Pelin henki

[Nefastos]

Suljetussa järjestelmässä toteutettu negatiiviseksi laskettava toiminta ei välttämättä aktualisoidu järjestelmän ulkopuolella toisin kuin vuorovaikutuksellisessa järjestelmässä.

Juuri tätä olen yrittänyt tässä ketjussa sanoa.

Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan perustelunne tälle asialle, ottaen huomioon tietoisuuden kokonaisvaltaisuuden (âtma kaikessa). Jos saatte minut vakuuttumaan siitä että virtuaalimaailmassa tehty tietoisuuden päätös ei vaikuta saman tietoisuuden toimintaan tuon maailman ulkopuolella, se mullistaa jos ei muuta niin ainakin periaatteen jolla pelaan tietokoneroolipelejä. Henkilökohtaisesti minun on vaikea käsittää, että henkilö jolla ei normaalissa elämässä olisi tarvetta eikä halua tappaa, ryöstää tai raiskata, kehittäisi sellaisen halun tai hänellä olisi mitään syytä seurata sellaista itse luotua impulssia jossakin keinotekoisessa mikrokosmoksessa. Eikö kyse ole pikemminkin siitä, että varjo pääsee projisoitumaan esiin maailmassa jossa turvasana toimii, jolloin tietoisuuden ei tarvitse tukahduttaa sitä normaalilla defenssillä? Tietenkin: tällöin virtuaaliväkivallasta, esimerkkinä, voi tulla mahdollisuus ottaa kontaktia varjoon ja tajuta sen olemassaolo. Mutta tällöinkin kyseessä on pikemminkin "necessary evil" kuin jokin asia mikä olisi suotavaa itsessään.

Luonnollisesti on olemassa symbolisia tekoja, mutta mitä lähemmäs normaalitilaansa tietoisuus tulee tai voisi olla (esimerkiksi tilassa, jossa tietoisuudentilaa on itse muokattu keinotekoisesti), sitä identtisempi on mielestäni myös tuon tietoisuuden toimintavelvoite tietoisuuden perustilan kanssa.

[A.A.]

Kommenttini viimeinen kappale kokonaan:

Suljetussa järjestelmässä toteutettu negatiiviseksi laskettava toiminta ei välttämättä aktualisoidu järjestelmän ulkopuolella toisin kuin vuorovaikutuksellisessa järjestelmässä. Okkultistisesti on kuitenkin kiistatta totta, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki suljetuissakin järjestelmissä tekemämme ratkaisut muokkaavat sisäistä rakennettamme tai ilmentävät sitä.

Nefastos: Olen samaa mieltä kanssasi, ilmaisin ehkä itseäni hieman epätarkasti. Tarkoitin toiminnan aktualisoitumisella konkreettisia tekoja (kuten että väkivaltapelit lisäisivät väkivaltaa todellisessa elämässä). Viimeisessä lauseessa mainitsen ehkä vähän tiivistetysti saman mitä sanoit. Tekstini idea oli korostaa erilaisten järjestelmien eroja.

Kokonaan toinen kysymys on, että millä kehityksen tasolla näin hienovaraisilla ratkaisuilla alkaa olla oleellista merkitystä.

Jälkikäteen lisätty linkki: http://www.peliplaneetta.net/tietokonep ... elisyytta/

[Lux]

"We don't play games here. We only act."

- tuntematon adepti

[Nefastos]

Olen samaa mieltä kanssasi, ilmaisin ehkä itseäni hieman epätarkasti. Tarkoitin toiminnan aktualisoitumisella konkreettisia tekoja (kuten että väkivaltapelit lisäisivät väkivaltaa todellisessa elämässä). Viimeisessä lauseessa mainitsen ehkä vähän tiivistetysti saman mitä sanoit. Tekstini idea oli korostaa erilaisten järjestelmien eroja.

Et ilmaissut itseäsi epätarkasti, vaan minä otin vain tuon tekstikappaleesi tukemaan veli Obnoxionin lausetta. Haastehanskani lensi lähinnä hänen suuntaansa. Pahoittelut tästä niputuksesta, foorumikeskusteluissa ei koskaan voi olla ihan varma leikkaako alaviiteselityksiä stilisointisaksilla vähän liikaa vai liian vähän.

Kokonaan toinen kysymys on, että millä kehityksen tasolla näin hienovaraisilla ratkaisuilla alkaa olla oleellista merkitystä.

Totta; joskus merkityksellisyyden voi pyöristää nollaan.

En tarkoittanut sanoa, että väkivaltaviihde sinänsä on pahasta tai että väkivaltainen teko virtuaalimaailmassa tekee aina alttiimmaksi väkivaltaiselle teolle reaalimaailmassa. Tarkoitin, että virtuaalisessa hiekkalaatikossa elävät ihmiset valitsevat väkivaltaisen lähestymistavan useasta mahdollisesta silloin, jos heillä on siihen varjon antama yllyke. Onko tämä sitten huono asia? Ei välttämättä, sillä jokaisella paitsi erittäin kehittyneellä ihmisellä on varjo (astraalinen "doppelgänger"), suurempi tai pienempi, aktiivisempi tai uneliaampi, ja tuon varjon huomiotta jättäminen on vaarallisempaa kuin sen impulssien tunnustaminen.

Edellisessä viestissäni mainitsin nimenomaan roolipelit, jotka siis edellyttävät samaistumista (rooliin astumista). Mikäli samaistuminen tapahtuu, samaistutaan tällöin myös esiin tuleviin moraalisiin ongelmatilanteisiin. Jos pelin sisäinen rakenne on hyvin lattea ja typerä, "siellä olemisen" illuusio tietenkin katoaa, ja valinnoilla on hyvin vähän merkitystä. Mutta jos pienen osan itseään haluaa & kykenee projisoimaan kuvitteelliseen maailmaan, silloin make-belief-pätee ja sillä on myös samat sovitut sääntönsä kuin niin kutsutussa reaalimaailmassa.

Sanoa, että jokin on "todellista" ja jokin on "epätodellista", tai että jokin on oikeasti näin ja jokin on vain leikkiä, tai että on olemassa vakavia ja ei-vakavia asioita ei mielestäni ole ykseyden filosofian parhainta mahdollista hyödyntämistä. Käsittelytapa jossa kaikki asiat otetaan samalta pohjalta mahdollistaa myös sen, että tekijä on yhtälailla valveilla ja tietoinen olento, oma itsensä jokaisessa tilanteessa eikä vain tietyt kriteerit täyttävinä hetkinä. On olemassa turhuutta, jopa sairasta ja idioottimaista turhuutta, mutta kyse on tällöin tiettyyn kaavaan liittyvästä intentiosta, ei asiasta itsestään. Matalamielinen ja typerä sielu voi tehdä pyhimmästäkin asiasta sairainta turhuutta (köhköh kirkkouskovaisuus köhköh) ja syvällinen ja jokahetkisessä elämässään ylös pyrkivä ihminen voi löytää mundaaneimmastakin asiasta pyhimmän läsnäolon, kun hän vain ottaa sen elämäänsä omalla tavallaan, omilla ehdoillaan, ja käyttää asioita syvemmän kehityksen eikä laiskan mukavuudenhalun välineinä.

Erinomainen verranto nähdään myös yhteydessä uniin ja muuhun astraalimaailmassa tapahtuvaan toimintaan. Profaani ihminen heittää unet mielestään turhina, mutta okkultisti ymmärtää, että unet ja astraalinen toiminta ovat todellisia kuten valve-elämäkin, vaikka kokemistapa on erilainen. Fra Obnoxionin alkuperäisen kysymyksenasettelun koin itse ei niinkään kysymyksenä ovatko näiden kahden pelisäännöt erilaisia (nehän ovat) vaan sitä vaikuttavatko astraali- tai muun virtuaalimaailman tai luodun pelitodellisuuden valinnat tuon todellisuuden ulkopuolelle. Mielestäni ne ehdottomasti vaikuttavat, ja milloin nuo vaikutukset eivät sinänsä ole negatiivisia, keinotekoisen maailman valinnat kuitenkin kertovat olemassaolevista taipumuksista, joita ehkä vielä on varaa hienostaa. En sano, että tämä olisi oleellista pohdiskeltavaa profaanille; mutta okkultistille kyllä.

[obnoxion]

Fra Obnoxionin alkuperäisen kysymyksenasettelun koin itse ei niinkään kysymyksenä ovatko näiden kahden pelisäännöt erilaisia (nehän ovat) vaan sitä vaikuttavatko astraali- tai muun virtuaalimaailman tai luodun pelitodellisuuden valinnat tuon todellisuuden ulkopuolelle. Mielestäni ne ehdottomasti vaikuttavat, ja milloin nuo vaikutukset eivät sinänsä ole negatiivisia, keinotekoisen maailman valinnat kuitenkin kertovat olemassaolevista taipumuksista, joita ehkä vielä on varaa hienostaa. En sano, että tämä olisi oleellista pohdiskeltavaa profaanille; mutta okkultistille kyllä.

Aloitin ketjun ja esitin kysymykseni juuri sen takia, etten ollut varma vastauksesta. Olin siis aivan aidosti hämmentynyt. Ja täytyy sanoa että vasta näiden viimeisimpien viestien myötä alkaa hämmennys vihdoin hieman hälvetä.

Kysymyshän oli siitä mitä voi tehdä leikin varjolla. Alusta asti olen pitänyt selvänä että (karmisia) vaikutuksia ei voida välttää. Muun väittäminen olisi naurettavaa. Ajattelin niin että pelin säännöistä yhteisesti sopimalla voitaisiin myös vaikuttaa toiminnan seurauksiin. Otetaanpa esimerkiksi sellainen korttipeli kuin "bluffi" (tunnetaan myös nimellä "paskahousu väärinpäin"). Kyse on siis muuten samasta pelistä kuin paskahousu, mutta kortteja ei lyödä avoimina, vaan peitettyinä. Ja kortin lyöjä itse ilmoittaa minkä tai mitkä kortit hän löi pöytään. Pelin säännöt sallivat valehtelun, mikä on pelin suola. Jos vastapelaaja epäilee kortin lyöjän sanoja, hän voi tarkistaa kortit. Mikäli pelaaja puhui totta, joutuu vastapuoli nostamaan kortit. Mikäli pelaaja jäi taas valheesta kiinni, joutuu hän itse nostamaan kortit. Voittaja on se jolta ensimmäisenä loppuvat kortit.

Tällaisesta pelistä voi mielestäni nauttia, vaikka valehtelu olisi muuten paheista se vastenmielisin. Eikö siis tällaisessa pelissä valehtelun tai "bluffaamisen" pääasialliseksi seuraukseksi jää pelin säännöissä sovittu sanktio?

[Nefastos]

Otetaanpa esimerkiksi sellainen korttipeli kuin "bluffi" (...)

Näkisin "yhteisesti sovitun valehtelemisen" olevan samantyyppistä kuin yhteisen tarinankerronnan. Sanojen rajat tulevat tässä vastaan: samalla sanalla valehtelu voidaan tarkoittaa joko toisen tietoista harhaanjohtamista tai sitten epätoden asian kerrontaa. Ja näistähän ensimmäinen on se turmiollinen. Bluffi-nimisessä pelissä bluffaaminen ei ole sen suurempaa toisen tietoista harhaanjohtamista kuin jos minä nyt väitän tähän esimerkin vuoksi, että näin eilen 15-metrisen vihreän majavan. (En nähnyt.)

Aivan eri asia on, voidaanko jonkin itse luodun rajan avulla saada aikaa karman tai vastuun vapaavyöhyke, ja siitä meillä näyttää olevan olemassa konsesus: se ei ole mahdollista.

Asia on kuitenkin niin monisyinen, että jokainen tapaus vaatii oman harkintansa. On olemassa keinotekoisia maailmoja, joiden lähtökohdat ovat vääristyneet, ja jotka siksi ovat heti epäsuotavia. Esimerkkinä vaikkapa tietokonepeli, joka keskittyisi lastenraiskaukseen. Oikeat lapset eivät tule raiskatuiksi, mutta kuitenkin tällaiseen rakenteeseen keskittyvä mieli luo hyvin negatiivisesti vaikuttavia ajatusmuotoja. Tai toisena esimerkkinä kahden kaveruksen yhteinen sopimus siitä, että kummatkin saavat hakata toisiaan pesäpallomailoilla. Ongelmat ja negatiiviset vaikutukset ovat jälleen helposti nähtävissä. Mutta sitten on olemassa monia lähtökohtaisesti väkivaltaisia virtuaalisia maailmoja, joissa tuohon väkivaltaan ei liity sortoa eikä vääryyttä. Tällöin ongelmaa ei ole. Herra Doomin ampuessa demoneja minigunilla on kyseessä pelimaailman sisäinen rakenne, johon ei liity moraalista valintaa eikä liioin sellaista alistamista, jollaiseen osallistuminen jopa fiktiossa vetäisi psykologiaamme väärään suuntaan.

[obnoxion]

Kiitos Nefastokselle viimeisestä viestistä, ja kaikille muille keskusteluun osallistuneille. Olen vihdoin saanut kysymyksiini täysin tyydyttävän vastauksen.

[A.A.]

HS:n kolumni sivuaa teemaa: http://www.hs.fi/juttusarja/niemi/artik ... tu_kolumni

Nykyisin "huonografiikkainen peli" voi olla realistinen, jos sillä on vaste todellisuudessa. Vastaavasti aseen optiikan videopelimäisyys etäännyttää tappamisen prosessin todellisuudesta. Asiaa on käsitelty perinpohjaisesti Dave Grossmanin ansiokkaassa kirjassa On Killing -The psychological cost of learning to kill in war and society.

[obnoxion]

On nerokasta käyttää huonoa grafiikkaa tuomaan lisää realismia. Olen vakaasti sitä mieltä että mielikuvitus hyötyy viisaasti asetetuista rajoista. Toisaalta tässä tapauksessa olisin lisännyt vielä muutamia rajoja eettiseen ulottuvuuteen. Enkä nyt tarkoita mitään vesipesua. Väkivaltaa ja kuolemaa voidaan esittää kohottavalla ja (huomatkaa!) samalla elämyksellisestikkin huomattavasti väkevämmällä sekä vaikuttavammalla tavalla.

Luulisin että alkuperäisen soturihenegen ja eetoksen ymmärtäjät voivat yhty kantaani, kun sanon että tällainen napinpainalluksella tappaminen on tuosta eetoksesta mahdollisimman kaukana. Ja vaikka pelin pelaaminen ei ole sama asia, minusta näyttää että pelistä nauttiminen on selvä askel kohti nauttimista tappamisen yhdestä - ei alhaismmasta, mutta - raukkamaisimmista metodeista modernilla ajalla.

[Lux]

Luulisin että alkuperäisen soturihengen ja eetoksen ymmärtäjät voivat yhty kantaani, kun sanon että tällainen napinpainalluksella tappaminen on tuosta eetoksesta mahdollisimman kaukana.

Entäs tällaisen kohtaaminen ylevässä "mies miestä vastaan" taistelussa:

http://www.youtube.com/watch?v=cHJJQ0zNNOM

Arjunalta saattaisi herätä pari lisäkymystä Khrisnalle, kun alkaisi pörinä ja särinä lähestyä. Kuten esim. "mitä helvettiä?!".

http://web.mac.com/juliusevola/iWeb/exc ... 20War.html

***menee lyömään miekkaa sydämeensä***