Totaalinen sota

Tapahtumat, kohtaamiset, tapaamiset, uutisoinnit.
Sothoth
Posts: 126
Joined: Fri May 28, 2010 1:18 pm

Re: Totaalinen sota

Post by Sothoth »

A.A. wrote:Idealismisi mukaisesti Pariisin terroritekoja ei olisi saanut pysäyttää aseellisesti, vaan terroristien olisi pitänyt saada teloittaa haluamansa määrä ihmisiä kunnes haluavat itse lopettaa. Minusta tämä haiskahtaa idealismin sijaan äärimmäiseltä nihilismiltä.
Pointtini oli, että okkultisti toimii jokaisessa tilanteessa omien eettisten suuntaviivojensa mukaisesti. Pointti on lähinnä se, että sisäinen maailma ikään kuin laya-pisteestä käsin määrittää ulkoisen todellisuuden; ja mikäli pystymme seisomaan vankasti oman idealismimme takana, ei mikään ulkoinen tuota vahinkoa. Myönnän, että tämä on toki jossain määrin uskonvarainen asia, eikä sitä ehkä voi tyydyttävästi perustella. Mutta en ole tuputtamassa tätä näkemystä kellekään; se on vain ideaali, jota kohti voin itse pyrkiä. Jokainen tekee tietysti omat valintansa.

Hyvänä esimerkkinä tästä idealismista toimii vaikkapa ajattelultaan teosofisesti painottunut puolustusministerinäkin toiminut Yrjö Kallinen. ""Se oli silloin (19)-18, kun tovereineni seisoin haudan reunalla. Olimme itse kaivaneet sen haudan. Teloitusryhmä oli aseineen valmiina ampumaan meidät. Silloin kysyin komentavalta upseerilta, että saisinko sanoa tovereilleni pari sanaa ennen teloitusta. Sain luvan ja rupesin puhumaan. Kun olin lopettanut, toverini itkivät, ja se teloitusryhmä itki. Ja se upseeri sanoi, että Kallinen astuu ulos rivistä.” Puolestaan se, että miten terroritekoihin vastataan on poliittinen, ulkoinen ja eksoteerinen kysymys. Itselläni ei ole minkään sortin päätäntävaltaa eikä kiinnostusta päättää väkivaltakoneiston toiminnasta.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Totaalinen sota

Post by obnoxion »

Shonen Hoden, yksi japanilaisen Puhtaan maan buddhalaisuuden perustajista, on kaunis esimerkki väkivallattomuuden ideaalin toimivuudesta käytännössä. Kun Hoden oli pieni lapsi, ryöväri surmasi hänen isänsä. Kuoleva isä toivoi että Hoden antaisi anteeksi ryövärille, ja rukoilisi kaikkien elävien olentojen puolesta. Myöhemmin Hodenin isän tappaja liittyi Hodenin edustamaan buddhalaisuuden Jodo-lahkoon.

Elämä ei kuljeta ihmistä niin yksioikoisesi että voisimme äärimmäisessä hengenvaarassa tietää kuolevamme mikäli emme tapa. Itse ajattelen että itseään tai läheisiään suuressa hädässä väkivalloin puolustava ihminen ei ole rikollinen. Tai kun valtio puolustautuu aggressiiviselta hyökkääjältä, ei sitä voi pitää rikollisena. Mutta itse en voi nähdä että näissä tilanteissa olisi toimittu tavalla jonka voisi asettaa ihanteeksi, vaan on pyritty valitsemaan huonoista vaihtoehdoista siedettävin. En tiedä miten itse jaksaisin jos minua kovasti koeteltaisiin. En ole lopulta erityisen vahvaa tekoa. Vuosi vuodelta pyrin kuitenkin löytämään valmiuksia kohdata kauhistuttavat asiat ilman väkivaltaa. Jos sittenkin epäonnistun, toivon että minulla olisi voimia valmistaa heikkoudestani uusi askelma lähemmäs ihannetta.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Locked