Kriittisyyden merkitys

[Insanus]

Jos ei ole riittävästi vastaanottavaisuutta tulkitsemaan sitä mistä lähtökohdista kritisoitava tulee ei myöskään ole harmainta aavistusta siitä mitä hän tarkoittaa ja tuolloin näkemyksen kritisointi on mahdotonta: ainahan sitä muutenkin kritisoi vain syntynyttä vaikutelmaa kunnes täydellinen yhteinen kieli keksitään, mutta tuolloin kritisoi hyvin pinnallista vaikutelmaa.

Tietysti on herkempiä ja vähemmän herkkiä ihmisiä ja tilanteita ja "älyyn tai tunteeseen painottumista" ja noin, uskonnolliset fundamentalistit ja itsemurhaesimerkki kärjistyksinä, mutta kai se on tosiasia että "järjen erottaminen tunteesta" ei vain ole psykologisesti mahdollista.

Siksi kritiikkiä voi mielestäni esittää ainoastaan jaetulla pohjalla jotta se voi vaikuttaa oikealla tavalla: muussa tapauksessa ei voida (Wyrmfangin vertauksia mukaillen) "mennä lasien taakse" vaan väännetään siitä kummalla on paremmat.

[Wyrmfang]

Jos ei ole riittävästi vastaanottavaisuutta tulkitsemaan sitä mistä lähtökohdista kritisoitava tulee ei myöskään ole harmainta aavistusta siitä mitä hän tarkoittaa ja tuolloin näkemyksen kritisointi on mahdotonta: ainahan sitä muutenkin kritisoi vain syntynyttä vaikutelmaa kunnes täydellinen yhteinen kieli keksitään, mutta tuolloin kritisoi hyvin pinnallista vaikutelmaa.

Tietysti on herkempiä ja vähemmän herkkiä ihmisiä ja tilanteita ja "älyyn tai tunteeseen painottumista" ja noin, uskonnolliset fundamentalistit ja itsemurhaesimerkki kärjistyksinä, mutta kai se on tosiasia että "järjen erottaminen tunteesta" ei vain ole psykologisesti mahdollista.

Siksi kritiikkiä voi mielestäni esittää ainoastaan jaetulla pohjalla jotta se voi vaikuttaa oikealla tavalla: muussa tapauksessa ei voida (Wyrmfangin vertauksia mukaillen) "mennä lasien taakse" vaan väännetään siitä kummalla on paremmat.

Tämä on ymmärtääkseni aika lailla sama pointti, millä aloitin koko keskustelun, ts. aitoon kriittisyyteen sisältyy luova ("tunteellinen") elementti. Jos kuvittelee olevansa täydellisen järkevä, sortuu siihen kuvaamaani pseudointelligentsiaan, jossa kriittisyys nähdään vain kahden täysin fiksatun vaihtoehdon välillä palloilemisena (siis vaikka sellainen kelailu, että "voihan tuo salaliitto hyvin olla tottakin, mistäpä voisin tietää varmaksi"; ongelma tässä tuo sana "hyvin").

Tässä on kuitenkin tietty väärinymmärryksen vaara olemassa. Vaikka en ymmärrä juuri mitään siitä, mitä on fenomenologisesti olla vaikkapa mormoni, voin kyllä aika vankasti uskoakseni legitiimisti kritisoida esimerkiksi heidän teoreettisia oletuksiaan ja joissain rajoissa myös käytäntöä.

[Insanus]

Tämä on ymmärtääkseni aika lailla sama pointti, millä aloitin koko keskustelun, ts. aitoon kriittisyyteen sisältyy luova ("tunteellinen") elementti. Jos kuvittelee olevansa täydellisen järkevä, sortuu siihen kuvaamaani pseudointelligentsiaan, jossa kriittisyys nähdään vain kahden täysin fiksatun vaihtoehdon välillä palloilemisena (siis vaikka sellainen kelailu, että "voihan tuo salaliitto hyvin olla tottakin, mistäpä voisin tietää varmaksi"; ongelma tässä tuo sana "hyvin").

Tässä on kuitenkin tietty väärinymmärryksen vaara olemassa. Vaikka en ymmärrä juuri mitään siitä, mitä on fenomenologisesti olla vaikkapa mormoni, voin kyllä aika vankasti uskoakseni legitiimisti kritisoida esimerkiksi heidän teoreettisia oletuksiaan ja joissain rajoissa myös käytäntöä.

Sama linja on joo, kun pysytään siellä teorian ja kolmannen persoonan tasolla minunkin mielestä.

Meikä on toisaalta kumminkin nykyisin käytännön tasolla vähän Nietzscheen päin kallellaan (vain yksi kristitty ja hänkin kuoli ristillä &c.) ja suhtaudun siinä kritiikkiin "punaisesti", eli osallistuvana tekona ihmiseltä ihmiselle, en kolmannen persoonan näkökulmasta. Silloin on luonnollisesti pakko ymmärtää jotain siitä mitä on olla mormoni tai muuten tulee ruumiita. Siitä, mikä menee henkilökohtaisuuksiin tai mikä koetaan "periaatteellisena ränkkäämisenä" on tälläkin foorumilla mielipiteitä aika monta.

Siitä näkökulmasta kritisoinnin pulma on tuossa mormoniesimerkissä se, ettei se osu mormoninuskoisiin mitenkään, vaikka tietyssä mielessä joku ulkopuolinen jolla ei ole mormonifiilis voi saada kritiikistä jotain irti omien taipumustensa mukaan. Parhaassakaan tapauksessa en näe tuollaista kritiikkiä kovin hyödyllisenä ja pahimmillaan käy vielä niin että huomaamattaan projektoi oman näkökulmansa ongelmat sinne mormoneihin.

Toisin sanoen mormoniuden tai minkään millekään kielelle muotoillun ideakartan rakenne ei ole se kaikkein tärkein, ellei oma pyrkimys ole hahmottaa kritisoinnilla nimenomaan oman näkemyksen rajoja (ja niiden rajoja jotka jakavat vastaavan näkemyksen) ja pyrkiä ylittämään niitä ("where I end and you begin".)
Sitten vielä se kriittisesti luovempi tapa olisi pyrkiä ottamaan mormonin positio kritisoimalla omaa näkemystään ja etsiä perusteita mormonien puolesta, omalle mormoniudelleen. Silloin voi alkaa hahmottaa sitä yhteistä kieltä jolla ne kriittisetkin ideat voi esittää niin että ne tulevat myös kuulluiksi.

Jos mormoni ottaa oman uskonsa kriittiseen tarkkailuun, se on tietysti tosi super jee ja parempi asia.
Silloin varmaan usko joko a) jää pois, b) syvenee entisestään, tai
c) ei kumpikaan & joudutaan kriisiin kun ei tiedetä

Tuntuu että monelle tulee kommunikoidessa kritiikistä ensisijaisesti se fiilis, että kritiikin esittäjä itsetarkoituksellisesti tahtoo kyykyttäen ajaa tuohon c-vaihtoehtoon kritiikkinsä kohteen edustajan (niin kuin se itsemurhaesimerkki tässä ketjussa), mikä pitää paikkansa täsmälleen sitä enemmän, mitä enemmän kritisoitu identifioi itsensä ajatustensa ja tunteidensa kautta, ELI mitä vähemmän kyseinen henkilö on "kriittisesti luova" henkilökohtaisesti.

IMO neutraali tarkkailu pitäisi minusta pyrkiä pitämään omaan peiliin katsoessa, kun vaikka sana "neutraali" onkin kivan poliittisesti korrekti, niin kyllähän se nyt tarkoittaa "asioiden yläpuolella olemista". Tällä ei ole merkitystä vain ajatuksissa, mutta ihmisten kommunikoidessa "vain ajatusta" ei ole olemassa ellei niin yhdessä sovita.

Jos sitä ei hyväksy niin on aika johdonmukaista alkaa vetää elitististä maailmanparantajakorttia hihasta niin ilkeästi kuin suinkin kykenee, koska sehän on "vain toisen näkemyksiin kohdistuvaa kritiikkiä ja reagointi kertoo eheyden puutteesta" ja niin päin pois mitä niitä vahinkoja nyt on.
No se siitä tämän viestin osalta.

-

Merkityksellinen kriittisyys henkisessä maailmankuvassa voisi olla sellaista ettei kritiikki ota muotoaan ainoastaan osoittamalla kohteensa virhettä, vaan kykenee samalla asettamaan kritisoitavan näkemyksen sellaiseen kontekstiin jossa asian ytimessä oleva (intuitiivista tietysti tuollainen havaita) merkitysassosiaatioiden joukko puhdistuu tarpeettomasta karstasta niin ettei lapsi (eli ihmisen persoonallinen kokemustapa) mene pesuveden (eli typeryyden ja epäselvyyden) mukana.

Tavallaan sama ajatus kuin pyrkimys rakkaudellisuuteen kategorisena imperatiivina, keskittyä intentioon ja kaikki muu on toissijaista jos ei nyt ihan yhdentekevää ja niin edelleen, ehkä turha mainitakaan. On sitä täällä paljon jauhettu

Tällaisen kriittisyyden käyttö on kuin moderni satanistinen joogaharjoitus, kun siihen sisällytetään koko maailmankuva ja yksilöllinen kokemus (minkä senkin Wyrmfang sanoi toisella tavalla jo): mielen muotosidonnaisuuden tyhjäksi tekemistä.
Siinä missä salaliitoilla palloilu oikeasti vain teeskentelee ajattelevansa & todellisuudessa vain antaa mielensä harhailla sellaisten vaihtoehtojen välillä joista se ei välitä, tähtäimenään vaikkapa välttää kuviteltuja konflikteja olemalla ei-mitään-mieltä-mistään.

[Wyrmfang]

Hesarissa oli hyvä artikkeli koskien tätä samaa "salaliittoteorialogiikkaa", joka valitettavan usein riivaa esoteriasta kiinnostuneita ihmisiä:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a14340811302 ... f=fb-share

Erityisen kiinnostava on jutussa mainitun tutkimuksen havainto perusteettomien uskomusten "verkostoitumisesta". Tämä on ikään kuin filosofisen systeemiajattelun äärimmäisen ruma äpärälapsi. Kun itse aikanani hurahdin täysin kritiikittä teosofiaan, ajatteluni oli juuri mainitun kaltaista. Etäisyyden ottaminen oli erittäin tuskallista, ja siinä joutui käymään läpi eräänlaisen romahduksen juuri tuon uskomusketjuajattelun romahtamisen takia. Uskomusketjussa saattoi päästä esimerkiksi siitä, että "jos yliaistillisia ilmiöitä ei ole" niin "kaikki on vain sokeaa materiaa eikä millään ole mitään merkitystä". Tai kääntäen, jos mieli on jotain muuta kuin sokeaa materiaa, niin tästä saattoi äkkiä päästä teosofisten Mestarien olemassaoloon. Sanan akateemisessa merkityksessä filosofinen ajattelu osoittaa arvokkuutensa muunmuassa siinä, että se pystyy helposti osoittamaan tällaisessa tapauksessa eri päättelyaskelien olevan täysin riittämättömiä muodostaakseen edes hyvin perusteltuja saati välttämättömiä johtopäätöksiä. Usein jopa ristiriitoja eri oletusten välillä. Kuten mainittu, ihmisellä on tosin tehokkaita defenssejä sulkea pois tällaisten ristiriitojen olemassaolo pois. Teosofisessa kontekstissa hyvin toimii esimerkiksi ajatus, että ristiriidat häviävät kun asioita lähestytään puhtaan intuition tasolla.

Luonnollisestikaan en ole jutussa samaa mieltä uskonnon ylipäätään suorasta samaistamisesta tähän. Uskonto voi paitsi olla defenssi todellisuuden kohtaamisessa myös voimavara siinä. Uskonnon ytimenä pitämäni ajatus "elämän tarkoituksellisuudesta" ei tarkoita, että vaikkapa jokainen pakasta nostettu tarot-korttikin on nyt ihan faktisen metafyysisesti juuri minua varten se mitä sen pitääkin olla.

[Tähti]

Kriittisyys voi olla kahdenlaista:
* Naiviuuden/herkkäuskoisuuden vastakohta
* Kyynisyyttä / syyllisyyden ja pahantahtoisuuden projisoimista

Mun mielestä perus mihin voi ainakin päästä suht helposti että luottaa asioihin, tietynlainen hyväntahtoisuus. Sitten alkaisi epäillä jos asia ei tunnu toimivan kaikin puolin ajateltuna.

Olennaisinta olisi ettei asettuisi kenenkään puolelle, silloin on kaikista eniten hukassa. "It is not worth an intelligent man's time to be in the majority. By definition, there are already enough people to do that."-Godfrey Harold Hardy

Esim jos tieteellisissä jutuissa asettuu valtavirran puolelle, niin jää ikäänkuin osa todellisuudesta sulattamatta, jos taas tieteen kritisoijien puolelle, niin myös silloin jää. Olennaista olisi nähdä nuo kaksi eri mielipidettä yhtenä kokonaisuutena, joissa on molemmissa vähän perää.

...

Laitan vielä tähän loppuun pitkän tekstin mikä ollut itselle yksi inspiroivimpia juttuja tästä aiheesta.
Alunperin ollut nimimerkin DToX kirjoittama foorumilla criticalsecurity.net.

So, you want to become a hacker ?

(Becoming a hacker)


One of the more usual questions I get asked on a daily basis is ‘How do I become a hacker’.

Now, I know what you’re thinking. You’re thinking ‘what’s so unusual about that’. Okay, let me break it down for you. Whilst on the surface it seems like a fairly obvious first question for a budding hacker, it doesn’t really make much sense. Honestly, it doesn’t.

What if I were to ask ‘How do I become an inventor’ … or … ‘How do I invent something’. Can you imagine how you would respond to such a question ? Well… I suppose you could answer ‘Easy, Think of something useful that nobody else has made yet and create it!’ And, yes, that seems to answer the question. But in fact, all you’ve really said is ‘Invent something’… Of course, this doesn’t tell the inquirer what he needs to know which is, how does one go about the process of creativity or unique thought.

So, lets first examine what a hacker is…

Quite simply, a hacker is someone who needs to understand all aspects of a subject first hand. That is, they do not accept what others tell them, only what they can see touch and smell for themselves. This gives them a unique understanding of their subject that others (those that learn purely from books or from lecturers) will never attain. A real hacker can tell you that something which the entire world just takes as obvious is, in fact, wrong. Indeed, when pushed, they can usually demonstrate the fact.

This doesn’t always mean they are necessarily ‘cleverer’ than anyone else… they just have their ‘own’ truth and thus a rather unique perspective of how things do work – as opposed to how they are expected to work.


So, let me throw out a weird statement. You will never ‘become’ a hacker. You either ARE (and don’t realise it yet) or you are NOT (and almost certainly never will be). Let me back that up with over 30 years of observation…

Most of the real hackers I’ve known over the course of my life pretty much were hacking before they even touched their first computer. We’re talking about people who took apart telephones and calculators just to see ‘how they worked’. Even their most favourite and newest toys would quickly be in pieces in order to understand ‘how’ it works… and, sadly, the young hacker may not have the tactile skills to put it all back together again.

As a child I was rushed into hospital by my rather over-protective parents because they’d found me in a pool of cut-open dry-cell batteries crying because of an alkaline-burned tongue. They didn’t understand that it is perfectly NORMAL for a child to want to know what goes on inside a battery… that magical process that makes toys light up or tingles your tongue. The fact that most other 5 year olds don’t seek out sharp objects to break them open with is really not my problem.
I don’t need counselling … the others need encouraging.

Anywhere, where am I going with all this… Oh, yeah…

I don’t want you to ask how to ‘become’ a hacker. Instead, I want you to decide whether you already ARE a hacker. I want you to ask yourself honestly :

- Have I always had a compulsive NEED to know how a thing works –or- am I quite happy to live with an abstraction (ie. Just accept that it does indeed work, and simply have fun using it as intended)

- Is it more fun to play with the toy for 6 months and simply enjoy watching its battery-powered mysteries… or see the inner magic laid bare in 6 minutes as a series of cogs, motors and LEDs – breaking it irrecoverably in the process.


This is an important question. If you’re quite happy with an abstract view of the world… quite happy that pressing record on your VCR causes it to record WITHOUT obsessing about how, why and what is going on inside the case… then, great news… you’re NOT a hacker! So, feel free to stop reading this and go watch some TV or download some porn.


For the rest of us… the unfortunate ones… Those who are hackers and simply cannot help themselves. Please take the time to read the following survival guide.



Hackers Survival Guide
(The missing manual)

For the rest of us, I have compiled a little survival guide. The hackers missing manual if you like…


1. Do not accept other peoples truths

Now, the problem with growing up is that you are put under a lot of pressure to conform. Because of this, and because our school systems find it easier to fill you full of dull lifeless facts rather than take the time to cultivate your inherent curiosity… you’ve probably got used to reading books and repeating other peoples facts in order to pass exams.

That stops here!

If you want to rediscover your inner hacker the first thing you need to do is STOP asking questions… or, more precisely, stop accepting the answers.

Yes, in order to get anywhere in life you have to play the game and recite what others want you to remember. But that doesn’t stop you setting out to prove or disprove any point before accepting it as fact. Nothing is a fact until you have personally discovered and proven it for yourself.

So, did the battle of hastings take place in 1066 ? Well, the answer is ‘Most historians believe so’ … not ‘yes’. It is not an indisputable fact because you were not there. This may seem a little anal, but you MUST not assume ANYTHING… later, when your hacking is put to the test – it is precisely the difference between your first hand knowledge and other peoples blind assumptions which will allow you to perform your magic and prove an entire industry hopelessly wrong.


2. Never rely on assumptions

So, you have discovered for yourself that pressing the record button on the VCR records your favourite TV show. Nothing new there… but if you stop here then you are making the choice to live with an abstraction. You are choosing to accept that everything in life follows simple rules…

ACCEPT NO ABSTRACTIONS

You probably want to be a computer hacker and have maybe even started learning Java, C/C++, Perl, PHP, SQL… Well PAUSE !

Nothing you can learn is worth anything to the hacker until they understand all of the layers of interaction that exist right down to the CPU… perhaps even the internals of the CPU and the simple gate structures it relies upon. Until you can do this then ANY program you create has a fatal flaw… it depends upon an abstract understanding of the universe as a ‘very simple place’… like a VCR, it ‘just works’ ™

Accepting this pretty abstraction as fact means that anyone who understands the machine at a more fundamental level than you do can rip the ground right out from underneath you and let all your carefully constructed code and assumptions come tumbling down like a set of toy building blocks. So, make a choice…

Either accept that the computer is just like your VCR, and write code that just assumes it will always behave predictably (a programmer)… or, realise that the only way you can KNOW what code can or cannot do is by understanding the entire multi-layered machine from the ground upwards (a hacker).

Until you can do that there are NO true facts in your learning… only assumptions.

The same goes for networking. You may understand how to ping, nmap and traceroute… but until you understand the packets, the checksums, the handshakes and the protocols… well, you’re taking one hell of a lot for granted - and everything you believe to be true is in fact very deeply flawed.

You may be considered by some to be ‘pretty hot at networking’ - but you will probably never understand how to walk through a firewall like it wasn’t there… map the machines behind a NAT device… or remotely cause the EIGRP process in a cisco router to crash out and kill the syslog.

You will never perform that special ‘magic’ that makes a veteran IT guy with a lifetime of enterprise security knowledge scratch his heavily bearded chin in disbelief.


3. If it isn’t fun then it’s bad for you

Okay, now this is where you get to complain that it all sounds way too damned difficult. And, yes, it IS difficult at times, but if it wasn’t we hackers wouldn’t enjoy it half so much.

If you don’t enjoy learning things that most people don’t even want to know… if you don’t feel the NEED to understand things down to the tiniest little detail … then you’re really not a hacker at heart and should have been more honest with yourself and stopped reading at the end of the first section. The one entitled ‘START HERE’ … If you had you’d have saved yourself some time.


The real hackers are those who WANT to know… The ones that NEED to know… the ones who don’t like going to bed on an unresolved problem and are uncomfortable with those simple abstract views of the world which others find so easy to accept at face value.

That’s not to say that hackers always enjoy what they’re doing… sometimes it can be very frustrating when you’re trying to resolve something that just keeps hiding from you. But, if your very first thought when approaching a new subject such as… lets see… TCP/IP… is to decide it is all to complicated and looks like too much hard work to bother with then, lets face it, you can’t really say that you have much motivation for challenges.

Which brings me to my last point in the survival guide. Don’t whine on about something being too difficult… If you want to complain then complain about the things that were too easy and didn’t stimulate or challenge you enough.

So, I guess the final lesson is… If learning the underlying nuts and bolts of technology turns you off then take my advice - cut your losses, forget about hacking, and go do something you actually enjoy and/or are good at.


Life is too short for things you don’t enjoy.


Conclusion
(So how DO I become a hacker ?)

Truthfully ?

Question everything. Believe nothing till you’ve experienced it first hand and proven or disproven it for yourself.

Ask Why? Ask How? And keep asking and asking until you get to the very bottom and there’s nothing left to learn… Then start again somewhere else.

Whether that be understanding transistorised logic that all things rely upon… or the physics principles that electronics itself relies upon… or, coming to an appreciation of the way specific patterns of electrons are ultimately sent hurtling over miles of carefully balanced cabling whenever you hit submit in a web form.

Ask people questions, listen to their answers… and then set out to prove it for yourself. Read books, take everything you can from them and then examine each ‘truth’ offered for validity. Experiment each fact until it BECOMES true.

NEVER accept abstractions. You have no right to simply accept the act of logging on via a telnet connection to your cheap shell account in Mumbai. Not until you know the telnet protocol, the TCP 3-way handshake, the packet headers, the DNS role, the ARPing, the routing, the switching…. Until you can visualise, in your head or draw out on paper - the packets, the segments, the frames, the bits… the wrapping, the unwrapping… the NAT translation… the windowing and the fragmentation and reassembly.


And remember this above all else :

Knowledge is NOT power – no matter whatever many wannabe hackers might proclaim. The ***only*** true power is in the ability to think for ones self.

So, instead, make your OWN way. Find your OWN truths. And by doing so you will discover that the even most knowledgeable among us are taking an awful lot of things for granted. There exists a huge gulf between what a hacker knows to be true… and what the industry accepts to be true… and it is in this discrepancy between personal truth and conventional knowledge that the hacker finds his true power.

[Wyrmfang]

Esim jos tieteellisissä jutuissa asettuu valtavirran puolelle, niin jää ikäänkuin osa todellisuudesta sulattamatta, jos taas tieteen kritisoijien puolelle, niin myös silloin jää. Olennaista olisi nähdä nuo kaksi eri mielipidettä yhtenä kokonaisuutena, joissa on molemmissa vähän perää.

Selvennykseksi sanottakoon, että tämä on juuri se lähestymistapa, jota olen tässä kritisoinut. Tieteen valtavirta on tietenkin aina väärässä jossain kohtaa, muutenhan tiede ei edistyisi. Kuitenkin sen sijaan että olisi olemassa jokin tieteen ulkopuolinen "vaihtoehtotiede", jolla olisi toisenlainen legitiimi näkemys tieteen kenttään kuuluvista asioista, on yksinkertaisesti älytön ajatus, sillä tiedeyhteisö itsessään kultivoi ensimmäisenä arvonaan vapautta tuoda esille mitä tahansa mikä kumoaa vallitsevan teorian. Joillekin tahoille ei sitten vaan oikein maistu, jos heidän esittämä teoria osoittautuukin vääräksi ja tällöin he asettuvat omaksi "vaihtoehtotieteekseen".

Jos kysymystä lähestyy ihan abstraktin filosofisesti, niin voi ehkä sanoa, että kaikissa mahdollisissa näkemyksissä on jotain hyvää. Sitä voi kuitenkin olla usein niin vähän, että minkäänlainen vakava huomioiminen ei ole järkevää. Liiallisuuksiin viety "ihan itse ajatteleminen" johtaa siihen, että kaikenlaiset rokotekriitikot ja ilmastoskeptikot nähdään vakavastiotettavana tahoina, joilla ajatellaan olevan jotain olennaista sanottavaa. Kyse ei tässä ole siitä, että rokotteiden hyödyllisyys tai ilmastonmuutoksen todellisuus olisivat kritiikin yläpuolella olevia dogmeja. Molempia asioita on kritisoitu äärimmäisen paljon ja voi kritisoida edelleen; vuosikymmenien jälkeen vain ollaan päädytty tiettyyn yleistason konsensukseen, jonka kyseenalaistaminen legitiimisti vaatisi jonkin aivan mullistavan löydön, jollaisen kaikki ovat toki täysin vapaita tuomaan ilmi.

Kaikki eri puolien yhdistäminen toisiinsa ei ole ykseyden työtä, vaan tarvitaan myös erottelua siellä missä ihminen (ainakin nykyisessä olomuodossaan) ei perustellusti voi nähdä kuin vastakkainasettelun.

[Tähti]

Olen itse perehtynyt tieteestä muutamaan asiaan aika hyvin, ja siinä oppinut että kun perehdyin yhteen erittäin tiukasti rajattuun aiheeseen, niin vasta muutaman vuoden päästä alkoi ylimielisyys ja mustavalkoisuus karsiutua, ja tajuta miten syvälle kaninkolo lopulta ulottuukin.

Suosittelen nimenomaan tuota metodia, että vaikka 10 vuotta perehtyy yhteen aiheeseen, niin silloin vasta huomaa että se ei ollutkaan ihan niin yksiselitteinen asia. Todellisuus on hyvin monihaarainen ja eri näkökulmista eri tavalla painottuva olio.

Tässä on esim mun näkemys kuvana rokotteista ja samalla muistakin tieteen tutkimista jutuista.

rokot.jpg (20.98 KiB) Viewed 2269 times

[Wyrmfang]

Suosittelen nimenomaan tuota metodia, että vaikka 10 vuotta perehtyy yhteen aiheeseen, niin silloin vasta huomaa että se ei ollutkaan ihan niin yksiselitteinen asia. Todellisuus on hyvin monihaarainen ja eri näkökulmista eri tavalla painottuva olio.

Tehty on, ja suosittelen itsekin kaikille. Tosin päädyin nimenomaan tätä kautta näkemykseen, että vieraan tieteenalan vuosikymmenten tai jopa -satojen aikana hankittua konsensusta ei kannata ihan äkkinäisenä lähteä kyseenalaistamaan. Siinä tosin kannattaa olla hyvin tarkkana, miten tiedettä popularisoivat tahot esittävät ko. konsensusta.

Mitä nyt tulee vaikka rokotteisiin, lienee kuitenkin olemassa aika vankasti perusteltu konsensus, että rokotteet yleisella tasolla ovat enemmän "hyviä" kuin "pahoja". Pointti on, että alan sisälle lienee jo erittäin kattavasti käsitelty kriittisiä näkökulmia, missä tapauksessa nyt vuosikymmenten jälkeen yhtäkkiä jostain pomppaava "rokotekriittisyys" on postmodernille ajalle ominaista ideologiaa eikä aitoa tervettä kriittisyyttä, joka pitäisi ottaa vakavasti yhtenä asiallisena näkökulmana.

Tässä topikissa en kuitenkin tahtoisi enempää lähteä vääntämään nimenomaisesti tieteestä, koska aihe on paljon laajempi - terveen kriittisyyden korvautuminen oletetulla "kaiken" kyseenalaistamisella, missä ainakin yhtenä olennaisena, ja vaarallisena, piirteenä on tiedon relativisointi että itse voisi väittää jotain "vaihtoehtoista" ja "yleistä mielipidettä fiksumpaa" mistä nyt tahtookin näin tehdä.

[Kenazis]

Suosittelen nimenomaan tuota metodia, että vaikka 10 vuotta perehtyy yhteen aiheeseen, niin silloin vasta huomaa että se ei ollutkaan ihan niin yksiselitteinen asia. Todellisuus on hyvin monihaarainen ja eri näkökulmista eri tavalla painottuva olio.

Tehty on, ja suosittelen itsekin kaikille. Tosin päädyin nimenomaan tätä kautta näkemykseen, että vieraan tieteenalan vuosikymmenten tai jopa -satojen aikana hankittua konsensusta ei kannata ihan äkkinäisenä lähteä kyseenalaistamaan. Siinä tosin kannattaa olla hyvin tarkkana, miten tiedettä popularisoivat tahot esittävät ko. konsensusta.

Mitä nyt tulee vaikka rokotteisiin, lienee kuitenkin olemassa aika vankasti perusteltu konsensus, että rokotteet yleisella tasolla ovat enemmän "hyviä" kuin "pahoja". Pointti on, että alan sisälle lienee jo erittäin kattavasti käsitelty kriittisiä näkökulmia, missä tapauksessa nyt vuosikymmenten jälkeen yhtäkkiä jostain pomppaava "rokotekriittisyys" on postmodernille ajalle ominaista ideologiaa eikä aitoa tervettä kriittisyyttä, joka pitäisi ottaa vakavasti yhtenä asiallisena näkökulmana.

Tässä topikissa en kuitenkin tahtoisi enempää lähteä vääntämään nimenomaisesti tieteestä, koska aihe on paljon laajempi - terveen kriittisyyden korvautuminen oletetulla "kaiken" kyseenalaistamisella, missä ainakin yhtenä olennaisena, ja vaarallisena, piirteenä on tiedon relativisointi että itse voisi väittää jotain "vaihtoehtoista" ja "yleistä mielipidettä fiksumpaa" mistä nyt tahtookin näin tehdä.

Näen tämän asian samalla tavalla kuin fra Wyrmfang yllä esittää. Voisiko puhua jonkinlaisesta meta-kriittisyydestä eli kriittisyydestä kriittisyyttä kohtaan?

Jossain välissä, kun huomasi, että esim. uutiset ovat vain yksi näkökulma eikä täysi totuus, tiede muuttuu ja sen alalla tehdään virheitä jne. Kriittisyys ja kyseenalaistaminen kasvoi pisteeseen, jossa kaikki oli relativistista. Tosin käsitys kriittisyydestä ja relativismista sekoittui asenteeseen ”kaikki on yhtä totta tai väärin, sen mukaan miten haluan”.

Mielestäni tämän voi nähdä myös eräänlaisena heräämisenä pois musta valkoisesta/ kyseenalaistamattomasta ”massa-ajattelusta”, mutta siitä mennään helposti joko vastaavaan kyseenalaistavaan musta-valko-ajatteluun tai tuollaiseen itse läpi käymääni ”kaikki on yhtä totta ja tasa-arvoista” – ajatteluun. Ongelma kuitenkin on siinä, että esim. ”hyvät” ja ”pahat” eivät jakaudu useinkaan 50/50, joten toinen vaihtoehto on parempi tapa edetä (eli enemmän hyvä).

[Wyrmfang]

Jossain välissä, kun huomasi, että esim. uutiset ovat vain yksi näkökulma eikä täysi totuus, tiede muuttuu ja sen alalla tehdään virheitä jne. Kriittisyys ja kyseenalaistaminen kasvoi pisteeseen, jossa kaikki oli relativistista. Tosin käsitys kriittisyydestä ja relativismista sekoittui asenteeseen ”kaikki on yhtä totta tai väärin, sen mukaan miten haluan”.

Mielestäni tämän voi nähdä myös eräänlaisena heräämisenä pois musta valkoisesta/ kyseenalaistamattomasta ”massa-ajattelusta”, mutta siitä mennään helposti joko vastaavaan kyseenalaistavaan musta-valko-ajatteluun tai tuollaiseen itse läpi käymääni ”kaikki on yhtä totta ja tasa-arvoista” – ajatteluun. Ongelma kuitenkin on siinä, että esim. ”hyvät” ja ”pahat” eivät jakaudu useinkaan 50/50, joten toinen vaihtoehto on parempi tapa edetä (eli enemmän hyvä).

Vuosi pari sitten käymälläni ajattelun kehittymisen kurssilla tämä esitettiin universaalina ajattelun kehittymisen kaavana. Väitetysti merkittävä vähemmistö, muistaakseni n. 30% ihmisistä ei koskaan pääse eteen päin "naiivista objektivismista", siis käytännössä siitä, että yleinen mielipide otetaan suoraan annettuna täydellisenä totuutena. Enemmistö ihmisistä, n. 60%, pääsee seuraavaan, relativistiseen vaiheeseen, ja ainoastaan n. 10% näkee, että voi olla yksi totuus, vaikka näkökulmia siihen olisi useita.

Voisiko puhua jonkinlaisesta meta-kriittisyydestä eli kriittisyydestä kriittisyyttä kohtaan?

Varmasti voi, jos ajattelee "kriittisyyden" tässä juuri naiivina relativismina, mutta kuten aiemmin jossain vaiheessa tätä ketjua esitin, minusta vaikuttaa että ilmaisuna "kriittisyys kriittisyyttä kohtaan" assosioituu liian helposti niin, että esimerkiksi tiede on "kriittinen" näkökulma, jota kohtaan ollaan sitten kriittisiä.

Minusta terveen kriittisyyden voi ymmärtää itse-reflektiivisenä, jolloin ei tarvitse puhua erikseen kriittisyydestä kriittisyyttä kohtaan.