Wyrmfang wrote:Olen melko lailla vakuuttunut, että on kategoriavirhe ajatella, että ihmiskunta kehittyisi henkisesti havaitessaan joitain asioita tieteellisesti tosiksi. Etiikan ja uskonnon tosi liikkuu täysin eri tasolla.
Juuri näin. Tästähän me aikanaan toisen aihealueen alla täällä puhuimme, & esitin itsekin sen ajatuksen että ihminen voi uskoa mihin tahansa aineen subtiileihin vaikutusmahdollisuuksiin (parapsykologisiin ilmiöihin) sen auttamatta häntä eettisesti ja/eli henkisesti millään lailla.
Missä mielipiteemme eroavat on se, että sinä näytät suhtautuvan asiaan absoluuttisesti. Siitä että henkisemmän aineen mukaantuominen tutkimukseen ei lunastaisi koko systeemiä vedät sen johtopäätöksen että sellaisen pyrkimyksestä ei olisi mitään hyötyä, & otat mukaan tämä kategoriaeron.
Itse koen asian paljon relatiivisemmin, ts. että kunakin aikana on mahdollista toimia tavalla, jolla ei-absoluuttisesta keinosta tulee tuohon tilanteeseen oikein sovellettuna oleellinen kehityskeino.
Tietenkin riippuu sitten siitä kuinka tuota keinoa käytetään, kehittyykö kulttuuri sairaalloisesti vai harmonisesti, siis enemmän alas- tai ylöspäisillä kiskoilla. Mutta jos muutos pyritään tekemään kokonaisvaltaisen kehityksen huomioon ottaen & oikeista intentionaalisista lähtökohdista &c., ei ole lainkaan samantekevää onko meillä asioista materialistisempi vaiko hienoaineisempi yleiskäsitys. Pohjimmiltaan se ei vaikuta yksilöön, mutta de facto se vaikuttaa yhteisöön & sitä kautta yksilöihin. Tässä ei kategoriaero merkitse mitään.
Wyrmfang wrote:Parapsykologista tutkimusta on tehty vaikka kuinka kauan, eikä mitään pitävää ole löydetty.
Ymmärrän, että tämä ei ole pääpointtisi, mutta koska se monille on, tartun hetkeksi tähän & sanon vain: jo Tieteen Uskonnossa olen esittänyt mielestäni tarpeeksi syitä tähän.
Moni kehittynyt okkultisti voisi halutessaan todistaa parapsykologiaa suurelle maailmalle, mutta mahdollisuuksien kera syntyy myös ymmärrys siitä, miksi olisi pelkkää haittaa tehdä näin. Se taas liittyy osaltaan juuri tuohon kategoriaeron ongelmaan: ei vain päämäärä vaan, ja vielä enemmän, tie joka siihen käydään. Jos isä tai äiti kantaa vastasyntyneen kaikkialle minne se haluaa mennä, se ei koskaan opi kävelemään.
Wyrmfang wrote:Ei tietysti ole mahdotonta, että parapsykologiassa tosiaan tehtäisiin mainitsemasi kaltainen läpimurto. Oleellista on kuitenkin nimenomaan se, että tämä tehdään tieteellisesti. Arkikokemuksessa moni asia voi vaikuttaa hyvinkin aukottomasti yliaistilliselta, mutta kun asiaa tarkemmin tutkii, näin ei vaikutakaan olevan. (...) Jos tehdään todennettavissa olevia väitteitä, niitä täytyy tutkia tieteellisesti. En jotekin usko, että oikea tapa kritisoida tieteellistä maailmankuvaa on väittää, että se ei tiedä jotain.
OK, toistan jälleen:
Kyllä, olen samaa mieltä siitä, että tieteen tulee käyttää nimenomaan tieteellisiä metodeja. Olen esimerkiksi itse kehottanut suhtautumaan astraaliseen prosessiin kahdella vaihtoehtoisella tavalla, jotka molemmat auttavat puhdistamaan tuon tason ongelmia. Toinen näistä on juuri se että periksiantamattomalla, kylmän tieteellisellä empirismillä uutettaisiin astraali-ilmiöistä esiin niiden objektiivinen tuloksellisuus.
Tämä siis toisena asiana. Mutta sitten toinen, nk. "tieteellinen maailmankuva". Tällaista "tieteellistä maailmankuvaa" ei ole olemassa, vaan maailmankuvassa on kyseessä aina hyppy uskon alueelle - pois tieteen omasta tiukasta määritelmästä. Meillä on vain todennäköisyyksiä, & nykymaailma tulkitsee noita todennäköisyyksiä harhaantuneesti; samaan tapaan kuin huonosti laaditun gallupin vastauksista voidaan lukea mitä tahansa.
Tiede itse on vain instrumentti, ja tuota instrumenttia voi pitää kädessään okkultisti tai skientisti yhtä lailla.
Wyrmfang wrote:Mutta toistan edelleen, mitä merkitystä tällä on? Miksi okkultismin pitäisi olla tiedettä ja tuottaa tietoa? Eikö todistuksia vaativalle voi hymyillä ja jättää hänet pohtimaan, miksi oikeastaan ne todistukset tuntuvat niin tärkeältä?
Saman tien voidaan tuolla logiikalla kysyä, miksi me tässä edes puhumme.
Kyseessä on totuuspyrkimyksen itseisarvoisuus. Vaikka on totta että riippumatta oman tietämyksemme asteesta voimme tehdä kulloisenkin tilanteen pohjalta oikean tai väärän moraalisen ratkaisun, pelätä totuudellisuutta ikään kuin jonakin moraalia tappavana on väärää arkuutta.
Tavallaan tässä ovat vastakkain protestanttinen ja buddhalainen ajatus teologisen tiedon luonteesta: siinä missä ensin mainitulle on melkeinpä pyhäinhäväistys etsiä avaimia hengen älyllisen tutkimuksen alueelta, jälkimmäinen pitää tietämättömyyttä synneistä suurimpana (tai ainoana). Paikkansa & vaaranpaikkansa molemmissa, mutta omat sympatiani ovat kuitenkin enemmän jälkimmäisen puolella.
Wyrmfang wrote:Olisiko Ivan ollut tyytyväinen, jos olisi saanut tietää, että Jumala on olemassa ja kaikelle kärsimykselle on lopulta kuitenkin tarkoitus?
En tiedä sinun Ivanistasi, mutta minun Ivanini olisi.