Page 1 of 1

Liber Novus / Punainen kirja

Posted: Wed Dec 14, 2011 8:02 pm
by Nefastos
C. G. Jungin Punainen kirja olisi hieno teos ostaa, mutta hinta on liian kova. Pääsin kuitenkin lehteilemään sitä Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa ja panin merkille sen, kuinka astraalisia hänen kuvansa kirjaan olivat.

Tarkoitan nyt tällä sanalla jotain muuta kuin "pelkkää eksytystä", mitä astraalitrippailu yleensä on. Ylipäänsä on mielestäni tärkeä ymmärtää se valtava ero, mikä on jungilaisessa arkkityyppien seuraamisessa & toisaalta New Agen tavassa käyttää astralismia. Ensin mainitussa lankaa keritään poispäin pienestä minästä kohti eheytymistä, jälkimmäisessä astraalisia visioita päin vastoin käytetään elävöittämään pienen minän yhä sekavampia ambitioita.

Mistä siis "astraalisuus"? Tuon tason omaleimaisesta värikylläisyydestä, joka lienee tuttu monille selväunia nähneille. Tuo sama elävän valon havainto välittyi erittäin kauniisti & yllättävän selkeästi Jungin kirjan maalauksista.

Kannattaa huomata sekin, kuinka Jung itse ei tätä kirjaa julkaissut, saati että olisi polvistunut sen edessä. Samoin hän mainitsee elämäkerrassaan "häpeänsä" Septem sermones ad mortuos-kanavointiaan kohtaan, vaikka se on moninkertaisesti parempi kuin kaikki ne muut kanavoinnit, joiden tekijät eivät ole salanneet ylpeyttään & auktoriteettiuskoaan näihin kokemiinsa oletetusti verhontakaisiin paljastuksiin.

Mutta joka tapauksessa. Joku on ehkä pannutkin merkille, että fiktion/astralismin yhteydessä toistuu yleisemminkin "punaisen kirjan" käsite. Tämä on eräs punaisen aspektin ilmennysmuodoista, ja edustaa transsubstantiaation revelaatiota. Asiat kuten alkemia (nimenomaan transsubstantiaatio), Kristuksen veren mysteerin liturgia (nimenomaan transsubstantiaatio), ja muut vastaavat esimerkit ovat tämän "punaisen kirjan" tematiikkaa.

Tämä viimeksimainittu on erityisesti AT:n jäsenille pohdittavaksi (veljeskunnassa elämme monella tapaa vaihetta, jossa huomion keskittäminen tähän on merkityksekästä), mutta en näe syytä, miksi asiaa ei voisi ehdottaa pohdittavaksi muillekin. Hence the context.

Re: Liber Novus / Punainen kirja

Posted: Wed Dec 14, 2011 8:50 pm
by Lux
Mielenkiintoiselta vaikuttava teos tosiaan, mutta itselläkään ei ihan riitä kuitenkaan kiinnostus niin pitkälle, että olisi valmis maksamaan yksittäisestä teoksesta ihan näin paljoa.
Nefastos wrote:Mutta joka tapauksessa. Joku on ehkä pannutkin merkille, että fiktion/astralismin yhteydessä toistuu yleisemminkin "punaisen kirjan" käsite. Tämä on eräs punaisen aspektin ilmennysmuodoista, ja edustaa transsubstantiaation revelaatiota. Asiat kuten alkemia (nimenomaan transsubstantiaatio), Kristuksen veren mysteerin liturgia (nimenomaan transsubstantiaatio), ja muut vastaavat esimerkit ovat tämän "punaisen kirjan" tematiikkaa.

Tämä viimeksimainittu on erityisesti AT:n jäsenille pohdittavaksi (veljeskunnassa elämme monella tapaa vaihetta, jossa huomion keskittäminen tähän on merkityksekästä), mutta en näe syytä, miksi asiaa ei voisi ehdottaa pohdittavaksi muillekin...
Tästä transsubstantaatio -tematiikasta olikin vast'ikään puhetta paikallisella vanhalla hautausmaalla veli Gestaksen kanssa. Keskustelumme tosin pyöri lähinnä sen ympärillä, kuinka päin helvettiä (l. kirjaimellisen konkreettisesti) luterilainen kristillisyys mm. ruumiin ylösnousemuksen & Kristuksen veren ja ruumiin jakamisen merkityksen ehtoollisen yhteydessä on käsittänyt, ja kuinka suurta vahinkoa se on näillä hourailuillaan aiheuttanut sekä uskonnolle että hengellisyydelle järkevien ja ajattelevien ihmisten parissa. Ei ole kovin hankala kuvitella itseään paskaisesti naureskelevaksi "ateisti-saatanaksi" (vähintäänkin sisäisesti), jos joutuisi kuuntelemaan tällaisia houreita jostain piispantuolista käsin eikä olisi mahdollisuutta saada asiasta esoteerista / traditionaalista tietoa.