Minusta viestisi ilmaisee niin radikaalin dualismin "sisäisen" ja "ulkoisen" välillä, että tulee väkisin ongelmia kun tuollaista ajattelua alkaa viemään käytäntöön. Havainnollistan tätä ongelmallisuutta muutamalla lainauksella:
Insanus wrote:Esoteristi ei varmaankaan pitäisi yhtäkään irrallista tekoa olennaisena, vaan näkee psykologisten viittaussuhteiden verkon ja pyrkii sitä muuntamalla ohjaamaan toimintaa eikä päinvastoin
Mitään "irrallista tekoa" ei ole olemassakaan, vaan jokainen teko nivoutuu tavalla tai toisella omaan historiaansa juurtuneen toimijan elämän ja persoonan osaksi. Jos sellainen olisi, niin silloin jouduttaisiin olettamaan dualismi tämän aktin sekä siitä täysin irrallisena olevan itsenäisen toimijan, sielun tai whatever aiheuttajan välille.
Insanus wrote: ...Siitä näkökulmasta yritys saada muutosta aikaan tekemällä jotain on vain katseen tarkentamista epäolennaiseen, samaistumista rakenteeseen jota yritetään muuttaa
Miten yhtään mitään voi muuttaa jos siihen ei samaistu jossain määrin? Ja jos vastaus on kiertelevä "meidän täytyy tehdä erottelu
samaistumisen ja täydellisen neutraalin toiminnan välille", niin ollaan mielestäni psykologisesti epäilyttävässä tilanteessa. Jos samaistumisen välttämättömyyden taas hyväksyy, niin silloin voi myöntää hyvin mielin sen, että politiikka tunkeutuu
sosiaalisesti välittynein keinoin itsensä ymmärtävän ihmisen "sisimpään". Tämä purkaa dualismin heti jo sosiaalisella tasolla & pakottaa ajattelemaan toimijuutta intersubjektiivisuuden kautta, mikä on luonnollisesti pelkkää plussaa.
Insanus wrote: Sosiaalisen vuorovaikutuksen rakenne on poliittisen toiminnan koko kenttä ja vielä enemmänkin, mutta siihen ei vaikuteta (muulla kuin esoteerisella) toiminnalla vaan se vaikuttaa (eksoteeriseen) toimintaan.
Tässä kohtaa hallitseva ajatuksesi politiikan – tekisi mieli sanoa
koko maailman – ulkopuolisesta esoteerisesta toimijuudesta menee niin radikaaliksi, että se halkaisee ihmisen kahtia. Poliittinen kenttä ei saa eksoteeriselta yksilöltä mitään vaikutuksia, mutta poliittinen ahmii yksilöltä kaiken, paitsi tietty salaisen kammion ja Basiliskin. Jos on niin, että yksilöllä ei ole minkäänlaista vaikutusta politiikkaan
puhtaasti eksoteerisella tasolla, niin miten sosiaalinen valta on ylipäätään syntynyt? Jos yksi ei ole yhtikäs mitään, niin myöskään tuhat ei ole mitään: poliittisen vallan olemassaolo edellyttää hallittavia vapauksia ja aitoa toimijuutta, tai sitä itseään ei olisi olemassa. Vai onko jokainen ihminen sittenkin
esoteerinen toimija sikäli kun he vaikuttava poliittiseen – ja hehän vaikuttavat – jokaisella reissullaan maitokauppaan? Jos on, niin miksi sitten ylläpitää tätä dualismia väkisin?
Se kanta mitä olen yrittänyt ajaa on tiivistettävissä seuraavasti: yksilö ja hänen ympäristö tulee ymmärtää toisiinsa lomittuvina ja dialektisesti vuorovaikuttavina
ilman henkisyyden, "sisäpuolisuuden" ja autenttisen yksilöllisyyden eliminoimista jonkinlaisella reduktiivisella ohjelmalla. Minun argumentti poliittisen ja ihmisen sisäisen elämän lomittumisesta ei sulje henkisyyttä pois, mutta pakottaa sen vähintäänkin minimaaliseen kontaktiin "maallisuuden" kanssa.