Kyynisyyden voittaminen

[Nefastos]

Uskonnoissa ja esoterioissa joissa ihmisiä ohjaavaksi kohtaloksi koetaan jokin inhimillisin standardein hyvänsuopa olento, epätoivon ja kyynisyyden vaara on varmasti huomattavasti vähäisempi kuin satanismissa & vasemman tien okkultismissa, joissa on mahdollista nähdä maailman "pelastussuunnitelma" niin pitkän linjan projektina, että meillä ei ole käytännössä mahdollista vaikuttaa epäsuotuisissa oloissa juuri mihinkään ulkoisessa maailmassa. Parhaimmillaankin sellainen epätoivon voitto pudottaa neofyytin eksoteriaan tai vaaralliseen dualismiin, pahimmillaan suoraan alaspäiselle tielle.

Millaisin keinoin käytte elämässänne kyynisyyttä vastaan? Mikä saa pitämään kiinni idealismista ja hylkäämään sen kuiskuttavan äänen, joka sanoo että maailma on paha & ihmiset yksinkertaisuudessaan suorastaan etsivät kollektiivista kärsimystä? Mikä teillä pitää yllä uskoa elämän vitaaliseen & kauniiseen tarkoituksenmukaisuuteen? Vai onko vaara kyynisyyteen ajautumisesta ylipäänsä vieras?

Tai jos koette tuossa taistelussa nyt tai aiemmin haavoittuneenne, niin mihin yllä mainituista lankeemuksista (esoterian menettäminen, dualismi, alaspäinen tie) koette ajautuneenne?

[Heith]

Luontosuhteen ylläpitäminen, seuransa ja ympäristönsä valikointi (en mene ostoskeskukseen ja ärsyttävien ihmisten tapaamisen pidän minimissä), taide ja koira. Näillä kyynisyys pysyy jotenkuten aisoissa. Taiteen teko on toisinaan kyynistävää hommaa kun alalla vallitsee niin älyttömät säännöt.

[obnoxion]

Sor Heith mainitsikin jo monta hyvää asiaa, joista etenkin taide ja luonto ovat myös itselleni tärkeä. Heithista poiketen läheiset eläinsuhteet eivät kuulu elämääni, ja olen enemmänkin ihmisrakas. Vapaaehtoistyö ja muut vähemmän muodolliset tavat helpottaa ihmisten oloa ovat minulle hyvin tärkeitä.

[Kavi]

Ehkäpä juurikin kärsimyksen ja harvoissa tapauksissa myös fyysisen kivun seurauksena, joka siis ei ole itse aiheutettua, kenenkään toisen tai kolmannen osapuolen aiheuttamaa.
Usein tämänkaltaisissa hetkissä, joissa on paljon mietittävää isken persialaista musiikkia korvalappuihini ja lähden ulos tallustamaan ja katsomaan miten maailma meitä heittelee "kahden virtauksen välillä" ylös ja sen jälkeen alas
ja kuinka kaunista onkaan kun musiikin melodia, putoava syksyn lehti sekä mieleni liike muistuttavat melodisesti toisiaan niin kovasti.
Ja te kaikki olette niin hyvin kauniita, rumine Alvar Aalto-taloineen.

Koen kyynisyyden, jotenkin itselleni hiukan vieraaksi, mutta valehtelisin etteikö joskus tule elämän mielettömyydestä mieleen niitä hiukan negatiivisempiakin ajatuksia. Sitten syön ja tulee parempi olo

[Wyrmfang]

Oivallinen aihe, jota ei kai vielä ole aiemmin käsitelty eritellysti.

Millaisin keinoin käytte elämässänne kyynisyyttä vastaan? Mikä saa pitämään kiinni idealismista ja hylkäämään sen kuiskuttavan äänen, joka sanoo että maailma on paha & ihmiset yksinkertaisuudessaan suorastaan etsivät kollektiivista kärsimystä?

Itselleni muodollisesti keskeinen prosessi oli pitkällinen ja kokonaisvaltainen perehtyminen Immanuel Kantin filosofiaan. Itsessään Kant ei tietenkään anna mitään erityisluontoisia absoluuttisia vastauksia, ellei avoimuutta omaksua eettistä pyrintöä ole, mutta ideat ovat kuitenkin mittaamattomasti eksaktimmin perusteltuja kuin vaikkapa Ervastilla, joka taas tyypillisesti vedonnee tunteellisempaan temperamenttiin. Vaikka Kant uskoakseni päätyy (tai pikemminkin lähtee liikeelle) teoreettisesti katsoen hyvin vahingolliseen ja erittäin vaikutusvaltaiseen dualismiin, kukaan toinen filosofi ei ole ilmaissut yhtä vetovoimaisesti kaikkein keskeisimpiä eettisiä periaatteita. Kantilla on myös silmää hieman synkemmälle psykologialle, mutta se tulee esille vain muutamista katkelmista. Luulen että vaikka löytyy tässä mielessä paljon syvällisempiäkin ajattelijoita, niin nimenomaan Kantin elävä keskittyminen positiivisesti hyvään (mikä on lopulta vielä vaikeampaa kuin pahuuden ymmärtäminen) tekee hänestä ainutlaatuisen modernilla aikakaudella.

