Kriittisyyden merkitys

[Kenazis]

Varmasti voi, jos ajattelee "kriittisyyden" tässä juuri naiivina relativismina, mutta kuten aiemmin jossain vaiheessa tätä ketjua esitin, minusta vaikuttaa että ilmaisuna "kriittisyys kriittisyyttä kohtaan" assosioituu liian helposti niin, että esimerkiksi tiede on "kriittinen" näkökulma, jota kohtaan ollaan sitten kriittisiä.

Itse ajattelin tätä kirjoittaessa juurikin "kriittisyydellä" sitä ensimmäistä annettua näkökulmaa kyseenalaistavaa asennetta. Tätä kohtaankin tulee olla kriittinen eli "kriittisyyttä (ensimmäistä) kriittisyyttä kohtaan". Eli juuri tuota minkä muotoilit ehkä selkeämmin, josta pääsen taas olemaan samaa mieltä tästä:

Minusta terveen kriittisyyden voi ymmärtää itse-reflektiivisenä, jolloin ei tarvitse puhua erikseen kriittisyydestä kriittisyyttä kohtaan.

Kriittisyys on hyvä ymmärtää itse-reflektiivisenä niin ei tule näitä turhia kriittinen kriittisyyden kriittisyyttä kohtaan rakennelmia.

[Wyrmfang]

Tässä ketjussa käsiteltyjä teemoja koskien erittäin suositeltava teos on Slavoj Zizekin Pehmeä vallankumous - psykoanalyysi, taide, politiikka. Täytyy kuitenkin lausua myös varoituksen ja kritiikin sana.

Zizekin vahvoja puolia ovat laaja-alaisuus (vankin pohja psykoanalyyttisen perinteen tuntemuksessa ja saksalaisessa idealismissa), itsenäisyys ja mieletön innovatiivisuus. Melkein kaikki, mitä Zizek sanoo, on mielenkiintoista. Samalla varjopuolena on kuitenkin se, että Zizek ei juuri koskaan esitä lopullista selkeää mielipidettään asioista, vaan asettuu ikään kuin kaikesta ulkopuoliseksi, jolloin yhdistettynä hänen rönsyilevään tyyliin, on mahdollista valikoivasti ja kokonaiskuvaa kunnolla ymmärtämättä lukien käyttää Zizekiä pönkittämään ajatusmalleja, joita hän tosiasiassa juurikin vastustaa.

[Wyrmfang]

Jos–jos -ajatusleikit voivat olla mukavia oman ajattelun etydejä pulmakohtien esiin saamista varten, mutta hypoteettisia kulisseja rakennettaessa ei voida puhua kuin hyvin keinotekoisessa konstruktiossa, & niin syvät asiat kuin nirvâna sopivat tähän esimerkkinä pulmallisesti jos lainkaan. Sama pätee näihin aika usein kuultuihin "jos sinun pitäisi ampua X tai Y tai tapahtuisi Z niin kenet ampuisit", jotka nimenomaan vievät ajattelun keinotekoiseen todellisuuteen jota käytännön maailma ei tunne: sellaisessa virtuaalitodellisuudessa ei voida opiskella laatikon ulkopuolelle päästävää etiikkaa, siellä opiskellaan vain tietyn laatikon formaaleja ratkaisumalleja. Ne taas ovat usein yhtä vääriä kuin keinotekoisiakin.

Minusta tässä on aika perustava väärinymmärrys tietystä erityisesti analyyttisen filosofian perinteessä hyvin keskeisestä metodista ja sen tarkoituksesta. Voisi tietysti olla mahdollista, että jos nirvana sinulla mielessä olevassa merkityksessä oletetaan ylipätään mahdolliseksi, niin silloin kyseinen kysymys olisi käsitteellinen ristiriita. En kuitenkaan näe, että näin olisi, joten kaipaisin ainakin perustelun tähän.

(Vrt. "Jos tulisit tosi onnelliseksi tappamalla ihmisiä & se olisi myös eettisesti oikein, niin tappaisitko ihmisiä?" – Kysymyksen sisäinen rakenne on nyrjähtänyt.)

Ei tässä minusta ole mitään nyrjähtänyttä. Vastaus on helppo: kyllä. Esimerkiksi Gianni Vattimo (katolinen filosofi) painottaa, että kymmenen käskyä eivät ole hänelle metafyysisesti välttämättömiä, vaan maailma voi periaatteessa joskus muuttua sellaiseksi, että tappaminen on oikein. Jotkut uskonnolliset fundamentalistithan uskovat näin nytkin, ja vielä useammat kannattavat kuolemantuomiota (josta kai ei ole ainakaan kaikkien mielestä väärin saada myös mielihyvää). He ovat tietysti väärässä, mutta se on toinen asia.

Toki käsitteellisellä kikkailulla voi helposti luoda retorisia asetelmia, joissa ei voi vastata mielekkäästi, mutta itsessään ajatuskokeiden avulla tehtävissä argumenteissa ei ole kyse tästä.

[Nefastos]

Voisi tietysti olla mahdollista, että jos nirvana sinulla mielessä olevassa merkityksessä oletetaan ylipätään mahdolliseksi, niin silloin kyseinen kysymys olisi käsitteellinen ristiriita. En kuitenkaan näe, että näin olisi, joten kaipaisin ainakin perustelun tähän.

Jos myös muita foorumin lukijoita kiinnostaa kuulla tarkemmin tästä väittämästäni ongelmasta, voin sitä jossain vaiheessa pyrkiä avaamaan. Juuri tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että tässä erimielisyyden korostamisessa & esiin kaivamisessa on mahdollisesti jo jotain periaatteellista.

Koska tässä nyt on käynnissä useampikin tiukasti kriittinen keskustelu samanaikaisesti, niin sananen kritiikistä:

Ylipäänsä olen kuullut aika moniltakin seuran jäseniltä ajatuksen siitä, että olennaista AT:ssa olisi juuri tämä kritiikki, ainaisen kritiikin mahdollisuus. Ehkei iso, mutta näkyvä osa seuran jäseniä selvästikin pitää tärkeänä tekijänä sitä että itse voi aina sekä antaa että vastaanottaa kritiikkiä. Tämä on hurja ajatus, jota en missään tapauksessa allekirjoita. Päin vastoin voisi sanoa, että erilaisia näkemyksiä yhdistämään pyrkivän seuran toiminnassa kriittisyyden tulisi olla jopa hiukan muita työkaluja vähemmän käytetyssä asemassa, & olennaisempaa olisi nähdä yhtäläisyyksiä, rinnakkaisuuksia, parallelismeja, vastaavuuksia, yhdistelyn mahdollisuuksia. Kritiikki sopii välineeksi siihen, että nämä eri tekijät tehdään yhdistämiskelpoisiksi, mutta sen itseisarvoiseksi nostaminen on työn vastakohta. Melkein jokainen seuran jäsen lienee kuullut (moni itsekin tuntenut) kuinka "foorumille ei uskalla kirjoittaa", koska kritiikki voi olla niin armotonta. Ei missään nimessä pahansuopaa, sitä en tarkoita, mutta liiallista ollakseen enää enemmän hyödyllistä kuin haitallista.

Tämän vuoksi myös minä esitin hiukan tangentilla erilaisen näkemyksen kysymykseen, jonka perushyödyllisyydestä olin eri linjoilla: kaikkeen voi aina tuoda uudenlaisia avartavia tulokulmia. Kritiikkiä itse kysymyksen olennaisuudesta annoin vasta näin niin sanoakseni painostuksen alaisena.

Jos keskustelu tästä pulmasta elää, siirretään se myöhemmin omaksi aiheekseen.

[Wyrmfang]

Ei ole ainakaan minun kohdaltani itseisarvoista (vaikka ei tietenkään kukaan voi täysin sulkea pois erilaisia sosiaalis-psykologisia identiteettijuttuja). Omalla kohdallani on kuitenkin olemassa tietty "agenda" koska koen, että seurassa on paljon hyvää ja haluan olla siinä aktiivisesti mukana, mutta yleisellä tasolla sitä vaivaa perustava ymmärryksen puute "tavallisesta" länsimaisesta tieteestä ja filosofiasta, vaikka vähintään yhtä ankaraa kritiikkiä esitetään sitä kohtaan kuin mitä minä esitän tätä olettamaani väärinymmärrystä kohtaan. Legitiimiä synteesiä ei voi tehdä, jos ei ole ymmärrystä molemmista puolista.

[Nefastos]

Ok, huojentavaa kuulla.

Legitiimiä synteesiä ei voi tehdä, jos ei ole ymmärrystä molemmista puolista.

Tämä kiistahan kärjistyy yleensä nimenomaan meidän välillemme, & minulla on kuitenkin akateemisia intressejä myös itselläni. Eli ihan täydellisessä pimennossa en koe olevani.

Näkisinkin, että meidän kahden suhtautumiset länsimaiseen tieteeseen - & sen kautta näihin muihinkaan käsiteltäviin asioihin - eivät ole toisensa poissulkevia, & sen tähden yritän nykyään esittää vastaukset näistä (tieteen oletettu kulttuurisesti hegemoninen arvostus vs. tiedekritiikki) paljon käsitellyistä asioista lyhyesti & vetäytyä keskusteluista nopeasti. Puhetta on kerta kaikkiaan ollut jo niin hirveän paljon, että ensinnäkään en usko meidän kummankaan muuttavan mielipiteitämme, & toiseksi ulkopuoliset lukijat voivat asiasta kiinnostuessaan lukea aiemmin käymiämme keskusteluja, joita on varmaan jo kymmenisen eri puolilla foorumia.

Legitiimin synteesin muodostumista toki vaikeuttaa se jos oletamme, että minulla on tieteestä täysin väärä kuva, kuten asia sinulle näyttäytyy. Mutta sitäkin enemmän sitä vaikeuttaa se, jos agendanasi on puhdasoppisen tieteen soveltaminen elämään: ajatus siitä että tieteellä on mahdollisuus määritellä meille puhdas totuus. Okkultismi eli käytännön esoteria, joka seurassa & tällä foorumilla on olennaisessa osassa, operoi poissulkemisten kautta ainoastaan moraalisissa kysymyksissä.

Tästä juuri on kyse tässä kritiikin kritiikissäni. Kritiikkiä tulee mielestäni käyttää nimenomaan silloin, kun jokin taho pyrkii asettamaan mielivaltaisia rajoja, toisin sanoen estämään muiden aspektien kasvua. En halua jättää foorumia lukevia toisentyyppisiä ihmisiä siihen käsitykseen, että Azazelin Tähden kanta on tiedemyönteinen konsensus, kun sen sisällä esiintyy paljon myös ihan toisentyyppistä kokemusta: vankkaa uskoa parapsykologiseen, epätieteelliseen, uskonnolliseen &c. ulottuvuuteen.

Jos luet viestejäni niin huomaat, että tiede ei ole mikään erityisinhokkini, vaan oma kritiikin kannukseni iskee aina siihen pisteeseen, jossa ryhmä tai ryhmää edustava henkilö esittää kuinka asiat eivät ole. Jos joku sanoo että hän uskoo ufoihin se on ok, & tällaisesta uskomuksesta voidaan keskustella varsin neutraalisti. Jos taas joku sanoo että kaikki paranormaalit ilmiöt ovat itse asiassa ufohavaintoja, silloin olemme supistavassa emmekä laajentavassa keskustelussa. Kaikki tällaiset sallimattomat, omaan pesäänsä pelaavat agendat ovat niitä joita mielestäni tulee kritisoida, jotta monenlaiset äänet & erilaiset kokemistavat saataisiin esiin. Tieteellinen lähestymistapa on yksi hieno puoli kokonaisuudesta, ei sen enempää: alkaessaan vaatia maailmankuvansa monopoliasemaa se on yksiselitteisesti separatismin asialla.

[Wyrmfang]

Tämä olisi voinut olla edustavampi käydä jossain muualla, mutta menköön nyt tässä kun on jo.

Legitiimiä synteesiä ei voi tehdä, jos ei ole ymmärrystä molemmista puolista.

Tämä kiistahan kärjistyy yleensä nimenomaan meidän välillemme, & minulla on kuitenkin akateemisia intressejä myös itselläni. Eli ihan täydellisessä pimennossa en koe olevani.

Legitiimin synteesin muodostumista toki vaikeuttaa se jos oletamme, että minulla on tieteestä täysin väärä kuva, kuten asia sinulle näyttäytyy. Mutta sitäkin enemmän sitä vaikeuttaa se, jos agendanasi on puhdasoppisen tieteen soveltaminen elämään: ajatus siitä että tieteellä on mahdollisuus määritellä meille puhdas totuus. Okkultismi eli käytännön esoteria, joka seurassa & tällä foorumilla on olennaisessa osassa, operoi poissulkemisten kautta ainoastaan moraalisissa kysymyksissä.

Ollaan tosiaan väännetty monet kerrat nimenomaan sinun kanssa, mutta suurimpana syynä siihen näkisin sen, että tyypillisesti sinä olet se, jolla on esittää vahva näkemys minua vastaan. Mutta on kyllä ollut sama vääntö useamman muunkin ihmisen kanssa.

Tiedät hyvin että pelkkä tieteen tekeminen (varsinkaan perustutkintotasolla) ei ole mikään tae tieteen ymmärtämiseen. Yliopistot ovat täynnä tieteen täysin väärin ymmärtäviä ihmisiä, Suomessa useammin ns. tiedeuskovaiseen suuntaan, jenkeissä taas ihan vakiona jopa kreationisteja. Itse hankin nykyisen käsitykseni jo monta vuotta yliopistossa opiskelleena, kohtuullisen suuren kriisin läpikäymällä ja katsomalla ihan alusta, mistä tieteessä olikaan kysymys. Tieteen objektiivisuus ei perustu erehtymättömiin ihmisiin (joita ei tietenkään olekaan) vaan avoimeen kokonaisuuteen. Olet itse sanonut esim. että et ole juurikaan kiinnostunut 1900-luvun filosofiasta. 1900-luvulla taas on tapahtunut kaikki olennainen näihin keskusteluihin liittyen niin tieteessä kuin tieteenfilosofiassa. Toivottavasti et ota henkilökohtaisesti, pidän sinusta valtavasti ihmisenä ja olen kokenut että meillä synkkaa lähes aina livenä hyvin

Nyt päästään olennaisimpaan. Agendani ei todellakaan ole "puhdasoppisen tieteen soveltaminen elämään: ajatus siitä että tieteellä on mahdollisuus määritellä meille puhdas totuus", vaan juuri päinvastoin osoittaa tieteen rajat. Samalla tullaan kuitenkin osoittaneeksi subjektiivisten kokemusten legitiimi alue. Tiede tutkii empiirisesti havaittavaa yhteistä todellisuutta, mutta sen ulkopuolelle jää kaikki, mitä ei voida tutkia empiirisesti. Faktat asettavat reunaehtoja rationaaliselle uskolle, mutta käytännöllinen ulottuvuus on se, jonka kautta faktatkaan saavat merkityksen. Tämä ei tarkoita että käytännöllinen näkökulma määrää, mitä faktat ovat.

Paitsi että toivoisin seuraan lisää filosofiasta (erityisesti tieteen- ja uskonnonfilosofiasta) perillä olevia ihmisiä, toivoisin myös nimenomaan puhtaasti uskonnollisia ihmisiä, joille uskonto ei tarkoita tieteen kanssa kilpailevia faktoja.

Tästä juuri on kyse tässä kritiikin kritiikissäni. Kritiikkiä tulee mielestäni käyttää nimenomaan silloin, kun jokin taho pyrkii asettamaan mielivaltaisia rajoja, toisin sanoen estämään muiden aspektien kasvua. En halua jättää foorumia lukevia toisentyyppisiä ihmisiä siihen käsitykseen, että Azazelin Tähden kanta on tiedemyönteinen konsensus, kun sen sisällä esiintyy paljon myös ihan toisentyyppistä kokemusta: vankkaa uskoa parapsykologiseen, epätieteelliseen, uskonnolliseen &c. ulottuvuuteen.

Tieteellisen konsensuksen rajat eivät ole mielivaltaisia vaan rakentuneet pitkällä ajalla lukemattomien usein älykkäiden, kriittisten ja avoimien ihmisten ponnistelun kautta. Sellaisen konsensuksen rikkomiseen tieteen omalla alueella (vaikka faktaväitteet yliaistillisista ilmiöistä) vaaditaan todella paljon näyttöä. Jos subjektiivinen kokemus taas voisi määrittää faktoja, miksi kaikki subjektiiviset uskot eivät ole yhtä arvokkaita? Tai vielä perustavammin, miten meillä voi olla edes näennäinen yhteinen maailma pääpiirteiltään samoina faktoineen?

Tieteellinen lähestymistapa on yksi hieno puoli kokonaisuudesta, ei sen enempää: alkaessaan vaatia maailmankuvansa monopoliasemaa se on yksiselitteisesti separatismin asialla.

Tuota noin, olen seuran kokonaisuudessa ainoa ihminen, joka on suoraan puolustanut aggressiivisesti näkemystä, jonka mukaan tiede eikä subjektiivinen kokemus määrittää (ei absoluuttisesti mutta kullekin ajalle parhaalla mahdollisella tavalla), mikä on faktamielessä totta. Laskutavasta riippuen 2-5 ihmistä on joskus varovasti komppaillut. Eli kiitos aiheettomasta kehusta jos uskot että minä vien seuraa kokonaisuutena vahvasti tähän suuntaan Ja minäkään nimenomaan en puolusta tieteisuskoa vaan kokemuksen ensisijaisuutta elämässä ja siten anti-reduktionismia.

Mutta se yhteensovittamattomuus tulee tässä: useimmat seurassa haluavat väittää että heidän kokemuksensa esim. yliaistillisesta ei ole totta vain siinä käytännöllisessä (olennaisimmassa) mielessä, että se on kokemuksena totta, vaan että se on objektiivisesti, faktisesti totta. Kun argumenoin että tämä on nimenomaan hyökkäys tiedettä vastaan, väite että se ei hallitse omaa kenttäänsä, tämä koetaan päin vastoin minun hyökkäyksenä ihmisten kokemuksellista maailmaa kohtaan (vaikka minulla on joissain asioissa itselläni jopa samantapainen kokemusmaailma). Väite on minusta älytön jo siksi, että ei kokemusta kokemuksena vastaan ylipäätään voi hyökätä. Aito pyhä on sellaista, jota ei voi häpäistä. Taas väite, että oman kokemuksen pitää olla myös fakta ollakseen merkityksellistä, on minusta hyvin kummallinen.

Mutta vääntö on tosiaan käyty niin monta kertaa, että en aio jatkaa sitä. Seura on sinun alullepanema Nefastos, ja ymmärrän kyllä minkälaisia ihmisiä seura on perinteisesti kiinnostanut (mukaan lukien aiempi itseni) ja että samaa näyttää myös jatkuvan. Monien hyvien puolien ohella mielestäni mukana on tuo mainitsemani täysin väärä lähtökohta sille, mitä esoterian ja filosofian/tieteen yhdistäminen voisi olla. Luovun siis kaikessa ystävyydessä ohjaajan paikastani ja pidän hieman matalampaa profiilia tässä asiassa, keskityn seuran puhtaasti sosiaaliseen ulottuvuuteen tai täysin muunlaisiin teemoihin. Neuvottelu "seuraajan" kanssa on päällä, ja jos tulee vesiperä niin ilman ohjaajaa sitten.

[Benemal]

Mutta vääntö on tosiaan käyty niin monta kertaa, että en aio jatkaa sitä.

Toivottavasti et ole saanut sellaista vaikutelmaa, että vouhotuksesi olisi ei-toivottua. Tuskin haluamme kriittisen väittelyn sijaan jonkinlaisen okkultisen konsensuksen, niinkuin jollain lahkolla. Minusta nämä kiistat ovat tarpeellisia ja hauskoja ja en välttele muotoilemasta kommentteja tavalla, joka joitain toisenlaisen näkemyksen omaavia, saattaa provosoida.

[Nefastos]

Ollaan tosiaan väännetty monet kerrat nimenomaan sinun kanssa, mutta suurimpana syynä siihen näkisin sen, että tyypillisesti sinä olet se, jolla on esittää vahva näkemys minua vastaan. Mutta on kyllä ollut sama vääntö useamman muunkin ihmisen kanssa.

