Psykologia

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Psykologia

Post by Sothoth »

Missä määrin foorumilaiset ovat perehtyneet ihan uuden ajan psykologiaan? Jung lienee okkultisteille tärkein psykologi, mutta olen viime aikoina löytänyt paljon innoittavaa materiaalia myös muualta. Paljon parjatun Freudin psykologiassakin on mielestäni eräitä hyvin päteviä ydinpointteja. Freudin mukaanhan mielenterveys vaatii sitä, että psyyken eri tasot eivät ajaudu hallitsemattomiin ristiriitoihin keskenään; tässä psyyken tasoja kuvaavat: Id (vietit), Ego (tietoinen minä) & Superego (yliminä). Joka tapauksessa ihmisen mielen eri tasot ovat oikeastaan väistämättä konfliktissa keskenään ja tämä psykologisen linssimme sameuteen pohjaava ristiriita estää aidon onnellisuuden. Vietit ovat ristiriidassa yliminän kanssa, yliminän symboloidessa tietoisuutta oikeasta ja väärästä. Pelkkä hallitsematon viettien seuraaminen johtaisi täyteen kaaokseen ja ihminen ajautuisi tekemään helposti väärin. Vahva yliminä puolestaan näyttäytyy voimakkaana kontrollintarpeena, joka estää ihmistä fuusioimasta aineellisia asioita osaksi omaa prosessiaan. Tällaisessä tapauksessa vietit on paljolti tukauhdutettu, eikä ihminen koe voivansa elää täysipainoista elämää.

Tästä psyyken eri tasojen perusristiriidasta tulevat mieleen sellaiset symboliset perusteemat, kuten ns. "syntiinlankeemus". Ihanteellisessa tilanteessahan ihmisen minuun olisi eheä, eivätkä psyyken eri osat kamppailisi keskenään. Mutta tiedostamisen takia joudumme ottamaan kantaa siihen, mikä on oikein ja väärin. Tämä puolestaan estää viettien toteuttamisen. "Henki" ja "aine" ovat siis ajautuneet konfliktiin. Tantrismi yrittää käsittääkseni jälleensilloittaa tuon hengen ja aineen välisen kuilun fuusioimalla "alemman" "ylempään". Mutta tämä muodostuu tuhoisaksi, jos eettinen pohja ei ole hyvin vakaa.

Viettipohja (Id) on tavallaan tiedostamattomana kaiken pohja ja juuri. Luulen, että tätä voisi tavallaan verrata okkultistien "periaineen" (Mulaprakriti) käsitteeseen. Ihminen on viettiensä kautta jatkuvasti yhteydessä tuohon aineen, shaktin perusvoimaan, mutta hänen tietoisuudellaan ei ole siihen pääsyä. Näin ollen viettien kohde jää aina saavuttamattomiin ja tästä puolestaan syntyy kärsimystä. Aineellisten viettien kohde ottaa aina jonkin muodon; esim. sukupuolisesti haluttavan kohteen, mutta se olemus itsessään johon ihmisen viettipohja kokee halua yhtyä, ei koskaan tyhjene pelkkään tuohon muotoon.

Psyykemme kehityksessä persoonallisuuden kannalta oleellisinta aikaa ovat varhaiset lapsuuden vuodet. Tuolla ajalta ihminen harvemmin muistaa mitään, mutta vaikutus ihmiseen on sitäkin dramaattisempi, sillä tuo ulkoinen jälki painuu alitajuntaan, josta se vaikuttaa ihmisen toimintaan paljon perustavammin kuin tietoiseen mieleen jäävät muistot. Tässä voimme nähdä jälleen analogian; ihminen on vastasyntyneenä viattomassa, puhtaassa tilassa, mutta vähitelleen ympäristö ja ihmisen sekä henkilökohtainen, että kollektiivinen karma alkaa muovata ihmistä persoonallisuudeksi.

Mielenkiintoista persoonallisuudessa on se, että monessa tapauksessa persoona rakentuu pelkkien (syvään piintyneiden) mielikuvien varaan. Persoonahan tarkoittaa naamiota, joka peittää todellisen minuuden. Kaikki kohtaamamme ihmiset reagoivat tuon naamiomme kanssa; persoona paljolti rakentuu muiden ihmisten kautta: me kaikki peilaamme toisiamme ja tässä pelissä meistä kaikki näyttelevät jotakin roolia.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Psykologia

Post by Wyrmfang »

Aineopintojen verran on tullut luettua yliopistossa psykologiaa, eli jonkinlainen yleiskuva on, missä mennään.

Sellainen välihuomio tähän, että tässähän puhutaan nyt vain psykoanalyysistä. Mitä nyt olen tentteihin lukenut, psykoanalyysi mainitaan yleensä ohimennen jos ei nyt halventavassa valossa, niin hieman kyseenalaisena kuitenkin. Tämä johtunee siitä, että psykoanalyysi on läheisempää sukua okkultismille kuin tieteelle. Sinänsä aika järjettömältä vaikuttavaa, mutta moni ihan ykkösrivin filosofikin, vaikka nyt Sartre ja Wittgenstein, kieltävät suorilta tiedostamattoman käsitteen mielekkyyden. Moni ihminen saakin pettyä pahasti kun lähtee lukemaan psykologiaa luullen, että sillä konstin voisi oppia tuntemaan itsensä syvyyspsykologisessa mielessä. Tieteellisen psykologian tulokset tapaavat olla vähän "tylsiä" arkielämän kannalta. Esimerkiksi lienee selvää, että naisten ja miesten ajattelussa ja kokemusmaailmassa on yleisesti ottaen joitain selkeitä eroja. Psykologiassa tästä on kuitenkin sanottu varsin vähän mitään kovin informatiivista. Toki taas yllättävän primitiiviselläkin tasolla löytyy välillä aika yllättäviä tuloksia, neuropsykologia ainakin on välistä aika mielenkiintoistakin. Ja tiettyjä myyttejä on ammuttu alas aika hyvin, esim. tämä "ihmisen aivokapasiteetista on käytössä vain 10%" ei kaiketi perustu yhtään mihinkään.
Sothoth wrote: Viettipohja (Id) on tavallaan tiedostamattomana kaiken pohja ja juuri. Luulen, että tätä voisi tavallaan verrata okkultistien "periaineen" (Mulaprakriti) käsitteeseen.
Luulisin, että tämä on korrekti huomio. Schellinghän on viime aikoina alettu tiedostaa tiedostamattoman käsitteen edelläkävijänä ja ainakin Schellingin (paljolti Böhmeltä peräisin oleva) perustan käsite, joka siis ihmisessä vastaa tiedostamatonta, taitaa vastata ainakin karkeasti mulaprakritia.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Cancer »

Jungin omaelämäkerran olen lukenut, sekä muutaman esseen Freudilta. Olen saanut molempien tuotannosta paljon irti, joskaan en kokonaiskuvia heidän ajattelustaan vaan enemmän yllykkeitä omalleni.

Freudin teksteistä on päälimmäisenä jäänyt mieleen se vastenmielisyys ja halveksinta, jota kirjoittaja vaikuttaa tuntevan ihmislajia kohtaan. Hänen lähtökohtansa näyttää olevan, että kaikki toiminta on palautettavissa hedonismiin ja itsekkyyteen, minkä lähtökohdan hän sitten pyrkii tutkimuksellaan vahvistamaan todeksi. Tässä ratkaisevaa ei ole niinkään ajatussisältö kuin sävy: vaikkapa sublimaatiosta puhuessaan Freud (tai ainakin monet hänen nykyisistä kannattajistaan) antavat ymmärtää, että "ylevän" kehittyminen "alhaisesta" tekee tuosta ylevästä välttämättä jotenkin valheellista ja naurettavaa. Esim. "rukous on vain naamioitua seksiä" - miten niin vain ja miten niin naamioitua eikä puhtaampaan, täydellisempään muotoon kehitettyä? Tieteellisen ajattelun rappeutumista pelkäksi muiden - erityisesti uskonnollisiksi tunntustautuvien ihmisten - väärässä olemisen todisteluksi voisi tämän pohjalta lähteä ruoskimaan laajemminkin, mutta koitetaan nyt pitää kompaktina.
Joka tapauksessa ihmisen mielen eri tasot ovat oikeastaan väistämättä konfliktissa keskenään ja tämä psykologisen linssimme sameuteen pohjaava ristiriita estää aidon onnellisuuden.
Iskevästi muotoiltuna: ihminen on virhe. Persoonamme muodostuvat ristiriidoista, joista syntyy rajoitteita, jotka määrittelevät, keitä ja mitä olemme. Ainoa (?) syy sille, ettemme ole kaikkivoivia, on että haluamme monia asioita yhtä aikaa. Hyvin palikkamainen esimerkki: tupakka-addikti haluaa yliminän tasolla lopettaa polttamisen ja idin tasolla jatkaa sitä, mutta jos hänen psyykkinen rakenteensa olisi täysin homogeeninen, hän vain joko lopettaisi tai jatkaisi tuntematta mitään kitkaa. Siinä vaiheessa ei kylläkään enää voitaisi puhua psyykkisestä rakenteesta tai edes ihmisestä siinä mielessä, jossa sanaa yleensä käytetään, koska kyse olisi täysin esteettömästä virtaamisen tilasta, jossa rajoitteet ja sitä kautta persoona olisivat kadonneet. Do or do not, there is no try, kuten Star Warsin Yoda sanoo.
Tiden läker inga sår.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Re: Psykologia

Post by Sothoth »

Kiitoksia vastauksista!
Wyrmfang wrote:Sellainen välihuomio tähän, että tässähän puhutaan nyt vain psykoanalyysistä. Mitä nyt olen tentteihin lukenut, psykoanalyysi mainitaan yleensä ohimennen jos ei nyt halventavassa valossa, niin hieman kyseenalaisena kuitenkin. Tämä johtunee siitä, että psykoanalyysi on läheisempää sukua okkultismille kuin tieteelle.
Joo, tieteelliseen psykologiaan liittyy käsittääkseni suorempi empiria; esimerkiksi runsas tilastollisen ja empiirisen aineiston käyttö. Puolensa kyllä ehdottomasti silläkin, vaikka ei millään pelkillä tilastoilla ihmismielen syvyyksiin pureuduta. Mutta kuuluuhan tieteellisen psykologiaan paljon muutakin. Empiirisessä aineistossa on tietysti se hyvä puoli, että saatuja tuloksia voidaan helposti vertailla.
Cancer wrote:Freudin teksteistä on päälimmäisenä jäänyt mieleen se vastenmielisyys ja halveksinta, jota kirjoittaja vaikuttaa tuntevan ihmislajia kohtaan. Hänen lähtökohtansa näyttää olevan, että kaikki toiminta on palautettavissa hedonismiin ja itsekkyyteen, minkä lähtökohdan hän sitten pyrkii tutkimuksellaan vahvistamaan todeksi.
Aika raadollistahan tuo Freudin setti on. Sinänsä Freudin psykoanalyysi kyllä mielestäni toimi terveenä vastareaktiona kristillisyyden voimakkaalle dualismille ja seksuaalisuuden & ruumiillisuuden syntisyydelle. Tietysti sääli, että Freud unohtaa sen henkisemmän ulottuvuuden. Mutta onhan seksi kaiken ydin; seksuaalisuus vain ei mitenkään ole tyhjennettävissä pelkkään ruumiinosien tyydytykseen, vaan se on paljon muutakin.
Cancer wrote:Iskevästi muotoiltuna: ihminen on virhe. Persoonamme muodostuvat ristiriidoista, joista syntyy rajoitteita, jotka määrittelevät, keitä ja mitä olemme. Ainoa (?) syy sille, ettemme ole kaikkivoivia, on että haluamme monia asioita yhtä aikaa. Hyvin palikkamainen esimerkki: tupakka-addikti haluaa yliminän tasolla lopettaa polttamisen ja idin tasolla jatkaa sitä, mutta jos hänen psyykkinen rakenteensa olisi täysin homogeeninen, hän vain joko lopettaisi tai jatkaisi tuntematta mitään kitkaa. Siinä vaiheessa ei kylläkään enää voitaisi puhua psyykkisestä rakenteesta tai edes ihmisestä siinä mielessä, jossa sanaa yleensä käytetään, koska kyse olisi täysin esteettömästä virtaamisen tilasta, jossa rajoitteet ja sitä kautta persoona olisivat kadonneet. Do or do not, there is no try, kuten Star Warsin Yoda sanoo.
Ja luominen yleensä on virhe. Toisaalta on sanottava, että aineeseen ristiinnaulittu ihminen omaa suuren potentiaalin, koska hän tiedostaa tuon luomisen virheen ja omaa kosketuspinnan niin korkealle arkkityyppiseen maailmaan kuin aineen kaoottisiin vietteihinkin. Ja tieto lisää näin kliseisesti sanottuna tuskaa, koska maailma nähdään ikään kuin kahtaalle jaettuna; toisaalta kaikki on oikein ja hyvin, mutta toisaalta dualistista ristiriitaa aineen ja hengen välillä, kärsimyksen lähdettä ei voi hyväksyä. Satanismin eräs ydinidea onkin nouseminen tuota "luomisen virhettä" ja omaa ihmisyyttään itseään vastaan, jotta uusi ihminen voisi syntyä.

Palatakseni avausviestissä kirjoittamaani, olen huomannut, että ihminen omaksuu usein erilaisissa tilanteissa alitajuisesti erilaisen roolin (naamion). Konkreettisena esimerkkinä; tietty ihminen saattaa jossakin porukassa olla hyvin sosiaalinen ja dominoiva, mutta toisessa porukassa hän jättäytyy enemmänkin taka-alalle. Meistä jokainen näyttelee jotain tiettyä osaa toisillemme elämän suuressa draamassa. Monesti toinen ihminen saa vääristyneen kuvan itsestämme, jolla on pohjansa ihmisten psykologisessa traumatiikassa. Esimerkkinä, saatamme tiedostamattamme provosoida toisen ihmisen käyttäytymään tietyllä tavalla, koska koemme tämän sopivan psyykkisen rakenteemme sisäiseen malliin. Tavallaan ajatukset ja tunteet joita toinen ihminen meissä herättää, kertovat jopa enemmän meistä itsestämme kuin tuosta toisesta.

Psykologisen (ja okkulttisen) kehityksen eräänä haasteena on tiedostaa nämä tiedostamattomat toiminta- ja ajattelumallinsa, koska noilla malleilla on pohja tottumuksessa, varhaisempien kehitysvaiheidemme problematiikassa. Kehityäksemme ihmisinä eteenpäin meidän tulisi oppia rikkomaan tuo kaava, jota usein alitajuisesti huomaamattamme toistamme. Näistä virheistä voi ja tulee oppia jotain.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Psykologia

Post by Wyrmfang »

Juuri tuli luettua Jungia omaelämänkerta "Unia, ajatuksia, muistikuvia". Voin suositella kyllä kaikille aika lailla varauksetta; valtaosa teoksesta ei edes käsittele Jungin teoriaa vaan ihan henkilökohtaisella tasolla esim. pahan ongelmaa, unia, parapsykologisia kokemuksia ja jotain mitä voisi kutsua okkultismin perusperiaatteiden pohdinnaksi. Myös Jungin matkat mm. Keski-Afrikkaan ja Pueblo-intiaanien luo ovat ihan mielenkiintoisia.

Psykoanalyysistä kiinnostava voisi olla myös Freudin jälkeen varmaan isoin nimi Adler. Hän käsittelee tietääkseni rakkauden ja vallantahdon monimutkaisia suhteita, joten ihan turhaa tavaraa tuskin on luvassa.
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Cancer »

Palatakseni avausviestissä kirjoittamaani, olen huomannut, että ihminen omaksuu usein erilaisissa tilanteissa alitajuisesti erilaisen roolin (naamion). Konkreettisena esimerkkinä; tietty ihminen saattaa jossakin porukassa olla hyvin sosiaalinen ja dominoiva, mutta toisessa porukassa hän jättäytyy enemmänkin taka-alalle. Meistä jokainen näyttelee jotain tiettyä osaa toisillemme elämän suuressa draamassa. Monesti toinen ihminen saa vääristyneen kuvan itsestämme, jolla on pohjansa ihmisten psykologisessa traumatiikassa. Esimerkkinä, saatamme tiedostamattamme provosoida toisen ihmisen käyttäytymään tietyllä tavalla, koska koemme tämän sopivan psyykkisen rakenteemme sisäiseen malliin. Tavallaan ajatukset ja tunteet joita toinen ihminen meissä herättää, kertovat jopa enemmän meistä itsestämme kuin tuosta toisesta.
Näin. Ja mistä löytyy se "oma itse" jonka eri naamiot peittävät? Muistan kokeneeni aikamoisen vapautumisen ja aukeamisen kun joskus käsitin, että ihmiset ovat näyttelijöitä yhtä lailla itselleen kuin muillekin, eikä siinä ole mitään pahaa. Persoona on toisten persoonien heijastus, elämä on teatteri ja peilisali, ja ainakin itselleni tämä ajatus on tuottanut tuskaa vain siksi, että olen lapsellisesti ja erinäisistä itsetunto-ongelmista johtuen halunnut löytää psyykestäni jotain, mikä ei pohjimmiltaan olisi kopion kopion kopiota. Kaikki on, eikä mikään ole. Erehdys on siinä, että yritetään nähdä jokin ominaisuus tai piirre omana perimmäisenä olemuksena, vaikka tämä on aina tyhjä ja neutraali.

Tiedostamattomien koodien rikkominen on juuri tuon keskipisteen lähestymistä, yhä suurempaa vapautta blokeista, jotka, kuten sanottu, OVAT itse pienellä i:llä. Sosiaalisia fasadeja pitävät yllä vain häpeä ja pelko, muiden seurassa me siis tavallaan olemme häpeämme ja pelkomme - ei ihme, että silmiin katsominen on ajoittain niin kivuliasta! (Keittiö)psykologia on minulle hyvin läheinen aihe, koska yksi eniten kitkaa aiheuttaneista ja useiten vastaan tulleista sielullisista haasteistani on ollut purkaa varautuneisuuttani muiden ihmisten suhteen; edelleen tuntuu, että kaikki muu liittyy siihen jollakin tavalla, että ongelmat on nähtävä siinä kaikkein banaaleimmassa ja henkilökohtaisimmassa muodossa, jotta pääsisi niiden ytimeen.

Ja nyt tullaan taas Freudiin: hänen ajattelutapansa on yhtäältä vastenmielinen halutessaan redusoida pois kaiken merkityksen, mutta toisaalta sen hengessä tehdyt röyhkeät ad hominem-argumentit ovat joskus hyvin hedelmällisiä. Filosofit kiinnittävät aivan liian vähän huomiota omiin aineellisiin ja sosiaalisiin lähtökohtiinsa, jotka kuitenkin vaikuttavat voimakkaasti heidän teorioihinsa niinkin abstrakteista aiheista kuin metafysiikasta ym. "Suurten ajattelijoiden" psykologisointi ei ole pelkkää (tälle ajalle niin tyypillistä) pikkusieluista pelkoa merkityksellisten asioiden edessä, vaan joskus se nimenomaan auttaa kohtaamaan nuo asiat entistä todellisempina, esimerkiksi näyttämällä, että filosofinen teoria olikin kokonaan älylliseltä pohjalta rakennetun, "rehellisen" maailmankuvan sijaan reaktio filosofin omaan, erittäin tunteelliseen ja epäfilosofiseen riittämättömyyden tunteeseen. Okkulttisen neron takana on räkänokkainen rääpäle, jonka takana on jälleen nero, jonka takana on rääpäle, jne. loputtomiin: totuuden etsintä näyttäytyy ikuisena heittelehtimisenä korkeiden henkisten ideaalien ja ruman, säälittävän, banaalin ihmisyyden välillä. Ristiriita on näennäinen - eli olemassa niin kauan kuin sen näemme.

Liittyy myös tuohon Jungin kirjaan, joka todellakin on lukemisen arvoinen. Jungin teoriassa, sen verran kuin siitä tiedän, on hienoa se, että se tavallaan myöntää olevansa epätäydellinen, sitä kun ei edes pinnallisesti voida erottaa kehittäjänsä henkilökohtaisista kokemuksista.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Insanus »

Cancer wrote:
Näin. Ja mistä löytyy se "oma itse" jonka eri naamiot peittävät? Muistan kokeneeni aikamoisen vapautumisen ja aukeamisen kun joskus käsitin, että ihmiset ovat näyttelijöitä yhtä lailla itselleen kuin muillekin, eikä siinä ole mitään pahaa. Persoona on toisten persoonien heijastus, elämä on teatteri ja peilisali, ja ainakin itselleni tämä ajatus on tuottanut tuskaa vain siksi, että olen lapsellisesti ja erinäisistä itsetunto-ongelmista johtuen halunnut löytää psyykestäni jotain, mikä ei pohjimmiltaan olisi kopion kopion kopiota. Kaikki on, eikä mikään ole. Erehdys on siinä, että yritetään nähdä jokin ominaisuus tai piirre omana perimmäisenä olemuksena, vaikka tämä on aina tyhjä ja neutraali.
Jos kaikki ovat näyttelijöitä ja elämä on peli/elokuvaa, on kuitenkin olemassa näyttelijä, joka näissä rooleissa esiintyy. Käsitit, että ihmiset ovat näyttelijöitä: sen tajusi näyttelijä, eikä roolihahmo. Sanoit sen itse: ihmiset ovat näyttelijöitä itselleen ja tuo itse on se joka tahtoo nähdä itsensä näytelmässä. Ehkä voidaan ajatella, että näytelmää käsikirjoitetaan "siellä" ja esitetään "täällä". Erehdys on siinä, että aletaan käsikirjoittaa vain roolihahmon ehdoilla, tai jätetään tämä kokonaan huomiotta, eikä pidetä yllä niiden välistä suhdetta: silloin nimittäin hylätään LUOVUUS ja RAKKAUS. Persoona ei ole "minä", mutta se ilmentää "minää", joka "ei olisi kukaan", jos ei ilmentyisi. Persoona ei voi olla vain toisten persoonien heijastus. Peiliajatus toimii myös maailmojen välillä...
Cancer wrote:

Tiedostamattomien koodien rikkominen on juuri tuon keskipisteen lähestymistä, yhä suurempaa vapautta blokeista, jotka, kuten sanottu, OVAT itse pienellä i:llä. Sosiaalisia fasadeja pitävät yllä vain häpeä ja pelko, muiden seurassa me siis tavallaan olemme häpeämme ja pelkomme - ei ihme, että silmiin katsominen on ajoittain niin kivuliasta! (Keittiö)psykologia on minulle hyvin läheinen aihe, koska yksi eniten kitkaa aiheuttaneista ja useiten vastaan tulleista sielullisista haasteistani on ollut purkaa varautuneisuuttani muiden ihmisten suhteen; edelleen tuntuu, että kaikki muu liittyy siihen jollakin tavalla, että ongelmat on nähtävä siinä kaikkein banaaleimmassa ja henkilökohtaisimmassa muodossa, jotta pääsisi niiden ytimeen.
Hmm. Mutta mitä on rikkominen? Ei ikinä poistamista. Eikö kyse ole siitä, että sen sijaan että Näyttelijän mahdollisuuden Näyttelemiseen kasvavat? Ettei toimi enää roolihahmon ehdoilla, vaan omilla ehdoillaan, jolloin se häpeääkö tai pelkääkö on kontrollissa, rakastettavissa ja tarpeen tullen korvattavissa. Tunteitaanhan voi toki muuttaa aivan samoin kuin ajatuksiaankin.
Cancer wrote:

"Suurten ajattelijoiden" psykologisointi ei ole pelkkää (tälle ajalle niin tyypillistä) pikkusieluista pelkoa merkityksellisten asioiden edessä, vaan joskus se nimenomaan auttaa kohtaamaan nuo asiat entistä todellisempina, esimerkiksi näyttämällä, että filosofinen teoria olikin kokonaan älylliseltä pohjalta rakennetun, "rehellisen" maailmankuvan sijaan reaktio filosofin omaan, erittäin tunteelliseen ja epäfilosofiseen riittämättömyyden tunteeseen. Okkulttisen neron takana on räkänokkainen rääpäle, jonka takana on jälleen nero, jonka takana on rääpäle, jne. loputtomiin: totuuden etsintä näyttäytyy ikuisena heittelehtimisenä korkeiden henkisten ideaalien ja ruman, säälittävän, banaalin ihmisyyden välillä. Ristiriita on näennäinen - eli olemassa niin kauan kuin sen näemme.
Mistä erittäin tunteellinen ja epäfilosofinen riittämättömyyden tunne oli reaktio?
Pointtina lähinnä, että ehkei niinkään älylliseltä pohjalta rakennetun "sijaan" vaan sen "lisäksi", mitä ajoin takaa aikaisemmassakin kohdassa. Nero-rääpäle vastakkainasettelu tuntuisi viittaavan sellaiseen tapaukseen, jossa tunteet on väkivaltaisesti alistettu järjelle. Tavallinen idiootti olisi toinen mahdollinen ja kaipa näitä mahdollisuuksia piisaa.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Nefastos »

Cancer wrote:Okkulttisen neron takana on räkänokkainen rääpäle, jonka takana on jälleen nero, jonka takana on rääpäle, jne. loputtomiin: totuuden etsintä näyttäytyy ikuisena heittelehtimisenä korkeiden henkisten ideaalien ja ruman, säälittävän, banaalin ihmisyyden välillä. Ristiriita on näennäinen - eli olemassa niin kauan kuin sen näemme.


Toden totta, okkultismin harrastuksessa on hirveän helppoa sortua briljeeraukseen & alemman egon kehonrakennukseen. Ja sellaista julkisivua ei yleensä kauaa tarvitse raaputtaa, kun alta paljastuu todella käpertynyttä & kipeää lapsekkuutta. Siinä kontekstissa Frazerin verranto magiauskon & lapsen megalomanian välillä on hyvin oikeutettu.

Yksi aika kipeä & raskas prosessin eteenpäinviemisen tapa onkin siinä, kuinka pitää jalkansa samalla kamaralla eikä lähteä juoksentelemaan, kun nuo vastakkaiset naamiot lipuvat vuoron perään esiin itsestä. Sitä mukaa kun tätä harjoitusta jaksaa jatkaa eikä enää kipuile puoleen tai toiseen - raivoamaan omaa voimantuntoaan muille tai piiskaamaan omaa selkäänsä itserakkaassa itseinhossaan -, nero alkaakin näkyä rääpälessä & vice versa.

Juuri kyky tunnistaa oma maakosketus on kykyä parantaa se sankaruuden/antisankaruuden traaginen haava, joka pitää kiinni epäonnistumisissa, lankeemuksissa. Okkultismin piirissä näkisin tähän kaksi erityisen hyvää opettajaa: ervastlainen nöyryys, joka ei pidä melua omista saavutuksistaan eikä siten myöskään pidä suljettuna kommunikaationsa piiriä; & vasemman tien tantrinen lähestymistapa, joka vapaaehtoisesti ottaa harjoituksekseen alimmatkin mahdolliset energianilmaisut. Kumpikin näistä pitää sisällään valtavan mahdollisuuden eheytymiseen, luomalla umpeen kuilua neron & rääpäleen välillä, tekemättä silti missään määrin tyhjäksi magian syvää velvoittavuutta & vähentämättä tosiasiassa sen korkealentoisuutta.

Psykologian (nimenomaan meille kaikille avoinna olevan keittiöpsykologian, jolle kiitos & kunnia...!) tärkeimpänä tehtävänä näkisin juuri tämän vastakohtien yhteen sovittamisen työn omassa itsessä: kun nykyihmisen saatanallinen ylpeys tuodaan elävään yhteyteen hänen pirullisen vähäisyytensä kanssa niin, että nämä lopulta osaavat kauhistumatta katsoa toisiaan, voi kummastakin tislata esiin parhaat elementit. Jos lopputulos ravistetaan maagisen maailmankuvan blenderissä, syntyy parhaimmillaan usko omiin valtaviin kykyihin maadoitettuna tiedolla siitä, että jokaisen elämän hetken pitää olla myös uskomattoman täynnä tervettä nöyryyttä & jopa raadollista rehellisyyttä itseä & maailmaa kohtaan.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Cancer »

Insanus wrote: Jos kaikki ovat näyttelijöitä ja elämä on peli/elokuvaa, on kuitenkin olemassa näyttelijä, joka näissä rooleissa esiintyy. Käsitit, että ihmiset ovat näyttelijöitä: sen tajusi näyttelijä, eikä roolihahmo. Sanoit sen itse: ihmiset ovat näyttelijöitä itselleen ja tuo itse on se joka tahtoo nähdä itsensä näytelmässä. Ehkä voidaan ajatella, että näytelmää käsikirjoitetaan "siellä" ja esitetään "täällä". Erehdys on siinä, että aletaan käsikirjoittaa vain roolihahmon ehdoilla, tai jätetään tämä kokonaan huomiotta, eikä pidetä yllä niiden välistä suhdetta: silloin nimittäin hylätään LUOVUUS ja RAKKAUS. Persoona ei ole "minä", mutta se ilmentää "minää", joka "ei olisi kukaan", jos ei ilmentyisi. Persoona ei voi olla vain toisten persoonien heijastus.
Toki on olemassa näyttelijä, joka, kuten sanoit, ei olisi kukaan ellei ilmentyisi ts. "on pohjimmiltaan tyhjä ja neutraali". Aika kökkö ilmaisu kyllä, koska synnyttää mielikuvan steriilistä, pelkästään havaitsevasta pisteestä vailla juuri noita luovia ja rakkaudellisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat ilmentymisen ja vaativat sitä. Tarkoitin kuitenkin, että näyttelijä on näihin hahmoihimme nähden hyvin abstrakti: ettei sillä ole luonteenpiirteitä sanan arkisessa merkityksessä, vaan ainoastaan olemuspuolia (rakkaus, tahto jne.) joiden määrää tai laatua ei voida mitata. Ne ovat olemassa an sich, toisin kuin havaitsemamme psyyken ominaisuudet, jotka syntyvät vertailusta: johonkuhun verrattuna olen tyhmä, johonkuhun verrattuna älykäs jne.

Sivunmennen sanoen, olisi kiinnostavaa kuulla pohdintoja lainalaisuuksista, jotka määräävät "näyttelijän" itseilmaisua. Jos ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia perusominaisuuksien keskittymiä, kuten väitin yllä, mikä mahdollistaa ilmentymisen moninaisuuden? Miksi henkilöhistoriamme ovat niin erilaisia, vaikka jokaisen olemassaololla on sama alkusyy? Mitä tapahtuu matkalla Sieltä Tänne? Ikivanha aihe, mutta ehkä se on hyvä nostaa esille uudessa kontekstissa.
Insanus wrote: Peiliajatus toimii myös maailmojen välillä...
Mitä tarkoitat?
Insanus wrote: Hmm. Mutta mitä on rikkominen? Ei ikinä poistamista. Eikö kyse ole siitä, että sen sijaan että Näyttelijän mahdollisuuden Näyttelemiseen kasvavat? Ettei toimi enää roolihahmon ehdoilla, vaan omilla ehdoillaan, jolloin se häpeääkö tai pelkääkö on kontrollissa, rakastettavissa ja tarpeen tullen korvattavissa.
Jep. Ei ehkä niinkään rikkoa kuin nähdä läpi. Persoonan syvään uurtuneet toimintamallit on tiedostettava, mutta niiden muuttaminen ei välttämättä ole tarpeellista.
Insanus wrote: Mistä erittäin tunteellinen ja epäfilosofinen riittämättömyyden tunne oli reaktio?
Pointtina lähinnä, että ehkei niinkään älylliseltä pohjalta rakennetun "sijaan" vaan sen "lisäksi", mitä ajoin takaa aikaisemmassakin kohdassa. Nero-rääpäle vastakkainasettelu tuntuisi viittaavan sellaiseen tapaukseen, jossa tunteet on väkivaltaisesti alistettu järjelle. Tavallinen idiootti olisi toinen mahdollinen ja kaipa näitä mahdollisuuksia piisaa.
Jos tavallinen idiootti = epätäydellinen, kasvuprosessissa oleva ihminen, tunnustaudun sellaiseksi mielelläni. Älyllistä tai tunteellista puolta tulee ylikorostettua kunnes se muuttuu vastakohdakseen, tavallaan löytäen ytimeensä, tavallaan taas potkaisten väkivaltaisesti takaisin - ero on häilyvä. Tällainen heiluri- tai spiraaliliike sattuu helvetisti eikä ole mitenkään "oikea" kehittymisen tapa vaan johtaa väistämättä virheisiin ja ylilyönteihin, mutta meillä, sellaisina kuin olemme Täällä, ei ole muita vaihtoehtoja. En muista mitä Fosforoksen osaa lainaten: missä ei ole todellista vaaraa, ei ole myöskään todellisen kehtyksen mahdollisuutta. Lopulta keskitie löytyy, mutta sitä ennen meidän on hymyiltävä kyyneleiden lävitse.
Nefastos wrote: Yksi aika kipeä & raskas prosessin eteenpäinviemisen tapa onkin siinä, kuinka pitää jalkansa samalla kamaralla eikä lähteä juoksentelemaan, kun nuo vastakkaiset naamiot lipuvat vuoron perään esiin itsestä. Sitä mukaa kun tätä harjoitusta jaksaa jatkaa eikä enää kipuile puoleen tai toiseen - raivoamaan omaa voimantuntoaan muille tai piiskaamaan omaa selkäänsä itserakkaassa itseinhossaan -, nero alkaakin näkyä rääpälessä & vice versa.
Uskoakseni ajan yllä takaa tätä(kin), vain eri kautta. Kun vie itseään äärimmäisyyksiin ja koettaa eläytyä mahdollisimman täydellisesti milloin mihinkin puoleensa, tavallaan testaa, kuinka pitkälle tuo tukeva maankamara kantaa, ja tulee ajan myötä myös laajentaneeksi sen aluetta. Jos tähän ryhtyy ilman riittävää älyn ja tunteen yhteisymmärrystä, voi jälki olla hyvin rumaa - mutta toisaalta on aina mentävä hiukan liian pitkälle jotta kehitystä voisi tapahtua. Jos tunneluonto on älyn kylmässä ja ehdottomassa maailmassa kuin lapsi joka pelkää pimeää, kuten usein tunnen omalla kohdallani olevan, on tätä vähitellen rohkaistava ja usutettava menemään juuri kaikkein pelottavimpiin paikkoihin - ei niin armottomasti että syntyy trauma, mutta ei myöskään niin lempeästi, ettei pelkoa tule lainkaan kohdattua. Vastaavasti älyään on "opetettava" ikään kuin nielemään ylpeytensä ja luopumaan sydämettömästä yliherruuden vaatimuksestaan: sen on kasvettava aikuiseksi, aivan niin kuin tunteidenkin.

Kuulostaapa tasapainottomalta ja skitsofreeniseltä... :D Joka tapauksessa, olen huomannut metodin hyödylliseksi.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Nefastos »

Cancer wrote:Uskoakseni ajan yllä takaa tätä(kin), vain eri kautta. Kun vie itseään äärimmäisyyksiin ja koettaa eläytyä mahdollisimman täydellisesti milloin mihinkin puoleensa, tavallaan testaa, kuinka pitkälle tuo tukeva maankamara kantaa, ja tulee ajan myötä myös laajentaneeksi sen aluetta. Jos tähän ryhtyy ilman riittävää älyn ja tunteen yhteisymmärrystä, voi jälki olla hyvin rumaa - mutta toisaalta on aina mentävä hiukan liian pitkälle jotta kehitystä voisi tapahtua. Jos tunneluonto on älyn kylmässä ja ehdottomassa maailmassa kuin lapsi joka pelkää pimeää, kuten usein tunnen omalla kohdallani olevan, on tätä vähitellen rohkaistava ja usutettava menemään juuri kaikkein pelottavimpiin paikkoihin - ei niin armottomasti että syntyy trauma, mutta ei myöskään niin lempeästi, ettei pelkoa tule lainkaan kohdattua. Vastaavasti älyään on "opetettava" ikään kuin nielemään ylpeytensä ja luopumaan sydämettömästä yliherruuden vaatimuksestaan: sen on kasvettava aikuiseksi, aivan niin kuin tunteidenkin.

Kuulostaapa tasapainottomalta ja skitsofreeniseltä... :D Joka tapauksessa, olen huomannut metodin hyödylliseksi.


Päin vastoin, kuulostaa erittäin kypsältä & optimaaliselta tavalta kehittyä ihmisyydessä & okkultismissa; olemassaolon taidossa sinänsä.

Otin vapauden alleviivata muutamia kohtia - toivoisin, että olisin itse aikoinaan osannut esittää asian näin selkeästi. Ainoaksi pulmaksi jääkin enää se, että ihminen ei ryhtyisi liian herkästi vain nyökyttelemään hyväksyvästi näille ohjeille, vaan toden teolla jaksaisi tuskailla niiden jokahetkisessä toimeenpanossa. Ja ellei siihen totuta itseään nuoresta iästä lähtien, se käy koko ajan vaikeammaksi & vaikeammaksi, koska profaani maailma antaa meille aina uusia velvollisuuksia - joista pulmallisimmat ovat useinkin itsellemme mieluisimpia. Moni ajattelee, että "kunhan sen-ja-sen asian olen hoitanut kuntoon, olen vapaampi ryhtymään okkulttiseen työhön". Okkulttinen työ on kuitenkin mielentila asioihin ryhtymisessä; se ei koskaan löydy tulevaisuudesta, vaan aina nykyhetkestä. Ja on aina yhtä piinallisen vaativaa (psykologisesti!) kuin palkitsevaakin (henkisesti!).

Vielä yksi irrallinen pointti, nyt kun tämän aihealueen alla ollaan:

Jokainen tuntenee vanhan teorian yksilöllisen psyyken kehittymisessä; tyttären äitiinsä & pojan isäänsä kokeman kilpailullisen vihan & vastaavasti toista vanhempaa kohtaan koetun semieroottisen rakkauden. Kun vain väistämme reduktionismin kuopan & tarkastelemme tätä ajatusta syvällisesti, se voi opettaa meille valtavasti itsestämme myös okkulttisessa mielessä, koska se auttaa individuaation syntymisessä. Aniharva on todella niin aidosti yksilöitynyt, ettei elä jokahetkisissä vanhempisuhteiden kahleissa. Ja eräs kiehtova detalji tässä yhtälössä on se, että mikään korostunut trauma tai näennäinen trauman puute ei mitenkään vähennä tätä sitovuutta, sillä se on syntyisin psyyken omasta kokoonpanosta eikä mistään ulkoisista tekijöistä: ulkoiset tekijät määrittävät vain muotoja, joilla se meitä lähestyy.

Ehdottaisinkin vakavasti jokaista okkultismin neofyyttiä paneutumaan hartaasti omien vanhempisuhteidensa käsittelyyn. Tähän voi ryhtyä monesta eri lähestymisnäkökulmasta, mutta ehkäpä helpoin on Luciferin katekismuksen neljä käsky: Vihaa isääsi ja äitiäsi, jotta voisit seurata Totuutta. Vihan dynaaminen energia auttaa defenssien murtamisen ensimmäisessä vaiheessa, ja koska vanhempien vihaaminen on tabu sekä yhteiskunnassa että kaikissa OKT:n alaisissa uskonnoissa, siihen sisältyy luonteva sisäänkäynti hedelmälliselle varjon puolelle.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked