Intuitio

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Intuitio

Post by Sothoth »

Avaan nyt ketjun varsin oleellisesta aiheesta, eli intuitiosta. Missä määrin intuitioonsa voi luottaa ja missä määrin ei, on minua suurestikin askarruttanut kysymys. Monesti olen toiminut elämässäni intuitioni mukaisesti, mutta olen ollut myös tilanteessa, jossa sydämen ääni sanoo kaiken olevan menossa päin helvettiä, mutta silti tartut tuohon impulssiin, vaikka tuntuu että asiat ovat menossa niin huonosti kuin vain voivat. Tuossa tilanteessa en kuitenkaan löytänyt älyllisen analyysin keinon mitään tietoa siitä, onko teko mahdollisesti vahingollinen, joten päätin silti tehdä sen huolimatta intuitioni "hälytyskelloista".

Ydinkysymys lienee, missä määrin intuitio on puhdistettu persoonallisesta aineksesta, esim. sen haluista tai peloista. Puhdas rakkauteen ja ykseyteen perustuva ykseysaisti lienee erehtymätön, mutta jos intuitioon sekoittuu oman psykologian sekavaa ainesta, voivat seuraukset olla hyvinkin tuhoisia. Äärimmäinen skitsofrenia lienee hyvä esimerkki tällaiset sekoittuneen intuition tilasta, mutta voidaanko tällöin enää puhua edes aidosta intuitiosta. Mikä on ero arki-ihmisen intuition, hullun intuition ja okkultistin intuition välillä? Missä vaiheessa intuitio sekaantuu taannuttavalla tavalla, ja miksi? Oikea vastaus lienee se, että intuitio heittää metsään, jos sitä ei käsitetä voimana, joka toimii viime kädessä kaikkien olentojen parhaaksi. "Minun pitää tappaa toinen ihminen, koska hän tuntuu uudelta Hitleriltä" ei liene tällaista puhdasta intuitiota. Toisaalta intuitioon liitetään erinäisiä maagisia voimia, jotka ovat "aineellisia". Tällaisia lienevät esimerkiksi erinäiset noituuden muodot ja ennustusmenetelmät.

Intuitio tuntuisi jotenkin vaikeasti määriteltävältä käsitteeltä, koska se on luonteeltaan ei-analyyttista, välitöntä "tietoa" maailmasta, jonka mukaan hyvin monet ihmiset toimivat sen kummemmin analysoimatta miksi tekevät niin kuin tekevät.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Intuitio

Post by obnoxion »

Tällaiseen kysymykseen antaisi mieluiten henkilökohtaisia vastauksia. Yleiseksi ohjeeksi sanoisin mieluiten että älkää eläkö aavistustenne varassa, vaan tehkää sitä mikä on yksinkertaisesti oikein, pyrkikää mielen selkeyteen käyttäen harkintaanne tasavoimaisesti, ja mitä ei ole tehtävä läheisen hyväksi tai oman hengen pitimiksi, jättääkää se paremmin tekemättä kun annatte kätenne nousta epäröiden.

Oma asiansa on sellainen teoreettinen tilanne, jossa intuitio on välittänyt varman tiedon edullisimmasta tavasta toimia, mutta henkilö toimii silti etuansa vastaan.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Intuitio

Post by Wyrmfang »

Samoilla linjoilla obnoxionin kanssa. Intuition salatieteelliseen määritelmään tai toimintaan en osaa ottaa kantaa. Okkultistilla on kuitenkin vaara alkaa väärässä mielessä luottamaan intuitioon pitäen sitä jonkinlaisena pelastajana elämän valintojen hankaluudelta ja/tai "tavallista" ajattelua korkeampana tietona. Olettaisin, että tällainen nimenomaan salpaa todellisen intuition ja johtaa astralismiin.

Voisi heittää vielä viiden pennin filosofisen analyysin kun sillä keskustelualueellakin ollaan. Intuitio on tuttu ja usein paheksuttu termi filosofiassa. Esimerkiksi Kantin ja Schellingin sinänsä samoista lähtökohdista lähtevät filosofiat päätyvät miltei vastakkaisiin käsityksiin intuitiosta. Ehkä paras intuition määritelmä (jos puhutaan yleisesti eikä esim. teosofien termistöllä) on "ensimmäisenä mieleen tuleva ajatus". Välittömyys on yhteistä kaikille intuition määritelmille, ja tämä määritelmä ei ota kantaa intuition mahdolliseen yliaistillisuuteen.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Intuitio

Post by Nefastos »

Puhdas (= luotettava) intuitio on varmasti yhtä harvinainen lintu kuin puhdas rakkaus.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Dracerium
Posts: 33
Joined: Wed Nov 14, 2012 2:02 pm
Location: HEllsinki

Re: Intuitio

Post by Dracerium »

Olen huomannut omaavani hyödyllisen intuition koska osaan heti sanoa kenestä kannattaa pysyä kaukana ja mistä kannattaa pysyä kaukana. Olen montakin kertaa juurikin intuitioni avulla säästynyt monilta ongelmilta.

Annetaan vaikka esimerkkinä: Kun olin 13 vuotias, yksi ihminen aiheutti minulle ikäviä tuntemuksia vaikka en häntä edes tuntenut. Siispä hylkäsin hänen jokaisen pyyntönsä siitä että olisin mennyt hänen luokseen tai nekin tilanteet, joissa olisin ollut hänen kanssaan kaksin. Tämä olikin hyvin kannattavaa, koska myöhemmin selvisi että hän oli pedofiili ja olisi raiskannut minut heti tilaisuuden tullen.
Sitä saa mitä tilaa
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Intuitio

Post by RaktaZoci »

Itse olen vuosien varrella oppinut tietyllä tavalla luotaamaan intuitioni lähettämiä impulsseja, joita ilmenee varsin paljon, koska olen persoonallisella tasolla varsin emotionaalinen.
Ymmärrän kyllä obnoxionin ja Wyrmfangin varoittelut ns. tuntemattomaan luottamisesta, mutta olen huomannut omalla kohdallani, että hetkellä jolla intuitio nostaa päätään saattavat sen viestit tuntua irrallisilta ja järjettömiltä, mutta myöhemmin ymmärrän niiden lopullisen merkityksen. Näitä ilmenee usein unissa ja olen monesti keskustellut näistä koittaen ymmärtää niitä paremmin.
Toimin monessa asiassa suoraa, jos niin sanottu gut-feeling on oikea ja olen huomannut, että se on harvoin väärässä. Sen tunnistaminen taas onkin asia erikseen, joka on jokaiselle henkilökohtianen prosessi ja liittyy klassiseen itsensä löytämiseen.
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Intuitio

Post by Insanus »

Itse luotan intuitioihin melko samalla tavalla kuin uniin: uskon että saatu informaatio pitää paikkansa siten, että aavistuksilla on aina vastine todellisuudessa, jolloin kyse on pääasiassa siitä miten puhtaat motiivit itsellä on informaation vastaanottamisessa aktiivisena prosessina.
Ajattelen niin, että havainnoinnin tavat vaikuttavat sekä välillisesti että suoraan ympäristön ja itseni väliseen suhteeseen & että intuition käyttö on myös aktiivinen ja luova asia ja näin tajuttuna myös ensimmäinen kipinä kaikkeen ulkoiseen toimintaan/tapahtumiseen.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Intuitio

Post by Kavi »

Sen sijaan, että itse suhtautuisin negatiivisesti intuitioon edes okkultismissa, kritiikkiä voisi esittää siihen miten se yleensä ymmärretään ja miten sitä käytännössä toteutetaan. Tiettyä dialektista otetta siis riippuen kysymyksestä voi mukana olla.
Välittömyys on kyllä sen verta hyvä avainsana esimerkiksi ajatuksettomuuden sijaan.

Itselläni vuosien aikana intuitiivisuus ja ei-analyyttisyys oli joskus aikanaan pakokeino tai yhtenä kaunan ilmentymänä opetusmetodeja ja käsitteiden oppimista kohtaan. Oma kokemus koulun matematiikasta ja oikeastaan kaikesta opiskelusta oli ja on ehkä vielä yhä sellainen, että se vaatii vain ulkoaopettelua, ei niinkään sisäistämistä.
Toisaalta opin tätä kautta myös paljon siitä, miten intuitiota voi käyttää voimavarana, kun opittava asia on sisäistetty toiston seurauksena.
Puhutaan vaikkapa hiljaisesta tiedosta tai eri kulttuuripiirien musiikista, jossa analyyttisyyttä ja teoriapitoisuutta ei ole nähty parhaana tapana välittää oppia.
Okkultismissa on varmaan vaikeampaa lähteä toteuttamaan tällaista ilman että astuu jossain kohti miinaan.

Pohdinkin tässä seuraavaa. Johtuuko teoriapainotteisuus opetusjärjestelmässämme ja ehkä myös okkultismissa siitä traditionalistisesti ilmaistuna, että ei ole aikaa ja varaa kouluttaa ihmisiä vuosikausia tiettyä tehtävää kohtaan mestari-oppilassuhteessa, täytyy kehitellä jonkinlaisia "ready-made" toolkittejä, karttoja eli teorioita joiden varassa sitten voi turvallisesti kulkea, ajatella, toimia? Vai onko enemmänkin ajanhampaan, aateiden, rationalismin perua vai mihin tällaista voisi lähteä jäljittämään?
Tällainen tapa ulossulkea tietysti voi ja on johtanutkin jänniin ilmiöihin, jossa esimerkiksi intuitiivisuutta ylikorostetaan, hakeudutaan tuntemattomaan ja saatetaan sitten lempata hyväksikin koettu järkeily ulos ikkunasta.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Intuitio

Post by Smaragd »

Kavi wrote: Mon Dec 10, 2018 9:07 am Välittömyys on kyllä sen verta hyvä avainsana esimerkiksi ajatuksettomuuden sijaan.

Itselläni vuosien aikana intuitiivisuus ja ei-analyyttisyys oli joskus aikanaan pakokeino tai yhtenä kaunan ilmentymänä
Tämä on surullisen yleinen ongelma kun seikkailee kulttuuriemme buddhisen/kamasisen painotuksen piireillä. Manas tai sitä kohti kurkotteleva kama manas sivuutetaan tai sitä katsotaan kaman utuisin silmin jonain irrallisena kuriositeettina. Villiäly on loukkaavasti suljettu eläintarhan aitaukseen turvallisen etäisyyden päähän. Tulkitsen tässä siis hieroglyfisen avaimen ylemmän kolmion täydellisen tasapainon puhtaaksi intuitioksi. Itse taas usein kompuroin buddhia lähestyvässä harjoituksessa enemmän atman suhteen, jolloin tahto leviää ja nuoli tähdätään vähän joka suuntaan. Voisi siis nähdä todellisesta intuitiivisesta toiminnasta lipsuttavan aina kun jokin prinsiipeistä ylipainottuu.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Noname
Posts: 34
Joined: Wed Apr 27, 2016 12:27 pm

Re: Intuitio

Post by Noname »

Ongelma luotettavassakin intuitiossa ei ole mahdollisesti tehtävä teko itse, vaan sen taustavoimat. Jos intuitio johtaa tuhoisaan lopputulokseen, tarkastelemme usein tätä lopputulosta omien asenteidemme, moraalikäsityksiemme ja etiikkamme kautta jolloin meillä on taipumus tuomita intuitiivinen oivalluksemme vahingollisena tai vääränä ymmärtämättä tapahtuman kultaista lankaa, sen opetusta tai sen taustavoimien tarkoitusta. Tuho sen pyhimmässä merkityksessä johtaisi uudistukseen, täten intuitiomme saattaa ohjata meitä myös tuhoomme vain uudistaaksemme itseämme. Kysymys kuuluukin kuinka paljon intuitiivinen oivalluksemme todelisuudessa välittää ihmisten motivaatioista, olettamuksista, ideologioista tai moraaleista.

Koen, että intuition ja varsinkin sen oivalluksien kasvu on suuren työn sivutuotteena väistämätön tapahtuma, ja opetus, jonka tarkoituksena ei ole vain luonnon kannalta saavuttaa korkeampaa järjestelmää - lisäksi sen tarkoitus on olla todistajana meidän oman ihmisyytemme harhakuvitelmille luonnon todelisesta luonteesta, joka johtaa väistämättä vanhojen identiteettien, tunteilumme ja eläimellisten ja filosofisten konseptien tuhoon. Kenties intuitio on aina puhdasta, mutta me itse olemme se kiila intuition todelisten tarkoitusten ja itsemme hyödykkeiden välissä.
Explore until epiphany, and beyond.
Locked