Kysymys olemisen ykseydestä, emanaatioteoriasta, jne.

Veljille esitetyt kysymykset.
Locked
Alfalfa

Kysymys olemisen ykseydestä, emanaatioteoriasta, jne.

Post by Alfalfa »

Luettuani jonkin matkaa Nefastoksen kirjaa Fosforos, huomasin tutulta vaikuttavia ajattelumalleja. Lähinnä Melissoksen filosofian, jonka Nefastos mainitsee alaviitteessä aivan alussa, sekä emanaatioteorian. Koska muinainen kreikkalainen metafysiikka on yksi niistä järjestelmistä, jotka voin sanoa hallitsevani kohtalaisesti, ajattelin kirjoittaa aiheesta jotakin tänne. Ehkäpä Nefastos valistaa minua jonkin verran järjestelmästään, ennen kuin tutkin asiaa tarkemmin. Minulla ei valitettavasti ole tällä hetkellä paljonkaan aikaa lukea, joten koko kirjan lukemisessa kestää minulla varmastikin kauan. Esitän kuitenkin muutamia kysymyksiä tästä ensimmäisestä periaatteestasi, joihin vastaamisesta olisi hyötyä ainakin minulle järjestelmäsi ymmärtämisessä.

Perinteisesti voidaan esittää kysymys, onko ensimmäinen perusta liikkumaton, vaiko liikkeessä. Nefastos, käytät ymmärtääkseni kahta periaatetta, jotka ovat (?) kuitenkin olevinaan yksi: (a.) liikkuva (b.) liikkumaton. Kuitenkin (a.) on ymmärtääkseni olevinaan täydellistä liikettä. Tarkoitatko, Nefastos, että täydellinen liike on molemmat periaatteet, koska se on sellainen, joka sulattaa molemmat yhdeksi? Tämä oli tietääkseni perinteinen uusplatoninen kanta. Viittaat kirjasi alussa myös uusplatonismiin. Melissoksen perusta on tietääkseni liikkumaton. Sinulla aine/Henki vastaavat käsittääkseni täydellistä liikettä ja täydellisesti liikkumatonta. Kuitenkin kirjassasi kuulosti, että näkökulma on sinulla Hengessä, koska vaikka täydellinen liike ja täydellisen liikkumaton ovat tavallaan samanlaisia sikäli, ettei kummassakaan ole fyysistä (eli aristoteelista, aksidentaalisesti ei-olevaa) liikettä, ne eroavat toisistaan muilla tavoilla. Sikäli kun molemmat käsitetään yhtenä, tämä näyttäisi olevan tulosta... Joko siitä, että ykseyskäsite ei ole Melissoksen mukainen, vaan kuten laskettuna oleva matemaattinen yksi (esimerkiksi yksi talo, yksi puu, jne.), eli yksi osa kokonaisuudesta, jolla liikkeessä olevakin lasketaan (esimerkiksi yksi nyt). Tai, ykseyskäsitteesi on Melissoksen mukainen/kaltainen, mutta sellainen, että näkökulma on Hengessä, ts. aineessa käsitettynä sellaiseksi, että se on ylitetty kokonaan Henkeen. Korjaa ihmeessä, jos olen ymmärtänyt väärin. Perinteisesti aine/Henki saatettiin käsittää hieman vaihdellen monadiksi ja dyadiksi. Silkasta historiallisesta mielenkiinnosta kysyn: ovatko platonistit ja pythagoralaiset mielestäsi tässä samoilla linjoilla? Minulla on sellainen käsitys, että heidän tapansa muodostaa monadi ja dyadi ovat hieman erilaisia. Joka tapauksessa, sikäli kun luvut haluttiin emanaatioteorian mukaisesti tuottaa täydellisestä liikkeestä/liikkumattomuudesta, tai Hengestä/aineesta, niin aine oli näistä se, joka oli dyadi ja Henki oli monadi. Edelleen, dyadia pidettiin sellaisena, jota ei ole olemassa, kun taas monadi on kokonaan olemassa, niin että kun sanotaan, että kaikki on yksi, tarkoitetaan, että kaikki monadista ja dyadista syntynyt on jotenkin vajavaisesti olemassa. Tähän liittyy esimerkiksi seuraava ongelma, johon kuulisin mielelläni vastauksesi (varmaankin se löytyy kirjastasikin, mutta kenties viitsit valottaa sitä minulle tässä vaiheessa): jos kaikki on kerran yksi, niin mikä aiheuttaa monistumisen? Siihen vastataan yleensä, että dyadi yhdistettynä yhteen. Minkä takia dyadi ja monadi sitten kuitenkaan yhdistyvät? Miksi molemmat eivät pysy erillään toisistaan? Tähän puolestaan vastataan, että monadi on sellainen, joka luonnostaan yhdistää; ja tätä kutsutaan Rakkaudeksi, tms. Sitenpä, koska monadin lisäksi on dyadi ja monadi on sellainen, että se luonnostaan yhdistää sen mikä on erillään, monadi kehittelee moneuden dyadista, ikään kuin dyadin omaksi parhaaksi. Joudutaan siis mielestäni väittämään, että monadilla on tällainen kyky, eli pohjimmiltaan dispositio (hexis, habitus) yhdistää, joka ei tapahtuisi ilman dyadia. Toisin sanoen, jos dyadia ei olisi, monadin kyky olisi toteutumaton. Koska monadilla itsessään ajatellaan olevan sellainen kyky, monadiin itsessään sisältyy erottelu mahdollisen (dynamis, potentia) ja todellisen (energeia, actualitas) välillä. Niinpä monadi ei ole itsessään yksi, ainakaan aktuaalisen ja potentiaalisen erottelun kannalta, koska se ei yhdistä niitä omasta voimastaan, vaikka se kykenee siihen dispositionaalisesti, vaan monadi sisältää itsessään ylittämättömän negaation ja erottelun. Tätä monadin dispositionaalisuutta voisi kehitellä pidemmälle. Joka tapauksessa, monadikaan ei näytä olevan yksi millään yksinkertaisella tavalla.

Toiseksi, tutkimuksesi näyttää olevan ns. archē- tutkimusta, koska sanot esimerkiksi, että alkuräjähdys voidaan selittää emanaatioteorialla. Emanaatioteoriasta oli aikoinaankin erilaisia variantteja. Melissoksella tuskin oli mitään numeroteoriaa ainakaan. Lisäksi, en ole varma, millä tavalla emanaatioteoria sopii yhteen numeroteorian kanssa, edes platonisteilla. Platonilla itsellään nimittäin tietääkseni emanaatio- ja numeroteoria eivät olleet täsmälleen sama asia, koska hänelle esimerkiksi geometriset ja matemaattiset periaatteet eivät kaikki seuranneet suoraan toisistaan. Tällä historiallisella kysymyksellä, on filosofistakin arvoa. Näytät viittaavan myös Platonin Timaios- dialogiin siinä, että kaiken perustana toimisivat kolmiot. Mihin perustat tämän? Miksi juuri kolmiot? Tarkoitatko jonkinlaista dyadin ja monadin ykseyttä? Jos, niin onko se täsmälleen sama, kuin geometrinen kolmio? Tämä voisi olla yksi paikoista, joissa selvennät, mitä tarkoitat, koska yleisesti ottaen kiinnostavalta ja hyvältä vaikuttavan kirjasi lukeminen pidemmälle vaikuttaa minulle mahdottomalta, jos näitä asioita ei selitetä.
Jutuistasi on alusta lähtien vaikeaa saada selvää, koska sanoja voidaan tarkoittaa monella eri tavalla, etkä yleensä pysähdy selittämään, mitä tarkoitat esimerkiksi sanalla 'yksi', vaikka tiedät, että sitä voidaan käyttää monessa eri merkityksessä, kuten idealukuina ja matemaattisina lukuina, tai et ainakaan pysähdy perustelemaan, ovatko idealuvut samoja, kuin matemaattiset luvut, johdetaanko jälkimmäinen edellisestä, jne. Voi tietysti olla, että se selviää myöhemmin, mutta kirjan lukeminen pidemmälle tuntuu kummalliselta, kun en ole tajunnut sen ensimmäisiä periaatteitakaan ja uutta asiaa tulee silti lisää koko ajan.
Kuten tiedät, perinteisesti idealuvuissa koetetaan johtaa myös sellaista, kuin esimerkiksi olio/tila. Pythagoralaisten ja Platonin tavat käyttää monadisia/dyadisia lukuja saattavat olla myös erilaiset. Ainakin Platon oli eri mieltä pythagoralaisten kanssa yhdestä olennaisesta kohdasta, joka muodosti myös Aristoteleen kritiikin keskiön. Platonkin ymmärtääkseni johti matemaattiset luvut idealuvuista. Aristoteleen väite lukuteorian suhteen on, että Platon havaitsi oikein, ettei matemaattisia periaatteita voida johtaa geometrisista, mutta hän johti molemmat kuitenkin idealuvuista. Tässä hän ohitti tavallaan paremman tietonsa, koska kun havaitaan, ettei matemaattisia ja geometrisia periaatteita voida johtaa toisistaan, joudutaan kysymään, mistä niiden ero on peräisin? Jos ne ovat yhdestä periaatteesta, kuten esimerkiksi halkaistun raudanpalan puolikkaat ovat samasta kappaleesta, niin mikä aiheuttaa sen ykseyden hajoamisen? Jos sanotaan, että niiden erottaminen on vain näennäistä, ne kuulostavat olevan yksi jollakin toisella tavalla, kuin esimerkiksi halkaistun raudankappaleen osat; mutta jos sama pätee molempiin, kumpikin osa on tosiasiassa toisensa, sillä niiden välillä ei ole mitään todellista eroa. Todellisuudessa geometriset periaatteet pitäisi pystyä siis johtamaan matemaattisista ja toisin päin. Geometrisia periaatteita ei voida kuitenkaan johtaa edes toisistaan: esimerkiksi kolmiulotteisuutta ei voida johtaa kaksiulotteisuudesta, sillä vaikka viivoja ja tasoja pinottaisiin kuinka paljon ja missä asennoissa tahansa kaksiulotteisesti, niistä ei syntyisi kolmiulotteista kappaletta. Etenkään matemaattisista luvuista ei seuraa mitään uusia ulottuvuuksia. Asia näyttääkin olevan päin vastoin: esimerkiksi geometriset periaatteet, kuten viivat ja tasot abstrahoidaan kokonaisemmasta kolmiulotteisesta kappaleesta poistamalla siitä vähitellen osia, niin että se, mikä on ensin, on kolmiulotteinen kappale. Emanaatioteoria näyttää minusta abstrahoivan periaatteensa takaperin kokonaisuuksista osiin. Emanaatioteoria ei sikäli vastaa alkuräjähdystä, vaan sitä, että joku alkaa teoreettisesti abstrahoimaan yksinkertaisista havainnoista osia ja väittää sitten, että yksinkertaiset havainnot koostuvat näistä osista, vaikka niiden osia on mahdotonta johtaa toisistaan, ellei kokonaisuus ole ensin.

Kolmanneksi, mikä on aineen/Hengen suhde partikulaariin/universaaliin? Perinteisesti Platon piti tietääkseni aineena partikulaaria ja Henkenä universaalia. Sanoa, että molemmat ovat yksi, näyttää perustuvan siihen, että molempia pidetään universaalina, ja moneuden, tai erottelun sanotaan johtuvan partikulaarista. Kuitenkin sellainen ykseys, joka syntyy molempien yhdistämisestä, eikä vain monadina pidetystä universaalista yksin, käyttää toisena syynä partikulaaria, niin että tuloksena on ykseys-moneus. Kuten usein, tällöin joudutaan käyttämään kahta perustaa, tai syytä, joista partikulaaria kuitenkin nimitetään olemattomaksi ja universaalia tosiolevaiseksi, niin että kaiken sanotaan todella olevan yksi, niin että partikulaarin ja universaalin yhdistelmä on olevinaan jonkinlaista universaalin lankeemusta partikulaariin, so. soveltamisessa (applicatio, praxis). Tässä on sama ongelma kuin aikaisemmin: jos monadinen universaali on itsessään sellainen, että se ei lankea partikulaariin, joudutaan niiden toisiinsa sekoittumisen syynä pitämään dyadista partikulaaria, joka on kuitenkin sellainen, joka erottaa. Kuinka erottava dyadi on siis sen itsensä ja yhdistävän monadin yhdistymisen syynä? Näyttää, että monadin täytyy olla se, joka yhdistää — tällöin joudutaan palaamaan kuitenkin jälleen dispositionaalisuuden ongelmaan. Partikulaari/universaali on vain yksi tapa esittää monadia/dyadia, tai ainetta/Henkeä koskeva ongelma.

Tässä siis pari kysymystä perusperiaatteistasi ja palaan kenties asiaan uudelleen, jos katsot, että viitsit käydä asiasta keskustelua.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Kysymys olemisen ykseydestä, emanaatioteoriasta, jne.

Post by Nefastos »

Kiitos mielenkiinnostasi! Kysymyksesi ovat samanaikaisesti sekä niin laajoja että niin spesifejä, että kustakin voisi epäilemättä kirjoittaa lisäteoksen.

Kirjoitit, että et ole vielä päässyt lukemaan Fosforosta kovinkaan pitkälle, joten nämä kysymykset putkahtivat mieleesi jo heti alussa. Jos haluat kirjasta löytää sen olennaiset ideat, ehdottaisinkin, että luet teosta eteenpäin eri otteella: ajattelisit sen vaikkapa filosofin kirjoittamaksi romaaniksi, tai runoteokseksi. Sellaisella asenteella aivojen analyyttinen & intuitiivinen alue pääsevät toistensa kanssa erilaiseen kosketukseen kuin kysymyksistä nyt välittyvässä formaalissa tieteellisessä ajattelussa. Tiedämmehän luonnostakin, että loogisesti rakentuvia lukusarjoja on erilaisia: summaamisen lisäksi voimme nähdä rakentumisen kertolaskussa, Fibonaccin sarjassa tai vaikkapa piin desimaaleissa, jotka ovat loogisia, mutta joiden rakentumisen logiikasta pitää ensin saada kiinni.

Kuten tälläkin foorumilla niin usein ollaan todettu, "kâma manaksen" ja "manaksen" välillä on kuilu, jonka yli ei pääse kävelemällä, vaan ainoastaan uskonhypyllä. Juuri samasta asiasta kirjoitan Fosforoksessakin toistuvasti. Sillä en tarkoita loikkaa järjettömyyteen, vaan järjen eräänlaista muljauttamista pois totutusta muodosta toisenlaiseen, mutta edelleen omalla (tosin ei muodollisella) tavallaan loogiseen käytäntöön. Sanskritin kâma manas pitää sisällään manaksen, se on vain liittänyt siihen ylimääräisen kuorikerroksen (kâman, joka itse asiassa tarkoittaa halua, himoa tai lempeä eli Amoria... miksi näin, se olisi taas oma keskustelunsa). Ja Fosforos nimenomaan pyrkii kuorimaan pois tuota kuorikerrosta, ei hyväksy sitä filosofian sine qua noniksi - päin vastoin.

Muodollisella analyysillä voidaan toki kartoittaa jonkun näkökantoja, & vastaan mielelläni kysymyksiin, jotka koskevat näitä näkökantoja: toisin sanoen Azazelin Tähden filosofiaa asiana sinänsä. Esität kuitenkin tässä kysymyksesi sillä väittämällä tai toiveella, että näkemysteni tulisi olla palautettavissa antiikin filosofiaan, mikä kysymyksenasettelu ei ole itselleni mielekäs. Yksittäisiin kysymyksiin saatan minäkin näistä palata vielä, jos siihen ilmenee sopivaa aikaa. Asiat ovat toki kiinnostavia, vaikka tarkastelukulmamme niihin näyttäytyy hyvin erilaisena.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Alfalfa

Re: Kysymys olemisen ykseydestä, emanaatioteoriasta, jne.

Post by Alfalfa »

Nefastos wrote:Kiitos mielenkiinnostasi! Kysymyksesi ovat samanaikaisesti sekä niin laajoja että niin spesifejä, että kustakin voisi epäilemättä kirjoittaa lisäteoksen.

