Re: Suhde luontoon
Posted: Tue Jul 20, 2010 4:03 am
Niin, luonto on ihmisluonto on luonto - ja moralismi on syntynyt. Luonto projisaation kohteena on tietysti yksi monista "yksittäisestä yleiseen" -tapaisesta partikulaarisesta tavasta lähestyä luonnon ideaa kaikkiallisena entiteettinä. Kyllä esimerkiksi taannoin Venäjällä käydessä sielun silmä lepäsi myös niissä ohikiitävissä saastuneissa pelloissa ja poltetuissa metsissä, jonka ihmisen mekaaninen käsi oli tyystin kaiken raiskannut - näin ollen ensisijaisesti puhutellen esteettistä silmää, mutta myös subjektiivisena projektiona ilmensi hyvin ns. ilmakoetta tahi tyhjyyden kokemusta. Esteettisyyttä ei pidä siis unohtaa universaaleja etsiessä tietynlaisen psykologian herättäjänä, sillä ei niitä temppeleitäkään turhaan koristella muistuttamaan neofyytteja missä ovat ja mitä tekevät. (Kunnon joogin temppeli on tietysti mielessään ja sydämmessään)
"Deep-mouthed from their thrones deep-seated, the choirs
of the æeons declare
The last of the demons defeated, for Man is the Lord of
the Air."
- Aleister Crowley
Mielestäni tämän(kin) voisi rinnastaa meditaation, ja ihan kirjaimellisesti. Aloittelijana ensimmäisillä kerroilla tietoisen ja tiedostamattoman rajojen ylityksillä syntyi kovastikin irrationaalisia pelkotiloja, mutta onnistumisien lisääntyessä pelko väheni ja väheni, lopulta lakaten ilmenemästä enää tuossa rajanylityksestä.
Kyse lienee siitä, kuinka erilaisia ovat esim. tietoisen minän luoma kuva itsestä, sekä sen projisoima ja talloma varjo. Mitä isompi kontrasti, sitä enemmän pelottaa sitä kohdata. Jos varjon käsittelee ja sitä alkaa ymmärtämään, ei enää pelkääkkään. (Fear of the unknown).
Miksi lopulta monet ns. tavalliset ihmiset pelkäävät yksinäisyyttä? Koska he eivät uskalla kohdata itseään.
"Deep-mouthed from their thrones deep-seated, the choirs
of the æeons declare
The last of the demons defeated, for Man is the Lord of
the Air."
- Aleister Crowley
Tnahara wrote: Itse olen ainakin havainnut pelon nostavan päätään pimeän metsän laitamilla liikuskellessa. Aivan lamaannuttavasta pelosta ei ole kyse, mutta kohtuullisen voimakas tunne on silti. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, että pimeä metsä pelottaa huomattavasti enemmän ulkopuolelta tarkkailtuna kuin metsän keskeltä. Tämä voi toki olla metsäkohtaista, ottaen huomioon etteivät esimerkiksi nuo Jyväskylän metsät vaikuta erityisen vieraskoreilta satunnaista kävijää kohtaan, heh.
Mielestäni tämän(kin) voisi rinnastaa meditaation, ja ihan kirjaimellisesti. Aloittelijana ensimmäisillä kerroilla tietoisen ja tiedostamattoman rajojen ylityksillä syntyi kovastikin irrationaalisia pelkotiloja, mutta onnistumisien lisääntyessä pelko väheni ja väheni, lopulta lakaten ilmenemästä enää tuossa rajanylityksestä.
Kyse lienee siitä, kuinka erilaisia ovat esim. tietoisen minän luoma kuva itsestä, sekä sen projisoima ja talloma varjo. Mitä isompi kontrasti, sitä enemmän pelottaa sitä kohdata. Jos varjon käsittelee ja sitä alkaa ymmärtämään, ei enää pelkääkkään. (Fear of the unknown).
Miksi lopulta monet ns. tavalliset ihmiset pelkäävät yksinäisyyttä? Koska he eivät uskalla kohdata itseään.