Mikä teillä pitää yllä uskoa elämän vitaaliseen & kauniiseen tarkoituksenmukaisuuteen?

Yllä mainittuun pohjaten, fokus omaan tahtoon, siihen mihin itse viime kädessä haluaa pyrkiä kullakin teollaan tai ajatuksellaan. Tällaiselle AT:n termeillä hyvin mustaa lähestymistapaa edustavalle ihmiselle yksinkertaisesti keskittyminen toimintaan (vaikka siinäkin useimmiten varsin abstraktissa ja ei-räiskyvässä mielessä) toimi eräänlaisena vapahtajana ylikierroksilla käyvän kellariloukkointrospektion ja kyräilyn kierteestä. Negatiivisia tunteita toki riittää, mutta on hyvin virkistävää kokea esim. puhdasta oikeudenmukaista vihaa sen sijaan, että kääntää heti asetelman jollain pseudoälykkäällä argumentilla ympäri niin, että uhrista tulee syyllinen ja syyllisestä uhri (millä en tarkoita laajempien kokonaisuuksien unohtamista vaan fokusta enemmän oikein tekemisessä kuin neutraaliuteen pyrkivässä kaiken vinoutuneen ymmärtämisessä). Lähtökohtaisesti toiminnallisesti orientoituneilla ihmisillä haaste vaikuttaa olevan melko toisentyyppinen ja ehkä vielä vaikeampi.

Tähän liittyen, en pidä terveenä lähtökohtana pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä elämän tarkoituksenmukaisuudesta, vaan pikemminkin yksin siitä, että oli elämä kokonaisuutena mitä tahansa, niin pyrkii itse luomaan siitä tarkoituksenmukaista. Ellei tämän idean sisältä ole pohjimmiltaan ymmärrettävissä sekä elämän tarkoituksellisuutta korostava uskonnollisuus kuin sen tarkoituksettomuutta korostava humanismi niin peli lienee ns. menetetty ja jäljellä lopulta pelkkää hajaannusta.

Vai onko vaara kyynisyyteen ajautumisesta ylipäänsä vieras?

Ei tosiaan, ja luulisin että ei voi olla kenellekään älyllisesti orientoituneelle ihmiselle. Uskoisin kuitenkin, että vaara kyynisyyden pysyvästä voitosta on minulle huomattavasti epätodennäköisempi kuin joitain vuosia sitten.

Tai jos koette tuossa taistelussa nyt tai aiemmin haavoittuneenne, niin mihin yllä mainituista lankeemuksista (esoterian menettäminen, dualismi, alaspäinen tie) koette ajautuneenne?

Tietyssä mitassa esoterian menettäminen. Olen jäänyt kaipaamaan menneiltä vuosilta tiettyä ulottuvuutta, jota ehkä astraaliseksi on näissä ympyröissä totuttu kuvaamaan. Teoriassa tietenkin olen itse ensimmäisenä sanomassa, että se ei ole keskeistä vaan enemmänkin harhaanjohtavaa varsinaisen hengellisyyden kannalta, mutta käytännössä asia ei ole niin yksinkertainen. Kun on kerran rakentanut perustan, josta keskeinen osa on osoittautunut sittemmin valheelliseksi, kaikki totuudellinen ja hyvä ei ole mitenkään ongelmitta ja sellaisenaan kerättävissä talteen valheen seasta.

[Kavi]

Tietyssä mitassa esoterian menettäminen. Olen jäänyt kaipaamaan menneiltä vuosilta tiettyä ulottuvuutta, jota ehkä astraaliseksi on näissä ympyröissä totuttu kuvaamaan. Teoriassa tietenkin olen itse ensimmäisenä sanomassa, että se ei ole keskeistä vaan enemmänkin harhaanjohtavaa varsinaisen hengellisyyden kannalta, mutta käytännössä asia ei ole niin yksinkertainen. Kun on kerran rakentanut perustan, josta keskeinen osa on osoittautunut sittemmin valheelliseksi, kaikki totuudellinen ja hyvä ei ole mitenkään ongelmitta ja sellaisenaan kerättävissä talteen valheen seasta.

Nyt kun mainitsitkin tämän astraalisuuden, jota jäin kirjoittamisen jälkeen miettimään juuri omakohtaisessa elämässäni, että mistä tuon juurikin tunnistaa vai piileekö sen ongelmallisuus juuri siinä?

[Wyrmfang]

Nyt kun mainitsitkin tämän astraalisuuden, jota jäin kirjoittamisen jälkeen miettimään juuri omakohtaisessa elämässäni, että mistä tuon juurikin tunnistaa vai piileekö sen ongelmallisuus juuri siinä?

Käsite on aika monitahoinen ja sitä käytetään eri yhteyksissä, mutta tässä tarkoitin itse ennen kaikkea sellaista oman emotionaalisen kuplan rakentamista okkultismin/satanismin varaan niin, että se antaa kylläkin valtavasti voimaa ja merkitystä elämään, mutta perustuu samalla itseisarvoiselle vastakulttuurisuudelle. Ainakin tässä muodossaan minkä itse tunnen, on tavallaan helppo havaita jos on vaan täysin rehellinen itselleen, mutta älyllisyys muodostuu kaksiteräiseksi miekaksi. Se tarjoaa tietysti kyvyn itsekritiikkiin, mutta ilman tahtoa siihen se on myös todella tehokas väline ongelmien rationalisoimiseen ja projisoimiseen.

[Tähti]

Omalla kohdalla olen yleensä koittanut miettiä monestakin asiasta 3 eri puolta, eli esim kyynisyyden fyysisen puolen, tunnepuolen, ja älyllisen puolen.

Tämä aiemmassa topicissa ollut lainaus ehkä suurin innoittaja kahdelta ensimmäiseltä osaltaan.

Ra: Persoonallisuuden harjoittamisen ydin on kolmiosainen.

Yksi, tunne itsesi.

Kaksi, hyväksy itsesi.

http://www.azazel.fi/forum/viewtopic.ph ... ta+polulla

Esim älylliseltä puolelta tutustuminen omiin ajatuskuvioihin yleistävässä mielessä, esim idealistin piirteitä olen huomannut. Niihin tutustuessa esim tämä teksti ollut tärkeä: http://www.michaelteachings.com/idealist_attitude.html
Myöskin kirja aiheesta Joya Pope: The world according to Michael.

Tunnepuolelta huomannut että tietyssä tunnetilassa myös kiinnittää enemmän huomiota samantyyppisiin tunnepuolen juttuihin muuallakin, yllättävän hankalaa vaan monesti vapautua jostain tunnetilasta, varsinkin jos yrittää sitä muulla tavoin kuin yllämainitun "hyväksy itsesi"-idean tavalla.

Tietty yhtenä osana fyysinen puoli, esim kiinalaisessa lääketieteessä on kyynisyys vain yksi kehon tietynlaisen epätasapainon merkki. Tietty on aika paljon monia muitakin näkökulmia kuin kiinalainen lääketiede missä hyviä näkemyksiä kyynisyyden fyysiseen puoleen. Kiinalaisessa lääketieteessä myös tunnepuoleen yleisemminkin joitain hyviä ideoita, esim termi shen tonic, ja näistä tunnetuimpana Reishi eli lakkakääpä-sieni. http://www.qiwithoutborders.org/herbs.html

[Tähti]

Yksi mikä nyt tuli mieleen vielä, välillä tulee vastaan koskettavia juttuja, se kyllä auttaa ainakin hyvin tunnepuolen kyynisyyteen.

Esim iltasanomista juttu:

HILMA Josefina Matintytär Forsberg tuomittiin murhasta eliniäksi kuritushuoneeseen.

Vankilassa ollessaan hän synnytti seitsemännen lapsensa, rengin lapsen.

Kohdatessaan Agathan mutaisella tiellä Fiinu tiesi olevansa raskaana, sillä hän kuulusteluissa selitti kuulleensa murhan jälkeen syntymättömän lapsensa äänen silloin, kun oli harkinnut hukuttavansa itsensä järveen.

Äiti älä mene, oli ääni sanonut.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 51494.html

[Nefastos]

Käsite on aika monitahoinen ja sitä käytetään eri yhteyksissä, mutta tässä tarkoitin itse ennen kaikkea sellaista oman emotionaalisen kuplan rakentamista okkultismin/satanismin varaan niin, että se antaa kylläkin valtavasti voimaa ja merkitystä elämään, mutta perustuu samalla itseisarvoiselle vastakulttuurisuudelle.

Erinomainen kuvaus astralismille ja sen yleiselle syntyhistorialle. "Vastakulttuurisuus" tietysti tässä muodossaan omalle ajallemme tyypillisenä kuvauksena; mikä tahansa vahvasti kahtiajakava kokemusmalli aikaansaa saman. Esim. Tähden esimerkissä astraalinen selväkuulohavainto seurasi voimakasta tunne-elämän kriisiä yhteisön ulkopuolelle joutumisena, eräänlainen vastakulturoituminen toki sekin. Alice Bailey esitti hyvin, että astralismin ongelma on poolisuuksien ongelma, sillä astraalisuus on tunnemaailman paineisuuden ylikorostumista ja emootiot toimivat vastapoolien varassa ja ilmaisevat niitä.

Mistä tullaan juuri siihen, miksi astraalisuus on niin vetoavaa etenkin nykyaikaiselle älylliselle ihmiselle: se edustaa juuri tuota usein kovin kapeaan tilaan pakosta joutunutta tunnelatausta, joka jatkuvan puristuksen paineesta räjähtää melkoisiin mittaisuhteisiin, joka sellaisiin että siihen liittyy kuviteltuja tai todellisia (ja yllättävän usein molempia samanaikaisesti) parapsykologisia kykyjä. Ihmisen sisäinen energia ikään kuin purkautuu paineesta ulos ja saa kontaktiin johonkin muusta elämästä erilliseen kokonaisuuteen; se on hyvin lohdullista & hyvin vaarallista samanaikaisesti, kun mieli muuten on tuolloin yleensä aina kriisissä. Esim. mainitussa kyynisyyskriisissä, jolloin astraaliset ilotulitukset antavat muuta ajateltavaa & mahdollisesti jopa kaivatun "todisteen" tuonpuoleisen todellisuudesta. (Lainausmerkit tarpeen, koska ne eivät toki todista mistään syvemmästä merkityksekkyydestä. Tämän vuoksi myös esim. AT:n piirissä astraalisuutta ei yleensä pyritä saamaan aikaan niinkään kuin suitsimaan, vaikka perinteinen käsitys satanismista/okkultismista kaipaa juuri näitä ilmiöitä ja luulee, että ne ovat melkeinpä pääasia.)

Tietty yhtenä osana fyysinen puoli, esim kiinalaisessa lääketieteessä on kyynisyys vain yksi kehon tietynlaisen epätasapainon merkki. Tietty on aika paljon monia muitakin näkökulmia kuin kiinalainen lääketiede missä hyviä näkemyksiä kyynisyyden fyysiseen puoleen.

Liittyy aika pitkälti siihen mistä yllä kirjoitin. Vanhan maailman tapa käsittää ruumiinnesteet tunnetilojen vastaavuuksina oli vallalla myös meillä lännessä Aristoteleen ajoista saakka.

Yksi tapa päästä kyynisyydestä väliaikaisesti on muuttaa noita energioita itsessään, siirtää ongelma toisaalle. Se on viivytystaistelua, mutta joskus hyväksi, jos tietty tunnetila alkaa muodostua kaikennieleväksi; tällöin periodinen vaihto toiseen tilaan auttaa saamaan näkökulmaa asiaan, vaikka kumpikaan ei olisi itsessään vielä oikea. Itse esimerkiksi pystyn yleensä muuttamaan halutessani depression (kyynisyyden) maanisuudeksi & päinvastoin tarpeen mukaan. Mutta sellainen jonglööraus ei tietenkään voi olla mikään lopullinen vastaus näihin ongelmiin, vaan ehdoton rauha & usko olisi saavutettava tunnetason polaarisuudet ylittävällä tasolla.

Tai jos koette tuossa taistelussa nyt tai aiemmin haavoittuneenne, niin mihin yllä mainituista lankeemuksista (esoterian menettäminen, dualismi, alaspäinen tie) koette ajautuneenne?

Ajaudun itse helposti gnostilaiseen dualismiin, eli syvenevään haluun poistua maailmasta. Jokin osa mieltä onkin koko lailla pysyvästi tuossa tilassa. Erityisen pitkittyneissä & intensiivisissä kriisitilanteissa tulee yhä edelleen tietynlainen veto myös alaspäiselle tielle, äärimmäisenä haluna näyttää kosmokselle ("Jumalalle") näennäisen järjettömillä teoilla ikäänkuin peili sen edustamasta kärsimyksen ideologiasta, sellaisena kuin se omassa kokemusmaailmassa on ylikorostunut. Tämän mielipuolisuuden terällä kulkevan paradoksilogiikan argumentit voi lukea Discordameliorin Tummien kasvojen osasta.