Kirjoitit, että et ole vielä päässyt lukemaan Fosforosta kovinkaan pitkälle, joten nämä kysymykset putkahtivat mieleesi jo heti alussa. Jos haluat kirjasta löytää sen olennaiset ideat, ehdottaisinkin, että luet teosta eteenpäin eri otteella: ajattelisit sen vaikkapa filosofin kirjoittamaksi romaaniksi, tai runoteokseksi. Sellaisella asenteella aivojen analyyttinen & intuitiivinen alue pääsevät toistensa kanssa erilaiseen kosketukseen kuin kysymyksistä nyt välittyvässä formaalissa tieteellisessä ajattelussa. [...]
Muodollisella analyysillä voidaan toki kartoittaa jonkun näkökantoja, & vastaan mielelläni kysymyksiin, jotka koskevat näitä näkökantoja: toisin sanoen Azazelin Tähden filosofiaa asiana sinänsä. Esität kuitenkin tässä kysymyksesi sillä väittämällä tai toiveella, että näkemysteni tulisi olla palautettavissa antiikin filosofiaan, mikä kysymyksenasettelu ei ole itselleni mielekäs. Yksittäisiin kysymyksiin saatan minäkin näistä palata vielä, jos siihen ilmenee sopivaa aikaa. Asiat ovat toki kiinnostavia, vaikka tarkastelukulmamme niihin näyttäytyy hyvin erilaisena.
Hei!

Kiitos vastauksestasi.
Itse pidän kreikkalaisen metafysiikan alkua olennaisena länsimaiselle ajattelulle, myös siihen historiallisesti piiloutuneissa muodoissa — latinankielinen kristillinen teologia omaksui laajalti, vaikkakin vailla yksioikoista suhdetta siihen, kreikkalaisen filosofian osana kristinuskon tieteellistämistä. Paluut kreikkalaisiin alkuihin ovat usein olennaisia, jotta voimme ymmärtää itseämme tietoisesti — historiallinen kriittinen tietoisuus erottaa aikakaudet toisistaan ja on siten tietoinen oman ajattelunmuotonsa historiallisuudesta, sekä vaihtelevuudesta. Kuitenkin kriittinen tietoisuus ylitetään siinä, että kreikkalainen ajattelu sisältää myös johtolangat paluuseen takaisin omaan aikaamme, jolloin löydämme jotakin omaamme menneisyydestä — löydämme menneisyyden itsessämme, ja itsemme menneisyydessä. Ehkä me olemme vieläkin kreikkalaisten alkujen vaikutuksen alaisina. Kirjassasi minua kiinnostivat sikäli viittaukset Kreikkaan. Kreikkalainen filosofia ei ole koskaan vain kreikkalaista, mutta ymmärrän yskän — filologi Nietzschekin valitti akateemisten hämähäkinseittien vaikutuksesta keuhkoihin. Historiallinen tutkimus on tosiaan erilainen näkökulma kuin sinulla, mutta ehkä lähempänä ns. mannermaista filosofiaa. Ajatteluni tieteellisyys on minusta sikäli kyseenalaista, että tiedekin hahmotetaan historiallisessa tietoisuudessa. Historiallinen tiede on vastakkain muodollisen ajattelun periaatteitten kanssa. Toisaalta muodollinen ajattelu oikein toteutettuna osoittaa itse poispäin itsestään kokemukseen — sen alkeellinen muoto on, kuinka yleiskäsite osoittaa omaan sovellukseensa yksittäistapauksessa. Täytyy palata sitten itse asiaan, jos luen kirjasi loppuun. Vaikkapa Nietzsche oli filosofisesti runoillessaan vielä siedettävä — mutta täytyy sanoa, että minusta sekamuoto on hänelläkin kompromissi; filosofiasta olen itse oppinut arvostamaan runoutta ja kaunokirjallisuutta siitä erillisenä alueena. Aristoteles sanoi filosofiaa vielä elämäntavaksi, mutta kuka sinä olet? Ehkä se selviää kirjastasi.
Locked