Page 2 of 2

Re: Luova hulluus

Posted: Tue Oct 08, 2019 4:27 pm
by Insanus
obnoxion wrote: Mon Oct 07, 2019 6:46 pm
Amantes wrote: Mon Oct 07, 2019 5:23 pm Noihin otteisiin Katri Valan luovasta hulluudesta on minunkin mielestä helppo samaistua! Ihanaa, että tälläisestä tavasta luoda puhutaan ääneen.
Olen pohtinut kuinka tällaisessa hulluudessa voisi olla avain onneen. Ajtellaan Emily Dickinsonia, Yhdysvaltojen erästä merkittävintä runoilijaa joka selvästi oli inspiroitunut ennemmin kuin motivoitunut runoilija. Hän ei eläessään julkaissut juuri lainkaan, mutta kirjoitti valtavan määrän runoja. Hän eli vapaaehtoisesti eristäytyneenä kotiinsa, jossa hän mmm. saattohoiti sukulaisiaan.

Ehkä tällä tapaa olisi mahdollista, ikään kuin onnensa toistaiseksi kätkemällä, elää inspiraation keskeytyksettömässä nautinnossa ilman suvanteita. Runoutensa tai muun taiteensa voi aina jättää jälkipolvien arvioitavakaksi. Näin se ei olisi kynttilän kätkemistä vakan alle. Itse inspiraatiolle alttiina yksilönä tiedän, että mitään sen autuaalisempaa olotilaa ei kotiseinien ulkopuolelta löydy.
Samasta lähteestä juotu täälläkin. Minusta Baudelaire on oivaltaneimpia tässä "tulen ylläpitämisen" suhteessa. Piittaamattomuus suhteessa inspiraatioon on loputtomassa jännitteessä, palaa kuin mitään tulta ei olisikaan. Jopa maeterlinck sortuu höpisemään henkisestä kun voisi vain olla. Joskus tuntuu että runous ja taide ovat sallittavia lipsahduksia, joita joutuu harrastamaan kun ei voi pitää enää sisällään, mutta niiden laatu on peräisin tästä ylikuohuvasta lähteestä, parhaimmillaan ylimääräisestä. Sitä suuremmin olen oppinut arvostamaan asioita kuten logiikkaa jossa on vain muotoa ilman substanssia. Nöyryydessäkin on joskus dekadentin mässäilyn luotaantyöntävä tuntu kun katsoo yöstä kissan silmällä. Alkaa puhua viattomuuden kyvystä pitää voima puhtaana on taas vulgaaria höpinää ja lätinää, kun pitäisi jo tuulla. Henki voi puhaltaa puiden varjojen kontrastin katulampun valaisemalle tielle, mutta se on ohitettava olankohautuksella, koska energian virta lakkaa kun sen rekisteröi.
Luen Baudrillardin kirjaa Simulacra and Simulation parhaillaan ja se alkoi lainauksella joka tavoittaa ainakin omaa kokemistapaani tässä. "The simulacrum is never that which conceals the Truth - it is the Truth that conceals the fact that there is none."

Re: Luova hulluus

Posted: Thu Oct 10, 2019 1:38 am
by Insanus
Insanus wrote: Tue Oct 08, 2019 4:27 pmAlkaa puhua viattomuuden kyvystä pitää voima puhtaana on taas vulgaaria höpinää ja lätinää, kun pitäisi jo tuulla.
Tämä muuten vain kontekstissaan. "Puhe viattomuuden kyvystä pitää voima puhtaana" jne.okkulttiset aiheet ovat "höpinää" vain siinä mielessä että ne ovat vain suoran kokemuksen asioita ja puhe niistä on kuin taukohuoneessa oleskelua, juttelua syvästä muttei syvää puhetta. Ylikuohumisen pointti oli että runous luomisena saa oikeutensa puhua nimenomaan tietystä pakotteesta jolle ei oikein voi mitään. Tajusin vasta jälkeenpäin että tuollainen aggressiivinen sävy on vaikea tulkita tekstistä niin kuin se on tarkoitettu. Tämä nyt vasta onkin lätinää, pitäisi oppia kai sensuroimaan ensin ja postaamaan vasta sitten eikä vain kirjoittaa julkisesti mitä lystää.

Re: Luova hulluus

Posted: Thu Oct 10, 2019 6:28 am
by obnoxion
Uskon että sävy välittyi oikein alunperinkin. Ajattelen että puiden varjot katulampun valaisemalla tiellä vaativat ohitettavakseen niin massiivista askeesia että minusta ei mitenkään olisi sellaiseen. Oma teoriani on että Geniuksen liekki ei kulu loppuun jos sen jakamista viivyttää, tai jos käyttää loputtomasti aikaa kokemuksen tutkisteluun. Jos esteettisen ilon vie nopesti muodolliseen päätökseen, se ehkä voikin tuottaa kylmäävän sammumisen tunteen. Itselläni on tapana jokseenkin säännöllisesti polttaa kaikki kirjoitukseni. Tässä vaiheessa myös sisäinen tuli on tarttunut uuteen aiheeseen.

Re: Luova hulluus

Posted: Thu Oct 10, 2019 1:23 pm
by Nefastos
obnoxion wrote: Thu Oct 10, 2019 6:28 amOma teoriani on että Geniuksen liekki ei kulu loppuun jos sen jakamista viivyttää, tai jos käyttää loputtomasti aikaa kokemuksen tutkisteluun. Jos esteettisen ilon vie nopesti muodolliseen päätökseen, se ehkä voikin tuottaa kylmäävän sammumisen tunteen. Itselläni on tapana jokseenkin säännöllisesti polttaa kaikki kirjoitukseni. Tässä vaiheessa myös sisäinen tuli on tarttunut uuteen aiheeseen.


Jälleen kerran vastakohdat koskettavat ja täydentävät toisiaan. Oma kokemukseni on nimittäin täsmälleen päinvastainen. Pystyn loputtoman luovaan työskentelyyn tasan niin kauan, kun en ala hidastaa sen virtausta, tai vähentää sen objektiivista ulkoistamista (julkaisua tai vastaavaa käsistä päästämistä). Viime kuukausina olen taas usein ihmetellyt sitä, kuinka olo hurjassa palossa valvotun yön jälkeen voikin olla niin vitaalinen, kirkas ja voimistunut, ja kuinka uskomattoman tukkoon voimani menee yrittäessäni pakolla suorittaa jotain hitaasti tai karsitusti. Tätä tutkimusta oman energetiikkani kanssa olen tehnyt nyt 25 vuotta läpi useiden erilaisten elämäntilanteiden, ja tämä on se minkä itsestäni olen löytänyt – sitä ei enää käy kyseenalaistaminen. Ihmisten erilaiset temperamentit, erilaiset soveltuvuudet erilaisiin työskentelytapoihin, ovat siten näemmä vankka psykoenergeettinen tosiasia. (Mistä sovelluksena AT:n ajatus moniulotteisesta työstä: ja se on näemmä myös heikkoutemme, koska jäsenten on selvästi useinkin vaikea löytää omaa Työhön aktivoitumisen muotoaan tavalla, joka pysyisi seuran elimellisessä yhteydessä.)

Siinä missä Obnoxion poltat kirjoituksesi pitääksesi liekin, minä saan suurinta luovuuden nautintoa linkittäessäni työni sellaisiin, joita olen aloittanut, työstänyt ja tehnyt esim. ala-asteaikoinani. Tällaisia projekteja on nytkin pöydälläni kaksi. Juuri tällaisen melkeinpä maagisen, kiduttavan-hurmioivan konsistenssin (joka ei koskaan lakkaa haarautumasta niin juuristaan kuin oksistaankaan) äärellä obsessiivinen nostalgia ja viriliteetti lyövät minussa kättä äärimmäisen helpottavalla tavalla. Kaikki mitä teen on siten jotenkin liitetty sisäiseen, sielulliseen miellekarttaan elimellisesti, sanaristikon tarkkuudella: kaiken on valmistettava samaa yhteistä prosessia laajenevalla tavalla, mutta jokainen osio on kirjoitettava loppuun ennen seuraavan aloittamista sen pohjalta. Huonona puolena minulle käy vuosi vuodelta yhä vaikeammaksi millään ehdolla pakottautua töihin, joita itse en koe mielekkäiksi ja itselähtöisiksi. Se tuntuu kerta kaikkiaan pyhäinhäväistykseltä, luovan voiman ja Työn pyhyyden haaskaamiselta.

Re: Luova hulluus

Posted: Thu Oct 10, 2019 4:14 pm
by Insanus
obnoxion wrote: Thu Oct 10, 2019 6:28 am Uskon että sävy välittyi oikein alunperinkin. Ajattelen että puiden varjot katulampun valaisemalla tiellä vaativat ohitettavakseen niin massiivista askeesia että minusta ei mitenkään olisi sellaiseen. Oma teoriani on että Geniuksen liekki ei kulu loppuun jos sen jakamista viivyttää, tai jos käyttää loputtomasti aikaa kokemuksen tutkisteluun. Jos esteettisen ilon vie nopesti muodolliseen päätökseen, se ehkä voikin tuottaa kylmäävän sammumisen tunteen. Itselläni on tapana jokseenkin säännöllisesti polttaa kaikki kirjoitukseni. Tässä vaiheessa myös sisäinen tuli on tarttunut uuteen aiheeseen.
Koen askeesin tässä kenties hieman toisin. Periksiantamattomuus hypnoottisen voiman edessä antaa itse oman huumaavan palkintonsa ja katseen pois kääntäminen siitä vuorostaan lisää sitä jne. Kylmä sammuminen on musta valo sekin (ehkä kirkkain kaikista!) ja koko pidättyväisyys on nähtävissä jännitteen intensiteetin kasvattamisena, Amantes jo tantran mainitsikin. Baudelairen musta noituus - kuten tiedät- on uskon salaamista, salaista uskoa, esoteerinen inversio. Ohittaminen on tavallaan voiman sakramentti, sielullinen uhrauskin ja sellaisena se voi olla ilon lähde.

Nefastoksen olemisen tavasta olen saanut silloin tällöin pieniä välähdyksiä. Olin pari vuotta sitten yötä erään taiteilijan luona ja hänellä oli tekeillä samaan aikaan kymmeniä kirjoja, tuhansia sivuja, maalauksia odottamassa kylpyhuoneessa, nuottipapereita pitkin poikin ja tuhat rautaa tulessa joita julkaistiin välillä sinne sun tänne. Tilassa oli energia joka vakuutti minut siitä että energia riittää aina siihen mitä on tekemässä - hurja oivalluksen oli että jos tekemistä on enemmän kuin mitä jaksaa, voi lääke väsymykseen olla kymmenen projektia lisää eikä vähemmän. Joskus harvoin tavoitan tuon tilan ja se on onnellinen. Itse olen yleensä inerttinen ja laiska, mutta huomaan että aktiivisuus kasvaa kun on nukkunut huonosti tai muuten uupunut. Hypnoosissa käytetään tietoisen mielen ylikuormittamista joskus keinona päästä yhteyteen alitajunnan kanssa ja tuntuu että tässä on jotain yhteistä.

Mieleeni tulee myös nyt Nefastoksen Kirjoituksia Magiasta kohta jossa käsiteltiin kohtuuden ja tähden arcanoita - olisiko näissä tavoissamme käsitellä luovaa tulta ulosvuodatuksena, jännitteen kasvattamisena ja tasapainossa pitämisenä yhteyttä sinne? Tämä on viehättävä aihe koska tästä voi puhua mutta sen kauttakuitenkin tuntuu tulevan ilmi jotain mistä ei oikein voi.

Re: Luova hulluus

Posted: Wed Oct 16, 2019 8:58 am
by obnoxion
Insanus wrote: Thu Oct 10, 2019 4:14 pm Baudelairen musta noituus - kuten tiedät- on uskon salaamista, salaista uskoa, esoteerinen inversio.
Minulla on tuskin mitään tulokulmaa Baudelairen elämänlankaan tai siihen millainen Baudelaire todella oli. Olen hyvin subjektiivinen lukija, ja kiinnostun yleensä fragmenteista enemmän kuin kokonaisuuksista. Siksi en useinkaan lue eläviä runoilijoita. Olen niin subjektiivinen että se tuntuu tunkeilevalta jos tiedän kirjoittajan olevan elossa.

Mutta luonnehdintasi kuulostaa niin kiinnostavalta että kuulisin siitä mielelläni lisää. Itse tein Baudelairen Pahan kukista lukiossa esseen, jossa tulkitsin runoilijan mustan magian tehon nousevan omaperäisestä vastaavuusverkostosta. Sen eheämpää kokonaiskäsitystä en ole Baudelairesta milloinkaan muodostanut.

Re: Luova hulluus

Posted: Wed Oct 16, 2019 3:34 pm
by Insanus
obnoxion wrote: Wed Oct 16, 2019 8:58 am
Insanus wrote: Thu Oct 10, 2019 4:14 pm Baudelairen musta noituus - kuten tiedät- on uskon salaamista, salaista uskoa, esoteerinen inversio.
Minulla on tuskin mitään tulokulmaa Baudelairen elämänlankaan tai siihen millainen Baudelaire todella oli. Olen hyvin subjektiivinen lukija, ja kiinnostun yleensä fragmenteista enemmän kuin kokonaisuuksista. Siksi en useinkaan lue eläviä runoilijoita. Olen niin subjektiivinen että se tuntuu tunkeilevalta jos tiedän kirjoittajan olevan elossa.

Mutta luonnehdintasi kuulostaa niin kiinnostavalta että kuulisin siitä mielelläni lisää. Itse tein Baudelairen Pahan kukista lukiossa esseen, jossa tulkitsin runoilijan mustan magian tehon nousevan omaperäisestä vastaavuusverkostosta. Sen eheämpää kokonaiskäsitystä en ole Baudelairesta milloinkaan muodostanut.
Baudelaire kirjoitti elämänsä lopulla kirjeen jossa sanoi pahan kukista että "tähän viheliäiseen kirjaan olen pannut koko sydämeni, kaiken hellyyteni, kaiken uskoni (valepuvussa), kaiken vihani". Löysin katkelman googlaamalla nylenin käännöstä pahan kukista, en omista kirjaa itse mutta kokonainen kirje löytynee siitä.
Toinen aiempi kirje jonka B lähetti nuorempana äidilleen ennen kuin pahan kukkia sensuroitiin ja ennen oikeudenkäyntiä sanoo: "kuten tiedät, olen aina ollut sitä mieltä ettei kirjallisuuden ja taiteen päämääränä voi olla moraalinen hyvä ja että muoto ja tyyli ovat kaikki kaikessa. Mutta tämä kirja - sen nimi, pahan kukat, kertoo jo kaiken! - henkii pahaenteistä kylmää kauneutta."
Miten kirja jossa" muoto ja tyyli ovat kaikki kaikessa" voi olla se johon "olen pannut kaiken hellyyteni, kaiken uskoni"? Vielä Baudelairen tapa käyttää älyllisyyttä pilaamaan ilo on ilmeisesti kuitenkin hänen mielestään ehdottoman sydämen antaumuksen erikoista ilmaisua.

Tuottaessaan uuvuttavia ja hirveitä asioita, Baudelaire sulkeistaa merkityksen päästäkseen "vain muotoon ja tyyliin" ja siinä on epäsuorasti hänen ymmärryksensä ja uskonsa, pois jätettyinä. Demonisuus saa voimansa siitä pois jättämisen tarkkuudesta, juuri oikeat asiat eivät ole läsnä ja ne on nimenomaan tietoisesti jätetty pois, ei unohdettu tai sellaista. Näin "muoto ja tyyli" tulevat tärkeömmiksi kuin "moraalinen hyvä" taiteen päämäärinä.

Inhon ja ikävystymisen lahottava voima (hengettömyys) se egokeskeinen syntisyys jonka itsetietoisuus peilaa itseään toimii tapana todistaa Baudelairen Jumalaa ja sydäntä. Puhtaan muodottoman hengen kätkijänä luo siten täydellisimmin demonisen simulaation joka ei viittaa mitenkään alkulähteisiinsä - siten se pyhittää hiljaisuuden. Valo loistaa poissaolollaan ja pienikin pilkahdus rikkoisi tuon käänteisen kirkkauden.
Tällä tavoin tulkitsen Pahan kukat kätkettynä uskona. Paha on tuota hengen kätkemistä ja sen kukat ovat niitä muotoja joilla Baudelaire ilmaisee sitä runoissaan.

Re: Luova hulluus

Posted: Wed Oct 16, 2019 5:18 pm
by obnoxion
Insanus wrote: Wed Oct 16, 2019 3:34 pm
obnoxion wrote: Wed Oct 16, 2019 8:58 am
Insanus wrote: Thu Oct 10, 2019 4:14 pm Baudelairen musta noituus - kuten tiedät- on uskon salaamista, salaista uskoa, esoteerinen inversio.
Minulla on tuskin mitään tulokulmaa Baudelairen elämänlankaan tai siihen millainen Baudelaire todella oli. Olen hyvin subjektiivinen lukija, ja kiinnostun yleensä fragmenteista enemmän kuin kokonaisuuksista. Siksi en useinkaan lue eläviä runoilijoita. Olen niin subjektiivinen että se tuntuu tunkeilevalta jos tiedän kirjoittajan olevan elossa.

Mutta luonnehdintasi kuulostaa niin kiinnostavalta että kuulisin siitä mielelläni lisää. Itse tein Baudelairen Pahan kukista lukiossa esseen, jossa tulkitsin runoilijan mustan magian tehon nousevan omaperäisestä vastaavuusverkostosta. Sen eheämpää kokonaiskäsitystä en ole Baudelairesta milloinkaan muodostanut.
Baudelaire kirjoitti elämänsä lopulla kirjeen jossa sanoi pahan kukista että "tähän viheliäiseen kirjaan olen pannut koko sydämeni, kaiken hellyyteni, kaiken uskoni (valepuvussa), kaiken vihani". Löysin katkelman googlaamalla nylenin käännöstä pahan kukista, en omista kirjaa itse mutta kokonainen kirje löytynee siitä.
Toinen aiempi kirje jonka B lähetti nuorempana äidilleen ennen kuin pahan kukkia sensuroitiin ja ennen oikeudenkäyntiä sanoo: "kuten tiedät, olen aina ollut sitä mieltä ettei kirjallisuuden ja taiteen päämääränä voi olla moraalinen hyvä ja että muoto ja tyyli ovat kaikki kaikessa. Mutta tämä kirja - sen nimi, pahan kukat, kertoo jo kaiken! - henkii pahaenteistä kylmää kauneutta."
Miten kirja jossa" muoto ja tyyli ovat kaikki kaikessa" voi olla se johon "olen pannut kaiken hellyyteni, kaiken uskoni"? Vielä Baudelairen tapa käyttää älyllisyyttä pilaamaan ilo on ilmeisesti kuitenkin hänen mielestään ehdottoman sydämen antaumuksen erikoista ilmaisua.

Tuottaessaan uuvuttavia ja hirveitä asioita, Baudelaire sulkeistaa merkityksen päästäkseen "vain muotoon ja tyyliin" ja siinä on epäsuorasti hänen ymmärryksensä ja uskonsa, pois jätettyinä. Demonisuus saa voimansa siitä pois jättämisen tarkkuudesta, juuri oikeat asiat eivät ole läsnä ja ne on nimenomaan tietoisesti jätetty pois, ei unohdettu tai sellaista. Näin "muoto ja tyyli" tulevat tärkeömmiksi kuin "moraalinen hyvä" taiteen päämäärinä.

Inhon ja ikävystymisen lahottava voima (hengettömyys) se egokeskeinen syntisyys jonka itsetietoisuus peilaa itseään toimii tapana todistaa Baudelairen Jumalaa ja sydäntä. Puhtaan muodottoman hengen kätkijänä luo siten täydellisimmin demonisen simulaation joka ei viittaa mitenkään alkulähteisiinsä - siten se pyhittää hiljaisuuden. Valo loistaa poissaolollaan ja pienikin pilkahdus rikkoisi tuon käänteisen kirkkauden.
Tällä tavoin tulkitsen Pahan kukat kätkettynä uskona. Paha on tuota hengen kätkemistä ja sen kukat ovat niitä muotoja joilla Baudelaire ilmaisee sitä runoissaan.
Loistava tulkinta!

Minulla on tuo Nylenin kirja. Minulle Yrjö Kaijärvi on absoluuttisesti Baudelairen ääni, mutta hänen Pahan kukistaan puuttuu osa runoista. Olen muutenkin pyrkinyt hankkimaan kaikki Baudelairen suomennokset (L. Onerva on kääntänyt hienosti muutaman runon "Ranskalaista laukurunoutta" -vihkosessaan). Täytyy illalla ottaa Nylenin käännös esille ja käydä kirjettä läpi. Olen ottanutvtavaksi iltaisin upottaa itseni runouteen niin, että lopetan lukemisen vasta ylitettyäni valveunen kynnyksen. Tänään hukuttudun siis Baudelaireen.

Re: Luova hulluus

Posted: Wed Oct 16, 2019 7:49 pm
by Insanus
Kiitos kehuista. :) tätä voisi ehkä yhdistää siihen Nietzschen ajatukseen että meillä ja ylipäänsä millään on oikeutensa olla vain taideteoksena. Maailma ja oleminen jumalan kuoltua voi olla pandemoninenkin visio jos ajatellaan taideteosta tällaisena luonteeltaan kätkevänä. Sellaisen jatkumon olen ainakin näkevinäni symbolismista ja dekadenssista Nietzscheen, dadaan, surrealismiin, postmoderniin. Jumalasta puhutaan nykyään ei-olevana, ja suhde sellaiseen Jumalaan voi löytyä kuilun kunnioittamisesta, Saatanan naamiosta naamiona, muodon ja tyylin ensisijaisuudesta. Kun sanotaankin "vain muoto" on arvottavassa sanassa vihje, kuin huppuun ja viittaan pukeutuneessa aaveessa. Huputetulla erakolla salainen siemen. Arjen goottiromantiikkaa!