Nihilismi

[Insanus]

Minun on edelleenkin helpompi ja parempi omakohtaisesti ymmärtää ahimsa ahimsana ja pasifismi pasifismina, siis erilaisina ja erillisinä asioina sekä tavoitteiltaan että lähtökohdiltaan, ja paras ja yksinkertaisin ero näiden välille mitä kykenen keksimään on se, että pasifismi pyrkii rauhaan ja väkivallattomuuteen "alhaalta käsin" (esim. humanismi, moralismi ja muut vastaavat aatteet, joilla väkivaltaa yritetään estää), kun taas ahimsa lähestyy asiaa "ylhäältä käsin" (esim. henkiset ja eettiset opetukset ja ymmärryksen lisääminen esim. karmasta). Kuten aiemmin sanoin, seuraukset voivat olla täysin samat, mutta vain toisen perustelut ovat sillä tavoin päteviä ja pitäviä, että niitä ei voida tehdä tyhjäksi nihilistisellä argumentoinnilla.

Henk.koht. kyseinen ajattelu/asennoitumistapa on osoittautunut mitä hedelmällisimmäksi kehittäjäksi ja (jopa) päämääräksi. Buddhalaisuutta täällä on haukuttu nihilistiseksi jne. ja olisi kiinnostavaa avata keskustelu/mahd.löytää vastaus siihen mikä nihilismin ongelma nyt oikeastaan on, kun itse sitä en näe.

Nietzschen 'nihilismin ylittäminen' on mun mielestä aika kuranen yritys, nähdäkseni täysin verrattavissa 'Jumalan taakse kurkottamiseen'. Joka toisaalta taas on hyvää ja oikein kun "price of eternal warfare is existence" eikä päinvastoin. Kunnes se kääntyy uudestaan ylösalaisin.

Nihilistillä voi olla arvoja, niin kuin lapsi voi leikkiä kissaa (jopa valtavalla intensiteetillä ja tahtoen itsetiedottomasti 'hyvää') tietäen ettei ole kissa. Ja siinä brutaalin tyhjän totuuden ja valheellisen maailman synergiassa on merkitykse(ttömyyde)n henki ja amor fati ja vaikka mikä.

Eikö? Mutta miksei?

[Nefastos]

Hyvä aihe.

Itselleni nihilismi on täysin mahdoton ajatus niin sanoakseni empiirisellä tasolla. Tätä on hieman vaikea selittää objektiivisesti tyydyttävästi.

Joten lähestyn asiaa toisenlaisella argumentoinnilla: Kuinka nihilisti selittää kosmoksen, itsensä, tämän hetken olemassaolon? Kuinka & millä pohjalla sellainen, joka ei ole teleologisesti oikeutettua, voi saada syntynsä & eksistoida? Ellei ole Merkitystä, kuinka voi olla mitään? Miksi eksistenssi ei luhistu? Ellei olemassaolo pohjaa Merkitykselle, mille se pohjaa? Vai onko nihilismi vain abstrahoitu tapa sanoa "egosentrinen materialismi"?

Jopa Lovecraftilla oli Suuret Muinaisensa; todelliset Voimat, joskin meille niin vieraat. Hän ymmärsi ettei ymmärrä, mutta nihilisti luulee ymmärtävänsä että kukaan ei ymmärrä.

[Insanus]

(Myönnän että oletan tässä nihilistin olevan samalla mystikko, mutta se on varmaan sallittua buddhalaisuusverukkeella. Nihilisti sanana tuo assosiaationa toki mieleen passivoituneen ja elämäänkyllästyneen laiskurin, mutta kuinka lähellä tuo todella on nk.valaistumista?
Kyllästyä 'elämään' = valmiutta kuolemaan = asioiden ottamista niin kuin ne ovat = potentiaalisesti käsitteiden ja maailman ylittämistä? Maybe. Sinne päin.)

Jumalasta voidaan sanoa vain se, mitä Hän ei ole.
Se mitä ei ole on kaikki mitä tiedämme.
Usko olemattomaan antaa valolle tilaa loistaa.

Usko olemattomaan Jumalaan on kaiketi siis korkeinta, joten nihilisti on oikeastaan todella lähellä.

Jeesus (Kristus) - (Über)mensch

Todellisella nihilistillä pitää olla huumorintajua (mystikon ehkä tärkeimpiä hyveitä), kun kerran väittää tietävänsä, ettei voi tietää,
mutta tässä exoteric blasphemyssa on esoteric arcanum. Filosofia tarkoittaa totuuden rakastamista, ei sen omistushalua, mikä antaa nihilistille tässä vielä bonuspisteet.
Nihilismi kieltää itsensä ja ilmentyy jatkuvasti aktiivisesti eri muodossa, vastustaen omaa varmuuttaan, pysyen itsensä ulottumattomissa.
Koetin ilmaista samaa asiaa aiemmin kielikuvalla Absoluutin ilmentymisestä pakona omasta riippumattomuudestaan. Pointtia on hankala tuoda esiin; toivottavasti se ei vie keskustelua täysin kyyniseen 'voihan sen noinkin'-moodiin.

Olemassaolo on asioiden välisiä suhteita, joten miksi Ykseyttä ei voida yhtä hyvin nähdä "Nollautena".
Nykyhetki on ainoa 'olemassaoleva', eli yhtä hyvin ainoa hetki jota EI ole olemassa.
Onko mitään todella? Eksistenssissa ei ehkä ole mitään luhistuttavaakaan.

Nihilisti kieltää tiedon ja merkityksen, muttei välttämättä inspiroitunutta mieltä ja pyhän kokemista.
Eikä pohjimmiltaan edes merkitystä, kun merkityksettömyys muuttuu merkitykselliseksi: totuuden ja valheen taistelu niiden väliseksi synergiaksi rakkauden työssä.

Niinku että: "Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa, eikä sekään ole kovin tärkeää."

[Nefastos]

Olemassaolo on asioiden välisiä suhteita, joten miksi Ykseyttä ei voida yhtä hyvin nähdä "Nollautena".

Toki voidaan nähdä, ja tuleekin nähdä. Ykkönen ja nolla ovat molemmat ilmennyksen todellisuutta, tavallaan sama asia; juuri tästä tärkeästä asiasta oli puhe Fohat-artikkelissa. Mutta ei ykköstä voida tehdä tyhjäksi nollan sisällä, kun jo itse käytetyt sanat edustavat ykkösestä luotuja rakenteita. Tässä ollaan taas sellaisessa (kielellisessä!) paradoksissa, kuin jos kirjoittaisin tähän että "tämä lause ei sisällä mitään merkitysrakenteita".

Onko mitään todella? Eksistenssissa ei ehkä ole mitään luhistuttavaakaan.

Kyllä asian voi ajatella noin, ei siinä mitään. Mutta käytännön elämässä kulkeminen okkulttisella tiellä ilman absoluuttisia arvoja johtaa vääjäämättä alaspäin, koska ei ole mitään ohjaamassa sielun evoluutiota poispäin luonnollisesta entropiasta. Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä vahvemmaksi käy mustan aukon vetovoima, ja sitä lähemmäs tulee pakotettu valinta askension ja deskension välillä.

Arvot ovat maailmassa todellisia, sillä juuri arvot ovat jumalia: arkkityyppejä, perusideoita. Osaamatta asettaa arvoja keskinäisiksi suhteiksi ei kykene manipuloimaan niiden projisoimaa elämää, jolloin tulee noiden jumalten vangitsemaksi. Se on päinvastainen prosessi kuin mihin askensio pyrkii, nim. luomaan sisäisistä rakenteista harmonisen hierarkian, joka ei tuhoa sielua sen käsittelemien hyvin intensiivisten energioiden puristuksessa.

Jos taas nihilismillä tarkoitetaan sitä, että noiden arvojen keskinäiset suhteet & niiden käytännöt ovat maailman näkökulmasta jatkuvassa muutostilassa (siis ei-absoluuttisia) vaikka se sinänsä ovat olemassa & todellisia (absoluuttisina), niin sen voin helposti allekirjoittaa.

Niinku että: "Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa, eikä sekään ole kovin tärkeää."

Jos niin sanot. Itse muotoilisin pikemminkin että "navigointi on välttämätöntä, eläminen ei ole välttämätöntä." (Jossa navigointi = absoluuttisen totuuden etsimisen pyrintöä ja eläminen = subjektiivisen maailman luomista omilla ajatusrakenteilla.)

Myönnän että oletan tässä nihilistin olevan samalla mystikko, mutta se on varmaan sallittua buddhalaisuusverukkeella.

Niin... Itse en ole innoissani sen enempää hinayana-koulun alemmanlaatuisesta antikosmisuudesta kuin Nagarjunan jawbreaker-nyrjäyttelystä, joka pätee vain alempaan kâma manakseen. Päin vastoin ajatus kaikkien olentojen todellisuudesta, joka määrittää todelliseksi myös niiden kokijan & esittää kuinka "nirvâna on kylläkin tässä, mutta edellyttää yli-inhimillisen syvää oivallusta" on mielestäni validimpi suhtautumistapa. Mystikko ilman absoluuttisia arvoja tuntuu jotenkin siltä, että tietyistä asioista vain ei puhuta niiden (hengellisillä) nimillä, vaikka ne ovat siellä. On siis ikään kuin otettu Wittgensteinin ajatus sanoista maailman rajana enemmän tosissaan kuin mitä kyseinen teesi ansaitsee.

Nihilismi = absoluuttisten arvojen kieltäminen. Siten se kieltäessään kaiken (myös pyhän itseisarvoisuuden, totuuden itseisarvoisuuden, Jumalan itseisarvoisuuden, eettisen pyrinnön itseisarvoisuuden...) on minulle kuin sadun piparkakkumies, joka juoksee päämäärättömästi sinne tänne kunnes susi sen nielaisee.

Nihilisti kieltää tiedon ja merkityksen, muttei välttämättä inspiroitunutta mieltä ja pyhän kokemista.
Eikä pohjimmiltaan edes merkitystä, kun merkityksettömyys muuttuu merkitykselliseksi: totuuden ja valheen taistelu niiden väliseksi synergiaksi rakkauden työssä.

Jos itse koet nihilismin noin, eli luet arvojen lopullisesta ei-absoluuttisuudesta pois pyhyyden ja rakkauden, niin silloin käsityksemme ovat jo erittäin lähellä toisiaan. Ja jopa totuus itseisarvona (minulla) contra totuus ikuisesti subjektiivisena (sinulla) on asia, joka saa koetuksensa käytännön elämässä. Periaatteessa on mahdollista, että myös tuo ero katoaa auringon valossa olemattomiin.

[Lux]

Jos taas nihilismillä tarkoitetaan sitä, että noiden arvojen keskinäiset suhteet & niiden käytännöt ovat maailman näkökulmasta jatkuvassa muutostilassa (siis ei-absoluuttisia) vaikka se sinänsä ovat olemassa & todellisia (absoluuttisina), niin sen voin helposti allekirjoittaa.

Tämä on omakin käsitykseni nihilismistä "kaikkien arvojen uudelleenarviointina", ja siihen kai Nietzsche ja nietczheläis-inspiroitunut nihilismikin pyrki ja pyrkii. Mutta kuten Nietzschen erehdyksestä ja pseudo-ratkaisusta voidaan hyvin nähdä, hänellä (ja ilmeisen monella hänen seuraajistaan) prosessi on jäänyt puolitiehen ja okkultismin näkökulmasta absoluuttiset eettiset sekä hengelliset arvot - joista Nietzsche puolestaan käytti itse paradoksaalisesti monesti sanaa 'nihilismi' - ovat korvanneet brutaali "tahto valtaan" sekä pidäkkeetön naturalismi seurauksineen. Toisin sanoen, sen sijaan, että nietzscheläinen nihilismi todella "arvioisi kaikki arvot uudelleen" ja päätyisi tämän jälkeen osan näistä arvoista hyväksymiseen absoluuttisina, heittää se monessa kohtaa lapsen pesuveden mukana pois ja esittää omat absoluuttiset arvoasetelmansa "elämän" ja naturalismin pohjalta.

Nihilismi voi edustaa ylöspäistä pyrkimystä ja johtaa pitkään tähän suuntaan, mutta ennen pitkää sen itsensä tulee kokea "metanoia". Nihilismissä on paljon totuutta suhteellisesti (kulturaalisesti, sosiaalisesti, uskonnonkriittisesti jne.) käsitettynä, mutta nihilismi, joka kieltää tai haluaisi kieltää olemassaololta sen sisäisen merkityksen pohjaa todellakin tyhjään (nihil) ja voi johtaa nähdäkseni vain kuiluun tai ainakin sen partaalle - ei sen ylitse, jolloin nihilismi absoluutiona tulee väistämättäkin kiellettyä.

[Insanus]

Jos itse koet nihilismin noin, eli luet arvojen lopullisesta ei-absoluuttisuudesta pois pyhyyden ja rakkauden, niin silloin käsityksemme ovat jo erittäin lähellä toisiaan. Ja jopa totuus itseisarvona (minulla) contra totuus ikuisesti subjektiivisena (sinulla) on asia, joka saa koetuksensa käytännön elämässä. Periaatteessa on mahdollista, että myös tuo ero katoaa auringon valossa olemattomiin.

Totuus itseisarvona/ikuisesti subjektiivisena on ehkä verrattavissa tuohon nolla/yksi-asiaan.
"Light is one, but the colors are many".

En ole nihilisti, vaan näkemystäni pääsee lähimmäksi sanalla 'nihilismi'. Voisi sanoa että 'uskon nihilismiin', mutta se usko on väline joka hiljentää mielen katsomaan (esmes.ajattelun sijaan) valheen läpi totuuteen. Tai niin kuin Saarnaaja raamatussa.

Lain kirjan "Do what thou wilt shall be the whole of the Law" ja "Love is the law, love under will" ovat pohja tälle pseudonihilismilleni. Ensimmäinen lause mm. muistuttaa eroon muotosidonnaisesta ajattelusta ja "shall be" käsittääkseni viittaa juuri siihen "kun kosketus pyhään on saatu". Jälkimmäinen taas siitä ettei alaspäinen tie ole valinta mistään muusta kuin omasta tyytymättömyydestään, että opettaja ja oppilas muodostavat yhdessä opetuksen jne.

Tien valinnoista käyttämäsi "lopulta on tehtävä järjetön valinta" on omassa kielenkäytössäni vain "merkitykselliset valinnat tehdään ilman järkeä/järjen poistuttua" (=ilman järkeä, ilman nihilismiä, avoinna rakkaudelle ja merkitykselle)

[Nefastos]

Tämä on omakin käsitykseni nihilismistä "kaikkien arvojen uudelleenarviointina", ja siihen kai Nietzsche ja nietczheläis-inspiroitunut nihilismikin pyrki ja pyrkii. Mutta kuten Nietzschen erehdyksestä ja pseudo-ratkaisusta voidaan hyvin nähdä, hänellä (ja ilmeisen monella hänen seuraajistaan) prosessi on jäänyt puolitiehen ja okkultismin näkökulmasta absoluuttiset eettiset sekä hengelliset arvot - joista Nietzsche puolestaan käytti itse paradoksaalisesti monesti sanaa 'nihilismi' - ovat korvanneet brutaali "tahto valtaan" sekä pidäkkeetön naturalismi seurauksineen. Toisin sanoen, sen sijaan, että nietzscheläinen nihilismi todella "arvioisi kaikki arvot uudelleen" ja päätyisi tämän jälkeen osan näistä arvoista hyväksymiseen absoluuttisina, heittää se monessa kohtaa lapsen pesuveden mukana pois ja esittää omat absoluuttiset arvoasetelmansa "elämän" ja naturalismin pohjalta.

Nihilismi voi edustaa ylöspäistä pyrkimystä ja johtaa pitkään tähän suuntaan, mutta ennen pitkää sen itsensä tulee kokea "metanoia". Nihilismissä on paljon totuutta suhteellisesti (kulturaalisesti, sosiaalisesti, uskonnonkriittisesti jne.) käsitettynä, mutta nihilismi, joka kieltää tai haluaisi kieltää olemassaololta sen sisäisen merkityksen pohjaa todellakin tyhjään (nihil) ja voi johtaa nähdäkseni vain kuiluun tai ainakin sen partaalle - ei sen ylitse, jolloin nihilismi absoluutiona tulee väistämättäkin kiellettyä.

Täysin samaa mieltä. "Kaikkien arvojen uudelleenarviointi" on se lainaus Nietzscheltä, joka useimmin palaa omaan mieleen & kieleen. Se nimittäin pitää sisällään ajatuksen, että arvot sinänsä ovat todellisia & myös uudessa järjestelmässä arvot yhä pysyvät, vaikka todetusti uudelleenjärjesteltyinä. Siten "ei mitään uutta auringon alla", mutta "kaikki virtaa" ja totuus & merkitys pysyvät silti edelleen ikuisesti hahmotettavissa olevina. Sillä "mieli on kuin peili; se kerää pölyä heijastaessaan". Kulttuuri sitäkin enemmän.

(Aktiivisena toiminut lainauskeskustelu alkaa vaikuttaa koko foorumin energioihin, huomaan! )

Totuus itseisarvona/ikuisesti subjektiivisena on ehkä verrattavissa tuohon nolla/yksi-asiaan.
"Light is one, but the colors are many".

Nimenomaan. Ja kuten sateenkaari pimeydessä, valon äärimmäinen ilmeys on ihmissilmälle näkymätön. Kuitenkin se on yhä todellinen niin kauan kuin on sielu (mieli) itse idean kokemiseen. Kykymme rekisteröidä metafyysisiä todellisuuksia on valitettavan vajavainen, kuten nämä käsitteet - "metafysiikka", "parapsykologia", &c. - ilmaisevat (= jotain käsitteellistä on yhä olemassa ilmiselvän maailman takana!). Silti jokainen ihminen operoi ensisijaisesti juuri noiden metakäsitteiden & alkuoletusten arvomallien pohjalta; ne ovat häntä lähempänä kuin mikään konkretia.

En ole nihilisti, vaan näkemystäni pääsee lähimmäksi sanalla 'nihilismi'.

OK. Minun lienee opittava ymmärtämään, että nykyaikana nihilismillä tarkoitetaan yleensäkin enemmän johdettua ideaa kuin sanan kirjaimellista tulkintaa.

Lain kirjan "Do what thou wilt shall be the whole of the Law" ja "Love is the law, love under will" ovat pohja tälle pseudonihilismilleni. Ensimmäinen lause mm. muistuttaa eroon muotosidonnaisesta ajattelusta ja "shall be" käsittääkseni viittaa juuri siihen "kun kosketus pyhään on saatu". Jälkimmäinen taas siitä ettei alaspäinen tie ole valinta mistään muusta kuin omasta tyytymättömyydestään, että opettaja ja oppilas muodostavat yhdessä opetuksen jne.

On harmi, että Lain kirjan kommentaareja ei sallita. Sellaisen valmistaminen jonkun asiaan perehtyneen veljen toimesta olisi voinut olla hyödyksi monille.

Tien valinnoista käyttämäsi "lopulta on tehtävä järjetön valinta" on omassa kielenkäytössäni vain "merkitykselliset valinnat tehdään ilman järkeä/järjen poistuttua" (=ilman järkeä, ilman nihilismiä, avoinna rakkaudelle ja merkitykselle)

Tuo onkin paremmin sanottu. Itse olen käyttänyt em. sanoja eri yhteyksissä korostaakseni irtiottoa nimenomaan kâma manakseen (looginen päättelykyky); tässähän kyse on on âtmasta (merkityksen tunnosta) ja buddhista (ykseyden kokemisesta), jotka jo ovat tuota korkeampaa todellisuutta.

EDIT: ja -> on

[admin]

Uusille(kin) urille lähtenyt keskustelu jaettu omaksi aiheekseen:

http://azazel.fi/forum/viewtopic.php?f= ... 1687#p1687

- JN

[Nomad]

Nihilismi on sellainen aihe, joka on pyörinyt ajatuksissani vähän liiankin kauan, ja sanon nyt heti alkuun että aivan täysin objektiivisen ja absoluuttisen arvon suhteen olen itse skeptinen. Koitan tarttua joihinkin keskustelun kohtiin, jotka herättivät kysymyksiä tai joista saa muuten vaan kimmoketta.

Ellei ole Merkitystä, kuinka voi olla mitään? Miksi eksistenssi ei luhistu?

Tämä on kai juuri se peruskysymys, josta nihilismin tiimoilta keskustellaan, eli onko maailmankaikkeus olemassa ilman merkitystä vai ei. Nihilisti kysyisi kenties esittämäsi kysymyksen toisin päin: Miten merkityksen voi päätellä siitä, että jotain on olemassa?

Vai onko nihilismi vain abstrahoitu tapa sanoa "egosentrinen materialismi"?

Monissa tapauksissa nihilismi varmaan voi olla helpoin reitti, ja tekosyy toteuttaa omaa lyhytnäköistä itsekkyyttä, mutta mielestäni joskus on päin vastoin. Jos esimerkiksi joskus näkee jotain, mikä on omien empatian tuntemusten perusteella suunnattoman väärin - vaikkapa lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, olisi paljon helpompaa kietoutua johonkin objektiiviseen tukipilariin. Oma subjektiivinen tuntemus ei vain valitettavasti ole todiste objektiivisesta, ja absoluuttisen arvon olettaminen tältä pohjalta olisi omassa tapauksessani omaa oloa helpottava itsepetos. (ja tämä siis omassa tapauksessani, en sinänsä epäile kenenkään kenenkään keskustelijan vilpittömyyttä)

Onko mitään todella? Eksistenssissa ei ehkä ole mitään luhistuttavaakaan.

Kyllä asian voi ajatella noin, ei siinä mitään. Mutta käytännön elämässä kulkeminen okkulttisella tiellä ilman absoluuttisia arvoja johtaa vääjäämättä alaspäin, koska ei ole mitään ohjaamassa sielun evoluutiota poispäin luonnollisesta entropiasta.
...
Nihilismi = absoluuttisten arvojen kieltäminen. Siten se kieltäessään kaiken (myös pyhän itseisarvoisuuden, totuuden itseisarvoisuuden, Jumalan itseisarvoisuuden, eettisen pyrinnön itseisarvoisuuden...) on minulle kuin sadun piparkakkumies, joka juoksee päämäärättömästi sinne tänne kunnes susi sen nielaisee.

Toisaalta, ei kai jonkun ajatuksen pragmaattisuus määrittele sitä onko se totta vai ei? Entä jos tuo mainitsemasi päämäärättömästi juoksenteleva sadun piparkakkumies onkin oikeassa? Sivuhuomautuksena toteaisin myös, että en ole itse omassa elämässäni käsitykseni mukaan muuttunut sinne tänne lainehtivaksi ajopuuksi, vaikka epäilenkin absoluuttista arvoa. Omat arvot eivät katoa, vaikka niiden subjektiivisuuden tiedostaisi. Sitä en tietysti voi sanoa, että toteuttaisinko pyrkimyksiäni intensiivisemmin jos pitäisin niiden takana olevia arvoja objektiivisina. Voi olla.

Todellisella nihilistillä pitää olla huumorintajua (mystikon ehkä tärkeimpiä hyveitä), kun kerran väittää tietävänsä, ettei voi tietää

En kylläkään väitä tietäväni ettei kukaan tiedä, vaan olen enemmänkin asian suhteen tunnustuksellinen agnostikko, koska en ole varma pystynkö kuvittelemaan edes hypoteettisena ajatusleikkinä arvoa ilman arvostajaa, joka taas tekee arvosta subjektiivisen. Kantin mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät moraalikäsitykset todistavat absoluuttisen moraalin puolesta, mutta eikö tämä oikeasti vain todista ihmiskunnan subjektiivisen moraalikäsityksen yhteneväisyyden? Tai vielä laajemmin: Jos okkultisti aistii, että koko kosmoksella tai luonnolla on jotain moraalisia pyrkimyksiä ykseyteen tai johonkin muuhun, niin eikö tämä olekin vain luonnon oma näkemys? Miksi se olisi paras tai puolueeton? Kun tarpeeksi pitkälle kurkistelee eri näkemysten taakse, niin tuntuu siltä että merkitys pakenee väkisinkin kuin hiekka sormien välistä. "Lopulta on tehtävä järjetön valinta", niin minäkin uskon.

"This heart within me I can feel, and I judge that it exists. This world I can touch, and I likewise judge that it exists. There ends all my knowledge, and the rest is construction."

[Wyrmfang]

Asiallista juttua, josta voin laajalti olla samaa mieltä. Odotan mielenkiinnolla päinvastaisen näkemyksen omaavien kommentteja. Luulisin että nihilismin ja objektivismin välinen kuilu on mahdoton kuroa yhteen ja siksi ratkaisua täytyy etsiä muulta suunnalta. Siksipä puutun seuraavaan aiheeseen, joka itselleni jo väitöskirjatyönkin kautta on läheinen ja tärkeä:

Kantin mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät moraalikäsitykset todistavat absoluuttisen moraalin puolesta, mutta eikö tämä oikeasti vain todista ihmiskunnan subjektiivisen moraalikäsityksen yhteneväisyyden?

Teoreettisessa mielessä Kant ei varmaan olisi katsonut tätäkään todistetuksi. Mutta Kantin filosofian hienous ja samalla mahdollinen heikkous on siinä, että hän erotteli teoreettisesta eroavan käytännöllisen näkökulman, jossa kysyms nihilismistä ja objektivismista ei ole lainkaan mielekäs. Moraalilaki on ihmisen välittömästi käytännöllisesti tiedostama tahtoa keskeisellä tavalla sitova asia, ja siksi ihmisen on pragmaattisesti mahdotonta toimia ikään kuin moraalilaki ei olisi myös "oikeasti" olemassa, vaikkakaan tätä ei voi Kantin mukaan ikinä todistaa teoreettisesti suuntaan tai toiseen (yritys siihen olisi käsitteellinen virhe). Se taas, että voin omasta tietoisuudestani päätellä muiden kokevan samalla tavalla on eriluonteinen kysymys, josta laajempi versio olisi, miten voimme ylipäätään torjua solipsismin.

Eihän se tarina tietysti kokonaan tähän jää, koska teoreettinen ja käytännöllinen järki ovat kuitenkin lopulta vain yksi järki, mutta tietyn todella tärkeän etapin näkisin Kantin saavuttaneen.

Täytyy tietysti vielä erotella kaksi eri kysymystä: moraalinen nihilismi ja "eksistentiaalinen" nihilismi, sekä näkemys niiden suhteesta. Nykyään yleinen näkemys lienee, että moraalinen nihilismi on joko pragmaattisesti mahdotonta tai ei myöskään teoreettisesti pitävää, mutta eksistentiaalinen nihilismi (maailmassa itsessään ei ole merkitystä ilman ihmistä) on luultavasti tosiasia.