Mitä kuolemalle tapahtui?

Veljille esitetyt kysymykset.
Hoenir
Posts: 225
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Hoenir » Thu Oct 22, 2015 12:39 am

Ajattelin jälleen nostaa melko henkilökohtaisen jutun ilmoille. Kuoleman mietiskely on varmaan monelle tätäkin foorumia lueskelevalle tuttua puuhaa. Parhaimmillaan kuoleman mietiskely voi rauhoittaa mieltä ja merkityksellistää elämän, mutta välillä se saattaa ahdistaa aivan valtavasti. Tämän ketjun alla olisi tarkoitus keskustella siitä, että miten olette kokenut kuoleman ajatuksen muuntuvan eri ikäkausien myötä. Iän karttuminen pakottaa ihmisen suhtautumaan erilaisilla tavoilla niin ulkomaailmaan kuin omaan itseensä. Tämä aihe nousi mieleeni koska olen itse huomannut omien suhtautumisieni muuttuneen. Ajatus on alkanut tuntumaan äärimmäisen kolkolta, inhottavalta ja jotenkin uudella tavalla henkilökohtaiselta. Helvetti, se olenkin oikeasti minä joka kuolee! :D

Minua kiinnostaa vallankin ihmisen ja hänen ruumiinsa välinen suhde; luulen että kuoleman ajatus tulee meille vaikeaksi juuri kehomme kautta. Ruumis toimii valtavan latautuneena merkitysten kiteymänä, sen hidas lahoaminen ikäänkuin kypsyttää meitä kuolemaa kohti. Vaikka sitä ei sen kummemmin ajattelisi, niin silti tämän kaiken loppumisen vain oppii tuntemaan muuttuvan kehon kautta. Tämän takia ikäsidonnaisuus on tärkeää, nuori ihminen ei vaan voi kokea kuoleman ajatusta samassa valossa kuin vanhempi tyyppi.

Miten kuoleman mietiskely on muuttunut elämäsi aikana? Oletko kokenut jotain selviä murrosvaiheita, esimerkiksi mortifikaatioprosessin tai läheisen menettämisen kautta? En itse usko jälleensyntymään, ja osittain juuri siksi minua kiinnostaisi kovasti sellaiseen uskovien näkemykset tuosta ruumiillisuudesta. Usko jälleensyntymiin tarjoaa varmasti uuden näkökulman kuoleman suhteen, joten kiinnostaisi sen luoma muutos ruumiillisuuden kysymykseenkin. Aihe on varsin henkilökohtainen, mutta toivottavasti se ei muodostu esteeksi!
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
Heith
Sodalis
Posts: 2485
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Heith » Thu Oct 22, 2015 7:29 am

Hyvä ja tärkeä aihe.

Minä olen pohtinut kuolemista ja kuolemaa suhteellisen aktiivisesti viimeiset 15+ vuotta. Kenties tätä aiemminkin, en vain muista mitä silloin tein.

Pohdinta on muuttunut välittömästä kaipauksesta kärsivällisempään odotukseen. Olin nuorempana useammin ahdistunut, mitä lisäsi astraaliset kokemukseni -tuolloin tiheämmin tapahtuvat- joiden kanssa koin olevani yksin. Ahdistuksessani usein kaipasin kuolemista lähinnä vapauttavana tapahtumana; eläminen oli melkein koko ajan liian raskasta, merkityksetöntä ja kamalaa. Tuolloin en uskonut sielunkiertoon taikka jälleensyntymään. Olin hyvin kiinni hetkessä, muistaakseni. Kuolemaan liittyi silloin myös enemmän goottilaista estetiikkaa kuin nykyään, nyt tämä on minulle rujompi tapahtuma ja samalla myös syvempi, kauniimpi.

Olen nyt viime aikoina alkanut huomioimaan että kehoni ei ole enää yhtä vahva kuin kymmenen vuotta sitten. Olen miettinyt paljon rappeutumista ja kehon mädäntymisen ja hajoamisen tilat ovat olleet mielessä, viimeksi eilen katsellessani lahoavaa puunrunkoa metsässä jonka sammal oli melkein kokonaan peittänyt. Mielessäni vaihdoin itseni puunrungon tilalle. Tästä tuli hyvä mieli; kehon kuoleminen on vapautumista pysähtyneisyydestä, takaisin siihen hurjaan atavistiseen vapauteen jonne minun eläinmieleni väistämättä aina kaipaa; luontoon, luonnoksi, suureen henkeen.

Olen miettinyt myös rummun äänen ja sydämeni sykkeen yhteyksiä, miten kuolen joka hetki hiljaisuudessa, ja jokainen sykäys tai ääni on taas elävöittävä hetki, mutta ihmiselämä kestää suunnilleen samanverran isommassa mittakaavassa kuin yksi sydämensykäys tai rummunkalvon värähdys. Olen yrittänyt tulla tietoisemmaksi siitä että sydämeni lyö koko ajan. Näin olen haeskellut myös yhteyksiä esi-isiini, koska on tuntunut että yhteys heihin on poikki, juuret on minulta kadonneet. Hekin ovat sydämen tai rummun ääniä, jotka yhdessä nivoutuvat suuremmaksi kokonaisuudeksi -minuksi, suvuksi, kaikiksi ihmisiksi ja eläimiksi.

Minä en usko että henki katoaa kuolemassa, mutta en väitä osaavani asiaa perustella sen enempää. Minusta vain vaikuttaisi siltä. Toisaalta, minua ei myöskään haittaa se etten tiedä vielä varmasti. Jos muistat millaista oli lapsena odottaa joulukalenterin luukun avaamista ja mikä yllätys sieltä oli tulossa, hieman samanlainen tunnelma on minulla tästä. Kylläpä sen aikanaan sen luukun saa avata ja odottaminen on aika ihanaa. Se voi olla jopa parempaa kuin itse luukun sisältö.

Jonkinlainen kaipuu on selvästi läsnä, koska en oikein koskaan aktiivisesti jaksa pitkäaikaisesti tarttua elävöittäviin askareisiin. Olen luonteeltani reipas ja kova töitä tekemään joten varsinaisesta laiskuudesta ei ole kyse. En ole toistaiseksi vastustanut kehoni rappeutumista tai yrittänyt asiaa ihmeemmin korjailla. Tämä varmaan harmittaa sitten jossain vaiheessa.
Rosari
Posts: 48
Joined: Tue Jun 24, 2014 5:29 pm
Location: Helsinki

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Rosari » Sat Oct 24, 2015 6:00 pm

Lapsena muistan kuoleman pelottaneen valtavasti, eikä ihme, musta, tuntematon hiipi jatkuvasti lähelläni. Kauhu kuolemaa kohtaan ei ole laantunut. Se mikä erottaa nykyisen suhtautumisen lapsenaikaisesta on että hyppy tuntemattomaan ei ole niinkään pelottavaa, kuin elämästä irti päästäminen hypätessä tuntemattomaan. Periaatteessahan ne ovat sama asia, mutta pieni vivahde-ero löytyy... Olen kiintynyt elämäni tunne-elementteihin, tehtäviin ja vastuuseen. MIstä pääsenkin seuraavaan;
Hoenir wrote: Minua kiinnostaa vallankin ihmisen ja hänen ruumiinsa välinen suhde; luulen että kuoleman ajatus tulee meille vaikeaksi juuri kehomme kautta. Ruumis toimii valtavan latautuneena merkitysten kiteymänä, sen hidas lahoaminen ikäänkuin kypsyttää meitä kuolemaa kohti. Vaikka sitä ei sen kummemmin ajattelisi, niin silti tämän kaiken loppumisen vain oppii tuntemaan muuttuvan kehon kautta. Tämän takia ikäsidonnaisuus on tärkeää, nuori ihminen ei vaan voi kokea kuoleman ajatusta samassa valossa kuin vanhempi tyyppi.
Uskon, että ihmisen sielun kokoonpanolle käy kuten ruumiillekkin. Sielu, merkitysten kiteytymät hajoavat ja leviävät mikä osa siitä minnekkin kiinnittyäkseen uuteen elämään. Koen olevani eläessäni olevani vastuussa omasta kuoleman jälkeen leviämisestäni, sillä en usko että mikään ihmisen osa tai eläessään tehty teko voi noin vain hajota, vaan se etsiytyy uuteen paikkaan jatkaakseen kehitystään. Joten haluan saada mahdollisimman paljon käsiteltyä elämääni liittyvää problematiikka, jotta kaikki vastuussani olevat teot eivät siirtyisi tulevalle maksettavaksi. En koe että ihminen on kunnolla elossa edes elämänsä aikana, sillä häntä koossa pitävää selvittämätöntä karmaa eri puolilta toiseutta on niin paljon, että varsinaista värittymätöntä elämän kokemusta ihmisellä ei välttämättä voi olla elämänsä aikana.

Vaikka elämäni ei ole kestänyt kauaa, huomaan kuinka kehoni on alkanut osoittaa rappeutumisen merkkejä. Se on kummallista ja ensimmäistä kertaa se antoi ajattelun aihetta tämän kehon sisältä päin koetusta ajan rajallisuudesta. Ajatellessani ystävieni kuolemaa tulee kammottavan surullinen olo. Vaikka uskonkin sielun kiertoon. Mikään kokoonpano ei säily hetkeäkään samanlaisena. Edes elämässämme. Sellainen aiheutti ennen kammottavaa vastustusta minussa. Nykyään suhtaudun pysyviin muutoksiin lempeämmin. Hetken pysäyttäminen vie siltä maun.
Elämä on kourallinen tomuu
Kaikki muu on rojuu
Lopunajan romuu
Mitä sitte ku symbolit hajoo
Oo se reikä mihin kaikki valo katoo
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3388
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Nefastos » Sun Oct 25, 2015 11:07 am

Hoenir wrote:Miten kuoleman mietiskely on muuttunut elämäsi aikana?


Omina "mustina" aikoinani se on ollut erittäin intensiivistä, elämän kokemisen perussävy. Korostuneisuus oli selkeintä ollessani noin 16-22 -vuotias. Tuolloin tehdyn työn pohjalta koen voivani nykyään elää yksilönä.

Hoenir wrote:Oletko kokenut jotain selviä murrosvaiheita, esimerkiksi mortifikaatioprosessin...


Ensin oli toki kokemus, & vasta myöhemmin tuli sana "mortifikaatio" jäsentämään sitä mitä kävin läpi. (Itse asiassa minun piti nytkin googlettaa "mortifikaatio" nähdäkseni, onko tätä latinasta väännettyä muotoa ylipäänsä käytetty ennen Azazelin Tähteä suomen kielessä; näköjään on.)

Hoenir wrote:...tai läheisen menettämisen kautta?


Ainoa erittäin läheinen ihminen, jonka toistaiseksi olen menettänyt kuolemalle, on ollut isoäitini, joka oli myös lähimpiä kasvattajiani koko lapsuuteni ajan, & todellinen matriarkka sanan positiivisessa mielessä. Olisi voinut kuvitella että näin läheisen ihmisen kuolema olisi tuntunut voimakkaana suruna, mutta ei; niin hänen kuin vähemmän läheisten sukulaisten & ystävien suhteen intuitioni on aina ollut kirkas & selvä: mitään hätää ei ole, mitään todellista erkaantumista ei ole tapahtunut. Vielä nytkin kun kuolemasta on kulunut noin 25 vuotta tämä henkilö on elävä osa omaa psykologista kokemustani, mutta yksinomaan kauniilla, inspiroivalla & kiitollisuutta herättävällä tavalla. Ainoita negatiivisia tunteita olen kokenut sellaisten henkilöiden kuolemista, jotka ovat kuolleet elämään takertumisen tilassa.

Hoenir wrote:En itse usko jälleensyntymään, ja osittain juuri siksi minua kiinnostaisi kovasti sellaiseen uskovien näkemykset tuosta ruumiillisuudesta. Usko jälleensyntymiin tarjoaa varmasti uuden näkökulman kuoleman suhteen, joten kiinnostaisi sen luoma muutos ruumiillisuuden kysymykseenkin.


