Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Don Quijote
Posts: 27
Joined: Thu Apr 05, 2012 11:00 pm

Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Don Quijote » Fri Jul 18, 2014 2:49 am

Jos puhutaan käytännön rakkauselämästä, niin kumpi teillä on etusijalla: yksilölliset ominaisuudet vai universaalit prinsiipit? Missä määrin kiintymystä kannattaa pyrkiä hallitsemaan? Kannattaako koko ajan luopua kaikesta muuttuvaisesta, vai onko sellainen vain elämän välttelyä?

Menneissä parisuhteissani pyrin näkemään kumppaneissani vain niihin universaaleihin ja pysyviin ominaisuuksiin. Tämä asenne sai melkoisen käytännöllisen elämän tulikasteen. Yksi piti minua munattomana, toinen taas koki alituisen transfiguroinnin henkisenä väkivaltana. Tällä hetkellä tunnen olevani jonkinlaisessa ironisessa limbossa, johon liittyy tietty turvallisuuden tunne, mutta myös tyytymättömyyttä.

Kumpi painaa enemmän rakkaudessa: ikuinen prinsiippi vai elävä yksilö yksityiskohtineen?
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3433
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Nefastos » Fri Jul 18, 2014 1:00 pm

Koen, että ikuinen arkkityyppi voi ilmentyä vain yksilön yksilöllisten säröjen läpi & avulla. Arkkityyppi yksin on eloton. (Säröllä en tarkoita nyt välttämättä epäonnistumista tai puuttellisuutta, vaan temperamenttia, joka arkkityypin absoluuttisuuteen nähden on väistämättä "ei-aivan".)

Olen tässä hiljattain lukenut Gadamerin hermeneutiikkaa, & hänen kaunis idealistinen ajatuksensa ihmisten kohtaamisesta on minusta tavattoman ilahduttava. Eli että kohtaamisissa ei tarvitse eikä tule olla kyse valtapeleistä eikä toisilleen merkkejä antavien laivojen yhdessä yksinäisestä matkanteosta, vaan aidosti vilpittömästä halusta yrittää ymmärtää toista & yhteistä kosmosta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Cancer
Posts: 235
Joined: Thu Dec 13, 2012 5:45 pm
Location: Helsinki

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Cancer » Thu Jul 24, 2014 3:12 pm

Otin tämän aiheen eilen puheeksi tyttöystäväni kanssa ja huomasin, miten vaikeaa on todella face-to-face sanoa toiselle ihmiselle, että rakastaa tai pyrkii ensisijaisesti rakastamaan hänessä sitä, mitä hänen persoonansa ilmentää - minkä kuva se on - eikä niinkään sitä, millaisena hän istuu juuri sillä hetkellä edessäni baarin terassilla. Tuli hetkellisesti, ja tulee nyt kirjoittaessani, niin kylmä olo, että on pakko sanoa ettei tuollainen pyrkimys voi ainakaan minun tilanteessani olla aivan oikein, vaikka minulle on toisaalta selvää, että liika kiinnittyminen toisen persoonaan on yhtä haitallista kuin liika kiinnittyminen omaan persoonaansa. Jos joutuisin tilanteeseen, jossa minun olisi valittava, teenkö jotain "objektiivisesti" oikeaa, joka samalla aiheuttaa suurta kärsimystä yllä mainitulle henkilölle eikä muuten vaikuta välittömään kokemukseeni, jättäisin tekemättä - ja sanoisin vastaan, jos joku väittäisi minun tehneen väärin. Se olisi itsekkyyttä, mutta tilanteessa, jossa pää ja sydän riitaantuvat, on mielestäni viime kädessä oikein mennä sydämen mukana, vaikka sydän olisikin (ja vaikka se onkin) vielä kovin rajoittunut ja itsekäs.

Tykkään tuosta, että "arkkityyppi yksin on eloton". Jos vain universaaleilla prinsiipeillä olisi merkitystä, miksi kukaan rakastuisi kehenkään?
Tiden läker inga sår.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3433
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Nefastos » Fri Jul 25, 2014 9:54 am

Täysin samaa mieltä. Kävikin hauskasti, että juuri tämän keskustelun alettua nämä asiat taas tulivat ihan uudella tapaa eteen omassakin elämässäni.

Jälleen täytyy sanoa, että terveen intuition tarve ihmiselämässä on jatkuva & valtava. Yritys älyllisesti keskittää rakkautensa & kiintymyksensä jotenkin selkeästi persoonaan tai arkkitypiikkaan tai edes jonkinlaiseen tietoisesti konstruoituun fuusioon näistä kahdesta tuntuu hirveän helposti johtavan toimintaan, jossa ruhjoo sekä toista ihmistä että huomaamattaan itseäänkin. Kuten sanoit, sydän on se mihin on luotettava. Koska sydän näkee ykseyttä niiden paradoksien takana, joihin äly helposti pysähtyy.

Intuitiota auttamaan nouseva puoli on tässä tietysti fyysinen/energeettinen, eli se mitä sanotaan eetteriruumiiksi. Kun toisen ihmisen kanssa on intiimisti, energetiikat sulautuvat, & kuljettavat hyvin konkreettisesti sellaisia viestejä & alkemiallista muuntumista, mikä auttaa ohittamaan älyllisen tason kompastelut. (Tosin perinteinen tapa on pysyä hybrisesti äly-tahtoaspekteissa & nähdä fyysisestä yhteydestä syntyvä oman mielen eetteri- ts. eroottislähtöinen muuntuminen ongelmaksi; Tolstoi hyvänä esimerkkinä.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 926
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Insanus » Fri Jul 25, 2014 7:29 pm

Olen sitä mieltä että kun "pää ja sydän riitaantuvat" on viime kädessä täydellisen mahdotonta mennä muutoin kuin sydämen mukana. Johanneksen mainitsema äly-tahto-hybris on mahdollinen uskoakseni ainoastaan sikäli kuin sitä ohjaava intohimo, esim.mortifikaation tarve on taustavaikuttajana. Ajatus ei voi ilmentyä kuin parina tunteen kanssa, ellei tunnetta paineta alitajuntaan erikseen mikä on eettinen ongelma johtaessaan (niin kuin se johtaa) väkivaltaan tasolla tai toisella. Tunteiden väkisin ignooraaminen oli aikanaan itselleni tapa pyrkiä ykseyden kokemiseen, muttei sekään ole viime kädessä niin "sairasta" kuin voisi ajatella. Kyse on vain yhden arkkityypin yhteyteen fokusoimisesta liialla intensiteetillä, tai, jos "liika intensiteetti" voidaan nähdä turhana romantisointina niin sitten sokeana muille, tai niiden väliselle harmonialle. Kiva aihe, pitänee palata tähän myöhemmin :)
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
Don Quijote
Posts: 27
Joined: Thu Apr 05, 2012 11:00 pm

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Don Quijote » Sun Aug 03, 2014 9:46 pm

Kiitos tähänastisista vastauksista. Mietin, että voiko pelkkä hiljainen havainnointi olla väkivaltaa tunteita kohtaan, jos ei pado tai piilottele tunteita itseltään (ainoastaan ulkomaailmalta). Minulla on ollut tapana ottaa omat tunteet, kiintymykset ja kipupaikat ikäänkuin sellaiseen karhun syleilyyn: ympäröidä ne tietoisuudella ja tätä kautta sitkeästi pyrkiä kuluttamaan ne loppuun, yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Onko tällainen liiallista älyllisyyttä tai pyrkimystä hedelmättömään riippumattomuuteen?
Don Quijote
Posts: 27
Joined: Thu Apr 05, 2012 11:00 pm

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Don Quijote » Sun Aug 03, 2014 9:58 pm

Tarkennuksena vielä: itse en ollut ajatellut, että puhdas tunteiden havainnointi ilman analyysia olisi älyllisyyttä, se tuntuu enemmän aistimiselta. Mikä prinsiippi siinä sitten toimii, ehdottaisin ykseysaistin ja tahdon yhdistelmää, mutta en ole varma. Taustavaikuttimena saattaa olla jokin kama manakseen kovettunut ihanne joka ei suostu tulemaan esiin, en tiedä.
Stephanus
Posts: 20
Joined: Wed Apr 30, 2014 9:47 pm

Re: Rakkaudesta ja kiintymyksestä

Postby Stephanus » Sat Jan 31, 2015 7:47 pm

Kun "pää ja sydän riitaantuvat" niin siinä hyvä itsetutkiskelun paikka jokaiselle. Vaikka Hollywoodin tarinat opettavat että sydän tietää aina, niin silti se voi olla myös sairautta.

Itselläni on vääristynyt minäkuva (hylätyksi tulemisen pelko) jonka alkulähdettä en ole vielä tavoittanut. Kun sen joskus tavoitan, niin pääsen sitä parantamaan. Mutta oireina tässä on mm. liiallinen rakastaminen, uhrautuminen ja tarpeeton huolehtiminen joka tekee sen että ihminen syrjäyttää aina omat etunsa toisen etujen vuoksi. Voi kuulostaa viattomalta mutta pitkässä juoksussa se myrkyttää ja sairastuttaa kanssaihmiset ja lopulta tappaa kantajansa (ainakin henkisesti)

Nyt kun tiedostan ongelmani ja teen jotain toisen hyväksi, kysyn itseltäni "miksi oikeasti teen tämän? Mitä saan siitä? Mitä se toiselle merkitsee? Onko tekoni itsekäs vai pyyteetön?"

Sinänsä ironista että se ominaisuus jota olen aina pitänyt parhaana puolenani onkin ollut sairautta. Ikäänkuin siunaus joka osoittautuu lopulta kiroukseksi.

Tottakai rakastaa pitää, mutta liika on liikaa tässäkin lajissa.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 5 guests