Munkkeus & luostarit

[Nefastos]

Viime päivinä & erityisesti tänään on jostain syystä monelta eri taholta tullut puheeksi munkkeus, eli luostarilaitos. Nyt viimeksi törmäsin Hesarin nettiartikkeliin Buddhalaismunkki Santeri Ahola pettyi ja luopui kaavustaan. Tämä jos mikä on aihe, jossa "oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen" tulee iholle.

Miten munkkeuden käytännöt eri uskonnoissa osuvat nykymaailmaan? Onko ihanne tavoittelemisen arvoinen?

Mielestäni munkkeudessa sinänsä ei ole ongelmaa vaan paljonkin hyviä mahdollisuuksia, jos sillä tarkoitetaan henkiselle ehdoitta antautuvaa elämäntapaa. Käytännössä terve henkisyys, erityisesti näissä ankarammissa muodoissaan, tuntuisi kuitenkin edellyttävän myös uudelle ajalle päivitettyä uudentyyppistä dogmatiikkaa - tai jopa dogmatiikan vaihtamista etiikkaan. Mutta mieltä mieltä muut ovat?

[Benemal]

Tarve paeta babylonin sirkuksesta on ymmärrettävä, mutta lopulta mitään ei pääse pakoon ja rauha on löydettävä sisältä. Säännöt ja dogmit estävät yksilöllistä oppimista. Tulevaisuudessa tulee olemaan myös saatanallisia dogmaattisia luostareita. Valitettavasti.

[Nefastos]

Tulevaisuudessa tulee olemaan myös saatanallisia dogmaattisia luostareita. Valitettavasti.

Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Parhaimmillaan visio luciferilaisesta luostarista on erittäin kaunis, & myös varsin uskottava. Että valitettaviakin puolia asiaan tulee liittymään on varmaa niin kauan, kuin ihminen on vielä ihminen pienellä i:llä. Luonto ei tee hyppäyksiä eikä hengen evoluutio voi tehdä loikkia yli kulttuuristen, karmisten ongelmien.

Säännöt ja dogmit estävät yksilöllistä oppimista.

Usein ne estävät, mutta parhaimmillaan myös tukevat. En ole innokas Wittgenstein-fani, mutta mieleeni palaa usein hänen käyttämänsä kielikuva tikapuista, jotka kiivettyään on uskallettava jättää taakseen. Mikä pätee kieleen, mieleen & muuhunkin dogmatiikkaan. Sormi osoittaa kuuta, mutta ei ole kuu. Dogma voi esittää väitteen Jumalasta (= Merkityksestä) & tulla jopa hyväksytyksi. Periaatteellinen sääntöjen rikkominen jättäisi vangiksi sääntöjen rikkomisen sääntöön.

Tarve paeta babylonin sirkuksesta on ymmärrettävä, mutta lopulta mitään ei pääse pakoon ja rauha on löydettävä sisältä.

Juuri näinhän se on.

Ehkä uudenlainen luostarielämä voisi perustua enemmän yksilöille kuin auktoriteetille, ja siten olla myös kykenevämpi kompromisseihin. Laitos, johon tultaisiin vaikkapa aina puoleksi vuodeksi kerrallaan, & sisään tultaessa olisi sekä henkinen että käytännöllisen työn evaluointiprosessi.

Mieleen tulee myös Valamon suomalaismatkailijoille tuttu ortodoksiluostari, josta kertoman mukaan on tullut negatiivisellakin tavalla turistimagneetti, monien munkkien & maallikkohartaidenkin masennukseksi. Jonkinlainen uusi & terveempi kompromissi, missä henkisyys ei enää ole yksilöiden murskaamista eikä toisaalta pinnallisuuttakaan, olisi kyllä melko helposti luonnosteltavissa. Suomalaisissa on jopa melko paljon tällaisesta hiljentymisestä kiinnostuneita... En yhtään ihmettelisi, jos jo lähivuosikymmenten aikana tällainen retriittikeskus perustettaisiinkin. Minusta se olisi tavoiteltavakin päämäärä.

[Benemal]

Olen joskus käyttänyt tikapuuvertausta, joka tulee Blavatskylta. Ehkä myös Wittgensteinin?

ps. Huomaa viestisi numero!