Joka aamu herään samaan kokemukseen: Tämä näytelmä siis jatkuu vieläkin; vieläkin minä liikuttelen tätä nukkea ympäriinsä; vieläkin täytyy pelata eksistenssipeliä tässä hermojen & väärinymmärrysten hologrammivankilassa. Kuolema tulee olemaan vapahdus. Vaikka itse olen henkilökohtaisesti vakuuttunut siitä että ruumiin kuolema ei merkitse tietoisuuteni tuhoutumista vaan avartumista, se yleisempi & maailmallisesti ymmärrettävämpi kanta joka kokee kuoleman häviämisenä, on kuitenkin vaikutuksiltaan kuoleman kohtaamiseen varsin identtinen: kuolema merkitsisi vapahdusta elämän loputtomista jännitteisyyksistä, jatkuvasta ponnistuksesta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Benemal
Frater
Posts: 710
Joined: Thu Feb 23, 2012 8:24 pm

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Benemal » Sun Oct 25, 2015 5:00 pm

Ensimmäinen syvä kuoleman kriisi tapahtui noin 7-10 vuotiaana. Tällöin pohdiskelin kuolemaa päivittäin, muutaman vuoden ajan. Jutun laukaisi koulun uskonnon tunnit. Se oli kaikki mielestäni täyttä roskaa ja kun nauroin niille jutuille, opettaja sanoi, että "sinä olet ateisti". Hyväksyin iloisesti arvonimen, mutta pian päädyin sitä kautta miettimään kuolemaa. Siinä olikin aika paljon miettimistä. Makasin hereillä öisin, sukeltaessani pimeydessä ja koin silkkaa kauhua. Kaikenlaiset pikkuasiat muuttuivat ikuisen pimeyden peileiksi ja aistihavainnot kokivat erikoisen necrosynestesian. Esim. piirtäessä huomaisin tussin haisevan kauhulta ja pimeydeltä ja sitten imppasin niitä tusseja ja piirsin hirviöitä. Yksi sininen tussi oli jemmassa, useamman vuoden laatikossa ja sitä sitä aina välillä nuuhkaisemassa, jos tuntui siltä, että nyt on taas aika pelätä (Jälkikäteen tämä tuntuu aika huvittavalta, mutta minulla oli aina kaveriporukka, enkä ollut outo hylkiö). Samoin esim. kuuloaistimusten kanssa. The Banglesien "Eternal Flame" oli megahitti ja sen kuuli joka toinen päivä ja kylmäävä kauhu nousi jälleen esiin. Se oli aika mielenkiintoista. Tajusin, että nämä ovat outoja juttuja, enkä ole normaali (En muuten ole koskaan kertonut näitä juttuja. Nyt viime päivinä palasin niin kauas taaksepäin). Aistihavaintojen muuntumiset ehkä liittyvät "normaaliin" synestesiaan jotenkin. Eli siihen että näin numerot ja kellonajat väreinä ja muotoina ym. Eli hajut, värit, äänet, tai melkein mikä vaan, saattoi laukaista eksistentiaalisen pelkotilan. Tänä aikana myös pelkäsin hirveästi kauhuelokuvia. Niissä voimakkaat symbolit kaikille peloilleni, oli suht. uskottavasti visualisoitu. En löytänyt mitään erityisiä vastauksia. Kriisi vain paloi loppuun, muutaman vuoden aikana, kuten on myöhemminkin tapahtunut. Olettaisin, että neurologiset syyt rajoittavat sitä, kuinka pitkälle voi kurottaa noin nuorena, mutta lapsen aivojen ollessa aikuisen aivoja paljon plastisemmat, luulisin että tämä kriisiaika kaivoi jotain virtoja ja kanavia, mitä sitten aikuisena matkustin syvemmälle laaksoon.
User avatar
Benemal
Frater
Posts: 710
Joined: Thu Feb 23, 2012 8:24 pm

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Benemal » Mon Oct 26, 2015 4:04 pm

Lapsuusmuistelot ehkä vaikuttavat nostalgisilta ja romanttisilta, niiden synkistä tunnelmista huolimatta, mutta kun katsoo 25 vuotta taaksepäin rakkaudellisilla aikakiikareilla, voi toivottavasti nähdä jotain, mitä nykyisessä itsessään ei voi nähdä.
Nefastos wrote:Olisi voinut kuvitella että näin läheisen ihmisen kuolema olisi tuntunut voimakkaana suruna, mutta ei; niin hänen kuin vähemmän läheisten sukulaisten & ystävien suhteen intuitioni on aina ollut kirkas & selvä: mitään hätää ei ole
Ateistisina aikoina kammosin läheisten kuolemaa, koska ajattelin heidän muuttuvan pelkäksi mätäneväksi lihaksi kuoltuaan, että ihminen yhtäkkiä ei olisikaan mitään joulukinkkua kummempaa, koska uskontojen sadut ovat heikoille idiooteille ja sellaisiin en suostuisi uskomaan, vaikka elämä olisi vailla toivoa.
Nefastos wrote:Tämä näytelmä siis jatkuu vieläkin; vieläkin minä liikuttelen tätä nukkea ympäriinsä; vieläkin täytyy pelata eksistenssipeliä tässä hermojen & väärinymmärrysten hologrammivankilassa.
Käsittääkseni kuitenkin oletat joutuvasi palaamaan hologrammivankilaan, istumaan loput sakot? Onneksi vankila on uskomatoman plastinen ja sen seiniin voi maalata ihan mitä tahansa. Edes mielikuvitus ei ole rajana.


Jälleensyntymiseen olen uskonut noin 19 vuotta. Siirtyminen lähes fanaattisesta ateismista teistiseen kosmologiaan tapahtui yhden päivän aikana. Siihen oli valmis potentiaali, ikäänkuin suljettu säiliö, jonka tietynlaisen informaation vastaanottaminen välittömästi avasi ja laajensi tietoisen ajattelun alueelle, sieltä salaisesta pikku luolasta.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3388
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Nefastos » Mon Oct 26, 2015 8:46 pm

Benemal wrote:Käsittääkseni kuitenkin oletat joutuvasi palaamaan hologrammivankilaan, istumaan loput sakot?


Tavallaan kyllä. Mutta en usko, että jälleensyntyvä osa on koskaan edellisen kanssa läheskään identtinen. Jos jaksan pelata tämän pelin loppuun hyvin, seuraavalla kerralla edessä on hyvin toisentyyppinen pelihahmo, ehkä jopa pelimaailma.

Benemal wrote:Onneksi vankila on uskomatoman plastinen ja sen seiniin voi maalata ihan mitä tahansa. Edes mielikuvitus ei ole rajana.


Juuri näin.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Tulihenki
Posts: 172
Joined: Tue Jun 12, 2012 2:24 pm
Contact:

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Tulihenki » Wed Oct 28, 2015 1:08 pm

Hoenir wrote:En itse usko jälleensyntymään
Minun on taas myönnettävä, että minun maailmankuvaani ei ole missään vaiheessa kuulunut maailma ilman jonkinlaista jatkumoa, jossa kuolemassa sammuisin kokonaan. Kaikista mustimmat hetkenikin, jolloin kuolema oli vahvasti läsnä haluna paeta toiseuteen, uskoin syntyväni jotenkin minulle paremmin kuuluvaan paikkaan.

Tällä hetkellä, kun tässä viime vuosien aikana on jopa tuntunut siltä, että alkaa tuntemaan aitoa onnellisuutta, on kuolemakin ja sen mietiskely tullut osaksi jonkinlaista kokonaisvaltaisuutta eikä kuolema ole enää suuri toiseus, jonne menen joskus aikanaan. Samoin ihan konkreettisen fyysisen ruumiin merkitys on kasvanut: enää se ei ole vain pakollinen väline, vankila, vaan todellinen mahdollisuus ja kauttaaltaan hengen välittämä ilmaisu.

