Olen muutaman vuoden seurannut tätä foorumia sivusta, niimpä väistämättä myöskin tätä vääntöä ja viimeinkin luulen ymmärtäneeni Wyrmfangin pointin. Menipä täpärälle! Kiitos siis etenkin lainauksen pätkästä. Se että ymmärsin pointin näin viiveellä johtunee aloittelijan käsiteviidakossa rämpimisestä ja suhteellisen vähäisen modernin filosofian parissa vietetyn ajan lisäksi myös kritiikin luonteen vaikutuksesta keskustelun selkeyteen. Se tapaa olla tunteisiin vetoavana vastakkainasettelevaa ja keskustelua ikävään sävyyn värittävää, vaikka tässä onkin hienosti pysytty herrasmiehinä.Wyrmfang wrote:Nyt päästään olennaisimpaan. Agendani ei todellakaan ole "puhdasoppisen tieteen soveltaminen elämään: ajatus siitä että tieteellä on mahdollisuus määritellä meille puhdas totuus", vaan juuri päinvastoin osoittaa tieteen rajat. Samalla tullaan kuitenkin osoittaneeksi subjektiivisten kokemusten legitiimi alue. Tiede tutkii empiirisesti havaittavaa yhteistä todellisuutta, mutta sen ulkopuolelle jää kaikki, mitä ei voida tutkia empiirisesti. Faktat asettavat reunaehtoja rationaaliselle uskolle, mutta käytännöllinen ulottuvuus on se, jonka kautta faktatkaan saavat merkityksen. Tämä ei tarkoita että käytännöllinen näkökulma määrää, mitä faktat ovat.
Tämän "viimeisen väännön" selkeydellä oli ymmärtämiseni kannalta suuri merkitys. Liika kriittinen asenne kusee selkeyden/kirkkauden päälle, oli kritiikki aiheellista eli ei. Joskin ilman argumenttien haalean kriittistä sävyä keskustelu ei välttämättä kävisi tarpeeksi lämpimänä paljastaakseen ongelmakohtaa. Saatettaisiin jäädä vähintäänkin keskustelun (tai sen tulkitsemisen) tasolla jonnekkin matkan varrelle tai ainakin matkata hitaampaa (herää kysymys kritiikistä jonkin sortin pakottamisena). Kritiikki vastakkainasettelevana on vähän kuin kusella täytetty vesi-ilmapallo, jota heitellään argumenttilappusten painona toisille (tai itselle pään sisällä ).
Saatoinpa huitasta offtopicin puolelle entistä enemmän, vaan tuntu sopivalta moisen titaanien taiston jälkeen.