Azazelin kirous & siunaus

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Azazelin kirous & siunaus

Post by Nefastos »

Toissapäivänä Hesari julkaisi Jani Kaaron jo nimeltään kiehtovan kolumnin Azazelin kirous.

Yhtä kiinnostava on kolumnin aihe, tai aiheet. Poimin niistä tähän erityisesti yhden: pahan siirtymisen ihmisestä toiseen. Kuten Kaarokin esitti, ajatus Pahasta absoluuttisena, ihmisen ulkopuolisena ehdottomana toiseutena on yhtä väärä kuin se on houkutteleva keino ongelman välttämiseksi (artikkelissa mainittu "puhtaan pahan myytti"). Tosiasiassa paha ei voi olla absoluuttista, se voi olla vain subjektien kautta kartoittuvaa. Jopa absoluuttiselta vaikuttavat pahan muodot (esim. alaspäiselle tielle astuneen olennon jäänne, jollainen käytännössä muuttuu demoniksi tämän sanan perinteistä tulkintaa lähestyvässä mielessä) ovat erehdysten seurauksia, jotka syntyvät traagisesta erehdyksestä ja laittavat erehdyksen kiertämään. Ne eivät kuulu arkkityyppiseen rakenteeseen eikä niillä ole itsenäistä eksistenssiä subjektion maailman ulkopuolella. (Ks. "Naamion olennot" -artikkeli viime vuoden Hylätyssä Kivessä.)

Demonit nimenä ovat useimmille ohitettavissa oleva ongelma, tai oikeammin helposti toisin esitettävissä oleva ongelma. Se mitä kukaan ei voi ohittaa on puolestaan pahuuden ongelma sen liikkuessa ihmisestä toiseen. Kun teen väärin, teen väärin koska olen saanut vääränlaisen ohjelmoinnin, väärän impulssin; ellen osaa kirkastaa tuota pahaa itsessäni, on väistämätöntä että siirrän sen eteenpäin. Tämä on niin suuri klisee, että jokainen tuntee sen. Mutta otammeko sen huomioon yhtä vakavasti kuin asian syvä merkitysarvo vaatisi? Tästähän elämässä & elämisen etiikassa lopulta on hyvin pitkälle kyse. ("Väärällä ohjelmoinnilla" en tarkoita, että asia olisi purettavissa behavioristisesti. Sisällytän tähän "väärään ohjelmointiin" sen sijaan koko olemuksemme geeneistä kasvatukseen, traumoista idealismiin & välittömän lähimenneisyyden impulsseihin, &c.)

Tavallinen arki-ihminen ei tätä tietoista pysäytystä usein tee, sillä tavallinen arki-ihminen ei ole okkultisti eikä ymmärrä Azazelin mysteeriä. Hän tekee kuten hänelle tehdään, oli se sitten vakaumuksellisesti tai huomaamattaan; ei paljon paremmin. Mitä suurempaa tuskaa elämä on antanut hänen kestettäväkseen, sitä suurempaa tuskaa hän ojentaa eteenpäin muille, koska hänen sisässään toimiva voima on liikaa hänelle itselleen yksin jalostettavaksi. Nähdäkseni asiaan on vain yksi ainoa ratkaisu, nimittäin tietoinen anteeksianto jatkuvana mielentilana. Kuluneen vuoden aikana olen usein tullut tilanteisiin, joissa olisin kokenut hyväksi kirjoittaa aiheesta sivustollemme artikkelin, mutta se on jäänyt eri syistä - eniten ajan puutteen vuoksi - julkaisematta. Niinpä tiivistän sanottavani tähän.

Anteeksianto ei ole kertaluontoinen asia, vaan se on itsessään aktiivinen & keskeytyksetön mielentila, joka vaatii samanlaista jatkuvaa panostusta kuin vaikkapa kyky pysyä loputtomiin rakastuneena tai vihastuneena. (Kumpaankin voi oikeasti harjoittautua & saada suuria tuloksia, vaikka harva tuntuu tietävän tätä.) Vain tämä "jatkuva anteeksiannon tila" voi muodostua siksi alkemistin ahjoksi, jossa voimme sulattaa itseemme tavalla tai toisella kulkeutuneen rujon aineksen merkityksen & voiman kullaksi. Työstävä tuli on kundalini, mutta sen kammitsoivaksi ehyeksi rakenteeksi vaaditaan tällainen jatkuva valmius itseuhraukseen, koska silmä silmästä -periaate kaikkine ilmiselvine ja ei-ilmiselvine johdannaisineen vain elättäisi "Azazelin kirousta" ad infinitum. Yksikin heikko paikka muuratussa rakenteessa, ja tuli alkaa vahingoittaa sekä ulkoisia rakenteita että siten sisäistä prosessia itseään. Ahjon muurautuminen Saturnuksen kivistä & ne kivet, joiden alle Azazel myytissä haudattiin, tulevat myös etsimättä mieleen. Sillä "Azazelin kirouksen" lisäksi on olemassa Azazelin siunaus, joka on sama salaisuus ymmärrettynä ja toteutettuna henkisellä tiellä. Kristityt kutsuvat sitä sijaissovitukseksi, mutta rajoittavat mysteerin yhteen ihmiseen. Tosiasiassa jokainen joka ottaa vastaan negatiivisen impulssin eikä anna sitä eteenpäin eikä vaadi siitä tilille on Azazel-Kristus, sijaissovittaja.

Tämä oli minusta tärkeää sanoa, minkä lisäksi pääsin linkittämään olennaisen artikkelin. Jos oikein hyvin käy, aiheesta seuraa myös keskustelua.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Lux

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Lux »

Nefastos wrote:Tämä oli minusta tärkeää sanoa, minkä lisäksi pääsin linkittämään olennaisen artikkelin. Jos oikein hyvin käy, aiheesta seuraa myös keskustelua.
Itsekin huomasin artikkelin ja olin aikeissa linkittää sen foorumillemme aiheeseen, jossa keskustellaan pahuudesta ja suositellaan kirjoja tai tekstejä aiheeseen liittyen. Näin on ehdottomasti parempi.

Itse asiaan ja viestiisi minulla on hyvin vähän lisättävää. Mitä tulee "jatkuvaan anteeksiannon tilaan", niin tulisena, hyvin usein vääriä sanoja sanoneena ja välillä vääriä tekoja tehneenä olen kokenut sekä aidon, sydämestä lähtöisin olevan anteeksipyytämisen että anteeksisaamisen todella siunauksellisen ja vapahduttavan vaikutuksen ehkä useammin kuin olisin ansainnutkaan, etenkin kun melko ylpeänä ihmisenä sitä on varsinkin aiemmin ollut valmis kulkemaan vaikka helvetin porteista, kunhan ei joudu taipumaan tai luopumaan objektiivisesti vääristä näkemyksistään. Samalla kun tämä on opettanut hiljalleen olemaan itse huomattavasti varovaisempi sanoissaan ja teoissaan, niin samanaikaisesti tämän seurauksena on oppinut katsomaan ihmisten virheitä tai vääryyksiä sormiensa läpi paljon armollisemmin kuin aiemmin, vaikka ei virheistä tai vääryyksistä pidä edelleenkään yhtään sen enempää - itse asiassa vähemmän. Toki virheitä tapahtuu edelleen päivittäin isommassa tai pienemmässä mittakaavassa, koska "persoonaan nukahtaminen" on erittäin helppoa ja (valheellisella tavalla) turruttavan tuudittavaa.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Wyrmfang »

Tämä on aihe, joka oli itselläni pitkän aikaa pohdintojen keskiössä. Aihe on mitä hankalin, sillä pahan mekaniikkaan perehtyminen tuppaa johtamaan aina uuteen entistä syvempää ongelmaan. Jossain vaiheessa ainakin minulle tuli olo, että tätä aihetta ei ole kenties hyvä pohtia älyllisesti liian pitkälle vaan yksinkertaisesti pyrkiä toimimaan oikein. Tietenkin niin kauan kuin asiaan on ns. palo, niin ne pohdinnat on pakko käydä lävitse; muu on itsensä pakenemista ja kostautuu ennen pitkää joko itselle tai muille (riippuen kehittyneisyyden tasosta).

Kuitenkin, siinä vaiheessa kun pahan mekaniikkaa ymmärtää suhteellisen kokonaisvaltaisesti ja on kyennyt voittamaan jollain tasolla asiassa ensin ilmenevän halun jatkaa pahan kierrettä ja kenties jopa idealisoida se, sekä tämän jälkeen helposti ilmenevän "miksi minä?!"-ajattelutavan, on vielä ainakin eräs salakavala riski. Anteeksiannosta voi muodostua sellaista, jota aiheesta kritisoidussa eksoteerisessa kristillisyydessä ihaillaan. Toisin sanoen on valmis ottamaan vastaan mitä tahansa koska kokee elävänsä näin kuolematonta ihannetta, ja tosiasiassa kyse on eräänlaisesta masokismista. Tähän taipuvaiselle ihmiselle ei voi liikaa korostaa Gandhinkin esittämää teesiä, että väkivaltakin on parempi ratkaisu kuin pelkuruus. Kun antaa anteeksi, tämän täytyy lähteä perin juurin sydämestä, tahdosta hyvään eikä moraalisen ylemmyyden tai estetismin (mikä tahansa piirre vietynä äärimmäisyyteen on tietyllä tapaa ainutlaatuista ja suurta) motivaatiosta. Tämän motivaation oikeudesta ei myöskään koskaan voi itsellä olla ehdottoman varmaa tietoa. Yleensä kaikenlainen suoranaisesti negatiivinen tunne on merkkinä motivaation epäpuhtaudesta. Tietysti ylpeyden tunne siitä, että minulla on ymmärrykseni johdosta mahdollisuus sublimoida monien muiden ihmisten käsittelemättä jättämä aines, voi olla ihan puhtaan positiivinenkin kannuste. Se kuitenkin vääristyy helpommin kuin mikään.

Nämä huomiot on suunnattu lähinnä tietylle vähemmistölle, jolle universaali rakkaus ja toisaalta pahan idealismi ovat läheisiä ajatuksia. Tällöin voi jossain vaiheessa olla epäitsekästä kyetä olemaan itsekäs. Ylivoimaisella enemmistöllä vaikeus on kuitenkin ylipäätään pahan mekaniikan havaitsemisessa ja ymmärtämisessä.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Nefastos »

Wyrmfang wrote:Tällöin voi jossain vaiheessa olla epäitsekästä kyetä olemaan itsekäs.


Tämä oli erityisen tarpeellinen lisäys! Oli anteeksiannon motiivi sitten mikä tahansa, niin kauan kuin se on ylipäänsä tietoinen valinta eikä jotain keskeytyksetöntä & spontaania (missä vaiheessa ihminen on yli-ihminen), siihen liittyy aina hyvin helposti salattu pelko tai itsekkyys. Tämä voi tapahtua hyvin monella tavalla, vaikka tunteen keskuksessa olisikin aina se, että koettu kärsimyksen emootio pyritään sublimoimaan ei okkulttisella, vaan freudilaisella tavalla. Toisin sanoen, sen sisäinen olemus ei muutu, vaan palavasta demonista tulee kylmä: raivosta syntyy saatanallista ylpeyttä. (Viittaan Freudin ajatukseen sublimoimisesta käytännössä salonkikelpoistamisena, jollaisella prosessilla ei ole aitoa sisäistä arvoa.) "Toisen posken kääntäminen", jos se käsitetään muodollisesti ja teknisenä asiana, ruokkii juuri tällaista ylpeyttä; se mitä ohje todellisuudessa ehdottaa on mielestäni sisäinen kyky siihen avoimuuden säilyttämiseen jota aito väkivallattomuus vaatii. Eli että ei missään tilanteessa demonisoida edes demonisesti toimivaa tahoa, vaan pyritään loppuun saakka kurkottamaan inhimilliseen tekijään tekojen taustalla, vaikka se pitääkin oman itsen enemmän tai vähemmän puolustuskyvyttömänä.

Näennäinen "anteeksianto" voi olla erittäin traumaattinen ratkaisumalli, jos sen kohteena on mikään lounasleipien varastamista pahempi rikkomus. Alkuperäisessä kolumnissa viitattiin pahoinpitelyraiskaukseen. Tällaisissa syvyyksissä ollaan jo niin syvällä demonisuudessa, että anteeksianto tulee varmasti olemaan elämän mittainen prosessi, joka koko ajan kohtaa uudet haasteensa. Eli vaikka itse olisit mielestäsi päässyt yli menneisyydestäsi, menneisyys ei ole irrottanut otettaan sinusta. Tämän vuoksi puhuin anteeksiannosta jatkuvana tilana, prosessina, ja kärsimyksestä (pahasta) alkemiallisen työn kohteena. Sellaisessa prosessissa mekaaninen vastaus ei voi olla riittävä: se vaatii aivan varmasti myös "itsekkääksi" nimitettäviä aikoja, tai noin pahoin vahingoitetun ihmisen sisäinen tuska vain tulee vangituksi pahaenteiseen kuplaan. Vaikka hän ei vuorostaan ryhtyisi pahoinpitelijäksi, silti tuo padottu pahuus tulee mätänemään hänen sisässään ja vuotamaan esiin epäsuorasti. Siksi ymmärtää olevansa oikeutettu vihaan ja retribuutioon on yksi olennaisimmasta askelista noiden oikeuksien käyttämättömyyteen. Josta kertoo toinen Gandhi-lainaus: "Anteeksianto on vahvojen hyve."

Tämän asian ymmärtämättä jääminen on eräs Oikean Käden Tien suurimmista puutteellisuuksista: luullaan, että voidaan esittää jonkinlainen muodollinen ratkaisuautomaation tila. Jatkuva epäitsekkyys, joka syvää prosessia vaille jäävänä muuttuu älylliseksi raukkamaisuudeksi ja luonteen heikkoudeksi. Jatkuva (pseudo-)altruismi on vain eräs pakenemisen muoto, kun todellinen oikeintekeminen, todellinen rakkauteen kasvaminen vaatii tosiasioiden tunnustamista & työstämistä kyetäkseen aidosti vapahtamaan sieluja & maailman.

Jos se ei olisi niin saatanallisen vaikeaa, me emme olisi tällaisessa maailmassa. Mutta se on, ja silti se on ainoa keino mitä tosissaan kannattaa yrittää. Muutoin karuselli jatkaa pyörimistään loputtomiin, eikä kukaan kestä sitä niin pitkään.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Kenazis »

Pohdin juuri muutama päivä sitten tilanteen vaikeutta, joka lankeaisi itselle, jos esim. oma lapsi joutuisi väkivaltaisen raiskauksen kohteeksi. Sellaisessa tilanteessa anteeksianto tuntuu jotenkin väärältä vaihtoehdolta, koska teko sekä kohdistuu vakavasti itseesi, mutta toissijaisesti. Vaikka pystyisikin antamaan rehellisesti anteeksi niin minkälainen on vanhempi, joka kykenee tuollaiseen? Ja minkälaisen kuvan se antaisi uhrille/omalle lapselle? Tällaista pohdiskelin, mutta minkäänlaista järkevää ratkaisua ei löytynyt. Tarkentaen vielä, että lapsi ei olisi aikuinen. Tilannehan muuttuisi huomattavasti, jos lapsi olisi aikuinen boddhisattva-asenteen ja tietoisuuden täysin omaksunut ihminen.
"We live for the woods and the moon and the night"
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Insanus »

Wyrmfang wrote: Kuitenkin, siinä vaiheessa kun pahan mekaniikkaa ymmärtää suhteellisen kokonaisvaltaisesti ja on kyennyt voittamaan jollain tasolla asiassa ensin ilmenevän halun jatkaa pahan kierrettä ja kenties jopa idealisoida se, sekä tämän jälkeen helposti ilmenevän "miksi minä?!"-ajattelutavan, on vielä ainakin eräs salakavala riski. Anteeksiannosta voi muodostua sellaista, jota aiheesta kritisoidussa eksoteerisessa kristillisyydessä ihaillaan. Toisin sanoen on valmis ottamaan vastaan mitä tahansa koska kokee elävänsä näin kuolematonta ihannetta, ja tosiasiassa kyse on eräänlaisesta masokismista.
Kävin tällaista vaihetta hyvin pitkään läpi mainitulla kylmällä saatanallisella ylpeydellä.
Ruumiin kurittaminen, sydämen kovettaminen etc. "rakkauden nimeen"...as long as I'm your hooker, yes darling.

On hyvä muistaa että yllättävän moni kaipaa ja tarvitsee 'nyrkiniskua' (ei niin kovaa jota ei kestä ottaa vastaan) tai jonkinlaista syytöstä, "kuritusta rakastavan isän kädestä" väärinteon jälkeen. Ikään kuin kokiakseen saavansa sen jälkeen todella anteeksi, pinnallisen 'no on se ihan ookoo'-anteeksiannon sijaan.

Sovelluksena esim. Dhacan esimerkkiin. Jos olisin itse tuo raiskaaja ja "saisin anteeksi", varmaan raivostuisin täysin. Missä ne rajat OVAT? Käskyttääkö täällä KUKAAN? MINUAKO te pelkäätte? Olla saamatta mitään rangaistusta olisi nöyryytystä. Kaikkein myötätuntoisimmalta ratkaisulta kaikkien kannalta tuntuisi nähdä tilanteen loputon traagisuus, hommata raiskaaja vankilaan, samaistua lapsen ja raiskaajan kärsimyksiin ja yrittää antaa Jumalalle anteeksi "tällaisen maailman luominen".
In the end, tähtiä ei näe kuin pimeässä.

Tietyssä vaiheessa itse kuvaannollisesti hyökkäilin läheisten ihmisten kimppuun, kokeilin ylittää rajoja yms. juuri saadakseni iskun omaan naamaan, lopettaakseni sen 'toisen posken kääntämisen'. Jotta joku palauttaisi kaltaiseni ylimielisen temppuilijan maan pinnalle sen sijaan että nöyrtyisi ja nielisi mitä tahansa. Jotta olisi aitoa yhdenveroisuutta, aitoa MYÖTÄTUNTOA (eli myös omanarvontuntoa) eikä "koira ja omistaja-rakkautta". Terve röyhkeys on rakkauden osoitus.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
A.A.
Posts: 86
Joined: Wed Aug 04, 2010 9:15 pm
Contact:

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by A.A. »

Goreart wrote:Olla saamatta mitään rangaistusta olisi nöyryytystä.
Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. -Room 12:20,21
Aiheen avaukseen liittyen: The Fallen on mielestäni ihan hyvä elokuva, toisin kuin kolumnin kirjoittajan mielestä.

Lainauksen kirjoittajan nimi korjattu, oli Dhaca vaikka piti olla Goreart
Last edited by A.A. on Fri Oct 28, 2011 9:11 am, edited 1 time in total.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Insanus »

A.A. wrote:
Dhaca wrote:Olla saamatta mitään rangaistusta olisi nöyryytystä.
Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. -Room 12:20,21
Aiheen avaukseen liittyen: The Fallen on mielestäni ihan hyvä elokuva, toisin kuin kolumnin kirjoittajan mielestä.
En väitä vastaan, mutta tarkoitukseni ei ollutkaan 'silmä silmästä', vaan juuri että "kokoamalla tulisia hiiliä päänsä päälle" voi saada ylpeän/pahaa tehneen ihmisen entistä kovempaan raivoon, eikä tule ajaneeksi välttämättä lainkaan hyvää asiaa. "Pahan voittaminen hyvällä" ei tietenkään tarkoita hyssyttelyä ja hymyilyä aina, vaan todellisuuden kohtaamista myötätunnolla, ainakin näin käsittäisin. Ei ole niinkään merkitystä vedänkö myötätunnosta turpaan vai silitänkö päätä, kuin että teen mitä teen myötätunnosta. Mikä vaatii paitsi sen että muistan "rakkauden idealismin", "myötätunnon" &c. sen, että tajuan mitä se toinen tarvitsee. Rehellinen (totuudellinen) yhteys on paljon tärkeämpää kuin toiminnan muoto.

Juuri se, ettei kohdata todellisuutta ja eri tasoilla olevien ihmisten tarpeita vaan teeskennellään "ideaalimaailman ihanneihmistä" on sitä masokismia. Jos tuntuu että maailma on paska paikka, ei aleta saarnaamaan pään sisällä siitä että 'kaikki on parhaalla mahdollisella tavalla parhaassa mahdollisessa maailmassa', vaan koetetaan vaan kestää seuraavaan aamuun.
On antauduttava hengelle ja vain toimittava.

Tää on mun mielestä ensisijaisesti miesten ongelma.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Nefastos »

Goreart wrote:Ei ole niinkään merkitystä vedänkö myötätunnosta turpaan vai silitänkö päätä, kuin että teen mitä teen myötätunnosta. (...) On antauduttava hengelle ja vain toimittava.


Anteeksianto on niin vaativa, vaikea mysteeri, että siitä tulee melkein väistämättä ensimmäisenä mieleen jokin muodollinen malli. Että en fyysisesti lyö. Että en aktiivisesti janoa kostoa. Tms. Kuitenkin voimme kuvitella tilanteet, joissa henkilö näyttää ulkoisesti olevan antamatta anteeksi, mutta tekee sen sisäisesti; & sitäkin helpommin päin vastoin. Tuntuu melkein hävettävältä puhua lattein sanoin näin tärkeistä asioista. Mutta eihän niistä saa vaietakaan. (Pyhyys-keskustelu...)

Dhaca wrote:Pohdin juuri muutama päivä sitten tilanteen vaikeutta, joka lankeaisi itselle, jos esim. oma lapsi joutuisi väkivaltaisen raiskauksen kohteeksi. Sellaisessa tilanteessa anteeksianto tuntuu jotenkin väärältä vaihtoehdolta, koska teko sekä kohdistuu vakavasti itseesi, mutta toissijaisesti. Vaikka pystyisikin antamaan rehellisesti anteeksi niin minkälainen on vanhempi, joka kykenee tuollaiseen? Ja minkälaisen kuvan se antaisi uhrille/omalle lapselle?


Niin, mutta mikä kostotoimenpide auttaisi lasta? Mikä teko ikinä voi poistaa aiheutuneen kärsimyksen, mikä retribuutio lieventää sitä?

Eikö lapsen tulisi silloin juuri minulta, vanhemmaltaan, saada mahdollisimman suuri apu niin hyvään toipumiseen kuin mahdollista, ja eikö viiltävä pyrkimys tuollaisen tuen antamiseen työllistäisi minua paljon enemmän kuin lynkkausporukalla raiskaajan perään lähteminen?

En tarkoita sanoa, että tämä olisi se mihin todella pystyisin; se olisi vain mihin tahtoisin kaikin voimin yrittää. Äärimmäisessä tuskassa ihmisen psyyke voi murtua, vaikka yritys selviytymiseen olisi kuinka aito. Mutta jos raivoissani päätyisin kastroimaan kyseisen raiskaajan, niin niin tehdessäni kuitenkin tietäisin toimivani väärin. Sillä vaikka minulla kuinka olisi "oikeus", vaikka veri huutaisi verta, niin koston kierteen jatkaminen olisi vain kauhea alaspäinen spiraali. Todellista syyllistä, Jumalaa, ei ole mitään keinoa saada vastuuseen rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Azazelin kirous & siunaus

Post by Kenazis »

Nefastos wrote:

Niin, mutta mikä kostotoimenpide auttaisi lasta? Mikä teko ikinä voi poistaa aiheutuneen kärsimyksen, mikä retribuutio lieventää sitä?

Eikö lapsen tulisi silloin juuri minulta, vanhemmaltaan, saada mahdollisimman suuri apu niin hyvään toipumiseen kuin mahdollista, ja eikö viiltävä pyrkimys tuollaisen tuen antamiseen työllistäisi minua paljon enemmän kuin lynkkausporukalla raiskaajan perään lähteminen?
Tässä olikin juuri mielessä, että mikä olisi se suurin apu lapselle? (Väheksymättä lapsen suurta omaksumis- ja ymmärtämiskykyä) Lapsen maailman hahmottaminen ja asioiden oppiminen on kuitenkin konkreettisemmalla tasolla kuin aikuisen, niin kuuluisiko suurimpaan mahdolliseen toipumiseen jonkinlainen rangaistuksenomainen teko, anteeksiannon ja ymmärtämisen lisäksi? Lapsi näkisi, että pahalla teolla on seuraus ja häntä (ei ketään muitakaan) vastaan ei saa/voi rikkoa saamatta sitä jonkinlaista rangaistusta.
"We live for the woods and the moon and the night"
Locked