Hiljattain pakkasyönä katselin mustaan kuusimetsään ja ajattelin kuinka kauniilta se kaikessa kolkkoudessaan näyttääkin: jäätävän kirkas tila, joka voisi olla ideaali varsinaisen kehon kuoleman hetkillä. En osaa itse pelätä kuolemaani, kun palautan vain mieltäni tälläiseen tilaan vähitellen opetellen sen kauneutta ja seesteisyyttä. Pidänkin kuolemaan opettelua ja sen meditoimista ehkä tärkeimpänä rukouksena/palvonnanmuotona, jota näen tässä maailmassa.
Isobel
Posts: 63
Joined: Sun Jan 24, 2016 12:11 pm

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby Isobel » Tue May 31, 2016 3:22 pm

Hoenir wrote: Miten kuoleman mietiskely on muuttunut elämäsi aikana? Oletko kokenut jotain selviä murrosvaiheita, esimerkiksi mortifikaatioprosessin tai läheisen menettämisen kautta?
Lapsena pelkäsin kuolemaa, sen tuomaa mustuutta ja ennenkaikkea viimeistä tuomiota, jonka äitini oli takonut mieleeni. Lapsuus siis meni pelossa, että kun kuolen tulee Jumala valtaistuimeltaan ja syöksee minut helvettiin syntieni tähden ja saatanan tähden. Olin joskus öisin hereillä koko yön ja tärisin pelosta. pelko ei kuitenkaan tehnyt jumalasta tai jeesuksesta sen mielekkäämpiä vaan ehkä jopa siksi takerruinkin saatanaan kuin hukkuva viimeiseen olkeen.

10 vuotiaana menetin minulle tärkeimmän ihmisen, isoäitini. Muistan vielä kun asiasta tultiin kertomaan meille, niin ennekuin uutinen oli kerrottu, sanoin : "mummi on kuollut". Sain aikaan vain vihaisia ja pelokkaita katseita ja vierastusta ja enemmän jeesusta opiskeltavaksi. Kun sitten pääsimme katsomaan mummia kuolinpedilleen, olin ainoa joka meni huoneeseen sisään. istahdin mummin ruumiin viereen, silitin hänen kasvojaan ja minut valtasi rauha. Silloin ja siinä hetkessä tiesin, että ei ole mitään hätää.

Nykyään en pelkää itse kuolemaa. Mutta pelkään sen ajankohtaa. En haluaisi kuolla ennekuin olen saanut poikani kasvatettua tarpeeksi vanhaksi. Sen jälkeen tulkoon kuolema minun puolestani, olisin valmis.
Uskon että vain ruumiini kuolee, mieleni kuolee, aivoni kuolee, mutta itse minuus ei. Se jatkaa matkaansa jonnekkin, toivottavasti jonnekiin kehityksessä eteenpäin, jos ei. Tulen tähän maailmaan takaisin ja jatkan oppia. =)
Nosce Te Ipsum
User avatar
E.Velestie
Posts: 74
Joined: Thu Feb 18, 2016 10:12 am

Re: Mitä kuolemalle tapahtui?

Postby E.Velestie » Mon Jun 06, 2016 9:44 pm

Itselläni on kuolema ollut pienestä pitäen läsnä ja aika neutraali asennoituminen siihen itselläni.
Ei mitenkään tavoiteltava asia, eikä mikään mitä mielestäni kannattaisi murehtia.
Oikeastaan ainoa mikä on jäännyt kaivelemaan kuolemassa on erään ystäväni itsemurha.
Varsinkin kun tekona oli impulsiivinen ja hyvinkin odottamaton.

Uskon tietyllä tapaa hengenkin jatkumoon kuoleman jälkeen, mutta jos mietitään kuolemaa puhtaasti tieteellisessä mielessä,
niin mielestäni kuolemaan suhtaudutaan kuin rikki menneeseen esineeseen/syötyyn ruokaan.
Luonnonlakien pohjalta perustuen vaikka jo ihan kemiaan mikään ei katoa sinällänsä mihinkään - se muuttaa vain muotoaan.
Samat atomit ja katkenneet sidokset voivat olla maan alta puskevassa puuntaimessa erilailla sitoutuneena, taivaalta satavassa vedessä tai syödyn hedelmän kautta toisessa eläimessä/ihmisessä ja sitä kautta muodostuvassa munasolussa jne.
Elämän ajattelu puhtaasti lineaarisesti on jotenkin absurdi ajatus - ainakin itselleni.
☩ Ho Ophis Ho Archaios ☩

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest