Sympatiaa pahuudelle

Veljille esitetyt kysymykset.
Wyrmfang
Frater
Posts: 1105
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Jyväskylä

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Wyrmfang » Sat Jan 21, 2017 2:29 pm

Nefastos wrote:Seuraavan pohjalta:
Wyrmfang wrote:Fosforoksessa on joitain Schelling-henkisiä katkelmia, mutta kokonaisuutena Nefastoksen ajattelu näyttäytyy minulle neoplatonistisena


– kysyn varmuuden vuoksi kumpaan seuraavassa liität omat näkemykseni?

Wyrmfang wrote:mutta on täysin eri asia ajatella, että paha lakkaa olemasta pahaa ihmiselle vieraan ymmärryksen näkökulmasta tai että todellisuus itsessään on sillä tavoin perustavasti paradoksaalinen, että se siinä on jotain mitä siinä ei pitäisi olla.


Asia on tärkeä, koska tässä tullaan nopeasti pisteeseen, missä gnostinen kieli voi olla erehdyttävä, & esimerkiksi uudemman antikosmisen satanismin tulkinta on näin ollen erehtynyt. Toisin sanoen, missä kohdin tarkoitetaan jotain kirjaimellisesti, missä kohdin kyseessä on uskonnolliseen mystiikkaan (ml. tantraan tai antinomiaan) kuuluva "hämärä puhe", jossa vaikuttaa allegorinen taso.
Jälkimmäinen Schellingin edustama näkemys on se, joka antaa minusta käytännössä parhaat eväät kohdata paha. Tämän näkemyksen peruslähtökohta on, että pahaa on todella olemassa kirjaimellisesta, Jumalassa itsessään on jotain mitä hänessä ei pitäisi olla ja Jumala käy läpi vastaavaa kehitysprosessia kuin ihminen. Ero on tietysti, että siinä missä ihminen voi ns. langeta, pyrkiä asettamaan olemassaolevan järjestyksen alisteiseksi sen kaoottisella perustalle (tai arkikielisemmin: ajatella että hänen oma partikulaarinen tahtonsa on merkittävämpi kuin universaalit lainalaisuudet), Jumalalle tämä mahdollisuus ei ole reaalinen, vaan Jumala alistaa "perustan tahdon" itsessään palvelemaan "rakkauden tahtoa". Eli onhan tässä paljon allegorista, mutta peruslähtökohta on kuitenkin se, että paha asuu Jumalassa itsessään eikä ole ihmisen rajallisen näkökulman luoma illuusio.
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 918
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Insanus » Sat Jan 28, 2017 5:21 pm

Tuo pahan oleminen Jumalassa itsessään on viehättävä idea sikäli, että eksistentialistinen tulkinta voisi kääntää privatio bonumin privatio malumiksi & pitää hyvyyttä ihmisen rajallisen näkökulman luomana illuusiona. Ehkä jopa tuon rajallisen näkökulman konstituoijana. Nietzschen romauttaminen mustaksi aukoksi kierkegaardilaisella demonisuudella: Ei hyvän ja pahan, vaan ainoastaan hyvän tuolla puolen. Jos hyvää on se, mikä on ihmisen mukautuvuudessa keinotekoisena ykseytenä ja pahaa se, mikä on sen ulkopuolella tuntemattomana kaaoksena voisi myyttiä jumalten tulen viemisestä katsoa pahuuden inhimillistämisenä...?
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3357
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Nefastos » Sun Jan 29, 2017 12:23 pm

Insanus wrote:Tuo pahan oleminen Jumalassa itsessään on viehättävä idea sikäli, että eksistentialistinen tulkinta voisi kääntää privatio bonumin privatio malumiksi & pitää hyvyyttä ihmisen rajallisen näkökulman luomana illuusiona. Ehkä jopa tuon rajallisen näkökulman konstituoijana. Nietzschen romauttaminen mustaksi aukoksi kierkegaardilaisella demonisuudella: Ei hyvän ja pahan, vaan ainoastaan hyvän tuolla puolen. Jos hyvää on se, mikä on ihmisen mukautuvuudessa keinotekoisena ykseytenä ja pahaa se, mikä on sen ulkopuolella tuntemattomana kaaoksena voisi myyttiä jumalten tulen viemisestä katsoa pahuuden inhimillistämisenä...?


Tuolla tavoin koen itse maailman synkimpinä hetkinäni. Jotka eivät ole niin harvinaisia kuin voisi toivoa. Eli että vain paha on totta, ehdottoman ja absoluuttisen totta (koska paha on liiallisessa kärsimyksessä & tuo kärsimys on ainoa vastaansanomaton asia), ja että "valo on olemassa vain, jotta pimeys tulisi käsitettäväksi, ja hauras alkeellinen ilo vain, jotta tuska siitä voisi imeä elämänsä ja paisua maailmojen kokoiseksi lakkaamattoman luomisen ja sen tähden lakkaamattoman hävityksen masokistiseksi euforiaksi". Ts. hyvä on pahalle välttämätön rakenne, jonka varassa se elää, mutta joka siten itse on suurinta pahaa, koska ilman tuota valheellista luuloa muusta ei koko kärsimyksen kärsittävyys tai pahan pahuus olisi edes mahdollinen.

Mutta silloinkin kun mieli ei jaksa uskoa mihinkään muuhun rakenteeseen, sille jää oma luciferinen ylpeytensä. Ja kuten edellä mainitsin, tämä onkin oman satanismini ytimessä: täydellinen uppiniskaisuus sen edessä mikä on "totta" (Jumala, absoluutti, luonto, todellisuus sinänsä), ja pitäminen kiinni siitä miten asioiden pitäisi olla, vaikka se olisi toivotonta. Ja tässä näemme kuinka nuo kaksi tietä, ylöspäinen ja alaspäinen, ovat yhtäläisen järjettömiä, ja molemmat lopulta sidottuja omaan mihinkään tukeutumattomaan sisäiseen monologiinsa. Ervast sanoo sen parhaiten: Vaikka kaikki maa järkkyisi ja tähdet putoaisivat taivaalta, okkultisti pitää kiinni äärimmäisestä henkisestä vakaumuksestaan.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Tähti
Posts: 173
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Tähti » Mon Jan 30, 2017 11:39 am

Missä menee raja, että jotain juttua (esim joku julkisuudessa oleva ihminen) pidetään hyvänä, mutta huomataan että hänellä on myös huonoja tai pahoja ominaisuuksia, vs. jotain pidetään pahana tai huonona, mutta saatetaan huomata että hänellä on myös hyviä puolia?
Isobel
Posts: 63
Joined: Sun Jan 24, 2016 12:11 pm

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Isobel » Tue Jan 31, 2017 9:44 pm

Kiitos kaikille hyvistä näkökulmista ja vinkeistä.

Tietysti hyvässä on olemassa paha ja pahassa olemassa hyvä. Ainkin kun ihmisistä puhutaan ja ihmisen luontaisesta hyvyydestä vs. pahuudesta.
Olen ehkä ajatellut asiaa liian naiivisti ja ollut järkyttynyt kuulemastani pahuudesta, pysähtymättä ajattelemaan ihmisen kokemuksia ja hänen tietään. Tai sitä hyvää mitä hänessä on. Asioita ja pahoja tekoja en voi hyväksyä, mutta ehkä opin hyväksymään itse ihmisen, ainakin yrittää ymmärtää hänen päätöksiään sen kautta, mitkä asiat niihin on vaikuttaneet. Sen kautta ehkä opin hyväksymään hänet osana sitä energiaa joka minussakin vaikuttaa.

Luulen että oma alaspäinen tieni jota kuljin pitkään on osaltaan vaikuttavana tekijänä siihen, miksi koen niin raskaasti kuulemani pahuudet. Ehkä olen yrittänyt tuomita ne niin järkähtämättömästi siksi, ja sen takia tuominnut myös ihmisen enkä vain tekoja, että minun on ollut äärimmäisen vaikea hyväksyä itsessäni sitä pahuutta jota minussa kiistämättä on olemassa. Ja jota on kiistämättä olemassa myös jumalassa ja luonnossa.
Nosce Te Ipsum
User avatar
Beshiira
Frater
Posts: 194
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Beshiira » Tue May 16, 2017 11:03 am

Nefastos wrote:Siksi itse miellän itseni satanistiksi mutta sen sijaan en koe olevani Jumalan palvelija (esim. kristitty), koska en koe että tuo "Kaikki" joka on Jumala on oikein. Maailman tulisi olla toisenlainen. Mutta uskon myös että mitä pidemmälle tieni minua vie, mitä enemmän ymmärrän Saatanasta, sitä enemmän Saatana myös paljastaa minulle Jumalasta; ja lopulta, kun olen valmis, Hän on vienyt minut Jumalan luo, jonka kaikkein suurin palvelija Hän itse on.
Kirjoituksissasi kaiken pohjana tuntuu olevan Ykseyden filosofia, jota voi käsittääkseni tulkita niin, että Absoluutin näkökulmasta kaikki on täydellisesti paikoillaan, ikään kuin valtavassa liikkeessä monimuotoistumisten ketjussa kohti alkupistettä (vaikka tuo piste ei itse asiassa olisikaan tämän valtavan prosessin jälkeen yksi yhteen alkutilanteen kanssa), ja tässä liikkeessä ihmisten teot vaikuttavat ennen kaikkea sen nopeuteen (kärsimyksen pitkittämiseen tai vähentämiseen). Vastakohtien syntymiseltä (kuolemalta, ennen pitkää myös kärsimykseltä) ei voi välttyä, kun luomattomasta nousee (laskeutuu?) ilmennykseen ensimmäinen luotu, kun täydellisyys rikkoutuu, kun havaitseminen ylipäätään on mahdollista yms. Ja tässä kohtaa myös Saatanan luonne Jumalan palvelijana ja ihmisen tienä Jumalan luo käy järkeen.

Minua kuitenkin hämmentää ajatus siitä, miten "maailman (kokonaisuutena) tulisi olla toisenlainen", miten "et ole (myös) Jumalan palvelija" yms. Jos kaikki lopulta pohjautuu samaan ykseyteen, miten tuo ykseys, kaikki, voi olla vääränlainen? Tiedostan, että tämä saattaa tuntua hölmöltä sanojen pyörittelyltä ja saivartelulta, mutta miten kaikki voi olla järjestetty väärin? Miten muuten sitten voisi olla? Eikö samalla putoa pohja pois hartaalta uskonnollisuudelta ja okkultismiltakin? Toki voidaan kuvitella maailma ilman kärsimystä ja pahuutta, ja tähän idealisti toteaakin, että silloin se on myös toteutettavissa. Tämän ymmärrän, mutta tipun kärryiltä siinä, kun Jumalan syyttäminen tuntuukin kohdistuvan Absoluuttiin, jonka ulkopuolelle ei käsittääkseni pitäisi jäädä enää mitään (minkään transsendenssin takana olevaa vieläkin transsendentimpaa transsendenssiakaan).

Vai onko tässä sittenkin Jumalan ja Absoluutin välillä jokin ero? Onko niin, että siihen asti, että "Saatana on vienyt [ihmisen] Jumalan luo", Absoluuttikin on vain jumalankuva muiden joukossa, ja kuitenkin lopulta, "kun [ihminen] on valmis", voidaan käsittää Jumala vieläkin kokonaisvaltaisemmin ja todellakin sisäistäen nähdä pahimmat kuviteltavissa olevat kärsimyksetkin omalla täydellisellä paikallaan ykseydessä, tietyn aikakauden väistämättömänä osana (enkä tarkoita, että niiden traagisuus yksilöille tällöinkään vähenisi)? Tai ehkä tässä vaiheessa ihminen on itsekin jo siinä määrin "jotain aivan muuta", että koko kysymyksenasettelu on mieletön. Voiko siinä tapauksessa toisaalta Absoluutista sanoa ennen tuota yhtään mitään, sitäkään, että "maailman tulisi olla toisenlainen"? Vai onko kyse kenties siitä, että tuollainen muotoilu vain on nimenomaan käytännön ja toiminnan kannalta parempi, kuin sanoa olevansa Jumalan palvelija? Ehkä tässä oleellinen on myös ainakin Kyynisyyden voittaminen -ketjussa esittämäsi ajatus siitä, että mahdollisesti "Jumala voi saavuttaa faktisen hyvyyden maailmassa vain ihmisen kautta".

Tarkoitukseni ei ole nipottaa sanavalinnoista tai käydä peitsi tanassa taistoon ja haastamaan vain vääntämisen riemusta, vaan kysyn, koska olen viime aikoina miettinyt samoja asioita melkeinpä kaiken aikaa, ja minua kiinnostaisi kuulla enemmän. Enkä oleta saavani vastauksia jokaiseen virkkeeseen, jonka perässä on kysymysmerkki. Toki tässä puhutaan varsin hankalasti objektiivisesti keskusteltavissa olevista asioista, sanoilla, joilla on väistämättäkin eri yhteyksissä eri merkityksiä, ja voi olla, että minulta on vain mennyt ohi jotain, joka hieman toisenlaiselle luonteelle olisi itsestäänselvää jo sen perusteella, mitä tällä foorumilla (tai AT:n kirjallisuudessa) on aiemmin sanottu.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3357
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Nefastos » Tue May 16, 2017 12:34 pm

Ei, kyllä kysymys on erinomainen. Siihen on kaksi samanaikaista vastausta.
Beshiira wrote:Minua kuitenkin hämmentää ajatus siitä, miten "maailman (kokonaisuutena) tulisi olla toisenlainen", miten "et ole (myös) Jumalan palvelija" yms. Jos kaikki lopulta pohjautuu samaan ykseyteen, miten tuo ykseys, kaikki, voi olla vääränlainen? Tiedostan, että tämä saattaa tuntua hölmöltä sanojen pyörittelyltä ja saivartelulta, mutta miten kaikki voi olla järjestetty väärin? Miten muuten sitten voisi olla?


Ensimmäinen vastaus.
Ei se voikaan. Toisin sanoen, ongelma on minussa eikä maailmassa. Eli voidaan varsin hyvin sanoa että tämän inhimillisen kärsimyksen pohjana on juuri se luciferinen ylpeys, joka kieltäytyy alistumasta Jumalalle (kokonaisuudelle), vaikka pitäisi olla lähtökohtaisesti selvää että absoluutti eikä erillistekijä on oikeassa. Muurahainen voisi puida hypoteettista nyrkkiään vuorelle & vaatia sitä siirtymään, mutta tosiasiassa edes muurahainen ei voi olla niin typerä; vain ihminen voi. Kyse on siis hybriksestä. Tällainen jumalten uhmaamisen toposhan oli hyvin yleinen antiikin Kreikan helvettiin päätyneissä sankareissa (joilla Dantekin täytti erään osan syvemmästä helvetistään).

Toinen vastaus.
Minä, erityisesti nimenomaan minä kaikkeni ponnistavana tietoisuuden valontuikkeena, olen yhtä lailla osa Jumalaa eli Absoluuttista Merkitystä. Niinpä oma vastalauseeni on sekin yhtä lailla pyhä & merkityksekäs, kun vain teen todellakin 100 % vakavissani, ilman minkäänlaista esittävää epäaitoutta, mikä on pyhän vastakohta (profaani). Siten se omassa sydämessäni yhtä lailla kuin järjessänikin ehdottomana pysyvä tunne "Tämä ei ole oikein" ei ole ainoastaan Johanneksen, vaan nimenomaan Jumalan kokemus. Se on osa makrokosmista Suurta Työtä: Logoksen teosofista joogaa itsensä kanssa, pyrkien, johtaen jonnekin; ilmaisten jotakin.

Ajan käsitteen pohtiminen siltä pohjalta mitä esimerkiksi tässä kirjoitelmassa olen esittänyt silloittaa paradoksin (vastausten 1 & 2 yhtäläisen läsnäolon) mahdottomuuden. "Jumalalle" ei ole olemassa menneisyyttä tai tulevaisuutta, vaan kaikki hetket ovat yhtä. Siten täyttymättömän, "keskeneräisen" maailman tuska on itse asiassa illuusio, sillä niin sanotusti "tälläkin hetkellä" (tilassa joka meille on vain näennäisesti kaukaista tulevaisuutta emanaation takaisinpaluun huipussa) kaikki on jo täydellistä, kärsimys läpinähty, Merkitys yksin läpäisten kaiken. On siis olemassa näennäisesti kaksi maailmaa, ajallinen (jossa sielun kapina on oikeutettu) & ajaton (jossa kaikki on oikein); mutta tosiasiassa ensin mainittu on yksinomaan heijastuma tai fragmentti jälkimmäisestä.

Tämäkään ei kuitenkaan riitä poistamaan paradoksia, se ainoastaan mahdollistaa sen pyörittelyn & ikään kuin prosessin - Suuren Työn - polttoaineen (jota ilman jokainen tietyssä pisteessä valitsisi alaspäisen tien). Sillä yhtä lailla voidaan jatkaa kysymyksillä ad nauseam: miksi tällainen reflektioprosessi eli illuusiomaailman näennäinen ontologia on tarpeen & väistämätön, ja niin edelleen.

Uskoakseni jälkimmäiset kysymyksesi tulevat tavallaan tässä jo vastatuiksi; mutta jos eivät tule, jatkan mielelläni keskustelua niistä.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 918
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Insanus » Tue May 16, 2017 6:17 pm

Liian usein kuulee ajatuksen siitä että meillä (minulla) on subjektiivinen maailmakokemus joka voi olla minulle tärkeä, mutta ei kiinnosta maailmaa ollenkaan. Tässä käytetään samanlaista kikkaa kuin puhuttaessa kovista luonnonlaeista tuolla ja pienen ihmisen illuusioista täällä. Jos minulla kerran ei ole muuta mahdollisuutta kohdata maailmaa kuin subjektiivinen kokemukseni, mistä voin johtaa tämän "maailman jota merkitys ei kiinnosta"? Jos jokainen puu ja pensas on harhaisten projektioitteni merkityksellistämää, mistä löydän sen kylmän ja pahan maailman joka ei piittaa minusta eikä muista ihmisistä? Se on jollain tavalla minut ylittävä, mukautuvuusalueeni tuonpuoleinen voima joka riitelee minun pientä kuplaani vastaan. Tässä mielessä voidaan ajatella että "minun subjektiivinen maailmani" on illuusio, jota laajempi kokonaisuus yrittää mukauttaa itseensä jotta ylpeys murenisi ja osallistuisin suuremman ykseyden työhön. Tässä mielessä olen "harhainen ja väärässä", pitäytyen omassa pienessä maailmassani silmät kiinni suuremmalta totuudelta.

Mutta jos haluan pysyä tällaisessa "brutaalissa rehellisyydessä" niin kuin jotkut sanovat, niin käsitys kylmästä maailmasta lienee sille alisteinen yhtä lailla. Jotkut hakevat turvansa siitä että tuttujen merkitysten takana on ihmiset mitätöivä dehumanisoiva kosmos jota vastaan me pienen hetken taistelemme kunnes kuolemme pois. Merkitystäni ja subjektiivisuuttani masentavat voimat "rakenteeni tuolla puolen" ovat nekin kuitenkin näyttäytyneet minulle, ne ovat maailmani eikä mikään maailma sellaisenaan joka sanelee ehtoja kielellä jota kukaan ei voi ymmärtää. Tällainen maailman rajojen muodostama ykseys on minusta jonkinlainen demiurgipsykoosi, vankilailluusio joka ei ole "kaikki kaikkena" vaan "kaikki kaikkenaNI", identiteettini ja kaipuuni kasaama joukko vaikutelmia joista rakentaa. Merkityksettömyys on estetiikkaa, siitä voi olla puhdas intuitio josta voidaan affektoitua ja jota voidaan käyttää. Kun alan riisua maailmaani itsestäni, tai itseäni maailmastani jollain tavalla kuihdutan sieluni ja olen lähempänä kuolemaani.

Kuolemallani ja maailmani loppumisella on se liminaalinen funktio olla & tulla välittäjäksi täältä sinne tai sieltä tänne (mitä Nefastos sanoi ajalliseksi ja ajattomaksi, joku sanoisi aineeksi ja hengeksi, joku tietoisuudeksi ja alitajunnaksi jne)
joka menee kaiken yli so. ykseyden yli. Esimerkkinä on eri asia puhua maailmankaikkeudesta kirjallisuuden muotona kuin fysiikan tutkimuskohteena. Periaatteessa ne molemmat voisivat selittää tyhjentävästi "kaiken" suhteuttamalla sen itseensä. "Kaikki kaiket" tai ykseys joka puhuu itsestään käyttämättä mitään kieltä ollen muodottomuudessaan ehdoton jne jne on vain yksi virtaus jolla ei ole mitään "korkeampaa arvoa" jossain VIELÄ korkeammassa järjestelmässä.

Toivottavasti tämä liittyi nyt aiheeseen jotenkin, se vaan tuli jostain.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
User avatar
RaktaZoci
Posts: 1431
Joined: Tue Feb 05, 2013 11:32 pm
Location: Salo

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby RaktaZoci » Wed May 17, 2017 10:59 am

Insanus wrote:Jos minulla kerran ei ole muuta mahdollisuutta kohdata maailmaa kuin subjektiivinen kokemukseni, mistä voin johtaa tämän "maailman jota merkitys ei kiinnosta"? Jos jokainen puu ja pensas on harhaisten projektioitteni merkityksellistämää, mistä löydän sen kylmän ja pahan maailman joka ei piittaa minusta eikä muista ihmisistä?
Yksi vastaus tähän olisi intersubjektiivisuuden korostaminen, eli voimme nähdä itsemme muissa ihmisissä. Tietyssä mielessä itsemme toisessa. Tuo toinen tunnistetaan kuitenkin samanlaiseksi kuin itse, ts. itseksi toisessa. Tämän kollektiivisen kokemuksen itseydestä toisessa voidaan sanoa todistavan oliomaailman olemassaolon.
Insanus wrote:Tässä mielessä voidaan ajatella että "minun subjektiivinen maailmani" on illuusio, jota laajempi kokonaisuus yrittää mukauttaa itseensä
Tämä esitys vaikuttaa yllättävän deterministiseltä määritelmältä, mitä saattaa olla vaikea sovittaa yhteen ihmisen vapauden ja toisin tekemisen vaihtoehdon olemassaolon kanssa.
Insanus wrote:Tällainen maailman rajojen muodostama ykseys on minusta jonkinlainen demiurgipsykoosi, vankilailluusio joka ei ole "kaikki kaikkena" vaan "kaikki kaikkenaNI", identiteettini ja kaipuuni kasaama joukko vaikutelmia joista rakentaa.
Tuo on varmasti yksi näkemys aiheeseen. Itse olen koittanut lähestyä asiaa jotenkin sillä tavoin, että jos voimme oppia ymmärtämään maailmaa (tai maailmankaikkeutta), voimme samojen sääntöjen mukaan (karkeasti ilmaisten) oppia elämään "oikein" myös henkilökohtaisessa maailmassamme. Jos ihmisessä todella on, kuten uskon, kipinä jumalasta (so. absoluutista), on tuon linkin kautta mahdollista yhtyä tuohon ikuisuuteen, tai ainakin osaan sitä, sekä sen kautta selvittää (filosofisia) totuuksia elämästä.
Insanus wrote:Merkityksettömyys on estetiikkaa, siitä voi olla puhdas intuitio josta voidaan affektoitua ja jota voidaan käyttää. Kun alan riisua maailmaani itsestäni, tai itseäni maailmastani jollain tavalla kuihdutan sieluni ja olen lähempänä kuolemaani.
Varsin satanistisesti esitetty, I'll give you that! ;) Jos kuitenkin puhutaan estetiikasta, voisi olla hyvä koittaa muodostaa jonkinlaista synteesiä subjektivismin ja objektivismin välille, vaikka jokainen tietysti luo oman maailmansa ja elää siinä. Totuus ei voi olla yksistään objektissa, mutta se ei voi myöskään olla vain subjektissa. Merkitys on kuitenkin olemassa, näin uskon.
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
User avatar
Beshiira
Frater
Posts: 194
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Postby Beshiira » Thu May 25, 2017 7:13 pm

Nefastos wrote:Uskoakseni jälkimmäiset kysymyksesi tulevat tavallaan tässä jo vastatuiksi; mutta jos eivät tule, jatkan mielelläni keskustelua niistä.
Selvensi kyllä, kiitos!
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest