttuessa looppiin, aivojen yrittäessä turhaan asettaa kontekstia irralliselle pätkälle. Mikä on jälleen nykykulttuurin hektisyyden haasteita: yritettäessä tehostaa asiat äärimmilleen päädytään useinkin tekemään niistä entistä raskaampia, koska asioiden purkamiselle tarpeelliset "hämärän ajat" puuttuvat. Niin Hermes kuin veljensä Luciferkinhan ovat nimenomaan välitilan & ilta- & aamuruskon johdattajia. Siis jumalia, joissa & joiden kautta narratiivi elää eikä niitä, joissa se on lyijyyn valettu kova totuus.

Minä kyllä uskoisin myös tarinan uudelleentulkintaan, muistin muuntamiseen tavalla, jolla kaivattu deus ex machina saadaan mahdollisesti hyvinkin nopeasti aikaan - mutta se taas ei ehkä olekaan "uusi tarina", vaan lähinnä "plot twist".

[Nefastos]

Minä kyllä uskoisin myös tarinan uudelleentulkintaan, muistin muuntamiseen tavalla, jolla kaivattu deus ex machina saadaan mahdollisesti hyvinkin nopeasti aikaan - mutta se taas ei ehkä olekaan "uusi tarina", vaan lähinnä "plot twist".

Ehdottomasti plot twistit ovat tarpeen & kuuluvat tarinaan. Kuka jaksaa lukea kertomusta ilman variointeja? Satanistisen tarinan hienous on se, että sankari voikin olla Juudas tai (Luoja varjele) jopa Pietari.

Tähän kuuluu minusta se uudemmasta kielestä kadonnut Art -sanan monimerkityksisyys. Taide on taitoa(kin), nimittäin ennen kaikkea taitoa sovittaa oma yksilöllinen nerokkuutensa yhteyteen ikuisten tarinoiden kanssa & operoida niiden kanssa & sisässä.