Suosittele kolmea romaania

Keskustelu muusta kuin Azazelin Tähden omasta kirjallisuudesta.
User avatar
Cancer
Posts: 249
Joined: Thu Dec 13, 2012 5:45 pm
Location: Helsinki

Re: Suosittele kolmea romaania

Postby Cancer » Mon May 06, 2013 1:24 am

Yksi puhuttelevimmista koskaan lukemistani teksteistä on David Foster Wallacen novelli Good Old Neon, joka löytyy verkostakin, täältä. Kertoja on jäänyt kellariloukkomaisesti mielensä vangiksi eikä kykene tekemään mitään ajattelematta jatkuvasti kaavoja, joilla pyrkii miellyttämään muita, tekemään vaikutuksen yms. Sosiaalisissa tilanteissa ilmenevää meta-meta-meta-meta(...)-tason itsetiedostamishelvettiä kuvataan hyytävän tarkasti: teksti tulee todella lähelle niitä pinnallisia, turhauttavia ajatusmonologeja, joita kaiketi jokainen käy läpi päässään ja joiden vatvominen voi aiheuttaa suhteettomat määrät kärsimystä. Loppu on myös yllättävä, lievästi sanottuna. En nyt löydä tähän sopivaa lainausta, mutta suosittelen kaikille!
Tiden läker inga sår.
User avatar
Benemal
Frater
Posts: 740
Joined: Thu Feb 23, 2012 8:24 pm

Re: Suosittele kolmea romaania

Postby Benemal » Tue May 07, 2013 12:13 am

Keskustelussa on mainittu useita teoksia, tai kirjailijoita, joita fanitan. Erityisesti annan ääneni Philip K. Dickille. Täysin ainutlaatuinen. Ei kannata ajatella Dickiä sci-finä, jos ei pidä siitä, koska silloin missaa yhden viime vuosisadan neroista.

Mainitsen Frank Herbertin Dune trilogian yhtenä teoksena. Syvästi vaikuttava lukukokemus (englanniksi) ja löytynee isoista kirjastoista yhtenä niteenä. Yleensä sci-finä pidetty teos on mielestäni enemmän esoteerista fantasiaa.

Eiji Yoshikawa: Musashi
1600-luvulla eläneestä legendaarisesta samuraista. Mahtava kirja. Kaikille periaatteessa, mutta erityisesti historiasta ja warrior-filosofiasta kiinnostuneille.

China Mieville: Perdido street station. Tässä kirjassa on enemmän mielikuvitusta, kuin missään muussa lukemassani. Voimakas immersio. Tapahtumat voi haistaa. Modernia fantasiaa. Nuoren neron lievästi viallinen mestariteos. Sijoittuu New Crobuzonin kaupunkiin, joka on 1800-luvun Lontoota muistuttava steamcyberpunk metropoli. Vaikuttavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Sellainen harvinainen tapaus, joka jättää jo muutamalla ensimmäisellä lauseella muut taakse. Täynnä synkkää taikuutta ja limaista teknologiaa.
User avatar
Heith
Sodalis
Posts: 2500
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Suosittele kolmea romaania

Postby Heith » Sun Sep 06, 2015 12:02 pm

Kallas, Aino: Sudenmorsian
Shamanistinen, lyyrinen ja hieno novelli jonka lukee nopeasti mutta mikä jää elämään. Rinnastuksia femiinin ja ihmissuden välillä. En voi alleviivata miten hieno kirja tämä on.

Hesse, Hermann: Narkissus ja Kultasuu
Kahden erilaisen temperamentin ystävyydestä; aspektien kohtaamisesta ja siten hyvää AT-lukemistoa. Jos pitää Hessen kirjoista pitää tästäkin. Itselle ollut tärkeä kirja joka auttoi hahmottamaan toisten temperamenttia, koska samaistuin vahvasti toiseen hahmoista. Wikilainaus: Romaani käsittelee keskeisesti ristiriitoja maallisen ja taivaallisen, ruumiin ja sielun, järjen ja tunteen sekä taiteen ja tieteen välillä.

Hesse kuvaa Narkissoksen ja Kultasuun kahta eri tapaa ymmärtää todellisuutta, toinen tieteen ja toinen taiteen kautta. Narkissos ja Kultasuu pysyvät ystävinä ja ymmärtävät toisiaan huolimatta erilaisuudestaan. He tarvitsevat toisiaan, koska täydentävät toisistaan ne ominaisuudet, jotka toisesta puuttuvat.

Narkissoksen ja Kultasuun voidaan tulkita edustavan myös saman henkilön kahta eri puolta, ja näiden persoonallisuuksien rinnakkaiseloa. Täten kirja käsittelee myös ihmisen omassa mielessä olevia ristiriitaisuuksia.


Vesaas, Tarjei: Jäälinna
Jotkut kirjat on sellaisia että maisemat ja tapahtumat näkee edessään. Tämä on sellainen. Tarina kertoo kahdesta 11-vuotiaasta tytöstä Unnista ja Sissistä. Unn on kylässä uusi; sisäänpäin vetäytynyt ja ujo. Hän kantaa sisällään salaisuutta. Alueella on vesiputouksesta muodostunut yön aikana jäälinna, jonne Unn eksyy ja kuolee. Asia jää painamaan Sissin mieltä ja selvittääkseen sitä hänkin joutuu kääntymään sisäänpäin, omaan jäälinnaansa. Teos rinnastui mielessäni esoteeriseen työhön, siihen miten se muuntaa ihmistä. Tätä on vaikea löytää mutta suosittelen etsimään tai lukemaan mitä tahansa Vesaasilta mitä käsiinsä saa. Myös Lehtokurppa on todella hieno teos, muita en ole saanut käsiini.
Alfalfa

Re: Suosittele kolmea romaania

Postby Alfalfa » Tue Jul 19, 2016 2:12 am

Kuulla ei ole syytä olla surullinen,
Tuijottaessaan luuhuppunsa alta.

Se on tottunut tällaiseen.
Sen mustat pilkut ratisevat ja raahaavat.
Kuu on taiteessa symboliselta merkitykseltään yhtä vanha, kuin Aurinko. Suosikki Kuu- vertaukseni löytyvät kahdesta lukemastani maagisen realismin kirjasta: (1.) B. E. Elliksen Lunar Park, sekä (2.) Haruki Murakamin 1Q84. Suosittelen tässä vain kahta romaania, koska en ole löytänyt vielä kolmatta, jossa yhdistyisivät kaksi lempiasiaani: maaginen realismi ja Kuu johtomotiivina. Selitän seuraavaksi hieman suosituksiani. Kirjoitukseni sisältää juonipaljastuksia.

(1.) Lunar Park on paitsi maagista realismia, myös autofiktiivinen kertomus Elliksestä itsestään. Kertomuksessa on usein vaikeaa tietää, onko kyseessä vain päähenkilön mielisairaus, vaiko todellinen yliluonnollinen tapahtuma. Tiivistettynä kirjan juoni on, että Elliksen kuolleen isän tuhkat on unohdettu pankkiholviin ja jätetty levittämättä rannikolle, toisin kuin isä oli toivonut. Ellis ei tiedä sitä, mutta isän henki vainoaa häntä, lähettää hänelle nimettömiä tyhjiä sähköpostiviestejä kyseisestä pankista, järjestelee talon huonekaluja uudelleen, jne. Samalla hänen monimutkaiseen isäsuhteeseensa liittyy esimerkiksi Amerikan Psyko- teos, jonka päähenkilö ajattelee olevan eräänlainen isänsä demonisen hengen ilmaus, joka ns. ”kirjoitti itsensä” Elliksen kautta.
Ellis on itsekin kirjassaan Robbie- nimisen pojan isä, mutta ei ole koskaan oikein ollut hänelle isänä, vaan tulee mukaan hänen elämäänsä vasta kun Robbie on 15, pahimmassa teini-iässä. Eräitä Lunar Parkin keskeisiä pohjatekstejä ovat kirjassakin suoraan mainitut W. Goldingin Kärpästen Herra, sekä J. M. Barrien Peter Pan. Molemmissa kirjoissa poikia katoaa saarelle — Peter Panissa Mikä-Mikä-Maan saari on kuitenkin tavallaan myös hauska paikka, jossa pojat voivat toteuttaa unelmiaan. Sen sijaan Kärpästen Herran saari on realistinen kuvaus siitä, miten lapset toimivat autiosaarella vailla ohjausta: he päätyvät mm. tappamaan toisiaan raa'asti. Elliksen poika Robbie on sotkeutunut kirjassa ”kadonneisiin poikiin”: lähistöltä katoaa teini-ikäisiä lapsia. Yksikään aikuisista ei tiedä, minne he menevät.
Lopulta Robbiekin katoaa, oltuaan yhteydessä ”kadonneisiin poikiin”. Robbien tietokoneen, joka vartioi myös salaisuuksia ”kadonneista pojista”, näytöllä on symbolinen näytönsäästäjä, joka mainitaan useita kertoja: valtava, mollottava täysikuu. Lunar Parkissa ei koskaan kerrota, minne ”kadonneet pojat” menevät. Ehkä se paikka ei ole kuin 'Peter Panin' maaginen toivesaari, eikä Kärpästen Herran karu realismi, vaan kuten Lunar Parkin autofiktio, joka toimii erityisenä toden ja tarun kohtauspaikkana.
Lunar Parkin loppukohtauksessa Ellis hakee viimein isänsä tuhkat pankkiholvista ja levittää ne rannikolle. Tuhkat etenevät laajassa symbolisessa, tajunnanvirtamaisessa ja lyyrisessä kohtauksessa esimerkiksi perhekuvaan alkaen hajottaa sitä, sekä asettuvat Kuuhun. Viimeiset sanat romaanissa puhuu isä pojalle: poika löytää kuulemma isänsä aina Lunar Parkin sivuilta. Mitä tämä merkitsee? Puhuuko siinä Elliksen isä hänelle, vaiko Ellis Robbielle? Ehkä molempia.
Isän kirous, eräänlainen aukko, jonka hän on jättänyt Ellikseen — jotakin, mitä hän on autofiktion ulkopuolellakin korostanut kirjailijuudessaan — polveutuu omalta osaltaan myös Elliksen poikaan. Elliskin on kirjassa huono isä, osittain koska hänen oma isänsä oli hänelle huono. Autofiktiivistä Robbien karkaamista karun-kauniiseen, realistis-maagiseen Kuuhun voidaan sikäli pitää myös vertauksena Elliksen omasta pakenemisesta fiktioon. Isän tuhkien levittäminen on kirjassa sovitus, jolla kirous raukeaa: toisaalta kirous muodostaa keskeisen jännitteen, joka pitää kirjan maailmaa yllä. Saattaa siis olla, että tässä autofiktiossa Ellis sovittaa tietoisesti suhdettaan isäänsä — se paikka, jonne myös Robbienkin täytyy paeta, on kuitenkin kaukana isästä. Samaten Elliksen sovinto kuolleen isänsä kanssa löytyy autofiktiivisestä Lunar Parkista. Kuten Kuu, myös fiktio on yksinäinen, jopa kuollut maailma, josta voi kuitenkin löytää sovituksen asioille, jotka satuttavat eniten.

(2.) Kuten mainitsin, toinen suosikki Kuu- vertauksistani löytyy Haruki Murakamin jättiläisromaanista 1Q84, jonka nimi on löyhä viittaus George Orwellin kuuluisaan romaaniin Vuonna 1984 — todennäköisesti orwellilaisessa yhteiskunnassa esiintyvän ”kaksoisajattelun” takia, joka viittaa todellisuuden palimpsestimaiseen jälleenkirjoittamiseen.
1Q84 käsittelee lyhyesti sanottuna jääpiikillä ihmisiä murhaavaa Aomame- nimistä naista, sekä 29- vuotiasta miestä nimeltä Tengo. Tengo on kirjailijanalku ja Aomame palkkamurhaaja. Molempien tarinoita yhdistää se, että he ovat olleet samalla ala-asteella. Aomame kuului uskonnolliseen Todistajien yhteisöön, häntä hyljeksittiin koulussa ja Tengo oli ainoa, joka koskaan osoitti häntä kohtaan ystävällisyyttä. Molemmat rakastavat vieläkin toisiaan, 20 vuoden kuluttua, tietämättä toisistaan. Tämä osa juonikuviota muistuttaa muuten hämmästyttävän paljon Inio Asanon mangaa Oyasami Punpun.
1Q84:ssä asiat alkavat muuttua realistisesta maagisiksi melko lailla kirjan alussa, kun Aomame kipuu alas moottoritien pelastustikkaita, joka tuottaa pienen muunnelman hänen todellisuuteensa. Kaikki alkaa mennä hieman raiteiltaan. Tämän toistuvin merkki on pikkuruinen kaksoiskuu, jonka meidän oma Kuumme saa. Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla on siellä yhteinen tukikohta. Kirjan kansikuvastakin löytyy Kuu, tai kaksi sellaista. Kaksoiskuutamo toimii voimakkaana symbolina halki romaanin. Kapitalismi ja kommunismi mainitaan romaanissa vastakkaisina järjestelminä, jotka löytävät jotakin yhteistä tästä Kuun kummallisesta, ikään kuin nahistuneesta ja aavemaisesta seuralaisesta. Kuu ei ole enää yksin: toisaalta sen hiljaisuus on entistäkin syvempää.
Tengo kirjoittaa kirjoituskilpailuun osallistuneen, puoliksi autistisen Fuka-Eri- nimisen tytön Ilmakotelo- tarinan uusiksi, jotta siitä tulisi kustantamolle bestseller. Ilmakotelo kertoo maailmasta, jossa on kaksoiskuutamo, sekä pikkuväkeä, joka kutoo ilmakoteloita. Ilmakoteloissa tuotetaan ihmisten varjomaisia ”alter egoja”, tai ”Doppelgängereitä”, eli kaksoisolentoja. Kirjassa alkuperäiskappaleesta ja kopiosta käytetään nimitystä 'maza' ja 'dohta' ja kaksoiskuiden sanotaan symboloivan niitä. 1Q84:n maailmassa kaikki Ilmakotelo- teoksessa kuvattu on kuitenkin oikeasti tapahtunut, vaikka sen aiheuttamat vääristymät kykenevät havaitsemaan vain harvat. Kuten Ilmakotelon, myös 1Q84:n tarkoitus on korjata ”pikkuväen” aiheuttamaa virusmaista tartuntaa omassa maailmassamme. ”Pikkuväki” saapui alunperin meidän maailmaamme kuolleen vuohen suusta ja hankki sitten vastaanottajakseen valtavan miehen, jonka kanssa pikkutyttöjen ”alter egot” yrittävät jatkuvasti paritella erään idean konkretisaatioina.
Melko monimutkaista. Ilmakotelo on kuitenkin 1Q84:n maailmassa samaa, kuin 1Q84 on meidän maailmassamme: vääristymää alkuperäisestä, eli eräänlainen oman maailmamme ”alter ego”. Maagis-realistinen kaksoiskuutamo merkitsee tätä suhdetta, joka vallitsee reaalisen ja fiktiivisen välillä ja johon 1Q84 meidät hetkeksi kuljettaa. Tämän yhteydessä viitataan myös kuuhulluihin, eli lunaatikkoihin, sillä sitähän jokainen fiktion rakastaja hieman on... Kun luemme tätä kirjaa, omallakin taivaallamme on hetken kaksoiskuutamo. Kirjan lopussa palataan takaisin yhden Kuun maailmaan, nimittäin meidän omaan maailmaamme, jota katsomme kun suljemme kirjan kannet ja katsomme ylös taivaalle.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest