Mitä vihaat eniten?

[Einheri]

Vihasta itselläni olisi monikin mielipide sanottavani. -Täytynee tässä yhteydessä sanoa, että monet näistä ovat varsin neutraaleja mielipiteitä-.

Omalla kohdallani, viimeksi mieleenpainuvin kokemus vihasta tuli esille varsin vahvana.
Huomasin olevani ärsyyntynyt ja alakuloinen ainakin 2 viikon ajan, sillä kys. tapahtumaketjuun valmistautuminen meni hammastapurren hyvin, lopputulos ei.
Yleisellä puolellakin foorumia taisin mainita, että edessäni oli tuolloin kamppailulajien kisatapahtuma, johon liittyen sitten tipahdin pois turnauskaaviosta heti ensimmäisellä kierroksella vastustajan edessä, joka oli omalla mukavuusalueellaan varsin ylivoimainen.
-Oma kilpailu/kisailuviettini on varsin vahva ja ymmärrän hyvin kisahenkisen maailman realiteetit, mutta huomasin itsessäni uuden piirteen siinä, että häviäminen sattui oikeasti itseeni ja omaantuntooni. (Olin tämän tunteen laajuudesta jopa yllättynyt, koska olen kokenus tappioita kamppailu-urheilussa aikaisemminkin.)
-Tämän ketjun aihealueeseen liittyen päälimmäisenä ajatuksena oli se, kuinka olinkaan tuolloin pettynyt itseeni.
Kova treenikausi alla, johon liittyi monta paradoksia jotka minun tuli selättää treenikauden aikana ja kun näistä esteistä selvittiin, lopputulema oli se että kisat loppuivat heti ekalla kierroksella.

Vaikka olenkin ollut varsin voimakkaissa kanssakäymisissä vihan aspektien kanssa, olen hädintuskin (jos lainkaan) kohdistanut tätä vihaa muihin ihmisiin, vaan päälimmäinen tunne on ollut pettymys omaan itseeni.
-Tämä tavallaan liittynee omaan itsekriittisyyteeni, sekä siihen että olen osittainen perfektionisti, joka tulee esille esim. kilpaurheilussa.
-Kaiken kaikkiaan tämä kokemus on ollut varsin opettavainen.

[Insanus]

-Oma kilpailu/kisailuviettini on varsin vahva ja ymmärrän hyvin kisahenkisen maailman realiteetit, mutta huomasin itsessäni uuden piirteen siinä, että häviäminen sattui oikeasti itseeni ja omaantuntooni. (Olin tämän tunteen laajuudesta jopa yllättynyt, koska olen kokenus tappioita kamppailu-urheilussa aikaisemminkin.)

Jaan tämän piirteen, vaikka urheilukisoista minulla ei ole minkäänlaista kokemusta. Shakkia olisi tarkoitus lähteä tuuppimaan joihinkin virallisiin skaboihin kunhan päädyn kaupunkiin jossa sellaiset järjestetään. Iso ongelma omalla kohdalla on se, että häviäminen ottaa päähän välillä niin massiivisesti ettei sitä edes pysty ottamaan henkilökohtaisesti, eli tavallaan se minkä näet itsessäsi nyt heikkoutena on minulle vielä tavoiteltava asia

Syystä että: lajeissa & peleissä joissa on kova psykologinen paine & mieli joutuu työskentelemään paljon (say, vaikkapa kaikki lajit jotka voi ottaa mitenkään tosissaan) ja vastassa on jotain asteikolla "yhtä hyvä-minua parempi" on tietysti heikkoa alkaa raivoamaan omista virheistään olivat ne pieniä tai suuria, mutta paljon pahempi malli on painaa tuo läpikäymättömänä sivuun. Pokerin pelaajat käyttävät nimitystä "tilt" tuosta tilasta, jossa kuvittelee olevansa yhä kontrollissa itsestään, vaikka todellisuudessa täysin epäkypsä tunnepohjaisuus ohjaa toimintaa. Sen takia harvemmin näkee että pelaajat kiusaisivat sitä joka on tehnyt räikeän virheen (vaikka niin ehkä voisi luulla), vaan sympatisoivat vahvasti ja vakuuttelevat ennemmin että kyseessä on vain huono päivä ja huono tuuri. Räjähtämällä itselleen siitä mikä idiootti on ollut pääsee helpommin takaisin raiteilleen tai vähintään tajuaa ettei nyt kannata jatkaa. Hiljainen "käsittely" usein menee rationalisoinniksi, hämmentyneisyys vie keskittymiskyvyn jnejne.
Epäkypsä tavaroiden paiskominenkin on varmasti usein paljon parempi ratkaisu.

Haluaisin ainakin vihata häviämistä=haluaisin pystyä näkemään selvästi omat sokeat pisteet...

[Libra]

Iso ongelma omalla kohdalla on se, että häviäminen ottaa päähän välillä niin massiivisesti ettei sitä edes pysty ottamaan henkilökohtaisesti, eli tavallaan se minkä näet itsessäsi nyt heikkoutena on minulle vielä tavoiteltava asia

Shakkiaiheinen postaus.

Sinua vastaan on erittäin mukava pelata shakkia; ollaan suhteellisen samalla tasolla ja vastustajana olet mitä paras shakkaaja, eli hullu, luova ja rohkea. Sillä tavalla itse rupesin aikoinaan (2000-luvun alkupuolella) pärjäämään shakissa itseäni vahvemmille, ja juuri rohkeudella ja uhraustaktiikalla rupesin voittamaan vuosikymmeniä shakkia osanneita kavereitani, joilla meni pasmat sekaisin kun pelasin ei-kaavamaista shakkia ja tuhosin monesti heidän perusvarmat asetelmansa tekemällä "hulluja" siirtoja. harmi, että nyttemmin kun shakin pelailu jäänyt fyysisellä tasolla, ja tulee pelailtua vain netissä, niin se pelaaminen on helposti mennyt itsellänikin liika kaavamaiseksi ja sille on ollut usein varmastikin pohjana tylsyys, ja jos sitä paetakseen pelaa shakkia niin se maistuu helposti sille itselleen. Mutta nyt kun ollaan taas aloitettu matsailut, ja on tullut keskityttyä pelaamiseen ja kun pohjana ei ole tylsistyminen, eikä spiritus fortus ja Mr. Hyde ole ollut pelaamassa pelejä, niin on ollut hyviä ja tasaisia vääntöjä! Kolmiosainen The Nemesis on päättynyt kahden ekan väännön osalta tasana, ja nyt meneillään oleva kolmas on ollut taas jännittävää "kuolemanshakkia". Shakki on pelien kuningas itselleni, ja sen pariin on helppo houkutella. Harmi, että tässä kaupungissa ei ole juurikaan yhtään sellaista tuttua, joka tykkäisi pelailla. Mutta toimii se nettipelinäkin, ja pitää nyt mainostaa, että pelaamme fra Insanuksen kanssa eräällä sivustolla pelejä, jossa siirrot tulevat sähköpostiin ja siirtoaikaa on jopa 10 päivää. eli pelit eivät ole mitään pikashakkia, vaan siirtojen mietintään on käytettävissä reilusti aikaa.

Jos sivustolla on innokkaita shakkaajia, niin shakkihaasteita otetaan mieluusti vastaan osoitteessa libra@azazel.fi

Häviäminen pelaamisessa ei ole itselleni mitenkään erityisen ärsyttävää, ja jos häviän pelissä kuin pelissä vastustajan paremmuuden takia, enkä omien möhläysten, niin se on iisi sulattaa. Omia virheitä on vaikeampi sulattaa, varsinkin jos häviää esim. shakissa selvästi vahvemmalle pelaajalle, jonka olisi voinut voittaa paremmilla siirroilla. Monesti häviön syy näissä peleissä on se, että hulluus ja rohkeus loppuu eikä muista sitä yleispätevää kokemuspohjaista tietoa, että vahvemman voi voittaa yleensä ainoastaan hyökkäämällä ja keksimällä perusvarmojen siirtojen sijaan / lisäksi uhkarohkeita (uhraus) siirtoja. Tästä nyt voisi jauhaa loputtomiin, mutta häviäminen ärsyttää edellä mainitussa tapauksessa. Viime peli Insanuksen kanssa oli omasta mielestäni mulle häviö, vaikka se tasan menikin. Omasta mielestä pilasin hyvät asetelmat keskivaiheilla, päästyäni soltun johtoon, tekemällä huolimattomia siirtoja liian itsevarmuuden ja voitontunteen vallassa.

"Shakilla - kuten musiikilla ja rakkaudella - on kyky ja taito tehdä ihminen onnelliseksi." - Tarrasch

[Einheri]

Omasta näkövinkkelistäni on erittäin hienoa että juuri taktiikan kuningaslaji Shakki, tuli esille tässä keskustelussa, sillä moni asetelma kuvaa henkistä pelisilmää shakin osalta kentän suhteen, kuten yksilö tekee kisassa ja/tai sparrauksessa kammappailulajeissakin.
Nimim. voin itse tunnustaa olevani varsin huono vastustaja shakissa, sillä kys. -lautaympäristö on itselleni varsin tuntematon temmellyskenttä (lue. olen niitä ihmisiä, jotka pelaavat shakkia harvemmin kuin kerran vuodessa, joten yksittäisten nappuloiden liikkumisrajoitteista, tulen kysymään erikseen). -Eli tässä nousee esille tottumattomuuden teema.

Sitä vastoin olen opetellut kantapään kautta pelaamaan korttia, paskahousua "seurapiiri" periaatteella... ja kenties voisin sanoa, että alan olla tässä korttipelissä taktiikan suhteen aika harjaantunut, vaikka tiedänkin, että tässä asetelmassa on omat heikkoutensa omassa pelityylissäni.. Sopivan leikkimielinen peli joka piristää mieltä.


Summa summarum:
Jos yhdistän taktisen/ennakoivan ajattelun kamppailulajien kilpailumaailmaan, niin väitän, että itselläni pitäisi olla varsin hyvä pelisilmä....
Sitä vastoin voin todeta realistisesti, että innokkaat, atleettiset, itseäni nuoremmat ottelijat alkavat mennä omalla tatsillaan itsenäni edelle, jonka takia pyrin kehittämään omaa taktiikkaani ja ottelutyyliäni paljon enemmän aggressiivisempaan suuntaan tulevaisuudessa.
-Selvennöksenä tosin, ettei oleellinen jää epäselväksi;
Kyse on kilpailuvietistä ja kilpailusta.... normaalissa realielämässä punttien jakautuminen ei itseäni kiinnosta, sillä tunnistan astuvani mentalisesti ulos siitä latauksesta joka vaistoani ohjaa kilpailutilanteissa.
Kyse ei ole toisen vahingoittamisesta, vaan vilpittömällä mielellä käydystä reilusta ottelemisesta, jossa molemmat ottelussa olevat osapuolet kunnioittavat toisiaan.

Threadin aihealueeseen liittyen, annan arvoa sille, kuinka kirjavana eri tunteet nousevat esille elämän erilaisissa melskeissä.
Normaalissa elämässä minun olisi helppa sanoa, etten oikeastaan vihaa mitään, vaikka tiedostan itse ettei tämä pitä paikkaansa.
Viha on itselleni enemmänkin tunne, jota pyrin järkeistämään ja käsittelemään rakentavaksi.

/Edit: Korjattu pari typoa ja tekstiä tarkennettu.

[RaktaZoci]

Maisitsin itse myös joskus nuorena ja vihaisena anarkistina etten vihaa mitään, paitsi Jumalaa. Tämä on tietysti ymmärryksen ja jumalkäsitteen muokkauduttua kääntynyt lievemmiksi ilmiöiksi.

Viha on tunteena niin väkevä, että en kokisi varsinaisesti vihaavani mitään. Toisaalta voin hyvin samaistua fra Insanuksen mainitsemaan ajatusmalliin, jossa viha kohdistuu ulkoisen sijasta sisäiseen maailmaan. Olen usein saanut kuulla, että vaikutan ulospäin hyvinkin aggressiiviselta ja vihaiselta, vaikka näissä tapauksissa olen yleensä ollut vain ajatuksissani, enkä silloin kiinnitä niinkään huomiota ulkoiseen olemukseeni.

Vihaavani en suorastaan voi sanoa, mutta halveksin kyllä tiettyjä ominaisuuksia kuten valehtelua, kaksinaamaisuutta ja toisten ihmisten tietoista henkistä hyväksikäyttöä.

edit: alkup. lainatusta tekstistä, point taken.

[Insanus]

Olen usein saanut kuulla, että vaikutan ulospäin hyvinkin aggressiiviselta ja vihaiselta, vaikka näissä tapauksissa olen yleensä ollut vain ajatuksissani, enkä silloin kiinnitä niinkään huomiota ulkoiseen olemukseeni.

Kiinnostavaa sinänsä, -kun minuun viittasit-, että omaan persoonaani tunnutaan usein yhdistävän äärimmäinen halveksunta & viha varsinkin silloin kun yritän ilmaista positiivisimpia & empaattisimpia piirteitä itsessäni. Samaistun.

[Invitus]

Vihan ja rakkauden vastakkainasettelu ja näiden voimien sovittaminen omaan elämääni ovat ainakin itselleni hyvin vaikeita asioita.

Olen päivittäin henkilökohtaisella tasolla tekemisissä näiden ns. raiskaaja-murhaaja henkilöiden(kin) kanssa työni puolesta. En näe heidän tekojaan, mutta tiedän niistä liikaa yksityiskohtia ja koen että heidän henkilönsä elävinä tekojensa symbooleina.

En osaa sanoa mihin tai mistä viha itsessäni heijastuu. Mutta koen että "viattomien" kokema vääryys ja heitä kohtaan tuntemani myötätunto (tai sen ilmaisukyvyn puute) ilmenee ns. piilovihana väärintekijöitä kohtaan.

Haluaisin vihata tekoa, en tekijää.
Koska tekijä tekee virheen, ei teko tekijää
(tai näin ei ainakaan pitäisi.)
Selvemmin ilmaistuna "viha" kohdistuu "vääryyteen", ei virheellisesti toimivaan ihmiseen joka vain ei kykene toimimaan korkeamman johdatuksen puhtaalla tavalla.

[Tephra]

Jollakin tavalla ihmisessä olentona vastenmielisyyttä aiheuttaa enemmän suoranaisen selkeän vahingollisen toiminnan sijasta melkeinpä sellainen arkipäivän laiskuus ja viheliäisyys. Ehkäpä sotaisuutta tai muuta hyvin "voimakasta" toimintaa pitää hyvin pohjimmaiseen ihmisyyteen kuuluvana, ja siksi miettiessä, onko ihmisellä enemmän potentiaalia ikään kuin "hyvään" tai "pahaan", myönteisiä ominaisuuksia tuntuisi enemmän rapauttavan kapeakatseinen vastentahtoisuus itsensä ja maailman ymmärtämiseen, älyllinen epärehellisyys ja yksitysautoilu tarjouslenkkareista nahistelemaan.

Älyllisestä epärehellisyydestä; etenkin nettikeskusteluissa valitettavan usein silmille hyppivä piirre, jonka läsnäoloa itsessäkään on tosin turha lähteä kieltämään. Harmillisinta lienee niissä tapauksissa, kun yksilö vaikuttaisi olevan sen verran ihastunut tai kiintynyt johonkin mielteeseen tai ideologiaan, että sitä pönkittäviä argumentteja ollaan valmiita etsimään arveluttavista ja toisinaan jopa muutoin oman ajatusmaailman kanssa ristiriitaisista lähteistä. Myöskin ihmisenä, joka antaa arvoa maailmankuvansa jatkuvalle tarkkailulle ja arvioinnille, näyttäytyy ikävänä taipumus hakeutua vain jo olemassaolevaa ajatusmaailmaa tukeviin henkisiin ympäristöihin, oli kyseessä sitten jokin ihmisyhteisö tai esimerkiksi kirjallisuudenlaji. Samaten omaa ideologiaa tukevien argumenttien hyväksyminen niiden paikkansapitävyyttä tai laadukkuutta tarkemmin katsomatta lukeutuu mielessäni vältettäviin piirteisiin - en itsekään kasvissyöjänä sulata väitteitä siitä, että ihmisellä olisi herbivorin hampaat, vaikka tätä esittävillä ihmisillä olisi varmasti omasta näkökulmastani ihan hyvät vaikuttimet. Asioiden vääristely ideologian (oli sitten omasta mielestä hyvä tai ei) nimissä ei ole ainakaan kehittävää toimintaa.

Ja vähemmän yleisluontoisiin asioihin - maailman tämänhetkisessä ekologisessa tilanteessa täysin estottomasti materialla repostelu aiheuttaa ikävänlaista syyhyä.

[Hoenir]

En oikeastaan vihaa mitään, mutta jos pitäisi mainita niin ehkä eniten ärsyttää valehtelu siitä että mitä itse on. Kun näkee jonkun tutun ihmisen pettävän itsensä vaikka jonkun sosiaalisen paineen alla, niin suutun aika paljon ja yritän peittää sen parhaani mukaan. Ärtymyksen tai pettymyksen ilmaisu on useimmiten täysin hedelmätöntä, se ei paranna asiaa mihinkään suuntaan. Pikemminkin kun toinen tarvitsisi tukea ja rohkaisua jotta uskaltaisi olla sitä mitä on. Tietty jonkinlainen persuksille potkiminen voi joillain tyypeillä auttaa, mutta useimmiten kannattaa lähteä purkamaan noita juttuja muilla tavoin.

Itsestäni tuo varmaan kertoo jotain siihen suuntaan että taidan vaatia ihmisiä olemaan jotain mitä he yksinkertaisesti eivät ole, ja mitä he eivät välttämättä edes halua olla. Olen muutaman kerran saanut ihan asiallisia näpäytyksiä siitä että teen virheen kun odotan kaikkien olevan samanlaisia kuin itse olen. Tai tarkoitan, että odotan heidän käsittelevän ongelmat (niin ja näen monia ihmisten hyvinä näkemiä asioita ongelmina) samalla tavalla kuin itse ne käsittelen. Naisten kohdalla tämä korostuu, he kun tuppaavat olemaan herkkiä niin ottavat kamalan helposti itseensä.

Olen siis tavallaan pieni ihminen. Kun haluaa että muut on kuin itse, niin se kertoo siitä että on jollain tapaa vielä kiinni muissa, niin että ei edes seiso vielä omilla jaloillaan. Eiköhän tuolla saralla kasva parhaiten kun antaa vaan ajan kulua.

[Tähti]

Just kyllä ihan samoja itelläkin kuin sulla Hoenir.

Mulla toi ilmenee kanssa selkeesti silleen, että jää helposti jonkun idean vangiksi, tästä luonteenpiirteestä sanotaan, että "hyvä käännyttäjä". Olis pitänyt ruveta varmaan Jehovan todistajaksi sittenkin.

Eli viha tuohon liittyy siten, että saattaa helposti tulla pientä vihaisuutta, jos joku ei vaikka ota jotain ideaa vastaan. Ei kunnioita aivan täysin toisen vapaata tahtoa. Huomasin selkeiten tuon yhdellä tuttavalla, että tuli vähän vihaiseksi kun en ottanut vastaan kun hän tarjosi jotain ruokaa. Aika piilossa voi olla alitajunnassa ettei tota itse niin helposti huomaa ollenkaan. Tottunut jo normaaliiksi asti.

Sitten toi toinen on ihan eri luonteenpiirre, eli heikko oma tahto. Eli helposti tulee vihaiseksi jos ei saa ilmaistua mitä tarvitsee, tai alitajuisesti alistuu toisen tahtoon sitä kunnolla huomaamatta. Oma ääni luovassa toiminnassa liittyy myös tähän osittain. Sen takia monille sen löytäminen kestääkin pitkään.

Ei noista kumpikaan ole kovin voimakas ollut, mutta nyt kun nousee Polun myötä asiat pinnalle, niin huomaa kyllä, välillä piinallisenkin tarkasti... Pikkaisen tuntuu jo päässenkin noista, varsinkin nyt kun vielä tiedostaa noi selkeästi.