Oivallinen aihe, jota ei kai vielä ole aiemmin käsitelty eritellysti.
Nefastos wrote:
Millaisin keinoin käytte elämässänne kyynisyyttä vastaan? Mikä saa pitämään kiinni idealismista ja hylkäämään sen kuiskuttavan äänen, joka sanoo että maailma on paha & ihmiset yksinkertaisuudessaan suorastaan etsivät kollektiivista kärsimystä?
Itselleni muodollisesti keskeinen prosessi oli pitkällinen ja kokonaisvaltainen perehtyminen Immanuel Kantin filosofiaan. Itsessään Kant ei tietenkään anna mitään erityisluontoisia absoluuttisia vastauksia, ellei avoimuutta omaksua eettistä pyrintöä ole, mutta ideat ovat kuitenkin mittaamattomasti eksaktimmin perusteltuja kuin vaikkapa Ervastilla, joka taas tyypillisesti vedonnee tunteellisempaan temperamenttiin. Vaikka Kant uskoakseni päätyy (tai pikemminkin lähtee liikeelle) teoreettisesti katsoen hyvin vahingolliseen ja erittäin vaikutusvaltaiseen dualismiin, kukaan toinen filosofi ei ole ilmaissut yhtä vetovoimaisesti kaikkein keskeisimpiä eettisiä periaatteita. Kantilla on myös silmää hieman synkemmälle psykologialle, mutta se tulee esille vain muutamista katkelmista. Luulen että vaikka löytyy tässä mielessä paljon syvällisempiäkin ajattelijoita, niin nimenomaan Kantin elävä keskittyminen positiivisesti hyvään (mikä on lopulta vielä vaikeampaa kuin pahuuden ymmärtäminen) tekee hänestä ainutlaatuisen modernilla aikakaudella.
Nefastos wrote:
Mikä teillä pitää yllä uskoa elämän vitaaliseen & kauniiseen tarkoituksenmukaisuuteen?
Yllä mainittuun pohjaten, fokus omaan tahtoon, siihen mihin itse viime kädessä haluaa pyrkiä kullakin teollaan tai ajatuksellaan. Tällaiselle AT:n termeillä hyvin mustaa lähestymistapaa edustavalle ihmiselle yksinkertaisesti keskittyminen toimintaan (vaikka siinäkin useimmiten varsin abstraktissa ja ei-räiskyvässä mielessä) toimi eräänlaisena vapahtajana ylikierroksilla käyvän kellariloukkointrospektion ja kyräilyn kierteestä. Negatiivisia tunteita toki riittää, mutta on hyvin virkistävää kokea esim. puhdasta oikeudenmukaista vihaa sen sijaan, että kääntää heti asetelman jollain pseudoälykkäällä argumentilla ympäri niin, että uhrista tulee syyllinen ja syyllisestä uhri (millä en tarkoita laajempien kokonaisuuksien unohtamista vaan fokusta enemmän oikein tekemisessä kuin neutraaliuteen pyrkivässä kaiken vinoutuneen ymmärtämisessä). Lähtökohtaisesti toiminnallisesti orientoituneilla ihmisillä haaste vaikuttaa olevan melko toisentyyppinen ja ehkä vielä vaikeampi.
Tähän liittyen, en pidä terveenä lähtökohtana pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä elämän tarkoituksenmukaisuudesta, vaan pikemminkin yksin siitä, että oli elämä kokonaisuutena mitä tahansa, niin pyrkii itse luomaan siitä tarkoituksenmukaista. Ellei tämän idean sisältä ole pohjimmiltaan ymmärrettävissä sekä elämän tarkoituksellisuutta korostava uskonnollisuus kuin sen tarkoituksettomuutta korostava humanismi niin peli lienee ns. menetetty ja jäljellä lopulta pelkkää hajaannusta.
Nefastos wrote:
Vai onko vaara kyynisyyteen ajautumisesta ylipäänsä vieras?
Ei tosiaan, ja luulisin että ei voi olla kenellekään älyllisesti orientoituneelle ihmiselle. Uskoisin kuitenkin, että vaara kyynisyyden pysyvästä voitosta on minulle huomattavasti epätodennäköisempi kuin joitain vuosia sitten.
Nefastos wrote:
Tai jos koette tuossa taistelussa nyt tai aiemmin haavoittuneenne, niin mihin yllä mainituista lankeemuksista (esoterian menettäminen, dualismi, alaspäinen tie) koette ajautuneenne?
Tietyssä mitassa esoterian menettäminen. Olen jäänyt kaipaamaan menneiltä vuosilta tiettyä ulottuvuutta, jota ehkä astraaliseksi on näissä ympyröissä totuttu kuvaamaan. Teoriassa tietenkin olen itse ensimmäisenä sanomassa, että se ei ole keskeistä vaan enemmänkin harhaanjohtavaa varsinaisen hengellisyyden kannalta, mutta käytännössä asia ei ole niin yksinkertainen. Kun on kerran rakentanut perustan, josta keskeinen osa on osoittautunut sittemmin valheelliseksi, kaikki totuudellinen ja hyvä ei ole mitenkään ongelmitta ja sellaisenaan kerättävissä talteen valheen seasta.