Sympatiaa pahuudelle

Veljille esitetyt kysymykset.
Isobel
Posts: 34
Joined: Sun Jan 24, 2016 11:11 am

Sympatiaa pahuudelle

Post by Isobel »

Hei veljet ja sisaret.

Olen ollut pitkään foorumilla hiljaa ja läpikäynyt omaa ja vahvaa mortifikaatiotani, uinut hyvin syvissä vesissä ja ottanut pohjakosketuksia. Samaan aikaan kuitenkin päästäen irti vanhoista painolasteista ja kaiken kaaoksen keskellä, löytänyt rauhan kaltaisia olotiloja vaikka itse mielenrauhaa en olekkaan vielä löytänyt. Nyt on kuitenkin mieleeni tullut ajatus / kysymys ja ongelma johon kaipaisin teidän mielipiteitä ja kokemuksianne.

Alustan hieman kysymystäni ensin.

Raamatussa sanotaan monessa kohtaa jumalan olevan alku ja loppu. Olen antanut itseni ymmärtää asian niin, että jumala on kaikkialla, jokaisessa puussa, lehdessä, ruohonkorressa ja oljessa. Jokaisessa ihmisessä.
Ja jotta voisi tuntea ykseyttä ja löytää itsestään se rauha ja jumaluus, tulisi ensin käsittää kaiken olevan yhtä, yhteydessä toisiinsa ja heijastaen samaa energiaa. Kysymykseni kuuluukin, miten olette käsitelleet ihmiset jotka tekevät pahaa, Stalin, Hitler, sarjahukuttaja, raiskaajat, pedofiilit yms. Kuinka olette käsitelleet sen, että he ovat samaa energiaa ja hyväksyneet itsessänne sen että jumaluus joka on teissä on myös heissä? Ja että heidät tulisi hyväksyä ja omaksua myös itseensä, jotta voisi tuntea yhteyden?
MInun on äärimmäisen vaikea hyväksyä ajatus siitä että olen heidän kanssaan yhtä, olen pahuuden kanssa yhtä samaan aikaan kuin hyvyydenkin kanssa. Vaikkakin hyväksyn sen että meissä kaikissa on pahuutta sekä hyvyyttä, on minun silti ongelmallista tuntea ykseyttä ihmisen kanssa joka on tehnyt pahaa muille ihmisille / eläimille. Pelkään ehkä tuntea ykseyttä, koska pelkään että sen kautta hyväksyisin heidän tekonsa.
Vaikka ymmärrän ainakin teoriassa sen, että ihminen ei ole sama kuin teot joita hän tekee, ainakaan siltä pohjimmaiselta energialtaan joka sitoo meidät yhteen. En osaa nähdä / tuntea / katsoa sen ihmisen tekojen lävitse ja hyväksyä häntä yhteyteen kanssani. Vaikkakin ymmärrän , että ilman että tunnen rakkautta ja ykseyttä kaiken jumalallisen ja sitä kautta kaikkien ihmisten energioiden ja luonnon kanssa, en voi edetä hengellisellä tiellä enkä löytää sitä ykseyttä jota kohtaan toisaalta tunnen syvää ja polttavaa kaipausta.
Nosce Te Ipsum
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Nefastos »

Valtavan tärkeä kysymys...

Koen, että on olemassa pahuutta ja pahuutta. Se mistä tämänpuolinen "väärä pahuus" kumpuaa on väärin käsitettyä, ikään kuin yksipuolisesti & huolimattomasti inspiroitumista siitä syvemmästä "pyhästä pahuudesta", joka on Saatanan arkkityyppi. Jumala puolestaan ei ole vain arkkityyppi, vaan Kaikki, kuten sanoitkin. Siksi itse miellän itseni satanistiksi mutta sen sijaan en koe olevani Jumalan palvelija (esim. kristitty), koska en koe että tuo "Kaikki" joka on Jumala on oikein. Maailman tulisi olla toisenlainen. Mutta uskon myös että mitä pidemmälle tieni minua vie, mitä enemmän ymmärrän Saatanasta, sitä enemmän Saatana myös paljastaa minulle Jumalasta; ja lopulta, kun olen valmis, Hän on vienyt minut Jumalan luo, jonka kaikkein suurin palvelija Hän itse on.

Mutta siihen saakka en voi hyväksyä. Voin vain yrittää ymmärtää, yrittää tuntea myötätuntoa myös niitä kohtaan jotka tekevät pahoja tekoja; mutta heidän tekojaan – Jumalan tekoja – en hyväksy, sillä sellaisen oletetun vapauden hinta on liian kova (muille).
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Isobel
Posts: 34
Joined: Sun Jan 24, 2016 11:11 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Isobel »

Nefastos wrote:

Koen, että on olemassa pahuutta ja pahuutta. Se mistä tämänpuolinen "väärä pahuus" kumpuaa on väärin käsitettyä, ikään kuin yksipuolisesti & huolimattomasti inspiroitumista siitä syvemmästä "pyhästä pahuudesta", joka on Saatanan arkkityyppi. Jumala puolestaan ei ole vain arkkityyppi, vaan Kaikki, kuten sanoitkin. Siksi itse miellän itseni satanistiksi mutta sen sijaan en koe olevani Jumalan palvelija (esim. kristitty), koska en koe että tuo "Kaikki" joka on Jumala on oikein. Maailman tulisi olla toisenlainen. Mutta uskon myös että mitä pidemmälle tieni minua vie, mitä enemmän ymmärrän Saatanasta, sitä enemmän Saatana myös paljastaa minulle Jumalasta; ja lopulta, kun olen valmis, Hän on vienyt minut Jumalan luo, jonka kaikkein suurin palvelija Hän itse on.
.
Miellän Jumalan enemmänkin seuraavan lauseen pohjalta : I am that, I am. ELi käytännössä ja minun ymmärrykseni mukaan, minä olen jumala, sinä olet jumala, kaikki meistä ovat jumalan yhteydessä ja sitä kautta samaa yhteistä voimaa ja energiaa. Mutta se asuu meissä syvällä, se on perimmäinen Minä olen. Ja sen yhteyteen päästäkseni minun tulisi hyväksyä ajatus siitä, että Minä olen kaikki, en tarkoita fyysistä minääni, enkä minääni joka taistelee arjessa niinkin yksinkertaisten kuin kokkaus asioiden parissa. Vaan sitä Minuutta minussa joka kaipaa yhteyteen ja kotiin. Sitä minuutta joka on minut tälle tielle ohjannut ja sitä ääntä minussa joka lausuu "minä olen". MINÄ on yhteydessä siihen minuuteen joka sinussa asuu, ja tähän asti olen vielä hyväksynnän kanssa sinut.

Saatana on minulle se voima joka on näyttänyt ja osoittanut minulle tien ymmärrykseen minuudesta, siitä jumaluudesta joka minussa asuu. Tätä kautta tietysti kristillisesti ajateltuna olen pakana ja joudun helvettiin koska en tunnusta Jumalaa yksilönä istumassa valkoisen pilven päällä, vaan tunnistan hänet voimana, sitovana yhteytenä koko luomakunnan välillä. Voimana joka tuntuu meissä kaikissa jos vain osaamme löytää tien sinne. Saatana on sen yksi muoto, muoto joka kykenee ohjaamaan ja neuvomaan meitä itseensä. Saatana on jumala, ja jumala on saatana, ja me olemme kaikki osa sitä. Minuudessamme. Jeesuksen sanoin :"jumalan valtakunta asuu kaikissa meissä"

Mutta vaikka ajattelisin asiaa niin, että ihminen joka murhaa, ei ole yhteydessä omaan minuuteensa, ei ole löytänyt sitä Itseään joka hänessä asuu ja on siksi erakoitunut jumaluudesta ja sen tuomasta ymmärryksestä siitä, että vahingoittamalla toisia, vahingoittaa sitä Minuutta joka itsessä asuu.
Vaikka käsitän tämän, minun on vaikea asiaa hyväksyä sitä että sellaisessa ihmisessä asuu kuitenkin se sama energia jota kutsun Minuudeksi tai jumalaksi. Tai oikeammin, minun on vaikea hyväksyä sellaista ihmistä osaksi minuutta, vaikka tiedostan että jos kokee Minän elävänä ja voimakkaana itsessään on kykenemätön vahingoittamaan sitä. Siitä huolimatta, kun luen / kuulen / näen pahoja asioita tehtävän toisille, en voi olla tuntematta vihaa, raivoa, kostonhimoa ja halveksuntaa. Ja tälläisinä hetkinä varsinkin, pysähdyn ajattelemaan rakkautta ja sympatiaa. EIkö se ihminen ansaitse sympatiaa, ei tekojensa vuoksi, vaan sen vuoksi että ymmärtämättään vahingoittaa omaa itseään, minuuttaan. Ja sitä kautta minun minuuttani. Mutta en kykene sympatiaan. Ja koen sen esteeksi.

Tässä tuli varmaankin samoja asioita osittain kuin avauksessani. Mutta halusin vielä selventää omaa ajatustani jumaluudesta, saatanasta ja tästä ongelmaisesta suhtautumisestani asiaan.
Nosce Te Ipsum
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Tähti »

Tämä Napoleonin tarina Kolmannen asteen veli-kirjasta (tässä englanniksi, mutta myös suomennettuna kirjana) voi ehkä selkeyttää miten erilainen tarina samoista tapahtumista joillakin voi olla
http://www.sacred-texts.com/sro/botd/botd18.htm


Tässä myöskin toisena vähän samantyyppisenä lainauksena.
Sota ja kärsimys

Kysytään usein, miksi korkeammat voimat eivät poista kärsimystä ja sairautta maan päällä. Vastaus tähän on, että sairaus, kärsimys ja köyhyys ovat keinotekoisia, sillä ne ovat ihmisen aikaan saamia. Kun ihmistä estetään toimimasta mielensä mukaan, tekemään joko hyvää tai pahaa valintansa mukaan, kahlitaan hänen vapauttaa, hänestä tehdään orja, eikä kukaan, joka ei ole vapaa, voi saavuttaa korkeata henkistä tasoa.

Miksi korkeammat voimat eivät estä sotia

Sotien syynä ovat juonittelu ja pahat voimat. Ihminen aloittaa sodan ja lopettaa sen, mutta Jumala voittaa sodan. Tulevaisuus on nimittäin näyttävä, että miljoonat ihmiset saavuttavat korkean henkisen tason, johon he eivät olisi päässeet, jos olosuhteet olisivat pysyneet entisellään. Ihmisten pystyttämät raja-aidat poistetaan kansojen väliltä, ja ihminen on ymmärtävä, mitä merkitsee todellinen veljeys. Neuvoja ja ohjausta saadaan silloin korkeammalta tasolta intuition välityksellä.

http://www.teosofia.net/artikkelit/mayakansa.htm
Negatiivinen inspiraatio toimii tällä aikakaudella erityisen hyvin, eli juuri ikävien juttujen herättämät omat varjopuolet ja niiden käsittely. Positiivinen inspiraatio, eli esim innostavat esikuvat ei pelkästään välttämättä toimi niin hyvin.

Myöskin jotkut pahat jutut voi olla erittäin kehittäviä, esim joku urheilija joka jonkun tapaturman jälkeen huomaa uusia kehitysmahdollisuuksia, joita ei olisi muuten huomannut. Kaikkia ikäviä juttuja ei välttämättä voi laskea karmaksi, vaan ehkä kehittävä karma olisi parempi termi, esim luonne kehittyy jonkun haastavan tilanteen takia.

Myöskin tässä kuvassa teosofisesta kirjasta Alcyone: Mestarin jalkojen juuressa, on näkemys melkein päinvastainen kuin mitä ihmisillä monesti on.

IMG_3554.JPG
IMG_3554.JPG (815.71 KiB) Viewed 6473 times
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Wyrmfang »

Asiassa on kaksi eri tasoa, joiden kuitenkin tulisi olla jollain tapaa sopusoinnussa: käytännöllinen ja filosofinen. Vaikka tunteen tasolla on vaikea samaistua kovin erilaiseen kokemusmaailmaan kuin itsellä on, älyn kautta voi kohtuullisella vaivalla ymmärtää karkeasti mitä tahansa ihmisen toimintaa. Kaikki pahuus, myös itseindentifioitu idea "pahasta pahan takia", perustuu lopulta ja usein aika ilmeisilläkin tavoilla heikkoudelle, sille että itse on kärsinyt niin paljon, että ainoa epätoivoinen yritys tulla tuon kärsimyksen kanssa toimeen on levittää sitä muille ja näin saada siitä näennäinen yliote olemalla kärsimyksen tuottaja eikä sen uhri. Useimmiten kysymys ei ole edes kovin puhtaasti tästä, vaan ajattelemattomuudesta. Esimerkiksi pedofiilit eivät tyypillisesti ymmärrä kovin hyvin tekevänsä pahaa, vaan perustelevat toimintansa oikeana tai ainakin oikeutettuna. Itsepetos on pahuuden läheinen ystävä tai kenties jopa pahuus itse, kun käsitteen ymmärtää riittävän syvästi.

Avauksessa oli ilmeisesti kuitenkin enemmän kyse filosofisesta tasosta, eli siitä miksi Jumalan maailmassa alun alkaen on pahaa. Mielestäni hyvä alku asian käsittelylle on jo se, ettei ymmärrä Jumalaa tietoisena erillisenä olentona, joka "sallii" pahan, vaan ylipäätään merkityksenä maailmassa. Länsimaisen ajattelun perinne on pyrkinyt tyypillisesti eri tavoilla ratkaisemaan pahan ongelman ajattelemalla, että pahaa ei itse asiassa ole, vaan kun esimerkiksi ymmärtää kokonaisuuden jumalallisesta näkökulmasta, paha näyttäytyykin tarpeellisena. Saman teologisen perinteen jatkumoa on naturalismi, joka kiistää pahan ja selittää sen pois erilaisilla biologisilla, psykologisilla ja sosiaalisilla malleilla (tässä täytyy huomata, että "puhtaan pahuuden", pahan sen itsensä takia kiistäminen ei ole vielä pahan sinänsä kiistämistä). Parhaan ratkaisun pahan ongelmaan on mielestäni tarjonnut F.W.J. Schelling teoksessan Ihmisen vapaudesta, joka löytyy melko laajasti kirjastoista. Schellingin kompleksista metafysiikkaa on mahdoton kuvata lyhyesti etenkään viittaamatta aiempaan filosofiseen käsitteistöön, mutta perusajatuksen voisi tiivistää niin, että Schellingin Jumala ei ole kaikkivoipa. Ts. Schellingin mukaan käsitys kaiken saumattomasta ykseydestä, jossa pahalle ei jää tilaa, on käsitteellinen illuusio. Jos todellisuus perimmäisellä tasolla olisi tällainen ykseys, kävisi mahdottomaksi selittää, miten edes illuusio sen murtumisesta on mahdollinen. Ideaa voi lähestyä siitä triviaalista faktasta, että ykseyden idea on ymmärrettävissä vain ei-ykseyttä vasten. Pahan voi siis ajatella metafyysisesti välttämättömänä todellisuuden peruspiirteenä, josta Jumalakaan ei voi päästä eroon.

Näkemyksessä on ripaus nietzscheläistä julmuutta, mutta se säilyttää kuitenkin ajatuksen maailmasta tarkoituksenmukaisena, ts. siitä että Jumala on olemassa. Tarkoituksenmukaisuus vain sinänsä on jo jotain, minkä voi ymmärtää vain jos jokin voi olla tarkoitusta vastaan. Tämä jokin on Schellingin mukaan Jumalan perusta, metaforisesti puhuen hänen tiedostamaton.

Tiivistettynä: käytännössä sympatiaa pahaa kohtaan voi löytää parhaiten yksinkertaisesti ymmärtämällä neutraalisti motivaatioita, joita pahoilla ihmisillä on. Erittäin usein omasta itsestä on löydettävissä jotain samaa, ja pahuuden ymmärtäminen auttaa myös hyväksymään jotain enemmän itsestä. Jossain pisteessä kuitenkin nousee kysymys siitä, mistä paha alun alkaen tulee, ja tällöin ainoa suunnilleen itseäni tyydyttävä vastaus on tarjottu em. teoksessa (johon se on löytänyt tiensä kai Jakob Böhmen ajattelusta, jonka taustalla lienee ennen kaikkea luriaanista kabbalaa ja alkemiaa).
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Tähti »

Laitan vielä tuohon ylläolevaan viestiini lisäyksen.

Yksi yleinen varjopuoli, mikä seuraa helposti, jos uskoo että karma aiheuttaa vaikeudet, on se että sen lisäksi että on tuomitseva pahantekijää kohtaan, niin kuin aiemminkin oli, on myös tuomitseva pahantekijän kohdetta tai muuten vaikeassa tilanteessa olevia kohtaan. Esim Intiassa kastilaitos saanut kaiketi tälleen alkunsa.

Mitkä kaksi seikkaa voi auttaa vapautumaan tästä

1. Ensinnäkin ei voi ihan varmaksi tietää, että onko jotkut ikävyydet seurausta karmasta, siihenkin on joitain poikkeuksia
2. Toisekseen, voi ainakin itse keventää omaa karmaansa hyvillä teoilla. Samoin maailman karmaa voi itsekin koittaa lieventää. Esim että koittaa hyvänä hetkenä kehittää myötätuntoa, ettei ainakaan olisi loputtomasti niin tuomitseva, tai jos se ei onnistu juuri silloin, niin ainakin tekojen tasolla koittaa olla viisas, ymmärtäväinen ja mahdollisesti myötätuntoinenkin


Voi esim ajatella pahantekijää lapsena, ja mitkä tekijät mahdollisesti johtaneet hänet kehityksessään nykyiseen tilanteeseen.
Tähti
Posts: 219
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Tähti »

Tietty voi ajatella että ei ihmiset ole vaan vielä niin kehittyneitä, että pystyisivät kovin viisaisiin tekoihin koko ajan, että tämä on vain tämmöinen kehitysvaihe.

Esim jos eläinvideoita katsoo, niin huomaa samaa, aika sympaattisiakin eläimiä, mutta ei ehkä osaa miettiä kovin pitkälle, tai osaa ottaa kovin hyvin muita huomioon.

Duck vs. monkey
https://m.youtube.com/watch?v=QqBmQTLAXc0

Porcupine vs. leopard
https://m.youtube.com/watch?v=SmraOOUGYng
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Smaragd »

Isobel wrote: —— kaikki meistä ovat jumalan yhteydessä ja sitä kautta samaa yhteistä voimaa ja energiaa. Mutta se asuu meissä syvällä, se on perimmäinen Minä olen.
Wyrmfang wrote:Ts. Schellingin mukaan käsitys kaiken saumattomasta ykseydestä, jossa pahalle ei jää tilaa, on käsitteellinen illuusio.
Nämä ovat käsittääkseni jokseenkin samaa ajatusta ja näin olen itsekin asian ajatellut. Miksi sitten vähemmän syvällä, tässä pintatasollakin tuntuu olevan valtava merkityksen lataus johtuu vuodatuksesta, joka tähän pahan mahdollisuuden tilaan tullessa alkaa kumminkin laimentua ja päätyy alaspäisen tien pohjamutiin, joita frater Nefastos on kuvannut ainakin Fosforoksessa. Jumalan valo himmenee kosmisen äidin kaoottisessa itseään kiertävässä silmukassa, joka saadaan aikaan pahaa pahan vuoksi filosofialla. Missä kohtaa ykseyttä on tällainen antiykseys? Nämä itsensä tuhonneet oliot päätyvät käsitykseni mukaan ironisesti saatanan naamion rakennusaineeksi — ykseyden aspektien työkaluiksi.

Käytännönläheisemmin ajateltuna löydän sen yhteyden sympatiana pahantekijöihin omien virheitteni kautta ja omantunnontuskasta. Vaikka joitain erheitä on vaikea lähteä rinnastamaan, niin silti siinä on kyse samasta asiasta: ymmärtämättömyydestä. Nuoruuden materialistisen maailmankuvan ja melko hankalan taustan myötä pystyn ymmärtämään niitä huonoja opittuja malleja, pelkoa ja materialistisen maailmankuvan eläimellistä kulkua, joka saattaa löytää ulos pelkojen peilitalosta — jossa paniikinomaisesti reakoidaan vastakkaisiin asioihin pingispallona — vain jossain turvallisessa yksinäisessä tilassa. Me ihmisparat olemme usein vain täysin hukassa, vaikka ulospäin ja itsellekkin näyttäisimme mitä päättäväisimmältä ja suuria visioita paremmasta omaavalta yksilöltä, kuten Hitlerin tapauksessa todennäköisesti oli. Hitto, tyyppi yrittää rakentaa maailmastaan mahtavaa valtakuntaa, jossa tieteet ja taiteet kukoistaa, mutta... todellisuudenkäsitys onkin pahasti vajavainen.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Wyrmfang »

Smaragd wrote:
Isobel wrote: —— kaikki meistä ovat jumalan yhteydessä ja sitä kautta samaa yhteistä voimaa ja energiaa. Mutta se asuu meissä syvällä, se on perimmäinen Minä olen.
Wyrmfang wrote:Ts. Schellingin mukaan käsitys kaiken saumattomasta ykseydestä, jossa pahalle ei jää tilaa, on käsitteellinen illuusio.
Nämä ovat käsittääkseni jokseenkin samaa ajatusta ja näin olen itsekin asian ajatellut. Miksi sitten vähemmän syvällä, tässä pintatasollakin tuntuu olevan valtava merkityksen lataus johtuu vuodatuksesta, joka tähän pahan mahdollisuuden tilaan tullessa alkaa kumminkin laimentua ja päätyy alaspäisen tien pohjamutiin, joita frater Nefastos on kuvannut ainakin Fosforoksessa.
Fosforoksessa on joitain Schelling-henkisiä katkelmia, mutta kokonaisuutena Nefastoksen ajattelu näyttäytyy minulle neoplatonistisena, mikä tulee erityisen selkeästi ilmi esim. heti Polyharmonian alun aksiomaattisesta esityksestä, joka lähtee liikkeelle saumattomasta ykseydestä. Siinä missä neoplatonistisessa perinteessä "todellisuuden aste" vähenee asteittain emanaatiossa, böhmeläisessä traditiossa se lisääntyy sitä mukaan kuin Jumala aktualisoi itseään.

Lopulta nämä ovat molemmat tietysti eri tapoja käsitteellistää samaa elävässä elämässä koettua ristiriitaa, mutta ero on kaikkea muuta kuin merkityksetön. Böhmeläisestä näkökulmasta neoplatonismin ongelma on sinä, että se muodostaa dualismin perimmäisen todellisuuden ja ilmennyksen välille, joka jää lopulta täysin mysteeriksi. Tietenkään mitään täydellisesti järjelle avointa selitystä pahalle ei voi olla ylipäätään, mutta ontäysin eri asia ajatella, että paha lakkaa olemasta pahaa ihmiselle vieraan ymmärryksen näkökulmasta tai että todellisuus itsessään on sillä tavoin perustavasti paradoksaalinen, että se siinä on jotain mitä siinä ei pitäisi olla.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sympatiaa pahuudelle

Post by Nefastos »

Seuraavan pohjalta:
Wyrmfang wrote:Fosforoksessa on joitain Schelling-henkisiä katkelmia, mutta kokonaisuutena Nefastoksen ajattelu näyttäytyy minulle neoplatonistisena


– kysyn varmuuden vuoksi kumpaan seuraavassa liität omat näkemykseni?

Wyrmfang wrote:mutta on täysin eri asia ajatella, että paha lakkaa olemasta pahaa ihmiselle vieraan ymmärryksen näkökulmasta tai että todellisuus itsessään on sillä tavoin perustavasti paradoksaalinen, että se siinä on jotain mitä siinä ei pitäisi olla.


Asia on tärkeä, koska tässä tullaan nopeasti pisteeseen, missä gnostinen kieli voi olla erehdyttävä, & esimerkiksi uudemman antikosmisen satanismin tulkinta on näin ollen erehtynyt. Toisin sanoen, missä kohdin tarkoitetaan jotain kirjaimellisesti, missä kohdin kyseessä on uskonnolliseen mystiikkaan (ml. tantraan tai antinomiaan) kuuluva "hämärä puhe", jossa vaikuttaa allegorinen taso.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked