Nihilismi on sellainen aihe, joka on pyörinyt ajatuksissani vähän liiankin kauan, ja sanon nyt heti alkuun että aivan täysin objektiivisen ja absoluuttisen arvon suhteen olen itse skeptinen. Koitan tarttua joihinkin keskustelun kohtiin, jotka herättivät kysymyksiä tai joista saa muuten vaan kimmoketta.
Nefastos wrote:
Ellei ole Merkitystä, kuinka voi olla mitään? Miksi eksistenssi ei luhistu?
Tämä on kai juuri se peruskysymys, josta nihilismin tiimoilta keskustellaan, eli onko maailmankaikkeus olemassa ilman merkitystä vai ei. Nihilisti kysyisi kenties esittämäsi kysymyksen toisin päin: Miten merkityksen voi päätellä siitä, että jotain on olemassa?
Nefastos wrote:
Vai onko nihilismi vain abstrahoitu tapa sanoa "egosentrinen materialismi"?
Monissa tapauksissa nihilismi varmaan voi olla helpoin reitti, ja tekosyy toteuttaa omaa lyhytnäköistä itsekkyyttä, mutta mielestäni joskus on päin vastoin. Jos esimerkiksi joskus näkee jotain, mikä on omien empatian tuntemusten perusteella suunnattoman väärin - vaikkapa lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, olisi paljon helpompaa kietoutua johonkin objektiiviseen tukipilariin. Oma subjektiivinen tuntemus ei vain valitettavasti ole todiste objektiivisesta, ja absoluuttisen arvon olettaminen tältä pohjalta olisi omassa tapauksessani omaa oloa helpottava itsepetos. (ja tämä siis omassa tapauksessani, en sinänsä epäile kenenkään kenenkään keskustelijan vilpittömyyttä)
Nefastos wrote:
Goreart wrote:Onko mitään todella? Eksistenssissa ei ehkä ole mitään luhistuttavaakaan.
Kyllä asian voi ajatella noin, ei siinä mitään. Mutta käytännön elämässä kulkeminen okkulttisella tiellä ilman absoluuttisia arvoja johtaa vääjäämättä alaspäin, koska ei ole mitään ohjaamassa sielun evoluutiota poispäin luonnollisesta entropiasta.
...
Nihilismi = absoluuttisten arvojen kieltäminen. Siten se kieltäessään kaiken (myös pyhän itseisarvoisuuden, totuuden itseisarvoisuuden, Jumalan itseisarvoisuuden, eettisen pyrinnön itseisarvoisuuden...) on minulle kuin sadun piparkakkumies, joka juoksee päämäärättömästi sinne tänne kunnes susi sen nielaisee.
Toisaalta, ei kai jonkun ajatuksen pragmaattisuus määrittele sitä onko se totta vai ei? Entä jos tuo mainitsemasi päämäärättömästi juoksenteleva sadun piparkakkumies onkin oikeassa? Sivuhuomautuksena toteaisin myös, että en ole itse omassa elämässäni käsitykseni mukaan muuttunut sinne tänne lainehtivaksi ajopuuksi, vaikka epäilenkin absoluuttista arvoa. Omat arvot eivät katoa, vaikka niiden subjektiivisuuden tiedostaisi. Sitä en tietysti voi sanoa, että toteuttaisinko pyrkimyksiäni intensiivisemmin jos pitäisin niiden takana olevia arvoja objektiivisina. Voi olla.
Goreart wrote:
Todellisella nihilistillä pitää olla huumorintajua (mystikon ehkä tärkeimpiä hyveitä), kun kerran väittää tietävänsä, ettei voi tietää
En kylläkään väitä tietäväni ettei kukaan tiedä, vaan olen enemmänkin asian suhteen tunnustuksellinen agnostikko, koska en ole varma pystynkö kuvittelemaan edes hypoteettisena ajatusleikkinä arvoa ilman arvostajaa, joka taas tekee arvosta subjektiivisen. Kantin mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät moraalikäsitykset todistavat absoluuttisen moraalin puolesta, mutta eikö tämä oikeasti vain todista ihmiskunnan subjektiivisen moraalikäsityksen yhteneväisyyden? Tai vielä laajemmin: Jos okkultisti aistii, että koko kosmoksella tai luonnolla on jotain moraalisia pyrkimyksiä ykseyteen tai johonkin muuhun, niin eikö tämä olekin vain luonnon oma näkemys? Miksi se olisi paras tai puolueeton? Kun tarpeeksi pitkälle kurkistelee eri näkemysten taakse, niin tuntuu siltä että merkitys pakenee väkisinkin kuin hiekka sormien välistä. "Lopulta on tehtävä järjetön valinta", niin minäkin uskon.
"This heart within me I can feel, and I judge that it exists. This world I can touch, and I likewise judge that it exists. There ends all my knowledge, and the rest is construction."