Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Segel
Soror
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 04, 2018 5:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

ViestiKirjoittaja Segel » Ke Syys 12, 2018 9:43 am

Ilmeisesti melko samankaltaisia fiiliksiä jaetaan, Kavi.
Juuri tuo, että tulee vetäydyttyä omaan erinomaisuuden kuplaan, kirjoineen ym. En osaa olla läsnä muille henkilöille, edes asuinkumppanilleni. En osaa kuunnella muita, kun en erinomaisuuden illuusiossani usko, että heillä olisi minulle mitään sanottavaa ja kenties ihan oikeasti opetettavaa. Lähipiirihän minut näkee ja tuntee, miten minä teen ja toimin maailmassa ja kuinka muita kohtelen.
Vaikea ymmärtää, että toinen ei ajattelekkaan asioista aivan samanlailla kuin minä ja vaikea hyväksyä sitä.

Mutta ehkäpä se on juuri sitä kuun harmaata temppelin pihaa, kuten Smaragd sanoi. Ehkä nämä ongelmat myös kutsuvat järjestelemään ihan ulkoistakin elämää uuteen malliin. Arvioimaan olosuhteita ja etiikkaa niissä.
Ehkä se, että ongelman jo näkee jossakin asiassa on jo hyvä alku. Ongelma pitää varmaan vaan pirstoa pienenpieniin osiin, jotta siitä saa jotain tolkkua.
Viimeksi muokannut Segel, Ke Syys 12, 2018 10:15 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Segel
Soror
Viestit: 54
Liittynyt: To Tammi 04, 2018 5:06 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

ViestiKirjoittaja Segel » Ke Syys 12, 2018 9:57 am

KAVIn teksin lainaus meni vähän persiilleen, mutta kai siitä selvän saa
Avatar
Gethsemane
Soror
Viestit: 42
Liittynyt: To Tammi 11, 2018 1:59 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

ViestiKirjoittaja Gethsemane » Ma Marras 05, 2018 10:44 pm

Onkohan ylpeys ja häpeä vastakohtia, en ole ihan varma. Ehkä riippuu tilanteesta ja ehkäpä tässä nyt ei näitä vastakohtina ole ajateltukaan.

Häpeä on kyllä valtavan primitiivinen, vaikea ja kamala tunne. Sitä ei oikein voi hallita kuten esimerkiksi surua, jonka käsittelyä voi joskus yrittää siirtää (tai sitten näin käy väkisin). Toisaalta häpeässä on se hyvä juttu, että sitä välttääkseen tulee vähän paremmin mietittyä mitä kannattaa tehdä / sanoa ja mikä jättää väliin. Siinä on siis tällainen eettinen ominaisuus sisään rakennettuna.

Ylpeys taas näyttäytyy jotenkin paljon kehittyneempänä tunteena. Ylpeys ei lähde lapasesta niin helposti kuin häpeä, sille on helpompi "puhua järkeä" tarvittaessa. Olen ylpeä asioista joista kannattaa olla ylpeä kuten ammatillisten haasteiden ylittämisestä. Ylpeys ja sen ilmaiseminen voi olla mielestäni ihan positiivinen ja esim. yhteisöä tukeva asia, mutta tiedän myös että joillain alueilla / ihmisten mielestä henkilökohtainen "ylpeily" on paheksuttavaa. Eli itsestä ei saisi olla ylpeä, mutta ryhmästä kyllä mielellään.

Jotain pientä tyytyväisyyttä (miniylpeyttä) itseen voin kokea useinkin, mutta se on "jaksoit kuitenkin punnertaa koko setin"-tasoista. Jotta koen ylpeyttä, pitää haasteen olla riittävän korkea ja minulla se kohta on korkealla. Jostain syystä minua on kuitenkin moitittu ylpeäksi huonossa mielessä, mutta en itse ole samaa mieltä. Rehellisesti sanottuna aika hämmentävää ja tämä tulee kai sitten siitä, että koen häpeää paljon enemmän kuin ylpeyttä (onko ne kuitenkin vastakohdat?). Häpeäni ei kuitenkaan ole sellaista lapsuudesta tuttua, kaiken läpilyövää ja mahdotonta käsitellä. Järkeilen sitäkin parhaani mukaan, mutta en kovin positiivisin sanakääntein.

Häpeä näyttäytyy varmaan tilanteissa joissa koen epäonnistuneeni. Yleensä se on henkilökohtaista, sisäistä epäonnistumisen tunnetta. Tavallaan kokemus siitä, että olen viallinen ajatuksissani jotka kaikille muille vaikuttaisi olevan neutraaleja / ok. Silloin saatan kokea häpeää, ei siitä että olisin erilainen, vaan siitä että jokin mikä ei näyttäisi muille merkitsevän mitään saattaakin olla minulle merkittävä. Se häpeä ei näy ulos, mutta tuntuu ja on omituinen, koska tässä ei ole kytköstä häpeän sosiaaliseen puoleen (lue: en sano muille tökeröitä asioita jne.). Monissa jutuissa olen toisaalta häpeämätön ja ne liittyvät siihen mitä teen (esim. tuntemattomille puhuminen, isollekin joukolle puhuminen, välinpitämöttämyys meneekö kaikki putkeen julkisessa tilanteessa). Häpeä on tosiaan kiusaamassa tuolla omien ajatusten peilinä. En tiedä missä menee raja, että tämä on hyvä juttu ja koska tulee eteen liika vaativuus itseä kohtaan.

Suhtautumiseni häpeään on muuttunut sen verran, että kykenen näin aikuisena sitä analysoimaan. Lapsena minulla oli vain joku heikko aavistus siitä, että olen toiminut väärin / tehnyt jotain tyhmää / tullut torjutuksi yllättävästi. Lapsellehan tuo potentia myöhemmälle häpeä-herkkyydelle kehitellään.
Avatar
Smaragd
Frater
Viestit: 166
Liittynyt: To Tammi 09, 2014 5:27 am
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

ViestiKirjoittaja Smaragd » Ti Marras 06, 2018 3:16 am

Gethsemane kirjoitti:
Ma Marras 05, 2018 10:44 pm
Häpeä näyttäytyy varmaan tilanteissa joissa koen epäonnistuneeni. Yleensä se on henkilökohtaista, sisäistä epäonnistumisen tunnetta. Tavallaan kokemus siitä, että olen viallinen ajatuksissani jotka kaikille muille vaikuttaisi olevan neutraaleja / ok. Silloin saatan kokea häpeää, ei siitä että olisin erilainen, vaan siitä että jokin mikä ei näyttäisi muille merkitsevän mitään saattaakin olla minulle merkittävä. Se häpeä ei näy ulos, mutta tuntuu ja on omituinen, koska tässä ei ole kytköstä häpeän sosiaaliseen puoleen (lue: en sano muille tökeröitä asioita jne.).
Tuli mieleen miten antautuminen uskolle voi auttaa luomaan terveellisempää suhdetta omaan keskeneräisyyteen. Esimerkiksi panteismin tai satanisminkin linsseillä keskeneräisyys voi näyttäytyä koko olemisen pointtina. Toisaalta taas tunnistin omaan uskoon liittyvää häpeää tuosta mitä sanoit asioiden merkitsevyydestä muille ja itselle. Koen usein huumorintajuni ottaneen melko tiukkapipoisia rajoja, kun jotain merkityksellistä muutetaan ”hauskaksi” aivan kuin pelosta kohdata merkityksellisyyttä. Haluaisin nähdä kaiken merkityksellisenä, mutta kun näen noidankehiä ja väistöliikkeitä muodostettavan jatkuvalla syötöllä, niin saatan nähdä ne rinnastettavina pahaa pahan vuoksi toimintaan. Luulen että häpeä tulee näissä tapauksissa siitä kukkahattutädin roolista ja/tai kyvyttömyydestä nähdä nuo tilanteet edes joltain kantilta merkityksellisinä. Varmasti itsekkin toimin välillä noidankehissä, jolloin häpeä tulee sympaattisena ja niin vahvana kuin ylpeyden aiheisiin ajavalle tuomarille on tullut jaettua voimia.
Avatar
Gethsemane
Soror
Viestit: 42
Liittynyt: To Tammi 11, 2018 1:59 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

ViestiKirjoittaja Gethsemane » Ti Marras 06, 2018 2:23 pm

Smaragd. Useinkin ajattelen, että satanismia tiedostavammin tutkien olisivat tunteeni paremmassa koheesiossa. Tunteethan ovat näköjään elämässä pahasti järjen käyttöä estämässä, mutta yritän tiedostaa tämän. Tunteiden kautta on mahdollista tehdä vääriä tulkintoja ja ylianalysoida, mutta toisaalta ne ovat elämässä todella tärkeitä (mm. riskinottoon liittyen, sehän on usein tarpeellista). Toisaalta samaa ylianalysointia saattaa esiintyä järkeä käyttämällä. Kuten jo kävikin.

Keskeneräisyys on kai jonkinlaista polttoainetta elämisen kannalta ja haastehan (sopiva haaste) on olennaista kehittymiselle. Haasteen vastaamiseen tarvitaan riskinottoa. Tunteiden ja järjen tulisi kai olla tasapainossa, mutta onko se mahdollista? Ehkäpä ei.

Minäkin muuten koen eräänlaista uskoon liittyvää häpeää. Omituisissa, asiaan liittyvissä pakkomielteissäni olen kyllä epäilemättä aika hämmentävä tapaus. Itseni kannalta lienee täysin järkevää pitää nämä asiat enimmäkseen omana tietonani. Uskonnon harjoittamiseen näyttää muuten usein liittyvän nimenomaan pakkomielteet, joskin tämä yleistys muodostuu nyt pelkästä omasta kokemuksesta. Muistuu mieleen lapsuuden järjettömän pitkät iltarukoukset. Siunausta piti pyytää neuroottisella tavalla kaikille tuntemilleen ihmisille ettei olisi aiheuttamassa mitään ikävää kellekään. Se oli aika pitkä rukous-sessio.

Ja vielä loppukaneettina: yleisesti ottaen inhoan huumoria.
Avatar
Smaragd
Frater
Viestit: 166
Liittynyt: To Tammi 09, 2014 5:27 am
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

ViestiKirjoittaja Smaragd » Ti Marras 06, 2018 8:39 pm

"...jolloin häpeä tulee ... niin vahvana kuin ylpeyden aiheisiin ajavalle tuomarille on tullut jaettua voimia." Jäin miettimään tätä tarkemmin ja tuli mieleen kuinka ylpeys-häpeä jännitteiden liiallinen kokeminen tuntuu liittyvän sellaiseen taaksepäin katsovaan ylpeyteen ja häpeään, mikä on vähän kuin nautintoa tai kärsimystä menneen lämpimän suihkun kimalluksessa, aiheuttaen sen että kun sieltä suihkusta tullaan pois niin neutraali ilma tuntuu todella kylmältä. Jos kyseessä on ollut ylpeydessä vellominen niin ainakin minulla se "tuomari" löytää äkkiä jonkun pienenkin virheen mistä tahansa josta raastaa häpeää irti samanlailla irti.

Kun taas ylpeys joka aktiivisesti johtaa uusiin loisteliaisiin tekoihin tuntuisi olevan jokseenkin vapaa tällaisesta häpeä-ylpeys heijauksesta. Tai siinä häpeä ja ylpeys toimii tiiviimmin yhteistyössä, eikä levähdä menneisyyden ja nykyisyyden välille aiheuttaen hallitsevien poolien välisen vaihtelun jaksojen pitkittymistä. Ehkä tällaisina hetkinä, Gethsemane, mainitsemasi tunteet ja järkikin on jonkunlaisessa tasapainossa?

Huumorin näen itse positiivisena asiana, myös häpeän suhteen, kunhan se ei ole nihilististä mässäilyä niinkuin yllä olevassa esimerkissäni. Ylpeyttäkin se kivasti maadoittaa ja parhaimmillaan kuljettaa tasapainoon ja kirkkaaseen kokemiseen.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa