Page 2 of 2

Re: Raamattu

Posted: Wed Jul 06, 2016 6:54 pm
by A.A.
Olen itse käyttänyt mielestäni melko kätevää nettipalvelua: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Palvelun kautta on näppärää etsiä erilaisten käsitteiden esiintyvyyttä halki Raamatun. Esim. "silmä". Palvelussa saa myös yhtä aikaa näkyviin kolme eri käännöstä. Näillä työkaluilla selviää nopeasti esimerkiksi, että haku "Lilit" osuu suomennoksista vain 92-käännöksessä. Samoin termiä "Saaronin ruusu" ei löydy suomennoksista, mutta King Jamesista kyllä.

Re: Raamattu

Posted: Mon Mar 20, 2017 5:15 pm
by Shivaprasaada
Raamattu on uskontotieteellisestä näkökulmasta ja myös omasta näkökulmastani hyvin kiinnostava kirja. Sen on yksi lempikirjojani pyhien kirjojen joukosta. Raamatusta lempiosiani on koko Vanha Testamentti, Vanhan Testamentin apokryfikirjat ja Uuden Testamentin evankeliumit ja melkein kaikki muut Uuden Testamentin kirjoitukset, paitsi jotkut Paavalin jyrkistä näkemyksistä kertovat osiot. Ilmestyskirja on tarinallisesti hyvin mielenkiintoinen.

Ilmestyskirjan väitetään nykyteologian tutkimuksen mukaan olevan kristinuskoon kääntyneen juutalaisen henkilön kirjoittama. Tarina on kuitenkin hyvin mielikuvituksellinen ja otan sen puhtaasti kuvainnollisena, enkä kirjaimellisena totuutena. Itse asiassa väitetään, että kyseinen kirjoitus saattaa olla kirjoittajan uni, vilkkaan mielikuvituksen värittämä näky tai huumehoureissa nähty näky.

Re: Raamattu

Posted: Thu Jul 08, 2021 12:05 am
by Seferoth
Itse olen lukenut paljon Raamattua ja monia käännöksiä. Suomeksi olen lukenut eniten Uuras Saarnivaaran Jumalan Kansan Pyhä Raamattua ja Bibliaa, Englanniksi olen lukenut King James versiota. Omistan itse noin 25 Raamattua. Raamattu oli minulle kaikki kaikessa aikanaan, jokaisen asian elämässäni perustin Raamatulle...ja koska olen täällä niin on selvää että se ei kaikkiin kysymyksiini vastannut tai sitten vastaukset eivät miellyttäneet minua. Raamatussa silti on paljon tietoa ja oppia jotka mielestäni ovat soveliaita nykyajan ihmisillekkin ateisteille ja muillekkin. Raamattu myös pitää sisällään tiettyjä esoteerisiä salaisuuksia joita mielestäni on hyvä tutkia ja pohtia. Pidän kirjaa edelleen suuressa arvossa mutta en enää pidä sitä erehtymättömänä elämänoppaana.