Psykologia

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Re: Psykologia

Post by Sothoth »

Nefastos wrote:Ehdottaisinkin vakavasti jokaista okkultismin neofyyttiä paneutumaan hartaasti omien vanhempisuhteidensa käsittelyyn. Tähän voi ryhtyä monesta eri lähestymisnäkökulmasta, mutta ehkäpä helpoin on Luciferin katekismuksen neljä käsky: Vihaa isääsi ja äitiäsi, jotta voisit seurata Totuutta. Vihan dynaaminen energia auttaa defenssien murtamisen ensimmäisessä vaiheessa, ja koska vanhempien vihaaminen on tabu sekä yhteiskunnassa että kaikissa OKT:n alaisissa uskonnoissa, siihen sisältyy luonteva sisäänkäynti hedelmälliselle varjon puolelle.
Itse asiassa jopa amerikkalaisessa perheterapiassa käytetään tietyntyyppistä "oman vanhemman vihaamista" yhtenä metodeista. Siinä pyritään saamaan esiin ihmisestä omiin vanhempiin kohdistuva tyytymättömyys, jonka esiinnostaminen auttaa omien toistuvien käyttäytymismallien työstämisessä, jotka muodostuvat vaikkapa ihmissuhteissa rajoittaviksi tekijöiksi. Aidosti indivioitunut ihminen ei enää seuraa häneen istutettuja käyttäytymismalleja ja huomaa niiden rajoittavuuden. Viha on hyödyllinen keino tästä vanhasta psyykkisestä aineksesta irtisanoutumiseen, jonka monesti luulemme edustavan todellista itseämme, vaikka tosiasiassa haluaisimme olla jotain muuta. Ja varjomme sisältää ainesta, jonka hedelmällinen käsittely auttaa ihmistä löytämään oman kätketyn potentiaalinsa.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Insanus »

Cancer:Peili-idea ajoi takaa sitä, ettei vain persoona, vaan kaikki muukin on omaa projektiotasi: "esität itseäsi itsellesi" joka ikisellä tasolla, koska olet absoluutti. Ilmaisusi neutraalista ja tyhjästä ei välttämättä ole kovin huonokaan, jos ajatellaan, että universumisi rakentuu sisäisten tilojen pohjalta; "sinä itse täällä" olet sitä mitä itse "tyhjänä ja neutaalina siellä" tahdot ja tuo Tahto on jo sinänsä seuraava emanaatio.
Riippuen siitä millaiseen tasoon mielensä samaistaa kaikki voi olla totta tai epätotta, tai sellaiseksi manipuloitavissa eri tasoilla.
An sich? Onko sellaista olemassa muuten kuin heijastuksena? Mikä on harhaa, vai heijastaako "hengen todellisuus aineellista ja päinvastoin" ja onko sekin kiinni siitä kuinka sen päätämme olevan? Totuus-valhe vastakkainasettelu on kiehtova dualismi jo ilman klassista valehtelijan paradoksiakin. Jokainen malli on hajotettavissa ja ympärikäännettävissä ja altis peilisalitemppuiluille, paitsi se joka ei ole enää malli, ei enää roolihahmo, vaan "ei olemassakaan", "tyhjä ja neutaali".
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Psykologia

Post by Wyrmfang »

Nefastos wrote:
Cancer wrote:Uskoakseni ajan yllä takaa tätä(kin), vain eri kautta. Kun vie itseään äärimmäisyyksiin ja koettaa eläytyä mahdollisimman täydellisesti milloin mihinkin puoleensa, tavallaan testaa, kuinka pitkälle tuo tukeva maankamara kantaa, ja tulee ajan myötä myös laajentaneeksi sen aluetta. Jos tähän ryhtyy ilman riittävää älyn ja tunteen yhteisymmärrystä, voi jälki olla hyvin rumaa - mutta toisaalta on aina mentävä hiukan liian pitkälle jotta kehitystä voisi tapahtua. Jos tunneluonto on älyn kylmässä ja ehdottomassa maailmassa kuin lapsi joka pelkää pimeää, kuten usein tunnen omalla kohdallani olevan, on tätä vähitellen rohkaistava ja usutettava menemään juuri kaikkein pelottavimpiin paikkoihin - ei niin armottomasti että syntyy trauma, mutta ei myöskään niin lempeästi, ettei pelkoa tule lainkaan kohdattua. Vastaavasti älyään on "opetettava" ikään kuin nielemään ylpeytensä ja luopumaan sydämettömästä yliherruuden vaatimuksestaan: sen on kasvettava aikuiseksi, aivan niin kuin tunteidenkin.

Kuulostaapa tasapainottomalta ja skitsofreeniseltä... :D Joka tapauksessa, olen huomannut metodin hyödylliseksi.


Päin vastoin, kuulostaa erittäin kypsältä & optimaaliselta tavalta kehittyä ihmisyydessä & okkultismissa; olemassaolon taidossa sinänsä.

Otin vapauden alleviivata muutamia kohtia - toivoisin, että olisin itse aikoinaan osannut esittää asian näin selkeästi. Ainoaksi pulmaksi jääkin enää se, että ihminen ei ryhtyisi liian herkästi vain nyökyttelemään hyväksyvästi näille ohjeille, vaan toden teolla jaksaisi tuskailla niiden jokahetkisessä toimeenpanossa. Ja ellei siihen totuta itseään nuoresta iästä lähtien, se käy koko ajan vaikeammaksi & vaikeammaksi, koska profaani maailma antaa meille aina uusia velvollisuuksia - joista pulmallisimmat ovat useinkin itsellemme mieluisimpia. Moni ajattelee, että "kunhan sen-ja-sen asian olen hoitanut kuntoon, olen vapaampi ryhtymään okkulttiseen työhön". Okkulttinen työ on kuitenkin mielentila asioihin ryhtymisessä; se ei koskaan löydy tulevaisuudesta, vaan aina nykyhetkestä. Ja on aina yhtä piinallisen vaativaa (psykologisesti!) kuin palkitsevaakin (henkisesti!).
Kuulostaa tosiaan hyvältä. Sellaiselle pointille olenkin jo jonkin aikaa hakenut paikkaa, että älyä ja tunnetta ei pitäisi kuitenkaan ymmärtää täysin erilaisina, ikään kuin aineksina joita täytyy yhdistellä sopivasti puolet ja puolet keskenään. Ainakin yleensä ihmisellä on syvälle ulottuvia oivalluksia vain toisen suhteen ja kehitys tapahtuu tietyssä mielessä aina sen prinsiipin alaisuudessa. Suhde on huomattavan monimutkainen ja sen asiallinen käsitteellistäminen vaatiii vielä työtä. Joka tapauksessa kaikkein vahingollisinta on varmaan ottaa pohjakseen joku pseudoviisaus (tai siis varmasti ihan oikea viisaus, mutta sellainen joka tuskin täydellisesti avautuu kenellekään) "koska äly ja tunne ovat toisissaan sisällä, voin huoletta seurata vain toista kunhan olen rehellinen".

Pitääpä jatkaa paremmalla ajalla oikein huolella tuonne Monadit topikkiin samasta asiasta mutta korkeammalla abstraktiotasolla (millä ei ole enää suoraan psykologian kanssa tekemistä).
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Cancer »

Nefastos wrote: Jokainen tuntenee vanhan teorian yksilöllisen psyyken kehittymisessä; tyttären äitiinsä & pojan isäänsä kokeman kilpailullisen vihan & vastaavasti toista vanhempaa kohtaan koetun semieroottisen rakkauden. Kun vain väistämme reduktionismin kuopan & tarkastelemme tätä ajatusta syvällisesti, se voi opettaa meille valtavasti itsestämme myös okkulttisessa mielessä, koska se auttaa individuaation syntymisessä. Aniharva on todella niin aidosti yksilöitynyt, ettei elä jokahetkisissä vanhempisuhteiden kahleissa. Ja eräs kiehtova detalji tässä yhtälössä on se, että mikään korostunut trauma tai näennäinen trauman puute ei mitenkään vähennä tätä sitovuutta, sillä se on syntyisin psyyken omasta kokoonpanosta eikä mistään ulkoisista tekijöistä: ulkoiset tekijät määrittävät vain muotoja, joilla se meitä lähestyy.

Ehdottaisinkin vakavasti jokaista okkultismin neofyyttiä paneutumaan hartaasti omien vanhempisuhteidensa käsittelyyn. Tähän voi ryhtyä monesta eri lähestymisnäkökulmasta, mutta ehkäpä helpoin on Luciferin katekismuksen neljä käsky: Vihaa isääsi ja äitiäsi, jotta voisit seurata Totuutta. Vihan dynaaminen energia auttaa defenssien murtamisen ensimmäisessä vaiheessa, ja koska vanhempien vihaaminen on tabu sekä yhteiskunnassa että kaikissa OKT:n alaisissa uskonnoissa, siihen sisältyy luonteva sisäänkäynti hedelmälliselle varjon puolelle.
Ompa yhteensattuma, että tämä aihe nousi esille juuri nyt! Siihen liittyen pieni tilannekuva:

Toissapäivänä olin baarissa erään ystäväni kanssa ja tapasin tämän opiskelukavereita. Heti tultuani paikalle minulta kysyttiin, olenko itsekin yliopistolla. Vastasin yrittäneeni sisään viime keväänä mutta epäonnistuneeni pääsykokeessa, ja aloin tietty saman tien vääntää aiheesta vitsiä, lainaten räppäri Julma-Henrin sanoja: "äiti kattoo mua, nään sen silmis pettymyksen: miten sen pojasta tulikin yhteiskunnan syöpä?"

Vähän myöhemmin keksimme aloittaa leikin, jossa jokaisen seurueen jäsenen piti kertoa jokin näkemänsä uni, jota pitää jollain tapaa merkityksellisenä. Kerroin parin vuoden takaisesta unesta, jossa olin tappanut isäni hyvin raa'asti ja valtavaa aggressiota tuntien. En enää muistanut Henri-lainaustani, mutta eräs älykkään ja selvänäköisen oloinen, itseäni jonkin verran vanhempi nainen pani yhteyden heti merkille ja kysyi minulta, tunnenko suorituspaineita vanhempieni taholta. Vastasin kieltävästi, sillä en ainakaan ole koskaan tiedostanut mitään tällaista. Kuitenkin tuntui siltä, että huomiossa oli oltava totuuttakin, sillä sosiaaliset paineet ovat kyllä olleet näkyvissä esimerkiksi suhteissa ystäviini.

Havaitsiko nainen alitajuisen torjuntani vai keksikö hän koko jutun päästään? Ensimmäinen vaihtoehto tuntuu melko uskomattomalta, sillä olin vasta tavannut hänet, ja eihän kukaan täysin tuntematon voi pelkkää käytöstäni havainnoimalla ymmärtää minusta asioita, joita en itsekään ole ymmärtänyt - eihän? Pelottava ja nöyryyttävä ajatus. Ja kuitenkin osaamme tarkastella puolueettomasti juuri tuntemattomia ihmisiä, joista emme vielä ole muodostaneet ennakkokäsityksiä. Näemme heidät "keinä tahansa," tilastotietoina, koekaniineina joista tehdyt johtopäätökset voivat olla kuinka armottomia tahansa, kiintymys kun ei vielä ole saanut meitä pukemaan silkkihansikkaita päällemme.

Tästä tapahtumasta lähtien olen luonnollisesti käyttänyt normaalia enemmän aikaa ja energiaa vanhempieni pohtimiseen, mikä on nostanut esille muutaman muunkin unohdetun unen ja kuvitelman. Näille kaikille on ollut yhteistä ensinnäkin symbolisesti ilmaistu halu tutustua heihin ihmisinä, vailla perhesiteiden muodostamia filttereitä, ja toiseksi häpeä tällaisesta "huomionkipeydestä": minun ei pitäisi pyrkiä tyrkyttämään heille vihaisen nuoren miehen ajatuksiani ja mielenmaisemaani, sillä ne rikkoisivat keskiluokkaisen omakotitalo-1,7 lasta-ja-mersu autotallissa-idyllin, joka on aina ollut pohjana kohtaamisillemme ja jonka pinnallinen halveksinta voidaan nähdä turhana itsekorostuksena ja kaikkea muuta kuin molempien osapuolten silmiä avaavana. Mikä on hedelmällistä kapinaa, mikä teini-idiotismia? Onko niillä edes eroa? Kysymys itsessään tuntuu nousevan siitä sosiaalista julkisivua ylläpitävästä epävarmuudesta, josta pitäisi päästä eroon...

Nefastoksen viestiin ei ole käsitteellistä lisättävää, haluan vain ottaa asiaan käytännön näkökulman. Miten foorumin osallistujat kokevat äiti/isäsuhteidensa vaikuttavan elämäänsä, jos mitenkään?
Tiden läker inga sår.
User avatar
Aquila
Posts: 355
Joined: Sat Jul 17, 2010 12:14 pm

Re: Psykologia

Post by Aquila »

Kiinnostavaa keskustelua, johon ei valitettavasti ole ollut aikaa osallistua. Olisiko tämä kysymys muuten jo ihan oman topikkinsa arvoinen:
Cancer wrote: Miten foorumin osallistujat kokevat äiti/isäsuhteidensa vaikuttavan elämäänsä, jos mitenkään?
Tästä voisi olla paljonkin kiinnostavaa puhuttavaa ihan erikseen, eikä ainoastaan psykologia-aiheen alla.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Psykologia

Post by obnoxion »

Cancer wrote:Miten foorumin osallistujat kokevat äiti/isäsuhteidensa vaikuttavan elämäänsä, jos mitenkään?
Olen pohtinut viime vuodesta asti tätä asiaa eräästä erityisestä kulmasta.

Nykytutkimus käsittää lapsen ensimmäiset kuukaudet yhä tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi ajaksi koko ihmisen kehityksen kannalta. Itse vietin lapsuuteeni ensimmäiset ajat keskoskaapissa. Minulla oli napanuora kaulan ympärillä, solisluu poikki, yms. Viime vuonna olen alkanut pohtia voiko tämä kokemus olla vaikuttimena sille äärimmäisen voimakkaalle uskonnolliselle tarpeelle, jota voisin kai sanoa "Jumalattaren etsinnäksi", ja joka on värittänyt jo alakouluvuosiani oudoilla tavoilla. Tarkoitan että ehkä keskoskaappiin joutuminen, johon liittyen yhteyttä omaan äitiin ei ole ensimmäisinä päivinä ollut lainkaan, olisi kääntänyt äidin etsinnään jotenkin ratkaisevasti sisäiseksi prosessiksi. Asia voisi olla peräti niin, että äitikokemus olisi voinut olla jonkinlainen sisäinen tapahtuma, ja siksi tuntuisi niin voimakkaalta, ensisijaiselta, jopa uskonnolliselta.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Nefastos »

Erittäin hyvä & valaiseva esimerkki!

Itse olen viimeksi tänään käynyt syvällisesti läpi sitä, kuinka nuo vanhempisuhteet kertautuvat myöhemmin elämässä vastaavuuksina. Olisi niin tavattoman helppoa pudota jompaan kumpaan virheeseen: joko omien vanhempien edustaman problematiikan suoraan kertaamiseen vain hieman aiemmasta poikkeavalla kentällä, tai sitten erehtyä pitämään käänteisreaktiota vapautumisena. Asioiden päälaelleen kääntäminen on kuitenkin hyvin helposti vain yksi toistuvuuden (psykologisen vankeuden) muoto.

Ja toisaalta, selityksen tarjoava reduktio (kuten veli Obnoxionin jumalatar-esimerkissä) ei välttämättä ole kuin työn raamitus. Tämä on erityisen helppoa nähdä, jos uskoo karmaan & dharmaan: siten ensimmäiset tunnit keskoskaapissa - tai mitä se kenellekin on - ei olisi vain syy, vaan myös seuraus henkisestä prosessista & sen lopulta itsevalitusta vaiheesta. Jälleensyntymisajattelu luo aika kiehtovan yhteyden puhtaan vapauden & fatalismin välille.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Xenos
Posts: 37
Joined: Wed Feb 20, 2013 7:46 pm
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Xenos »

Cancer wrote:Miten foorumin osallistujat kokevat äiti/isäsuhteidensa vaikuttavan elämäänsä, jos mitenkään?
Omalla kohdalla tämä on ollut viime aikoina erityisen polttava kysymys, sillä äitini menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena tammikuun alussa. Aluksi en odottanut hetkellisen surumielisyyden ohella mitään erityisiä seurauksia, koska hänen kuolemaansa oli ollut jo hyvä tovi aikaa valmistautua, enkä pidä kuolemaa muutenkaan negatiivisena asiana. Minulla ei ole ollutkaan ongelmia keskustella asiasta, ja ystävieni mielestä en ole käyttäytynyt muutenkaan epänormaalisti. Vaikka en ole huomannutkaan tapahtuneen vaikuttaneen mieleni tiedostettuihin osiin, niin silti olen varma, että jokin tiedostamaton osa minua on pyrkinyt koko tapahtuman kieltämiseen. Viime aikoina, varsinkin unissani tai ollessani alkoholin vaikutuksen alaisena, mieleeni on hiipinyt suhteellisen syvä masennus, jollaista en ole aiemmin kokenut vaikka olenkin koko ikäni ollut jokseenkin taipuvainen melankoliaan ja alakuloisuuten. Olen pyrkinyt kaivamaan tätä ongelmaa esiin mieleni syövereistä, jotta voisin sen ylittää, ja uskoakseni olenkin saavuttanut jo edistystä, sillä unissani asia ei enää ole juurikaan vaivannut.

En voi uskoa, että kukaan voi tosissaan väittää olevansa vanhempainsuhteidensa vaikutuspiirin ulkopuolella. Niiden vaikutukset ilmenevät vähintäänkin tiedostamatta, ja parempi oliskin pyrkiä kaivamaan mahdolliset ongelmatekijät mielen tiedostavalle alueella, jotta kykenisi ratkaisemaan ne. Muuten niistä voi tulla vakava este Työlle.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Psykologia

Post by obnoxion »

Xenos wrote:Vaikka en ole huomannutkaan tapahtuneen vaikuttaneen mieleni tiedostettuihin osiin, niin silti olen varma, että jokin tiedostamaton osa minua on pyrkinyt koko tapahtuman kieltämiseen.
Xenos wrote:Niiden vaikutukset ilmenevät vähintäänkin tiedostamatta, ja parempi oliskin pyrkiä kaivamaan mahdolliset ongelmatekijät mielen tiedostavalle alueella, jotta kykenisi ratkaisemaan ne. Muuten niistä voi tulla vakava este Työlle.
Olen kyllä vahvasti samaa mieltä. Tässä ja muissa ei oikeastaan auta se vaikka tiedostetun mielen puitteissa saisi sisäisen argumentoinnin avulla saavutettua jonkinlaisen älyllisen viileyden. Välttämätöntä on päästä vuoropuheluun tiedostamattoman tason kanssa. Oikeastaan ensimmäinen vaatimus tässä on aika, ja muut valmiudet lähes väistämättä tulevat ajan myötävaikutuksesta.

Olen ajatellut tätä keskustelua paljon eräässä jo jättäneessäni työpaikassa, jossa olin hoitamassa hyvin huonokuntoisia ihmisiä. Vaikka ihminen olisi surissa kärsimyksisssä ja niin toiminntakyvytön ja tiedoton että tuskin kykenee suunsa avaamaan, silti suu poikkeuksetta aukesi kun ruokalusikka kosketti huulia. Silloin ajattelin että näin pohjimmainen, näin ikiaikainen, näin voittamaton elämänhalu, joka toimii täysin piittaamatta mistään perusteluistamme, on lopulta ainoa mahdollinen "keskustelukumppani" jonka kanssa oman elämän päättämisestä voidaan päästä ratkaisuun. Varmasti ihmisellä on oikeus tehdä itseään koskevia perusteltuja päätöksia, mutta sisäiseen elämänvoimaamme nämä perustelut vetoavat mahdollisesti vieläkin vähemmän kuin vaikkapa karhuun metsässä.

Monet muinaisten kulttuurien spekulaatiot koskien esimerkiksi esi-isien vaatimuksia tai uusia syntymiä kertovat nähdäksein yrityksistä - usein hyvistä - pureutua näihin syvällä vaikuttaviin ongelmiin.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Psykologia

Post by Nefastos »

obnoxion wrote:Oikeastaan ensimmäinen vaatimus tässä on aika, ja muut valmiudet lähes väistämättä tulevat ajan myötävaikutuksesta.


Ja ajan valtias on jälleen Saturnus, Välttämättömyyden Syklien Herra; Saatana. Viime vuosina, itse hiljalleen aikuistuessani, olen sitä mukaa oppinut näkemään tämän Ajan jumaluuden merkityksekkyyttä uudella, käytännöllisellä tasolla.

Itse metafyysiseen pohjaan tämä ei vaikuta, aika sinänsä on "vain" tasopinta, ulottuvuus jolla ei ole paksuutta (konkretiaa) itsessään; mutta tällä inkarnaation tasolla sen mekaniikka on yhtä kaikki valtavan merkityksekäs.

Tällaiselta pohjalta voi okkultisti melko useinkin joutua Xenosin esittämän tilanteen kaltaiseen, jossa itse mielenä voi olla periaatteessa avoin & sinut käsittelemään omaa pyskologiaansa, mutta alempi persoonallisuus edellyttää yhtä kaikki omat syklinsä, joita ei voi kiirehtiä.

Viivyttää niitä toki voi...

obnoxion wrote:näin pohjimmainen, näin ikiaikainen, näin voittamaton elämänhalu, joka toimii täysin piittaamatta mistään perusteluistamme, on lopulta ainoa mahdollinen "keskustelukumppani" jonka kanssa oman elämän päättämisestä voidaan päästä ratkaisuun.


Näin minäkin kokisin; että ainoastaan henkilö joka osaa "kesyttää karhun metsässä" on kykenevä todella hallitsemaan elonhenkäyksensä & aidosti päättämään päivänsä, ei vain sitomaan itseään väkivallanteolla odotuksen välitilaan. Moni toki kykenee riistämään itseltään elämän näennäisesti, mutta se voi olla osoitus vain kyvyttömyydestä lukea omaa piilotajuntaansa. Ellei alitajuista elämänhalua olisi, sydän lakkaisi lyömästä, keuhkot hengittämästä; ne ovat lopulta kuitenkin meidän, vaikka sitten ankkurimme elleivät samaistumisemme kohde.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked