Page 1 of 1

Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Thu Dec 20, 2018 10:16 am
by Gethsemane
Viime aikoina tämä kysymys on seilannut mielessäni.

Ajattelin kysyä tätä hyvin avoimella tavalla, ilman että vielä tässä kohtaa mainitsen omia ajatuksiani. En halua johdattaa keskustelua tiettyyn suuntaan, vaan olen kiinnostunut yleisesti erilaisista tulokulmista / näkemyksistä. Kiitos ajatuksistanne.

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Thu Dec 20, 2018 7:40 pm
by Smaragd
Se tuntuu vaativan:
1. Tarpeeksi passiivisen tilan mikä kykenee vastaanottamaan havainnot mahdollllisimman puhtaasti niitä liioin värittämättä. Tätä voisi ehken kutsua sydämmen kammioksi.
2. Intuitiivisen silmän, joka kykenee näkemään abstraktion läpi siihen tilaan. Tarkoittaen että vaikkei omaisi muistikuvaa esimerkiksi kuolinvuoteen äärellä tapahtuvasta asioiden läpikäymisestä, pystyisi siihen liitetyistä kokemuksista muodostamaan enemmän tai vähemmän selkeän kuvan mistä on kyse.

Ja kuten buddhi-manas on erottamattomasti yhtä, samoin myös tämä sydän ja tämä silmä vaikka ne usein joudutaankin esittämään erillään. Sydämen sulattava ominaisuus on osa sitä silmän abstraktioiden läpi kulkevaa näköaistia jne.
Mikäli buddhi jää kelkasta intuitio vääristyy infernaaliseksi kama manaksen analyysiksi ilman tunnetta välittävää yhteyttä ja mikäli manas jää kelkasta muodostetut kuvat jäävät suuremmalla todennäköisyydellä fantasiaksi, jolloin tunne saattaa välittyä, mutta se on ennemminkin toisen ulkokerroksilla mehustelua, kuin hänen syvempien kerrosten havainnointia ulkokerroksien läpi. Varmaan useimmiten saamme jonkinlaisia välimallin muotoja näistä. Fantasiaa pienillä välähdyksillä asioiden todellisesta tolasta.

Eli empatia lienee mahdollista kun intuitio kykenee todella muodostamaan elämänkokemuksen fragmenteista sillan toisen kokemukseen.

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Fri Dec 21, 2018 8:38 am
by Kenazis
Smaragd wrote: Thu Dec 20, 2018 7:40 pm Se tuntuu vaativan:
1. Tarpeeksi passiivisen tilan mikä kykenee vastaanottamaan havainnot mahdollllisimman puhtaasti niitä liioin värittämättä. Tätä voisi ehken kutsua sydämmen kammioksi.
Olematta yllä olevan kanssa eri mieltä, mutta sanoisin, että myös tarpeeksi aktiivisen tilan. Empatia vaatii olemista aktiivisena maailmassa, jonka kautta voimme yleensäkin havainnoida ympäristöämme. Empatia vaatii ainakin samalle tasolle pääsyn. Ylhäältä alaspäin katsoessa voidaan kai puhua paremmin säälistä, kun taas alhaalta ylös päin ehkä tunnetaan kateutta tai arvostusta.

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Sat Dec 22, 2018 10:01 pm
by Soror O
Smaragdin erittely on minusta ihan osuva. Tuo passiivisuus on ehkä oman mielensä hiljentämistä. Usein vuorovaikutuksessa omat mielensisällöt (tunteet, ajatukset jne.) sekoittuvat toisen ihmisen (oletettuihin) vastaaviin. Empatiassa ikäänkuin vapaaehtoisesti virittyy kokemaan toisen kokemusta - ja osaa erottaa oman tulkintansa tästä kokemuksesta. Empatia on peiliksi asettumista ja peiliin katsomista. Yksilön taidosta ja tahdosta kiinni on, kuinka paljon tai vähän peili vääristää. Se liittyy myös yhteysviettiin, eli rakkauteen.

Mutta milloin empatia on mahdollista? Eli siis mitkä ovat sen edellytykset? Empatia on nähdäkseni ihmisessä sisäsyntyisenä potentiaalina. Kuitenkin epäempaattisissa oloissa kasvaneet eivät välttämättä aktualisoi potentiaaliaan.

Olen miettinyt itse-empatiaa. Että onko se mahdollista. Itsestäni on vaikuttanut, että kykenen tuntemaan empatiaa itseäni kohtaan vain jos kuvittelen itseni toiseksi. Esimerkiksi pystyn lapsuuteni/ nuoruuteni pimeiden kokemuksien kohdalla kokemaan jossain määrin empatiaa sitä "lasta" kohtaan itsessäni. Mutta en miellä itseäni siksi lapseksi. Empatia on tanssia yhteys - toiseus -akselilla.

Jostain syystä tulee tässä yhteydessä mieleen eräs sitaatti Charles Mansonilta:
Look down at me and you see a fool; look up at me and you see a god; look straight at me and you see yourself.

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Fri Dec 28, 2018 2:49 pm
by Gethsemane
Olen sinänsä samaa mieltä Smaragdin kanssa siitä, että empatia vaatii tietynlaisen passiivisen tilan. Ja Ave, erinomaisesti todettu tuo ”oman mielen hiljentäminen”.

Empatia lienee ns. ”korkean tason” toimintaa. Tällä tarkoitan sitä, että jos ihminen on esim. hirveän stressaantunut niin nuo primitiiviset asiat menevät silloin kaiken tällaisen hienomman toiminnan edelle. Ne kun ovat hallitsemattomampia ja syvemmällä ihmisessä eli siten elossapysymisen kannalta välttämättömiä. Tämähän näkyy paitsi pienimuotoisemmin, niin myös vaaratilanteissa kuten silloin kun omaa tai läheisen henkeä uhataan.

Periaatteessa empatia voi olla karkeasti sanottuna tietyssä mielentilassa valinta ja sitä taas toisessa vähemmässä määrin. Voisiko tästä päätellä, että esim. meditoivat ihmiset ovat vähemmän stressaantuneina ovat empaattisempia? Ehkä vähän pitkälle pääteltyä, mutta miksipä toisaalta ei.

Ja sitten taas Kenanziksen mainitsema aktiivinen tila on kai myös olennaista. Sellainen hereillä oleminen vai olisiko tätä hyvä kuvaamaan sanana myös esim. valppaus? Onhan empatia tosiaan tahtoa ymmärtää ja siten se edellyttää sitä, että aktiivisuus kääntyy itsestä ulospäin (sikäli kuin se on mahdollista yllä olevan huomioiden).

Intuitiivisuus auttaa näkemään toisessa asioita hienovaraisemmin, joten se on varmasti lisää empatian mahdollisuuksia. On itseasiassa niin, että empatia tosiaan edellyttää elämänkokemusta (kuten Smaragd sinäkin ajattelit). Ihminen on empaattisimmillaan n. 30-vuotiaana (silloin tapahtuu yleensä monenlaista) ja epäempaattisimmillaan lapsena. Tässä on myös taustalla se, että empatian kehittyminen ihmisisessä edellyttää empatian saamista. Se ei itseasiassa ole
sisäsyntyistä. Tämä siis näin tietämänäni faktana, muu osuus onkin dadaa.

Sitten tuo itseen kohdistettu empatia (Ave). Milloin se on tarpeen, niin kai juuri silloin kun joutuu kääntymään enemmän itseensä eli on siellä aivojen syvempiin osiin jumiutuneena. Eipä siis ihme jos se on vaikeaa. Empatia edellyttää pitkälti toista (oli se sitten ihminen tai vaikka lemmikki, mikä nyt antaakaan tällaista lohtua). Itseään kohtaan herkästi on paljon vaativampi, kuin mitä ikinä olisi muita kohtaan. Mielenkiintoinen näkökulma tuo itse-empatia.

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Fri Jan 04, 2019 12:00 pm
by obnoxion
Yleensä kun puhun tietoisuudesta, puhun sydämestä, sillä näin asia käsitetään tantroissa ja runoudesssa jotka ovat omia lähtökohtiani. Mutta jos puhutaan aivoista, on kiinnostavaa että empatiassa aktivoituvia peilisoluja on aivojen liikealueilla. Siispä eräällä tapaa fyysisyys olisi olennaista empatialle. Muista dokumentin, jossa näytettiin kaksiulotteisia (maalaustaiteilijan) kankaita, joista toisissa oli pitkä viiva, ja toisissa pitkä viilto. Vain nämä kankaat jossa oli suoran viivan sijasta suora viilto, aktivoivat peilisoluja. Tämä oli minulle merkittävä löytö, sillä olin pitkään yrittänyt ymmärtää taiteilijoita jotka viiltävät kankaitaan. Tavallaan tuo viilto leikkaa suoraan empatian mahdollistaviin alueisiin aivoissa, joka taas antaa osuvan kokonaiskuvan objektin ja subjektin sisäkkäisyydestä.

Ja miten tämä viiltojäljen vaikuttavuus liittyy aivojen liikekeskukseen ja motoriseen hermostoon, johtuu siitä miten viilto jälki kaksiulotteisenakin hieman repsottaa, samaistuminen tapahtuisi juuri liikkumikokemuksen kautta.

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Sun Jan 06, 2019 3:22 pm
by Smaragd
Tuosta minun kahtiajaostahan jäi atma pois, minkä voi ajatella olevan myös sitä aktiivisuutta mistä fra Kenaziz puhui. Atman eli tahdon alemman kolmion vastaavuus on kehomme ja sitä kautta myös tullaan tähän fyysisyyteen. Tässä kohtaa liikkeestä tulee mieleen kehonkontaktin oleellisuus toisten sydämmiin kurkottaessa, esimerkkinä rakastavaisten kisailu. Fyysisen mittelöinnin oleellisuus toisen tuntemisessa. Luulen että kamppailulajeissakin voi olla kyse tästä. Niinhän se vanha sanontakin käy: "rakkaudesta se hevonenkin potkii".

Re: Milloin empatia on mahdollista?

Posted: Thu Feb 21, 2019 2:33 pm
by Mikael
Allekirjoitan omasta kokemuksestani Smaragdin erittelyn. Tämä on tullut esiin jo joissakin vastauksissa, joten ehkä turhaa toistoa, mutta olen havainnut, että jokaisen elämä on täynnä omien kokemusten mukanaan tuomaa kohinaa, joka vääristä toisten ihmisten viestejä. Se on hirveän luonnollista, koska ihminen luontaisesti kuitenkin tulkitsee kaikkea vastaantulevaa ja oma persoona, omien kokemusten muokkaamaana, on vahva tulkinnan apuväline. Vaikka se on luonnollista, se on myös ongelmallista, koska siitä seuraa helposti ohitse ja ylitse puhumista ja toisen kokemusten vääränlaista itseensä ottamista. En osaa kuvata sitä sen paremmin.

Tämä on mielenkiintoinen aihe, koska pohdin empatian olemusta jo niinä aikoina, jolloin opetin budoa. Jos todellisen budon tehtävänä oli päästä harmoniaan ympäristön kanssa ja oppia rakastamaan elämää ja suhtautumaan toisiin myötätuntoisesti, näin sen kuitenkin toimivan itse harjoitustilanteissa monesti päinvastoin. Ja jos harjoitustilanne on kalpea varjokuva siitä, miten sitä budoa toteutetaan harjoitustilanteiden ulkopuolella, koin välillä toimivani vastuuttomasti.

Kysyin neuvoa itseäni huomattavasti kokeneemmalta opettajalta ja päädyin ottamaan osaksi harjoitusrutiineja hänen opettamansa mielentyhjentämiseen liittyvän harjoituksen. Se oli hyvin yksinkertainen meditatiivinen harjoitus, jonka sisältöä en tässä nyt avaa. Alku oli vaikeaa, koska asia oli uusi ja osa oppilaista ei ollut alkuun kovin motivoitunut siihen, mutta ajoin sen sinnikkäästi sisään. Muutaman kuukauden sisällä pystyin aistimaan muutoksen salilla. Ensinnäkin vaaratilanteet ja loukkaantumisriski pienenivät dramaattisesti. Ihmiset olivat yksinkertaisesti keskittyneempiä salilla ja pystyivät paremmin "näkemään" harjoituskumppaninsa. Toisten kunnioittaminen ja vääränlainen, pelkästään omaan itsekkääseen kehittymiseen tähtäävä harjoittelu, väheni. Ryhmä pysyi samana koko jakson aikana. Tämä liittyy minusta empatiaan, koska tulkitsen empatian olevan muutakin kuin henkinen tila. Harjoittelu oli edelleen fyysistä, mutta tämän pienen lisän avulla siihen liittyi entistä paremmin lajin alkujuuriin kuuluva ajatus mielen ja kehon toiminnan yhdistämisestä. Mielensä rauhoittanut (passivoinut) ihminen pystyy paremmin sammuttamaan omaa "kohinaansa" ja näkemään eteensä tulevat tilanteet kirkkaammin ja itsensä ulkopuolisina.