Horinaa luovuudesta

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Hoenir
Posts: 225
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Horinaa luovuudesta

Postby Hoenir » Sun Oct 19, 2014 1:04 am

Olen viime päivinä tuumaillut luovuutta ja sen energian purkamista johonkin rakentavaan toimintaan. Kun luovuus on Itsessämme vellovan energian kanavoimista jonkinlaiseen (toivottavasti) rakentavaan toimintaan, niin näyttää siltä että meissä kaikissa on äärettömän paljon potentiaalia melkein millaiseen luovaan toimintaan tahansa. Se tekijä mikä erottaa luovan ja ei luovan ihmisen, lieneekin siis juuri se että toiset ovat kyvyttömiä vapauttamaan sisimmässään vellovan energian. Luovuuden tukahduttavat seikat ovatkin yleensä lähempänä kuin luulisikaan, ja varmaan siksi ne ovat niin vaikeita huomata itsestään. Vastaus siihen että miten nuo ongelmakohdat saa purettua, löytynee itsetutkiskelusta ja kärsivällisestä kolminaisen avaimen käyttämisestä johdattajana, mutta minua ei nyt oikeastaan kiinnosta se. Enemmänkin kiinnostaa se että mitä kaikkea aiheutuu kun luovuuttaan ei saa toteutettua.

Olen itse hukannut vanhoja keinoja luovan energian kanavoimiseksi, mutta löytänyt jokusia uusia tilalle. Silti joskus, tuntuu siltä ikäänkuin kokisi painetta sisältäpäin kun ei keksi tapoja toteuttaa itseään. Löydän kuitenkin lopulta aina konstit sellaisen tunteen purkamiseksi rakentavaksi toiminnaksi, mutta tuumasinkin että mitä kävisi jos en löytäisikään? Tiedän että alkuun tämä johtaisi turhautumiseen (koska koen sitä itsekkin ajoittain), siitä sitten varmaan tiettyjen persoonallisuuden tarpeiden tukahtuneisuudeksi ja sitä kautta sitten suurempiin ongelmiin. Nämä ongelmat sitten heijastuvat välttämättä arkipäivän valintoihin, ja kun joku puoli ihmisestä on tukahdutettu, niin lienee selvää että tulee tehtyä typeriä juttuja ja kaikenlaisia mokia. Kuten tiedetään niin karma on ehdoton, jokainen paha teko vaan kasvattaa liekkien merta jonka läpi on kahlattava jotta saavutettaisiin eheys. Onko siis niin, että kaiken (yksittäisen ihmisen kannalta katsottuna) pahan alku piilee kyvyttömyydestä luovuuden ja itsen toteuttamiseen?

Luovuus on niin valtavan laaja käsite että sen alle kuuluu kamalasti asioita. Jos ajatellaan että luovuus on pohjimmiltaan rehellistä itsensä toteuttamista, niin eikö täydellisesti luovaa voimaansa kanavoiva yksilö ole todella jumalan kaltainen, eikö hän kulje korkeinta polkua? Kun hän kuuntelee sisimmässään piilevää pientä piipittävää ääntä ja toimii sen mukaan kaikissa tilanteissa, niin hän löytää kyllä vastauksen mihinkä tahansa pulmaan. Mitäpä sanotte, onko pahan alku siinä että olemme ohjanneet luovan energiamme väärille urille?
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
RaktaZoci
Posts: 1429
Joined: Tue Feb 05, 2013 11:32 pm
Location: Salo

Re: Horinaa luovuudesta

Postby RaktaZoci » Sun Oct 19, 2014 12:21 pm

Hoenir wrote:Olen viime päivinä tuumaillut luovuutta ja sen energian purkamista johonkin rakentavaan toimintaan. Kun luovuus on Itsessämme vellovan energian kanavoimista jonkinlaiseen (toivottavasti) rakentavaan toimintaan, niin näyttää siltä että meissä kaikissa on äärettömän paljon potentiaalia melkein millaiseen luovaan toimintaan tahansa. Se tekijä mikä erottaa luovan ja ei luovan ihmisen, lieneekin siis juuri se että toiset ovat kyvyttömiä vapauttamaan sisimmässään vellovan energian.
Niin kyllä, kaikissa on olemassa se samainen kipinä, vaikkakin toisissa piilevänä.

Osalla tietynlainen luomistapa tulee luonnostaan, kuten itselläni musiikin kautta. Pidän myös kuvataiteista, mutta en ole koskaan tällä kentällä ollut niin ansioitunut kuin ensin mainitulla. Tosin, en ole siihen koskaan oikein kunnolla paneutunut ja pienellä opiskelulla senkin varmasti saisi valjastettua toimimaan. Musiikki ei kuitenkaan ole vaatinut tällaista tietoista ponnistusta vaan on asettunut uomiinsa kuin 'niin olisi tarkoitettu'.
Hoenir wrote: Vastaus siihen että miten nuo ongelmakohdat saa purettua, löytynee itsetutkiskelusta ja kärsivällisestä kolminaisen avaimen käyttämisestä johdattajana, mutta minua ei nyt oikeastaan kiinnosta se.
Tämä oli aika kärjitetysti sanottu. Olen kyllä sitä mieltä, että mitä enemmän tuntee itseään sitä helpommin/luonnollisemmin kaikki jäsentyy mielessä ja näin tietysti luova potentiaali myös kenties ilmentyy oikeimmalla tavallaan. Jos Avainta kuitenkin käytetään jokapäiväisessä elämässä ohjenuorana menee tämä aspekti tavallaan siinä sivussa ja saattaa herätä eloon jopa subjektin huomaamatta.
Hoenir wrote: Olen itse hukannut vanhoja keinoja luovan energian kanavoimiseksi, mutta löytänyt jokusia uusia tilalle. Silti joskus, tuntuu siltä ikäänkuin kokisi painetta sisältäpäin kun ei keksi tapoja toteuttaa itseään. Löydän kuitenkin lopulta aina konstit sellaisen tunteen purkamiseksi rakentavaksi toiminnaksi,
Luova toiminta voidaan tulkita niin kovin monella tavalla. Parhaillaanhan sellaista harrastat kun asiaa pohdit ja siitä kirjoitat.. :)
Hoenir wrote: mutta tuumasinkin että mitä kävisi jos en löytäisikään? Tiedän että alkuun tämä johtaisi turhautumiseen (koska koen sitä itsekkin ajoittain), siitä sitten varmaan tiettyjen persoonallisuuden tarpeiden tukahtuneisuudeksi ja sitä kautta sitten suurempiin ongelmiin. Nämä ongelmat sitten heijastuvat välttämättä arkipäivän valintoihin, ja kun joku puoli ihmisestä on tukahdutettu, niin lienee selvää että tulee tehtyä typeriä juttuja ja kaikenlaisia mokia. Kuten tiedetään niin karma on ehdoton, jokainen paha teko vaan kasvattaa liekkien merta jonka läpi on kahlattava jotta saavutettaisiin eheys. Onko siis niin, että kaiken (yksittäisen ihmisen kannalta katsottuna) pahan alku piilee kyvyttömyydestä luovuuden ja itsen toteuttamiseen?
Luonnoltaan taiteellisten ihmisten keskuudessa sen puuttuminen elämästä saattaa varmasti ilmetä erilaisina masennustiloina ja muina mielenterveydellisinä ongelmina, kuten minkä tahansa muun asian puuttuminen, joka nähdään terveen yksilön luonnollisen jaksamisen määreenä.

Kuitenkin, uskon että harmaan massan keskuudessa, jossa pyrintö (jos nyt tällaista termiä voidaan edes käyttää) on niin keskittynyt mundaanin maailman palvontaan, että luovuuden kipinää ei välttämättä edes pyritä herättämään tai sen olemassaoloa ei millään tavoin noteerata. Tässä tapauksessa uskon ettei se puuttuminen aiheuta sen enempää haittaa.
Hoenir wrote: Kun hän kuuntelee sisimmässään piilevää pientä piipittävää ääntä ja toimii sen mukaan kaikissa tilanteissa, niin hän löytää kyllä vastauksen mihinkä tahansa pulmaan.
Tästä kuvauksesta tuli mieleen klassinen 'lintu häkissä'-tyyppinen vertaus, mikä on monella tavalla symbolinen. Onhan totta, että kaikki vastaukset löytyvät sisimmästä, mutta tuo sisin on peräisin Hänestä.

Luovuudesta ja sen ilmenemisestä voisi kenties aloittaa jopa oman keskustelunsa, tai miksei tähän allekin voisi aineesta ammentaa. Ainakin jos lähdetään Käärmetulen syntysijoille on toitotuksen varmuus taattua.. ;)
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
Tähti
Posts: 173
Joined: Wed Oct 15, 2014 11:00 am

Re: Horinaa luovuudesta

Postby Tähti » Sun Oct 19, 2014 4:06 pm

Loistava aihe. Kiinnostaa kyllä jos tulee tästä enemmänkin juttua monelta kantilta.

Itselläni ollut pitkä hankala kausi ja huomannut että vaikeina kausina tavat heikkenee kehittävältä laadultaan, tulee korviketoimintaa ja tyhjäkäyntiä. Huomannut että tulee turhautumista välillä silloinkin kun ollut hankalaa pitkään ja sitten tulee vähän helpompi ja luovempi kausi, kun ei ole sopivia toimintatapoja luovuuden kanavoimiseksi riittävän hyödylliseksi toiminnanksi.

Ratkaisu on tietysti hidas ja kärsivällinen tapojen muutos parempaan suuntaan, kehittää jotain luovia rutiineja ja kokeilla uusia juttuja.

Ihan fyysinen tilannekin voi vaikuttaa, maksa tunnetuin luovuuden moottori, samoin kyllä toisinkin päin, turhautuminen esim elämäntilanteeseen voi rasittaa myös maksaa, ja johtaa luovuuden heikkenemiseen.
Luonteenpiirteistä voisi sanoa että kaikista eniten rasittaa täydellisyyden tavoittelu ja kärsimättömyys.
obnoxion
Sodalis
Posts: 1770
Joined: Tue May 25, 2010 7:59 pm

Re: Horinaa luovuudesta

Postby obnoxion » Sun Oct 19, 2014 6:24 pm

Uskon että luovuus hyötyy tiukoista rajoista. Jos sen antaa rönsyillä vapaasti, se tekee itsensä nopeasti tyhjäksi. Siksi minusta olisi parasta omistautua tarkasti määritellylle tyylille, ja tulla siinä mestariksi. Samoin kurinalainen elämä lisää luomisvoimaa, ja hetken nautinnoissa eläminen supistaa ihmisen. Näin siis itse uskon.

Taiteessa tämä voisi tarkoittaa sitä että rajataan välineet, aiheet ja tekniikat hyvin ehdottomasti. Ja näiden tarkkojen ja ehdottomien rajojen puitteissa pyritään ilmaisemaan kaikki. Rajattu järjestelmä ilmaisee rajatonta spontaanisti, aivan kuten rajattomuus kutsuu esiin kapenevia rajoja. Itse ihmiselämänkin väkevyys perustuu eräällä tapaa, väitän, pyrkimykseen ymmärtää ikuisia asioita viidellä aistilla. Harkiten omaksuttu suhtautumistapa voi tehdä aistien varassa elävästä ihmisestä kuin dynamon.

Uskon että William Blake tarkoittaa jotain saman tapaista kun hän nimittää Vanhan testamentin Jumalaa "Runon Geniukseksi"; kun vakavaa elämää on asetettu rajaamaan 613 monella tapaa vaativaa ja usein vaikeasti ymmärrettävää sääntöä, saa se ihmisen roihuamaan elinvoimaa. Olen usein ajatellut että Raamatun muinaisten lakien salaisuus ei olekaan ensisijaisesti moraalinen, vaan kysymys on voimaannuttavasta tekniikasta. Historiallisesti kun juutalaisten yhteisöissä ei käsitykseni mukaan ole milloinkaan käytetty raamattua varsinaisena lakikirjana, vaan yhteisöissä on kaikkina aikoina vallinnut muu koodisto.
One day of Brahma has 14 Indras; his life has 54 000 Indras. One day of Vishnu is the lifetime of Brahma. The lifetime of Vishnu is one day of Shiva.
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 926
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Horinaa luovuudesta

Postby Insanus » Mon Oct 20, 2014 3:53 pm

Hoenir wrote: Olen itse hukannut vanhoja keinoja luovan energian kanavoimiseksi, mutta löytänyt jokusia uusia tilalle. Silti joskus, tuntuu siltä ikäänkuin kokisi painetta sisältäpäin kun ei keksi tapoja toteuttaa itseään. Löydän kuitenkin lopulta aina konstit sellaisen tunteen purkamiseksi rakentavaksi toiminnaksi, mutta tuumasinkin että mitä kävisi jos en löytäisikään? Tiedän että alkuun tämä johtaisi turhautumiseen (koska koen sitä itsekkin ajoittain), siitä sitten varmaan tiettyjen persoonallisuuden tarpeiden tukahtuneisuudeksi ja sitä kautta sitten suurempiin ongelmiin. Nämä ongelmat sitten heijastuvat välttämättä arkipäivän valintoihin, ja kun joku puoli ihmisestä on tukahdutettu, niin lienee selvää että tulee tehtyä typeriä juttuja ja kaikenlaisia mokia. Kuten tiedetään niin karma on ehdoton, jokainen paha teko vaan kasvattaa liekkien merta jonka läpi on kahlattava jotta saavutettaisiin eheys. Onko siis niin, että kaiken (yksittäisen ihmisen kannalta katsottuna) pahan alku piilee kyvyttömyydestä luovuuden ja itsen toteuttamiseen?
Tosi tuttua problematiikkaa. Tukahtuminen -> turhautuminen -> pakottaminen -> sadismi -> nekrofilia -> psykoosi tuntuisi sellaiselta downward spiral-kaavalta suorilta käsin. Ajattelen että kun sisäinen visio siitä mitä on ja/tai mitä maailma on ei tule ilmaistuksi siitä tulee trauma. Ulkoiset asiat (esim.persoonallinen psykologinen liikunto) sekoitetaan sisäiseen, milloin siitä joka OLI ulkoinen konflikti, tulee sisäinen konflikti, itseä määrittelevä tekijä joka on pakko ilmaista. Kärsimystä syntyy kun portaikkoa ei ole rakennettu ihmisen sisään; tavallaan "pahuuden alkutulta" ei kyetä suodattamaan ihmisen lävitse, koska esitetty ongelma on liian vaikea.

Obnoxionin kanssa samoilla linjoilla tästä:
obnoxion wrote:Uskon että luovuus hyötyy tiukoista rajoista. Jos sen antaa rönsyillä vapaasti, se tekee itsensä nopeasti tyhjäksi. Siksi minusta olisi parasta omistautua tarkasti määritellylle tyylille, ja tulla siinä mestariksi. Samoin kurinalainen elämä lisää luomisvoimaa, ja hetken nautinnoissa eläminen supistaa ihmisen. Näin siis itse uskon.

Taiteessa tämä voisi tarkoittaa sitä että rajataan välineet, aiheet ja tekniikat hyvin ehdottomasti. Ja näiden tarkkojen ja ehdottomien rajojen puitteissa pyritään ilmaisemaan kaikki. Rajattu järjestelmä ilmaisee rajatonta spontaanisti, aivan kuten rajattomuus kutsuu esiin kapenevia rajoja. Itse ihmiselämänkin väkevyys perustuu eräällä tapaa, väitän, pyrkimykseen ymmärtää ikuisia asioita viidellä aistilla. Harkiten omaksuttu suhtautumistapa voi tehdä aistien varassa elävästä ihmisestä kuin dynamon.
Kieltäymys ja vastustus kasvattaa jännitettä, minkä vapauttaminen on valtavan luovaa. Mikäli esteitä ei ole, "luovuus" ei ole muuta kuin virran mukana osallistumatta valumista, minkä takia ihmiset joilla ei ole egoa eivät voi luoda. Omituinen vastapooli on se, että ihmiset joilla on egoa ja ajattelevat sitä itseytenään eivät myöskään voi luoda, koska saatua välinettä ei käytetä sen välinearvon jäädessä käsittämättä.

Musiikissa esimerkki rajojen käytöstä luovana voisi olla se, että minkä tahansa nuotin hakkaaminen sattumanvaraisesti ei pakene musiikin teoriaa "vapaaseen luovuuteen" vaan jää ironisesti yhteen (kromaattiseen) asteikkoon, kun taas omaksuttuja tarkkoja rajoja voidaan rikkoa hätkähdyttävästi.

Tuosta mielestäni on kyse luovuuden tukahtumisessa, oli kyseessä taiteellinen, filosofinen tai vaikka kirvesmiehen työssä käytettävä luovuus. Apatiaan johtaa se ettei rajoja rikota, eli ettei mahdollisuuksien paljoutta kyetä vastaanottamaan omaan kuplaan & turhautumiseen ja luhistumiseen se ellei mitään "kuplaa" ole. Tavallaan ollaan taas vasemman ja oikean vuorottelussa jollain tavalla; luovuuden vaatima tuhoisuus vapauttaa "raakaenergiaa", joka polttaa ihmisen mukanaan ellei ole näkyä tuon kaaoksen tyhjästä keskipisteestä. Pyhät demonit, kirotut demonit.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
User avatar
Cancer
Posts: 235
Joined: Thu Dec 13, 2012 5:45 pm
Location: Helsinki

Re: Horinaa luovuudesta

Postby Cancer » Sat Oct 25, 2014 1:03 am

Insanus wrote: ... ihmiset joilla ei ole egoa eivät voi luoda. Omituinen vastapooli on se, että ihmiset joilla on egoa ja ajattelevat sitä itseytenään eivät myöskään voi luoda, koska saatua välinettä ei käytetä sen välinearvon jäädessä käsittämättä.
Kyllä. Luovuus tulee aina "korkeammalta", mutta toisaalta pakko luoda, pakko tuoda itseään esiin, on pakkoa tuoda esiin tätä konkreettista lihaa ja verta ja hikeä ja kyyneliä olevaa persoonallista ihmistä. Luovuus ilmentää tämän ihmisen kaipausta yksilöllisyyteen ja ainutlaatuisuuteen: se on tavallaan halua todentaa tai vahvistaa erillisyys, joka jo valmiiksi koetaan (enkä nyt tarkoita ulkopuolisuutta mistään yhteisöstä, vaan erillistä olemassaoloa sinänsä), ikään kuin juhlistaa tätä erillisyyttä ja siten tehdä siitä siedettävää, tai mieluiten helvetin siistiä. Ilman luovuutta elämä olisi helppoa ja tylsää, ei olisi tarvetta "olla mitään/kukaan", kaikki kuuluisivat ilman muuta yhteen ja olisivat turvassa - luovuus voidaan siis nähdä tavallaan Vastustajana.

William Blake väitti myös, että Milton oli "a true poet, and of the Devils party". (Muinaiskreikan sana poiesis, josta poet juontuu, tarkoittaa muuten tekemistä tai luomista yleensä.)

EDIT: Jatketaas tätä vastausta päivän näöllä, kun eilen jäi vähän vajaaksi.

Koskien ongelmia luovuuden kanavoinnissa: minulla on niin perin juurin taiteilijan identiteetti, että elämästä katoaa merkityksellisyyden tunne saman tien, kun kirjoittaminen alkaa tökkiä. En yksinkertaisesti pysty näkemään täällä olemisellani muuta pointtia kuin rakkaan typerän runouteni rustaamisen, enkä muista olleeni todella onnellinen muutoin kuin kirjoittaessani jotain, mihin uskon. Pystyn kyllä rajoittamaan kusipäisyyttäni ja pyrkimään jotenkuten oikeanlaiseen elämään ilmankin, mutta se tuntuu silloin ylimääräiseltä ja laimealta, kuin jonkin valmiin suorittamiselta. Ihmisenä tai sieluna nimittäin ”teen joka tapauksessa parhaani” – mutta taiteilijana voin sekä onnistua että epäonnistua. Ihanaa, hirveää.

Arvelisin, että kyvyttömyys luoda voi johtua paitsi kiinnostuksen kohteiden liiasta rönsyilystä, myös liiasta keskittymisestä yhteen ainoaan asiaan. Einstein soitti viulua ja niin edelleen. Minullakin on kirjoittaminen joskus alkanut oudosti sujua ottaessani toteutettaviksi yhtä aikaa kaksi projektia, jotka ovat sitten molemmat toisiinsa nähden ”hauskaa harrastelua” eli helppoja toteuttaa.
Tiden läker inga sår.
Xenos
Posts: 37
Joined: Wed Feb 20, 2013 8:46 pm
Location: Helsinki

Re: Horinaa luovuudesta

Postby Xenos » Tue Oct 28, 2014 11:29 pm

Itse näen, että taiteen avulla voidaan luoda illuusio äärettömyydestä, sillä todellisuudella, käsitettynä kattavan maailman, olemisen yms. eli kaiken, ei lopultakaan ole "rajoja": sitä ei voida kokonaisuutena sulkea järjen rajojen sisäpuolella, kokea, ymmärtää, tuntea tai kuvata, mutta siitä voidaan valmistaa eräänlainen hahmotelma, jonka kautta päästään paradoksaalisesti lähemmäs todellisuutta puhtaimmillaan, ainakin niin lähelle kuin se inhimillisesti katsoen on mahdollista. Todellisuudesta tavoitetaan vain pieniä siruja yhdellä kertaa. Miksi tarvitsisimme vaikkapa yhä uusia runoja rakkaudesta, jos jo ymmärtäisimme täysin mitä on rakkaus ja sen kokemus. Taiteen avulla ihminen (taiteilija) muuntaa kokemansa todellisuuden osa-alueen uuteen muotoon, jossa sitä tarkastellaan uudella tavalla, ja parhaimmassa tapauksessa se voidaan (osittain) ymmärtää ja sisäistää. Taide synnyttää aina ajatuksia ja tunteita, hyvän taiteen erottaakin mielestäni siitä, että se synnyttää niitä loputtomasti, tarjoten alati uusia näkökulmia; objektiiviseen taidearvosteluun en kykene uskomaan, niin subjektiivista on se, kuinka ja mistä vahvoja taidekokemuksia saavutamme. Taideteos on sekä taiteilijaa että kokijoita varten, molempien peilatessa siihen itseään, omaa olemistaan, ja aina ainutlaatuisella tavalla. Sama teos vaikuttaa usein eri aikoina erilaisin tavoin, monesti jo samassa henkilössä erilaisissa elämänvaiheissa: taide onkin jatkuvasti muuntuvaa, eläen omaa elämäänsä.

Luomista ei ole pelkästään omien hengentuotteiden valmistaminen muodossa tai toisessa, vaan myös taiteellisen kokemuksen saavuttaminen, jonka voi saavuttaa mistä tahansa, kuten luonnon muodostelmien ihailusta. Ihminen luo silloin itseään. Sanoisin, että juuri "taiteilijasielut" elävät tavallaan jatkuvaa taiteellista kokemusta, jossa kaikki erilaiset aistihavainnot vaikuttavat heihin, kuten taideteokset "tavallisiin" ihmisiin. Parhaimmillaan ihminen purkaa itseään samaan aikaan luoden ja kokien, suorastaan hengittäen taidetta, jolloin on mielestäni tultu hengellisen elämän erääseen kulminaatioon - kaikki on taiteellista, tosi ja epätosi, oikea ja väärä, lähtevät kokonaisvaltaisesti yhtymään toisiinsa. Oleminen lähenee ykseyttä, oli se aitoa tai ei.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests