Goreart wrote:Omistautua Jumalan palvonnalle on mun näkökulmasta ainakin pahuutta.
Veli Obnoxion jo viittasi siihen, että Shivan (~Saatanan) palvoja ei saa ajatella karmaa, vaan on ajateltava sen yli - vaikka sen sitovuus ei tästä toki mihinkään häviä. Milloin kyse on todellisesta oikein tekemisestä (Hyvästä) olisi pikkumaista perustaa oma toimintansa oman edun laskelmille. On Tehtävä Oikein eikä vain "tehtävä oikein". Siksi yhteiskunnalliset instituutiot eivät koskaan riitä; ne voivat vain parhaimmillaan osua - ja toki ne monesti osuvatkin - kyllin lähelle. Siksi jokainen on lopulta yksin, eikä yhteisö koskaan ole täysin valmis ennen pralayaa (luomistyön absoluuttiseen ykseyteen eli näennäiseen tyhjyyteen - oikeammin täyteyteen - palaamista). Kun hiekkaan piirretty kuva on valmis, se hävitetään. Siksi minä olen satanisti ei vaikka vaan koska olen teisti ja uskon Hyvään, so. ihmisen ehdottomaan velvollisuuteen etsiä totuutta ja oikein tekemistä kaikesta muusta riippumatta, olematta alisteinen millekään muulle.
Itse käsitin Obnoxionin kysymyksen myös viittauksena siihen, että hyvyys on väistämättä relativistista yhteiseksi toimintamalliksi luotuna, jolloin todellisesta Hyvästä tulee vain sinne päin olevaa "hyvää", ja potentiaalinen este. Siten erilaiset uskonnolliset ryhmät (jotka pyrkivät johtamaan ihmisiä kohti tuota todellista Hyvää eli Jumalaa tai whatever) alkavat kompastella pahasti heti kun niiden johdosta katoavat "todelliset vihityt", jotka kykenevät näkemään uskonnollisten rakenteiden taakse. Näen asian niin, että juuri vihkimys on se joka siirtää sielun aste asteelta rakenteista ytimeen, ja silloin koko kysymyksenasettelun problematiikka tavallaan menettää merkityksensä. Käsitteistä tulee muunnettavissa olevia instrumentteja sen sijaan että ne olisivat sekavia tienviittoja erilaisiin suuntiin.