Niin olen, & se on minulle itsellenikin raskasta. Mutta kuten sanoin, tartun tähän asiaan juuri niissä paikoin, kun minusta näyttää että lukijoille alkaa häämöttää ajatus konsensuksesta, jonka mukaan Azazelin Tähden sisällä selvästikin ollaan tiedemyönteisiä. Mutta osa on, osa ei. Käytännöllisenä pulmana on, että tällä foorumilla (hiukan vähäisemmässä määrin englanninkielisellä puolellamme) ovat aktiivisia & siten foorumin hengelle leimaa antavia nimenomaan kirjoittajat, jotka seuraavat tätä tiedemyönteistä linjaa. Tämä sekä johtuu siitä että johtaa siihen, että toisin ajattelevilla on aina vähemmän & vähemmän halua osallistua tällaisiin keskusteluihin. Melko harvalla ihmisellä on kiinnostusta jatkuvaan konfliktiin keskusteluissa; se edellyttää jo tietyntyyppistä temperamenttia, joka - yllätys - nimenomaan liittyy tähän kriittiseen, tiedemyönteiseen ajattelumalliin. Se ei ole ihan yksi, kaksi tai kolme ihmistä joilta olen kuullut ettei tänne viitsi kirjoittaa, kun ei jaksa vääntää sitä ikuista tieteellistä kritiikkiä vastaan. Tapahtuu siis hyvin konkreettisesti yhden aspektin kasvua muiden kustannuksella.

Tiedät hyvin että pelkkä tieteen tekeminen (varsinkaan perustutkintotasolla) ei ole mikään tae tieteen ymmärtämiseen.

Tässä tulee vastaan useampia pulmia, joista vain yksi on elitistísyyden pulma. Kun esität että edes henkilöllä, joka lasketaan opettamaan yliopistolla, ei ole riittävä kuva tieteen tekemisestä voidakseen edes puhua siitä, niin luet itsesi niin pieneen valistuneiden makutuomarien ryhmään, että se luhistuu omaan mahdottomuuteensa.

Nyt päästään olennaisimpaan. Agendani ei todellakaan ole "puhdasoppisen tieteen soveltaminen elämään: ajatus siitä että tieteellä on mahdollisuus määritellä meille puhdas totuus", vaan juuri päinvastoin osoittaa tieteen rajat. Samalla tullaan kuitenkin osoittaneeksi subjektiivisten kokemusten legitiimi alue. Tiede tutkii empiirisesti havaittavaa yhteistä todellisuutta, mutta sen ulkopuolelle jää kaikki, mitä ei voida tutkia empiirisesti. Faktat asettavat reunaehtoja rationaaliselle uskolle, mutta käytännöllinen ulottuvuus on se, jonka kautta faktatkaan saavat merkityksen. Tämä ei tarkoita että käytännöllinen näkökulma määrää, mitä faktat ovat.

Paitsi että toivoisin seuraan lisää filosofiasta (erityisesti tieteen- ja uskonnonfilosofiasta) perillä olevia ihmisiä, toivoisin myös nimenomaan puhtaasti uskonnollisia ihmisiä, joille uskonto ei tarkoita tieteen kanssa kilpailevia faktoja.

Eihän uskonnollisuus ole ollenkaan tuolla tavoin rajattavissa oleva asia. Tiede ja uskonto eivät todellakaan ole megaliittisiä, toisiinsa vaikuttamattomia asioita. Mutta kyllä, ajatuksesi toisesta puolesta, eli monenlaisten kokemistapojen rauhallisesta rinnakkaiselosta, olemme molemmat samoilla linjoilla. Yksi iso osa ongelmaa vain määrittyy juuri siihen, että toisen (sinun) mielestä rajat asioiden välillä ovat selkeitä, toisen (minun) mielestä ajatukset & kokemukset lomittuvat, käytännössä & myös tiedostamattomalla tasolla.

Tieteellisen konsensuksen rajat eivät ole mielivaltaisia vaan rakentuneet pitkällä ajalla lukemattomien usein älykkäiden, kriittisten ja avoimien ihmisten ponnistelun kautta. Sellaisen konsensuksen rikkomiseen tieteen omalla alueella (vaikka faktaväitteet yliaistillisista ilmiöistä) vaaditaan todella paljon näyttöä. Jos subjektiivinen kokemus taas voisi määrittää faktoja, miksi kaikki subjektiiviset uskot eivät ole yhtä arvokkaita? Tai vielä perustavammin, miten meillä voi olla edes näennäinen yhteinen maailma pääpiirteiltään samoina faktoineen?

Liian laaja kysymys tässä vastattavaksi, olen pahoillani; menet kokemuksen rakentumisen ydinperusteisiin. Ehkä jatkamme näistä asioista myöhemmin Nirvana-ketjussa tai muussa ontologisia perusteita käsittelevässä keskustelussa?

Tuota noin, olen seuran kokonaisuudessa ainoa ihminen, joka on suoraan puolustanut aggressiivisesti näkemystä, jonka mukaan tiede eikä subjektiivinen kokemus määrittää (ei absoluuttisesti mutta kullekin ajalle parhaalla mahdollisella tavalla), mikä on faktamielessä totta. Laskutavasta riippuen 2-5 ihmistä on joskus varovasti komppaillut. Eli kiitos aiheettomasta kehusta jos uskot että minä vien seuraa kokonaisuutena vahvasti tähän suuntaan

Vähättelet suotta vaikutustasi...! Alituisesti näkemyksiäsi syystäkin kiitetään niin täällä foorumilla (komppaamalla, joskus myös suoraan - tarvitseeko minun pudotella "wyrmfanglaisen suunnan" nimiä, tuskin? ) kuin sen ulkopuolellakin. Myös minun "mystisemmällä" suunnallani on kannattajansa, mutta Alas!, yleensä foorumilla nämä ihmiset ovat hiljaisempia.

Ja tämä on minusta todella hyvä: se että esittämäsi maltilliset, tiedemyönteiset esitykset ovat saaneet niin paljon kannatusta ei ole missään tapauksessa se asia, mitä pidän huonona, päin vastoin. Mutta on hyvä huomioida, että seurassa on syvyystasoja joiden äänet eivät useinkaan kantaudu foorumille asti; & foorumikeskustelut ovat kuitenkin ehkäpä näkyvin osa seuran jokapäiväistä aktiivisuutta. Erilaisia lähestymistapoja on, mutta olisi tavattoman hyvä, jos niiden edustajat eivät puolin eivätkä toisin kritiikillään ahdistaisi toisiaan, vaan toimisivat rakkauden & työn yhdistäminä.

Mutta se yhteensovittamattomuus tulee tässä: useimmat seurassa haluavat väittää että heidän kokemuksensa esim. yliaistillisesta ei ole totta vain siinä käytännöllisessä (olennaisimmassa) mielessä, että se on kokemuksena totta, vaan että se on objektiivisesti, faktisesti totta. (...) Taas väite, että oman kokemuksen pitää olla myös fakta ollakseen merkityksellistä, on minusta hyvin kummallinen.

