Mitä kuolemalle tapahtui?

Veljille esitetyt kysymykset.
Otava
Frater
Posts: 168
Joined: Thu Feb 25, 2016 9:26 pm

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Otava » Thu Oct 27, 2016 10:49 am

Kiitos kaikille varsin henkilökohtaisten asioiden jakamisesta. Benemalin tussien nuuhkimiset ja yleinen käyttäytyminen lapsena kuulostaa oudon tutulta vaikkei minulla ihan samanlaisia kokemuksia ole.

Olen lapsesta lähtien ollut erityisen kiinnostunut kuolemasta. Se oli vakavaa ja harrasta, ei mitään veriroiskeilla / kidutuksella tms epäoleellisilla asioilla mässäilyä tai innostumista. Mitä nyt ehkä kerran oli lähellä lähteä käsistä:

Eräs asia mistä olen erityisen kiitollinen on se etten mennyt ala-asteen ensimmäisillä luokilla ollessani lavastamaan itsemurhaani vanhemmilleni, kuten aikomukseni oli. Kaikki oli valmiina naudan verestä ja isän haulikosta lähtien, mutta onneksi ulko-oven avautuessa ymmärsin mennä suihkuun / pois tilanteesta. Edelleenkin hirvittää kun miettii jos...

Nyt kun ollaan reilu 30-vuotias niin on huomannut merkkejä että niin sitä alkaa hiljalleen rappeutumaan / lahoamaan itsekin. Ei vaan jaksa enää ihan entiseen malliin, vaikka sitä onnekseen innostuu jutuista ihan samalla tapaa kuin lapsenakin, mutta on alkanut vähän varomaan askeliaan.

Toinen asia mikä palailee toisinaan kuolemaa miettiessä mieleen on eräs lapsuudenmuisto uimahallista. Hiljaisen aikuisten altaan pohjalla makaa mies. Miehen kädet ovat otsan alla, ja näyttää kuin hän katsoisi altaan pohjasta toiseen ulottuvuuteen (siltä se tuolloin näytti). Aikaa kuluu ja kuluu, mutta mies ei hievahda. Koitin sukeltaa hänen luokseen mutten pysty menemään niin syvälle (4,5m jos oikein muistan), koska paineen tunne käy liian kovaksi. Mietin pitkään kaikkia mahdollisia apuvälineitä mitä hänellä voi olla että pystyy tuolla makaamaan, saamatta kuitenkaan mieleeni mitään. Tulin kuitenkin tulokseen ettei hän vaan voi olla kuollut, nousin lopulta altaasta ja lähdin kotiin kertomatta asiasta kenellekään. Minusta edelleen tuntuu että hän oli kuollut, mutten tästä koskaan saanut varmuutta.

Kuoleman miettiminen koki erään murrosvaiheen saadessani tietää joku aika sitten munuaisiin liittyvän testituloksen. Minulla todettiin vuosia vuosia sitten munuaissairaus, joka on lääkkeiden avulla onnistuttu pitämään kurissa mainiosti. Hieman huolestuttavaan testitulokseen löytyy ihan järkevät mahdolliset syyt, joten kovin huolissani en asiasta kuitenkaan ole.

Mutta se laittoi ajattelemaan kuinka luonnottomaan toimenpiteeseen ryhtyisin jos minulle siirrettäisi toimiva sisäelin hajonneiden tilalle. Pähkähullua, minunhan olisi silloin aika kuolla. Olisi kamalaa joutua tekemään se kompromissi, koska kyllähän minä sen tekisin. Olen vielä niin paljon kiinni tässä maailmassa.

Tämä pohtiminen toi kuoleman kertarysäyksellä hyvin henkilökohtaiselle alueelle, lähemmäksi kuin koskaan, ja ensimmäistä kertaa huomasin kuoleman todella jännittävän ja pelottavan. Mutten ollut niinkään peloissani omasta puolestani vaan vaimoni, vanhempieni ja muiden rakkaiden ihmisten puolesta. Itse huomasin unelmoivani jo hienoista paikoista minne voisin mennä kuolemaan.

Olen yllättävänkin vähän käyttänyt aikaani "mitä kuolema jälkeen?", jälleensyntymä (?) jne. tyyppisten kysymysten pohtimiseen. Olen vakuuttunut että tarjolla on vain hyviä vaihtoehtoja, eikä tulimerta tai muuta ikävää tätä maailmaa hyljeksiville, tai hyljeksityille.
Nefastos wrote:Kuolema tulee olemaan vapahdus. Vaikka itse olen henkilökohtaisesti vakuuttunut siitä että ruumiin kuolema ei merkitse tietoisuuteni tuhoutumista vaan avartumista, se yleisempi & maailmallisesti ymmärrettävämpi kanta joka kokee kuoleman häviämisenä, on kuitenkin vaikutuksiltaan kuoleman kohtaamiseen varsin identtinen: kuolema merkitsisi vapahdusta elämän loputtomista jännitteisyyksistä, jatkuvasta ponnistuksesta.
Amen.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests