Perinteinen filosofia

[Wyrmfang]

Kuinka paljon foorumilaiset ovat perehtyneet "tavalliseen" länsimaiseen filosofiaan? Selvää on, että ennen uuden ajan alkua tiede, uskonto, filosofia ja okkultismi eivät olleet erottautuneet nykyisen kaltaisella tavalla. Siten monien vanhojen filosofien ajatukset pitävät sisällään suoranaista esoteriaa.

Sen sijaan uudemman filosofian on usein esoteristien piireissä ajateltu ajautuneen oikeiden kysymysten kannalta tyhjänpäiväiseen jaaritteluun ja pintapuolisen älyllisyyden itseisarvoistamiseen. Suurelta osin nykyinen filosofia tuntuukin junnaavan paikallaan koska tietyt "tieteelliseen maailmankuvaan" liittyvät kyseenalaistamattomat oletukset ovat luoneet illuusion, että filosofian monet suuret kysymykset ovat joko ratkenneet tai niiden käsittely on turhaa.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Sikäli kuin okkultismiin oleellisena osana kuuluvaa älyllisyyttä harjoitetaan rehellisesti ja antaumuksella, minkään ajan rajoitukset eivät voi kahlita totuutta tulemasta joltain osin esiin. Okkultistisessa maailmankuvassa oleellisimpia asioita on mielestäni merkityksen havaitseminen myös äkkiseltään turhan oloisissa asioissa. Nykyajan esoteristin on helppo pitää valtaisan ymmärryksen merkkeinä monumentteja, jotka ovat saattaneet oman aikansa edelläkävijöiden näkökulmasta olla samassa asemassa kuin tavattoman tympeä akateeminen maailma nyt. Siten haluasin herättää keskustelua erityisesti nykyajan filosofian oivalluksista sekä mahdollisesta kehityksestä, mikäli kiinnostusta ja tietämystä alaan löytyy.

Henkilökohtaisesti olen täysin ymmällä Immanuel Kantin äkkiseltään katsoen hyvin kuivan ja yliälyllisen oloisen filosofian kyvystä pitää kirkkaana moraalifilosofian ydintä huolimatta yli 200 sadan vuoden tulkinnasta ja kritiikistä. Tässä tapauksessa vasta kymmenien kuivien kommentaariteosten kahlaaminen avasi itselleni nyt hyvin ilmeisen ytimen arvokkuuden.

[Nefastos]

Filosofia oli luontevasti ensimmäisten asioiden joukossa silloin kun itse ryhdyin etsimään ilmaisua niille tunnoille, joille teini-ikä antoi selkeän tiedostamisen ja muodollistamisen mahdollisuudet - kuten varmasti monilla. Filosofian koki silloin (kuten koen nytkin) asiaksi joka ei tunne raja-aitoja, vaan jonka päämääränä on ja voi olla vain totuus. Myöhemmin tämä asia on vieroittanut filosofiasta sellaisena kuin sana nykyään tulkitaan. Näyttää siltä, että nykyään filosofialla on olemassa raja-aidat, ja tosiasiassa kyse on pitkälti (jo Platonin ankarasti suomimasta) sofismista: halusta kerätä jonkinlaista ulkoista hyötyä, meriittiä tai psykologista mielihyväntunnetta älykkäästä debatista. Kaikki ne Himaset ja Saariset, jotka omasta mielestään ovat tehneet hienoa työtä lanseeraamalla filosofiasta yhteiskunnallista ja kansantajuista, ovat samalla myös purkittaneet filosofian tietynlaiseen muottiin. Tosin valinta ei ole heidän, vaan aivan yleinen akateemisen tason malli - kuplaa ei ole vain osattu puhkaista.

Eihän tämä pulma tietenkään poista nykyfilosofiankaan arvokkuutta; on vain nähtävä, että tie ei lopu siihen missä sen tutkimus nykyään yleensä loppuu. On erinomaista, että monia filosofian klassikkoja on saatavilla hyvin ja niitä tutkitaan paljon. Olisi äärettömän typerää jättää nykyään arvostetut filosofit lukematta vain siksi, että heidän oppiensa ympärille on kasvanut laajalti akateemista risukkoa. Filosofitkin ovat kirjoittaneet erilaisilla tavoilla, ja jos Spinozan matemaattisesta mallintamistavasta tai Kantin eksaktista mutkikkuudesta on vaikea innostua, Schopenhauerin esseistä tai Platonin oikeasti ajattomista dialogeista voi etsiä ja löytää paljon. Älyllinen kerskailu on typerä pahe, mutta ei älyllinen laiskuus ja paneutumattomuuskaan hyödyksi ole. Välttäkäämme tutkimuksen tutkimusta, ja keskittykäämme mieluummin itse asioiden tutkimukseen. Siitä ei saa meriittiä, mutta kylläkin paljon tärkeämpiä asioita. Tieto, oivallettu tieto, on voimaa. Ulkoa opiskeltu datatieto on yhteiskunnallinen vaihdon väline ja siten aivan eri asia.

[Wyrmfang]

Ajattelin mainita eräästä suhteellisen tuntemattomasta mutta mielestäni todella merkittävästä ajattelijasta, nimittäin F.W.J Schellingistä. Kyseessä siis pahasti Kantin ja Hegelin varjoon jäänyt filosofi, jolta etenkin myöhäisvaiheen teos Ihmisen Vapaudesta on käytännössä täysin teosofiaa. Suosittelen täysin varauksetta kaikille jollain tavalla filosofiasta kiinnostuneille. Tässä jopa tarkoituksellisesti muodollinen monimutkaisuus ja älyllisyys toimii ainoastaan välttämättömänä naamiona (jollainen aina on olemassa muodossa tai toisessa) hengelle.

Schelling, kuten muutkin aikansa idealistit, pyrki ylittämään Kantin paikoin todella syvällisen mutta kokonaisuutena perinteiseen länsimaiseen dualismiin jämähtäneen ajattelutavan. Siinä missä esim. Hegelin systeemi kokonaisvaltaisuudestaan huolimatta oli mahdollisimman eksakti ja käsitteellinen, Schelling käsitti tämän ainoastaan negaation kautta tapahtuvaksi ajatteluksi, joka tulisi korvata elävällä, holistisella ja positiivisella tutkimuksella. Ei ole vaikea arvata, miksi Schellingistä ei ole moni kuullut tänä päivänäkään. Häntä vastaan hyökkäsivät yhtä lailla teistit, materialistit sekä yleensäkin aikansa valtavirtaa tavalla tai toisella edustaneet tahot. Nykyään kuitenkin Schelling-tutkimus yleistyy todella paljon ja on todistettu, että Schellingillä oli huomattavaa vaikutusta suoraan tai pienen mutkan kautta mm. sellaisiin pikkunimiin kuin Schopenhauer, Nietzsche, Heidegger ja Marx. Esim. marxilainen Hegel-kritiikki on selkeästi velkaa Schellingille.

Vaikka tietysti aika ei vieläkään ole kypsä todella kritisoimaan nykyisen tieteen ja filosofian pohjalla olevia implisiittisiä oletuksia, on ihan hauska huomata, että nämä ongelmat perin juurin ymmärtänyt ja kiistänyt ajattelija on nyt jossain määrin sekä eksistentialistien (vaikutus jo Heideggerista lähtien), psykoanalyytikkojen (mm. Slavoj Zizek) että historiallisten materialistien inspiroijana eikä ainoastaan "epäkypsänä linkkinä Kantin ja Hegelin välillä filosofian historiassa".

[Wyrmfang]

Tuossa viime vuoden puolella tullut pihalle melkoinen kulttuurityö suomennoksien saralla, nimittäin Gottfried Wilhelm Leibniz:Filosofisia tutkielmia.

Sisältää aika kattavasti Leibnizin lyhempiä kirjoitelmia. Paitsi länsimaisen filosofian ja matematiikan suurimpia nimiä, Leibnizin näkemykset lähenevät tietyltä puolen okkultismia hyvinkin selkeästi. Teoksen voi ostaa esim. täältä:
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524951215

Suosittelen. Tästä oleellisempaa filosofiaa ei olekaan, paitsi ehkä Platon ja Kant. Jälkimmäisestä puheen ollen saisivatkin nyt lopulta jo saada pihalle aikoja sitten suomennetun Puhtaan järjen kritiikin.

Myös muita okkultistillekin hyvinkin suositeltavia melkoisia klassikoita ilmestynyt hiljattain suomeksi, esim. Hegelin Logiikan tiede I (http://filosofia.fi/node/5982) ja Husserlin Eurooppalaisten tieteiden kriisi (http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakaup ... palaisten/)

[obnoxion]

Husserlin Eurooppalaisten tieteiden kriisi

Kävin Turun kirjastosta etsimässä, mutta jokainen kapale oli lainassa. Kirja vaikuttaisi kiinnostavalta. Voisitko jakaa siitä jonkilaisen arvion tässä ketjussa ehtiessäsi?

[Wyrmfang]

Husserlin Eurooppalaisten tieteiden kriisi

Kävin Turun kirjastosta etsimässä, mutta jokainen kapale oli lainassa. Kirja vaikuttaisi kiinnostavalta. Voisitko jakaa siitä jonkilaisen arvion tässä ketjussa ehtiessäsi?

En ole siis itse lukenut ja tuskin ehdin lukemaankaan aivan piakkoin (liikaa kaikkea pakollista & vapaaehtoista mutta vielä kiinnostavampaa listalla), mutta kommentoin jos päädyn jostain syystä kuitenkin priorisoimaan tähän. On varmasti kyllä asiateos lajissaan, joskin voi olla myös aikaansa sidottua osittain, sillä tuon ajan käsitys tieteestä oli aika lailla kurjempi kuin nykyinen.

[Xenos]

Onko kukaan tutustunut tähän suomalaisten tutkijoiden tekemään yleisesitykseen Hengen fenomenologiasta?
http://www.gaudeamus.fi/lindberg-johdatus/

Hegelin metafyysinen systeemi on ollut jo pidempään mielenkiinnon kohteena, mutta en ole saanut aloitettua herran tuotantoon tutustumista, lähinnä sen takia, että teokset ovat uskomattoman raskaslukuisia. Joku yleisesitys/kommentaari olisi siis hakusessa, ja tuo ainakin vaikuttaa asialliselta.

[Wyrmfang]

Onko kukaan tutustunut tähän suomalaisten tutkijoiden tekemään yleisesitykseen Hengen fenomenologiasta?
http://www.gaudeamus.fi/lindberg-johdatus/

Vaikuttaa tasokkaalta, ja itse asiassa onkin sitä varmasti.

Hegelin metafyysinen systeemi on ollut jo pidempään mielenkiinnon kohteena, mutta en ole saanut aloitettua herran tuotantoon tutustumista, lähinnä sen takia, että teokset ovat uskomattoman raskaslukuisia. Joku yleisesitys/kommentaari olisi siis hakusessa, ja tuo ainakin vaikuttaa asialliselta.

Vähän sama homma. Muita filosofeja tutkiessa Hegel tulee usein vastaan, ja voisin sanoakin tuntevani jotenkin Hegelin filosofian päälinjat, vaikka en ole lukenut yhtään Hegelin teosta kokonaan. Tuntuu että sama pätee filosofiaa lukeneisiin henkilöihin yleensäkin; vaikka Hegel on tietystä näkökulmasta se suurista suurin filosofian historiassa, aika harva on itse asiassa todella perehtynyt Hegeliin. Ja heidän tekstit aiheesta ovat yleensä todella vaikeaselkoisia.Tosiaan kaivattu kommentaari. Suomeksi nyt tosin ei taida olla vielä edes Kantista vastaavaa yleisesitystä.

[Zetekh]

Näin lainkuuliaisuus topicista inspiroituneena. Filosofiaan perehtyminen (tai paremminkin filosofiseen ajatteluun ja perusdilemmoihin) on minusta ensiarvoisen tärkeää vakavalle okkultisille, jos ei vain halua olla esteettinen himmailia ja fiilistelijä siistiltä tuntuvien asioiden ympärillä.

Itse aiheesta, dualismiin ratkaisuna esitetty monismi ja sen sisäinen debaatti todellisuuden substanssista (henki vai materia) toi itselleni aikanaan eteen myös Baruch Spinozan esityksen neutraalista monismista: "Neutraali monismi on ontologinen näkemys, jonka mukaan todellisuus koostuu yhdentyyppisestä (monismi) perussubstanssista, joka itsessään ei ole olemukseltaan sen enempää henkistä kuin aineellistakaan, mutta voi ilmetä sekä henkisinä että aineellisina aspekteina tai ominaisuuksina. "

= Todellisuus on yksi.

Minusta idealistinen monismi kohtaa niin monia ongelmia, että jos lähtisi debatoimaan idealismin ja materialismin välillä tässä suhteessa, materialismi saattaisi olla vahvempana: Sillä jos näemme todellisuuden henkenä joka tiheentyessään tiivistyy materiaksi, mikä merkitys on ajatella substanssia henkenä jos sen voisi nähdä vain materiana (energia on materiaa) joka hienojakoistuu vain todellisuuden syvemmille tasoille mentäessä ja hienojakoistuessaan siihen vaikuttavat laitkin muuttuvat. Eli toisin sanoen, molempien teorioiden toiminta olisi sama, oli kyseessä kumpi tahansa substanssi.

Neutraali monismi taas tuo minulle mieleen mystiikan (mysticism) peruasjatuksen: "Todellisuus on sanojen takana", eli selitysten ja sitä kautta ihmisjärjen muottien. Ihmisjärki vs. "maailman järki" (eli Jumala.).

Don't get me wrong, uskon hengen olemassaoloon, mutta uskon hengen olevan lähempänä tuota ydintä mitä neutraali monismi koittaa kuvata, kuin mitä idealistinen monismi. Idealistisen monismin "henki"-käsite on minusta viime kädessä materialistinen samalla tavalla, kuin perinteinen kristittyjen kirjaimellisesti otettu käsitys "taivaasta" on materialistista uskonnollisuutta. Tai vaikkapa Platonilaisittain ajatus ei-olevasta on oikeasti oleva.

Mitä ei olla vielä mainittu, niin suosittelisin kaikkia älyä painottavia okkultisteja lukemaan Ludvig Wittgensteinin "Tractatus logico-philosophicuksen". Mielenkiintoista se, että kun teos tuli sitä pidettiin Wienin piirin ja loogisen empirismin riemuvoittona, vaikka Wittgenstein kiisti tämän jyrkästi ja sätti muita siitä, ettei häntä ymmärretä. Vasta 2000-luvulla ko. teos on saanut tunnustettuja tulkintoja siitä, että kyseessä on mystinen (mystisismi) ellei jopa uskonnollissävytteinen teos, johon olin itsekin taipuvaisempi tulkitsemaan sen näin kun kirjaan perehdyin. Näennäisesti monimutkaista ja tiukan loogista, mutta sitä tosiasiassa olematta - toimien näin vain varjona hengelle, joka sieltä tosiaan välittyy. Yhden mielenkiintoisen kommentaarin luin asiasta, jonka mukaan teos antaa pohjaa sille, että "etiikka on mystiikkaa". Something to think about.

[Wyrmfang]

Oma perehtyminen Spinozaan on aika vähäistä, mutta sen verran tiedän, että kyseessä on äärimmäisen formaalia tavaraa, joten ei ole hirvittävän yllättävää, että useammin Spinozaa on kai tulkittu reduktionistisen materialismin esi-isänä. Schellingiä voinee vaihteeksi suositella tässäkin yhteydessä; juuri klassisen Vapaustutkielman pääpointti oli kai puolustaa Spinozaa juuri sellaista tulkintaa vastaan, mistä sittemmin fysikalismi kehittyi, ja samalla "puhaltaa elämää" Spinozan formaaliuteen. "Idealismi on filosofian henki, realismi sen ruumis", Spinoza siis tässä quotessa realismin edustaja.

Mitä ei olla vielä mainittu, niin suosittelisin kaikkia älyä painottavia okkultisteja lukemaan Ludvig Wittgensteinin "Tractatus logico-philosophicuksen". Mielenkiintoista se, että kun teos tuli sitä pidettiin Wienin piirin ja loogisen empirismin riemuvoittona, vaikka Wittgenstein kiisti tämän jyrkästi ja sätti muita siitä, ettei häntä ymmärretä. Vasta 2000-luvulla ko. teos on saanut tunnustettuja tulkintoja siitä, että kyseessä on mystinen (mystisismi) ellei jopa uskonnollissävytteinen teos, johon olin itsekin taipuvaisempi tulkitsemaan sen näin kun kirjaan perehdyin. Näennäisesti monimutkaista ja tiukan loogista, mutta sitä tosiasiassa olematta - toimien näin vain varjona hengelle, joka sieltä tosiaan välittyy. Yhden mielenkiintoisen kommentaarin luin asiasta, jonka mukaan teos antaa pohjaa sille, että "etiikka on mystiikkaa". Something to think about.

Wittgenstein on kai aika luonteva tulkita 1900-luvun kielifilosofisen käänteen Kantina. Toimii monille, mutta yllättäen siinä on taas omat ongelmansa. Tarkoitan, että vaikka Wittgenstein voidaan tosiaan nähdä uskonnollisen ajattelun pelastajana, hänet voidaan nähdä myös "nurkkaan pakenijana". Vaikkapa spekulatiiviset realistit, joista olen parissa ketjussa jotain maininnut, tarttuivat tähän ja lähtivät joidenkin mielestä aika hyvälläkin menestyksellä osoittamaan, että perimmäinen todellisuus voidaan tavoittaa järjellisesti, ja mystiikka jää (filosofian kannalta) turhaksi.

Pääpointti kuitenkin, että filosofiaan kannattaa tosiaan perehtyä, jos kokee älyn kautta asioita lähestyvänsä. Ehkä on jotain sellaista kuin teosofien korkeampi manas, joka tavoittaa suorassa älyllisessä intuitiossa oivalluksia, joihin filosofia ei pääse, mutta varmaan useammin kyse on omissa fiiliksissä leijumisesta, joka on tietenkin paitsi helpompaa kuin oikeasti vaivalla perehtyä filosofiaan, myös huomattavasti enemmän omaa ylemmyydentuntoa hivelevää.