Onko älyllisyys pelkkää pätemistä?

[Don Quijote]

Nyt kun tuli mainittua omituinen höpöttäjä, ja huumoristakin oli puhetta, niin tämä hullu synkronisiteetti (joka viittaa mainittuun kama manaksen ja manaksen yhteyteen) on ihan pakko jakaa. Peteliushan on uskomattoman paljon Tollen näköinen:

http://www.youtube.com/watch?v=qAx51HIgy6w

[obnoxion]

Mitenkäs muut, tunnistatteko itsessänne ei-kielellistä ajattelua?

No minulla on tällaista kuvallista ajattelua jonkin verrankin, ja vanhemmiten olen alkanut suosimaan sitä yhä enemmän. Autismin kirjon diagnooseja ei itsellä ole, eikä sellaisiin ole kyllä mitään edellytyksiäkään. Mutta olen kyllä noin puolet mistä tahansa päivästä uppoutunut melko syvälle itseeni, mikä tavallaan on "autistista". Kun se oli mahdollista, saatoin olla päiväkausia omissa maailmoissani. Mikäli joudun olemaan liian läsnä itseni ulkopuolisissa asioissa, muutun hyvin hajamieliseksi ja lopulta alan ärsyyntymään. Monet asiat ovat niin monitahoisia ja paradoksaalisia, että niitä on minusta helpompi käsitellä symbolisina kuvina kuin sanallisesti. Samoin ideani saan lähes aina siten, että ne tulevat mieleeni eräänlaisina mandalan kaltaisina kuvakokonaisuuksina.

Toisaalta en tiedä olenko tässä asiassa kovinkaan kaukana kielellisestä ajattelusta, kun kysymys on kuitenkin kuvakielestä. Joka tapauksessa, ajatteluni perustuu intuitiivisiin loikkiin, joita järkeily tuntuu seuraavan. Tosin jokin järki näissäkin loikissa on pohjalla, sillä jälkikäteen katsottuna ne niin sanotusti käyvät järkeen. On siis mahdollista että ajatteluni perustuu paljolti järkeen, mutta siinä tapauksessa olen jostain syystä melko vähäisesti tietoinen näistä järjen työvaiheista.

Pahoitteluni että puhun näin paljon omista asioistani. Aiheeseen oli minusta hankala osallistua, kunnes henkilökohtainen näkökulma antoi mahdollisuuden sanoa jotain...

[Wyrmfang]

Kukaan ei ole kai päinvastaista väittänytkään, mutta sellainen huomio kuitenkin tähän väliin, että ei-kielellinen ja mystinen ajattelu ovat kaksi täysin eri asiaa. Yllättävän useinkin näkee todella huonoa olkiukkoa, jossa mystiikkaan kriittisesti suhtautuvien suuhun laitetaan hyvän aikaa sitten kuopattu idea siitä, että kaikki tietoinen ajattelu olisi kielellistä. Vaikkapa ymmärrys siitä, miten ajetaan pyörällä, ei takuulla ole täysin kielellistä, mutta mystisen ajattelun luonne ja "validiteetti" on täysin toinen kysymys.

[Nefastos]

Yllättävän useinkin näkee todella huonoa olkiukkoa, jossa mystiikkaan kriittisesti suhtautuvien suuhun laitetaan hyvän aikaa sitten kuopattu idea siitä, että kaikki tietoinen ajattelu olisi kielellistä.

Tällaista virhetulkintaa on hiljattaisen (1900-luvun) filosofian keskittyminen kielelliseen ajatteluun & ajatteluun kielen kautta ollut kyllä paljon luomassa.

Tarve potkaista tikapuut sitoo filosofin juuri noihin tikapuihin, ja kertoo loppujen lopuksi piilotetusta kiintymyksestä, haha.

&

Huumorin yhteys älyyn on mielenkiintoinen. Se on jonkinlainen tarkkailija kama manaksen ja manaksen välillä, ja tarvitsee nauraakseen molempia.

Täysin samaa mieltä näistä!

[Wyrmfang]

Yllättävän useinkin näkee todella huonoa olkiukkoa, jossa mystiikkaan kriittisesti suhtautuvien suuhun laitetaan hyvän aikaa sitten kuopattu idea siitä, että kaikki tietoinen ajattelu olisi kielellistä.

Tällaista virhetulkintaa on hiljattaisen (1900-luvun) filosofian keskittyminen kielelliseen ajatteluun & ajatteluun kielen kautta ollut kyllä paljon luomassa.

