Luova hulluus

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Luova hulluus

Post by Nefastos »

Hulluus joka ei ole ihmisen hallinnassa on vaarallista, vahingollista ja tuskallista. Hulluus joka on ihmisen hallinnassa - "luova" hulluus, eli kyky irrottaa sovinnaisesta & nähdä asiat ja koko maailma niin sanotusti laatikon ulkopuolelta - on pyhää. Se ilmenee nerokkuudessa, joka antaa meille taiteellisen tai tieteellisen inspiraation. Se ilmenee huumorissa eli leikkisyydessä, joka pitää meidät rakastavina olentoina, estäen sielullisen jähmettymisen ja siitä seuraavan kivettymisen. Ja se ilmenee siinä mystisessä maailman kokemisessa, joka kumoaa totutun todellisuuden ja johtaa ihmisen siihen, mistä voi puhua sitä vähemmän, mitä enemmän se ilmaisee Täysin Toista eli henkeä sinänsä.

Kuinka koette elämässänne luovan hulluuden, miten etsitte sitä, vai tuleeko se etsimättä luo? Tarvitseeko sitä jotenkin rajoittaa?
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Iisakki
Posts: 16
Joined: Thu Jul 25, 2013 1:51 pm

Re: Luova hulluus

Post by Iisakki »

Itse koen että hulluuden ilmentyessä huumorissa/leikkisyydessä hallinnassa pitämiseen kuuluu rajoittaminen. Pakko ottaa huomioon toisten ihmisten tunteet ja ymmärryksen taso ettei polta kaikkia ihmissuhteita. Kun siihen leikkisyyteen kuuluu asioiden esittäminen erikoisilta kanteilta ja mahdollisesti erittäin kärkäskin haastaminen alylliseen leikkiin niin helposti antaa vihamielisen ja pahansuovan kuvan itsestään vaikka oma sydän onkin täynnä hyvää tarkoitusta. Arjessa se on jatkuvaa tasapainoilua. Ääripäissä suljet itsesi häkkiin tai sitten muut sulkevat sinut häkkiin. Tilanne on hyvä jos sinua pidetään pikkasen outona jonka sanomisia ei kannata ottaa liian tosissaan mutta kumminkin sellaisena joka kunnioittaa muita ja on hyväntahtoinen pohjimmiltaan.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Luova hulluus

Post by Smaragd »

Aihe on ollut viimeaikoina minulle oleellinen kun olen alkanut tuomaan tätä taas pitkästä aikaa esiin sosiaalisissa tilanteissa elävöittääkseni kanssakäymistä ja samalla luomistarvetta tyydyttääkseni. Tuo luovan hulluuden tila tuntuu melko kokonaisvaltaiselta siinä mielessä että siihen tuntuu suodattuvan sekä se itseä ympäröivä psyykkinen kaaos, että pisara korkeampaa henkeä. Hallinta tulee mielestäni parhaimmillaan sieltä hengen puolelta, kun se tuo järjestyksen luonnollisesti siihen kaaokseen ohjaamalla sitä oikeaan suuntaan. Nuorempana yleensä humalassa tähän tilaan mennessäni saatoin herkästi tuhota ympäriltäni jotain vaikkapa rummuttamalla pöydän kolhuille tai loukata sanoillani jotain henkilöä. Tästä johtuen pyrin sittemmin rajoittamaan tähän tilaan astumista. Ei se edelleenkään täysin kaunista touhua ole, mutta jossain menee myös raja jolloin sanoilla tökkiminen muuttuu rakentavaksi. En kai ole itse oikea henkilö arvioimaan tätä jokaisen läsnäolevan puolesta. Henkistä tietä ylöspäin kulkemalla luulisin sen hallinnan kasvavan. Jotenkin sitä on siis koitettava pitää aisoissa, kenties taiteen keinoin, kunnes ollaan kehitytty siihen vaiheeseen, että sen voi joka hetkellisesti antaa olla pinnalla. En ole perehtynyt tantraan vielä, mutta jotenkin kuulostaa sinne päin menevältä touhulta.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Amantes
Posts: 22
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Luova hulluus

Post by Amantes »

Vanha ketju, mutta jonnekin näitä ajatuksia, tunteita ja kokemuksia haluan jakaa. Aihe on minulle kyllä hyvin tapetilla ollut koko elämäni, murrosiästä lähtien. Luovan ja hullun tulen loimussa on tullut syrjäydyttyä ja pistettyä oma elämä ranttaliksi; ei kuitenkaan niin rajusti, että kai ketään muuta kuin minua olisi sattunut, ja osittain sattunut vain sen energian pidättelyn takia. Tästä syystä portti tuohon maailman välissä lepattavaan yöperhosten hautaan ei ole koskaan sulkeutunut ja hyvin merkityksellisestä, mahdottomalta, taianomaiselta ja helvetin tärkeältä tuntuisi saada tuo oma rakas myrkyllinen raaja, ei tappavan kontrollin alle tai yksin riehumaan, vaan jotenkin todellisesti elämään läsnäolevaksi. Tälläinen epätasapaino toki heijastelee yhtälailla muihinkin olemuspuoliin. Yllämainittu vainu tantran mahdollisuudesta antaa avaimia aiheeseen on minullakin ollut.

Allaoleva runollinen itseäänpaljastava päiväkirjamerkintä jonka kirjoitin aamulla olisi sopivasti mennyt kolmeen vieräkkäiseen keskusteluun. Ylhäällä oli "vihasta suruksi", tämä keskellä ja alla "valkoinen raivo". Teksti on kirjoitettu aikalailla niissä olotiloissa joissa tuo muinainen ja langennut lemurialainen, verenhimoinen ja arjentappava liekki - meille se nerouden siemen ja helvetillinen Runon Genius - polttaa suonissa hullunlailla, eikä sitä olla päästy ilmaisemaan. Loppua kohden tultaessa tuo vaarallinen, äsken sisäänpäin kääntynyt, energia löytää taas hetkellisen lunastuksensa ja muuntuu runoudeksi.

"Minussa on rakkaudettomuutta, mikä näkyy tylsyytenä, kyllästymisenä, pinnan alla kuplivana raivokkaana seksuaalisuutena ja vihana elämää kohtaan, sumeana näkökykynä ja jopa sokeutena, mikä uhmakkaasti ja systemaattisesti kieltäytyy näkemästä elämää ihmeenä, haluna sammuttaa hengitys, tuhota ja tappaa, se tuntuu väsymyksenä, innostuksen puutteena ja paleluna, kyvyttömyytenä tuntemaan rakkautta ympärillään, kyvyttömyytenä rakastaa. Se on vanhaa, tähän aikaan sopimatonta verta, minkä ilmaiseminen merkityksellisesti on äärimmäisen vaikeaa ja tuntuu välillä niin oman näkökyvyn, ja siksi myös olemuksen, ylittävältä toiminnalta; se on jo enemmän kuin itse on eli se on "mahdotonta". Se on surullista ja traagista joka hetki, kun sitä ei kyetä sublimoimaan, se on muinaisten suonissa virtaavien virtojen kääntämistä, niitä vastaan taistelemista, se on niiden hyväksymistä ja rakastamista, sillä kätensä katkaiseminen ei ole ratkaisu, se on langenneiden kansojen sotahuuto, johon voi vain vastata rakkaudella, se on tappajan katse, mikä heijastuu takaisin näkymättömästä taivaasta keväisenä sulana jäänä ja se valuu kivien ja juurakkojen lomasta maanalaiseen maailmaan, jossa se muuttuu valoksi, välittömän totuuden fragmenteiksi, niin että minulla olisi vielä huomisen toivoa, niin että multainen kansa aikakausien takaa näkisi valon minkä he sammuttivat, tai mitä he eivät koskaan nähneet."

Toivon, että viestini ei (vain) säikkäyttäisi, koska sanojen runollinen syvyys ja kolminainen avain rocks, all-ways.

fra Amantes
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Luova hulluus

Post by obnoxion »

Luen Kerttu Saarenmaan kirjaa "Katri Vala - aikansa kapinallinen"(WSOY, 1984) josta olen löytänyt kuvauksia sellaisesta taiteellisesta inspiraatiosta, jossa tunnistan omaa hulluuttani. Lainaan otteita sivuilta 58 - 59:

Ilmeisesti Vala käsitti siis taiteilijan luomisprosessin jonkinlaiseksi alitajuiseksi tapahtumaksi, jota ei voi ohjata. [Katri Vala käytti usein käsitettä "alitajunnan näkyjä"]. Se on "jumalallinen haltioitumistila", runoilija on silloin "täynnä pyhää henkeä", "jumalallisen hengen läpitunkema", kuten hän kirjeissään joskus asian luonnehtii. "Minusta tuntuu etten itse luo mitään, vaan jokin korkeampi voima minussa. 'Imartelut' (miksi niitten välttämättä pitää olla 'imarteluja'?) eivät siis tule minulle, vaan sille hengelle, joka minussa vaikuttaa". Kysymyksessä oli siis jonkinlainen verbaali-inspiraation sovellus, runon luo runoilijaminä, ei persoonallinen minä.

"Pään runoutta" Katri Vala ei siis pystynyt luomaan: "Minähän en voi tekemällä tehdä ainoatakaan runoa. En pääni avulla pysty mihinkään. Nytkin on kulunut viikkoja, jopa kuukausia, etten ole saanut luoduksi mitään itseäni tyydyttävää, kun olen ilman henkeä yrittänyt". Itsetietoisena, joskaan ei itserakkaana hän tunsi oikeudekseen halveksia sitä, minkä hän havaitsi tehdyksi, ei luoduksi. Tässä suhteessa Katri Vala erosi toisen maailmansodan jälkeisestä modernistipolvesta, joka tähdensi runon tekemisen motivaatiota ja kielsi inspiraation merkityksen.


Tällaisesta "tuntemattoman välikappaleena" toimimisesta; josta mm. Arto Hellaakoski puhuu, oli maksettava oma veronsa. Katri Valakin tunnustaa viettäneensä "näännyttäviä, unettomia öitä inspiraation tulessa, täynnä ihanaa riemua tosin, mutta sen loputtua niin väsyneenä ja elämään kyllästyneenä". Kirjoittaminen on kuitenkin sisäinen pakko, joka voi tuottaaa suuren tyydytyksen: "Kirjoitan vain siksi, että minun täytyy kirjoittaa, että se tuo minulle täydellisesti onnellisia hetkiä."

Katri Valan tavoin työskentelevälle oma tunnevire antoi sysäyksen runon syntyyn. Niinpä hän usein mainitsikin, ettei hänellä ollut esikuvia. Luonnonrunoissaan hänen ei tarvinnut etsimällä etsiä "millekkään vertauskuvaa, vaan antaa kuvauksen sellaisenaan vaikuttaa."


Tällainen metodi, blakelainen Geniuksen liekeissä viipyminen, voi viedä runoilijan suoraan ajan ilmassa vaikuttavien ideoiden alkupesälle, ohi esikuvien. Lainaan sivuilta 54 - 55:

Katri Valalla itsellään ei ollut omaa kirjallista ohjelmaa eikä tietoa modernista eurooppalaisesta runoudesta. Lauri Viljanen asettaa kyseenalaiseksi jopa sen, tajusiko tulenkantajien koko ryhmäkään kyllin selvästi ajankohdan vaatimaa runon uudistusta. Katri Valakin sanoo, että hän oli kirjoittanut "niinkuin henki oli käskenyt" ja että jos hänen runoissaan huomataan jälkiä ekspressionismista, hän lienee sen "imenyt ilmasta". Ehkäpä yksinäinen runoilija saarensa eristyneisyydessä eli intensiivisempää sisäistä elämää kuin hänen helsinkiläiset ystävänsä.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Luova hulluus

Post by Benemal »

Tätä lukiessani, voimakkaan mortifikaation myllerryksessä, rupesin miettimään miten paljon ongelmistani johtuu sen luovan voiman taitamattomasta ja tietämättömästä käytöstä. Se on kauhea voima, ikäänkuin meressä sukeltava dinosaurus ja se syö minua juuri nyt, vaikka näiden sanojen kirjoittaminen auttaa vähän. En ole sellaisen arvoinen ja tuollainen voima pitäisi antaa jonkun sivistyneemmän haltuun. Jonkun druidin, luolamiehen sijasta. Saatanahan voi olla myös julma veijari ja kuvittelen hänen nauravan ihmisille, jotka ihmettelevät miten tuollainen hullu juoppo on hankkinut pyhää voimaa. Se on vain kuvitelmaa, en oikeasti ajattele että jumala tuolla nauraa minun asioilleni. Elin lapsena ihmisen kanssa, joka oli kuin Pazuzun riivaama. Se ei ollut luovaa hulluutta, vaan demonista. Se hulluus on voimakkasti periytyvää. Jostain syystä ei ole koskaan tullut mietittyä tätä karman kannalta. Mitä esi-isien rikoksia kannan veressäni? Miksi tietyssä suvussa periytyy sekä luova, että demoninen hulluus?
Amantes
Posts: 22
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Luova hulluus

Post by Amantes »

Hmm, varmaan karma sellaisena hyvin pitkän ajanjakson kattavana teemana. Niin pitkänä, että aika hajoaa meidän käsityskyvyllekin avaruudeksi. Se on armollisempaa; myyttien ja arkkitypiikan maailmassa asiat loksahtelevat paremmin paikoilleen, koska liikutaan kaikkialle ulottuvien ja katkeamattomien rakenteiden seassa. En hirveästi tunne teosofista historiikkia, mutta nyt syksyn aikaan jolloin noitarumpujen kalina kutsuu ja se syvyyksien dinosaurus tuntuu uiskentelevan ihon alla, olen kokenut jonkinlaista kutinaa Lemurian myytin yhteydestä luovaan hulluuteen. Jos olen oikein ymmärtänyt on Lemuria se aika jolloin Luciferin uskottiin lankeavan ihmiskuntaan. Taisi olla myös Ervastin näkemyksen mukaan se ainoa aikakausi johon Jeesus Kristus olisi inkarnoitunut. Minulle henk. koht. ei ole niin väliä kuinka satuina tälläisiä teorioita pitää (yllämainitusta syystä), ne silti resonoivat ja sitä kautta niistä pikkuhiljaa tulee osa elävää elämää.

Se rakas polte ja myrkky on jonkinlaista runollista pahuutta ja myyttistä rikollisuutta. Arkaaisen pedon huutoa, mikä johonkin maailman aikaan pystyi ilmenemään raaemmin ja huolimattomammin, mutta mikä rakkauden ja kasvun nimissä vaatii sublimaatiota. Sopeutumattomuus on varmasti osa sen rakennetta. Jossain tuolla korkeissa syvyyksissä se on osa kokonaisuutta, mutta mitä lähemmäs meitä - Elohimistä maahan tippuneita, olemassaolon rakennuspalikoiksi kelpaamattomia ja nyt takaisin korkeuksiin kipuavia tajuisiksi tulleita ajatuksia - se tulee, sitä maailmalle vieraammalta se näyttää.

Noihin otteisiin Katri Valan luovasta hulluudesta on minunkin mielestä helppo samaistua! Ihanaa, että tälläisestä tavasta luoda puhutaan ääneen. Niin arka ja ujo kaikesta huolimatta olen, että todella usein sitä kokee oman olemassaolonsa olevan uhattuna, kun ympäröivä maailma taapertaa omaa vieraannuttavaa polkuaan ja itse haluaisi vain tuijottaa ja ihmetellä kerrostalon sisäpihan syksyistä vaahteraa ja nuuhkia ensilumen tuloa, sytyttää kynttilän ja soittaa humalassa kitaraa suometsän hengille. Valtavaa ristiriitaa sisäisen ja ulkoisen välillä, ja se tekee kipeää. Luovan tulen demoniset puolet pitävät tätä kokemusta varmasti oivana porttina maailmojemme välillä.
Amantes
Posts: 22
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Luova hulluus

Post by Amantes »

Ei pystynyt enää edellistä viestiä muokata. Joten tässä lisäys:

ja miksei tosiaan myös sellaisella karmallisella aikaikkunalla, mikä on paremmin käsinkosketeltavissa ja sidottavissa maahan. Se voi hyvin olla osittain myös jotain omaa problematiikkaa, ja ehkä sitä arkuuttakin, että haluaa lennellä aiheen kuin aiheen parissa pilviin ja niiden ohitse.
obnoxion
Posts: 1806
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Luova hulluus

Post by obnoxion »

Amantes wrote: Mon Oct 07, 2019 5:23 pm Noihin otteisiin Katri Valan luovasta hulluudesta on minunkin mielestä helppo samaistua! Ihanaa, että tälläisestä tavasta luoda puhutaan ääneen.
Olen pohtinut kuinka tällaisessa hulluudessa voisi olla avain onneen. Ajtellaan Emily Dickinsonia, Yhdysvaltojen erästä merkittävintä runoilijaa joka selvästi oli inspiroitunut ennemmin kuin motivoitunut runoilija. Hän ei eläessään julkaissut juuri lainkaan, mutta kirjoitti valtavan määrän runoja. Hän eli vapaaehtoisesti eristäytyneenä kotiinsa, jossa hän mmm. saattohoiti sukulaisiaan.

Ehkä tällä tapaa olisi mahdollista, ikään kuin onnensa toistaiseksi kätkemällä, elää inspiraation keskeytyksettömässä nautinnossa ilman suvanteita. Runoutensa tai muun taiteensa voi aina jättää jälkipolvien arvioitavakaksi. Näin se ei olisi kynttilän kätkemistä vakan alle. Itse inspiraatiolle alttiina yksilönä tiedän, että mitään sen autuaalisempaa olotilaa ei kotiseinien ulkopuolelta löydy.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
Amantes
Posts: 22
Joined: Sun Jun 11, 2017 4:30 pm

Re: Luova hulluus

Post by Amantes »

obnoxion wrote: Mon Oct 07, 2019 6:46 pm Olen pohtinut kuinka tällaisessa hulluudessa voisi olla avain onneen.
Samoin. Ja sitä pohtiessa ajatukseni liikkuvat kohti niitä teemoja mihin koen viitattavan sillä, että taivas on lasten kaltainen. En ehkä niinkään koe, että sitä onnea ja hulluutta tarvitsisi kätkeä, vaan ehkä enemmin etteivät ne pääsisi turmeltumaan. Nämä ovat kyllä hankalia ajatuksia pukea sanoiksi sillä se onni pysyy tahraantumattomana myös sen takia, että se on valmis tahriintumaan. Se on ikäänkuin samanaikaisesti kiinnipitävää ja irtipäästävää niin ettei näiden kahden välillä ole sen kummempaa eroa. Tässä kohtaa ehkä kolkutellaan jo tantran portteja. Tälläinen runon fragmentti syntyi eilen, kun tänä syksynä märän mullan, kuun loisteen, veren ja tippuneiden lehtien seassa - oi miten väkevää onnea! - on tullut tahriinnuttua ihan urakalla.



halki kukkivan saniaisen ja noitatulen
lumeen on painautunut Kristuksen kämmen
Locked