Miksi se pitäisi myöskään alistaa falsifioinnille, joka on vain saman asian toinen puoli? Totta kai ihmisillä on käsityksiä siitä mitkä ovat faktatotuuksia & totta kai ne ovat eri ihmisillä erilaisia, koska eri ihmisillä on oma subjektiivinen kokemuskenttänsä, tämähän on selvää. Meillä ei oikeutta sanoa, että he eivät voi sanoa faktoiksi faktoina kokemiaan asioita, vaikka voimmekin aivan hyvin sanoa sen itsestäänselvän tosiasian, että ne eivät ole tieteelle todistettuja asioita - mitä aniharva jos kukaan AT:ssa väittääkään, tai kaipaa.

Esimerkki: Minulla on tuossa edessäni kahvinkeitin. Elän myös siinä vakaassa uskossa, että monilla ihmisillä on kotonaan kahvinkeittimet. Minulla on myös suoranaista näyttöä & henkilökohtaista kokemusta siitä, että näin todellakin on. Voin täällä foorumillakin ihan rehdisti sanoa että tämä on vakaumuksellinen uskoni. Ja vaikka olenkin valmis myöntämään filosofisena mahdollisuutena että saatan uneksia koko asian tai kokemustapani perustuu harhalle, käytännön elämässä minulla ei ole syytä sellaiselta pohjalta operoida. Mutta jos tiedeyhteisö tai sen edustaja sanoo että voidakseni moista väittää minun täytyy ensin pyytää ryhmä tutkijoita luokseni tekemään toistettavissa olevia empiirisiä kokeita, tai ellen tähän suostu minun ei pidä puhua koko keittimestä – niin se on väärin. Ja kyllä, henkilökohtaisesti olen yhtä vakuuttunut esimerkiksi telepatian, synkronisiteetti-ilmiön tai tietoisuuden ei-inhimillisten selviytymismuotojen tosiasiallisuudesta kuin kahvinkeittimestä samalla kun ymmärrän, että muilla on toisenlaisia kokemuksia toisenlaisten kokemustensa puitteissa. Fakta toisella on huuhaata toiselle, onko tämä oikeasti niin vaarallista, että se vaatii inkvisition paikalle kutsumista? Kaikki eivät usko sellaisen tutkimuksen auktoriteettiin tai pidä sitä mielekkäänä, tarpeellisena rakenteena.

Esimerkin koomista elementtiä ei ole valittu pilkkamielessä vaan korostaakseni asian niin sanoakseni intiimiä puolta. Olen kyllä tietoinen siitä että tiede omien rajojensa puitteissa hyvästä syystä uskoo kahvinkeittimiin mutta ei esimerkiksi tietoisuuteen irrallaan aivoista. Tutkimuksessa on se ymmärrettävä paradoksi, että sitä tahtoisivat tehdä vain ihmiset jotka eivät sitä kykene tekemään... sama pulma liittyy luontoon mielestäni laajemminkin; se on juuri tuota halua saavuttaa & rikkoa oma rajansa, mikä on pakosta täyttymyksen kautta ei-itsekseen tulemisen suuri paradoksi.

Luovun siis kaikessa ystävyydessä ohjaajan paikastani ja pidän hieman matalampaa profiilia tässä asiassa, keskityn seuran puhtaasti sosiaaliseen ulottuvuuteen tai täysin muunlaisiin teemoihin. Neuvottelu "seuraajan" kanssa on päällä, ja jos tulee vesiperä niin ilman ohjaajaa sitten.

Ymmärrän päätöksen & olen todella syvästi kiitollinen sinulle tähän asti tekemästäsi työstä, jonka vaikutus on ollut valtavan suuri & erittäin positiivinen. Se vaikutus varmasti jää pysymään - vaikka itse et ehkä näin optimistinen olekaan. Ja tokihan se muuttuu, ei voi pysyä täysin samana ilman sinua.

Toivottavasti et ota henkilökohtaisesti, pidän sinusta valtavasti ihmisenä ja olen kokenut että meillä synkkaa lähes aina livenä hyvin

Minäkin pidän sinusta kovasti, & kiitollisuuden lisäksi tunnen myös syvää sympatiaa & ystävyyttä, kuten toivon mukaan tiedätkin. Ehkäpä juuri se että me molemmat olemme lopulta aika hankalia & omissa vakaumuksissamme jääräpäisiä ihmisiä on osaltaan voinut syventää tätä keskinäistä myötämielisyyttä... vaikka ideologisesti edustammekin jossain suhteessa vastakkaisia ääripäitä.

[Wyrmfang]

Meni mielestäni aavistuksen väärään topikkiin, sillä tässä teemana on ollut erityisesti kriittisyyden merkitys henkisessä työssä, kuin myöskin koko kriittisyyden merkitys sanana. Tieteeseen toki kuuluu kriittisyys, mutta vain yhtenä elementtinä. Vastaan nyt kuitenkin tähän vielä:

Ollaan tosiaan väännetty monet kerrat nimenomaan sinun kanssa, mutta suurimpana syynä siihen näkisin sen, että tyypillisesti sinä olet se, jolla on esittää vahva näkemys minua vastaan. Mutta on kyllä ollut sama vääntö useamman muunkin ihmisen kanssa.

Niin olen, & se on minulle itsellenikin raskasta. Mutta kuten sanoin, tartun tähän asiaan juuri niissä paikoin, kun minusta näyttää että lukijoille alkaa häämöttää ajatus konsensuksesta, jonka mukaan Azazelin Tähden sisällä selvästikin ollaan tiedemyönteisiä. Mutta osa on, osa ei. Käytännöllisenä pulmana on, että tällä foorumilla (hiukan vähäisemmässä määrin englanninkielisellä puolellamme) ovat aktiivisia & siten foorumin hengelle leimaa antavia nimenomaan kirjoittajat, jotka seuraavat tätä tiedemyönteistä linjaa. Tämä sekä johtuu siitä että johtaa siihen, että toisin ajattelevilla on aina vähemmän & vähemmän halua osallistua tällaisiin keskusteluihin. Melko harvalla ihmisellä on kiinnostusta jatkuvaan konfliktiin keskusteluissa; se edellyttää jo tietyntyyppistä temperamenttia, joka - yllätys - nimenomaan liittyy tähän kriittiseen, tiedemyönteiseen ajattelumalliin. Se ei ole ihan yksi, kaksi tai kolme ihmistä joilta olen kuullut ettei tänne viitsi kirjoittaa, kun ei jaksa vääntää sitä ikuista tieteellistä kritiikkiä vastaan. Tapahtuu siis hyvin konkreettisesti yhden aspektin kasvua muiden kustannuksella.