Paremminkin varmaan 1800-luvun lopun - 1900-luvun alun monoliittinen ja positivistinen tiedekäsitys*. Jota on ollut taas luomassa aikaisempi toismaailmallisuuteen kallellaan oleva uskonnollisuus. Edellä mainitut tahot ovat olleet yksiulotteisia melkein mekaanisesta välttämättömyydestä, mutta tämän päivän mystikolta odottaisi tuollaisen vastakkainasettelun ylittämistä.

*1900-luvun filosofian the nimet, Wittgenstein analyyttisellä puolella ja Heidegger mannermaisella, pitivät hyvinkin keskeisenä ei-kielellisen kokemuksen merkitystä ja molempien suhteesta tässäkin mainittuun zen-buddhalaisuuteen on kirjoiteltu paljonkin.

[Cancer]

Ennen kuin varsinaisesti heräsin älyllisesti, olin juuri sitä mieltä, että älyllisyys on parhaimmillaankin jonkinlainen urheilulaji. En ainakaan muista, että ajatuksessa olisi ollut mukana mitään ihmisiin kohdistuvaa kateutta / katkeruutta, mutta yleisemmin elämään kohdistuvaa kylläkin. Sillä kun älyllisen ajattelun ja asioiden käsittelyn ymmärsi tuolla tavalla, tuli hyvin vaikeaksi uskoa, että oma kokemusmaailma voisi mitenkään merkittävästi muuttua ainakaan oman ponnistelun tuloksena. Älyllisyyden halveksunnassa on nähdäkseni usein mukana tällaista pessimismiä ja "kohtaloon alistumista" - kun mielen älyllinen osa, joka on muita alttiimpi tottelemaan käyttäjäänsä, mielletään turhaksi, jää ihminen tuntemattomien ja hallitsemattomien voimien armoille. Silloin mielentila on suunnilleen samanlainen kuin uskovaisella, joka yrittää sietää mitä tahansa vakuuttelemalla itselleen, että "tuntemattomia ovat Herran tiet". Ja tästä onkin jo todella lyhyt matka kaikenkattavaan kaunausuuteen.

Ongelman pohja on kaiketi siinä, etteivät älylliset oivallukset vaikuta tunteisiin ja sitä kautta toimintaan. Näin on kuitenkin useimmiten vain alemman älyn / järjen kohdalla. Kun varsinainen äly, manas, aktivoituu, älyn ja tunteiden välinen vastakkainasettelu muuttuu ainakin omasta kokemuksestani päätellen paljon loivemmaksi, sillä älylliset oivallukset alkavat herättää tunteita, ilmetä tunteina. Manas voidaan käsittää eräänlaisena kauneudentajuna, kykynä havaita älyllisesti vetoavia, eheitä muotoja; tämä havaitseminen synnyttää tunteen, jota ilman ei olisi ylipäätään mahdollista havaita, mikä on älyllisesti vetoavaa.

[RaktaZoci]

Tämä älyn ja tunteiden painiottelu on ollut omassakin kokemusmaailmassani läsnä jo varsin pitkään. Olen ollut aina emotionaalisesti herkkä persoonassani ja nuoremmiten tämä ilmeni jopa kaoottisena energioiden sinkoilemisena. Onneksi myöhemmin kuitenkin ns. viisastuessani opin tavan jäsentämään tätä loppumatonta labyrinttia ja laittamaan asioita tasapainoisempaan vaakaan.

Olen toki itsekin käynyt läpi vaiheen, jossa puhdas kylmä älyllisyys näyttäytyy nimenomaan mainittuna pätevänä öykkärinä, mutta tuskin olisin kyennyt läpikäymään aiemmin mainittua realisaatiota ilman järjellistä jäsentämistä.

Viisaus on varmasti järjen kautta kehittyvää, mutta epäilen että niin voisi tapahtua ilman emotionaalista komboa. Itselleni tämä olisi ainakin täysin järjetön ajatus, toimintamallina.
On myös varmasti totta, että manaksen herättyä järjen ja tunnemaailman välinen raja muuttuu häilyvämmäksi ja aspektit alkavat paremmin tukemaan toisiaan. Toimin itse monen asian suhteen intuition pohjalta, mutten silti tee niin ilman järjen tukea.

[V. Nokkonen]

Minulla on ikävä aikakausia joina älyllisyys oli muodikasta. Karamazovin veljeksissä yksi hahmoista valittaa että Venäjän nuoriso ei muusta puhukaan kuin uskonnollisista ja aatteellisista asioista ja minä kihisen aikakausikateudesta. Liian usein yritykset puhua syvällisistä ja abstrakteista asioista torpataan -- kuten Nefastos kirjoitti -- henkselienpaukutteluna, tai vahtoiehtoisesti alkamalla väittelyyn, mikä mielestäni on väsyttävää ja älylliseen poteroon piilottautumista kun omana ihanteenani olisi keskustelu jossa molemmat osapuolet koettavat ymmärtää toisen ihmisen lähtökohdat.

Kenanzis kirjoitti:

Tuosta Zen-huomiostasi tuli mieleen eräs seikka joka aina särähtää omiin korviini, kun "Zen- ja muut vastaavat valaistuneet" selvittävät aina läsnäolosta ja älyn harhasta. Kuitenkin jokainen näistä on päässyt älynsä avulla tuohon oivallukseen (vaikka tikapuut onkin heitetty pois niiden käytön jälkeen). Hyvänä esimerkkinä Krishnamurti.

Haluaisin jatkaa tuota ajatusta sillä, että nähdäkseni todellinen gnosis lienee älyä ja ajattelua syvempi asia, vaikka tietysti on tarpeellista käsitellä asoita aluksi älyn kautta. Gnosis on kuitenkin jotain muuta. Esimerkiksi usein toistellun totuuden siitä, että on ensin rakastettava itseään ennen kuin voi rakastaa toista, voi todella ymmärtää vasta kun tuosta sanonnasta tulee eletty ja koettu seikka ja kun siihen liittyvä henkinen ymmärrys on saavutettu.

[Tephra]

Miten älyllisyydenkin ja muodikkuuden merkitykset sitten kukin ottaa; oman arkikokemukseni tasolla tietynlaista älyllisyyttä, jonka henkeen kuuluu skepsis-henkinen vapaa-ajattelu, eksaktien tieteiden merkitys lähestulkoon ainoina olemassaolon määrittelijöinä ja usein myös tietty ylimielisyys omasta katsantokannasta poikkeavia ihmisiä kohtaan, tahdotaan viljellä kovinkin laajasti. Tämän näkisin edustavan kenties juuri sitä älyllisen käyttäytymisen (mikäli käsitettä sopii tässä yhteydessä käyttää) tyyppiä, mikä saattaa aiheuttaa helposti vastareaktioita ja mielteitä pätemisen tarpeesta. Ehkä osasyyllisenä saattaa olla myös populaarikulttuurin usein yksioikoinen näkemys siitä, minkälaisena stereotyyppinen "äly" ilmenee ja minkälainen älykäs ihminen myös on - tähän harvemmin liittyy kovinkaan kokonaisvaltainen näkemys olemisesta. Tämä heijastunee osittain myös siinä, kuinka arka aihe älykkyys esimerkiksi yhteiskunnallisesti on; fyysisistä kyvyistä ja niiden vertailusta puhuminen ei herätä lainkaan vastaavia tunnekuohuja.

En silti välttämättä menisi vertailemaan kovin yksiselitteisesti aikaamme suhteessa älyllisyyteen: jo länsimaista puhuttaessa keskivertoihmisen mahdollisuudet ja aika kehittää itseään ovat kuitenkin aivan toisenlaiset mihinkään edeltävään aikakauteen nähden. Aiemmin toki teoriassa keskustelujen ym. kautta tapahtuva "syvällisyyden" kehittäminen ilman tiedollista pätöä on voinut olla hyvinkin mahdollista ainakin teoreettisella pohjalla.

Itse saan ainakin suuremmat ilot älyllisistä oivalluksista kuin aistinautinnoista. Aistien kautta saatava ilo on (ainakin itsellä) nopemmin haihtuvaa ja jotenkin myös pysyvämmin poistuvaa eli se ei toimi niin vahvasti kokonaisuuden hyväksi.

Koen vahvasti samoin, ja monesti älyllisyyden kautta on mahdollista päästä oivalluksista lähes ekstaattisiin kokemuksiin, jolloin lähtökohtaisesti älyllisesti alkunsa saava tuntemus muuttuu melkeinpä fyysiseksi. Täälläkin erityisesti Logiikka-ketjua lukiessa on tullut oltua varsin sfääreissä. Myöskin tieteellisiä artikkeleita lukiessa olen usein saavuttanut samankaltaisia olotiloja kuin vaikkapa vaikuttavaa musiikkia kuunnellessa.

Tällekin ajatukselle voisi olla varmasti monta sopivaa ketjua, mutta laitan yksinkertaisuuden vuoksi nyt tähän, kun älyllisyydestä on jossakin määrin kyse. Olen jonkin verran seurannut mm. keskustelua veganismista, minkä piirissä olen usein törmännyt käsitykseen siitä, että emootiot ja empatia ovat se eläinten (ja ihmisten, tai toiseuden x) oikeuksien parantamiseen ajava moottori, rationaalisen ajattelun taas ollessa "kylmä", jarruttava ja erotteleva tekijä. Oma kokemukseni taas on tästä todella poikkeava, koska etenkin lapsena olen ollut varsin empatiakyvytön ja välinpitämätön ja olen iän myötä joutunut ikään kuin opettamaan ja "järkeilemään" empatian, sympatian ja osan tunteista itselleni, ja noin parikymppisenä huomaan niiden tulevan jo sisäsyntyisesti. "Empatiajärkeily" toimii siis sitä kautta, että olen kertonut itselleni toisen osapuolen olevan tietoinen, tunteva olento, jonka kaltoinkohtelu on siis väärin, eli tästä syntyvä tunnereaktio perustuu pitkälti rationaalisesti käsiteltävissä oleviin ominaisuuksiin. Tuo keskusteluissa huomaamani näkemys on jäänyt minua häiritsemään senkin takia, että näkisin nimenomaan tunteiden olevan toiseuttava tekijä rationaalisen pohdinnan tai varsinaisten faktojen sijaan esimerkiksi ihmisten välisissä konflikteissa.

Pahoittelen sekavaa pohdintaani, mutta olisin myös kiinnostunut kuulemaan, onko täällä kenties muita, joilla olisi kokemus vastaavasta empatian/sympatian "järkeilystä" itselle, aihe kun on pyörinyt mielessäni useasti sen jälkeen, kun sen itsestäni jokin aika sitten oivalsin.

[Wyrmfang]

Pahoittelen sekavaa pohdintaani, mutta olisin myös kiinnostunut kuulemaan, onko täällä kenties muita, joilla olisi kokemus vastaavasta empatian/sympatian "järkeilystä" itselle, aihe kun on pyörinyt mielessäni useasti sen jälkeen, kun sen itsestäni jokin aika sitten oivalsin.

Itselläni tämä meni juurikin kuvaamallasi tavalla.

Tällekin ajatukselle voisi olla varmasti monta sopivaa ketjua, mutta laitan yksinkertaisuuden vuoksi nyt tähän, kun älyllisyydestä on jossakin määrin kyse. Olen jonkin verran seurannut mm. keskustelua veganismista, minkä piirissä olen usein törmännyt käsitykseen siitä, että emootiot ja empatia ovat se eläinten (ja ihmisten, tai toiseuden x) oikeuksien parantamiseen ajava moottori, rationaalisen ajattelun taas ollessa "kylmä", jarruttava ja erotteleva tekijä. Oma kokemukseni taas on tästä todella poikkeava, koska etenkin lapsena olen ollut varsin empatiakyvytön ja välinpitämätön ja olen iän myötä joutunut ikään kuin opettamaan ja "järkeilemään" empatian, sympatian ja osan tunteista itselleni, ja noin parikymppisenä huomaan niiden tulevan jo sisäsyntyisesti. "Empatiajärkeily" toimii siis sitä kautta, että olen kertonut itselleni toisen osapuolen olevan tietoinen, tunteva olento, jonka kaltoinkohtelu on siis väärin, eli tästä syntyvä tunnereaktio perustuu pitkälti rationaalisesti käsiteltävissä oleviin ominaisuuksiin.

Tämä viimeisessä lauseessa muotoiltu ajatushan on täysin sama kuin Kantin klassisen kategorisen imperatiivin toinen kolmesta muotoilusta. Juuri tässä mielestäni kuitenkin äly ja tunne yhdistyvät. Kant ehkä käsitti argumenttinsa ihan puhtaan loogisena päättelynä, mutta sitähän se ei varsinaisesti ole. Tarvitaan aina eräänlainen uskonhyppy siinä kohtaa, että ihmisyys on todella jotain arvokasta. Oivallusta voi lähestyä tällä tavoin älyn kautta, mutta sen tehtyään havaitsee, että itse asiassa äly on kaiken aikaa sisältänyt myös tunne-elementin.