Caton opetuksia (kommentaari)

Keskustelu muusta kuin Azazelin Tähden omasta kirjallisuudesta.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

Ilokseni vuorossa on eilistä kiinnostavampia ohjeistuksia.
1,16
Multorum cum facta senex et dicta reprendas, / fac tibi succurrant, iuvenis quae feceris ipse.

Kun sinä vanhana kuitenkin moitit monien tekemisiä ja sanomisia, toimi nuorena niin, että tekosi ovat tukenasi.


Ts. "nuor[e]na vitsa väännettävä", kuten suomalainen sananlasku sanoo. Kirjoitin tästä lyhyesti Ihmisen ikäkausissa (luku 5). Cato vetää ovelasti molemmat ikäkaudet, vanhuuden ja nuoruuden, toisiaan vasten, ottamaan tukea ja esimerkkiä toisiltaan. Nuorelle hän perustelee ryhdikästä ponnistusta tueksi vanhuuteen, vanhalle epäsuorasti ylenpalttisesta kritisoimisesta pidättäytymistä, tai ainakin huumoria tämän piirteen käytössä. Okkultismin arkkitypiikassa nämä asiat voidaan kytkeä tähtivaltojen tasapainottamisiin AT:n käyttämällä tavalla: nuoruuden Venukseen liitetään Jupiter (ryhti, itsekuri), vanhuuden Saturnukseen liitetään Merkurius (kepeys, elävyys). ("Miehuuden" eli aikuisuuden iän hallitsijaan Marsiin liitetään veljeskunnan systeemissä samalla periaatteella Kuu.)

1,17
Ne cures, si quis tacito sermone loquantur: conscius ipse sibi de se putat omnia dici.

Älä huolestu, jos joku puhuu kuiskien: syyllinen luulee, että kaikki puhe on hänestä.


Esoteerisessa kontekstissa tämä yliherkkyyttä suitsimaan esitetty ohje liittyy ennen kaikkea paranormaaleihin kokemuksiin. Kun ihmisen sisäisten aistinten herkkyys alkaa oireilemaan, vääntynyt minäkuva (väärä ylpeys ja väärä häpeä ovat yksi ja sama asia) aikaansaa sairaalloisen paranoian ja kuvitelman siitä, että kaikessa on kyse minusta. Okkultismin perusopetus mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä tulkitaan tällöin väärin: vaikka kaikessa mitä minä koen toki onkin tavallaan kyse minusta, niin kuvitella koko maailman pyörivän oman napani ympärillä, juonittelevan minua vastaan tai olevan tehty minun onneani varten, on sairaalloista egoismia. Kun siitä irtaudutaan enemmän luontaisesti ja itsestäänselvästi (kauniisti eikä orjamaisesti) palvelevaan elämänasenteeseen, esimerkiksi "vaativat äänet" sulavat pois.
1,18
Cum fueris felix, quae sunt adversa, caveto: / non eodem cursu respondent ultima primis.

Ollessasi onnekas varo onnen kääntymistä, lopussa ei välttämättä mene niin kuin alussa.

Okkultismin yhteydessä tämä ohjeistus liittyy siihen, kuinka myös niissä sykleissä, joissa saadaan alussa kiinni siunauksellisesta virtauksesta ("flow-tila" positiivisine enteineen ja pakottamattomuuksineen), tulee lähes väistämättä myöhemmin seuraamaan saturnaalisempi vaihe, jossa kitka ja haaste esiintyvät. Kun tämä tosiasia ymmärretään alusta lähtien, alun virtaavuudesta voi vetää itseensä voimaa kestää myöhemmin haastavammat vaiheet; sen sijaan ihminen joka kuvittelee surffausaallon kestävän ikuisesti – minkä jälkeen hypätään johonkin muuhun yhtä kivaan – ei sovi okkultistiksi.
1,19
Cum dubia et fragilis nobis sit vita tributa, / in mortem alterius spem tu tibi ponere noli.

Vaikka meille annettu elämä on epävarma ja hauras, älä silti pane toivoasi toisen kuolemaan.


Eksoteerinen lukutapa liittyy toivoon perinnöstä. Esoteerisessa "toisen kuolema" ei viittaa ihmiseen, vaan henkiin eli sisäisiin haasteisuuksiimme. Harjoituksemme ei tule olla sellaista, että pyrimme kohdistamaan energiamme jonkin itsemme osan poistamiseen, vaan okkultistille energioiden muuntamisessa (myös mortifikaatiossa) on kyse sublimoinnista. Jokainen meissä oleva asia on sellainen, että se optimaalisesti ilmenee voimana, haasteellisessa muodossaan taas esteenä; mutta nämä ovat yksi ja sama asia. Esoteristi joka aidosti pyrkii voittamaan itsensä putoaa helposti uskovaisten yleiseen virheeseen, eli pyrkimykseen poistaa jotakin itsensä ja Jumalan/Totuuden/Voiman välistä. Kuitenkin juuri tuo jokin, joka väylämme tielle näyttää asettuvan, on itse väylä, ja prosessin edetessä paljastaa tämän luontonsa asteittain. Siten esimerkiksi sairaus, joka vaikuttaa vain jonkin asian puuttumiselta tai liiallisuudelta, on sisäiseltä kannalta (linga sharîrassa) "vääräasentoisuutta".
1,20
Exiguum munus cum det tibi pauper amicus, / accipito placide, plene laudare memento.

Jos köyhä ystäväsi antaa sinulle vaatimattoman lahjan, ota se vastaan suopein mielin ja suurin kiitoksin.

Maagisen elämän kannalta tämä liittyy edelliseen ohjeeseen siinä, että sisäisissä muutoksissa pieni edistymisaskel voi olla tavattoman olennainen, kun se tapahtuu vaikeassa kohden sisäistä todellisuutta. Eräs ystäväni kutsuu näitä kamppailtuja sisäisiä eteenpäinmenoja "pihauksiksi", koska suurikin ja pitkään taisteltu sisäinen oivallus voi saavutettuna vaikuttaa jälkikäteen järkyttävän itsestäänselvältä ja lähes banaalilta. Virheemme sisäisessä maailmassa vaikuttavat meille itsellemme jotenkin hyvin ymmärrettäviltä, ja olemme tavallaan niiden antamasta tulkinnasta jopa ylpeitä – kunnes elämä viimein kovalla ponnistuksella kääntyy asentoon, jossa huomaamme, kuinka tällainen sisäinen "pieni" virheasento onkin aiheuttanut meille jumalattoman määrän kärsimystä. (Tässä suhteessa jokainen meistä on sisäisessä elämässään saman tyyppisessä tilanteessa kuin nainen, joka kokee viehtymystä "pahoihin poikiin". Asia on kutkuttava ja ymmärrettävä, mutta niin kauan kuin tällaista preferenssiä ei voiteta ja muunneta terveemmäksi, seurauksena ei voi olla muuta kuin lopulta yhä uusia tuskia.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

1,21
Infantem nudum cum te natura crearit, / paupertatis onus patienter ferre memento.

Koska luonto loi sinut alastomaksi, muista kestää kärsivällisesti köyhyyden taakka.

Valtava osa eksoteerista elämää perustuu ihmisyyden peittämiseen omaisuuden ja erilaisten sosiaalisten prestiisien suojauksella. Onkin tietty ymmärrettävyytensä siinä, kuinka usein henkiset järjestelmät ovat velvoittaneet seuraajiaan köyhyyteen: köyhyys pakottaa ihmisen muistamaan oman absoluuttisen riippuvuutensa suuresta toiseudesta, siinä missä rikkaus auttaa sen unohtamaan. Todellinen "hengen köyhyys" on ihmisen ymmärrystä tästä Caton mainitsemasta seikasta: alastomana tulemme maailmaan, alastomina täältä lähdemme, ja tosiasiassa alastomia olemme koko elämämme ajan. Kaikenlainen rikkaus perustuu ainoastaan ihmisten välisiin sopimuksiin, eli on lähtökohtaisesti profaanin maailman asia. Tämän vuoksi "rikkaan on vaikeampi päästä taivaan valtakuntaan kuin kamelin neulansilmän läpi": ei rikkauden itsensä vuoksi, vaan koska rikkaus niin helposti muodostuu ihmiselle psykologiseksi turvalinnaksi hengen kaikenvaativuutta vastaan.
1,22
Ne timeas illam, quae vitae est ultima finis: / qui mortem metuit, quod vivit, perdit id ipsum.

Älä pelkää elämän viimeistä rajaa: joka kammoaa kuolemaa, elää ilman elämää.

Tästä elämän ja kuoleman salaperäisestä ykseydestä keskustelemme parhaillaan englanninkielisen puolen murtumista käsittelevässä ketjussa. Kääntäjä esittää juuri tuohon keskusteluun (ei niinkään paljon tämän tekstin esoteeriseen tulkintaan) mainiosti sopivan lainauksen Erasmukselta: "ahdistuneena eläminen ei ole elämistä". Sen merkitys on jälleen enemmän eksoteerinen kuin esoteerinen, kun taas jälkimmäisessä idea on sama kuin Mustan aspektin tunnuslauseessa, Omnia Mors Poscit eli Kuolema Vie Kaiken, tai oikeammin, kuolema hallussaanpitää kaiken: kaikki kuuluu ikuisesti kuolemalle, koska elämä ja kuolema ovat täydellisesti yhteen kietoutuneet rakenteet. Elävän organismin elämä vaatii tauotta monenlaisia sisäisen kuolemisen prosesseja solutasolla, jne. Idän uskonnoissa elämän ja kuoleman kiinteä yhteys on pääsääntöisesti kauniimmin esitetty, siinä missä juutalais-kristilliset uskonmuodot ovat tehneet elämän ja kuoleman yhteydestä mustan magian prosessin (hyvä ihminen tapetaan, jotta pahat saavat ikuisen elämän).
1,23
Si tibi pro meritis nemo respondet amicus, / incusare deos noli, sed te ipse coerce.

Jos ansioistasi huolimatta kukaan ei pidä sinua ystävänä, älä soimaa jumalia vaan korjaa käytöstäsi.

On äärimmäisen yleistä kuulla ihmisiltä (enkä poislue itseäni tästä!) voivotteluja siitä, kuinka asioiden pitääkin ihmissuhteissa mennä aina jotenkin huonolla tavalla. No, miksiköhän? Mikä on se ainoa yhdistävä tekijä juuri henkilön A erilaisissa ihmissuhteissa; ettei se olisi vain tuo kyseinen henkilö A ja hänen piilotajuisesti vääristyneet toimintamallinsa? Jokainen meistä luo elämäänsä toistuvia ongelmia omilla säännönmukaisesti hankalilla odotuksillaan ja toimintamalleillaan, jotka hienovaraisesti (ja joskus myös aivan karkeasti) aikaansaavat toistuvia ongelmia.

Esoteerisessa elämässä korostuu tämän ohjeen sisäinen puoli, se, joka liittyy karmaan ja hyvin salavihkaisiin vaikutelmien luomiseen. Mutta karman salaisuuksiin liittyy se, että se ei ole mikään rahakasa, jota kulutetaan tasaisesti, kunnes se jonain päivänä loppuu: karma on viipyvä virheasento omassa sielussamme, animaalinen kaiku tai varjo, joka teoriassa voitaisiin korjata minä hetkenä tahansa, ja silloin se välittömästi lakkaisi vaikuttamasta. Tällaiselle oman virheen poistamisen ponnistukselle, jossa ihminen opettelee olemaan toden teolla suoraryhtinen ihmissielu, perustuu leijonanosa okkultistin elämästä.

1,24
Ne tibi quid desit, quaesitis utere parce, / utque quod est serves, semper tibi deesse putato.

Säästä sitä mitä sinulla on, ettei se puuttuisi sinulta, ajattele että sinulta puuttuu se mikä sinulla on, että voisi säästää sitä.

Esoteeriseen elämään tuotuna opetus liittyy myös etsittyihin maagisiin vaikutuksiin. Voimaantunut ja energinen oppilas erehtyy helposti kuvittelemaan, että hän voi maagisilla harjoitteilla tehdä elämäänsä mitä vaikutuksia tahansa. Tosiasiassa sellainen suhde magiaan vangitsee ihmisen kuin omaan verkkoonsa: hän jää kiinni menneisyyden toiveidensa energeettiseen puristukseen, ja sielullinen kehitys katkeaa. Mitä lähemmäs mestarin saavutusta oppilas käy, sitä haluttomampi hän on käyttämään maagista voimaansa minkään muodollisen tarkoitusperän saavuttamiseen, ja kun hän lopulta saavuttaa tuon tilan, ulkoapäin näyttää, kuin hän ei käyttäisi voimaansa mitenkään. Tämä ei ole totta, mutta voiman käyttämisen tapa on transsendoinut persoonalähtöisyyden tavalla, joka profaanille on käsittämätön, ja vaikuttaa voimattomuudelta. (Osa selitystä tähän hyvin vaikeaselkoiselta tuntuvaan asiaan löytyy vuosia sitten siteeraamastani Borgesin tarinasta.)
1,25
Quod praestere potes, ne bis promiseris ulli, / ne sis ventosus, dum vis bonus esse videri.

Jos voit järjestää jotain, älä lupaa kaksin verroin, ettet näyttäisi huikentelijalta, kun haluat näyttää kunnolliselta.

"Huikentelijuus" liittyy tekstissä liikesanastoon linkittyvään tuulen elementtiin (ventus). Kyse on maadoituksesta, jossa "kunnollisuus" eli pysyvyys on positiivinen vastakohta sille epävakaudelle, joka lentelee niin sanotusti vain astraalisissa sfääreissä. Maailmassahan ei ole sinänsä mitään mikä olisi yksinomaan väärin, mutta ei-toivottavat toimintamallit ovat sellaisia, jotka sitouttavat itsensä tulevaan, negatiiviseen vastakohtaan. Torstain hymnimme käsittelee tätä asiaa ja tuulet & tulemisten elementtiä: se tuleminen (vrt. adeptin ikuisen elämän Et iterum venturus est cum Gloria, johon ko. hymni palaa) joka ei liity niinkään tuleen kuin tuuleen, on juuri Jupiterin alainen pysyvän pisteen löytäminen.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

1,26
Qui simulat verbis nec corde est fidus amicus, / tu qui fac simules: sic ars deluditur arte.

Jos joku valehtelee ja teeskentelee uskollista ystävää, teeskentele sinäkin: näin huijaus harhautetaan huijauksella.

Roomalaisille sosiaalinen ja retorinen strategismi oli tärkeä asia, ja antiikissa ylipäänsä valhetta voitiin pitää arvossa siinä missä nykyäänkin ihmisten manipuloinnissa. Ajatellaan vaikka Odysseusta, "nokkelaa miestä", joka lähinnä juonii tiensä sankaruuteen. Esoteriassa manipulointi vaihtuu diplomatiaksi, suhteessa yhtä lailla inhimillisiin ja ei-inhimillisiin voimiin. Siten tämän ohjeen sovellutus sisäiseen elämään tulee merkitsemään samantapaista suhtautumista kuin sananlasku siitä, ettei nukkuvaa leijonaa tule herättää. Henkinen elämä on niin täynnä haasteisuuksia, että "valheellisesti ystävälliset" voimat tulee mahdollisuuksien mukaan pitää tällaisessa tilassa, ja keskittyä niihin ongelmiin, joiden haasteisuudet ovat kyseisellä hetkellä ilmeiset.

Otan esimerkin. Rikas esoteristi huomaa, että hänen suhteessaan omaisuuteen on ongelmia. Rahaa tulee, mutta hän tietää, ettei pysty suhtautumaan siihen optimaalisesti. Perinteinen vaihtoehto olisi tavalla tai toisella luopua kaikesta (huonoimpana vaihtoehtona tuhlaamalla) saadakseen oletettu mielenrauha omaisuuden painolta. Tämä on harvoin viisasta: kun huomio keskitetään sen sijaan niihin ongelmiin jotka (henkisessä) elämässä ovat ajankohtaisia, noiden haasteiden kanssa eteneminen auttaa ajastaan väistämättä vastauksiin muissa asioissa, tässä tapauksessa omaisuussuhteessa. Tässä vertauksessani "uskollisen ystävyyden teeskentelijä" on tuo karminen omaisuussuhde, joka näyttää olevan kunnossa, mutta ei ole. Sen rikkomaan pyrkivän tempomisen sijaan on useinkin parempi valita kärsivällisempi tie asian käsittelyyn.
1,26a
Proximus esto bonis, si non potes optimus esse.

Jos et voi olla paras, ole lähimpänä parhaita.

Kuten kääntäjä huomauttaa, ohjeen voi lukea kahdella tavoin. Tällaisissa tapauksissa kaksi eri lukutapaa kannattaakin ottaa yhdessä, eli tässä tapauksessa pääseminen parhaiden lähipiiriin (lukutapa 1) tapahtuu ponnistamalla omat voimansa ollakseen niin hyvä kuin mahdollista (lukutapa 2). Esoteerisen maailman sovellutus lienee itsestäänselvä: mikäli ihminen ei voi toivoa saavuttavansa korkeampaa vihkimystä tässä elämässä, hänen tulee pyrkiä kahtalaisen neuvon toteuttamisella mahdollisimman lähelle tuota tilaa.

1,27
Noli homines blando nimium sermone probare: / fistula dulce canit, volucrem dum decipit auceps.

Imarteleviin ihmisiin älä liikoja luota: huilu soi suloisesti, kun linnustaja saalistaa.

Tämä ohje tuo metaforillaan mieleen Hiljaisuuden äänen ensimmäisen katkelman, sen huilunsävelet parapsykologisina sisäkokemuksina sekä "linnustajan" vertautumisen demoniseen lataukseen (Mâra), joka pyrkii vangitsemaan sielun. Näillä metaforisilla yhteyksillä esoteerinen tulkinta onkin jo selvä.

1, 27a
Contra hominem astutum noli versutus haberi: / non captare malos stultum est, sed velle nocere.

Älä yritä näyttää älykkäältä, jos vastustajana on älykäs ihminen: tyhmää ei ole se, että yrittää saada lurjuksia satimeen, vaan halu loukata.

Kääntäjä viittaa "Seitsemän viisaan" opetuksiin (Septem sapientium sententiae): "Miten viisas toimii? Ei halua loukata vaikka pystyisi. Mikä on tyhmälle tyypillistä? Ei osaa loukata vaikka haluaa." Ohjeistuksissa asetetaan siten, AT:n terminologialla, buddhi-manas lähtökohtaisesti likeiseen yhteyteen, kuten antiikissa oli yleensäkin tyypillistä (ja mikä on linjassa näiden termien alkuperäisen intialaisen käytön kanssa): viisauteen liittyy lähtökohtaisesti myös rakkaudellisuus. Viimeistään baconlaisen ajattelun myötä äly on sitten erkaannutettu yhä teknisemmäksi ja yhä kauemmas etiikasta. (Tämän kehityksen hyvä puoli on siinä, että se hajauttaa aiemman kulttuurisen kehityskuvan liiallista lineaarisuutta.)
1,28
Cum tibi nati nec opes, tunc artibus illos / instrue, quo possint inopem defendere vitam.

Jos sinulla on lapsia mutta ei varallisuutta, tiedoin ja taidoin varusta heidät varatonta elämää vastaan.

Tämän kohdan kommenteissa mainitaan hauskasti yllä esittämäni Odysseus, joka tuo tämän päivän erisuuntaisia ohjeita hyvin yhteen. Kun oivalletaan antiikin idea prinsiippien likeisyydestä kolmikossa buddhi–manas–kâma manas, ymmärretään paremmin, miten vaikkapa juuri Odysseuksen merkuriaalinen trickster-asenne nähtiin sielukkuutena ja ylöspäisenä ominaisuutena. Nykypäivänä prinsiipit ovat vieraantuneempia toisistaan, ja niiden tasapainottavaan yhdistämiseen on paneuduttava paljon aiempaa tietoisemmin.

1,29
Quod vile est, carum, quod carum, vile putato: / sic tu nec cupidus nec avarus nosceris ulli.

Arvosta vähäistä ja väheksy arvokasta, niin kenenkään mielestä et ole ahne tai saita.

Suhteessa esoteeriseen opetukseen tämä neuvo toimii myös kehotuksena kiinnittää enemmän positiivista huomiota sinne missä sitä on ennestään vähän, ja suhtautua kriittisemmin siihen, joka yleisesti saa osakseen paljon ihailua. Tällä tavoin aikaansaadaan tervehdyttävä balanssi sen sijaan, että seurattaisiin helpoista astraalisen kollektivismin virtausta. Yleisesti ihailtu kykenee ottamaan vastaan tarkemman kritiikin, siinä missä vähän tunnetun positiiviset mahdollisuudet voivat joutua kokonaan hukkaan yleisesti sivuutettuina. Tästä ei kuitenkaan tule tehdä itselleen azazelismin melko yleistä virhettä, jossa asioita vastustaan siksi että ne ovat muiden suosiossa, ja/tai rakastetaan koska ne makaavat loassa.

1,30
Quae culpare soles, ea tu ne feceris ipse: / turpe est doctori, cum culpa redarguat ipsum.

Älä itse tee sitä mitä paheksut, opettajalle on häpeäksi, jos pahe paljastuu.

Esoteristille, joka jo toivon mukaan on kyennyt toteuttamaan tämän ohjeen ilmeisen tason, jää kohdattavaksi sen ei-ilmeinen muoto, jossa ihminen rikkoo omaa koodiaan toisen tason muuntuneessa muodossa. Oman sisäisen puhdistustyön tarpeen voi epäsuorasti havaita niin kauan, kuin "paheksuntaa" so. emotionalistista, reagoivaa tuomitsemista (neutraalin ja kiihkoilemattoman tuomitsemisen vastakohtana) ylipäänsä on olemassa. Aina sellaisen puuskan ilmentyessä voin olla varma, että itsessäni on jotakin tavalla tai toisella samaan ongelmaa ilmentävää sakkaisuutta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

1,31
Quod iustum est, petito, vel quod videatur honestum, / nam stultum est petere, quod possit iure negari.

Pyri oikeudenmukaiseen ja kunnialliseen, typerää on tavoitella sellaista mikä oikeutetusti voidaan kieltää.

Käytännöllisen okkultismin painotus on kiinnittää huomio tuohon kielletyn "tyhmyyteen" (stultum). Ohjeelle ilmenee kaksi näennäisesti vastakkaista lukutapaa. Ensinnäkin, tulee ymmärtää että kielletty merkityksessä paha ei ole kielletty sen vuoksi että ihmisiltä on kivaa kieltää asioita, vaan koska pahat asiat sitovat niin kokijansa kuin tekijänsä helvettiin. Tämä maailman yksinkertaisin asia on syystä tai toisesta ihmiskunnalle niin vaikea oppi, että sitä opetellessa menee varmasti vielä vuosituhat jos toinenkin. Toinen lukutapa on osittainen selitys ohjeen hankaluuteen, koska se on sen näennäinen negaatio. Tällöin "stultus" saa Tarotin merkityksen (Houkka, 0), jolloin "kielletty" tarkoittaa tantrista kieltoa. Kyse ei tällöin olekaan etiikasta, vaan rituaalipuhtaudesta, joka puolestaan pitääkin tietyissä vaiheissa murtaa ja kääntää.
1,31a
Dat legem natura tibi, non accipit ipsa.

Luonto antaa sinulle lain, ei noudata sitä itse.

Tämä on hyvin mieltä kiinnittävä kohta okkultistille. Se johtaa meidät nimittäin satanismiin määritellessään esiin "pahan Jumalan" tai Luonnon, joka ei välitä omasta laistaan. Samalla tässä hyvin vaikeassa kohdassa näkyy myös sen avain: transsendenssi. Ihminen ihmisenä joutuu asettumaan Jumalaa vastaan (tai, Hiljaisuuden äänen sanoin, "napisemaan karman lakia vastaan"), mutta tuon ihmisyytensä ylittäessään hän itse astuu siihen sfääriin, jossa hän näkee asioiden avautuvan. "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt." (Job 42:5)
1,32
Ignotum tibi tu noli praeponere notis; / cognita iudicio constant, incognita casu.

Älä aseta tuntematonta tunnetun edelle, tiedolle perustuva päätös pysyy, luulon varassa käy miten sattuu.

Roomalainen kulttuuri oli hyvin traditionalistista: pyhää oli se, mitä isät ja isien isät olivat tehneet. Tähän linkitettiin parhaimmillaan kuitenkin elävällä tavalla Intiassa parhaiten näkyvä traditio siitä, että toimiva uusi otetaan aina mukaan vanhaan traditioon, sen sijaan että se tukahdutettaisiin (←juutalaiskristillisten uskontojen taktiikka). Näistä näkyykin, miksi kaltaiseni "synkretistinen härkä" rakastaa ennen kaikkea juuri näitä kahta kulttuurimuotoa optimaalisina: niissä kohtaavat juurevuus ja elävyys, maa ja ilma. Tässä Caton ohjeessa näkyy tietynlainen perustelu tälle juurevuudelle: idea on siinä, että pitkä traditio on säilyttänyt itsessään toimivat muodot, siinä missä uudet ovat koettelematta. Ajatellaan vaikka kirjallisuuden klassikoita. Useimmat niistä ovat klassikoita syystä. Ne säilyvät sukupolvien läpi, koska kerta kaikkiaan ovat niin hyviä. Jokaiselle sukupolvella on puolestaan omat teoksensa, jotka hetken komeilevat bestseller-listojen kärjessä, mutta seuraava sukupolvi ei välitä näistä Dan Browneista enää mitään, koska niiden teho ei perustunut taituruuteen ja syvällisyyteen, vaan muodikkuuteen ja sattumaan.
1,33
Cum dubia incertis versetur vita periclis, / pro lucro tibi pone diem, quicumque sequetur.

Kun epävarma elämä heittelee vaihtelevien vaarojen keskellä, pidä voittona joka ikistä koittavaa päivää.


Hiljattain tällä foorumilla esitin näkemyksen siitä, että riippumatta siitä miten paljon synkkää elämässään & ajassa näkeekään, päivänsä tulisi pragmaattisista (sielullis-harjoituksellisista) syistä aina aloittaa ja lopettaa kiitosrukouksella. Tämä on todellakin sitä tärkeämpää, mitä enemmän "elämä heittelee vaarojen keskellä". Kyse ei ole mistään naiivista luulosta että kaikki käy hyvin tai että hyville ihmisille tapahtuisi hyviä asioita, vaan siitä, että negatiivinen ote merkitsee okkulttisen elämän puristuksessa lähes välitöntä alaspäiselle tielle altistumista.

1,34
Vincere cum possis, interdum cede sodali; / obsequio quoniam dulces retinentur amici.

Taivu välillä toveriesi tahtoon, vaikka voisitkin voittaa, sillä joustavuus ystävät yhdessä pitää.

Veljeskunnan olennaisia, itsestäänselviäkin asioita. Hauskasti ohjeessa on käytössä sama latinan sana, joka myös Azazelin Tähdellä kuvaa jäsentä sukupuoliroolitusten ulkopuolella (sodalis).

1,34a
Quod scieris opus esse tibi, dimittere noli, / oblatum auxilium stultum est dimittere cuiquam.

Älä hylkää sellaista mitä tiedät tarvitsevasi, on tyhmää hylätä tarjottu apu.

Muodostaa tarpeellisen parin edellisen kanssa, ja käy pratyêkabuddha-ideaa vastaan. Ihminen ei juuri koskaan pysty yksin pärjäämään niissä äärimmäisissä sielullisissa haasteissa, joita yksinäinen kilvoittelu edellyttää. Esoteerisessa tulkinnassa korostuu myös se, että "tarjottu apu" on usein myös sellaista laatua, ettemme itse tajua sitä edes pyytää, emmekä avuksi ehkä ymmärrä. Yksinäinen harjoittaja kehittää hyveistään lopulta paheita, ylikorostamalla. Tämä ei ole poikkeus vaan sääntö.
1,35
Ne dubita, cum magna petas, impendere parva: / his etenim rebus coniungit gratia caros.

Tavoitellessasi suuria älä epäröi tehdä pieniä uhrauksia: tällä tavalla huomaavaisus kytkee ystävät yhteen.

Okkulttisessa lukutavassa nämä "pienet uhraukset" ovat kaikki ne maalliset asiat, joista kokelas joutuu luopumaan (tai olemaan valmis luopumaan) saavuttaakseen vihkimyksen ja lopulta adeptiuden. Tällä tavoin ne "ystävät", joiden kanssa hänet kytketään yhteen, ovat ennen kaikkea veljeskunnan näkymätön osa, eli se taho joka viime kädessä on vastuussa okkulttisesta opetuksesta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Insanus »

Nefastos wrote: Wed Jun 16, 2021 11:51 am
1,31a
Dat legem natura tibi, non accipit ipsa.

Luonto antaa sinulle lain, ei noudata sitä itse.

Tämä on hyvin mieltä kiinnittävä kohta okkultistille. Se johtaa meidät nimittäin satanismiin määritellessään esiin "pahan Jumalan" tai Luonnon, joka ei välitä omasta laistaan. Samalla tässä hyvin vaikeassa kohdassa näkyy myös sen avain: transsendenssi. Ihminen ihmisenä joutuu asettumaan Jumalaa vastaan (tai, Hiljaisuuden äänen sanoin, "napisemaan karman lakia vastaan"), mutta tuon ihmisyytensä ylittäessään hän itse astuu siihen sfääriin, jossa hän näkee asioiden avautuvan. "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt." (Job 42:5)
Onpa kaunis. Tuossa on miellyttävä ympärikääntyminen siinä miten luonto näytetään "isällisenä" perusteettomana auktoriteettina kuuäidin sijaan, kuin täydentämään Punaisen mottoa.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

Insanus wrote: Wed Jun 16, 2021 4:21 pmOnpa kaunis. Tuossa on miellyttävä ympärikääntyminen siinä miten luonto näytetään "isällisenä" perusteettomana auktoriteettina kuuäidin sijaan, kuin täydentämään Punaisen mottoa.

Todellakin. Vaikka tämä pseudepigrafinen tekstinpätkä on niin erinäköinen kuin ympäristönsä, ymmärtää hyvin, kuinka se on jätetty joihinkin tekstieditioihin.

Punaisen symbolissa –
Punaisen aspektin sinetti.jpg
Punaisen aspektin sinetti.jpg (12.16 KiB) Viewed 5816 times
– tämä "Isän jakama Äiti" näyttäytyy siinä, kuinka tuliristi erottaa neljä kuunsirppiä (Kuun neljä vaihetta, kuten Yeats käsittelee niitä Näyssä, nelinäinen Magna Mater). Ristin "tuli" on myös neljä Jod-kirjainta eli kuun matriisiin kulkevaa siementä.
1,36
Litem inferre cave, cum quo tibi gratia iuncta est, / ira odium generat, concordia nutrit amorem.

Karta kinaa mieluisan kumppanin kanssa: riita synnyttää vihaa, sopu ruokkii suopeutta.

"Sopu ruokkii suopeutta" on vähän kumma käännös, joka ei tunnu sanovan oikein mitään. Concordia on sopusointua mutta amor rakkautta. Ideana on siis tiellä kuin tiellä se, että ehdoin tahdoin kritiikin etsiminen on omiaan tuhoamaan buddhin mahdollisuudet rakkaudella yhdistämiseen.
1,37
Servorum culpis cum te dolor urget in iram, / ipse tibi moderare, tuis ut parcere possis.

Kun tuskastut orjiesi virheisiin ja vihastut, hillitse itsesi, että voit varjella omaasi.

Esoteristin "orjia" ovat hänen alemman kolminaisuutensa attribuutit ja niihin liittyvät elementaaliset voimat. Tylpistäen sanottuna, hänen ilmenevä itsensä. Kun tämä oma itse karmoineen ja vähäisyyksineen aiheuttaa ärtymystä, tuo ärtymys on tärkeä voittaa, koska muuten "sota itseä vastaan" vain yhä enemmän disintegroi ihmisen välineellistä olemusta.

1,38
Quoem superare potes, interdum vince ferendo, / maxima enim morum semper patientia virtus.

Jos olet toista parempi, ole parempi kestämällä häntä, sillä hyveistä korkein on kärsivällisyys.

"Sananmukaisesti: "Valloita sellainen, jonka voit päihittää, kestämällä häntä"", selittää suomentaja. "Ytimekkään ilmauksen vince ferendo, "voita sietämällä" voi siis tulkita myös kilpailuvietin voittamiseksi." Esoteerisessa elämässä tämä laajenee koskemaan ihmisten lisäksi myös elementaalisia voimia ("henget").
1,39
Conserva potius, quae sunt iam parta labore: / cum labor in damno est, crescit mortalis egestas.

Varjele vaivalla hankkimaasi: kun kato tuhoaa työn, kasvaa tappava köyhyys.

Se, mikä näyttää olevan meidän tai suorastaan meitä itseämme, on edelleen vain haltuumme annettu talentti. Tämä tulee kivuliaan selväksi esimerkiksi edenneissä muistisairauksissa tai edenneessä alkoholismissa, ja monessa muussakin sieluun asti käyvässä vammassa: ihminen muuntuu epäihmiseksi. Mitä ihminen siis lopulta on? Nämä pysyvät päivittäin terävinä kysymyksinä okkultistille, siinä missä profaani välttelee niitä niin kauan kuin pystyy (ja kohtaa ne viimeistään kuolemassa).
1,40
Dapsilis interdum notis et carus amicis / dum fueris dando, semper tibi proximus esto.

Kun sinä joskus tutuille rikkaana ja ystäville rakkaana alat anteliaaksi, ole aina itse itsellesi läheisin.

"Once a day, every day, give yourself a present." – Dale Cooper

Esoteristille tämä ohje muistuttaa Työlle niin olennaisesta itsen toiseudesta. Ei ole niin että omastamme antaisimme muille sen mitä pystymme (kaunis ajatus, mutta yhä profaani), vaan että olemme käskynhaltijana sellaiselle energialle joka ilmenee milloin missäkin muodossa, vaikkapa tietona tai omaisuutena tai läsnäolona, ja tuosta tosiasiassa kokonaisuudelle kuuluvasta energetiikasta jaamme kaikille parhaan kykymme mukaan: itse alempana persoonana olemme samalla viivalla muiden tuntemiemme olentojen kanssa, emme eri asemassa. Virheen voi tehdä kahteen suuntaan: ilmeiseen tai ei-ilmeiseen narsismiin, eli joko kuvitelmaan omasta separatistisesta olemuksestamme, tai sitten eriytymättömyyteen, jossa emme tajua antaa kaikille olennoille (myös itsellemme) sille kuuluvaa "aurista tilaa".
1,41a
Invidus alterius macrescit rebus opimis, / ipsum se cruciat, te vindicat invidus in se.

Kateellinen laihtuu toisen vauraudesta, rääkkää itseään, sinulle kateellisena tekee kiusaa itselleen.

Liittyy edellisen ohjeen yhteyteen esityksessä siitä, että vaikka energeettinen substanssi on yhteinen, kukaan muu ei voi kuitenkaan syyllistää meitä sen kohtuullisesta käytöstä. Kateus on tosiasia, ja sellaisessa tapauksessa kärsimyksensä luo ihminen itse. Suomalaisessa kansanuskossahan mustat maagikot tunnettiin "kateiden" nimellä, kuten Kalevalasta näemme. Kyse on olennosta, joka on valmis itsekin kärsimään, kunhan vain pystyy vahingoittamaan muita. Tähän palaa myös se Discordamelioriin poimimani lukumotto Mein Kampfista, jonka mukaan "moinen sitkeys ja hellittämättömyys [käyttää väkivaltaa aina ja tasaisesti] on on kuitenkin aina vain tietyn henkisen vakaumuksen tulos." Tässä "itsensä rääkkäämisessä" on kyse siis henkisestä (!) polusta, mutta sellaisesta, joka kulkee alaspäin, "avitchi-nirvânaan" eli tilaan, joka kaikkein sielukkaimmalla, intensiivisimmällä tavalla vastaa perinteistä käsitystä helvetistä ikään kuin puristetun, ehdottoman, kokonaisvaltaisen kärsimyksen paikkana. Sen "nirvânisuus" liittyy sen absoluuttisuuteen, mutta tie tuohon mustan aukon keskustaan on hirvittävän pitkä, sillä se murtaa itse ajan.

Näihin painajaistunnelmiin loppuu Caton ensimmäinen kirja. Olemme sivulla 54/122.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Wyrmfang »

Nefastos wrote: Thu Jun 17, 2021 9:55 am
1,41a
Invidus alterius macrescit rebus opimis, / ipsum se cruciat, te vindicat invidus in se.

Kateellinen laihtuu toisen vauraudesta, rääkkää itseään, sinulle kateellisena tekee kiusaa itselleen.

Liittyy edellisen ohjeen yhteyteen esityksessä siitä, että vaikka energeettinen substanssi on yhteinen, kukaan muu ei voi kuitenkaan syyllistää meitä sen kohtuullisesta käytöstä. Kateus on tosiasia, ja sellaisessa tapauksessa kärsimyksensä luo ihminen itse. Suomalaisessa kansanuskossahan mustat maagikot tunnettiin "kateiden" nimellä, kuten Kalevalasta näemme. Kyse on olennosta, joka on valmis itsekin kärsimään, kunhan vain pystyy vahingoittamaan muita. Tähän palaa myös se Discordamelioriin poimimani lukumotto Mein Kampfista, jonka mukaan "moinen sitkeys ja hellittämättömyys [käyttää väkivaltaa aina ja tasaisesti] on on kuitenkin aina vain tietyn henkisen vakaumuksen tulos." Tässä "itsensä rääkkäämisessä" on kyse siis henkisestä (!) polusta, mutta sellaisesta, joka kulkee alaspäin, "avitchi-nirvânaan" eli tilaan, joka kaikkein sielukkaimmalla, intensiivisimmällä tavalla vastaa perinteistä käsitystä helvetistä ikään kuin puristetun, ehdottoman, kokonaisvaltaisen kärsimyksen paikkana. Sen "nirvânisuus" liittyy sen absoluuttisuuteen, mutta tie tuohon mustan aukon keskustaan on hirvittävän pitkä, sillä se murtaa itse ajan.

Miten tämä suhteutuu Luciferin lankeemuksessa (?) esittämääsi jaotteluun ylemmistä ja alemmista kuolemansynneistä, jossa kateellisuus näistä alempiin kuuluvana sivuutetaan lyhyesti verraten epäkiinnostavana? Kun itse pohdin melko akuutisti näitä teemoja nuorena, koin aina nimenomaan kateuden keskeisimpänä ongelmana. Idea oli ilmeisesti, että koska kateus on relationaalinen, eikä sillä ole sellaista "alkuperäistä" voimaa kuin esim. vihalla tai himolla (joissa on potentiaalia myös hyvään, mikä tekeekin niistä "ylempiä" kuolemansyntejä), niin se ei ole filosofisesti kiinnostava. Yllä kuvatun pohjalta kateus on kokemuksellisesti kuitenkin hyvin keskeinen "alaspäinen" tunne.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

Wyrmfang wrote: Thu Jun 17, 2021 12:32 pmMiten tämä suhteutuu Luciferin lankeemuksessa (?) esittämääsi jaotteluun ylemmistä ja alemmista kuolemansynneistä, jossa kateellisuus näistä alempiin kuuluvana sivuutetaan lyhyesti verraten epäkiinnostavana?

Hyvä kysymys!

Jakoni kahteen syntien nelinäisyyteen perustuu ennen kaikkea siihen, että alempi on ihmisen helposti nähtävissä tarpeettomaksi henkisessä kehityksessä. Tai, kuten hiljattain tätä asiaa blogikirjoituksessa käsitellessäni esitin:

It is particularly the higher quaternary of sins that interests us as occultists. The lower cross is a more profane one, and simple use of willpower can often be applied to purify it accordingly. The higher cross is the one that cannot be dealt with by purely mechanical self-discipline, but some or other of its parts always fascinates the shadow side of the self. From this derives the term “mortal sin,” and in all honesty, this term should be reserved for the four higher cardinal sins.

Toisin sanoen, ihminen joka huomaa olevansa kateellinen voi harvoin kuvitella kateuttaan positiiviseksi asiaksi. Sama pätee laiskuuteen, mässäilyyn ja ahneuteen. Vasta korkeampi syntien nelinäisyys on sellainen, jonka varaan voidaan luoda positiivisia järjestelmiä, niin että nuo korkeammat synnit ilmenevät seuraajilleen henkisinä hyveinä.

Tällä en tarkoita että okkultistille olisi automaattisesti helppoa päästä eroon alemman nelinäisyyden synneistä; hänelle on vain helppoa tai helpohkoa nähdä, että tuon alemman nelinäisyyden seuraaminen on negatiivista.

Tästä seuraa, että mikäli alemman nelinäisyyden synteihin tai johonkin niistä sitoudutaan, syy on itse asiassa korkeammassa, aivan huipulla tai oikeammin ytimessä: ylpeys–epätoivo -parissa. Jos kateudesta valitaan helvettiin vievä johtotähti, kyseessä on lopulta ylpeyden ja epätoivon valinta, ja kateus on lopulta välineellisessä asemassa. Ihminen joka "paranisi" ihmeenomaisesti ylpeydestä ja epätoivosta, ei enää tuntisi kateutta. Sen sijaan kateudesta paraneva ihminen voi varsin hyvin olla edelleen ylpeys-häpeän (kuten täytyy aina painottaa, tämä on yksi tunne) tai epätoivon raskauttama.

Syntien alempi nelinäisyys on sellainen, että jos se saataisiin jotenkin purettua ihmisyydestä, lankeemuksen (alaspäisen tien) muoto muuttuisi verraten juhlavaksi ja yleväksi, ja juuri tuollaista "pyhän mustan maagikon" ideaalia käsittelin esimerkiksi Fosforoksessa paljon. "Verraten" on kuitenkin tärkeä sana painottaa tässä. Helvetissä on toki hienompaa seistä pystypäin ja ihailla sysimustaa taivasta, mutta kyseessä on silti helvetti. Ja sitten meillä on myös Kirillovin esimerkki siitä, miten tosiasiassa helposti käy, jos pyrkii vain ojentumaan suoraksi ylevän sielukkuuden avulla: profaani palaa takaoven kautta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Nefastos »

Kateista takaisin Catoon:

II KIRJA

Toisen kirjan aloittaa vuosituhat sitten laadittu lyhyehkö johdantoruno, jossa ainoastaan listataan jokunen roomalaisen kirjallisuuden suositeltava auktoriteetti (Vergilius, Lucanus, Ovidius), joiden eri aiheisiin opetuksiin käsillä oleva teos vertautuu. Suoraan ohjeisiin:
2,1
Si potes, ignotis etiam prodesse memento: / utilius regno est meritis adquirere amicos.

Muista tukea myös tuntemattomia, jos voit, kuninkuutta kannattavampaa on hyvällä hankittu ystävyys.

Kääntäjä huomauttaa, että ignotus voi tarkoittaa myös alhaissyntyistä, "ei-tunnettua". Esoterian kontekstissa luemme, että yhtä tärkeää kuin saada suvereeni asema tietyssä tunnustetussa piirissä ("kuninkuus" viittaa OKT:hen) on tutkia syrjäpolkuja ja hämärän paikkoja, toisin sanoen sitä elävää yksilöllistä henkisyyttä, joka on vasemman käden tie.

2,2
Mitte arcana dei caelumque inquirere quid sit, / cum sis mortalis quae sunt mortalia cura.

Jumalan salaisuuksia ja taivasta älä tutki: koska olet kuolevainen, huolehdi kuolevaisten asioista.

Esoteerisen lukutavan mahdollistamiseksi esityksen ehdottomuus on tietysti murrettava: "älä tutki vain..." Tai, jos olemme ylpeällä tuulella, voimme toki myös sanoa, että "cum sis mortalis" ei päde henkisellä polulla, koska sitä ei kulje kuolevainen, vaan ihmisen kuolematon osa.

Kuten kääntäjäkin esittää, arcana dei caelumque viittaa ennen kaikkea astrologiaan ja horoskooppeihin. Tämän voi esoteristikin ottaa tarpeellisena maadoituksena astrologisille pohdinnoille: nehän eivät lopulta voi kovin paljoa vaikuttaa siihen, miten ponnistelumme tapahtuu. Vaikka tietäisimme ajan olevan epäsuotuisan ponnistukseen, voimmeko lakata ponnistamasta? Juuri ja vain epäonnistuneiden yritysten pohjalta voi myöhempi onnistuminen lopulta tapahtua. Aikaansa odotteleva ihminen tulee epäonnistumaan jopa suotuisimmalla hetkellä, sillä epäonnistumisilla koettelematon pyrintö jää latteaksi ja mehuttomaksi.
2,3
Lingue metum Leti: nam stultum est, tempore in omni / dum mortem metuas, amittere gaudia vitae.

Älä pelkää manalaa. Sillä tyhmää on, että aina kun kammoat kuolemaa, menetät elämän ilot.

Manala on tässä erityisesti Lethe (Leti), eli unohduksen antava virta, joka on syynä siihen ettei ihminen juurikaan kykene muistamaan sielunsa syvempiä kokemuksia (syvemmässä unitilasa tai edellisissä elämissä). Siten se kuinka tahdomme tulkita tämän ohjeen okkultisteina, riippuu aspektista:

Valkea: Kuten usein on toistettava: pelko ei saa olla toiminnan tai toimimattomuuden syy. Valkealla polulla etsitään luottamusta ja virtaavuutta, ja siten oppilas ei saa perustella toimiaan menettämisen pelolla, edes niin tärkeän asian kuin identiteetin menettämisen. On uskallettava elää "elämän ilot", toisin sanoen elämä kokonaisuutena, vaikka se merkitsisikin unohdusta. (Tosiasiassa, tällä asenteella sen onnistuessa puhtaasti, unohdus ei samoin tapahdukaan.)

Musta: Mustalle aspektille ohjeen määrittelemä todellisuus kääntää sen pintatason ympäri: "Luovu elämän tarpeettomista iloista, sillä tyhmää olisi menettää muistinsa kuolemassa."

Punainen: Yhdistelmä edellisiä vastakohtia. Punaisen on asetettava tarkkaan tasapainoon tekninen elämänharjoitus ja sisäinen energetiikka, ja saatava molemmat toimimaan yhdessä. Tässä tapauksessa rohkeus tarvitaan molempien edessä korostetusti: niin Lethen kuin elämän ilojen.
2,4
Iratus de re incerta contendere noli, / impedit ira animum, ne possis cernere verum.

Vihastuneena älä väittele epävarmasta asiasta: kiukku kahlitsee sielun etkä voi nähdä totuutta.

Yllä juuri mainitsin siitä salavihkaisesta tavasta, jolla korkeampiin synteihin kuuluva viha sitoo sielun. Caton ohjeessa se tulee hyvin nimenomaan totuuden hämärtäjäksi, ja tämä on vielä enemmän totta esoteristille kuin eksoteristille. Aina kun suutun, oli syy kuinka ymmärrettävä ja "oikeutettu" tahansa, suuttumisella vedän pilven tapaisen keskityksen oman ajatteluni eteen, ja estän itseäni saamasta korkeampaa henkistä tietoa. Kestää taas hetkisen hälventää tuo pilvi päinvastaisilla ponnistuksilla; mutta jos aina annan myöten reagoiville kimmastuksilleni enkä koskaan tee aktiivisesti päinvastaista työtä, tuo pilvi tiivistyy kuin raskaaksi laataksi minun ja esoteerisen ymmärryksen väliin.
2,4a
Laetandum est vita, nullius more dolendum; / cur etenim doleas, a quo dolor ipso recessit.

Elämästä pitää iloita, ei tuskailla kenenkään kuolemaa, sillä miksi tuskailla, kun ihmisestä on tuska poistunut.

Pitää yhtäläisesti paikkansa niin profaanissa elämänymmärryksessä (jossa ihminen nähdään kuolemansa jälkeen ei-olevaksi) kuin esoteriassa (jossa ihmisen sielun nähdään jatkavan olemassaoloaan). Kuoleman tuskailu kuuluu tämänpuolisille omaisille; murhe on pitkälti itsekäs tunne, eikä sitä pidä sekoittaa todelliseen sääliin ja myötätuntoon, joka kohdistuu kärsiviä kohtaan. Jopa tilanteessa, jossa voi olla syytä ajatella vainajan sielun matkaavan vähemmän sympaattiseen jälkielämään, kaikenlainen suru ja tuskailu on turhaa: sellaisessa tilanteessa voi antaa rauhallisen rukouksensa toisen puolesta, ja kunnioittaa sitä mysteeriä, että sielu menee tapaamaan oikeudenmukaista tuomaria, omaa syvintä itseään. Tuossa kokemuksessa on aina syvän juhlallinen perusta, vaikka se elämän valintojen tähden ottaisikin mustia sävyjä.
2,5
Fac sumptum propere, cum res desiderat ipsa: / dandum etenim est aliquid, cum tempus postulat au res.

Käytä rahaa heti kun tilanne edellyttää, sillä on annettava mitä aika tai asia vaatii.

Esoteriassa rahan vastine on omakohtainen energia. Suurehko osa roomalaisen kulttuurin voimakasta vaikuttavuutta oli poikkeuksellisen hyvin sisäistetty "hetkeen tarttumisen" (carpe diem) idea: että jokainen hetki on täytettävä teoilla. Tässä ei ole kyse mistään tympeän poroporvarillisesta luterilaisesta työmoraalista, eikä itäisiä kulttuureja ajoittain raskauttavista kollektiivisista orjuuttamisista, vaan ylpeydestä työssä: ihminen määrittelee itsensä omalla energiankäytöllään, ja tarkkuuden & taidon lisäksi tällaisessa ponnistuksessa yhtä merkityksekästä on sen aikailemattomuus ja tarmokkuus. Tämän ohjeen käytäntöönpanossa tapahtuu siten jälleen noiden edellä taas mainittujen alempien syntien energian transsubstantiaatio korkeampaan muotoonsa: laiskuus ja ahneus sublimoituvat, ja niistä tulee vähintäänkin korkeampia syntejä, ellei suorastaan vapautettua energiaa. (Käytännössä molempia, koska useimmissa ponnistuksissa on sekä persoonalähtöisiä että puhtaasti ylöspäisiä elementtejä.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Caton opetuksia (kommentaari)

Post by Kavi »

Nefastos wrote: Fri Jun 18, 2021 8:17 am
Wyrmfang wrote: Thu Jun 17, 2021 12:32 pmMiten tämä suhteutuu Luciferin lankeemuksessa (?) esittämääsi jaotteluun ylemmistä ja alemmista kuolemansynneistä, jossa kateellisuus näistä alempiin kuuluvana sivuutetaan lyhyesti verraten epäkiinnostavana?

Hyvä kysymys!

Jakoni kahteen syntien nelinäisyyteen perustuu ennen kaikkea siihen, että alempi on ihmisen helposti nähtävissä tarpeettomaksi henkisessä kehityksessä. Tai, kuten hiljattain tätä asiaa blogikirjoituksessa käsitellessäni esitin:

It is particularly the higher quaternary of sins that interests us as occultists. The lower cross is a more profane one, and simple use of willpower can often be applied to purify it accordingly. The higher cross is the one that cannot be dealt with by purely mechanical self-discipline, but some or other of its parts always fascinates the shadow side of the self. From this derives the term “mortal sin,” and in all honesty, this term should be reserved for the four higher cardinal sins.

Toisin sanoen, ihminen joka huomaa olevansa kateellinen voi harvoin kuvitella kateuttaan positiiviseksi asiaksi. Sama pätee laiskuuteen, mässäilyyn ja ahneuteen. Vasta korkeampi syntien nelinäisyys on sellainen, jonka varaan voidaan luoda positiivisia järjestelmiä, niin että nuo korkeammat synnit ilmenevät seuraajilleen henkisinä hyveinä.

Tällä en tarkoita että okkultistille olisi automaattisesti helppoa päästä eroon alemman nelinäisyyden synneistä; hänelle on vain helppoa tai helpohkoa nähdä, että tuon alemman nelinäisyyden seuraaminen on negatiivista.

Tästä seuraa, että mikäli alemman nelinäisyyden synteihin tai johonkin niistä sitoudutaan, syy on itse asiassa korkeammassa, aivan huipulla tai oikeammin ytimessä: ylpeys–epätoivo -parissa. Jos kateudesta valitaan helvettiin vievä johtotähti, kyseessä on lopulta ylpeyden ja epätoivon valinta, ja kateus on lopulta välineellisessä asemassa. Ihminen joka "paranisi" ihmeenomaisesti ylpeydestä ja epätoivosta, ei enää tuntisi kateutta. Sen sijaan kateudesta paraneva ihminen voi varsin hyvin olla edelleen ylpeys-häpeän (kuten täytyy aina painottaa, tämä on yksi tunne) tai epätoivon raskauttama.

Syntien alempi nelinäisyys on sellainen, että jos se saataisiin jotenkin purettua ihmisyydestä, lankeemuksen (alaspäisen tien) muoto muuttuisi verraten juhlavaksi ja yleväksi, ja juuri tuollaista "pyhän mustan maagikon" ideaalia käsittelin esimerkiksi Fosforoksessa paljon. "Verraten" on kuitenkin tärkeä sana painottaa tässä. Helvetissä on toki hienompaa seistä pystypäin ja ihailla sysimustaa taivasta, mutta kyseessä on silti helvetti. Ja sitten meillä on myös Kirillovin esimerkki siitä, miten tosiasiassa helposti käy, jos pyrkii vain ojentumaan suoraksi ylevän sielukkuuden avulla: profaani palaa takaoven kautta.
Mietin eilen ylipäätään, että vaikka meillä on tosiaan Argarizimissä neljä ylempää ja alempaa syntiä. Löytyy myös hieroglyfinen avain ja ehdottomasti alleviivatuksi tullut buddhi.
Luin rakkaudesta, maallisesta sellaisesta, että parisuhteenkin ylläpitäminen pelkällä rakastamisella ja rakkaudella ei riitä - tarvittaisiin myös luottamusta, kunnioitusta ja jotakin kolmatta, jota en nyt muista enää. Toisin sanoen rakkaus on oltava suhteessa, jonkin varassa.

Mietin kateutta usein jotenkin tätä kautta myös että, kateuskin on jonkin varassa tai suhteessa kuten luottamus ja kunnioitus on suhteessa rakkauteen.
Ajatus itseriittoisuudesta, vapaasti virtaavasta energiasta tai lukoista lienee tässäkin ajatuksena? Miten lisätä luottamusta ja kunnioitusta ellei rakastamalla?
Siis ylempien syntien käsittely saattanee selvittä alempien nelinäisyyksien lukot? Kateellinen vaikkapa ylpeys-epätoivon?
Locked