Minä taas katson asiaa siten, että tartun asiaan silloin kun kaikkein selkeimmin astutaan tieteen alueelle, jopa eksplisiittisesti esitetään näitä väitteitä sen oletetusta dogmaattisuudesta. Tätä tapahtuu paljon enemmän kuin mihin ikinä jaksaisin tarttua (vaikka en kiistä sitäkään, etteikö joskus ole tullut ylilyöntiä minun puolelta), ja se on tietysti ymmärrettävää, sillä vähintään yhtä lailla kuin tieteellisissä yhteisöissä väärinymmärretään uskonnollisuutta, uskonnollisissa yhteisöissä väärinymmärretään tiedettä.

Luonnollisesti hahmotan myös aika eri tavalla syitä mitä, miksi ihmiset eivät laajalti kirjoita foorumille. Kun olen jo pitkään sanonut kanssani jossain määrin samanmielisille, että en jaksa, tehkää itse jotain, jos vakavissanne uskotte tekevänne AT:ssä työtä ihmiskunnan hyväksi ja uskotte että minun tapani tehdä ajattelutapoja yhdistävää työtä on jotain mitä nyt vaadittaisiin enemmän, saan usein vastaukseksi, että ei Nefastoksen kanssa uskalla väitellä. Tässä on mielestäni kyse huonosta itsetunnosta, oli kyse pelosta minua tai sinua kohtaan. Jaksaminen/hyödyllisyys on sitten asia erikseen. Siihen tosiaan sanon, että vääntämään on yleensä joutunut vain, jos hyökkää tiedettä tai filosofiaa vastaan samaan tapaan kuin tiedeuskovaiset hyökkäävät uskontoa vastaan. Tässä tietenkin yllä puiduista syistä johtuen ihmiset eivät yleensä koe hyökkäävänsä, vaikka mielestäni tekevät tosiasiassa niin.

Taas itse olen kohdannut ihmisiä, jotka pitävät AT:n foorumia ainoastaan näennäisesti avarana ja moninaisena, tosiasiassa lahkomaisena (yksi profeetta, ja ulkopuolisen silmissä ehkä lähinnä huvittavia oppiristiriitoja ja jakaantumisia), vaikkakin ehkä hyvän hengen omaavana. Tämä ei koske millään tavalla pelkästään tiedettä/filosofiaa, vaan myös erilaisista lähtökohdista okkultismia/satanismia lähestyviä ihmisiä. Tiede/filosofia ihmiset eivät ylipäätään foorumia yleensä varmaan kauaa selaile. Tämä nimenomaan vain kokemukseni, mutta esitin sen vastapainona omallesi.

Tiedät hyvin että pelkkä tieteen tekeminen (varsinkaan perustutkintotasolla) ei ole mikään tae tieteen ymmärtämiseen.

Tässä tulee vastaan useampia pulmia, joista vain yksi on elitistísyyden pulma. Kun esität että edes henkilöllä, joka lasketaan opettamaan yliopistolla, ei ole riittävä kuva tieteen tekemisestä voidakseen edes puhua siitä, niin luet itsesi niin pieneen valistuneiden makutuomarien ryhmään, että se luhistuu omaan mahdottomuuteensa.

Elitismiksi sitä voi kutsua, jos kutsuu elitismiksi näkemystä, että tiettyyn asiaan perehtynyt henkilö tyypillisesti ymmärtää ko. asiasta enemmän kuin siihen perehtymätön. En missään tapauksessa kiistä käytännöllistä osaamistasi alallasi, päinvastoin, uskon että olet erinomainen siinä mitä teet. Niin on tyypillisesti kuitenkin se kreationistiprofessorikin tms. Kun puhutaan siitä, mitä tiede on, asiantuntijoita ovat tietenkin tieteenfilosofit. En ole sellainen, mutta olen kuitenkin jonkin verran perehtynyt kenttään, ja väitän edelleen, että et ole ymmärtänyt sen perusteita, kuten itse en ymmärtänyt niitä vuosia sitten kun olin sinun kannallasi ja jo lukenut myös tieteenfilosofian peruskurssit. Tämä ei ole älykkyytesi arvostelua, sillä käytännössä kukaan ei vain ole niin nero, että voisi ymmärtää kunnolla 1900-luvulla syntyneen tieteenfilosofian keskeiset ideat lukematta klassikoita, vertaiskritiikkiä ja kommentaareja ja keskustelemalla siitä pidemmällä olevien kanssa ilman vahvaa ennakkoasennetta. Et osta itsekään sitä, jos joku tiedeuskovainen sanoo jokusen esoteerisen teoksen luettuaan ja hieman meditaatiota harjoitettuaan ymmärtävänsä riittävästi esoteriasta.

Nyt päästään olennaisimpaan. Agendani ei todellakaan ole "puhdasoppisen tieteen soveltaminen elämään: ajatus siitä että tieteellä on mahdollisuus määritellä meille puhdas totuus", vaan juuri päinvastoin osoittaa tieteen rajat. Samalla tullaan kuitenkin osoittaneeksi subjektiivisten kokemusten legitiimi alue. Tiede tutkii empiirisesti havaittavaa yhteistä todellisuutta, mutta sen ulkopuolelle jää kaikki, mitä ei voida tutkia empiirisesti. Faktat asettavat reunaehtoja rationaaliselle uskolle, mutta käytännöllinen ulottuvuus on se, jonka kautta faktatkaan saavat merkityksen. Tämä ei tarkoita että käytännöllinen näkökulma määrää, mitä faktat ovat.
Paitsi että toivoisin seuraan lisää filosofiasta (erityisesti tieteen- ja uskonnonfilosofiasta) perillä olevia ihmisiä, toivoisin myös nimenomaan puhtaasti uskonnollisia ihmisiä, joille uskonto ei tarkoita tieteen kanssa kilpailevia faktoja.

Eihän uskonnollisuus ole ollenkaan tuolla tavoin rajattavissa oleva asia. Tiede ja uskonto eivät todellakaan ole megaliittisiä, toisiinsa vaikuttamattomia asioita. Mutta kyllä, ajatuksesi toisesta puolesta, eli monenlaisten kokemistapojen rauhallisesta rinnakkaiselosta, olemme molemmat samoilla linjoilla. Yksi iso osa ongelmaa vain määrittyy juuri siihen, että toisen (sinun) mielestä rajat asioiden välillä ovat selkeitä, toisen (minun) mielestä ajatukset & kokemukset lomittuvat, käytännössä & myös tiedostamattomalla tasolla.

Tässä tietenkin yksinkertaistan asioita, mikä on välttämätöntä pointin esilletuomiseen. Keskityin sitä paitsi yhteen kysymykseen, yliaistillisten ilmiöiden faktatodellisuuteen. Omasta näkökulmastani ongelma tuossa tavassa miten esität oman näkemyksesi avarampana, on se, että siinä otetaan oikeus valita hegemonisista tiedeasetelmista ne, jotka ennestään istuvat omiin uskomuksiin sen sijaan, että tiede edes periaatteessa voisi osoittaa nitä vääriksi. Ja nyt siis puhuttaessa tieteen kenttään kuuluvista asioista kuten oletettujen yliaistillisten ilmiöiden aistillisesti havaittavista vaikutuksista. Että tieteellä ylipäätään on jokin olennainen rooli maailmassa, täytyy mielestäni olla niin, että tieteellinen konsensus asiasta x on kollektiivisesti paras näkemys asiasta x, jolloin kritiikki tiedeyhteisön ulkopuoleltakin on tietenkin mahdollista mutta vaatii paljon efforttia. Muutenhan tiede olisi ikään kuin joku konsulttifirma, jolta voi kysyä visiota, mutta yleensä mennään vain oman subjektiivisen näkemyksen pohjalta.

Lienee syytä kuitenkin jälleen korostaa, että kun puhutaan maailmankuvallisista asioista, tiede voi antaa vain reunaehtoja, ei tarjota mitään kokonaisvaltaista.

Tieteellisen konsensuksen rajat eivät ole mielivaltaisia vaan rakentuneet pitkällä ajalla lukemattomien usein älykkäiden, kriittisten ja avoimien ihmisten ponnistelun kautta. Sellaisen konsensuksen rikkomiseen tieteen omalla alueella (vaikka faktaväitteet yliaistillisista ilmiöistä) vaaditaan todella paljon näyttöä. Jos subjektiivinen kokemus taas voisi määrittää faktoja, miksi kaikki subjektiiviset uskot eivät ole yhtä arvokkaita? Tai vielä perustavammin, miten meillä voi olla edes näennäinen yhteinen maailma pääpiirteiltään samoina faktoineen?

Liian laaja kysymys tässä vastattavaksi, olen pahoillani; menet kokemuksen rakentumisen ydinperusteisiin. Ehkä jatkamme näistä asioista myöhemmin Nirvana-ketjussa tai muussa ontologisia perusteita käsittelevässä keskustelussa? .

Lähtisit tietysti mielellään ontologiaan, mutta pointtini on nimenomaan, että kysymys ei ole ontologinen vaan tietoteoreettinen, kantilaisesti ilmaistuna transsendentaalinen. On minulla ontologinenkin kanta (Schellingin myöhäis-keskivaiheen neutraali monismi), mutta sitä minulla ei ole tarvetta puolustaa ns. viimeiseen asti. Olen tietoinen että itse kantilaisella transsendentaalisella deduktiollakin on ontologisia ehtoja (sillä minä on osa maailmaa), mutta niistä voidaan päästä puhumaan vasta sen jälkeen kun on ensin selvitetty tämän välittömästi annetun konstitutiivisesti yhteisen maailman transsendentaaliset ehdot. Jos tässä tuntuu liian rankalta se, että vetoan yhden filosofian näkemyksen, niin täytyy selventää, että huolimatta moninaisista ankarista kritiikeistä, Kantin "kopernikaaninen käänne" jaetaan yleisesti modernin filosofian ohittamattomana alkupisteenä, vaikkakaan ei tietysti lopullisena ratkaisuna.

Tämä on varmasti vaikea hahmottaa monille lukijoille, mutta toivoton myös selittää lyhyesti ilman filosofiaan perehtymistä. Yritän vähän kuitenkin. Ennen Kantia tehtiin monenlaista ontologiaa, lähdettiin siis vain suoraan pohtimaan millainen maailma on ontologisesti. Tässä esi-reflektiivisessä ontologiassa on se perustava ongelma, että jokainen kanta (olennaisimmin nyt typistettynä materialismi ja idealismi) synnyttää heti dialektisesti vastakohtansa. Kantin ymmärrettyä tämän hän argumentoi, että metafysiikka (mukaan lukien ontologia) on mahdotonta, sillä se maailma minkä välittömästi hahmotamme, vaatii jo tiettyjä ennakkoehtoja subjektilta, eikä subjekti voi päästä noiden ennakkoehtojen ulkopuolelle. Kyse ei myöskään ole siitä, että periaatteessa joku voisi päästä, vaan käsitteellisestä mahdottomuudesta; jo se ajatus "ulkopuolesta" on osa subjektin rakentumista. Kant ei kyennyt tekemään metafysiikkaa mahdottomaksi, sillä pelkästään sillä että subjekti on ylipäätään olemassa, täytyy olla ontologisia ehtoja. Nyt kuitenkin näiden ehtojen pohtimiseen voi legitiimisti mennä vain Kantin kautta, ja riippumatta siitä, mitä nämä ehdot ovat, yhteinen aistein havaittava maailma pitää sisällään samat tietoteoreettiset ehdot, joiden pohjalta maailman systemaattista havainnointia kutsutaan sosiaalisena kokonaisuutena tieteeksi.

Ja tämä on minusta todella hyvä: se että esittämäsi maltilliset, tiedemyönteiset esitykset ovat saaneet niin paljon kannatusta ei ole missään tapauksessa se asia, mitä pidän huonona, päin vastoin.

Tähän haluaisin sanoa, että koen ongelmallisena kuvauksen stancestani ”maltillisen tiedemyönteisenä”. Tämä tuntuu viittaavan sellaiseen asetelmaan, jossa ”ankara tiedemyönteisyys” tarkoittaa reduktionistista naturalismia, kun taas minun kanta olisi nykyään valtavirtaa oleva anti-reduktionistinen naturalismi. En edusta myöskään sitä, vaan panpsykististä panenteismia, joka useimpien nykyajattelijoiden saati koulutetun massan mukaan on ristiriidassa tieteen kanssa, ja tästä saankin sitten vääntää Skepsiksen kaltaisessa yhteisössä samalla tavalla kuin täällä eri suuntaan.

Mutta se yhteensovittamattomuus tulee tässä: useimmat seurassa haluavat väittää että heidän kokemuksensa esim. yliaistillisesta ei ole totta vain siinä käytännöllisessä (olennaisimmassa) mielessä, että se on kokemuksena totta, vaan että se on objektiivisesti, faktisesti totta. (...) Taas väite, että oman kokemuksen pitää olla myös fakta ollakseen merkityksellistä, on minusta hyvin kummallinen.

Miksi se pitäisi myöskään alistaa falsifioinnille, joka on vain saman asian toinen puoli? Totta kai ihmisillä on käsityksiä siitä mitkä ovat faktatotuuksia & totta kai ne ovat eri ihmisillä erilaisia, koska eri ihmisillä on oma subjektiivinen kokemuskenttänsä, tämähän on selvää. Meillä ei oikeutta sanoa, että he eivät voi sanoa faktoiksi faktoina kokemiaan asioita, vaikka voimmekin aivan hyvin sanoa sen itsestäänselvän tosiasian, että ne eivät ole tieteelle todistettuja asioita - mitä aniharva jos kukaan AT:ssa väittääkään, tai kaipaa.

Esimerkki: Minulla on tuossa edessäni kahvinkeitin. Elän myös siinä vakaassa uskossa, että monilla ihmisillä on kotonaan kahvinkeittimet. Minulla on myös suoranaista näyttöä & henkilökohtaista kokemusta siitä, että näin todellakin on. Voin täällä foorumillakin ihan rehdisti sanoa että tämä on vakaumuksellinen uskoni. Ja vaikka olenkin valmis myöntämään filosofisena mahdollisuutena että saatan uneksia koko asian tai kokemustapani perustuu harhalle, käytännön elämässä minulla ei ole syytä sellaiselta pohjalta operoida. Mutta jos tiedeyhteisö tai sen edustaja sanoo että voidakseni moista väittää minun täytyy ensin pyytää ryhmä tutkijoita luokseni tekemään toistettavissa olevia empiirisiä kokeita, tai ellen tähän suostu minun ei pidä puhua koko keittimestä – niin se on väärin. Ja kyllä, henkilökohtaisesti olen yhtä vakuuttunut esimerkiksi telepatian, synkronisiteetti-ilmiön tai tietoisuuden ei-inhimillisten selviytymismuotojen tosiasiallisuudesta kuin kahvinkeittimestä samalla kun ymmärrän, että muilla on toisenlaisia kokemuksia toisenlaisten kokemustensa puitteissa. Fakta toisella on huuhaata toiselle, onko tämä oikeasti niin vaarallista, että se vaatii inkvisition paikalle kutsumista? Kaikki eivät usko sellaisen tutkimuksen auktoriteettiin tai pidä sitä mielekkäänä, tarpeellisena rakenteena.

Esimerkin koomista elementtiä ei ole valittu pilkkamielessä vaan korostaakseni asian niin sanoakseni intiimiä puolta. Olen kyllä tietoinen siitä että tiede omien rajojensa puitteissa hyvästä syystä uskoo kahvinkeittimiin mutta ei esimerkiksi tietoisuuteen irrallaan aivoista. Tutkimuksessa on se ymmärrettävä paradoksi, että sitä tahtoisivat tehdä vain ihmiset jotka eivät sitä kykene tekemään... sama pulma liittyy luontoon mielestäni laajemminkin; se on juuri tuota halua saavuttaa & rikkoa oma rajansa, mikä on pakosta täyttymyksen kautta ei-itsekseen tulemisen suuri paradoksi.

Ymmärrät edelleen mielestäni perustavasti väärin tieteen luonteen. Kahvinkeitin ideaa ei tarvitse todistaa koska se on arkikokemuksen pohjalta selvä; jos kohta sen voisi myös ”todistaa” tieteellisesti jos olisi tarvetta. Yliaistillisten ilmiöiden faktatodellisuus taas on ristiriidassa tieteellisen konsensuksen kanssa. Siihen uskominen on myös arkikokemuksen pohjalta erittäin ymmärrettävää, mutta uskovia on vähemmistö, heistä vain osalla on aktuaalisia kokemuksia, ja heistä useimmilla vain yksi-kaksi. Voidaan tietenkin viitata siihen, että on edelleen kulttuureja, joissa nämä uskomukset ovat annettuna otettuja. Mutta tässä tullaankin siihen, miksi tiede on suvereeni arkikokemukseen nähden, vaikka arkikokemus on usein myös riittävän luotettava: jokainen alkuperäisheimo myöntää esim. länsimaista lääketiedettä kohdatessaan että ”valkoisen miehen magia on vahvempaa kuin heidän”. Sanomattakin selvää, että tästä nimenomaan ei pidä tehdä normatiivisia johtopäätöksiä ”tieteellisen maailmankuvan” paremmuudesta toisenlaiseen käytännölliseen maailmankuvaan nähden (käytännöllisestä perspektiivistä, faktapuoli erikseen), vaan päinvastoin modernin ajan faktojen korostaminen on mielestäni nimenomaan ollut tuhoisaa ihmisyydelle (vaikka samalla se on ollut ehkä välttämätöntä).

Silti, en katso hyvällä myöskään tiedettä vastaan asettumista (ideaali olisi sen roolin tunnustaminen mutta omalle paikalleen asettaminen). Inkvisitio terminä on juuri väärinkäsityksen ytimessä. Päinvastoin kuin inkvisitio, tiede on aina avointa uusille todisteille. Tiede ei myöskään ole yksi ulkoinen auktoriteetti, vaan itse ihmisyyden tietyn puolen kollektiivinen ilmentymä. Jos nyt kuitenkin puhutaan tieteestä ensin mainittuun tapaan (mikä on retorisesti välttämätöntä aika ajoin), tiede ei todellakaan ole inkvisition asemassa nykyään: päinvastoin, sitä uhkaa jatkuvasti ihmisyydestä itsestään nouseva irrationaalinen vastarinta, halu tietää itse paremmin kuin valtavan määrän asiantuntijoita pitkällä ajalla muodostama konsensus, mutta ennen kaikkea nykyään pelottavasti kasvavissa määrin finanssikapitalistinen järjestelmä. Esimerkiksi, jos vain tietyn tyyppistä tutkimusta rahoitetaan (koska se ”tuottaa”), on selvää että objektiivisuus on uhattuna. Se ei ole taivaasta annettu vakio, vaan se luodaan sosiaalisesti. Alamme kohta todella olla ilman uskovaisten hyökkäyksiäkin tilanteessa, jossa viisaan yksilön näkemys voi olla objektiivisempi kuin tiedeyhteisön, jolloin tiede ei tietenkään tällöin enää oikeasti ansaitsi sitä nimeään. Tietenkään vaikka telepatiaan uskova yksilö ei ole automaattisesti millään tavalla paha asia, mutta kokonaisuutena erilaiset tiedevastaiset voimat ovat toinen asia.

Luovun siis kaikessa ystävyydessä ohjaajan paikastani ja pidän hieman matalampaa profiilia tässä asiassa, keskityn seuran puhtaasti sosiaaliseen ulottuvuuteen tai täysin muunlaisiin teemoihin. Neuvottelu "seuraajan" kanssa on päällä, ja jos tulee vesiperä niin ilman ohjaajaa sitten.

Ymmärrän päätöksen & olen todella syvästi kiitollinen sinulle tähän asti tekemästäsi työstä, jonka vaikutus on ollut valtavan suuri & erittäin positiivinen. Se vaikutus varmasti jää pysymään - vaikka itse et ehkä näin optimistinen olekaan. Ja tokihan se muuttuu, ei voi pysyä täysin samana ilman sinua.

Olkaatten hyvät kaikki. En ajatellut dropata mitenkään täydellisesti, mutta nämä pitkät väännöt jäävät minun osalta nyt tähän pisteeseen. Ne jotka ovat olleet kanssani samoilla linjoilla miettikööt nyt tarkkaan, mikä kohdallanne palvelee parhaiten ihmiskunnan asiaa; missä määrin ja millä tavoin se mahdollisesti tapahtuu AT:n piirissä tai jossain täysin muualla.

EDIT: yksi lisäselvitys vielä väliin.