Naisten sieppaajat

Tapahtumat, kohtaamiset, tapaamiset, uutisoinnit.
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Naisten sieppaajat

Post by Wyrmfang »

Xenos wrote: Pahuuden ongelman suurimpana kysymyksenä on mielestäni se, että minkä tähden maailman/olemassaolon rakenne ylipäänsä mahdollistaa tapahtumat, joissa syntyy kärsimystä ja olomuodon muutoksia ts. kuolemia ja katoamista (ajatellen, että pysyvyys, ikuisuus ja muuttumattomuus ovat täydellisyyden/ideamaailman/absoluutin järjellä tavoitettuja omanaisuuksia). Jos löytyy edes kuviitteellinen mahdollisuus, että kaikenlainen kärsimys yms. loistaa poissaolollaan - riippumatta siitä onko kuvittelijaa olemassa -, niin silloin ole aina kysymys (metafyysisestä) pahuudesta.
Tämän theodicea ongelman muotoiluhan edellyttää, että on olemassa Jumala, joka voidaan vetää tilille. Jos onkin mieletöntä puhua tarkoituksellisuudesta ihmisten konstruoiman sosiaalisen todellisuuden ulkopuolella, niin on mieletöntä muotoilla pahan ongelmaa tällä tavoin. Kysymys on silloin, miksi me teemme pahaa.

Metafyysinen käsitys pahasta voi "super-altruismissaan" olla myös piilotettua itsekkyyttä eikä loppuun asti vietyä pohdintaa. Kuuluisat metafyysiset teoriat pahasta tietysti on muotoiltu siten, että ne eivät suoranaisesti oikeuta pahan olemassaoloa, mutta onhan siinä jotain nurinkurista pohtia, miten voisi sovittaa pahan yhteen Jumalan olemassaolon kanssa sillä välin kun koko maailma kirkuu täysin konkreettista pahuutta, jolle pitäisi käytännössä tehdä jotain. Pahan metafyysisessä pohdinnassa voi helposti olla jotain samaa kuin siinä, miten natsit ohjelmoitiin ajattelemaan holokaustia toteuttaessaan "voi miten tämä suunnattoman raskas velvollisuus minua painaakaan" sen sijaan, että olisivat pysähtyneet todella miettimään toiseutta moraalisesti.

En usko että tämä on välttämättä viimekätinen argumentti metafyysistä pahakäsitystä vastaan, mutta se kannattaa tiedostaa vakavasti.
Xenos
Posts: 37
Joined: Wed Feb 20, 2013 7:46 pm
Location: Helsinki

Re: Naisten sieppaajat

Post by Xenos »

Wyrmfang wrote:
Xenos wrote: Pahuuden ongelman suurimpana kysymyksenä on mielestäni se, että minkä tähden maailman/olemassaolon rakenne ylipäänsä mahdollistaa tapahtumat, joissa syntyy kärsimystä ja olomuodon muutoksia ts. kuolemia ja katoamista (ajatellen, että pysyvyys, ikuisuus ja muuttumattomuus ovat täydellisyyden/ideamaailman/absoluutin järjellä tavoitettuja omanaisuuksia). Jos löytyy edes kuviitteellinen mahdollisuus, että kaikenlainen kärsimys yms. loistaa poissaolollaan - riippumatta siitä onko kuvittelijaa olemassa -, niin silloin ole aina kysymys (metafyysisestä) pahuudesta.
Tämän theodicea ongelman muotoiluhan edellyttää, että on olemassa Jumala, joka voidaan vetää tilille. Jos onkin mieletöntä puhua tarkoituksellisuudesta ihmisten konstruoiman sosiaalisen todellisuuden ulkopuolella, niin on mieletöntä muotoilla pahan ongelmaa tällä tavoin. Kysymys on silloin, miksi me teemme pahaa.

Metafyysinen käsitys pahasta voi "super-altruismissaan" olla myös piilotettua itsekkyyttä eikä loppuun asti vietyä pohdintaa. Kuuluisat metafyysiset teoriat pahasta tietysti on muotoiltu siten, että ne eivät suoranaisesti oikeuta pahan olemassaoloa, mutta onhan siinä jotain nurinkurista pohtia, miten voisi sovittaa pahan yhteen Jumalan olemassaolon kanssa sillä välin kun koko maailma kirkuu täysin konkreettista pahuutta, jolle pitäisi käytännössä tehdä jotain. Pahan metafyysisessä pohdinnassa voi helposti olla jotain samaa kuin siinä, miten natsit ohjelmoitiin ajattelemaan holokaustia toteuttaessaan "voi miten tämä suunnattoman raskas velvollisuus minua painaakaan" sen sijaan, että olisivat pysähtyneet todella miettimään toiseutta moraalisesti.

En usko että tämä on välttämättä viimekätinen argumentti metafyysistä pahakäsitystä vastaan, mutta se kannattaa tiedostaa vakavasti.
Filosofisiin teorioihin hiipii oikeastaan säännönmukaisesti erilaisia - toisinaan kehittäjälle itselleen tiedostamattomia - lausumattomia ennakko-oletuksia, jotka luovat teorioista epätäydellisiä. Automaattisesti tämä ei tietenkään ole huono asia, sillä rajallisena olentona ihminen ei edes voi välttyä vastaavalta. Filosofian ihanuus ja kurjuus sisältyy mielestäni tavallaan juuri tähän ikuiseen totuudenetsintään.

Väittäisin, että pahuus itsessään on niin laaja (filosofinen) ongelma, että siihen ei voi tarttua kuin pieneen osaan kerrallaan. Tämä johtaa siihen, että esittämäni argumentin tavoin, pahuuden käsittelyssä jää aina jokin asian osapuoli huomioimatta, joka johtaa osittain liian yksipuoliseen, ja kuten huomautit, toisinaan jopa "vaaralliseen" näkemykseen, jossa moraalisen toiminnan toteuttaminen jää sivuseikaksi. Silti näen tärkeänä niin pahuuden ongelman kuin muidenkin filosofisten kiistanaiheiden kanssa sitä, että niitä pyrittäisiin jakamaan ja ymmärtämään osatekijöidensä avustuksella, ja päästä näin tavoittelemaan lopullista, kokonaista totuutta niistä - vaikka tämä onkin ihmismuodossa vain tavoittamaton ideaali, kuten olen jossain toisessa ketjussa todennutkin.
Locked