Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3433
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Nefastos » Fri May 02, 2014 1:10 pm

Yksi ihmisiä melko voimakkaasti karakterisoiva piirre on jako introvertteihin ja ekstrovertteihin ihmisiin: sanotaan, että toiset meistä lataavat akkuja ollessaan yksin & toiset ollessaan muiden ihmisten kanssa. Miten te koette asian, & miten se vaikuttaa omaan henkiseen/okkulttiseen elämäänne? Onko juuri itselle haastava toiminnan muoto sitten erityisen hyödyllinen itsekasvatuksen väline, vai olisiko kaikkien kannalta parempi itse kunkin pysyä lähtökohtaisesti toiminnassa, johon hänellä on parhaat edellytykset?

Jokerikysymyksenä vielä: Miten ihmisten kohtaaminen internet-kuvioissa vertautuu fyysiseen kohtaamiseen? Onko konkreettinen tapaaminen aidompi, ihanteellisempi tilanne?

Aihe tuli mieleen toisaalta seuran looshi- ym. kokouksia järjestellessä & toisaalta nykykulttuurin mahdollistaman "kybersatanismin" (verkon kautta toimivat ryhmät) käsitteestä. En ole ainoa, jota nämä asiat seuran piirissä kuten elämässä yleensäkin mietityttävät paljon, koska kykyä kompromisseihin kysytään melko usein.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 926
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Insanus » Fri May 02, 2014 7:37 pm

Vuodenvaihteesta alkaen olen pyrkinyt oppimaan toimimaan ihmisten kanssa lähemmin. Yleisesti ottaen runsas sosialisointi tuntuu tulehduttavalta ja jopa vampirisoivalta, vaikka toisaalta siitä pidänkin. Luulen, että syy on juuri siinä että kun on tottunut pitämään aika ehdottoman oman tilansa, rakentamaan omat sääntönsä jne. niin "kepillä jäätä"-tyyppinen tapaaminen ja tyypilliset sosiaaliset rituaalit & rutiinit maistuvat puulta ja suoranaiselta valehtelultakin. Itseensä vetäytyneiden ihmisten kanssa on huomattavasti helpompaa saada toimiva kontakti aikaiseksi.
Akunlataamisvertaus vertautuu mielestäni myös rukousmietiskelyssä valittuun pisteeseen: toisilla se on helpommin päässä ja toisilla sydämessä. Jos ajatellaan "akkuja" chakroina, niin voi hyvin ajatella että ihmiset lataavat eri akkuja itsessään & sen takia luulen että haastavien muotojen kautta tehokkaimmin kehittyy, kunhan ei itsetarkoituksellisesti "riko rajojaan" mahdottomuuteen asti. Sosialisoinnin hankaluus on vastaava juttu kuin "olemassaolon sietämätön keveys".

Jokerikyssäri on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tietysti fyysinen kohtaaminen on aidompaa ja herkempää ja moniulotteisempaa kuin nettikeskustelu, mutta toisaalta hyvin harva kykenee tuollaisessa tilanteessa olemaan "pohjiaan myöten läsnä". Pöytälaatikkotekstit on helpompi postata nettifoorumille kuin näyttää livenä ventovieraalle & ne on myös helpompi lukea netistä kuin jonkun läsnäollessa, kun ties mitkä totutut defenssit ja käytösmallit ovat edessä. Ovathan ne edessä tietysti netissäkin, mutta silloin esteitä on hankalampi huomata, mikä ei välttämättä aina ole huono asia.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
Tulihenki
Posts: 175
Joined: Tue Jun 12, 2012 2:24 pm
Contact:

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Tulihenki » Mon May 05, 2014 7:19 pm

Kyllähän elämään mahtuu vuosia, jolloin karttoi täysin niin pitkälle ihmiskontakteja kuin se vain mahdollista oli ja hämmästyttävän hyvin puitteet siihen kuin itsestään järjestyikin. Olisi epärehellistä väittää, että tämä yksinäisyys olisi kokonaan ollut hengellistä kaipuuta olla yksin ja irtaantumista maailmasta - tosin väärällä tavalla, kun mieli oli kuitenkin kiinni ja kärsivä, vaikka sitä ei aina myöntänytkään.

Isoa osaa varmasti näytteli myös traumat yläasteelta ja sen myötä tullut antisosiaalinen luonne sekä vastenmielisyys ihmisten kohtaamisen suhteen. Sinällään minulla ei ollut ihmisiä mitään vastaan, varsinkaan tuttuja kohtaan, mutta kunhan sai pidettyä mahdollisimman minimalistisina nekin kohtaamiset niin sen parempi oli.

Nykyään sitä on huomattavasti tasapainoisemmin, kun osaa ja haluaa olla yksinkin, mutta viihdyn erinomaisesti seurassakin kyllä. Varsinkin lasten kanssa on hauska leikkiä ja olenkin kummiuden ottanut varsin tosissani.

Merkittävä ero aikaisempaan vaiheeseen on myös, että toimin alalla, jolla joutuu hyvinkin paljon olemaan erilaisten ihmisten kanssa ja vetämään erilaista toimintaa isojenkin ryhmien kanssa.

Voin siis itse sanoa ainakin, että omalle kohdalleni heittäytyminen tuntemattomiin ja vieraisiin vesiin on kannattanut, vaikka on kyllä suoraan sanottuna joissain vaiheissa pelottanutkin. On kuitenkin kasvattanut, kun hyvin antisosiaalisesta persoonasta on tullut kyvykäs olemaan kymmenien ihmisten edessä selkeästi puhuen ja ohjeistaen.
User avatar
Cancer
Posts: 235
Joined: Thu Dec 13, 2012 5:45 pm
Location: Helsinki

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Cancer » Sat May 10, 2014 12:10 pm

Pinnallinen sosialisointi on minulle helppoa niin kauan, kuin en odotakaan saavani siitä mitään irti. Sitä vastoin tilanteet, joissa todella haluan tai haluaisin luoda merkityksellisen yhteyden ympäröiviin ihmisiin, ovat monesti hyvin vaikeita ja stressaavia. Koin pitkään suorastaan musertavaa ahdistusta perjantai-iltaisin, kun työviikko oli ohi ja olisi pitänyt lähteä tapaamaan kavereita baariin tms. - etenkin niin kutsutun hauskanpidon (ja ainoan kontaktin tiettyihin ihmisiin) ajoittuminen aina samalle viikonpäivälle sai sen tuntumaan pelkältä velvollisuudelta. On suuri saavutus ylläpitää ulkoista, sosiaalisesti hyväksyttävää järjestystä elämässään ja säilyä vielä jotenkuten järjissään.

Moni tällä foorumilla kokee varmasti itsensä yksinäiseksi keskellä suuria ihmisjoukkoja, mutta ei tämä toisaalta aina ole negatiivinen kokemus. Joskus hiljainen ja kirkas mielentia on minulle ollut helpoimmin saavutettavissa juuri siellä, missä häiriötekijöitä on eniten. Ajatuksiinsa keskittyminen ja ihmisten tarkkailu - uskaltaisinkohan sanoa meditaatio? - täpötäyden yökerhon nurkkapöydässä jonkun Rihannan soidessa taustalla on parhaimmillaan ollut rauhoittavampaa ja selkeyttävämpää kuin mikään eristäytyminen. Pidän ylipäätään ihmisten ilmoilla olemisesta, vaikka en välttämättä tahdo puhua kenellekään: tarkkailijan roolissa myötätyntoa ja kiinnostusta onnistuu helposti pitämään yllä ventovieraitakin kohtaan, kun sosiaaliset pelit eivät tule väliin.

Jokeriin: konkreettinen tapaaminen on etusijalla. Nettiin kirjoittaminen yms. tuntuu usein hankalalta, koska se pakottaa olemaan monessa paikassa yhtä aikaa. Toisaalta on kuitenkin se etu, että ilmaisujaan saa hioa rauhassa.
Tiden läker inga sår.
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 926
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Insanus » Sat May 10, 2014 2:22 pm

Jossain törmäsin sellaiseen jakoon että introvertti ihminen pitää päänsisäistä maailmaa todellisempana kuin ulkopuolta & ekstrovertti päinvastoin. Intuitiivisesti vaikuttaa ihan pätevältä kahtiajaolta & auttaa ymmärtämään monta asiaa.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
User avatar
Einheri
Frater
Posts: 365
Joined: Sun Jun 06, 2010 12:23 am
Location: Etelä-Savo

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Einheri » Sat May 10, 2014 8:44 pm

Insanus wrote:Jossain törmäsin sellaiseen jakoon että introvertti ihminen pitää päänsisäistä maailmaa todellisempana kuin ulkopuolta & ekstrovertti päinvastoin. Intuitiivisesti vaikuttaa ihan pätevältä kahtiajaolta & auttaa ymmärtämään monta asiaa.
Tässä on aika hyvä referaatti siitä, miten itse myös koen -asian.
Voi myös olla, että moni ihminen tekee ajoittaista aaltoilevaa liikettä vuorovaikuttaakseen eri lähestymistapojen välillä.
Tulihenki
Posts: 175
Joined: Tue Jun 12, 2012 2:24 pm
Contact:

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Tulihenki » Sun May 11, 2014 8:31 pm

Cancer wrote:Koin pitkään suorastaan musertavaa ahdistusta perjantai-iltaisin, kun työviikko oli ohi ja olisi pitänyt lähteä tapaamaan kavereita baariin tms. - etenkin niin kutsutun hauskanpidon (ja ainoan kontaktin tiettyihin ihmisiin) ajoittuminen aina samalle viikonpäivälle sai sen tuntumaan pelkältä velvollisuudelta.
Tämä on ollut tuttua itsellenikin ja minä toteutin vielä tätä ahdistuksesta huolimatta. Ihan hämmästyttävää, miten suurena velvollisuutena sosiaalisen elämän vuoksi sitä viikonloppuista baarittelua pitikin, vaikka jokaisella kerralla sitä löyti itsensä kolmen aikaan yöllä baarin nurkasta masentuneena.

Jotain merkittävää sisäistä muutosta sitten tapahtui muuton myötä, vaikka saman kaupungin sisällä pysyinkin. Irtaannuin muutamiksi kuukausiksi tästä baarikierteestä kokonaan enkä nähnyt kuin muutamia kavereita heidän kotonaan. Sitten palasin satunnaisesti mukaan baareihin ja opin nauttimaan siitäkin eri tavalla. Enää se ei ole ahdistavaa (perustelematonta) velvollisuutta ja tapoihin pinttymistä, vaan ihan mukavaa ihmisten näkemistä.
Nettiin kirjoittaminen yms. tuntuu usein hankalalta, koska se pakottaa olemaan monessa paikassa yhtä aikaa. Toisaalta on kuitenkin se etu, että ilmaisujaan saa hioa rauhassa.
Foorumikeskusteluissa näin kasvottomana on vain hyvin helposti väärinymmärryksen vaara. Kasvokkain keskustelussa vuorovaikutus on nopeampaa ja selkeämpää, jos vaan henkilökemiat liikkuu edes hivenen samassa suunnassa.
Stephanus
Posts: 20
Joined: Wed Apr 30, 2014 9:47 pm

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Stephanus » Mon May 12, 2014 11:42 am

Työni on eräänlaista koiran virkaa ja asiakaspalvelua ja tämän vuoksi joudun/pääsen olemaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Ja koska työaikani pyhitän työnantajalleni niin kaikki mihin ryhdyn, teen sen mahdollisimman hyvin. Onneksi yleensä saan vain ohjeet haluttuun lopputulokseen, työn toteuttamisen ja aikatauluttamisen saan määrätä itse. Joten omalla tavallani olen sittenkin oman itseni herra.

Etuina tuossa sosialisoinnissa on että pääsen tarkkailemaan ihmisiä ja tutustumaan heidän tapaansa ajatella. Vaikken voikaan allekirjoittaa läheskään kaikkien ajatusmaailmaa niin pyrin aina ajattelemaan mikä on heidän kantava voimansa joka tekee heistä sellaisia (tai saa teettämään minulla työnsä) ja näin "ymmärtämään" heitä. Joillekin se on työkiireet, joillekin laiskuus, joillekin itsekkyys ja jotkut ovat vain niin tyhmiä. Eräs sisäinen asiakas (jolla psykologian korkea koulutus) tykkää teetättää kaiken muilla. Ei siitä mitään haittaa ole, mutta hän osaa vetää juuri oikeista naruista vetoamalla sääliin tai vierittämällä vastuun muiden syiksi. Hänet olen diagnosoinut narsistiksi. Know your enemy, jos ei muuta.

Joten tuonlaisten ihmisten kanssa työskentely antaa eräänlaista ylivertaisuuden tunnetta ja valaa uskoa siihen että oma polku on ehdottomasti oikea. Myös itsehillintää tuo opettaa kun ei ala kiukuttelemaan kuin pikkulapsi ja osaa kasvattaa itselleen eräänlaisen teflon pinnan.

Vapaa-ajalla mennään pääpiirteittäin samoilla linjoilla, tällöin lasten tarpeitten mukaan. Joten aina ei tehdä sitä mitä itse huvittaisi tehdä vaan keskitän kaiken voimavarani susikatrastani hoitaen ja kasvattaen. Vaikka se viekin suurimman osan energiastani niin samasta lähteestä myös ammennan voimani. Tosin psykiatri sanoi joskus että "pitäisi viimein alkaa ajattelemaan että mitä itse haluan eikä mitä muut haluavat"

Jos jäljelle jää "omaa aikaa" niin sen koetan pyhittää itselleni ja sielunkumppanille. Valitettavasti tämä olisi ainoa hetki tavata ystäviä mutta mutta... Ehkä siksi onkin parempi sosialisoida heidän kanssaan tietoverkkojen yli koska tällöin voin irtautua tilanteesta helpommin ja hoitaa vain ne tärkeimmät asiat nopeasti ilman ylimääräistä ajantauhlausta.

Summa summarum; en koe että henkinen ylemmyys edellyttää antisosialisointia (=omissa oloissaan jurottamista) vaan joskus jopa päinvastoin. Sosialisoinnissa saa perspektiiviä omaan maailmankuvaan ja joskus törmää oikeastikin perusteltuihin ajatuksiin. Enkä myöskään pidä työminääni mitenkään ristiriidassa oikeaan minääni nähden sillä uskon niin paljon karmaan että tiedän hyvien tekojeni palkitsevan minut jotenkin ja vastaavasti tiedän joidenkin hankalien ihmisten kärsivän hitaasti ja pitkään.
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 3433
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Nefastos » Mon May 12, 2014 11:43 am

Tulihenki wrote:Foorumikeskusteluissa näin kasvottomana on vain hyvin helposti väärinymmärryksen vaara. Kasvokkain keskustelussa vuorovaikutus on nopeampaa ja selkeämpää, jos vaan henkilökemiat liikkuu edes hivenen samassa suunnassa.


Ehkä. Foorumikeskustelussa (tai muussa kirjoitetussa puheessa) jonkin asian voi tulkinta ehkä helpommin totaalisen väärin, jos ihminen ei ole ennestään tuttu. Toisaalta väärinymmärryksiä voi hyvin helposti tapahtua myös kasvokkain, mutta ne eivät välttämättä koskaan paljastu, koska asiaa ei ronkita samoin tavoin kuin ainakin teoriassa johdonmukaisesti etenevässä foorumikeskustelussa. Eli virhe on olemassa mutta ei paljastu virheeksi, koska sitä ei huomata, eikä ohikiitävään sanaan palata. Näin voi helposti syntyä vihollisuuksia & kaunojakin.

Kirjoitetussa keskustelussa on varaa olla selkeämpi, koska ei tarvitse niin paljon ottaa huomioon keskustelun kokonaisvaltaista rakennetta: milloin puhua, kuinka pitkiä lauseita, millä sanastolla, mitä sanoa, &c. Näitä asioita harva tulee koskaan edes ajatelleeksi, koska keskustelee niin intuitiivisesti, mutta jokin osa alitajunnasta kyllä pitää tätä rakennetta silmällä koko ajan.

Minulle se kävi hyvin selväksi, kun olin elänyt joitakin vuosia varsin yksinäistä & pohdiskelevaa elämää. Kun sieltä keljasta kömpi ihmisten ilmoille, huomasi että piti opiskella kokonaan uudelleen juuri nuo asiat, & käyttää tietoisesti vaivaa siihen kuinka ajatuksensa esittää puheena, ja että se kuulostaa ihmisen eikä droidin puheelta. Erilaisissa keskustelutilanteissa voi olla niin hirvittävän erilaiset puhumistyylit, että vaikka ihmiset puhuisivat samaa kieltä, toisen todellisia tarkoitusperiä ei kykene ymmärtämään, eikä omiaan ilmaisemaan kielellä jota toinen voisi tulkita. Kirjoitettu keskustelu on tällöin selkeä & neutraali välimaasto.

Toki netissäkin on hyvin erilaisia keskusteluetikettejä, jotka pitää opiskella erikseen. Minunkin pitäisi viimein käytännön syistä liittyä Facebookiin, mutta pelottaa miten sitä sitten osaa kolmella sanalla kommentoida ilman, että osallistuminen jää täysin falskiksi & typeräksi pseudopuheeksi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Markion
Posts: 4
Joined: Mon Jun 17, 2013 4:06 pm

Re: Ihmisten fyysinen kohtaaminen

Postby Markion » Sat May 24, 2014 5:59 pm

Itse olen toki aina tiennyt olevani introvertti, mutta lopullisesti tajusin miten kauaskantoisesta ja kokonaisvaltaisesta asiasta on kysymys, luettuani tämän kirjan: http://www.amazon.co.uk/Introvert-Advan ... 0761123695 ja ehkä hyväksyin itseni paremmin sellaisena kuin olen.

Minulla oli joskus mm. vaihe, jolloin ajattelin että olisi ihanteellista "palvella ihmisiä" suuntautumalla hoiva-alalle. Työkokemus parissa päiväkodissa ja vapaaehtoistyö saattokodissa karistivat ne ajatukset perusteellisesti: se oli niin epäluontevaa minulle, että se oli jo vastenmielistä. En todellkaan usko, että paras tapa kehittää itseään olisi pakottaa itsensä hampaat irvessä epämiellyttäviin tilanteisiin!
Työelämä on silti rasittavaa; olin onnellinen ed. työpaikassa, kun tein etupäässä iltaa ja viikonloppua, yksin vuorossa; vaikka meillä on nykyäänkin ihan hyvä henki työtovereitten kesken ja hauskaakin, tosiasiana pysyy että tulisin aivan hyvin toimeen ilman työtovereita! Olen aina tehnyt selvän eron työn ja vapaa-ajan välillä - ei ole tapanani jakaa henkilökohtaisia tietoja elämästäni työtovereille; se ei kuulu heille. Tiedän ihmisiä, jotka vapaa-aikana käyvät baarissa työtovereiden kesken, enkä todellakaan ymmärrä sitä.
Minulla on erittäin vähän ystäviä, ja suoraan sanoen en jaksa usein nähdä heitäkään. On aivan riittävästi haastetta kun erittäin introverttina ihmisenä olet parisuhteessa erittäin ekstrovertin ihmisen kanssa; onneksi hänellä on omat kaverinsa, joka takaa minulle kipeästi tarvitsemaani omaa aikaa.

Nimenomaan henkisellä elämänalueella olen kaivannut yhteyttä muihin - olen kuulunut pariinkin liikkeeseen ja itsekin vetänyt paria keskusteluryhmää, ja olen saanut tarpeekseni! Huonoimpia kokemuksia oli kun jouduin kerran huomauttamaan, että päällepuhuminen ja toisten keskeyttäminen eivät mielestäni ole hyvää keskustelua, ja siitä vasta haloo nousi; "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa..." Ylipäänsä oli usein vaikea löytää yhteyttä muihin läsnäolijoihin; tunsin itseni ulkopuoliseksi muiden joukossa - ja minä olin sentään ryhmän "vetäjä"! Paremmin asiat sujuivat toisessa ryhmässä, jonka myös itse perustin ja saatoin siksi helpommin vaikuttaa sisältöön, ja otin mukaan mm. yhteisen meditaation; sillä on mielestäni kokoava vaikutus, sanoihin perustuvan kanssakäymisen tuolla puolen.

Internet on avannut uusia mahdollisuuksia - ilmaisen itseäni mieluummin kirjoittamalla, harkiten. Olen ollut aktiivinen mm. Facebookissa ja kuulunut moniin henkisiin ryhmiin siellä, mutta pitkään olen nyt ollut turhautunut siihenkin. Eihän se mitään todellista ole.
Minusta tuntuu tällä hetkellä, että parasta on henkisessä elämässä harjoittaa erakkoutta - vetäytymättä tietenkään fyysisesti maailmasta; aina voi ajatella idealistisesti, että kun minä rukoilen ja meditoin omassa rauhassani, ja joku muu jossain rukoilee ja meditoi, meidän pyrkimyksemme yhdistyvät henkisessä maailmassa lisäten kummankin yksittäisen Työn voimaa, vaikka emme edes tiedä toisistamme; "Missä kaksi tai kolme kokoontuu Minun nimessäni..." ei välttämättä tarvitse tarkoittaa samassa paikassa yhtäaikaa.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 7 guests