Totuus ja Azazelin Tähden maailmankuvan perusta

[Sothoth]

Tällä foorumilla olemme nähneet ajoittain kärkkäitäkin väitteilyitä okkulttisen maailmankuvan tiedollisesta todennettavuudesta. Kysynkin teiltä, arvon foorumilaiset, mikä saa teidät pysymään Azazelin Tähden jäsenenä tai saa harkitsemaan sitä? Tai vaihtoehtoisesti, mikä teitä estää liittymästä seuran jäseneksi? Mikä on se yhteinen pohja, jolla toimimme? Ovatko nämä perusteltavissa jotenkin, vai ovatko ne uskonasioita?

Mikä erottaa Azazelin Tähden okkultismin muista maailmankuvista? Miksi emme ole materialisteja, humanisteja, pakanoita tai kreationistisia kristittyjä. Mikä eri maailmankuvissa on hyväksyttävää, mikä taas erehdystä? Miksi sellaiset asiat kuin jälleensyntymä ja karman laki nähdään tarpeellisena liittää tiettyihin seuran opetuksiin, jos kerran rakkauden valitseminen ei enää pohjaa minkään järjellisen valinnan pohjalle. Emmehän tuolloin tarvitse tietoa noista hengen lainalaisuuksista (karma, jälleensyntymä) voidaksemme toimia oikein. Vai tarvitsemmeko?

Mitä Azazelin Tähti pitää totuutena tai epätotena? Millä perusteella voimme tehdä tuon tosi/epätosi -jaottelun? Käytännössähän lienee aiheellista ajatella, että veljeskunnan jäsen pyrkii seuraamaan jotain tiettyjä periaatteita hyläten toisenlaisen ajattelutavan. Mikä saa hänet tekemään tuon valinnan ja seuraamaan noita periaatteitaan? Mitkä tapahtumat tai havahtumiset ovat elämässäsi saaneet teidät huomaamaan, että asia, jota aiemmin piditte oikeana, ja seuraamisen arvoisena, muuttuikin silmissänne vääräksi, ja jouduitte myöntämään erehtyneenne tuossa asiassa.

Tässä muutamia avauksia keskusteluun, en nyt ota liikaa kysymyksiä esille, jotta ei ala heti rönsyillä liikaa.

[obnoxion]

Niinkin ikuinen kysymys kuin totuus, esitettynä hyvin vaikeaselkoisesti ja polveilevasti. Tähän on varmasti vaikea tarttua. Yritän lähestyä asiaa jostain mahdollisimman akuutista kulmasta.

Ainakaan muuta yhteistä perustusta en voi kuvitella kuin rakkaus. Sellaista ei ole, ja uskon että tässä on totuus. Kyllä tämä asia on aina ollut sekä viisaille ja hölmöläisille luonnollinen valo, eikä siihen liity epävarmuutta. Tämä totuus on koeteltu totuus, ja kun se ei ole selvä, on yleensä kyse lyhyestä muistista tai vähäisestä määrästä elettyä elämää. Juuri rakkaudettomuus on se lähtökohta, joka johtaa uudestaan ja uudestaan perustusten murskaamiseen. Vasta oivalletun rakkauden perustalle voidaan alkaa rakentamaan pysyvää edistystä.

Sillä jossain kohtaa on pakko ottaa allensa perustus, ja pitäytyä siinä. Mikä muu tämä perustus voisi olla kuin rakkaus?

[Lux]

Ainakaan muuta yhteistä perustusta en voi kuvitella kuin rakkaus. Sellaista ei ole, ja uskon että tässä on totuus. Kyllä tämä asia on aina ollut sekä viisaille ja hölmöläisille luonnollinen valo, eikä siihen liity epävarmuutta. Tämä totuus on koeteltu totuus, ja kun se ei ole selvä, on yleensä kyse lyhyestä muistista tai vähäisestä määrästä elettyä elämää. Juuri rakkaudettomuus on se lähtökohta, joka johtaa uudestaan ja uudestaan perustusten murskaamiseen. Vasta oivalletun rakkauden perustalle voidaan alkaa rakentamaan pysyvää edistystä.

Sillä jossain kohtaa on pakko ottaa allensa perustus, ja pitäytyä siinä. Mikä muu tämä perustus voisi olla kuin rakkaus?

"Behold, I have cast Fire into the World and I shall watch it until it blazes forth..."

Pyhänä Ykseytenä ja sinä magneettisena yhteenliittävänä Kosmisena Tulena, joka sitoo planeetat radoilleen ja asettaa ne paikoilleen; tilaa ja kaikkeutta, missä aineen kivisen vuoren lakipiste kohtaa hengen avaruudet ja taivaan tähdet, ja missä aika yhtyy ajattomuuteen; olotilaa, jossa aineen kiertelevä käärme ja sen viisaus yhtyy empaattisessa kontemplaatiossa puhtauden kyyhkyn viattomuuteen Fohatin kiertelevien spiraalilakien alaisuudessa ("be ye as wise as serpents and innocent as doves...is it not said in your law, that We are Gods?"); kolminaisen sydämen läpäisy Rakkauden ja Kuoleman alaisuudessa; Uni-versumia läpäisevänä kaikkiallisena merkityksenä, pyhyytenä ja aktiivisena voimana, jolle annettakoon paremman puutteessa nimeksi Saturnaalinen Sallimus (Providence of Saturn).

- Kyllä.

[Wyrmfang]

Sillä jossain kohtaa on pakko ottaa allensa perustus, ja pitäytyä siinä. Mikä muu tämä perustus voisi olla kuin rakkaus?

Senkin hyvinkin voi kyseenalaistaa, että jossain kohtaa täytyy löytää ehdoton perustus. Jokainen teko toki pohjaa jollekin perustalle, mutta perusta voisi muuttuakin. Relativismista ei seuraa suoraan nihilismi.

Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että pysyvä perusta täytyy olla (ja sellaisen itsekin koen jossain mielessä löytäneeni), niin rakkaus ei käytännössä mielestäni yksin riitä. Jos ei ole neutraaliuteen pyrkivää älyä, mikä voisi erottaa ääri-islamistin käsityksen rakkaudesta (joka varmasti on tavallaan hyvinkin auttentinen) siitä, mitä me kutsumme aidoksi rakkaudeksi? On varmaankin periaatteessa mahdollista seurata yksin älyä tai rakkautta, mutta käytännössä kumpaakaan ei kannattaisi asettaa alisteiseksi toiselle (vaikka jokainen tietysti väkisinkin jossain määrin tekee näin, muuten meillä olisi jo täydellinen ykseys aktuaalisena). Tai sitten ymmärsin jotain huolella väärin viestistäsi.

[Wyrmfang]

Kysynkin teiltä, arvon foorumilaiset, mikä saa teidät pysymään Azazelin Tähden jäsenenä tai saa harkitsemaan sitä?

Azazelin tähti on nähdäkseni ainoa seura (niin uskomattomalta kuin tämä tuntuukin), joka pyrkii ainakin edes virallisen perusidean tasolla yhdistämään uskontoa ja tiedettä sekä nk. oikeaa ja vasenta tietä.

Mikä on se yhteinen pohja, jolla toimimme?

Se lienee ainakin toivottavasti tyydyttävästi ilmaistu seuran virallisissa perusopeissa.

Ovatko nämä perusteltavissa jotenkin, vai ovatko ne uskonasioita?

Äärimmäisen harhaanjohtavasti muotoiltu kysymys. Usko ja tieto ovat todella moniulotteisia sanoja. Mutta jos arvaan, mitä haetaan, niin sanon, että maailmankatsomuksen perusta on aina uskonasia. Sitä ei voi tietää neutraalin objektiivisen tiedon mielessä, vaan se vaatii uskoa ja omistautumista. Tämä ei todellakaan tarkoita, että näkemys olisi hatusta temmattu ja ilman perusteita. Ainoastaan sitä, että perusteita on muuhunkin suuntaan ja on lopulta "uskonasia", mille perusteilla antaa enemmän painoa.

Mikä erottaa Azazelin Tähden okkultismin muista maailmankuvista? Miksi emme ole materialisteja, humanisteja, pakanoita tai kreationistisia kristittyjä. Mikä eri maailmankuvissa on hyväksyttävää, mikä taas erehdystä?

Kreationismi ei sovi älyllisen elämänmuodon kanssa kovin hyvin yhteen. En myöskään usko, että länsimainen ihminen voi nykyajalla olla kovin syvällisessä mielessä pakana. Materialismin ja humanismin kanssa sinänsä en näe mitään ristiriitaa. Kuitenkaan tällaisen nimilapun ottaminen ei kuvaisi kovin hyvin AT:n pyrmimystä, sillä yleisessä kielenkäytössä näihin ismeihin yleensä lisätään niiden ytimeen itsessään kuulumaton oletus tieteellisen ajattelutavan "paremmuudesta" uskonnolliseen nähden.

Miksi sellaiset asiat kuin jälleensyntymä ja karman laki nähdään tarpeellisena liittää tiettyihin seuran opetuksiin, jos kerran rakkauden valitseminen ei enää pohjaa minkään järjellisen valinnan pohjalle. Emmehän tuolloin tarvitse tietoa noista hengen lainalaisuuksista (karma, jälleensyntymä) voidaksemme toimia oikein. Vai tarvitsemmeko?

Vaikka näistä asioista ei voi saada tietoa (ainakaan sanan normaalisti käytetyssä merkityksessä), niin niihin uskominen ei tietenkään ole (ainakaan tarvitse olla) täydellisen järjetöntä. Tietoa edes tällaisten oppien olemassaolosta ei tarvita oikein toimimiseen. Jos väittää jotakin muuta, niin on kyllä mielestäni aika lähellä esim. eksoteerisen islamin tai kristinuskon käsitystä pyhistä kirjoista ja pelastuksesta.

Mitä Azazelin Tähti pitää totuutena tai epätotena? Millä perusteella voimme tehdä tuon tosi/epätosi -jaottelun?

Liian moniulotteinen kysymys tässä käsiteltäväksi.

Käytännössähän lienee aiheellista ajatella, että veljeskunnan jäsen pyrkii seuraamaan jotain tiettyjä periaatteita hyläten toisenlaisen ajattelutavan. Mikä saa hänet tekemään tuon valinnan ja seuraamaan noita periaatteitaan?

Osittaisia ja subjektiivisesti melko kattaviakin selityksiä voidaan varmaan löytää, mutta ei mitään kaikenkattavaa selitystä. Miksi nyt jotain tapahtuu on kokonaisvaltaisesti kysyttynä sama kuin kysyä, miski maailma on olemassa, ja tähän taas on melkoisen varmaan mahdotonta vastata.

Mitkä tapahtumat tai havahtumiset ovat elämässäsi saaneet teidät huomaamaan, että asia, jota aiemmin piditte oikeana, ja seuraamisen arvoisena, muuttuikin silmissänne vääräksi, ja jouduitte myöntämään erehtyneenne tuossa asiassa.

Mikään suuren linjan ajatus, mitä olen seurannut, ei ole muuttunut silmissäni vääräksi, ainoastaan epätäydelliseksi, mikä tällaisen oivalluksen jälkeen sitikin yksipuolisesti edelleen toteutettuna muuttuukin oikeastaan tässä vaiheessa suoranaisesti vääräksi. Totuus ei ole jotain, mitä voi johtaa muutamista alkupremisseistä analyyttisesti, vaan paljon monisyisempi asia. Tietty asia voi olla sinänsä totta, mutta silti väärin yksipuolisesti seurattuna, ja näin on oikeastaan kaikkien ihmisen saavuttamien ajatusten suhteen.

Oikein suurilla linjoilla esitettynä itselläni meni prosessi seuraavasti. Koko lapsuudessani oli läsnä (nopeasti jo melko lailla tiedostettunakin) kokemus kaiken olemassaolevan turhuudesta ja vääryydestä. Tämä on edelleen perusta johon uskon; kaikki katoaa ja on siksi tavallaan jo nyt kadonnut. Kuitenkin yksinomaan tämän ajatuksen pohjalta eläminen alkoi nopeasti tuottaa ristiriitoja. Ihminen ei voi elää ilman tunteita. Tämän toki tiedostin itsekin, mutta koin ihmisyyden valheelliseksi ja totuudenmukaiseksi tehdä väkivaltaa itselle totuuden nimissä. Hiljalleen aloin oivaltaa tämän pohjaavan lopulta enemmän inhimillisiin puutteisiin kuin rehelliseen totuuden pyrkimykseen. Ylpeyden takia halusin vielä pitkään seurata silti samaa polkua (aiheesta kiinnostuneilla Dostojevskin "Kellariloukko" on aika kova teos aiheesta). Muutos ei tullut yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa. Olen edelleen jatkuvasti ongelmissa kohdata elävää elämää; epävarmuutta, tunteita, muutoksia jne. Kuitenkin voin nähdä tässä jo jotain itsessään kaunista, ehkä mielekästäkin, vaikka toisella tavalla katsottuna kaikki elävä (tai edes olemassaoleva) on totta kai edelleen samalla tavalla harhaa kuin aina aiemminkin.

Lienee syytä varulta lisätä, että tällaiset suuren luokan muutokset eivät ikinä tapahdu hetkessä kiivaammillakaan ihmisillä. Henkisessä edistymisessä ei oteta jonkin tietokonepelin tapaan level-upeja, vaan kaikki kysymykset ovat melkeinpä ikuisesti läsnä uusissa muodoissa. Totuus ei ole yksiulotteinen asia, joka voidaan ottaa haltuun, vaan ymmärrys ja rakkaus ovat kummatkin ylittävällä tavalla toisiinsa kietoutuneita.

[Insanus]

Sillä jossain kohtaa on pakko ottaa allensa perustus, ja pitäytyä siinä. Mikä muu tämä perustus voisi olla kuin rakkaus?

Senkin hyvinkin voi kyseenalaistaa, että jossain kohtaa täytyy löytää ehdoton perustus. Jokainen teko toki pohjaa jollekin perustalle, mutta perusta voisi muuttuakin. Relativismista ei seuraa suoraan nihilismi.

Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että pysyvä perusta täytyy olla (ja sellaisen itsekin koen jossain mielessä löytäneeni), niin rakkaus ei käytännössä mielestäni yksin riitä. Jos ei ole neutraaliuteen pyrkivää älyä, mikä voisi erottaa ääri-islamistin käsityksen rakkaudesta (joka varmasti on tavallaan hyvinkin auttentinen) siitä, mitä me kutsumme aidoksi rakkaudeksi? On varmaankin periaatteessa mahdollista seurata yksin älyä tai rakkautta, mutta käytännössä kumpaakaan ei kannattaisi asettaa alisteiseksi toiselle (vaikka jokainen tietysti väkisinkin jossain määrin tekee näin, muuten meillä olisi jo täydellinen ykseys aktuaalisena). Tai sitten ymmärsin jotain huolella väärin viestistäsi.

Sikäli kuin tohdin tulkita ja vastata, niin. Rakkaus ei ole vain tunne.

En ymmärrä miten relativismista (tai mistään muustakaan) ei seuraa nihilismi ellei se pohjaa itseään rakkaudelle? Enkä rakkautta johon kuuluu sana 'käsitys'. Rakkauskäsitys ei ole rakkaus. Vrt. eroa "minä rakastan"- "minun varsin autenttiseen käsitykseeni todellisesta rakkaudesta kuuluu x, mutta ei kuulu y". Ääri-islamistin käsitys rakkaudesta ja alaspäisen tien sairaan psykopaatin käsitys rakkaudesta on rakkautta. Rakkaudella ei ole rajaa, eikä se ole monimutkainen, eikä paloiteltavissa käsityksiin.

Tätä voidaan tietysti kutsua "vain rakkauskäsitykseksi", 'ehdottoman perustuksen' voi kyseenalaistaa ja repiä kappaleiksi, pohjalla on kuitenkin lopulta rakkaus, aina ja joka kerta, kaikki on sille alisteista, koska se alistuu kaikelle.

Koska. Nyt on nyt/jotain on (oletuksena tässä) ja sen vihaaminen/vastustaminen on itsetuhoa, joka jatkuu kunnes jonain päivänä viisastuu ja kokee avuttomuutensa ettei sille mitään mahda eikä Jumalaa voi voittaa. Ymmärtää yksinkertaisia totuuksia. Rakastaa olla se. Ei ole huonosti sanottu kirjoituksissannekaan rakkautta "ykseys-aistiksi". En ihan varma ole rakkaus=henki, mutta aika lähellä se ainakin varmasti on.

[Wyrmfang]

Ilman rakkautta relativismista tulee minunkin nähdäkseni nihilismiä. Tarkoitin vain sanoa, että ihminen loogisesti ottaen voi hyvinkin toimia ilman yhtä kestävää perustaa. Ei se luultavasti oikein kuitenkaan ole.

En tarkoittanut, että rakkaus on vain tunne, merkityksessä jokapäiväinen emootio. Kuitenkin jos rakkauden ymmärtää jotenkin niin laajasti, että älykin kuuluu siihen, niin voi jo melkein lopettaa puhumisen, koska kaikki on toki ainakin jossain mielessä yhtä (jo reduktionistisen materialisminkin näkökulmasta) ja puhuminen itsessään on erottelujen tekemistä.

Jos nyt ajatellaan, että on kuitenkin kaksi lähtökohtaisesti erilaista tapaa lähestyä asioita: rakkaus/antaumus ja äly/ymmärrys, niin tarkoitin sanoa, että kumpaakaan ei tulisi pitää alisteisena toiselle, tai silloin ainakin luovutaan yhdistämispyrkimyksestä. Jos äly täytyy olla lähtökohtaisesti rakkauden palveluksessa, niin se ei enää ole puhdasta älyä, sillä älyn periaate on riippumattomuus.

Minun kirjoitustyylistä voi hyvinkin tulla tosiaan kuva, että muodostan älyllisen käsityksen rakkaudesta ja pidän tätä itse rakkautena. Näin voi ehkä olla, jokainen voi vapaasti tehdä omat johtopäätöksensä. Samalla voisi kuitenkin huomauttaa, että myös antaumuksellista lähestymistapaa luontevana pitävä ihminen muodostaa usein tietyn käsityksen älystä, joka on aika kaukana siitä mitä abstrakti äly itsessään on. Enkä väheksyisi analyyttisenkään älyn merkitystä, vaikka sen sudenkuopista on paljon puhetta ollut.

[Nefastos]

Uskoisin, että löysin alkuviestin punaisen langan siitä, kuinka ihminen joka pyrkii pysymään rehellisenä totudenetsijänä - eli jatkuvasti avoimena uusille oivalluksille - kuitenkin haluaa kuulua veljeskuntaan, jolla väistämättä on tietty oma "dogmatiikkansa", so. ideologiansa.

Tähän pulmallisuuteen uskon muiden vastaajien tavoin löytäneeni vastauksen rakkauden & totuudellisuuden yhdessä toteuttamisen pyrinnöstä, mikä itsessään on maailmaa(ni) Merkityksellistävää työtä jokaisena hetkenä.

Minusta vuorisaarnassa esitetään hienolla tavalla takavasemmalta se, kuinka ihminen voi tehdä itsensä hyvin pieneksi luopumalla jostakin oikeasta toiminnasta, vaikka hän muilla tasoilla toimisi esimerkillisesti; & kuinka useammasta kuin yhdestä olennaisesta ohjastuksesta luopunut henkilö sulkee itsensä rakenteen ulkopuolelle. (Matteuksen evankeliumi, 5:19)

Sama pätee mielestäni myös tähän meidän "kolmikärki"-malliimme, joka siis on:

- Merkityksellisyys (= vakava ponnistus pysytellä Merkityksekkäässä toiminnassa)
- Totuudellisuus (= vakava ponnistus etsiä & puhua totuutta)
- Rakkaudellisuus (= vakava yritys rakastaa tai ainakin sietää muita olentoja, & tuntea myötätuntoa kaikkia kohtaan)

Vakavasti ponnistelevasta ihmisestä voi tulla melkoinen avatara näistä yhden suhteen, mutta jos hän ei toteuta muita, hänen elämänsä on demonista laatua; tasapainotonta & aikaansaa enemmän murhetta kuin edistystä. Vähintään kaksi vaaditaan aidosti okkulttiseen elämään, ja todella eheä elämä käsittää kaikki kolme.

Rakkaus on tavallaan korkein siinä mielessä, että aito myötätunto estää alaspäisen liikkeen, vaikka ei kärsimystä & kärsimyksen lisäämistä estäkään. Kumpikaan muista ei yksin jäädessään sitä estä, vaan ihminen voi langeta ja olla silti voimakas âtman tai manaksen polulla. Tietenkin hänen todellinen kehityksensä lakkaa tuohon lankeemukseen, ja siitä eteenpäin kaikki näennäinen kiinteytyminen on rappiota & tyhjentymistä.

Mutta metafyysisessä mielessä rakkaudellisuus ei toki ole sen korkeampaa kuin totuus tai merkityskään. Puhdas jääkylmä äly voi todellakin ottaa koko rakkauden idean kädelleen kuin perhosen & katsoa sitä ulkoapäin, sitten päättää haluaako sen toteuttaa vai jättää toteuttamatta. Kyse ei ole mistään tunteiden vuokseen antautumisesta, "heikkoudesta", vaan aivan erityisen ja hienostuneen ainesosan mukaantuomisesta prosessiin. Sydänkeskuksen energiakin on omalla tavallaan mekanistisesti lähestyttävissä, kuten esim. Jeesuksen rukouksen harjoittajat voivat huomata. (Syvä universaalin rakkauden tunne voidaan "joogata" esiin, koska kyse on tietynlaisesta energiasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tuo tunne olisi täysin todellinen, aivan kuten se että tietty ajatus voidaan jäljittää tiettyyn aivojen osaan ei tarkoita, etteikö ajatus olisi korkeampi kuin aivojen orgaaninen massa, joka toimii sen fyysisenä johtimena.)

[Wyrmfang]

Nefastoksen viestiin ei jää hirveästi sanottavaa. Haluaisin kuitenkin tuoda esille vielä yhden oleellisen asian esille, jota uskoakseni jokaisen teosofisesta prinsiippijaosta kiinnostuneen olisi hyvä pohtia. Näiden asioiden esittäminen jää väkisinkin puuttellisiksi kielen rajoitusten takia. On hyvä muistaa, että todellisuudessa rakkauden ja älyn tasapainottaminen ei ole kahden kvantitatiiviseen suureen sekoittamista 50/50 suhteessa, vaan paljon monisyisempi asia.

Rakkaus on tavallaan korkein siinä mielessä, että aito myötätunto estää alaspäisen liikkeen, vaikka ei kärsimystä & kärsimyksen lisäämistä estäkään.

Mutta metafyysisessä mielessä rakkaudellisuus ei toki ole sen korkeampaa kuin totuus tai merkityskään. Puhdas jääkylmä äly voi todellakin ottaa koko rakkauden idean kädelleen kuin perhosen & katsoa sitä ulkoapäin, sitten päättää haluaako sen toteuttaa vai jättää toteuttamatta.

Tässä tulee hyvin esille, kuinka molemmat lähestymistavat ovat tavallaan omasta näkökulmastaan kaikenkattavia. Siitä huolimatta (tai juuri sen takia) pitäisi kuitenkin löytää itsestään myös se vähemmän toteutettu puoli mahdollisimman paljon sen omilla ehdoilla, mikä yleensä tuntuu käytännössä hyvin vastentahtoiselta, vaikka puheissa onkin yksinkertaista.

Atmisesta polusta minulla ei ole paljoa sanottavaa ja käytännössä se näyttäytyy minulle kahden muun polun ideaalisena leikkauspisteenä, johon pyrkiminen suoraan tahdolla vaikuttaa vähintäänkin suuruudenhullulta.